Reitti Route66-muodossa.
Moottoripyöräni oli vaihtunut: Suzuki GSX-1100 ESD (vuosimallia -83/-84). Etukäteen suunniteltu matka noudatteli aluksi vuoden -83 reittejä, tosin Anderstorpin jälkeen jatkaisimme osan porukan voimin vielä Saksaan päin. Varauduin itse reilun viikon pituiseen reissuun, jossa ajokilometrejä tulisi noin kolmetuhatta viisisataa.
Aika paljon oli tietöitä edelleen kesken (nykyisin jo
valmiin
E4-tien) reitillä, joten paikalliset pikkutiet olivat edelleen
allamme monessa kohdassa. Ei se ollut
välttämättä
huono asia, sillä ajaminen ei ollut yhtä
tylsistyttävää
kuin moottoritiellä. Tosin
matkanopeudessa tuli takkiin reilusti E4:een verrattuna.
Anderstorpiin mennessämme yhden
kaverin Yamahan peräosassa heti takanaistujan takamuksen
vieressä hihnoilla kiinni olleet telttatarvikkeet
valuivat huomaamatta satulan alla sijaitsevien pakoputkien
päiden eteen, josta syystä niihin paloi pari
isoa reikää alta aikayksikön. Ahtauduimme
illemmalla
jäljelle jääneisiin telttoihin, joten ei
siitä sen
pahempaa ongelmaa heillekään aiheutunut.
Välillä alkoi satamaan niin lujaa, että
meidän
oli pakko pysähtyä moottoritien
ylittävän sillan
alle pukemaan sadepukuja nahkojen päälle.
Siinä
kävi taas normaalisti,
eli olimme vedättäneet
sadeasuihin pukeutumista niin pitkälle, että
nahkapuvutkin
olivat
jo imeneet jonkin verran vettä itseensä. Sadepuvuista
ei sen
jälkeen ollut aivan sataprosenttista suojaa kastumiselle.
Sakotkin siitä
pysähtymisestä olisi aivan aiheesta saatu,
mikäli paikalliset lentävät
olisivat sattuneet samalle kohdalle - eipä juuri silloin
tullut moinen mieleen.
Leiripaikka oli edellisestä käyntikerrasta tuttu
urheilukenttä
Anderstorpissa. Illan ohjelmakin vaikutti aika tutulta.. Seuraavana
aamuna
aamupesulle mennessämme tapasimme pari Norskia
pesuhuoneessa. Viime kerralla nuotiossa nukkunut kaveri oli
mukana ja siitäkös alkoi
mahdoton älämölö
tuttujen kesken ;-)
Kisat olivat yhtä hyvät kuin edelliselläkin
kerralla, vertailukohtana omat vastaavat kisat kotikaupungissamme..
Lähistöllä oli joku lännentyylinen
turistirysä (High
Chapparal tai joku vastaava), jossa
pääsi helposti eroon liioista
rahoistaan. Muuan kaverimme osti sieltä deaktivoidun
lännenmallisen revolverin mutta
unohti sen käsimatkatavaroihinsa lentokentälle
mennessään => se aiheutti sen verran ison
kahakan
että Suomen puoleisessa päässäkin
oli ollut kaksi
ladonoven kokoista konstaapelia laskeutuvaa konetta odottamassa. Jalat
eivät kuulema maahan osuneet, kun herrat veivät
hänet
sivummalle jatkokuulusteluihin. Asiasta ei puhuttu pitkään aikaan sen jälkeen..
Paikallisista lehdistä näkyivät
ensimmäiset uutiset
Mikkelin torille päättyneen pankkivankidraaman
lopputapahtumista, joka oli siihen saakka pysynyt meiltä
täysin pimennossa.
Tanskan läpiajo moottoriteitä pitkin oli varsin nopea temppu, matkaahan ei ollut kuin pari sataa kilometriä. Ruotsin puoleisena ylityspaikkana oli Helsingborg - Helsingör -lauttayhteys ja Saksan suunnalla Rodbyhavn - Puttgardenin vastaava. Taas tuli pari uutta lauttamallia, reittiä ja kaupunkia tutuksi pyörällä liikkujan näkökulmasta.
Reissun siihen mennessä jo neljäs valuutta otettiin käyttöön..
Hampurin keskellä olevalta leirintäalueelta oli lyhyt matka Reeberbanille. Kävimme katselemassa aika monta piip-showta (pari meikäläistä markkaa minuutti) sun muuta paikkaa, Rautakatua unohtamatta. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin Zillertahlin(?), todella suuren kaljaravintolan tarjoilijatar (joka kantoi rintamuksellaan viisi - kuusi noin puolentoista litran kolpakollista kaljaa per käsi) sekä noin viisikymmentävuotias paikallinen asujaimisto, joka pisti kesken kaiken keskenään tanssiksi (pöydillä). Melkoista menoa pöytien ympärillä, johon kukaan ravintolahenkilökunnasta ei kommentoinut mitään poikkipuolista; kotimaassa vastaavasta tempusta olisi seurannut vähintään pitkä sisäänpääsykielto..
Ajomatkaa Hampurista Baden-Badeniin oli noin 750 kilometriä, joka meni nopeasti hyväkuntoisia moottoriteitä pitkin. Onneksi nekin menevät edes jossain määrin maaston muotojen mukaan, joten koko pätkä ei suinkaan ollut pelkkää tasamaata alusta loppuun (muutama todella pitkä ja aika jyrkkäkin mäki löytyi matkan varrelta, samoin suuria silta- ja tietyömaita). Opasteet olivat sen verran perusteelliset että pääreitiltä eksyminen vaatisi yritystä..
Ei autobaanojen avulla kyllä saa sen kummempaa kuvaa Saksasta, mutta olivat pelkkään nopeaan liikkumiseen ne ovat oikein hyviä. Rajoittamattomat ajonopeudet ja sopiva liikenteen määrä sallivat parhaimmillaan riittävän etenemisnopeuden, tosin huomio oli kyllä pidettävä satakymmenprosenttisesti liikenteen seuraamisessa ettei käynyt heikosti. Kun hetken tuntui siltä että mopon 240 km/h oli mukamas paljon, niin eikös kohta peileistä näkynyt hetkisen kirkkaat ajovalot ennen kuin vasemmalta meni heittämällä ohi joku Porche, Ferrari tai muu vastaava raketti. Jos maisemia halusi seurata niin oikeanpuoleisin (rekka)kaista oli siihen omiaan..
Paikallisten motoristien liikkumisesta sai lisää ajomallia isojen moottoritieruuhkien aikana, niin vilkkujen käytön kuin kaistojen välissä ajamisen suhteen (erityisesti liikkumistamme edistävä, jonossa seisovien autoilijoiden toiminta oli edelleen positiivinen yllätys kuten paikallisten suhtautuminen "stauhun" - parhaimmillaan autojen ovet auki, porukka ulos, eväät esiin, ei ainakaan näkyvää suurta stressiä tilanteen johdosta.. Käsittämätöntä hermojen hallintaa eli heille ilmeisen tuttu tilanne).
Baden-Badenin vierestä (Hugelsheimin kylän
eteläpuolella, kuvassa nimellä Karlsruhe Baden Baden Airport)
löytyi kanadalaisten lentotukikohta, jossa meni yksi
yö
edellisvuodesta tutun kanuskin, Donin ja alkuillasta
Baden-Badenin kylällä myös hänen
paikallisen
tyttöystävänsä kanssa poristessa.
Kuten arvata
saattaa ei yöpyminen F111-tukikohdassa olisi ollut
välttämättä ulkomaalaiselle
kovinkaan suotavaa,
mutta mutta hyvinhän siellä henkilökunnan
majoituksen
lattialla sai unen päästä kiinni
(makuualusta +
makuupussi).
Sisäänpääsy tukikohtaan
illemmalla oli oma lukunsa, josta ei tässä sen enempää.
Seuraavana päivänä olikin jo aika lähteä kohti kotia kanuskimallisen messiaamiaisen ja Baden-Badenin keskustassa käynnin jälkeen. Pääsuunta oli suoraan Tanskaan, siitä Ruotsin läpi Tukholmaan ja laivalla seuraavana iltana Suomeen.
Siinä olisi ollut helppo pohja Rautaperseajolle, tosin siihen aikaan moisesta mahdollisuudesta ei puhuttu vielä missään (Autorouten mukaan ääripäiden välimatka oli noin 1570 km, vaatimuksena olisi dokumentoitu tuhannen mailin matkan rikkominen vuorokauden kuluessa).
Paluumatkalla muuan paikallisen Mersun vanhempi kuski pyöritti sormea ohimollaan, kun ohitin hänet varmaan kolmannen kerran peräkkäin (kahdenkymmenen kahden litran bensatankistani ja vajaan yhdentoista litran kulutuksesta johtuva kahdensadan kilometrin tankkausvälini vähän haittasi, hänen ei tarvinnut tankata alkuunkaan yhtä usein). Sen sijaan toinen, jollain Bemarin M5:lla tai vastaavalla ajellut nuori mies ajoi kanssani kevyttä kisaa toista sataa kilometriä: ohittelimme muita ajoneuvoja ja toisiamme vuoronperään, näytimme vilkuilla että ohitustilaa oli edelleen käytettävissä ja niin edelleen kunnes hän lopulta siirtyi yhden Ausfartin kohdalla kapeammille teille. Komea oli kaverin morjestus ikkunasta viimeisen ohitukseni aikana.. Kaikki irti ajamisesta?
Siihen aikaan pystyi ajamaan todella pitkiä pätkiä kaasuvaijeri kireällä, joka näkyi kulutuksessakin. Takaritsillä makuupussin ja teltan suojana ollut musta muovinen jätesäkkikin läpätti ilmavirrassa sen verran, että menetti vedenpitävyytensä muututtuaan äkkiä harsomaiseksi..
Tanskan läpiajo oli muuten normaali suoritus mutta yhtä moottoritien varteen pysähtynyttä bussia vasenta kaistaa ohittaessani havaitsin silmäkulmastani, että sen etupuolella oli pysähdyksen syy eli poliisiauto. Jahas, liikennevalvontaa johon ei Saksan puolella ollut suuremmin törmättykään. Pudotin tietysti nopeuteni heti rajoitusten mukaisiksi ja seurailin peileistä, kuinka kyseinen panda-auto seurasi ajoani parin välissämme olleen auton takaa melkein Helsingörin satamaan saakka, ennen kuin kääntyi pois.. Liputus varikolle ja paperimuotoinen matkamuisto olivat vissiin aika lähellä..
Reilu 1200 kilometriä yhteen pötköön ja lopulta pääsin Ljungbyn motelliin nukkumaan (ajoaika oli noin klo 12.00 - 22.00, lautat veivät odotusaikoineen melkoisesti kokonaisajoajasta). Lauttajonoihin ei silti tarvinnut jäädä odottelemaan sillä mopolle löytyi aina paikka jostain lautan kulmauksesta, minne autot eivät sopineet.
Ruotsin puolella saavutin seuraavana päivänä moottoritiellä paikallisen panda-auton, jonka perässä aikani ajeltuani herrat näyttivät vilkulla että ohi sopii mennä, turha siellä takana on roikkua. Saattoihan jossain ylempänä olla heko tai leko seuraamassa nouseeko nopeus liian suureksi, johon pitäisi puuttua. Ei tarvinnut, eilinen oli vielä tuoreena mielessä.
Tukholman läpiajo vaati vielä tarkkuutta mutta reitti laivalle löytyi, eikä tarvinnut edes ajella jalkakäytävien kautta kuten eräällä toisella reissulla (ne Viking Linen laivat lähtivät eri paikasta kuin Silja Linen, varsinkin Vikingin satamaan pääsemiseksi piti pujotella monen mutkan kautta, tai kiireessä oikaista jalankulkijoiden kävelyreittejä pitkin).
Jo traditioksi muodostunut Suomen lautan keulasauna ja jääkylmä lonkero tekivät seuraavana päivänä hyvin kauppansa!
Tuo Saksan moottoritieajonopeus oli sikäli paha, että aivolohkoon päälle jäädessään saattoi aiheuttaa Travemunde - Helsinki -lauttakyydin jälkeen esimerkiksi Porvoon moottoritiellä harmittavia tilanteita tyyliin:"Saat itse valita että otatko isot sakot vai annatko kortin joksikin ajaksi kuivamaan..". Tanskan ja Ruotsin kautta ajettuna nopeuden alentamiseen ehti taas tottua.
Niinä vuosina, jolloin oli tiedossa reissuja etelämmäksi, piti renkaiksi valita V-luokan (max 240 km/h) mallit, normaaliajossa riitti halvempi luokka H (max 210 km/h) aivan hyvin.
Koska GSX:ssa ei ollut Tubeless-vanteita niin sisäkumien käyttö oli pakollista. Käytin aina Tubeless-ulkorenkaita niiden tukevamman rakenteen (renkaan sivukudoksen) vuoksi, silloin mahdollisen sisärenkaan nopea tyhjeneminen ei vaikuttaisi niin äkkiä eikä paljoa ulkorenkaan litistymiseen. Muuan kaveri nimittäin palasi kerran reissusta ja Joutsenon antennisuoralla havaitsi yht'äkkiä eturenkaansa sisuskumin räjähtäneen: oli kuulema pelkkää tuuria ettei hän löytänyt itseään männyn kyljestä tai vastaan tulleen ajoneuvon keulasta, pyörä vei täysillä miestä.
Vaihdoin sisärenkaat jokaisella renkaanvaihtokerralla uusiin sillä tukevampien Tubeless-renkaiden sisäpinta ei usein ollut yhtä sileä kuin Tube-type. Ulkorenkaiden vastaava pinta ja olisi siksi voinut kuluttaa sisuskumiakin - yhtään ainoata sisärengasta ei koskaan rikkoutunut, ellen sitten niitä itse esimerkiksi rengasraudoilla tökkinyt hajalle..
Kokonaisajomatka oli noin 4 600 km.