Koiramme
Bamse’s Queen Ganesan In Finland
“Kiira”

synt. 20.01.2005
terveystulokset: silmät ok 18.5.2006, 9.12.2008, polvet 0/0
Kiira
koiranetissä: (Linkki)
Omistaja: Susanna Thomander ja
Kiira
tuli meille puoli vahingossa.
Kiiran piti alkujaan muuttaa vanhemmilleni
mutta, kun haimme hänet Ruotsista huomattiin, että hänellä on alapurenta.
Tästä syystä Kiira ei ole koskaan näyttelyssäkään käynyt.
Kiira
on hyvin rauhallinen ja ”huomaamaton” persoona. Kiiraa kuvailisin
sanoilla: ujo, rauhallinen ja kieroutuneen huumorintajun omaava koira.
Kiira on mamman ”tiitiäinen” ja isin ”mangusti” (rakkaalla lapsella on
monta nimeä).
Kiiralla tehtiin yhdet pennut, koska hänessä on kaikki muu hyvin
kohdallaan rotumääritelmään nähden. Kiira synnytti kolme pentua ilman
mitään ongelmia ja hoiti lapsensa todella hyvin. Kun sitten kaikki
pennut olivat jo muuttaneet omiin koteihinsa ja hampaat olivat
vaihtuneet pysyviin, kääntyi kaikilla kolmella purenta alapurennalle.
Kiira siis periyttää hyvin vahvasti alapurentaa ja tästä syystä häntä ei
enää tulla käyttämmän jalostukseen. Kiira viettää loppuelämänsä meillä
talouden ”koristeena” ja kainaloisena välillä tokoillen mielen
piristykseksi.
Tinylions Kindly Knockout
” Nasu”
synt.
19.11.2006
terveystulokset: silmät ok 13.5.2008, 20.1.2010, 2.10.2010
polvet 0/0, lonkat D/D,
selkäranka terve.
sydän ok. 13.10.2008
Nasun arvostelut: (Linkki)
Nasu
koiranetissä: (Linkki)
Omistaja: Susanna Thomander ja
Nasu
on meidän ensimmäinen ranskanbulldoggimme. Ranskiseen päädyimme sileän
turkin, pienen koon ja aivan valloittavan luonteen takia. Nasun kanssa
on harrastettu näyttelyitä ja tokoilua ja hän on myös meidän
kantanarttumme ranskispuolella.
Nasu
on kotona rauhallinen sohvaperuna ja sitten taas välillä hepuloiva pikku
possu. Lenkillä Nasun ongelma on ääretön rakkaus kaikkea liikkuvaa
kohtaan. Kaikkea mikä liikkuu pitäisi päästä katsomaan, varsinkin jos
kyseessä on toinen koira tai lapsi. Rähjääviä koiria Nasu ei voi sietää
ja niiden ohittaminen tulee olemaan meille varmastikkin aina iso haaste.
Nasua kuvailisin sanoilla: itsepäinen, tarkkaavainen, pehmeä, leikkisä,
ja rakastava filosofi. Nasu rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita,
päästessään irti lenkillä, Lunan kanssa riehumista ja joka viikkoista
harjaushetkeä. Sängyssä köllöttely on myös yksi Nasun lempipuuhia.
Frostbite’s Let IT Be Me
”Luna”
synt.
09.10.2007
terveystulokset: Silmät ok 5.11.2008 (lievä distichiasis)
Lunan arvostelut: (Linkki)
Luna
koiranetissä: (Linkki)
Omistaja:
Susanna Thomander ja
Kun
taloudessa oli hetken pyörinyt noita pieniä koira, alkoi Jouni puhua
enenevässä määrin siitä ”koiran kokoisesta koirasta”. Pitkällisen
harkinnan jälkeen päädyimme samojediin ja Frostbite’s -kenneliin.
Onneksemme Virpi uskalsi meille sijoittaa narttupennun ja niin Luna
saapui meille. Jos Nasu toi elämäämme vauhtia ja vaarallisia tilanteita,
on niitä Lunan tulon jälkeen ollut kaksin verroin lisää. Lunaa
kuvailisin sanoilla: energinen, leikkisä, kenguru, oppivainen, pehmeä ja
ehkä hiukan ilkikurinen. Lunan kanssa Jouni harrastaa tokoilua ja
Susanna juoksuttaa näyttelyissä. Jouni on myös miettinyt canicross:n
mahdollisuutta, mutta ainakin vielä se on suunnittelu asteella. Luna
rakastaa pitkiä lenkkejä, luiden kaluamista, Nasun kiusaamista ja
lintujentarkkailua olohuoneen ikkunasta.
Terveystulosten selvittyä heräsi suuri
epäillys että tuo D lonkka olisi kolottu jossain vaiheessa kasvun aikana,
mutta kun tulos on mitä on, niin Lunasta ei tule meidän kantanarttuamme.
Hän saa jatkossa olla maailman paras isosisko ja hoitotäti tuleville
hava ja ranskis vauvoillemme. =)
Zabadou’s Just So Lucky
”Lucy”
synt.
19.2.2008
terveystulokset: Silmät ok 16.5.2009, polvet 2/2
Lucyn arvostelut: (Linkki)
Lucy
koiranetissä: (Linkki)
Omistajat: Susanna Thomander,
Kun
äiti alkoi puhua, että heille on tulossa narttupentu Assin (Ganesan Fame
’N Glory) pentueesta heräsi kiinnostuksemme. Siksi juuri tähän
pentueeseen, että ko. koiran sukutaulusta löytyy takaa Susannan
ensimmäinen oma koira Lucky. Lopulta sitten tulimme siihen tulokseen,
että Lucy tulee meidän kahden perheen yhteisomistukseen ja asuu meidän
luonamme.
Lucy
on alusta asti ollut tiivis pakkaus kultaa. Hän on hyvin kaunis rotunsa
edustaja ja luonne jos mikään on tässä koirassa aivan naulan kantaa.
Lucya kuvailisin sanoilla: iloinen avoin, pehmeä, pelle, miellyttämisen
haluinen ja hyvin omatoiminen. Lucy leikkii ilman varausta isompienkin
koirien kanssa ja tekee ”sopivasti pahaakin”.
Lucylla on todettu SA-tauti syyskuussa 2011.
Kwateen Catch Me If You Can
”Ipana”
synt. 17.10.2010
terveystulokset: Silmät ok 20.10.2011, polvet 0/0
Ipanan arvostelut: (Linkki)
Ipana
koiranetissä: (Linkki)
Omistajat: Susanna Thomander,
Kwateen Borderline Cute
”Nöpö”
synt. 24.11.2011
terveystulokset: vielä liian nuori
Nöpön arvostelut: (Tulossa)
Nöpö
koiranetissä: (Linkki)
Omistajat: Susanna Thomander,
Kwateen Busy Being Me
”Pikseli”
synt. 24.11.2011
terveystulokset: vielä liian nuori
Pikselin arvostelut: (Tulossa)
Pikseli
koiranetissä: (Linkki)
Omistajat: Susanna Thomander,
Sijoituksessa:
Zabadou's Nobody's Fool
”Wanda”
synt. 22.8.2009
terveystulokset:
Silmät ok
3.11.2010 Polvet 0/0
Wandan
Wanda
koiranetissa: (Linkki)
Omistajat: Susanna Thomander ja Jouni Tunturivuori
Wanda asuu Jenni Suntisen luona Helsingissä. Wandalla on seuranaan
kaksi vanhempaa Havannankoiraa Nelli ja Aatu. Nelli ja Aatu ohjeistavat
nuorta tyttöä elämän saloihin ja Wanda puolestaan tuo vilskettä
vanhusten eläkepäiville.
Wanda vaikuttaa hyvin rohkealta ja avoimelta pieneltä tytöltä. Ihmisten
suukottelu on yksi hauskimmista asioista maailmassa, Wanda pitää myös
kovaa kuria "peilin koirille". Wandan uusi harrastus on kukkien hoito
(Lue: kukkien kaivaminen pois purkista). Kiitos Jennille, että annat
Wandalle hyvän kodin. Kiitos Hanna-Kaisalle tästä pirteästä
pikkutytöstä.
Omistuksessamme olleet:
Kwateen Anti-Boredom "Aino" 16.12.2008 - 2.2.2011
Pentueen isältä löytyi idiopaattinen epilepsia. Ainon sijoitussopimus
purettiin 15.3.2010, koska tämän löydöksen jälkeen pennuissa on
epilepsia riski sekä emän että isän puolelta. Toivomme ettei kukaan
pennuista tule saamaan epileptisiä kohtauksia.
Suuri kiitos Kallelle avoimuudesta ja nopeasta tiedottamisesta!
Kwateen BedBug ”Pöpö”
