Matkat-sivulle. Viimeisimmät muutokset: 23.8.2009.
Matkakertomus 1985 (Israel, Syyria, Turkki, Bulgaria, Unkari, Itävalta ja Saksa).
Matkan päätarkoituksena oli pakollinen paluu
palveluspaikasta kotiin. Vaihtoehtona
olisi ollut pyörän lento- tai merikuljetus kontissa ja
paluulento muiden työkavereiden kanssa Helsinki-Vantaalle ja
edelleen autoilla Niinisaloon.
Sisällysluettelo
Alkuun
Yleistä
Tästä löytyy ajettu reitti Route66-muodossa (Turkin ja Syyrian rajalta Travemundeen) sekä Google Earth -muodossa (.kmz) olevat sijaintipaikkapisteet (raja- ja esikunta).
Muistiinpanot ajomatkalta YK:n Suomalainen
valvontajoukko (YKSV 22-24), esikunta Camp Ziouani, Golan Heights,
Israel -> Imatra, sellaisena kuin olin ne paperille kirjoittanut paluumatkalla Finnjetissä 20.12.1985. Alla
oleva matkakertomus on siis kirjoitettu 23-vuotiaana monien muiden
vastaavien kertomusten joukkoon toimialueella ja kohdistettu saman
koulutuksen saaneille,
ympäristöstä, olosuhteista ja tehtävistä
johtuen erittäin hyvin tuntemilleni viesti- ja muille eri alojen
ammattihenkilöille. Sikäläiset yhteiset kokemukset
kuluneen kuudentoista kuukauden aikana ja viimeiset
työtehtävät paistavat läpi useista kohdista, sen
vuoksi varsinkaan kirjoitustyyliin ei kannata liikaa
kiinnittää huomiota.
Harmaat
tekstit pienemmällä fontilla on kirjoitettu alkuperäisen
jutun oheen myöhemmin ja vihreät yksittäiset sanat ovat yk-slangisanastosta löytyviä sanoja.
Muutama sana Golanista
Joukon oman tiedotuslehden (YKSV 22, 1.6. - 30.11.1984) mukaisesti. Suomalaisten joukko oli ollut alueella noin viisi vuotta.
Muutama kuva alueelta
- Yleiskuva "Spy Hillin" rinteen alaosassa kulkevalta tieltä itään päin kohti suomalaisten ja kanadalaisten yhteistä esikunta-aluetta
- Suomi-radioaseman ovelta suomalaisten leirin yli pohjoiseen Mt Hermonille. Se sijaitsee edellisen kuvan oikeassa reunassa näkyvän valkoisen rakennuksen takana puun alla.
- Suomi-radioaseman ovelta itään Syyrian rajalle. Viestin saunan takapihaa ulkoaidan takaa.
- Kesken
suparadioantennin vaihtohommien napattu kuva 60-metrisestä radiomastosta
alas
suomalaisten alueen keskelle. Masto sijaitsee suurinpiirtein
ensimmäisen kuvan "Raja" -tekstin kohdalla. Sama kuva muutamin
tarkennuksin). Kuvasta vasemmalta puuttuu muun muassa pala
motivaatiokenttää,
keromonttu, uima-allas (palovesiallas maston juurelta),
viestin sauna ja
Suomi-radioasema.
Edellisestä oikealle otetussa
pienemmässä valokuvassa näkyy muun muassa:
- kauimmaisena takavasemmalla
suomalaisten pääportti ja vartio-osaston majoituskoppi,
punttisali, sauna, sheltteri ja varastoja
- niistä vähän oikealle takimmaisena poikittain verovapaa
kauppa (PX), sairaala, majoitus, posti, ruokala ja varastoja ja reunimmaisena kadun varressa pupsin tsto
- kuvan keskellä pitkittäin oli vanha messi (uusi messi
on rakennettu myöhemmin sen takavasemmalla puiden takaa
näkyvään T-kirjaimen muotoiseen raunioon)
- edessä vasemmalla on platta ja siitä oikealle
komentajan majoitus, puhelinkeskus/optsto, shelttereitä,
sauna, varastoja, jne
- maston haruksen oikealla puolella näkyy vähän Kanuskien aluetta (heikäläisten paraatikentän kulma)
YKSV 22:n lehdessä
sivulla kahdeksan, kuvan aiheena antennin vaihto (vasemmalla
allekirjoittanut nostonarun kimpussa ja oikealla, vaihtoa
odottavan antennin alla JussiS):
- Korjaamon opaste
- Daily Trip Ticket
- Tyypillisiä pieniä peltivaurioita henkilökohtaisessa ajokalustossa (UNP 1xxx = Libanon ja UNP3xxx = Golan).
Kun autolla on vauhtia
reilu 100 km/h ja äkkitilanteen omaisesti puskasta sen eteen ilmestyy
panssarivaunu, niin heikommalle osapuolelle voi käydä
näin. Sama auto takaa
vasemmalta keulaan (huomaa tuulilasin kuviot),
oikea sivu ja
keula edestä.
Onnekseen
auton kuski selvisi pelkillä mustelmilla vaikka vastassa oli tällainen:
http://www.israeli-weapons.com/weapons/vehicles/tanks/merkava/MerkavaMk1.html.
- Maisemaa Jordanian rajalta Golanin ylängölle: pyörä rinteessä ja vielä ylempää takaisin päin eli Jordaniaan. Generaset-järvi on pyörän keulan suunnassa oikealla ylängön toisella puolella.
- Jälkiä Perulaisista rauhanturvaajista.
Alkuun
Saatesanat
Tämä oli ensimmäinen pitkä, loppuosastaan aivan yksin
ajamani mp-reissu tuolla ilmansuunnalla vuoden Israelissa ajelun jälkeen
(Larnacasta Kyprokselta ostetulla Suzuki GSX-1100
ESD:lla) => mp-matkailukokemuksen vähäisyyden
vaihtelevissa olosuhteissa ulkomailla huomaa kyllä matkan edetessä..
Slangisanasto ei kaikilta osin ole välttämättä
päivänselvää eikä ehkä enää
kovin nykyaikaistakaan - pyrin seuraavassa hieman tarkentamaan sanastoa
(sen mitä vielä luulen muistavani).
Koko jutun kielioppia ja
sujuvuutta on vähän korjattu sikäli kun sillä ei ole ollut
vaikutusta asiasisältöön, samoin nykyinen elin- ja tallennusympäristö on huomioitu
tietyissä painotus-, sana- ja asiavalinnoissa ;-)
Sanastoa
-
A-portti = Israelin
ja Syyrian välisellä rajanylityspaikalla pienemmän esikunnan
suunnasta ensimmäisenä vastaan tuleva, eli Israelilaisten oma asema
-
AOS = Area
Of Separation = YK:n valvonta-alue osapuolien välissä.
Nykytilanteen mukainen kuva löytyi täältä: http://www.un.org/Depts/dpko/missions/undof/
-
Arnabén Esso = Arnabé
on lähin huoltoaseman (joka ei todellakaan ollut Esso) omaava
syyrialainen kylä heti Quneitran rauniokaupungin takana.
-
B-portti = rajanylityspaikalla jonossa oleva 3. eli Syyrialaisten oma asema
-
Convoy = ajoneuvot
etenevät jonossa lyhyin välimatkoin, jolloin väliin ei
pääse helposti muita ajoneuvoja häiritsemään
jonon liikkumista
-
Daily Trip Ticket = paperi, jollaisella pääsi Israelista AOS:n läpi Syyrian puolelle ja takaisin. Trip Ticket:ä tarvittiin kotimatkalla yksisuuntaisesti.
- Damas = Damascus
-
Exit Permit = paperi, jolla pääsi ajamaan rajan yli Syyriasta Turkkiin
- Hiutale
= uusi tulokas alueella, ihonsa oli vielä valkoinen kuin
lumihiutale. Hiutalekasteen (mielenkiintoinen ja
päihdyttävä kokemus) jälkeen nimitys poistui
käytöstä
-
Huminan baretti = jos
oikein muistan niin se oli tiukalle putkelle kierretyn baretin kokoinen
maamyyrä, josta ei erottunut muuta kuin pari pientä
jalkaparia alta ja helkutin suuret hampaat karvapötkön
toisesta päästä. Saman niminen mies tosin palveli
OP-tstossa ja saattoi olla päähineineen referenssinä
kyseiselle sanonnalle(?)
-
Jalla = mahatauti/ripuli,
tulee arabian kielen sanasta "Jalla = nopeasti" JOKA pitää
pilkulleen paikkansa. Tämän herkun sai yleensä
kokea joka kerran Suomessa käydessään eli
päivä - pari meni bakteerikannan vaihtoon molemmissa
suunnissa, jonka jälkeen siihen harvemmin enää
törmäsi. Onnellisimmat tulivat suomilomansa jälkeen
Helsinki-Vantaalta Ben
Gurionille saakka koneen yksityishuoneessa, johon lisättiin
vielä muutama tunti kirvelevää bussimatkaa Ziwaniin..
-
Junttala = upseerimajoitus
- Kanuski = Kanadalainen yk-sotilas
- Keromonttu = kaatopaikka, jota poltettiin varsin usein kerosiinilla taudinaiheuttajien ja rottien invaasion estämiseksi
-
Kodin putkimies = sen
verran vahvaa tai muuten maukasta kahvia, että ison kupillisen
jälkeen oli syytä valmistautua pihan perälle
lähtöön (seuraavan viidentoista minuutin kuluessa)
- Kiinalainen krh=
maahan oli kaivettu kuoppa jonne laitettiin pohjalle esimerkiksi
kiviä ja
karkeata soraa sekä sieltä noin 45-asteen kulmassa maan
pintaan vaikkapa satamillinen
viemäriputken pätkä, yläpää reilun polven
korkeudelle maasta. Koko komeus oli tasoitettu putken vierestä
maanpinnan tasolle sekä ympäröity jonkinlaisella
näkö- ja tuulisuojalla. Kevyemmän hädän tullen
kyseinen paikka oli ensisijainen helpotuskohde jotta puuceen lauteet
kestäisivät kuivina - samalla niin sanottu nurkkiin kuseminen
kävi tarpeettomaksi (mahdolliset taudit, hajut ja yleinen hygienia
pysyivät paremmin hallussa). Ensimmäisellä
käyntikerralla
olo oli hieman alaston mutta vuoden päästä samaan aikaan
parinkymmenen metrin päästä aidan takana ohi mennyt
kibbutsin
traktori lavallaan nippu nuoria naisia ei pahemmin enää
hetkeuttanut
-
Käivärä = esimerkiksi paikallinen virkailija Syyrian ja Turkin rajalla tai jossain muualla
-
Lanaaminen = siinä
vaiheessa kun henkilöä tympi syystä tai toisesta niin sanotusti
enemmän, saattoi hän vetää perässään
kakkosnelosista tai vastaavista tehtyä lanaa. Se toimi muille
merkkinä siitä, ettei ainakaan juuri sillä hetkellä
normaalinkaan vinoilun vastaanottokyky ollut kyseisellä
henkilöllä parhaimmillaan
-
Läyhistely = kevyttä laatutietoista "elvistelyä", pilke silmäkulmassa
-
Motivaatiokenttä = muun muassa esikunnan alueella oleva henkilökohtaisten ajoneuvojen varastoalue
-
NATO-maito = erittäin säilyvää, auki murrettavalla korkilla varustettua
ja muovipulloon pakattua maitoa. Jääkaappi ei ollut
välttämätön säilytyspaikka. Olennainen osa
kunnon "Kodin putkimies"-kupillista..
-
Nyrkki = hälytysvuorossa
olevista henkilöistä muodostettu joukko tarvittavine aseineen
ja muine välineineen. Viiden minuutin lähtövalmius koko
vuoronsa ajan
-
Paalu = käteinen raha
-
Pirunsormus = vähintään
neliosainen, helposti avautuva ja sekoittuva mutta
erittäin hankalasti kokeilemalla koottava (14k) kultasormus. Niitä
oli (Damasin sukin myyjien juttua) aikoinaan annettu kotiin
jääville vaimoille miesten lähtiessä sotaan,
ristiretkille, .... Mikäli sellainen löytyi purkautuneena
miehen palattua vuoden tai muutaman päästä takaisin,
niin oletettiin että vaimo ei välttämättä
ollut odottanut miestään niin sanotusti "jalat
ristissä". Jo neliosaisella saa helposti useamman ilmaisen
kaljan tai lonkeron sopivan ravintolaillan aikana (tosin sormus
vääntyy äkkiä pilalle..) ;-)
-
Plata, Platta = leirialueen
keskellä oleva aukio, jossa pidettiin aamuiset lippujen
nostot/laskut, käskynjaot ja muut karakulaatiot,
hyvästeltiin kotiin
lähtijät, yms
-
Postikeikka = UNDOF:n HQ sijaitsi Damascuksessa. Siellä käytiin usein
viemässä ja tuomassa postia ja muuta asiaankuuluvaa
materiaalia
-
POS 28 = kuten
muuallakin niin osapuolten omien raja-asemien välissä oli
YK:n asema hoitamassa omaa valvontatehtäväänsä. Se sijaitsi A- ja B-portin välissä.
Näiden Israelin ja Syyrian rajalla olevien kolmen tarkastuspisteen
läpi pääsi vain päiviä etukäteen tehdyn
ja hyväksytyn anomuksen perusteella.
-
PX = verovapaa
kauppa esikunnan alueella, jonka kautta saattoi tilata itselleen vaikka
kotistereot, kameran, kelloja, yms (kiitos vaan Paasivaaran Jukalle moponi
hankinnasta Kyprokselta)
-
Ruletti = liikenneympyrä,
nimitys taisi tulla muun muassa Damascuksen monikaistaisten
liikenneympyröiden näennäisestä liikennekaaoksesta.
Eteneminen näytti yhtä sattumanvaraiselta kuin kuulan
pyörintä ruletissa mutta liikenne toimi hyvin, kunhan ensin
opittiin tulkitsemaan muiden kuljettajien antamia merkkejä.
- Saunamajuri
= henkilö jolle kuului vuoronsa ajan saunatilojen siivous, saunan
lämmitys, puiden haku, kiinalaisen krh:n desinfionti ja muita
vastaavia tehtäviä
-
Suk = suuri
määrä pieniä kauppoja ja puoteja samalla,
rajatulla, ehkä kokonaan katetulla alueella. Sieltä
löytyi melkein mitä tahansa.
-
Supailu = kaikenlaista hauskanpitoa ja muuta vastaavaa ajankulua
-
Suomen eteläisin posti = siihen
aikaan Golan oli kaikkein kauimmaisimpana suurena palveluspaikkana
Suomesta (jos Untson väki Jerusalemissa yms
jätetään pois laskuista).
-
"Suomi"-radioasema = esikunnan
alueella oleva HF-radioasema, jonka kautta oli tiettyinä
ajankohtina mahdollista keskustella myös kotiväen kanssa
Suomeen (HF-alueen radiolaitteilla välitettävä radiopuhelu yhdistettiin Riihimäellä tavalliseen
puhelinverkkoon. Molemmilla radioasemilla oli koko ajan operaattorit
paikalla kytkemässä lähettimet päälle puheen
ja takaisin vastaanottimille kuuntelun ajaksi, sekä sensuroimassa varomattomat sanankäänteet
pois, kyseisten puheluiden kuuntelu kun oli lasten leikkiä kenelle tahansa asiasta riittävästi kiinnostuneelle)
-
Spy Hill = lähellä
esikuntaa olevan mäen päällä sijaitseva
hyvin varustellun näköinen Israelilaisten tiedustelu- tai muu linnoitettu tukikohta
-
Läyhy = hieno
-
Sikaläyhy = erinomaisen hieno
-
Pappiläyhy = Vielä kertaluokkaa hienompi, paremmaksi on paha yrittää laittaa
- UNP-kilpi = UN Private, yksityisautojen ja moottoripyörien rekisterikilpi, eri asia kuin normaali tulli- tai vastaava kilpi
- Viestin sauna = käytännössä jokaisella esikunta-alueen porukalla oli oma saunansa, niin myös viestimiehillä
-
Vihreät Intialaiset = kevyt intialaisvalmisteinen, puuvillakankainen työasu
-
YKSV = YK:n Suomalainen Valvontajoukko. Numero perässä kertoo kontingentin eli ajankohdan
-
Ziwan = suomalaisten
ja kanadalaisten joukkojen esikunta-alue Israelissa Golanin
ylängöllä, aivan Syyrian puolella olevan, viime sodissa
raunioituneen Quneitra-nimisen kaupungin kainalossa
Imatralla 9.10.2004/Kari
Matkakertomus
Alkuperäinen kertomus alkaa tästä.
Finnjetin hytti 20.12.1985 kello 12.45
http://fi.wikipedia.org/wiki/GTS_Finnjet
Kerrankin on sellainen hetki menossa, että on aikaa ottaa
kynä käteensä ja aloittaa matkakertomuksen kasaaminen
kymmenistä erillisistä lipuista ja lapuista. Seassa on
hyvällä tuurilla asiaakin, joten olkaa hyvät ja poimikaa
tiedot oman tarpeenne mukaan.
1) Kotimatka moottoripyörällä teki melko
täsmälleen 5 000 km reitillä Israel: Golan Heights ->
Syyria: Quneitra -> Damascus -> Aleppo -> Turkki: Mersin ->
Antalya -> Istanbul -> Edirne -> Bulgaria: Slivengrad
-> Sofia -> Dimitrovgrad -> Jugoslavia: Nis -> Belgrad
-> Szeged -> Unkari: Budapest -> Itävalta: Wien ->
Saksa: Nurnberg -> Hannover -> Hampuri -> Lybeck - Travemunde.
Lisäksi tuli laivamatkaa noin 1200 km välillä Travemunde
- Helsinki, sekä 250 km henkilöauton
peräkärryssä Helsingistä Imatralle.
2) Persaus meinasi alkuun puutua myös autokuskeilta. Etenkin
Turkki on niin suuri maa, että jos joku tulee kertomaan ajaneensa
sen läpi kahdessa päivässä ja vielä
katselleensa maisemia, niin pitää olla melkoisen hyvä
havaintokyky hänellä.. Ei muuten onnistu kovin helposti
convoy-ajossa ainakaan meidän valitsemallamme reitillä,
etenkään mp:n kuljettajan näkövinkkelistä.
3) Vaikka oli kylmää, kosteata, pölyistä,
tuulista ja muuta hauskaa roppakaupalla, niin kyllä kannatti
tämäkin reissu heittää! Suosittelen jokaiselle,
jolle se on mahdollista sillä eteen tulee sellaisia tilanteita ja
tapahtumia joita ei takuulla kohtaa Israelissa, etenkään
Ziwanissa saati kovin helposti lähempänä Suomessakaan.
Minulle tuo oli niin hyvä kokemus että seuraavana
kesänä lausutaan "Eurooppa, täältä tullaan..".
Silmät ja mieli avoimena pitäen pärjää aina.
4) Älä huolehdi kielitaidosta sillä tulet
pärjäämään joka puolella, kunhan uskallat
yrittää ja jätät kielioppi- + muut vastaavat
hömpötykset kirjahyllyyn. Mitäpä niillä teet,
kun edessäsi on henkilö joka ei osaa
pätkääkään englantia? Minulle oli etuna tuo
venäjän lukeminen koulussa - sillä pärjäsi
siedettävästi, kun osasin lukea tienviittoja ja lausua
muutaman sanan tai numeron muun muassa Bulgariassa.
5) Jos kiinnostaa läyhistely majapaikkojen suhteen niin
älä lue tätä niiltä osin liian tarkkaan (poislukien
Wien ja Lybeck). Kun ajoin tankkauksineen ja muine taukoineen
keskimäärin 10 -12 tuntia päivässä, eli
keskimäärin 742.8 km/päivä (700 - 950
km/päivä läntisen Euroopan puolella) niin
pelkkään nukkumiseen ei tarvittu kovinkaan kummoisia
puitteita. Olin hyvästä fyysisestä kunnosta huolimatta välillä
aika poikki eli kannattaako silloin maksaa 57 - 85 USD yöstä
kun tulet klo 22-24 välillä majoitukseen ja lähdet
jatkamaan viimeistään 07.30 seuraavana aamuna -
mielestäni ei, ellei siihen ole hyvää syytä.
6) Paalua kului noin 500 USD (reilu 3 500 FIM silloisella kurssilla eli vajaat 600 € nykyisellä valuutalla), ennen kuin Finnjetin
keulaluukku sulkeutui:
- 140 USD + 137 DEM majoituksiin
- 140 shillinkiä + 51 DEM + 60 FIM puhelinsoittoihin Suomeen
- 100 USD minibaariin, ruokiin ja muuhun supailuun
- Suurin menoerä oli bensa (esimerkiksi Jugoslaviassa matkavauhti
oli normaalisti 120 - 160 km/h), kaikkinensa sitä kului noin 300
litraa Lybeckiin mennessä.
- Öljyä kului koneessa noin 1.5 litraa ja ketjuissa kolmisen
litraa (jotka voitelin myös moottoriöljyllä)
- Reissussa ajoi aluksi seitsemän autoa ja yksi
moottoripyörä convoyna aina Istanbuliin saakka, josta
läksin aikataulun tiukkuuden takia painamaan itsekseni
eteenpäin muiden tullessa hitaammin perästä.
Alkuun
Israel
Ideakuva vanhasta Israelin sekelistä (vasemmalla on setelin
taka- ja oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle
sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja
epäaidossa koossa):
Liikkeelle lähtö hoidettiin eturuokailun avulla varsin
vauhdikkaasti heti määräajan (klo 17.00) umpeuduttua.
Eli Kanuskien ja
meidän oman alueemme porttien avauduttua meille(kin), kiitos
ylimääräisten uusien kuvioiden joita muuan juuri alueelle
tullut henkilö (RR) halusi järjestää. Normaalistihan omilla ajoneuvoillaan
kotiutuvat pääsivät lähtemään
kotimatkalle jo puolenpäivän kieppeillä, jota toki
itsekin yritimme..
Ein Ziwan. Rajanylityspaikka
11.12.1985 klo 17.05
Kuka sanoi että AOS:ssa
pitää aina olla vihreät intialaiset
päällä? Ei välttämättä, jos asemilla
on vuorossa tuttuja henkilöitä, liikut tutussa
ajovarustuksessa (vakuutettuna vuoden ajan lähialueilla
liikkunut mopo, kuskilla edelleen päällä Sinisalon
sini-puna-valkoinen nahkapuku sekä Arain oranssi-sini-valkoinen
"Baldwin Replica" -kypärä) ja mikä tärkeintä:
Jussi S oli jo B-portilla menossa kun itse vielä vedin platalla
kypärää päähäni. Eli oli pakko kokeilla
kepillä jäätä, kun Jussin auton etupenkillä
oli se tarvitsemani vihreä, YK:n hihamerkein varustettu
vihreä päällyspusakka. Muut ajoivat autoillaan
intialaisissa koko Syyrian alueen läpi.
A-portti: vahdissa ollut kaveri katsoi kuin vanhaa koiranmakkaraa, mutta totesi kuitenkin että "Anna palaa!".
POS 28: suomalainen MP (Military Police) puristi kättä ja toivotti hyvää kotimatkaa.
B-portti:
kahden paikallisen henkilön voimin taputettiin olalle,
ravisteltiin käsiä, päiviteltiin tulevaa reissua ja
toivotettiin "Ajahan varovasti!" eli eteenpäin..
Ensimmäistäkään pakaasiani ei avattu ja
siirtyminen Syyrian maisemiin oli alle kymmenen minuutin suoritus.
Kyydissäolijoista vaimo pääsisi mukaan mutta avovaimo
tai tyttöystävä ei, heidän pitäisi tulla
mukaan vasta Turkin puolelta.
Alkuun
Syyria
Ideakuva vanhasta Syyrian punnasta, vasemmalla on setelin taka- ja
oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla
tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa
koossa:
Syyrialaisilla
punnan seteleillä oli puhekielessä muuan etuliite,
joka viittasi henkilön vasemman
käden käyttötarpeen suuntaan.. Liekö saanut
lisänimensä seteleiden yleisen puhtauden vai arvonsa perusteella.
Quneitra - Arnabé - Damascus
Ensimmäiseksi Arnabén Essolle tankkaamaan, josta hetken
päästä suunta Damascukseen. Onneksi oli vielä
valoisaa.
Alkuun
Damascus
11.12.2985 noin klo 19.00
"Eihän me sittenkään tänne yöksi jäädä, aamun valkenemista odottamaan!"
eli porukka otettiin kasaan ja jatkettiin jonossa kohti Homsia. Kahdeksan
ajoneuvoa lävisti Damasin suvereenisti, etukäteen
mainostettua huomattavasti helpommin. Olihan siellä ajaminen
useimmille tuttua hommaa posti- ja muilta työ- sekä
lomakeikoiltamme.
Damascus - Homs
Tie on ok, tietöitäkin on mutta varokaa etenkin seuraavia:
öljyä, naftaa, hiekkakasoja (ajokaista voi olla täysin
tukossa kun joku on unohtanut kahdeksan kuutiota soraa matkan
varrelle), monttuja, kaikkia nelijalkaisia Huminan baretista lehmiin, samaa kaistaa vastaan ajavia kymppipyöräisiä kuorma-autoja, jne. Yöajo
Syyriassa pitää verenkierron kunnossa ja sydämen
lyöntitiheyden riittävän korkealla. Yksinajoa en
suosittele! Bensan saanti ei ole ongelma, sillä sitä saa
ainakin kello 24.00 saakka joka paikasta.
Alkuun
Homs
Oli pakko lisätä 50% lisää vaatetta
päälle, sillä hengitys höyrysi paikallaan
seistessäkin. Ei muuta kuin jatkamaan jonossa kohti Aleppoa,
ensimmäiseksi yöksi.
Homsin jälkeen on pätkä moottoritietä jolla
meinasi käydä minun ja Jussin sekä Timpan (se Suomen
eteläisimmän postin mies) osalta kehnosti: kun ajetaan
convoyssa niin välimatkat on pidettävä aika
pieninä, ettei väliin tunge esimerkiksi paikallista
mutteriläjää sotkemaan ajorytmiä - Timo L oli
keulilla, minä toisena ja Jussi S kolmantena kun havaitsimme
että kaistamme oli tukossa sorakuorman takia; samanaikaisesti
vasemmalla kaistalla meitä ohitti paikallinen bussi joka kiilasi
yllättäen niin törkeästi Timon eteen, että
hänen ei auttanut muu kuin vetää liinat kiinni. Tein
itse samoin välttääkseni bemarin persauksen
hivelyä, jolloin Jussi huomasi että mersuhan jää
toiseksi hidastuvuudessa, kun edessä on 628csi sekä 1100 GSX
jarrut jo melkein lukossa. Kun seuraavan kerran ehdin vilkaista
vasemmalle sivulle niin mikäs sieltä silmiin tuijottikaan
bensatankkini tasolta - JEP, 190:n etuvalopatteristo!
Tuuria oli taas
matkassa, kun Jussilla oli tilaa väistää vasemmalle,
itse en olisi mahtanut sille tilanteelle
yhtään mitään.
Loppuillasta tuli vielä niin kylmä, että viimeiset
kilometrit menivät varmaan jollain tikapuuhermostolla horroksessa
ajaen.
Aleppo. Ensimmäinen yöpyminen
12.12.1985 klo 01.00
Menimme hotelliin nimeltä Tourist, 100 Syyrian puntaa tai 8.5
USD yö (kolme henkilöä/huone) aamupalalla. Kelpasi kun
piti silmänsä tiukasti kiinni.
Alkuun
Aleppo
13.12.1985 aamu
Aamupala oli mitä oli (Continental breakfast öljyssä uppopaistettuine
kananmunineen, sun muine lisukkeineen) mutta jallaa ei tullut ja ruoka
piti tiellä kyllä. Lämmin vesi oli ok, vessa kunnollinen ja punkat
siistit.
Noin 50 kilometriä ennen Aleppoa (Homsista tultaessa) on tienviitta oikealle (jossa lukee "Turkey"
kallellaan olevassa, ränsistyneessä
lämiskässä). Kääntykää siitä
rampille, nouskaa pätkä ylämäkeen, ajakaa sillan
yli vasemmalle edelliseen kulkusuuntaan nähden ja olette matkalla
Bab-el-hawan raja-asemalle. Välissä on Atarebin kylä:
kun tulette rulettiin niin
ottakaa ensimmäinen tie oikealle, parin - kolmen sadan metrin
päässä onkin toinen kyltti Turkey, 50 km. Jos tankki
alkaa olla kuiva niin ennen puomeja on yksi asema, jossa sekin ongelma
poistuu. Kurssi taisi olla aika huono mutta eipä taida haitata
tässä vaiheessa..
Bab-El-Hawa. Rajanylityspaikka
Tarvitaan trip-ticket, Syyrian vakuutus, passi ja exit-permit. Aja katoksen alle ja stoppaa viimeisen kopin tasolle, käivärä
ottaa trip-ticketin tai sen puutteessa vakuutuslapun, molottaa
itsekseen ja puhelimessa hetken ja patistaa sitten alaoikealla olevaan
poliisitoimistoon. Passi ja exit-permit
peliin, kerrotaan isän ja äidin nimet henkilölle,
leimataan passi => ottakaa vakuutuslappu takaisin ja olette vapaita
jatkamaan matkaa. Mitään tavaroita ei tarkastettu.
Alkuun
Turkki
Ideakuva vanhasta Turkin liirasta, vasemmalla on setelin taka- ja
oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla
tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa
koossa:
Alkuun
T.C. Hatay. Rajanylityspaikka
12.12.1985 aamu.
Raja-asemat eivät ole vastakkain eli
joudutte ajamaan noin kilometrin viimeiseen passintarkastukseen
sekä vielä senkin jälkeen muutaman lisää,
ennen kuin T.C. Hatayn turkkilainen raja-asema
häämöttää edessä.
Ajakaa vasemmalla olevan rakennuksen
oikealla puolella olevan katoksen alle, passi ja kynä esille ja
sisälle. Maahantulokortti + passi otetaan hetkeksi talteen.
Saatuanne passin takaisin menette parikymmentä metriä
eteenpäin, jossa toinen henkilö ottaa passin. Odotatte
autolla kahden miehen partiota saapuvaksi - he merkitsevät auton
ylös sen kuljettajan passiin. Menkää kolmanteen
toimistoon jossa lyödään maahantuloleima omalta
osaltasi. Rahanvaihto onnistuu läheisessä asuntovaunussa
(auton oikealla puolella) kurssiin 20 USD = 11 000 turkin liiraa (kurssi oli yli 7 FIM/1 USD
siihen aikaan). Syyrian punnatkin
kävivät, mutta valitettavasti unohdin niiden vaihtokurssin.
Eikä sitten muuta kun rajalta nokka
kohti Adanaa (- Reyhanli - E98 - E91 - E90). Välissä on
monenlaista pikkukylää, syheröä, valtatietä,
nousua ja laskua => varatkaa riittävästi aikaa sillä
kartta ei kerro kuin 10% todellisuudesta. Kylistä
selviää nussakasti oikeaan suuntaan hokemalla seuraavan ison
kaupungin nimeä vastaantulijoille, oikea ajosuunta
selviää henkilön käden viittauksista. Poliisikin
auttaa risteyksissä.
Mopo herätti mielenkiintoa
(pyh) jopa niin, että ajoin hetken kisaa yhden vaahtosammuttajan
kokoisen nassikan kanssa - hänellä oli allaan jokin mopedi.
Kyseinen johtunee siitä että Jawa yms. olivat niitä
miesten merkkejä eikä japsipyöriä varmaan oltu
aiemmin ainakaan liikaa nähty.
Paikallinen noin 12%-vahvuinen olut Efes
oli hyvää mutta maukasta; kolme pulloa maksoi 1 700 liiraa,
tämä oluen ystäville tiedoksi.
Bensa maksoi seuraavasti: 13.8 litraa
Superia maksoi 2300 liiraa, dieselin hinta oli noin 180 liiraa/litra
muistini mukaan. Pimeästi emme vaihtaneet emmekä
käyttäneet taaloja tankkauksiin, hotelleista saa vaihtaa
ainakin saman vaihtokurssin mukaan kuin pankistakin.
Ajoimme reittiä raja - Kirikhan -
Iskendrun - Ceyhan - Adana, jossa piti ruokailla. Ruokapaikkamme oli
keskellä kaupunkia mitä en suosittele, koska pihvissä
oli selvästi vielä veto päällä: jos olette
keskustassa pienen valkoisen hotellin (siisti 2-3 kerroksinen)
edessä niin jatkakaa matkaanne. Palvelu oli kyllä mahtavaa
mikä oli iso plussa koko maalle. Välillä se tosin tuntui
häiritsevältäkin.
Alkuun
Mersin. Toinen yöpyminen
12.12.1985 ilta.
Mersinin kaupunki on Route 66 2003:n mukaan nykyiseltä nimeltään Erdemli.
Saapuessamme sinne oli jo pimeää. Ajo yöllä
onnistui helposti, koska tiet olivat kunnollisia ja leveyttä
riitti. Turkkilainen ei näköjään soittele torvea
mutta käyttää sen sijaan hanakasti kaukovalovilkkuaan.
Majoituimme hotelliin nimeltä Mersin, 47 USD kolmen hengen
huone, noin 39 USD tupla. Aamupala 800 liiraa eli maksamalla noin 2,5 USD
sai leipää, munia yms. sekä suomalaista voita. Kannattaa
panostaa teehen, kahvi oli paremman kodin putkimiehen tasoista. Ei
jallaa. Hotelli sijaitsee rannalla. Parkkialue on toisen rakennuksen
alla, vartioitu ja hinnaltaan jotain 500 - 1000 liiran kieppeillä
eli ok. Mopo oli yön hotellin takana eikä siihen ilmestynyt
yhtään naarmua tms.
Päivän ajomatkan pituus oli noin 50 km Syyriassa ja 280 km Turkissa.
Alkuun
Mersin
13.12.1985 aamu.
Ajellaan rantaa jolloin itse rantatiekin
tulee hyvinkin äkkiä vastaan, nokka on siis kohti Antalyaa.
Mersin - Silifke -tie menee useiden pikkukylien läpi, joista
yhdessä kanan perskeles katsoi parhaaksi hypätä bemarin
eteen => höyheniä pölisi kuin paremmassakin
tyynysodassa kun kyytiä oli kohtaushetkellä 80 km/h.
Lisäsimme kaasua sillä se olisi hyvinkin saattanut olla
arvokas, koko Turkin paras munija ;-)
Silifkestä 150 km eteenpäin on
sellaista kiemuraa että nopeus jää pahimmillaan alle 60
km/h. Kenny Roberts-ilmiö
iski pahemman kerran kun kanttaamaan pääsi kunnolla,
täysin rinnoin. Mukavaa, joskin hidasta ja bensaa kuluttavaa
matkantekoa. Meiltä kuljettajilta jäi monet maisemat
näkemättä kun katseen oli pysyttävä tiukasti
tiessä ja peileissä, mikä oli sinänsä
harmillista.
Kaiteita ei ole joten tälle tielle
EI OLE ASIAA PIMEÄSSÄ, ajokaistan vieressä on helposti
500 metriä lähes suoraa pudotusta Välimereen. Rekkoja on
vähän mutta kuitenkin sen verran, että kannattaa
pysyä omalla ajokaistalla. Bensaa saa kyllä eikä
varanassakkaa tarvita missään. Alempana on jo
leveämpää, jolloin nopeuskin nousi lähemmäksi
satasta.
Alkuun
Paljon käytetty lentopostikirjemalli
(kevyt, pelkällä UN:n leimalla perille suomalaiseen
jakeluosoitteeseen toimitettuna):
Painavammassa kirjekuoressa käytettiin postimerkkejä:
Alkuun
Antalya. Kolmas yöpyminen
13.12.1985 ilta.
Hotellit ovat vanhan kaavan mukaisesti
rannassa, joista valitsimme hotelli Pergen. Kahden hengen huone
lisäpedillä ja aamupalalla hintaan 11 000 liiraa. Siellä
oli kylmä mutta autot saatiin hyvään, omaan parkkiin.
Vieressä oli toinen, sikaläyhy hotelli mutta kuultuamme
tuplan hinnan 78 USD yöltä päädyimme Pergeen..
Kyllä siellä yönsä vietti, kun oli oma makuupussi
ja vähän wiskiä yömyssyä varten.
Etsimme illalla ruokapaikkaa paremmasta
päästä ja kumma kyllä löysimme lopulta vain
yhden pizzerian, niiden normaalien kebab-paikkojen lisäksi.
Pizzeriaanhan siitä joutui: neljä kolaa ja kolmen
henkilön pizzat maksoivat yhteensä 10 FIM, ettäkö
kallista? Tilausprosessi oli oma lukunsa: kädet heilui, jalat
heilui, kaikki heilui: emme tienneet mitä tilasimme mutta silti
kaikki söivät loppujen lopuksi hyvällä
ruokahalulla. Efestä sai vain muutamista paikoista, Turkki on
sittenkin aika kuiva maa?
Päivän ajomatkan pituus oli reilu 460 kilometriä.
Antalya
14.12.1985 aamu.
Antalyasta olisi päässyt
myös Canakkeléhen mutta läksin silti convoyn mukana
kohti Istanbulia, koska vuoristoa on mahdotonta täysin
kiertää (kartan mukaan). Reitti: Antalya - Burdur - Dinar -
Afyon - Kutahya - Bozuyuk - Adapazari - Istanbul. Kiitti mulle riitti?
No ei, kyseinen väli on aika nopea ajaa johtuen hyvistä
teistä (vain yksi isompi remonttiosuus). Mutta olipa siellä
välillä kylmä - noin tuhannen metrin korkeus pisti hymyn
hyydyksiin, etenkin kun piti posottaa välillä pilvien
läpi. Vuoristossa on varoitusmerkkejä tuhkatiheään
eli luntakin löytyy joskus 110% varmuudella. Kesällä tuo
on takuulla nussakka pätkä, kun kaikki viheriöi ja
pellot uivat kukkameressä.
Viimeiset sata kilometriä eli
Adapazari - Istanbul vei paljon aikaa. Tiet olivat täynnä
rekkoja yms. rojua ja satoi vettä. Kun ajat tätä
väliä niin älä laske tankkiasi kuivaksi ennen
moottoritien alkua, sillä moottoritieltä on hankala
löytää asemia - joudut poikkeamaan sivulle mikä vie
aikaa. Pimeys tuli ennen kuin olimme perillä - hauskaa hommaa
vaikka tilaa olikin rajoitetusti. Moottoritien käyttö maksaa eli varaa
vähän paikallista rahaa saataville.
Alkuun
Istanbul. Neljäs yöpyminen
14.12.1985, ilta.
On jo KAUPUNKI joten otimme suosiolla taksin oppaaksi hotellin löytämiseksi. Pertti "hathat"
R uskaltautui
suharin kyytimieheksi ja silloin lähti. Perhana mitä menoa.
Tuskin se kuskikaan ihan aina tiesi minne olimme menossa, sillä 45
minuuttia kului ennen kuin pääsin
vähääkään
jäähdyttämään jo tulikuumaa pyörän
moottoria!
Pertti
on se sama mies, jonka kanssa tultiin yhdellä Suomi-lomalla
Helsinki-Vantaalta Imatralle Valtiohotellin ulkoilmaan taksilla, kun jatkolentomme Lappeenrantaan
peruttiin huonon sään takia. Hinta 800 mk + kartonki punaista
Malboroa
kuskille; vasta kolmas kentän taksijonossa jututettu kuski
lähti ajoon koska normaalipäivänä paikallisajossa
olisi kuulema hankkinut enemmän..
Kyllä se taksisuhari meistä huolen
piti: pysäytteli liikennettä pujotellessamme kujilta toisille
jne. Vissiin hinta 7000 liiraa painoi vähän? Bosborin
salmikin ylitettiin. Yhdessä risteyksessä se perhanan kutale
seisoi passipoliisina ja kun minä saavuin hänen kohdalleen,
niin hän otti ja hyppäsi kyytiini. Ei siinä vielä
mitään, mutta kun ehdimme kulman taakse (jossa muut
vartoivat) niin hän hyppäsi aivan yllättäen pois
kyydistä - kesken kanttauksen - pyörä oli siinä ja
siinä kaatuako vai ei (jarrukahva rutisi jo kivasti kun pidin
vastaan). Ei onneksi kaatunut.
Hotelli Inka
(http://www.enjoyturkey.com/Accomodation/Budget/Inka.htm) on
aurinkomatkojen sopimushotelli, samoin vieressä oleva Pera Palace (karttasanan Tepebasi alapuolella näkyvä Perapalas Oteli).
Autot saa hyvin parkkiin Peran kentälle, Inkan eteen ei saa
pysäköidä autoja koska vastapäätä on jenkkien
edustusto. Mopo vietti turvallisen yön Inkan portailla, kun
vastapäätä olleen rakennuksen edessä seisoi kaveri
koko yön vahdissa kp:nsa kanssa. Yö teki 16000 liiraa
kolmelta henkilöltä, aamupala mukaan lukien. Siellä
kelpaa kyllä asua sillä portimo sotkee suomea ja palvelu
pelaa hyvin, mutta nopeasti. Taso ei ole huippua mutta kyllä sinne
vaimonkin varmasti mielellään vie.
Jos hotellin ulko-ovella teille
tyrkytetään niin sanottuja hajuvesiä niin älkää
turhaan ostako - se on pelkkää liisteriä pullossa kuin
pullossa. Kaikkein parasta onkin jos neuvoisitte ystävällisesti
myyjälle mihin hän voi pullonsa tunkea (ostin itse aidon
haistelupullon perusteella avaamattoman pullon kyseistä kuraa)..
Päivän ajomatkan pituus oli reilut 770 km.
Illalla söimme isolla porukalla
portsarin neuvomassa paikassa ja se kannatti kyllä. Sairaalan
Suominen oli tullut jo aiemmin, läpi vuoriston (ei lunta vaikka
tulivat Ankaran kautta!), hänkin oli vaimoineen seuranamme
viettämässä korjaamon Yrtin 24-vuotispäiviä.
Joutuihan siellä laulamaan ja hymyilemään, ei mahtanut
mitään! Pojat lähtivät illalla ns. sukeille (kuvassa on Damascuksen suk) mutta
itseni se oli pakko jättää väliin, koska joutuisin
aamulla lähtemään itsekseni baanalle ehtiäkseni
ajoissa laivaan. Eikä väsyneenä moinen ajomatka onnistu.
Hyvästelin porukat, istuin hetken
Inkan baarissa ja sitten unta kaaliin (satuin saamaan huoneemme ainoan
yhden hengen sängyn itselleni kun kahdelle muulle jäi
vajaakokoinen parisänky jaettavaksi).
Alkuun
Istanbul
15.12.1985 aamu.
Siinä ne huonekaveritkin jo aamulla
nukkuivat sen verran sikeästi että en hennonut
herättää, vaan jätin lapun pöydälle ja
lähdin liikkeelle omin nokkineni.
Lähtö sateisesta Istanbulista
teetti töitä: meni noin tunti ennen kuin uskoin että en
osaa lukea moista paikallista syherökarttaa - taksi peliin.
Vettä tuli kuin Esterin korvasta, uin ravassa ennen kuin 50 km oli
takana. Tie oli leveä mutta rapaa oli kyllä - ja
pirskatinmoinen sivutuuli, 100 kilometrin jälkeen teki mieli
kääntyä takaisin (moottorikin nikotteli, vettä
bensassa luulen). Tai sitten ilmanputsari alkoi tukkeutua kosteuden johdosta, jota en vielä silloin osannut ajatella.
Kiroilin hetken itsekseni ja taas kelpasi
jatkaa kohti Edirnea. Istanbul - Edirne -tie on aivan ok. Kymmenkunta
kilometriä ennen rajaa täytin tankin ja seurustelin hetken
paikallisten kanssa - Marlboro lähentää kyllä..
Tien kunnosta kertoo nopeus 120 - 140 km/h lähes koko ajan sateen
tauottua ja tien kuivuttua.
Ylitys oli helppo: vasenta kaistaa
kopille, passi peliin, maastalähtökorttiin tekstiä,
toinen sivulaukku koeluontoisesti raolleen ja anna palaa. Ajo jonkin
altaan läpi tautien leviämisen estämiseksi ja sitten
olikin vuorossa reissun mielenkiintoisin osuus.
Alkuun
Bulgaria
Ideakuva vanhasta Bulgarian
levasta, vasemmalla on setelin etu- ja oikealla takapuoli. Seteli
on skannattu näytölle sopivalla
tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa
koossa:
Rajanylityspaikka
Reitti: E80 Kapikule, raja - Slivengrad - A1 - Plovdiv - Sofija - E80 - Dimitrovgrad (raja).
Rajalla normaalit rutiinit ja molempien
sivulaukkujen tutkinta. Joku auto oli "täysin purettuna"
vierellä. Pääsin läpi suhteellisen helposti mutta
sitten tulikin tenkkapoo eteen: mistä ihmeestä saan
bensakuponkeja kun asianomainen puulaaki on kiinni ja rajamies
näytti kansainvälisen "Ei tänään" -merkin?
Ajomatkaa oli reilut 350 km ennen Jugoslaviaa eikä se
yhdellä tankillisella onnistuisi..
Tankki oli piripinnassa joten lähdin
baanalle sillä mielellä, että ainakin Sofiaan
pääsen, ollaan sitten siellä yö ja
etsitään huomenissa. Jossei muualta niin ainakin
suurlähetystön kautta niitä luulisi löytyvän.
Suurlähetystön
kanssa toiminta oli jo rutiinia, olimmehan viestimiehinä olleet
joitain kertoja muun muassa Tel Avivin suurlähetystössä
tekemässä pieniä, pikaisia oman erikoisalamme
työhommia heille.
Ajelin noin kymmenen kilometriä kunnes trokarit
pysäyttivät ja kaksikymmentä USD vaihtui
kuudeksikymmeneksi paikalliseksi yksiköksi. "Benzinkupong - niet"
eli se niistä.
Ajelin ja yritin saada bensaa vaikka
miten (taaloja ja muita valuuttoja, kultaa, yms) mutta ei onnistunut
millään ilman kuponkeja. Ajoin tankin punaiselle
(varatankille) kunnes silmien eteen avautui siunattu näky eli
paikallinen tiepalveluauto! Pysäytin sen ja he neuvoivat
menemään läheiselle asemalle mistä niitä saa
ostettua (he eivät tosin puhuneet englantia, mutten
minäkään vastaavasti Berliinin saati Sofian murretta).
HUH! Helpotus oli suuri, sillä ulkona olisi saattanut tulla
kylmä jossain vaiheessa.
Eli nähdessäsi tien
vieressä rakennussysteemin nimeltä "Free Shop" jossa on
bensa-asema, kauppa, hotelli jne, niin kävele suoraan hotellin
vastaanottoon, anna rahaa vastaanotossa vaikka Suomen markkoina, osta
niitä kirottuja kuponkeja hintaan 23 USD, kävele asemalle ja
johan lorisee tankkiisi neljäkymmentä litraa superia.
Kertonee jotain paikallisesta
asiakaspalvelusta että bensa-aseman mies "ei tiennyt" kuponkien
ostopaikkaa, kaupan kassa seisotti puolisen tuntia jonossa ennen kuin
kertoi oikean ostopaikan, alkuun saman kaupan myyjä kertoi
väärän jonotuspaikan.. Ja kun vastaanoton pimu
vielä kiukutteli niin silloin paloivat hihat - kupongit tulivatkin
sitten nopeasti ja tyttö antoi jopa liikaa rahaa takaisin.
Sattuuhan sitä, palautin kyllä liiat rahat takaisin
samantien.
Tiet ovat pääosin OK eli maa on nopeata ohittaa.
Kun kierrät Sofiaa ohitustietä
pitkin niin poikkeapa viimeisellä bensa-asemalla ennen oikealle
kääntymistäsi rajalle menevälle tielle.
Siellä oli bensa-aseman hoitajana henkilö, joka
urheilumiehenä tiesi Suomesta Nurmen ja Virenin, ollen myös
oikein ystävällinen - melkein ainoa tässä
BG-maatunnuksen omaavassa maassa tähän mennessä.
Välillä tuli
mukailtua erästä Sliippareiden kappaletta ".. on ihme maa en
sinne aio matkustaa.." Enää ikinä!
Alkuun
Dimitrovgrad. Rajanylityspaikka
15.12.1085 klo 22.00.
Heureka, se on ohitettu hyvinkin pian. Leima passiin, tavaroiden pikatarkastus ja äkkiä Jugoslaviaan.
Jugoslavia
Ideakuva vanhasta Jugoslavian dinaarista, vasemmalla on setelin etu- ja oikealla takapuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla
tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa
koossa:
Siellä oli vastassa ensimmäinen
UNP-kilven näkyvästi noteeraava tullimies: "Onko
mitään tullia koskevaa, jaa eikö, selvä, aja
varovasti!". Vaihdoin kolmenkymmenen litran bensakuponkeja hintaan 18
USD (superille) vaikka dinaareillakin olisi pärjännyt oikein
hyvin. Kupongeilla sai kymmenen prosenttia alennusta. 1 USD = 285
dinaaria. Dieselin hinta oli 130 dinaaria litralta.
Nis. Viides yöpyminen
15.12.1985 ilta.
Join lähellä teetä ja
jatkoin Nisiin, missä yövyin Meridiana-nimisessä,
päälle päin aika elähtäneen
näköisessä läävässä hintaan 8.5 USD.
Paikka kelpasi silti hyvin koska sänky oli hyvä,
vuodevaatteet olivat puhtaita, huone lämmin ja mopon sai
hyvään suojaan muilta.
Kilometrejä tuli Istanbulista 752 ja ajotunteja yli 15.
Parempikin paikka on 8 kilometriä Nisin
pohjoispuolella oleva läyhy motelli, 28 USD yö ja Visa-kortti
kelpaa ensimmäisen kerran tällä reissulla. Perheelliset
sinne; paikka on tien varrella etkä voi siitä eksyä
ellet aja ohitse.
Alkuun
Nis
16.12.1985 aamu.
Kohti Belgradia (E75), tukka putkella.
Moottoritiemaksuja pitää maksaa muutamassa kohdassa eli
paikallista paalua on syytä olla helposti saatavilla. Tie on
todella hyvä, joten 140-160 km/h oli mittarissa aika
pitkään ja taajaan. Asemia riittää eli bensasta ei
ole huolta, samoin näytti vahvasti siltä, että
sikäläiset osaavat myös ajaa sivistyneesti.
Rupattelin yhdellä bensa-asemalla
puolisen tuntia paikallisten miliisien kanssa, puheenaiheena oli se
kuuluisa lentävä peli joka lehtien ja tv:n mukaan lenteli
pitkin Lappia (naapurilta karannut maaliohjus tms). Hauskoja veikkoja
olivat hekin.
Jos poikkeatte Belgradissa niin ajakaapa
ravintolaan jonka kyltissä on selvästi seuraava teksti:
"Cdbunau" venäläisittäin kirjoitettuna. Se on
keskustassa hieman ennen suurta rulettia (noin 250 m), oikealla
puolella. Söin siellä todella hyvän pihvin lisukkeineen
todella halvalla! Samaan syssyyn tuli juotua yksi kova teekin - rommi
näet tuli samaan hintaan. Tunnelma oli hyvä ja palvelu
nopeata mutta kohteliasta!
Nis - Belgrad -väli oli
vähintään yhtä hyvää tietä kuin
seuraava osuus eli Belgrad - Novi Sad. Minua varotettiin etukäteen
että lähellä Unkarin rajaa olevilla asemilla ei olisi
bensaa saatavilla - turha pelko, sitä oli kyllä. Yhden vai
oliko niitä kaksikin moottoritiemaksua myöhemmin on Unkarin
raja kohdalla.
Unkari
Alkuun
Szeged. Rajanylityspaikka
16.12.1985
Raja on muuten nopea mutta rahanvaihto
toimi heikosti: rahanvaihtopisteessä ollut todella tyylikäs
neito seisotti turhaan jonossa eikä suostunut kertomaan muuta kuin
"andra bank, andra bank" ja vaihtoi vain muille. Lopulta tullimies tuli
apuun ja ohjasi vieressä olevaan toiseen rakennukseen. Se taalat
hyväksyvä pankki on isossa kivirakennuksessa, niistä
kopeista ei voi vaihtaa ulkomaan valuuttaa. Rahat piti laskea ja
merkitä ylös (lähtötullausta varten)
ensimmäisen kerran tähän mennessä. Kun sanoin
että mukana on 437 taalaa niin se riitti eli merkittiin lapulle -
luottamustako?
Ei, vaan vertausluku maastalähtöpään
mahdollista rahavarojen kulutuslaskentaa varten - enpähän tajunnut
jutun juonta siinä vaiheessa..
Bensakuponkeja ei tarvita, florintit
käyvät kaikkialle. 15 USD riitti kevyesti maan läpiajoon
ruuan ja bensan osalta. Reitti rajalta Budapestiin oli ok ilman
mitään ylimääräisiä sotkuja tiellä -
loppupään tietyökään ei aiheuttanut
stressiä. E75/M1 pohjoiseen kohti Budapestiä.
Budapest
On helppo ajaa läpi kun seuraa M1-kylttejä - siten on hyvinkin pian Wieniin menevällä
tiellä. Kävin syömässä purilaisen keskustassa,
josta selviää eteenpäin melkein yhtä helposti,
yhden sillan ylityksellä (kaistoilla on merkinnät M1, M7,
jne).
Taalan kurssi oli 10 USD = 470
paikallista. Bensalitra Superia oli 1. jotain / litra eli ei liian
kallista vieläkään. Yöpyminen olisi maksanut
Forum:ssa 70 USD, oikein pappiläyhyssä keskustan hotellissa
nimittäin.
Jatkoin ajamista kun silmät kerran
pysyivät vielä siedettävästi auki. Yhdessä
pikkukylässä jouduin opastetuksi ravintolaan jonka
asiakaskunta vaikutti ensi alkuun ihan siedettävältä.
Poikkeuksen muodosti kaveri joka olisi halunnut ajaa lenkin mopollani,
halusi että olisin vienyt hänet kotiinsa, halusi
pirunsormukseni, vaikutti vahvasti hohhoijaa-mieheltä (puristi
kättäni lähtiäisiksi oikein kaksin käsin,
olisi halunnut suudella poskilleni venäläiseen tapaan jne).
Ilmoitettuani a) "Polizai => problemija" ajokeikan osalta ja b) "Ei
kiitos, vain naiset" niin sekin kahjo lähti,
käytyään vielä kerran ihastelemassa mopoa. Se
toinen tyyppi oli aivan ok vaikkei englantia puhunutkaan -
yllättävän hyvin näköjään
pärjää yksinkin, vaikkei samaa kieltä aina puhukaan.
Budapest - Gyor - raja on moottori- tai
muuten hyvää tietä. Ajettuani jo pitkään
pimeässä päädyin lopulta tulliin. Tullimiehet
katsoivat vain passin eivätkä kyselleet mitään
rahoista tms. Yksi jopa näytti kuinka läheisiä
suomalaiset ja unkarilaiset ovat toisilleen (jos lukija on harrastanut
painia niin ote oli samanlainen kuin oikeanlaisessa sidontaotteessa
sormien osalta).
Alkuun
Itävalta
Rajanylityspaikka
16.12.1985 noin klo 22.00.
Passi esiin. UNP-kilpi aiheutti
säpinää nuoressa tullimiehessä, puhelin kävi
hetken kuumana jonka jälkeen minulta tarkastettiin vain Green Card
ja toivotettiin turvallista kotimatkaa.
Vaihdoin taaloja ja dinaareja kursseihin
1 USD = 17.35 ja 1000 dinaaria = 40 shillinkiä. Florintit
loppuivat tarkoituksella viimeisellä bensa-asemalla ennen rajaa.
Teetä peliin, hetki huokausta ja
tuliaiskalja ensimmäiseen sivistysvaltioon saapumisen kunniaksi.
Suustaan meinasi jäädä kiinni kun kaksi tullin
miestä intoutui turisemaan. Ja mitäs muuta ostin? No pullon
Stroh:a hintaan 180 shillinkiä, ettei vilu vaan
yllättäisi majoituksissa. E60 -> Wien.
Wien. Kuudes yöpyminen
16.12.1985, ilta.
Wien on varsin iso kaupunki. Jouduin
pysäyttämään yhden paikallisen pimun
iltakävelyllään kysyäkseni jotain läheltä
löytyvää hotellia. Ja löytyihän se,
nimittäin hotelli
de France keskeltä Wieniä
(http://www.austria-hotels.at/de/hotel-de-france/index.html). Singlen hinta
aamupalalla oli 937 shillinkiä eli 57 USD (sisään
mennessäni hinnaksi sanottiin 100 USD kun yrittivät kai saada
vaihtamaan toiseen paikkaan: vesi valui sadeasusta, naaman ympärys
oli ravasta lähes musta ja silmät epäilemättä
jo seisoivat päässä - hinta laski heti, kun respa
huomasi että sekin hinta olisi siihen aikaan vuorokaudesta käynyt).
Päivän matka oli pituudeltaan reilut 900 km.
Siihen vielä pullo kolaa
minibaarista, puhelinsoitto ja loppulasku olikin 86 USD seuraavana
aamuna. Kannattiko? Vaikea sanoa, mutta pitihän sitä
kerrankin vähän läyhistellä. Sitä paitsi
tuohon aikaan illasta oli todella vaikeata löytää
vapaata huonetta, olihan myös joulu ihan äärellä ja
kaikkea.
Alkuun
Laivassa kirjoitettu osuus päättyy tähän, loput on kirjoitettu Suomessa
3.1.1986.
Kuuleman mukaan parin viimeisen palvelusviikon
aikaisia ajoittaisia ajatuksia juuri
ennen kuudentoista kuukauden mittaisen pestin täyttymistä:
Keskimmäisen modulin
kyljessä oleva jälki ja alimman laatikon teksti viittaavat todelliseen
tilanteeseen, jossa päälähettimen ohjain oli osittain rikki ja koko
lähetintorni toimi hetken kun sitä välillä kopautteli tiettyyn kohtaan.
Myöhemmin, ennen seuraavalla suomilennolla tullutta varalaitetta
erityisesti pidemmät telex-QSO:t hoidettiin niin, että ohjainboksin
sisältö oli huoltotelineessään täysin avonaisena ja sen tiettyyn
komponenttiin suihkuteltiin kylmäsprayta aina muutaman minuutin
välein.. Ei niinkään näppärää mutta silti toimivaa ja osoitus siitä,
että viestijoukkueenkin mukana oli erittäin hyvin tehtävänsä osaavia
korjaushenkilöitä (terveiset muun muassa sinne Turkuun).
Alla olevassa, YKSV 23:n lehdestä
sivulta 9 skannatussa kuvassa edessäni
näkyvät laitteet ovat pääosin jo aikaa
sitten romutettuja. Osia niistä voinee vielä nähdä
Riihimäellä sotilaskodin lähellä olevassa
viestimuseossa.
Koska
loppumatka oli Wienin jälkeen lähinnä "pala kakkua",
on loppuosa käsitelty alkumatkaa kevyimmin yksityiskohdin.
Alkuun
Wien
17.12.1985, aamu.
Kyllä siinä Wieniläisessä hotellissa
kelpaisi loikoilla pidempäänkin jos blombuuki pullistelisi liiasta
rahasta. Aamupala sisältyi tietenkin aamutoimiin, kello oli yli
kymmenen aamulla ennen kuin luovutin kämpän vastaanottoon (nukuin
kerrankin pitkään ja huolsin mopoakin kunnon aineilla pitkästä aikaa).
Sain hyvät ajo-opastukset seuraavalle osuudelle, ei muuta kuin todella
kovan tuulen myräkkään sekaan ja keula kohden Saksaa (A1/E60).
Wien
- Linz -moottoritie on hyvä sellainen, jossa ihmettelin aluksi siltojen
päissä olevia tuulipusseja. Niiden käyttötarkoitus selvisi nopeasti
sillä avoimella paikalla tuullessa sen huomaa varmasti autossakin!
Liukkaalla kelissä niitä kannattaa seurata tarkasti ettei kävisi
heikosti.
Linzistä ajoin Tonavan
vartta Saksan rajalle. Siellä näin todella mieltä ylentävän näyn:
lumihevosia ja -ukkoja seisoi talojen pihoilla! Maa oli paljas mutta
kaksi päivää aiemmin siellä oli vielä ollut kymmenkunta senttimetriä
lunta eli silloin olisi tullut pakollinen breikki etenemiseeni. Hullun
tuuria vai mitä lie mutta pääsin vaikeuksitta läpi.
Alkuun
Saksa
Passau. Rajanylityspaikka
Raja-asema Itävallasta Saksaan,
jossa ei kauaa nokka tuhissut. Passintarkastaja vilkaisi ikkunasta
mopoa ja kysyi tarvitsenko leimoja - leima passiin, passista kopio(?)
jossain laitteessa ja eikun rahaa vaihtamaan Sparkasseen.
Kurssit: 1 DEM = 14.110 shillinkiä ja 1 USD 0 2.45 DEM. Bensa: superia 1.46 DEM litralta, diesel hiukan yli.
Passausta pääsee moottoritielle
kahta eri reittiä eli helppoa vaikka ensimmäisen risteyksen
tuhrisikin, kuten minä tein. Ajattelin hyytyä Regensburgiin
seuraavaksi yöksi, mutta kun keliä riitti ja mopo
kehräsi tyytyväisenä, niin viuhahdin samantien
Nurnbergiin. Nopeus oli tasaisesti noin 140 km/h.
Nurnberg. Seitsemäs yöpyminen
17.12.1985 ilta.
Nurnbergissä asettauduin
pensionaattiin yöksi. Se olikin todellinen yllätys: paras
paikka tähän mennessä sillä hinta oli halpa,
tunnelma todella kodikas, huone ok joskin kylmä (siellä oli
paksut peitot ja tyyli kuin kielikurssilla aikoinaan Englannissa eli
huoneen lämmitys minimissään) mutta sehän vain
lähentäisi, jos olisi ollut joku matkassa mukana. Ruoka oli
hyvää. Suosittelen.
Nimi on Moorenbrunn Hof, hinta
aamupalalla 37 DEM/yö. Kunnon sapuska illalla (sillä kertaa
kreikkalaista) + olut yhteensä 50 DEM. Pyöränkin sai
autotalliin lukon taakse suojaan.
Päivän ajomatka oli reilut 550 km.
Nurnberg
18.12.1985 aamu.
Aamu koitti sateisena ja
viileänä. Ajoin Nurnbergin keskustan kautta pois kun olin
aiemmin lukenut kyseisestä paikasta - tulipahan sekin
nähtyä hyvin pikaisesti, ennen moottoritielle nousemista.
Päivän reitti kulki
kaatosateessa reittiä Nurnberg - Kassel - Lybeck. Nopeus oli
parhaimmillaan 110 km/h kun vettä tuli riittävästi.
Yhdellä huoltoasemalla kuuntelin mitään
ymmärtämättömänä, kun muutamat
jenkkisoltut arvostelivat pääni sisuksia ollessani moisella
kelillä liikkeellä, kaukana Suomesta. Mieli teki murjaista
jotain mutta pokeri piti, taisivat olla ihan oikeassakin.
Alkuun
Lyypekki. Kahdeksas yöpyminen
18.12.1985 ilta.
Ilta koitti ennen kuin saavuin Lybeckiin
- miksi sinne eikä suoraan Travemundeen? No ajattelin että
nyt riittää minulle (olin läpimärkä
hyvästä sadeasusta huolimatta) ja toisekseen jospa
Travemundenkin hotellit ovat täynnä, koska aamullahan
lähtee taas laivoja liikenteeseen? Eli Lybeckin keskustaan ja
Mövenpick-hotelli Lysiaan,
joka sattuu ensimmäiseksi
näköttimiin vinosti etuvasemmalta, keskustaan saavuttuasi.
Todella hyvä pulju jota suosittelen kaikille. Siellä oli
muitakin suomalaisia majoituksessa. Hinta oli 51 DEM yöltä
yhden hengen huoneessa (videoita, kolaa, aamupala jne. sisältyen
hintaan).
Se oli muuten ensimmäinen hotelli
jossa jouduin maksamaan taaloilla etukäteen - virkailija kertoi
että he tarvitsevat ulkomaanvaluutat heti koska "kerääjä oli sattumalta juuri silloin paikalla".
En tiedä oliko kyseessä jokin maksukyvyn testaus vai
mikä, mutta palvelu oli hyvä kun tiskiin pläjäytti
riittävästi taaloja. Vaihtorahat sai DEMmeinä.
Saattaa olla että sadeasuinen, vettä valuva,
kalisevahampainen ja rapanaamainen tyyppi vaati tarkempia otteita?
Päivän ajomatka on reilut 700 km.
Lyypekki
19.12.1985 aamu.
Luovutin huoneen juuri ennen puolta
päivää ja lähdin viimeiselle pätkälle eli
Travemundeen. Keli oli njussakka, mutta kun ehdin autobaanalle niin
alkoi kaatosade joka kasteli läpimäräksi noin 15 kilometrin
matkalla. Taisi olla viimeinen supajuttu germaanialaisilta? Optimismini
koki kolauksen, mutta väliäkö sillä enää
siinä vaiheessa reissua oli.
Rajanylityspaikka
Satamaan, kuten kaikkialle muuallekin
Saksassa oli helppoa löytää. Mopo parkkiin, kuivat
normaalit kamat päälle ja baariin kaljalle, siis aikaa
tappamaan. Tarkastus laivaan nousua varten alkoi vasta kello 15.00. Lippu
odotti luukulla, viimeinen vilkaisu passiin ja mars laiturille 6.
Odottamistahan se oli ja eksyin
jonottavien rekkakuskien rinkiin => kun he kiipesivät rekkansa
hyttiin niin minä menin pyynnöstä perästä
"Tule, olis vähän työasioita..", ja olihan niitä,
muistaakseni vieläpä Punaleimaista jalankulkijaa, mukeissaan.
Illalla olisi pitänyt mennä saunaankin ringin jatkoksi mutta
satuin hyytymään turhan aikaisin. Melkoista porukkaa, etten
sanoisi! Jos olet jossain lirissä niin pysäytä rekka ja
saat varmasti apua. Yksi niistä kuskeista sanoi ettei hän ole
koskaan noussut laivaan ilman paukkua - voi se niinkin olla, vaikka se
ei liene niitä kannatettavimpia tapoja hoitaa homma, ainakaan
suurempana annoksena.
Päivän ajomatka on 25 km.
Alkuun
Finnjet
19.-21.12.1985.
On iso purkki kyllä! Mopo
näytti aika pieneltä kun jätin sen perään
kiinnisidottuna ja lähdin kohden hyttiä. Kai niitä on
isompiakin Ruotsin liikenteessä mutta kyllä tuossakin saa
hilppasta jonkin aikaa pitkin ja poikin ennen kuin joka paikan on
kolunnut. Hytti oli mukava, matkustin siinä yksin. Aamupala oli 28
mk seisovasta pöydästä, lämpimät ruuat
ravintoloissa kalliita, tuliaisviinat huomattavasti kalliimpia kuin
maissa (ÄLÄ OSTA LAIVALTA). Pahiten hämäsi se,
että korvat kertoivat keinunnasta mitä silmät eivät
aina todenneet - epäilin jo Strohiakin mutta ei se sitä ollut.
Radiohytissä meni tunti poristessa titarin
(radiosähköttäjä) kanssa, muutama soitto maihin
hintaan 24 mk/kolme minuuttia, huonommalla äänenlaadulla kuin
Suomi-radioasemalta (jakso oli noin 2 MHz) ja niin oli 20.
päivä joulukuuta kulutettu. Pitkästyin, kun en viitsinyt
yö- tai muihin vastaaviin kerhoihin änkeytyä, ottakaa
siis joku kamu mukaanne laivalle niin aika kuluu paremmin!
Älkää menkö niihin C-hytteihin, niissä tulee
äkkiä ahtaan paikan kammo. B-luokan ovat jo hyviä, A:sta
puhumattakaan.
Suomi
Helsinki
21.12.1985.
Lunta oli maassa 10 senttiä ja kahdeksan
astetta pakkasta, kun ajoin mopon ulos laivasta. Siitä suoraan
ajamalla punaiselle linjalle, jossa poliisi kysyi kansalaisuutta,
viittasi tullimiehelle ja päästi jonosta suoraan
tullikopille. Tullaus: siirtopaperi Lappeenrannan piiritulliin,
todistus muuttokamoista esille (ei edes vilkaissut mopoa tai laukkuja
eikä kiinnittänyt mitään huomiota kommenttiini
vajaasta Stroh-pullosta), toivotti vain HYVÄÄ JOULUA!.
Kaksi ystävääni, Masa ja
Satu olivat saapuneet Imatralta peräkärryn kanssa eli mopo
kyytiin ja nokka kohti kotia..
Kokonaisajomatka oli noin 5 000 kilometria + loppumatka Suomessa.
Hihamerkki:
Alkuun
23.12.1985 oli mopon juhlallinen tullaus
Imatran tullissa, josta tiukoin "käyttöukaasein" ohjeistettu
kahden vuoden säännön laskeminen alkoi. Siihen
perään 2.1.1986 katsastus Lappeenrannassa (joka
päättyi kesken E-leimaamattomaan etulyhtyyn; uudelleen
näyttö seuraavalla viikolla Imatralla, jonka jälkeen
homma oli ok). Uusi rekisterilappukin saapui jo 13.1.1986.
Kummipojalle Syyriasta mittojen mukaan tilattu sikäläisen maastopuvun
kopio saapui lopulta Suomeen, mutta niin pitkän toimitusajan jälkeen,
ettei se enää hänelle sopinut päälle. Onneksi sille löytyi käyttöä
seuraavalta sukupolvelta ettei mennyt aivan haaskuun koko puku.
Kari
Alkuperäinen matkakertomus päättyy tähän
Muutama hajanainen muisto toimialueelta
Työtodistus (se leimaamaton epävirallisempi versio..):
Titailla = sähköttää
Pötäillä = nappailla paukkuja
Pykälä = vartiovuoro
Tiski = tiskikoneiden käyttö ja muut vastaavat, enempi siivoustekniset keittiöhommat
Postikeikka = postin vienti/haku Damascuksesta
Nyrkki = valmiusvuoro (liikkeellelähtöaika max 5 minuuttia hälytyksestä)
Saunamajuri = saunan lämmitys, siivous ja muut vastaavat tehtävät
Junttalan = upseerimajoituksen vessan siivous hoitui mm. normaalilla vesipesulla:
Alkuun
Sen sijaan tämä saunamajurin hommiin kuuluva "Kiinalainen krh"
puhdistettiin ja desinfioitiin yleensä kerosiinilla ja perään
heitetyllä tulitikulla:
Vastakkaisella puolella
pihan perällä olevaa puuceetä ei desinfioitu samalla tavalla. Siellä
piti huomioida normaalin hygieniapuolen lisäksi muun muassa erilaiset
hämähäkit, pahimmillaan mallia Musta leski, joten kyseisen eriön
puhdistukseen käytetyt myrkytkin olivat hajunsa perusteella usein aika
tavalla räväkämpiä.. Mutta yhtään pistosta/puremaakaan ei siellä
kenellekään tullut. Hygienisesti ajetellen puuceellakin oli omat hyvät
ominaisuutensa, tosin joku väliaikainen kokeilu meinasi mennä
kiville kun kaikenlainen myrkkyjen käyttö niissä
kiellettiin hetkeksi.
Viestin saunan
yhteyteen rakennetut vesiklosetit valmistuivat meidän
lähtömme jälkeen,
oletan.
*********************
TainaT:lle reissusta laittamastani
kirjeenvaihdosta (jonka sain ystävänpäivän
kunniaksi luettavakseni 16.2.2007, josta suuri KIITOS hänelle)
poimittuna pari jo osittain unohtunutta yksityiskohtaa:
Etukäteen arvioiden kotimatka olisi voinut maksaa:
- B-luokan hytissä 450 FIM, siihen saisi moponkin mukaan (tosin
isäni käytännön pikku pilana se tarkoitti alle 18-vuotiasta mopedistia. Perhanan humoristi) ;-)
- Bensaa 4 500 km matkalle á 4 FIM/litra, 10l/100 km,
yhteensä 1 800 FIM (sisältäen myös moottori- ja
ketjuöljyä sekä muita pieniä kuluja)
- Vakuutukset noin 500 FIM
- Kokonaissumma majoituksineen ja ruokineen voisi olla jotain 3 500 FIM, ennen kuin olisin perillä kotona
- Reitti Haifan kautta laivalla Pireuksen kautta maantielle ja edelleen
Travemundeen: laivan hitauden vuoksi aikaa kuluisi noin 14 päivää, kun ajamalla
maitse Travemundeen yhdeksän päivää riittäisi
kyllä
- Suurin kysymysmerkki olisivat eri maarajat, joista eräillä
ei käytännössä ajankulumisrajaa olisi lainkaan
- Syyriassa riittäisi vakuutus ja Trip Ticket, Turkissa mopo
merkittäisiin passiin myynnin estämiseksi, muualla
riittänevät Green Card ja Suomen liikennevakuutus
- Jos lumi olisi ollut paha ongelma keskemmällä matkan
varrella, niin Istanbulista olisi isältä saadun vinkin mukaan
päässyt junalla Travemundeen 3-4 päivän kuluessa.
Tuskin kovinkaan halvalla tai siinä "Idän Pikajunassa", mutta jotenkin
****
Mitä tarkoittaa ilmaisu "Koijärvi-iltamat" jos ne järjestetään Kuljetuksen saunalla?
No sitä
että kaikki muut
pirskeisiin osallistuvat henkilöt sidotaan aluksi lyhyin sitein
kiinni paikalla olevaan kaivinkoneen teloihin (= varsin hyvä
pöytätaso jokaiselle), paitsi yksi, jonka siteiden pituus
mahdollistaa käynnin kauhan luona (jossa porukan kaljat ovat
jäähtymässä vesiastiassa).. Idea tietysti sen
tietyn uutisista tutun esimerkin mukaan ja valokuvat
lähetettäisiin tiedät kyllä keille -samaan malliin
kun "Suomen eteläisimmän Mustanaamiokerhon paikallinen
osasto" laittoi Libanonista kuvansa kerran kyseiseen sarjakuvalehteen.
Toinen samaan kuljetuksen saunan seuraavalle ikäluokalle luovutustapahtumaan liittyvä "källi"
oli se, kun porukka järjesti pokkana oman paraatikatselmuksen:
virallisella paraatin vastaanottokorokkeella oli vastaanottajina pari
kuljetuksen kaveria parhaissa sotavehkeissään, joiden ohitse
ajoi kaksi ajoneuvoa eli ensin keltainen polkupyörä ja sitten
bussillinen miehiä nenät kiinni sivuikkunoissa. Oli
siinä sivummalta katselevalla komentajallakin hetken aikaa huuli
pyöreänä (ehkä osallistujien onneksi hän ei
ollut näkevinään mitään poikkeuksellista
järjestelyissä, tilannetaju oli hyvin kohdallaan).
Kolmas
korjaamoväen(?) ideoima
näppärä temppu oli laittaa yhden korjausperävaunun
katolle pieni vapaasti seisova masto ja sen päähän
tutka- tai vastaavan näköinen omatekoinen antenni
pyörimään jonkun pikkumoottorin voimalla. Ei kuulema
mennyt kauan ennen kuin eräästä
lähialueella olevasta ulkopuolisesta organisaatiosta esitettiin
kysymyksiä mihin se antenni oli tarkoitettu,
kun sen signaaleja ei millään välineellä saatu
havaittua. Moottori ei enää pyörinyt meidän
aikanamme..
Eli tilannekomiikkaa ja vallatonta
tekemisen meininkiä riitti lähes koko porukalla 100% timmisti
hoidettujen normaalien työtehtävien lisäksi sen verran
usein, että sitäkin piirrettä jäi suorastaan
ikävä kun tuli kotiinlähdön aika.
Joillekin "paperitiikereille" nuo
ohjesäännöstä löytymättömät
pienetkin temput olivat lähinnä punainen vaate, mutta
useimmat havaitsivat hyvin nopeasti
millainen merkitys tietynlaisella huumorilla ja vapaudella
tuonikäisen "poikaporukan" yhteishengelle, motivaatiolle
sekä
työn laadulle oli, tippaakaan silti tinkimättä
sotatoimialueella tarvittavasta kurista tai käskyvallasta. Asioita
voi tehdä niin monella tavalla.
****
Kaikenlaista
sattui välillä myös HF-radioiden ääressä, muista viestipuolen ympyröistä puhumattakaan.
Alla mainitut jutut ovat jo taakse jäänyttä aikaa,
eikä niillä enää ole parhaimmillaankaan kuin
vähäistä kuriositeettiarvoa etelässä samoissa
hommissa käyneille henkilöille:
- "Suomi-qso" -aikojen edellä bandin pohjakohina saattoi
yllättäen nousta vastaanottimen signaalinvoimakkuusmittarin
lukeman 9 yläpuolelle (pudotakseen yleensä noin varttitunnin
päästä kuunteluajan päätyttyä yhtä
yllättäen takaisin normaalitasolle muutamaa S-yksikköä alemmaksi). Mikä lie ollut
moiseen syynä,
Kanuskien
radioasema muutaman sadan metrin päässä se ei ainakaan
ollut.. Ei siitä telexiin vaikuttavaa pikkukiusaa enempää
haittaa ollut sähkötyspuolen toimiessa suuremmitta
katkoksitta aina.
Se lienee ollut asianomaisten tarkoituskin. Halutessaan bandin
olisi saanut täysin tukkoonkin, kuten kerran havaitsimme
erään radioamatööribandin alarajalle nousseen
"kilkuttelijan" kyllästyttyä(?) kuulemiinsa
väistymiskehotuksiin ja
käännettyä häirintälähettimensä tehonsäätönappia
hetkeksi reilusti myötäpäivään.
- Eräässä pari-kolmepäiväisessä sheltteriharjoituksessa
oli hyvää aikaa kerrata venäläiset numerot
väliltä 1 - 10, niitä kun toistettiin katkeamatta aamusta
iltaan. Muutama minuutti HF-taajuuden vaihdosta ja nauha alkoi taas
pyörimään. Kyllä, ne numerot ovat edelleen kirkkaina
mielessä.
Joskus sheltteriharjoituksen
aloitus saatiin pidettyä niin hyvin salassa
lähiympäristöltä, että kaikkien
henkilöiden juostua "salamana" pommisuojiin saapui hetkisen
kuluttua alueen portille toisen osapuolen LO (yhdysupseeri) kyselemään pääsyä pupsin luo eli selvittämään mistä oikein oli kyse..
- Muuan "Tikka" nakutti välillä varsin voimakkaasti, joka
havaittiin tietysti sielläkin. Se oli joskus varsin hankala
kumppani samalle bandille levitessään. http://en.wikipedia.org/wiki/Over-the-horizon_radar
- Kuuntelimme kerran herkeämättömällä
mielenkiinnolla HF-radioliikennettä Unifilista Suomeen,
kuten varmaan teki muutama muutakin eri puolilla Eurooppaa ja
Pohjolaa. Mielenkiinnon kohteena oli helikopteri, joka oli tuomassa
yk-kavereitamme takaisin leiriin Litani-joen vedenpumppaamolta, jossa
he olivat olleet panttivankeina. Eipä mennyt montaa sekuntia
jalaksen osumisesta maahan, ennen kuin tieto siitä oli jo
välitetty Suomeen. Se oli melkoinen
hässäkkä erityisesti HF-bandin laaja-alaiset
kuuntelumahdollisuudet huomioon ottaen. http://www.rauhanturvaajaliitto.fi/lehti/6_01/pantti.htm
- Joskus oli hieman tylsää odotella viikonloppusoittajia
radioaseman suomipuheluaikoina, muiden läsnäolijoiden repiessä supaa saunan takapihalla, niinpä kerran piti
kokeilla miltä vastapäässä kuuluisi Sony Walkman-kasettimankan
nappikuulokkeen ja kouraan suljetun mikrofonin kautta
soitettu pätkä eräästä Eppujen kappaleesta. Siitä oli todellista
hyötyä, kun JussiC sai viritettyä vastaanottimensa
virityspiirit timmiin kuntoon signaalimme
audiotason oltua hetken murto-osa normaalista. Saivatpahan seuraavien
suomipuhelujen soittajien kohteet entistäkin laadukkaamman
kuuloista palvelua osakseen.
- Puhelinsoitto Suomeen oli tuohon aikaan useimmille
käytännössä mahdotonta, joten sen korvikkeeksi
radioasemalla oli tiettyjä aikoja varattuina radioyhteyden yli
välitettäviä puheluja varten, aivan samalla tavalla kuin
Kanuskeillakin. Siis puheluja etelästä
HF-radioteitse suoraan vastaanottajan lankapuhelimeen Suomessa.
Radioaseman oven ulkopuolella oli välillä oikein jonoa
odottamassa oman viisiminuuttisensa alkua.
Monelle etelässä olijalle
oli aika eksoottista saapua soittamaan kun molemmissa päissä
radioyhteyttä oli aina
asemien henkilökuntaa
(tehtäviensä mukaisesti) neuvomassa tarvittaessa molempia
osapuolia yksisuuntaisen liikenteen käyttöön, valvomassa
systeemin toimintaa ja tarvittaessa suodattamassa kielletyt
puheenaiheet pois (soittaja painoi itse lähettimen tangenttia
puhuessaan ja päästi sen kuunnellessaan, kotimaassa
sikäläinen viestihenkilö vaihtoi puheen kulkusuuntaa
radiotieltä puhelinlinjalle tai takaisin muun muassa "Kuuntelen"-sanojen perusteella).
Harva taisi tulla ajatelleeksi että kyseistä keskustelua
saattoi kuunnella kuka vaan Euroopassa,
joskus myös maapallon laajuisesti aurinkokelimaksimien aikana. Muutaman
käyntikerran jälkeen muutuimme ilmeisen
näkymättömiksi ja puhuminen helpottui korvin
kuultavasti, oli mikrofonissa sitten komentaja tai juuri alueelle
tullut hiutale. Luottamus ehdottomaan vaitioloomme työtehtävissämme auttoi tietysti asiaan.
Mikäli puhujan suusta lipsahti jotain luvatonta, niin
se katkaistiin ennen radiotielle pääsyä (nopea liike
välitys- tai ohituskytkimellä). Parhaimmillaan sen joutui
tekemään toistuvasti jopa samasta virkkeestä, kun
vastapeluri kotimaasta kyseli että "Mitä sanoit kun pätkii, Kuuntelen" ja puhuja halusi välttämättä vastata kysymykseen..
- Sähkötys-qso:t hoituivat lähinnä nopeusteknisistä syistä Bencherin avainnusosalla ja MFJ:n avainnusgeneraattorilla (elbugi), niinpä muutaman kuukauden
päivittäisen harjoittelun ja liikennöinnin jälkeen homma alkoi hoitua
siten, että oli suorastaan ilo "rupatella" vastapäiden kanssa
puhumatta mitään ääneen. Käytetyt nopeudet
nousivat yleisesti jonnekin 120 - 140 merkin nopeuksille
optimiolosuhteissa, huonoimillaankin pysyteltiin reilussa 80:ssa. Toki
tavallisia käsiavaimiakin löytyi vara- ja
harjoitusvälineiksi. http://wiki.ham.fi/Automaattiavain
- Vaihteleva ionosfäärin skippi, paikalliset
häiriöt tai joku muu syy saattoivat joskus aiheuttaa sen,
että kaksitaajuisena (lähetin ja vastaanotin toimivat suunta-antenneilla eri
taajuuksilla) työskennellyt Unifilin tai Undofin HF-asema ei heti kuullut
Suomen pään antamaa breikkiä salatun telex-yhteyden
hypättyä epätahtiin. Silloin oli käyttöä
sivulta liikennettä kuuntelevalle toiselle asemalle, joka "releoi"
bk:t omalla lähettimellään naapurin vastaanottimen
jaksolle eikä hommaa tarvinnut aloittaa kokonaan alusta. Jotkut
huoltolento- tai muut listat saattoivat olla melkoisen pitkiä
viestitettäviä muutenkin.
- Radioamatööri-qsojen pitäminen ei ollut sallittua suomalaisten HF-asemilta, sen sijaan Kanuskien vastaavalta sellainen onnistui paremmin (se heidän julkisempi asemansa).
- Viestimiehilläkin oli ajoittain kaikenlaisia sauna- ja pihvi-iltoja
sekä muita pieniä juhlia Viestin saunalla. Ne oli aina
anottava etukäteen ja EHK:n päälliköltä
saatu lupa välitettiin tiedoksi myös DO:lle (Duty Officer),
jotta hän ja apulaisensa DO II tiesivät poiketa tarkastuskierroksillaan valvomassa miten
ilta etenee ja että tilassa nautitaan tisleitä vain luvan
kanssa. Anomukset olivat yleensä suurinpiirtein tällaisia,
tosin alareunan lisäyksistä päätellen
viestipäällikkömme oli hieman treenannut
piirustustaitojaan jossain vaiheessa iltaa.
Taas kerran
saunallamme poikkesi myös kanadalaisia viestimiehiä, joista eräs
varmaan yli 130-kiloinen ammattisotilas oli nauttinut ilmeisen hyvät pohjat
mukanaan tuomasta viskipullosta(kin) päätellen. Hän oli
yllättäen sitä mieltä että
pöydältä havaitsemansa punaleimainen, 60%:nen Koskenkorvavodka on parhaimmillaan raakana, isosta konjakkilasista nautittuna ja kaatoi samantien lasinsa puolilleen.
Kielloistamme huolimatta lasi tyhjeni kertanielaisulla (hölkkärinä) muutaman
ähkäisyn siivittämänä, lisätarjoilun
päättyessä samalla kertaa.
Jäimme
mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman piti; hetken
päästä kaverin silmät pyörähtivät
varoittamatta ympäri ja hän putosi penkiltä
lattialle kuin märkä rätti. No ei muuta kuin
henkilö miehissä raahaten lähimpään Meseen (ei
niinkään helppo homma), selvä mies kuskiksi, nokka kohti
kanuskien messiä ja
heppu sinne ulko-oven luo jatkohoitoon. Joka tosiasiassa tarkoitti
kirjaimellisesti juuri sitä, hän joutui kuulema
vatsahuuhteluun sen illan kuluessa. Kyseinen tapaus lienee ollut virikkeenä edellisen
kuvan lisäyksiin..
- Muutamat hakivat pitkiä jatkoja
(16 kk) ja kolme ne saikin. Kun sekin aika oli kulunut ja kotimatka
alkoi siintää horisontissa niin yksi meistä haki
vielä ns. ylipitkiä jatkoja (20 kk), johon YK-toimistosta tuli sen päällikön (ks. aiempi "pantti"-linkki) paljon puhuva kommentti: "Mikäli miehen sormesta
jää vesilasin veteen kuoppa, niin jatkot myönnetään,
pitäähän joka porukassa yksi fakiiri olla" ;-) Hakija lähti kotiin samaan aikaan meidän muiden kanssa..
- Välillä
näkyi lentotoimintaa läheltä, muun
muassa toisen osapuolen järjestäessä
jotain tilaisuuksia aivan rajan pinnassa. Lähes poikkeuksetta
toisella osapuolella oli juuri samaan aikaan kovaäänistä
lentotoimintaa samalla alueella, rajan toisella puolella. Tai
silloin kun YK:n alueen yli pyyhälsi aivan
pinnassa helikopteri liittyäkseen sisämaan puolella
panssariesteen takana leijuvien tst- ja tavallisen tukihekon
joukkoon.
Yleisemmin seurattiin korkeammalla
lentäviä suihkukoneita. Apuna oli erilaisia
välineitä ja uusiakin kehiteltiin, kuten erityisen
peileistä ja rihmojen varassa roikkuneista,
loitontamisvyöhykkeen rajat näyttävistä langoista
rakennettu tähystin (sen sivulta katsoessaan näki heti, jos
pään yläpuolella korkealla oleva kone oli liian
lähellä loitontamisvyöhykkeen rajoja tai jopa niiden
väärällä puolella).
- Ammuntaa harrastettiin niillä alueilla paljon. Meistä
suurin osa ampui valiot rynkyllä, erilaisista pistooleista
puhumattakaan (tosin olimme vielä kaukana "Fragun"
tasosta), kevyellä konekiväärilläkin hieman mutta
naapureihin nähden se oli vielä kevyttä. Sen verran
monet vaunu- tai tykistöammunnat kuunneltiin muun muassa
yöunien seasta lähialueilta, että selvisi hyvin
toistenkin treenaavan tosissaan. Rynkkyammunnat toteutettiin
yleensä Damasin läheisellä ampumaradalla, jossa saattoi olla meikäläisiä ampumassa esimerkiksi Falling Platea tai RK3:a ja viereisellä kaistalla paahtoi joku paikallinen porukka huomattavasti järeämmillä aseillaan.
- Koko reissun pahin riski muodostui
näistä
eri muodoissaan, kyseessä olivat tietysti miinat joita löytyi
raja-alueen läheisyydessä melkein mistä vaan asfaltoidun
ja raivatun alueen ulkopuolelta. Rankemmat vesisateet siirtelivät
niitä paikasta toiseen joten puolalaisille raivaajille riitti
hommia ympäri vuoden.
Esimerkkikuvassa
näkyvä yksilö oli piikkilangalla ja punaisilla
kolmioilla selvästi rajatussa kentässä aivan
kulku-uran vieressä Wadi Raqqadin alkupään kohdalla.
Tuollainen näkyvä pinta-asennus ei ollut
jokapäiväistä, niinpä tällaisia
romuja
ei missään nimessä ollut turvallista mennä
tutkimaan lähempää muualla kuin siihen tarkoitetulla
alueella.
Israelilaiset puhdistivat aidattuja
miinakenttiään panostamalla muutaman sadan metrin pituista
kaistaa joidenkin päivien ajan,
räjäyttämällä sen kerralla ilmaan,
puhdistamalla jäänteet ja asentamalla tilalle uudet miinat.
Syyrian puolella useimmiten paikallisten karja (onneksi) hoiti
raivauksen tiettyjen alueiden ulkopuolella liikkuessaan.
