Syöpä on sinäänsä jo sanana lausuttuna hirvittävä tosiasia. Sana sanoo: "Jäytää ympäristöä niinkuin syöpä." Syövän esiintyminen on sivistyskansojen ja runsaasti eläintuotteita käyttävien alkuasukkaidenkin keskuudessa hyvin yleinen. Se niittää parhaassa miehuusiässä olevien keskuudessa peloittavaa satoaan. Jopa niin runsasta satoa, että joka kuudes tai seitsemäs kuolemantapaus on syövän aiheuttama. Meidän tulee tutkia syyn ja seurauksen lakia. Miksi alkuasukkaiden keskuudessa niissä maissa, joissa he ovat erillään ympärillä vallitsevien kansojen tavoilta, havaitaan niin vähän tai ei ollenkaan syöpää. Antaahan mm. tri McCarrison ihmeellisen kuvauksen kansasta, jonka keskuudessa hän seitsenvuotisen oleskelunsa aikana voinut löytää ainoatakaan sairaustapausta, lukuunottamatta onnettomuustapauksia ja savun aiheuttamia silmänluomitulehduksia. Tämä tällainen kansa, joka ei tunne sairauksien aiheuttamaa kärsimystä ja tuskanhuutoja, on 'Hunza'-kansa Himalaijan vuoristossa. Kokeissaan rotilla hän tuli siihen tulokseen, että Hunzan ruualla ruokitut rotat olivat täysin vapaita sairauksista, kun taas samat rotat myöhemmin pantiin muiden kansojen ruualle, oli seuraus samalla hirvittävä mutta myöskin valaiseva. Aikaisemmin terveisiin rottiin alkoi ilmestyä syöpää ja lukuisia muita taudinoireita.
Onko sivistyksen mukanaan tuoma 'elintason nousu' ehkä syynä tähän? - Varmasti on. Alkukantaisissa oloissa ei ole ihmisillä sellaista ravinto- ja nautintoaineiden harhateille johdettua 'jalostamista', 'puhdistamista', 'sterilisoimista', 'valkaisemista' ym. Viljalta riistetään siihen ehdottomasti kuuluva, ravintorikas pintakerros ja suuri osa iduista (idun alkioista). Sokerijuurikkaan ja -ruo'on kivennäissuolat ja vitamiinit syötetään karjalle tai lähetetään alkohoolitehtaaseen. Kasviksien selluloosa, jonka pitäisi edistää suoliston toimintaa ts. sen aaltomaista liikettä sulamistilassa olevan ruuan edelleen kuljettamiseksi suolessa, ja jonka edelleen pitäisi toimia suoliston puhdistajana sinne kertyneistä, palamistilassa olleista jätteistä ja loisista, ehkäistä ruuan mätänemisen ja mätänemismyrkkyjen leviämisen ruumiiseen, tuhotaan keittämällä. Samalla tavalla tuhotaan myöskin kasviksissa olevat suoja-aineet eri tauteja ja pilaantumista vastaan. Ajatelkaamme vain esim. perunaa. Keittämätön peruna saa seisoa huoneen pöydällä kuukausikaupalla rupeamatta silti mätänemään, ellei ulkoa päin tulevat se[i]kat aiheuta sitä. Mutta koettakaapa lukijani syödä yhden viikon pöydällä seissyt peruna, joka on ollut keitetty. Jo käteen otettuna se on inhottavalta löy[h]käävä, eikä kelpaa muiden kuin mätänemisbakteerien tai kaikkea saastaa syövien, luonnonpuhdistajiin kuuluvien eläinten sikojen, rottien, hiirien, matojen ja kärpästen ruuaksi, jotka kuluttamalla sen, vähentävät sen ympäristöä saastuttavaa [sivu 2] vaikutusta samalla kuitenkin itse saastuen niistä. Ruoka tehdään keittämällä muka helpommin sulavaksi. Ehkä voisimme tämän paremmin sanoa 'helpommin pilaantuvaksi', joka suolistossakin pilaantuu ja hajaantuu vaarallisiksi myrkyiksi ja myrkkykaasuiksi, ollen syynä ihmiskunnan lukuisimpiin sairauksiin.
On kulunut niin kauan siitä, kun ihmiskunta eli luonnonmukaista elämää, että nykyinen ihminen pitää tulta ehdottomasti kuuluvana yhteen ruuanlaiton, vieläpä juomienkin valmistuksen kanssa. Muutenkin runsaasti rasvoja, lihaa, kalaa, munaa, voita ja maitoa käyttävien ihmisten ruoka on selluloosaköyhää, siis hitaasti suolistossa eteenpäin kulkevaa, olisi näinollen elinehto, että ainakin vihannekset, hedelmät, juurikasvit ym. selluloosapitoiset kasvit saisivat säilyttää sen suolentoimintaa edistävät ominaisuudet. Mutta 'sivistys' riistää vielä tämänkin ja seurauksena on ummetus, veltto vatsa, vatsaka[ta]rreita, hampaattomuus ym. vikoja. Verenpainekin, joka on niin pelätty ja vaikeasti parannettavissa oleva tauti, vähenee muutamien viikkojen sisällä. Mies, joka on ollut verenpaineen ym. sairauksien tähden ja jolla verenpaine oli 210, sai tämän keittämättömällä kasvisravinnolla 6 viikossa laskemaan 170, niin että lääkäri ei tahtonut uskoa mittariaan. Sivistynyt ihminen kerskaa mielellään saavutuksistaan, mutta alkuasukkaat ovat voineet ylpeillä kirkkaan valkoisilla, virheettömillä hampaillaan ja paremmalla yleisvoinnillaan. Eräs valaiseva, kouraantuntuva esimerkki riittää todistamaan tämän asian: Tanskalainen hammaslääkäri Borge Hvitmann teki seitsemän kuukauden tutkimusmatkan Amerikkaan, Havaijille, Uusi-Seelantiin, Austraaliaan, Uusi Kaledoniaan. Hän kertoo mm. seuraavaa: "Uusi Seelannilla olivat tiedemiehet tutkineet joukon pääkallometsästäjiä ennenkuin he olivat tulleet valkoihoisten kanssa kosketuksiin. Hämmästyttävää kyllä he löysivät vain yhden hampaan, jossa oli reikä! Nyt on hammaslääkärin päätehtävä Uusi Seelannilla panna tekohampaita kuin paikata. 65% täysikasvuisista yli 30-vuotiaista omaa nyt tekohampaat." Tämä ei merkitse sitä, että meidän tulisi ruveta syömään ihmisiä tai yleensä lihaa, sillä samanlaisia tuloksia on ollut tutkimuksista alkukantaisten, kasvissyöjäkansojen keskuudessa.
Varsinaisia syövän esiintymispaikkoja ovat: huuli, kurkku, kaula, ruokatorvi, keuhko, vatsa, suoli, peräsuoli, kohtu, rinta, aivo sekä melkein mikä ruumiin jäsen tahansa. Huuli- kaula- ja keuhkosyövälle valmistaa tupakan palaessa erittämä terva erinomaisen maaperän ja aiheen. Polttavan kuumat ruuat ja juomat edistävät myöskin syöpäherkkyyttä. Syöpä ei sinäänsä ole ole mikään paikallinen tauti tai kasvi, vaan se [on] tulos ruumiin kudoksiin vuosien aikana kertyneistä jätteistä. Syöpä kasvattaa juurensa laajalle kudoksiin koettaen siten koota myrkyttyneen ruumiin ylikuormitetuista soluista ja elimistä näitä aineita yhteen ja sitten mätänemisen tai haavojen kautta tuhota ja poistaa niitä. Jollei näin kävisi olisivat myrkyt hajallaan ruumiissa ja aiheuttaisivat vielä nopeamman, tietämättä tapahtuvan myrkytyksen ja kuoleman. Ts. syöpä on elimistömme myrkytyksen hälyyttävä [sivu 3] sireenin ulvonta kehoittaen pikaisesti muuttamaan täydellisesti entiset elämäntavat ennenkuin on liian myöhäistä. Vatsasyövän syy on samankaltainen. Kun ihmiset vuosikausia panevat suuhunsa melkein kaikkea, mitä vain saadaan ollenkaan ajattelematta, ravitseeko se elimistöämme, puhdistaako se jätteitä, niin on hyvin ymmärrettävää, että elimistömme 'hienomekaaniset' laitteet joutuvat usein epäkuntoon. Ei kukaan autoilijakaan pane auton bensiinisäiliöön tervaa, sillä hän tietää, että kone menee epäkuntoon. Kuinka monta 'remonttia' joudutaankaan suorittamaan epäkuntoon joutuneen ihmiskoneiston kuntoonsaattamiseksi, jotta jälleen samaa elämäntapaa noudattaen voitaisiin uudelleen jatkaa samaa hemmottelevaa, elimistön turmelevaa elintapaa. Vieläpä kristityiksi tunnustautuvat ihmispoloiset aivan hyvällä omalla tunnolla käyttävät väärin Vapahtajamme sanoja: "Ei mikään, mikä suusta sisälle menee saastuta, vaan se ulostuu luonnonmukaisesti." Tässä ei ensinkään ollut kysymys eri ruoka-aineista tai ruuan laadusta, vaan pestyin tai pesemättömin käsin syömisestä, jota tapaa juutalaiset pitivät tärkeänä ja sen laiminlyömistä syntinä. Eikö ihminen saastu, jos syö mädäntynyttä ruokaa tai sairaan jätteitä. (Ja lisäksi kun tiedämme, että eläinrasvat, liha, kala, veri, maito, voi ja munat sisältävät kolesterolia joka kalkkeuttaa veren, verisuonet ja ennenkaikkea sydämen ja aivot, niin eikö olisi syytä ainakin rajoittaa niiden käyttö mahdollisimman vähäiseen).
Tupakoitsijoiden syljen mukana menee tupakan tervaa vatsaan, paahdetun kahvin paahtotulokset ja erikoisesti eläinrasvat käristettyinä, sisältävät samoja aineita mitä on tavattu syöpäkasveissa. Mm. kivihiilitervalla voidaan hiiriin saada syntymään syöpää. Kivihiilitervasta valmistettuja monenlaisia mauste-, tuoksu- ja lääkeaineitakin käyttävillä on oma vaaransa tässä suhteessa. Eikä edes sakariinikaan ole aivan viaton makuaine. Kuumennettaessa, mutta erikoisesti paahdettaessa, käristettäessä muuttuvat rasvojen sisältämät steroliaineet syöpää aiheuttaviksi kuolemanmyrkyiksi jouduttaessa ennenaikaista vanhentumista, raihnaistumista ja hautaa. Yleisenä virtauksena maailmassa on nykyään, että kaikki tuotteet jollakin tavalla koetetaan 'jalostaa' ennenkuin ne kelpaavat syötäviksi, vaikka Luoja luonnon kautta tarjoaa ne jaloimmassa, terveellisimmässä, eniten suoja-aineilla varustetussa muodossa, antaen sellaisenaan näitä tuotteita käyttäville terveyttä, elinvoimaa, eikä vähimmin elämän onnea ja suloisuutta. Sillä emmekö jokainen katsele mieluummin henkilöä, joka uhkuu elämänonnea ja terveyttä kuin sairasta, jonka kasvot ovat tuskan vääntämät ja joiden valitukset kantautuvat korviimme. Tämän monimutkaisen, toinen toistaan 'ihmeellisemmän jalostusmenetelmän kautta seuraa hampaattomuus, ummetus, itsemyrkytys ja kokonainen 'legioona' toinen toistaan hirvittävämpiä sairauksia. (Vastustuskyvyn heikkeneminen ja ruumiiseen kasaantuneet jätteet aiheuttavat tai edistävät tuberkuloosia, verisuonten kalkkeutumista, astmaa, sydänvikaa, sappi-, munuais- ja virtsakiviä (kolesterolikiviä. Sakea veri kulkee vaikeasti suonissa, jotka lisäksi ovat usein kalkkeutumisen kautta kadottaneet kimmoisuutensa ja kovettuneet).
Pyhä kirja sanoo: "Katselepa eläimiä, ne opettaa sinua." Mistä me löydämme ainoankaan eläimen, joka ensin keittää ruokansa ja sitten syö tai maustaa ruokansa väkevillä mausteilla? Mutta mistä me myös löydämme luomakunnan terveimmät [sivu 4] yksilöt, eikö juuri villieläinten joukosta, niiden jotka ovat kaukana ihmisasunnoista ja eivät ole tulleet kosketuksiin viljelysmaidemme myrkkyaineiden ja lannoitusmenetelmien turmelemien kasvien kanssa, tai jotka eivät ole joutuneet kosketuksiin käymäläjätteiden ja likaviemärien, kaatopaikkojen saastuttamattomien [?] järvien, jokien ja merien kanssa. Yleensä kuvitellaan, että vedet pystyvät puhdistamaan itseensä niihin johdetuista jäteaineista. Tämä on totta määrättyyn pisteeseen saakka, mutta ei rajattomassa määrässä. Mitä todistavat monet Amerikan joet? Monissa joissa on vesi niin paikoitellen saastunut, ettei minkäänlainen elollinen olento pysty siinä pitemmän päälle elämään. Koetetaanhan näitä tosin ihmiskäyttöä varten puhdistaa kloorilla ym. kemikalioilla, mutta tullaan toiseen vaaraan. Tunnetaan tapauksia, jolloin kukat huoneissa ovat kuolleet klooratulla vedellä, samoin kalat, joita pidetän kodeissa lasiastioissa. Eikö tällainen vesi sitten turmele ihmistä. Asutuskeskusten ympäristöt, leiripaikat ja monet viikonlopun viettopaikat ovat pikemminkin tunkioita, kuin paikkoja, joissa hermot, sielu ja ruumis saisi levätä ja käyttää puhdasta ilmaa. Siellä on tupakkalaatikoita, tulitikkulaatikoita, alkohoolipulloja, kananmunankuoria, juurikasvien jätteitä,luita, kalan ruotoja, puhumattakaan ulosteista ja papereista. Ei suinkaan aiheutuisi asianomaisille 'retkeilijöille' suurta lisätyötä, jos heidän itsensä ja toisten mukavuuden ja terveyden kannalta, hautaisivat ne maahan. Voinemme sovelluttaa Raamatun sanoja tähänkin kohtaan: "Ihmiset ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton ja syystänsä he kärsivät."
Kaiken muun lisäksi on maanviljelyksessä ja puutarhanhoidossa otettu käytäntöön ylen luonnoton kasvien ja karjanrehun lannoitus- ja myrkytysmenetelmä, niin ei ole kumma, että 'sivistynyt ihminen' on joutunut 'tietämättömyyden uhriksi'. Kun joltakin kysymme, onko välttämätöntä maataloudessa pitää karjaa, niin usein saamme kuulla vastauksen, mistä sitten saamme lantaa pelloille? - Lannanko tähden loppujen lopuksi pidetään eläimiä, näitä suursyömäreitä navetassa? Vaikkapa vain pieni osa näiden valtavien suursyömärilaumojen käyttämistä heinistä, lehdistä, naateista, juurikasvien kuorista ym. käytettäisiin oikean kompostikasan raaka-aineena, niin kolmen vuoden kuluttua olisi kompostissa valmista, hyvältätuoksuvaa, voimakasta kompostimultaa peltojen lannaksi. Työtä olisi suunnattomasti vähemmän, tuotteet olisivat kauniimpia, terveempiä, paremmin säilyviä ja tilan nettotulo yhdessä kokemuksen kanssa jatkuvasti kohoaisi. Tilalla olisi aina mahdollisuus pitää joku osa pellosta kesantona. Mutta nyt kesantopelloiltakin karja syö sen, joka kuuluisi maalle, jotta sen elinvoima lisääntyisi, eikä tapahtuisi ryöstöviljelyä. Ajatelkaapa millä luonto itse lannoittaa valtavat lakeutensa? Silloin olisi suurelta osaltaan kasvitautien, rikkaruohojen, tuhohyönteisten [sivu5] pulma ratkaistu.
Kun ajattelemme vaillinaisesti palanutta tai kenties aivan palamatonta lantaa, ihmisjätettä, sairaaloiden jätteitä likaviemärisaa[s]taa ym. 'maanparannusaineita', joita pannaan esim. juurikasveille, salaateille, kaalille jne., niin ei ole ensinkään ihme, miksi joskus keitetty kaali löyhkää kuin käymälä, ja miksi eläinten ja ihmisten suolistossa vilisee loiseläimiä, pitkää ja lyhyttä. Palamaton lanta ja saasta muodostaa pelloissa ja niityillä erinomaisen maaperän loiseläinten, -sienien, rikkaruohojen kasvulle, koska näiden siemenet ja itiöt eivät ole ehtineet tuhoutua, palaa. Pellot happanevat, kasvien emäsvoittoisuus, joka on mitä tärkein terveyden säilyttämiseksi, vähenee tai katoaa. Turmelus ei jää tähän, sillä kiertokulku tuo jälleen nämä tuotteet ihmisten ja karjan ulottuville ja päinvastoin. Onko siis ihme, miksi lukemattomien sairauksien peikko asettuu asumaan melkein jokaiseen sivistyksen piirissä elävään olentoon? Suunnattomat karjalaumat vaativat suuria pelto- ja nurmialueita sekä luonnottomia lannoitusmenetelmiä, jotta niiden ravintotarve voitaisiin tyydyttää. Lisäksi niiden kylmänä talviaikana täytyy käyttää 'rehua navetan lämmitysaineena' ja se on kallista 'polttopuuta', ja kuluttavat oman elämänsä ylläpitämiseksi suurimman osan ravinnostaan, ja vain mitättömän osan tuovat 'voittona' tilalle. Voisimme tätä voittoa aivan hyvällä syyllä kutsua 'Pyrroksen voitoksi'. Monilla tiloilla on karjaa varten varattu peltoalue, kun otamme huomioon myöskin karjalle käytetyn viljan, perunat ym. ½ tai ¾ [?] viljelyspinta-alasta ja lisäksi valtava työtaakka, jonka orjana ihmiskunta raataa.
Kaiken edellämainitun huomioiden ymmärrämme hyvin, miksi esim. peräsuolen syöpä on niin yleinen. Ihmiset, varsinkin istuvassa työssä olevat, kärsivät usein ummetuksesta. Ei ole ollenkaan harvinaista, että joku ulostaa vain kaksi kertaa viikossa tai harvemminkin. Ulosteet palavat, happanevat, käyvät suolessa tummiksi, mustiksi ja koviksi pahkuroiksi sekä muodostavat ilkeää myrkkykaasua. Myrkyt leviävät ensiksi vatsan ja lantion seuduille. Kovat ulosteet turmelevat ja veltostuttavat peräsuolen ja sulkulihaksen, repivät usein haavoja, muodostavat peräpukamia, aiheuttavat syöpää. Niinkuin kaikki ruuan kuumentaminen synnyttää syöpää aiheuttavia aineita, samoin ulosteiden palaminenkin tekee suolistossa.
Kohtusyöpä on myöskin hyvin yleinen, samoin rintasyöpä. Turmiollisen elämäntavan seurauksena [on] kohdun seudut täytetty monenlaisilla jätteillä, joten ei ole lainkaan harvinaista, että tässä syntyy odotusaikana vikoja, joihin syöpä voi löytää kasvupaikkansa. Juuri sellaisiin paikkoihin syöpä useimmiten tuleekin. Koska entisten vikojen ja haavanarpien kohdalla on usein huonompi verenkierto ja hitaampi aine[en]vaihdunta, joten 'tyynessä vedessä suuret kalat pääsevät kutemaan'. Puristavat vaatteet, rintaliivit ym. ovat sairauksia edistäviä tekijöitä.[sivu 6]
Jotta nyt voisimme päästä tuloksiin syövän ehkäisyssä ja hoidossa, tulee ehdottomasti toimittaa 'täydellinen vallankumous' tähän saakka noudatetuissa elintavoissa ja tottumuksissa, makuaisti on vangittava terveen järjen ja arvostelukyvyn valvontaan. Nautintoaineet, tupakka, kahvi, tee, kaakao, makeiset, erilaiset leivonnaiset, epäterveelliset mausteet, runsas suola, eläintuotteet on hyljättävä, samoinkuin luo[nno]ttomat virvokkeet. Kakut ja pikkuleivät sekä leivokset tulee korvata hedelmillä ja marjoilla, ja jos niissä mau[s]tetta tarvitsee tummalla siirapilla, tummalla fariinisokerilla, tai hunajalla, mutta kaikkein mieluimmin rusinat, luumut ja viikunat sopivat makeuttamaan ruokaa. Pihvit, paistit ja makkarat on korvattava vihanneksilla, sipulilla, valkosipulilla (kynsilaukalla), kaalilla, juurikasvilla, ja runsaalla panoksella vihreitä lehtiä, sekä etenkin puhtaassa paikassa kasvaneilla syötävillä 'villivihanneksilla': nokkosella, voikukan lehdillä, siankärsäheinällä y.m. (Katso tätä kirjasta: Mihin kasvimme kelpaavat I-II Toivo Rautavaara, WSOY). Kasvikset luonnollisessa s.o. keittämättömässä tilassaan ovat emäksistä verta muodostavia, ja siksi ovat välttämättömiä emäksisen (alkaalisen, lipeämäisen) veren muodostamiselle. Keitettynä ne kadottavat tämän terveyttä antavan vaikutuksensa joko kokonaan tai ainakin suuren osan siitä. Tällainen emäksinen veri on välttämätön, jotta ruumiiseen kasaantuneet jätteet voitaisiin pitää liuenneessa muodossa ja erityiselinten kautta poistaa. Kun elimistö tuntee väsymystä, merkitsee se sitä, että kaikkialta elimistöstä tulee siihen väsymystä aiheuttavia myrkkyjä, silmäluonten raskaus ilmaisee, että nyt on aika mennä levolle, mutta totuttuun tapaan juodaan kuppi tai pari kahvia kofeiinimyrkkyineen, ja katso, väsymys on poissa, t.s. myrkyt, joita veri aikoi kuljettaa erityselimistön kautta pois sysättiin takaisin soluihin ja elimiin. Tässä on kiihottavien myrkkyjen 'ihmeitä tekevä' vaikutus. Myöhemmin nämä väsymysmyrkyt yhdes[sä] kofeiinin ym. kanssa aiheuttavat reumatismia, päänsärkyä, unettomuutta, ärtyisyyttä ym. Nämä jätteet pitävät elimistön tulehtuneessa, kuumeisessa tilassa, josta seuraa, että bakteereille ja loiseläimille on valmistettu hedelmällinen maaperä ja sopiva lämpö niiden itiöiden ja munien nopealle kehittymiselle.
Otamme pienen esimerkin, joka riittäneen ilmaisemaan, kuinka tärkeä on, että kasvit, luonnollisesti myöskin eläimet ja ihmiset saavat kaikki niiden tarvitsemat ravintosuolat ja vitamiinit. Kaliforniassa havaittiin, että savipitoisessa maassa määrättyjen metallien puutos aiheutti omenapuissa syövän kaltaisia kasvaimia, mutta kun maahan lisättiin potaskaa (hiilihappoista kalia), magnesiumia ja kalkkia, katosivat sairaudet. Samoin ihmisruumiissa alkaaleja muodostavien kivennäissuolojen puutos aiheuttaa myrkkyjen ja palamisjätteiden esteettömän kasaantumisen. Seurauksena on sairaudet niiden eri ilmenemismuodoissaan, kun taas päinvastaisessa tapauksessa kykenee emäspitoinen veri 'pesemään' ruumiin erilaisista hapoista, [sivu 7] kuten fosfori-, rikki- ja virtsahaposta, sekä muista jätteistä ja väsymysmyrkyistä sekä kuolemanmyrkystä. Tuloksena on terveempi, onnellisempi elämä, liianaikainen vanheneminen hidastuu. Kun ihminen kaiken muun turmeluksen lisäksi varsinkin tänä epävakaisena aikana koettaa syömisellä ja nautinnon ilolla tyydyttää onnetonta elämäänsä ja tulevaisuuden pelkoaan, tulee tulos vielä hirvittävämmäksi ja seuraukset ilmenevät vielä nopeammin. Viljan ja herneiden käyttö joko tuoreeltaan tai vastajauhettuna (vilja) mutta ennenkaikkea idätettynä on hyvä ja elinvoimainen ravinto sisältäen runsaasti C-vitamiinia, samoin muutkin niissä olevat aineet ovat silloin helpoimmin liukenevassa ja sulavimmassa muodossa. (Vuorokauden vedessä lionneet herneet ja jyvät, joista on vesi vaihdettu kaksi tai kolme kertaa, pannaan ruostumattomaan, rei['i]llä varustettuun vanhaan kattilaan tai astiaan tai paksuun kangaspussiin ja peitetään voipaperilla ja lautanen painoksi sekä ripustetaan lämpimähköön paikkaan. Vuorokauden, parin kuluttua niissä on itu. Nämä ovat maukkaita ja terveellisiä sekä terveille että sairaille).
Muut[a]mat käytännölliset ohjeet eri sairauksien ja syövän hoidossa lienee paikallaan. Joillakin on perin juurin turmeltu vatsa, joten heidän tulee varoen ottaa nämä askeleet, tulee muistaa purra ruoka ehdottoman hyvin tai jollei hampaat ole kunnossa, raastaa tai muuten hienontaa. Hedelmistä, juurikasveista ja marjoista tulee kunkin omalle elimistölleen sopivimmat tuotteet koettaa löytää, erikoisesti huomioikaa sipulilaadut, valkosipuli ja vihreät lehdet, joista viimemainitut ovat tuoreina helpostisulavia ja erittäin terveellisiä. Mahdollisen ummetusvaaran ja vatsan tulehtumisen ehkäisemiseksi on oliviöljy erittäin sopiva ruokaan sekoitettuna. Pahaa ummetusta kärsivien tulisi ottaa sitä 1 rkl ½ tuntia ennen ateriaa ja lisäksi ruuan mukana. Erikoisesti tämä lievittää ruuansulatuskanavan eri osissa ilmenevien syöpien, vatsahaavojen ja peräpukamien kipuja. Terveillekin se on hyvä ravintoaine. Rypsi-öljy on myös hyvää, kun taas parahviiniöljyllä ei ole mitään ravintoarvoa. Aterioiden välillä tulee syöpä- ym. sairaiden nauttia marjoista, vihanneksista ja juurikasveista (raastamalla ja kankaan läpi pusertamalla) saatua raakamehua. Emalikattilassa tiiviin kannen alla hauduttamalla (n. 80 ast.) saatu katajan kuori-, neulas- ja marja-mehulla on erinomainen vaikutus syövässä sekä sairaiden kohtien päällä kääreenä.
(Katajajuoma, -haude tehdään em. katajan osista pannaan kattilan sisään lautanen niiden päälle ja sitten vettä niin paljon, että katajat juuri peittyvät. Haudutetaan 2 tuntia). Tämän juoman ja tässä kastetun kääreen vaikutus sisäisissä ja ulkoisissa syövissä ja haavoissa on erinomainen. Juuri niissä oleva runsas kivennäissuola ja parkkihappomäärä ehkäisevät syövän synnyttämää mätänemistilaa. Lasillinen n. 1½ - 1 tuntia ennen ateriaa on sopiva. Haavoja ja syöpähaavoja voidaan myöskin pestä tällä hauteella. Katajan ohella kelpaa tähän tarkoitukseen mustikan varvut, puolukan varvut, tammenkuori, männyn kerkät, punajalavan kuori. [sivu 8] Kauppaparkkihapolla ei ole samaa, parantavaa vaikutusta. Näitä menetelmiä käyttäen on saavutettu hyviä tuloksia niin syövän kuin muidenkin pelättyjen sairauksien, keuhkotaudin, reumatismin, sokeritaudin hoidossa, eikä vähimmin verenpaineessa ja struumassa. Viimeksimainitussa sairaudessa katajanhaudekääreellä ja savikääreellä yhdessä terveellisen ravinnon kanssa on ihmeellinen vaikutus.
(Sinertävä savi tehdään sakeaksi puuroksi ja kuumennetaan astiassa sekä levitetään kääreen päälle, vain n. 2 sm reunoista jää vapaaksi. Pannaan illalla kaulan ympärille ja villakääre päälle. Saa olla noin 2 tuntia). Vesikylvyillä, auringonkylvyillä, liikunnalla raittiissa ilmassa on hyvä vaikutus. Ennen kaikkea tulee sairaan säilyttää rohkea, luottavainen mieli Korkeimman johdatukseen ja apuun. Hänen, joka tietää viisaassa kaitselmuksessaan, mikä meille kullekin on parasta. Mitä tyytyväisempi ja iloisempi mieli sairaalla on, sitä helpommin hän voittaa sairaudessaan käännekohdan parempaan suuntaan. Masennus ja alakuloisuus saattaa rauhasten toiminnan epäkuntoon. (Hoitojen aikana ei tule säikähtää, vaikka veren puhtaus aluksi huononee, kuten useiden sairaiden kohdalla käy. Tämä on juuri merkkinä siitä, että veren jätteitä liuottava kyky on parantunut ja elimistö alkaa vapautua niistä).
Toivon, että nämä viitteet saavat edes jollekin taudin kourissa kamppailevalle sairasraukalle tulla avuksi ja terveille ehkäisemään heitä joutumasta sairaaksi. Ovathan jo niin monet löytäneet tätä menetelmää käyttäen jo aikoja sitten kadottamansa terveyden ja elämänhalun.
Kärsivien ja sairaiden tuskia kohtaan myötätuntoa tunteva
Ylämaa, 24.3.1952
Toivo Karppi
Osoite: Pulsa, Pentti, Ihalainen.
Timo Karppi