Seitsemännen päivän adventistit ovat alusta alkaen pyytäneet saada palvella maataan aseettomina, kun on ollut kysymys maanpuolustuksesta ja asevelvollisuudesta.
Tässä suhteessa esiintyi kuitenkin ongelmia Euroopassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Muutamat adventtikirkon johtajat Saksassa 1914-1915 ottivat silloisissa vaikeissa oloissa aseelliseen palveluun myönteisen kannan, mikä oli ristiriidassa yhdyskuntamme virallisen kannan kanssa.
Samaan aikaan Saksan adventistien keskuudessa esiintyi fanaattisia jäseniä, jotka asettivat aikamääriä armonajan päättymiselle. Kun heidän kirjoituksilleen ei annettu palstatilaa seurakunnan lehdissä, he alkoivat syyttää sikäläisen adventtikirkon johtoa luopumuksesta.
Näin sai alkunsa uskonpuhdistusliikkeenä esiintyvä ryhmä, joka sittemmin jakautui moneen osaan. Niiden johtajat ovat erityisesti arvostelleet adventtikirkkoa siitä, miten Saksassa edellä mainittuna aikana suhtauduttiin asekysymykseen.
Koska asiasta esiintyy edelleenkin väärinkäsityksiä, jotka perustuvat puutteelliseen tietoon, Nykyaika selvittää asiaa julkaisemalla osan pääkonferenssin esimiehen C.H. Watsonin 27.3.1933 päivätystä kirjeestä. Kirje on osoitettu eräälle adventtiseurakunnan jäsenelle, joka oli tiedustellut em. ryhmän julkaisemien väitteiden todenperäisyyttä.
Hyvä Sisar O,
Vastauksena 24.2. päivättyyn kirjeeseesi minun on todettava, että koska toimin Australaasian osastossa vuosina 1914-22, minulla ei ollut yksityiskohtaista tietoa pääkonferenssin asenteesta aseenkantamiseen sotapalveluksessa maailmansodan aikana. Koska toimin työmme johtajana Australaasiassa noiden kauheiden vuosien aikana, pidin kuitenkin tarpeellisena pyytää pääkonferenssin johtokunnalta neuvoja ja opastusta aseenkantoa koskevassa kysymyksessä, sillä nuoret adventistimiehet Uudessa Seelannissa olivat joutuneet vankeuteen kieltäydyttyään aseista. Pääkonferenssin johtokunnalta tuolloin saamani neuvot tekivät meille Australaasiassa selväksi, että pääkonferenssi vastusti aseellista palvelusta.
Olin sen vuoksi suuresti hämmästynyt saatuani kirjeesi, josta ilmeni, että Sinulle oli kerrottu pääkonferenssin hyväksyneen aseenkannon Euroopassa. Koska en tuntenut tosiasioita Euroopan osalta olen hankkinut tietoa selvittääkseni asian itselleni. Tämän tutkimuksen tulokset välitän täten edelleen Sinulle.
Ensinnäkään en ole löytänyt mitään sellaista pääkonferenssin päätöstä, jossa olisi hyväksytty aseellinen palvelus tai pastori Conradin ja muiden Saksassa toimineiden johtajien sotapalvelusta koskevat kirjeet. - Sen sijaan totean, että vuonna 1864 yhdyskuntamme asettui kannattamaan aseetonta palvelusta ja anoi Yhdysvaltain viranomaisilta jäsenilleen vapautusta asepalveluksesta Yhdysvaltain armeijassa.
Elokuun 30. päivänä 1864 pastori John Andrews anoi sotilas-tuomioistuimen päällikölle, prikaatikenraali James B. Frylle osoittamassaan kirjeessä tällaista vapautusta seuraavin sanoin: "Minulla on kunnia esittää oheiset asiakirjat, joista ilmenee, että minut on valtuutettu edustamaan seitsemännen päivän adventistien uskonnollista yhdyskuntaa. Yhdyskunnan jäsenet ovat lainkuuliaisia ja orjuutta vastustavia kansalaisia, jotka eivät voi kymmentä käskyä ja Uuden testamentin opetusta koskevien näkemystensä vuoksi osallistua verenvuodatukseen. Tämän vuoksi he pyytävät, että heihin sovellettaisiin niitä erityissäädöksiä, joita tällaisten tapausten varalta on annettu 3.3.1863 ja 4.7.1864 säädetyissä kutsuntalaissa ja asetuksessa.” - -
Kenraali Fry antoi myönteisen vastauksen tähän yhdyskuntamme anomukseen 1.9. samana vuonna. Tämän saman verenvuodatusta vastustavan asenteensa pääkonferenssi on johdonmukaisesti säilyttänyt tähän asti. Se ei ole tehnyt tässä asiassa mitään uusia päätöksiä. - -
Kuitenkin Pohjois-Amerikan osaston johtokunta kokouksessaan 18.4.1917 hyväksyi julkilausuman, jossa esitettiin pohjois-amerikkalaisten uskovien asenne aseelliseen sotapalvelukseen nähden. Sen päätöskappaleissa sanotaan:
”Olemme pakotettuja kieltäytymään kaikesta osallistumisesta sotatoimiin ja verenvuodatukseen, koska ne eivät ole sopusoinnussa niiden velvollisuuksien kanssa, jotka jumalallinen Mestarimme on meille antanut suhteessamme vihollisiimme ja koko ihmiskuntaan.
”Vahvistamme täten edellä olevan julkilausuman. Anomme, että viranomaiset ottavat huomioon uskonnollisen vakaumuksemme ja että meitä vaaditaan palvelemaan maatamme vain sellaisella tavalla, / mikä ei estä meitä olemasta omantuntomme mukaisesti kuuliaisia Jumalan laille sellaisena kuin se sisältyy kymmenen käskyn lakiin, saa selityksensä Kristuksen opetuksissa ja niin kuin hän on antanut sen noudattamisesta esimerkin omassa elämässään."
Voit siis nähdä, että pääkonferenssi ei ole koskaan suhtautunut asiaan siten kuin Sinulle on kerrottu. Pidän tuollaista virheellistä selostusta häpeällisenä tekona.
Sitten väite, jonka mukaan pääkonferenssi olisi hyväksynyt sen asenteen, minkä Conradi, Drinhaus ja muut olivat omaksuneet Saksassa 1914. Asia on aivan päinvastoin; pääkonferenssi ei hyväksynyt tuota asennetta, vaan neuvottelussa saksalaisten veljien kanssa sai heidät vuonna 1923 peruuttamaan kirjeet, jotka he olivat kirjoittaneet Saksan hallitukselle, ja tunnustamaan erehtyneensä.
Tammikuun 2. päivänä 1923 kirjoitettiin lausunto, jossa peruutettiin saksalaisten veljien Saksan hallitukselle kirjoittamat kirjeet. Lausunto luettiin Euroopan osaston johtokunnalle, joka antoi sille täyden tukensa. Lausunto julkaistiin Review and Herald -lehdessä 6.3.1924, ja se kuuluu seuraavasti:
"Seitsemännen päivän adventistiyhdyskunnan Euroopan osaston johtokunta on kokoontunut neuvottelukokoukseen Glandissa, Sveitsissä, ja huolellisesti keskustellut asioista, jotka koskevat sapatin pitämistä, sotapalvelusta sekä aseenkantoa rauhan ja sodan aikoina. Kokous ilmaisee yksimielisesti olevansa sopusoinnussa niiden yleisten opetusten kanssa, joita yhdyskuntamme edustajat kautta maailman ovat seuraavien ajatusten mukaisesti esittäneet:
"Me tunnustamme maallisen esivallan Jumalan säätämäksi. Sen tarkoituksena on taata kansalaisille niitä siunauksia, jotka perustuvat järjestyksen, oikeuden ja rauhan ylläpitämiseen. Laillista tehtäväänsä harjoittaessaan hallitusten tulisi saada osakseen kansalaistensa uskollinen tuki.
"Me pidämme oikeana Uuden testamentin opetuksen mukaisesti antaa maalliselle esivallalle sille kuuluvan veron, tullin ja kunnian.
"Me kunnioitamme Jumalan lakia, joka on ilmaistu kymmenessä käskyssä ja jota Jeesus tulkitsi opetuksillaan ja esimerkillään. Tästä syystä pidämme seitsemännen päivän sapattia (lauantaita) pyhänä aikana; pidättäydymme tuona päivänä maallisesta työstä mutta osallistumme iloiten sellaisiin välttämättömiin laupeuden tekoihin, joilla voidaan lievittää kärsimystä ja kohottaa ihmiskuntaa. Rauhan ja sodan aikana kieltäydymme osallistumasta väkivallan tekoihin ja verenvuodatukseen. Suomme jokaiselle seurakuntamme jäsenelle ehdottoman vapauden palvella maataan aina ja kaikkialla henkilökohtaisen vakaumuksensa ja omantuntonsa vaatimusten mukaisesti."
Tämän lisäksi Euroopan osaston johtokunnan neuvottelussa, joka pidettiin Glandissa, Sveitsissä, 27.12.1922 - 2.1.1923, saksalaisten unionien edustajat esittivät seuraavan erityislausunnon:
"Euroopan osaston johtokunnan neuvottelussa - 27.12.1922 - 2.1.1923 tarkasteltiin sodan aikaisia kannanottojamme, joita oli julkaistu erilaisissa asiakirjoissa. Vahvistamme uudelleen allekirjoituksillamme sen, mikä jo ilmaistiin Friedensaussa 1920, että pahoittelemme sellaisten asiakirjojen kirjoittamista. Olemme täysin sopusoinnussa sen julkilausuman kanssa, jonka kokous on tänään (2.1.1923) hyväksynyt."
Voit siis havaita, että ne veljet, jotka johtivat työtämme ja tekivät valittamasi erehdyksen, ovat tunnustaneet erehdyksensä. He ovat myös tehneet voitavansa korjatakseen kansamme edessä erehdyksensä, josta ovat tunnustaneet olevansa vastuussa.
Kirjoitettuani näin pitkään toivon Sinun tietävän, että uskon lehden "Sabbath Watchman" (Sapatin Vartija) olevan täysin väärässä väittäessään pääkonferenssin hyväksyneen Conradin ja hänen apulaistensa harha-askeleet Saksassa. Lehden julkaisema lausunto antaa mielestäni täysin väärän kuvan pääkonferenssista esittäessään sen hyväksyneen noiden eurooppalaisten miesten toimet ja asenteet.
Se vääristelee myös sisar Whiten lausuntoja parissa kohdassa. Erityisesti se tekee niin esittäessään joitakin hänen sanomiaan, joissa kutsutaan uskonpuhdistukseen, ja tulkitessaan niiden tarkoittavan, että yksityisten henkilöiden tulisi erota seitsemännen päivän adventistien yhteisöstä ja muodostaa oma organisaationsa.
"Kehotan veljiäni olemaan varuillaan Saatanan työskentelyn suhteen, esiintyipä se missä muodossa tahansa. Jumalan ja ihmisen suuri vihollinen riemuitsee tänään siitä, että hänen on onnistunut pettää sieluja ja ohjata heidän varansa ja kykynsä vahingollisiin kanaviin. Heidän rahansa olisi voitu käyttää nykyisen totuuden edistämiseen, mutta sen sijaan ne on käytetty sellaisten ajatusten esittämiseen, joilla ei ole mitään totuuspohjaa" (TM 57). - -
Se uskonpuhdistus, jota tarvitaan ja johon meitä kutsutaan, on sellainen, joka poistaa sydämestämme kylmyyden, lopettaa jakautumiset ja kiistat sekä yhdistää meidät rakkaudessa ja hartaassa antautumisessamme Jumalalle. Tuollaista uskonpuhdistusta minä vilpittömästi rukoilen, mutta odotan sen tapahtuvan seurakunnan sisäpuolella ja valmistavan seurakuntaa Jeesuksen tulolle.
Pelkään, että olen väsyttänyt Sinua näin pitkällä kirjoituksella, mutta olen yrittänyt esittää Sinulle tosiasiat sellaisina kuin olen niiden havainnut olevan historiallisten muistiinpanojen ja päätösten mukaan sekä Jumalan palvelijan antamissa neuvoissa.
Toivon hartaasti, että tämä informaatio auttaa Sinua vakuuttumaan totuudesta.
Veljesi palveluksen työssä,
C. H. Watson