Kummitussirkat ovat hämäräaktiivisia hyönteisiä, jotka viettävät päivän valoisan ajan paikalleen jähmettyneinä.
Vasta pimeän tullessa sirkat aktivoituvat ja lähtevät liikkeelle. Jos on halukas tarkkailemaan kummitussirkkojen
normaalia käyttäytymistä, täytyy se tehdä pimeässä. Puolustautumiskäyttäytymisen voi sitä vastoin havaita
valoisan aikaan sirkkojen kokiessa olonsa uhatuiksi.
Kummitussirkat puolustautuvat sulautumalla ympäristöönsä. Sirkat matkivat ulkomuodollaan ja liikkeillään kasvien lehtiä,
oksia ja kaarnaista pintaa, eikä niitä aina ole helppo erottaa oikeista kasveista. Lahkon nimikin tulee kreikankielisestä
sanasta phasma, joka tarkoittaa aavetta ja viittaa sirkkojen kykyyn vaikuttaa näkymättömiltä.
Toinen kummitussirkoille yhteinen tapa puolustautua on pudottaa raaja uhkaavassa tilanteessa, kuten ihmisen
käsitellessä sirkkaa. On myös mahdollista että sirkka juoksee tai lentää karkuun pelästyessään. Eräät lajit voivat
jopa käydä ihmisen kimppuun vahvojen takajalkojen turvin tai suihkuttaa myrkkyä uhkaajaansa kohti. Näiden
ominaisuuksien vuoksi kummitussirkkojen turha käsittely ei ole suotavaa.
Hämäräaktiivinen hyönteinen
Hämäräaktiivisuus tarkoittaa taipumusta olla aktiivinen vuorokauden pimeänä ajan jaksona. Tropiikin seuduilla, eli
alueilla joista suurin osa kummitussirkoista on peräisin, jakso kestää noin puolet vuorokaudesta ja on ympäri vuoden
suhteellisen saman pituinen. Sirkat eivät siis välttämättä aktivoidu kunnolla pohjoisen valoisina kesäöinä ja toisaalta
aktiivista aikaa saattaa kertyä luonnottoman paljon talven pimeydessä.
Pimeän laskeuduttua kummitussirkat virkoavat ja lähtevät liikkeelle. Myös kevyt ilmavirta tai veden sumutus saattavat
stimuloida liikkeelle lähtöä. Hämärässä kummitussirkat hakeutuvat tavallisesti mieluisan ruokakasvin luo aterioimaan,
etsivät parittelukumppanin, käyvät munimassa tai luovat nahkansa. Koiraat saattavat myös käydä reviiritaistoja
keskenään. Poikkeuksena valoisan käytökseen on, etteivät kummitussirkat esitä tyypillistä naamioitumiseleitä.
Liikkuminen on tasaista eikä oksien tai lehtien matkimista juuri havaita.
On huomattava että sirkat liikkuvat aktiivisen jakson aikana pitkiäkin matkoja, mutta saattavat palata takaisin suosimalleen
lepopaikalle aina yön jälkeen. Päivisin katsottuna näyttääkin siltä, että kummitussirkat eivät liiku ollenkaan eivätkä
sen vuoksi vaadi kovin suurta terraariota. Pimeydessä tapahtuvat liikkeet tulee kuitenkin ottaa huomioon tilavaatimuksissa
nahanluontien ohella.
Päivän valoisa aika kuluu terraarion seinämillä, pohjalla, kasvien lehdillä tai oksilla lepäillen. Lajeilla on omia
tyypillisiä asentoja tai paikkoja, joissa ne viihtyvät parhaiten. Monet sauvasirkat ovat ainakin osittain tikkumaisessa
asennossa. Etenkin etujalat ovat usein vierekkäin ja eteen ojennettuina. Toisilla lajeilla kaikki raajat ovat vartalon
myötäisesti. Jotkin kummitussirkkalajit hakeutuvat terraarion pohjalle juurakoiden ja muiden piilopaikkojen
suojiin.
Kummitussirkkojen hämäräaktiivisuuden vuoksi terraarion siivous tai sirkkojen käsittely on parasta ajoittaa
valoisaan aikaan, jolloin sirkat ovat luonnostaan rauhallisia ja pyrkivät vain pysymään liikkumattomina. On olemassa
myös lajeja, jotka eivät aina noudata valoisuusrytmiä ja varsinkin poikaset saattavat liikkua terraariossa valoisuudesta
riippumatta.
Naamioituminen
Lähes kaikki kummitussirkat muistuttavat väreiltään ja muodoltaan kasvien lehtiä, oksia, kaarnaa tai maan pinnan kariketta.
Niiden vartalot ovat muotoutuneet ympäristöön sulautuviksi, mistä muun muassa oksaa muistuttavat sauvasirkat ovat tyyppiesimerkki.
Raajat sopivat kokonaisuuteen saumattomasti ja esimerkiksi lehtisirkoilla ne ovat yksittäisinä kuin pienet lehdet, mutta
sirkan jähmettyessä paikoilleen näyttää otus yhdeltä isolta lehdeltä. Sirkkojen munatkin muistuttavat kasvien siemeniä
ja hukkuvat helposti saalistajien silmistä.
Päiväsaikaan sirkat painautuvat tiukasti alustaansa, lähinnä puiden oksia tai lehtiä, vasten ja pysyvät täysin liikkumattomina.
Osa lajeista hakeutuu piiloon maanpohjan kivien, oksien tai vastaavien suojien alle. Tätä passiivista piilottelua kestää
noin puolet vuorokaudesta ja valoisassa ympäristössä kummitussirkkoja saattaakin olla miltein mahdotonta löytää.
Mikäli jokin peto tästä huolimatta havaitsee kummitussirkan ja tarttuu siihen, saattaa sirkka näytellä kuollutta. Se painaa
kaikki raajansa vartalon myötäisesti, jännittää itsensä jäykäksi ja pysyy paikoillaan vaikka sitä siirreltäisiinkin. Useimmiten
tämän hämäyksen ansiosta peto menettää kiinnostuksensa ja sirkka säästää henkensä.
Liikkuessaan valoisan aikaan kummitussirkat matkivat sateen tai tuulen havisuttamia lehtiä. Paikallaan ollessaan ne huojuvat
puolelta toiselle joko rauhallisesti tai poikaset hyvinkin nopeasti. Toiminnan käynnistää etenkin kohti puhaltava ilmavirta
tai jokin muu tekijä, joka häiritsee eläintä. Kävellessään sirkat tekevät eteenpäin suuntautuvia heiluvia ja nykiviä liikkeitä,
mutta osa liikkeisä voi olla myös sivuttain heiluntaa. Eteneminen tapahtuu usein kuin keinuen: sirkka työntyy raajojensa varassa
eteen ja sitten taakse ja vasta seuraavalla kerralla se ottaa yhden askeleen eteenpäin.
Raajojen pudottaminen
Kummitussirkoilla on kuusi raajaa sekä tuntosarvet, joita se käyttää jalkojen tavoin ympäristön tunnusteluun ja
etäisyyksien arviointiin. Sirkalla on siis kolme kantavaa jalkaparia - vaikka kaksi on pelkän liikkumisen kannalta täysin
riittävä määrä - ja lisäksi etenemisessä auttavat tuntosarvet eli ylimääräistä kapasiteettia löytyy.
Mikäli kummitussirkka tuntee olonsa uhatuksi tai jos sen raajaan tartutaan, niin sirkka pudottaa jalan hyvin nopeasti.
Tämä on keino, jolla hyönteinen säilyttää henkensä kun saalistaja kiinnittää huomion irronneeseen jalkaan eikä itse sirkkaan.
Samoin sirkka tekee nahanluonnin yhteydessä, mikäli ei pääse irrottautumaan vanhasta nahkastaan kunnolla. Joskus kummitussirkka
saattaa menettää kaikki raajansa tukalassa tilanteessa, mikä johtaa auttamatta kuolemaan.
Kummitussirkat ovat siitä erikoisia, että niillä on myös kyky uusia kudoksiaan. Ne voivat kasvattaa menetetyn jalan
tilalle uuden, täysin samanlaisen jalan, jonka ulkomuotoa tarkastelemalla ei arvaisi sen koskaan edes olleen poikki.
Kyky kudosten regeneraatioon rajoittuu kuitenkin kasvuaikaan eivätkä täysikasvuiset yksilöt enää kasvata jalkaa
pudotetun paikalle.
Usein toimivan raajan rakentamiseen vaaditaan kolme tai ainakin kaksi nahanluontia. Joidenkin nopeasti kehittyvien
lajien, kuten Ramulus artemis, ollessa kyseessä voi uusia jalka olla käyttökelpoinen jo yhden luonnin jälkeen,
eikä raajan menetystä enää välttämättä huomata seuraavan luonnin tapahduttua. Regeneraatio ei kuitenkaan ole täydellistä
kaikilla lajeilla ja varsinkin jykevien piikkisirkkojen raajat jäävät monesti selvästi alkuperäisiä pienemmiksi.
Yhden tai kahden raajan pudottaminen ei haittaa hyönteistä näkyvästi. Se oppii nopeasti liikkumaan aivan yhtä taitavasti
kuin kuudella jalalla ja nahanluonnit onnistuvat mutkattomasti. Nuorella yksilöllä ainoa haivaittava muutos saattaa olla
aavistuksen hidastunut kasvu, odotettua pienempi aikuiskoko sekä kaksi muita pienempää raajaa.
On mahdollista että kummitussirkka pärjää vaikka se menettäisi kolme tai neljäkin jalkaa, mutta tähän vaaditaan
lähes aina erityisolosuhteet. Elämä kahdella tai kolmella jalalla on haasteellista koska sirkka ei pääse tällöin kunnolla
liikkumaan ravinnon ja veden luokse eikä pysty välttämättä kiipeämään riittävän korkealle nahkaansa luomaan. Rampa sirkka tulisi siirtää
omaan suhteellisen pieneen terraarioon, jossa sille on tarjolla runsaasti ruokaa ja kosteutta sekä paljon helposti
tavoitettavia kiipeilyoksia.
Puolustautuminen
Saaliseläimille on tyypillistä taipumus paeta tai piiloutua pedoilta. Jotkin sirkat kuitenkin käyvät aggressiivisesti
uhkaajansa kimppuun. Esimerkiksi Heteropteryx dilatata iskee petoa piikikkäillä ja vahvoilla takajaloillaan,
joiden puristus tekee kipeää. Lajilla on tyypillinen puolustusasento, jolloin se kohottaa piikikkään takaruumiinsa ilmaan,
levittää takimmaisen raajaparin auki ja valmistautuu nappaamaan kiinni mihin tahansa kohteeseen, joka koskettaa sitä.
Lisäksi naaraat saattavat uhitella kahisuttamalla siipiään, joista lähtee uhkaava ääni.
Eräillä lajeilla, erityisesti Anisomorpha-suvun jäsenillä, on kyky suihkuttaa myrkkyä saalistajaa kohden ja
ne tähtäävät ennen kaikkea silmiin. Myrkky saattaa aiheuttaa kudosärsytystä sekä tilapäistä sokeutta silmiin osuessaan.
On olemassa kummitussirkkoja, kuten Oreophoetes peruana, jotka varoittavat myrkyllisyydestä kirkkailla väreillään.
Kaikki eivät kuitenkaan varoita vaan erittävät pahan hajuisia ja makuisia kemikaaleja vasta uhkan osuessa kohdalle.
Siivelliset kummitussirkat hyödyntävät siipiään paitsi pakenemiseen lentämällä tai liitämällä, myös pelotteluun. Etenkin
pieniä ja kirkkaan värisiä siipiä väläytellään uhkaavassa tilanteessa. Myös lennninsiivet soveltuvat tähän tarkoitukseen
ja ovat kokonsa vuoksi vahva tehokeino. Häirittynä musta-punasiipinen Anchiale briareus hyödyntää usein tätä tehokeinoa.
Koska sirkoilla on taipumus kiivetä ylöspäin, on niillä myös mahdollisuus pudottautua pitkiäkin matkoja nopeasti. Pelästynyt
kummitussirkka irrottaa nopeasti otteensa alustasta ja tiputtautuu alas. Jossain matkan varrella se tarttuu raajojensa
kynsillä uuteen kasviin eikä vahingoitu pudotuksessa ollenkaan. On myös tavallista että sirkka putoaa maahan asti ja
jämähtää paikoilleen kuolleen näköisenä tai lähtee juoksemaan vauhdilla karkuun.
Käsittely
Kummitussirkat eivät ole käsiteltäviä lemmikkejä eivätkä ne vaadi omistajaltaan seuraa. Ne ovat paljon onnellisempia
saadessaan elää rauhassa omassa terraariossaan. Sirkat voivat stressaantua, vahingoittua tai jopa kuolla
huolimattoman käsittelyn seurauksena. Niitä on silti välttämätöntä käsitellä aika ajoin esimerkiksi terraariota
siivotessa. Tämän vuoksi olisikin hyvä tietää miten kummitussirkkoja voi käsitellä mahdollisimman turvallisesti ja
vaarattomasti - niin omistajan kuin lemmikin kannnalta.
Useilla kummitussirkkalajeilla on pitkät jalat, jotka ne voivat pudotttaa vääränlaisessa käsittelyssä. Raajojen
pudottaminen on sirkoille puolustuskeino. Ne antavat mieluummin saalistajalle yhden jalkansa kuin itsensä kokonaan.
Jalkojen kanssa tulee olla äärimmäisen varovainen eikä kummitussirkkaan saa koskaan tarttua kiinni sen raajasta.
Sauvasirkan malliset sirkat ovat huomattavasti herkempiä raajojen menetykselle kuin jykevät lajit, kuten Diapherodes
gigantea
Helppo tapa käsitellä kummitussirkkoja on lähestyä niitä edestäpäin, yrittää työntää käsi tai sormi niiden
vartalon alle ja nostaa varovasti, jolloin sirkka irrottaa itse jalkansa alustasta ja nousee kädelle. Mikäli
sirkka on liimautunut esimerkiksi kiipeilypuuhun jokaisella raajallaan, on helpompi siirtää koko oksa kuin sirkka.
Tiukasti oksassa roikkuvaa kummitussirkkaa ei saa riuhtoa irti. Se on sirkan kannalta erittäin stressaavaa ja
eläin voi myös vahingoittua.
Tasaisilla pinnoilla voi yrittää käyttää ohutta paperia sirkan nostamiseen. Varsinkin hentoja poikasia tulisi
käsitellä paperin avulla tai sitten hieman työntää niitä nousemaan kädelle. Poikaset ovat yleensä sen verran
aktiivisia etteivät jähmety paikoilleen kuten aikuiset, joihin tämä tekniikka harvemmin toimii. Paikalleen
jämähtäneitä sirkkoja on helppo saada liikkumaan sumuttamalla vettä tai puhaltamalla ilmaa niitä kohti. Myös
kevyt kosketus takaruumiiseen pistää hyönteisen liikkeelle.
Rauhallisia ja käsittelyyn tottuneita kummitussirkkoja voi nostaa tarttumalla niitä varovasti takaselästä,
kahden takimmaisen jalkaparin välistä [ ks. kuva oikealla ]. Useat lajit myös näyttelevät kuollutta tikkua
mielellään, joten tämä tekniikka toimii silloinkin. Omistaja kuitenkin tuntee lemmikkinsä kaikkein parhaiten
ja tietää millä tavalla mitäkin yksilöä voi käsitellä.
Kun kummitussirkka on saatu kädelle, tulisi olla ehdottoman varovainen ettei sitä pudoteta. Jotkin sirkat
juoksevat hädissään ympäriinsä, jolloin ne saattavat tipahtaa maahan. Toiset taas jähmettyvät tikuiksi tai
rupeavat keinahtelemaan kuin oksa tuulessa. Siivekkäät lajit puolustautuvat väläyttelemällä siipiään tai
lentämällä. Joillakin lajeilla, kuten okapirulla, on oma puolustusasentonsa jonka aikana sen käsittelemistä
tulisi välttää. Muuten saattaa saada takajalkoken piikistä käteensä. Yleensä kummitussirkat kuitenkin liikkuvat
rauhallisesti ja hakeutuvat ylöspäin, jolloin pitämällä käsi kohti taivasta ne saadaan kiipeämään haluttuun suuntaan.
Kummitussirkat eivät levitä tauteja, mutta kädet on silti hyvä pestä jokaisen käsittelykerran jälkeen.
Eräät lajit ovat myrkyllisiä tai erittävät ihmisen ihoa ja limakalvoja ärsyttäviä aineita puolustautuessaan,
joten niiden jäljiltä kädet on pestävä erityisen hyvin. Aggressiivisten tai myrkyllisten lajien kanssa
on suositeltavaa käyttää suojakäsineitä.
