Ilm. 18: 1-4
Kun Ilm. 18: 1-4 kuvattu aika tulee, on se oleva maan asukkaille viimeisen koetuksen aika. "Siihen aikaan tehdään nopeita ratkaisuja. Ne, jotka ovat kuulleet sanoman ja tulleet siitä vakuuttuneiksi, astuvat silloin Ruhtinas Immanuelin verisen lipun alle." (9 T 149).
Millainen on silloin Jumalan seurakunta? "Pukeutuneena Kristuksen vanhurskauden varustuksiin seurakunta astuu viimeiseen taisteluunsa. 'Kauniina kuin kuu, kirkkaana kuin päivänpaiste, peljättävänä kuin sotajoukot' se menee koko maailmaan voittajana voittamaan." (PK 725).
"Puettuna valon ja vanhurskauden täydellisillä varustuksilla se käy viimeiseen taisteluunsa. Kuona, arvoton aines kulutetaan pois, ja totuuden vaikutus todistaa maailmalle sen pyhittävästä ja jalostavasta luonteesta." (TM 17).
"Koko seurakunta, yhtenä ja täysin yhdistyneenä toimien, on elävä ja toimiva lähetystyöntekijä, jota johtaa ja hallitsee Pyhä Henki." (8 T 47). Jokainen seurakunnan jäsen tekee kaikkea sitä, mitä apostolit tekivät (7 T 33). "Herran käsivarsi, [sivu 306] se voima, joka nähtiin Kristuksen elämässä, ilmaistaan." (9 T 33.)
Jäännös, joka on pysynyt valossa ja on puhdistettu ja voitokas, on saanut "Pyhän Hengen niin paljon suuremmassa mitassa kuin lisääntynyt pahuus vaatii ratkaisevampaa kutsua parannukseen." (7 T 33.)
Ilmestyskirjan seitsemännen luvun (jae 2) enkelin työ alkaisi pienestä ja kasvaisi vähitellen voimakkaaksi ja maailmanlaajuiseksi, mutta kahdeksannentoista luvun (jakeet 1-4) voimakas työ alkaa äkisti ja toteutetaan nopeasti koko maailmassa.
Kaksi mahtavinta voimaa on silloin ryhtynyt viimeiseen taisteluun pimeydestä ja valosta: "On mahdotonta saada mitään käsitystä Jumalan kansan kokemuksista, joka elää maan päällä silloin, kun taivaallinen kirkkaus ja menneitten aikojen uusiintuneet vainot esiintyvät samana[i]kaisesti. He vaeltavat Jumalan valtaistuimesta lähtevässä valossa. Enkelten välityksellä on taivas ja maa lakkaamattomassa yhteydessä toisiinsa." (9 T 16).
Silloin monet luopuvat ja siirtyvät niiden puolelle, joita vastaan Herralla on riita-asia. He tulkitsevat väärin heille lähetetyt sanomat ja pukeutuvat itsevanhurskauden pukuun. Synti ei ole syntiä heidän silmissään. He opettavat valhetta totuutena, johtaen monet eksyksiin. "Nyt meidän tulee ottaa vaarin itsestämme. Varoituksia on annettu." (Katso 9 T 268).
Suuren koetuksen tultua ja iltasateen langettua eivät järjestömme siteet eivätkä sääntömme pykälät enää kestä. Herralla on silloin puhdistettu seurakunta. Täydellinen uudestijärjestely on tapahtunut. "Pyhä Henki on silloin Kuninkaana. Näin on kirjoitettu:
"Työn keskuksessa laaditaan lakeja ja sääntöjä, jotka pian murskataan atomeiksi.. . Jos köysiä liiaksi kiristetään, jos sääntöjä lakkaamatta tiukennetaan, jos ihmiset jatkuvasti sitovat työtovereitaan yhä kiinteämmin ihmisten käskyihin, tulevat monet Jumalan Hengen herättäminä särkemään jokaisen ketjun renkaan ja varmistamaan itselleen vapauden Kristuksessa Jeesuksessa . . . Väärien paimenten heidän ympärilleen rakentamat [sivu 307] suoja-aidat tuhotaan. Tuhannet tulevat astumaan valoon." (Review 23. 7. 1895).
Mitä enemmän sääntöjä laaditaan ja toisia kiristetään, sitä lähempänä on järjestömme romahdus.
"Henki vuodatetaan niiden päälle, jotka alistuvat Hänen toimenpiteisiinsä. Heittäen pois luotaan ihmisten kahlehtivat säädökset ja varovaisuustoimenpiteet, he ('vaatimattomissa asemissa olevat miehet') liittyvät Herran armeijaan." (7 T 27).
"Herra käyttää tapoja ja keinoja, joista käy ilmi, että Herra on ottanut ohjakset omiin käsiinsä. Työntekijät tulevat hämmästymään niitä yksinkertaisia välikappaleita, joita Hän on käyttävä työnsä päättämiseksi vanhurskaudessa." (TM 300).
"Ne, jotka ovat luottaneet älykkyyteensä, nerokkuuteensa ja lahjoihinsa, eivät ole silloin kansan johtajia. Ne eivät pysytelleet valon tasalla. Niille, jotka ovat osoittautuneet uskottomiksi, ei silloin uskota laumaa. Viimeisessä vakavassa työssä on mukana vain harvoja suuria miehiä. He ovat itseriittoisia, Jumalasta riippumattomia, ja siksi Hän ei voi heitä käyttää." (5 T 80).
Ottakaamme vaarin Herran sanansaattajan antamista varoituksista: "Herra toimii usein siellä, missä vähimmin odotamme. Hän hämmästyttää meitä ilmaisemalla voimansa välikappaleille, jotka Hän itse on valinnut, samalla kuin Hän sivuuttaa ne miehet, joita olemme pitäneet niinä, joiden kautta valon pitäisi tulla. . . Varokaa hylkäämästä sitä, mikä on totuutta. Kansamme suurena vaarana on ollut riippuvaisuus ihmisistä ja luottaminen lihan käsivarteen. Ne, jotka eivät ole pitäneet tapanaan tutkia Raamattua itsenäisesti ja punnita todisteita, luottavat johtaviin miehiin, omaksuen heidän tekemänsä ratkaisut. Siten monet hylkäävät jopa Jumalan kansalleen lähettämät sanomatkin, jos nämä johtavat veljet eivät niitä ota vastaan ... Vaikkapa kaikkikin johtavat miehet hylkäisivät valon ja totuuden, jää ovi kuitenkin avoimeksi. Herra herättää miehiä julistamaan [sivu 308] ajallemme kuuluvaa sanomaa." (TM 106-107).
"Ne, jotka kieltäytyvät vaeltamasta valossa, joka valaisee maan kirkkaudellaan, sanovat sitä vääräksi valoksi." (Review 27. 5. 1890).
Onko koko kansa saava tiedon siitä, milloin Herra on ottanut ohjakset omiin käsiinsä? Mooses tiesi, että Herra oli ottanut ohjakset omiin käsiinsä, kun Hän vapautti Israelin Egyptin orjuudesta. Mutta kansanjoukko ei näytä sitä tietäneen. Heidän tultua Punaisen meren luo heillä näyttää olleen se käsitys, että kaikki oli Mooseksen käsissä. Punaisen meren yli kuljettuaan he lauloivat vapautuksen laulun ja ymmärsivät, että Jumalan käsi oli heidät pelastanut. Pian he kuitenkin taas unohtivat, syytellen ja tuomiten Moosesta, joka muka oli tuonut heidät autioon erämaahan kuolemaan. Heidän saavuttua Kanaanin läheisyyteen, Kades Barneaan, ei Mooses voinut johtaa heitä luvattuun maahan; hänen täytyi viedä heidät takaisin korpeen ja pitää heitä siellä 40 vuotta.
Ei edes mannan tulo saanut heitä vakuuttumaan siitä, että Herra oli ottanut ohjakset omiin käsiinsä. Siitä seurauksena heidän ruumiinsa kaatuivat erämaassa, mutta heidän lapsensa, joiden he uskoivat joutuvan vihollisen saaliiksi, Herra vei sinne. (4 Moos. 14: 1-3, 27-32; 16: 63-65.)
Ainoastaan siten, että otamme vastaan kaiken valon, mitä Herra tarjoaa ja vaellamme siinä, me voimme huomata, milloin ohjaksien käyttö on siirtynyt yksinomaan Herran käsiin. Asia on hyvin tärkeä. Harjoitelkaamme nyt ehdotonta Herran johdon tottelemista Jumalan suunnitelmien ja opetusten seuraamisessa. Siinä vain on turvamme ja onnemme nyt ja aina.
"Varokaamme hylkäämästä Jumalan lähettämää valoa siksi, ettei se tule sillä tavoin kuin me haluaisimme . . . Jos on sellaisia, jotka eivät näe valoa eivätkä itse ota sitä vastaan, niin älkööt he estäkö toisia. Älköön tästä korkeasti suositusta kansasta sanottako, kuten juutalaisista, kun heille saarnattiin hyviä valtakunnan uutisia: 'Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet'." (5 T 728). [sivu 309]
Profetian henki sanoo, että "kun sanomaa esitetään Jumalan kansalle, ei heidän tule nousta sitä vastustamaan. Heidän tulee mennä Raamattuunsa ja verrata kuulemaansa sanomaa lakiin ja todistukseen. Jos se ei kestä tätä koetusta, ei se ole oikea." (TM 119).
Jos vastustaja viittaa arvovaltaansa, niin tietäköön hän, ettei se vapauta häntä koettelemasta sanomaa Raamatulla ja Todistuksilla. Monia muita puolustuksia ja syytöksiä voitaneen esittää, mutta Herran sanansaattajan ei tule millään lailla lannistua, vaan jatkaa työtään uskossa Jumalaan pelastaakseen, mikäli mahdollista, veljensä ja sisarensa lähestyvästä tuomiosta. Tähän katsoen profetian henki huomauttaa: "Jos keskuudessamme esiintyisi sellainen tapaus, kuin oli Akanin, niin ilmaantuisi sellaisia, jotka syyttäisivät Joosuan osaa suorittavaa - vääryyden selville ottajaa - , sanoen hänellä olevan pahan, vikoilevan hengen." (3 T 270).
Kun Jumala 1888 lähetti tärkeän sanoman kansalleen, kuten edellä olemme osoittaneet, johtavat veljet yleensä sen "syrjäyttivät, puhuivat sitä vastaan, arvostelivat sitä ja hylkäsivät sen . . ., väittäen sen johtavan liialliseen intoiluun ja kiihkoiluun." (TM 468).
Oi, ettei se kokemus toistuisi milloinkaan meissä. Suruksemme profetian henki sanoo: "Valoa, joka valaisee maan kirkkaudellaan, tullaan s[a]nomaan vääräksi valoksi... Me pyydämme teitä, jotka vastustatte totuuden valoa, poistumaan Jumalan kansan tieltä. Annettakoon taivaasta tulleen valon loistaa heille kirkkain ja varmoin sätein. Jumala pitää teitä, joille tämä valo on tullut, vastuussa siitä, miten te siihen suhtaudutte." (Review 27. 5. 1890).
Se seikka, että konferenssimme (Amerikassa, osaksi muuallakin) hyväksyvät saarnaajiksi ainoastaan korkeakoulun (college) käyneitä miehiä, todistaa siitä, että luotetaan "älykkyyteen, nerouteen ja lahjoihin". Uskollisten vartijain ääni on kuuluva: "Erotkaa heistä älkääkä koskeko saastaiseen." (5 T 83). "Jumala on suorittava meidän päivinämme työn, jota vain harvat aavistavat. Hän korottaa keskuudestamme mieluummin Hänen [sivu 310] Henkensä opettamia kuin tieteellisissä laitoksissa ulkonaisen kasvatuksen saaneita. Näitäkään etuja ei tule hylätä eikä tuomita. Ne ovat Jumalan määräämiä, mutta ne voivat kaunistaa ainoastaan ulkonaisia ominaisuuksia. Jumala tahtoo osoittaa, ettei Hän ole riippuvainen oppineista ja omahyväisistä kuolevaisista." (5 T 82).
Työ päätetään Jumalan valitsemin asein ja Hänen Henkensä voimalla, kuten päätettiin temppelin rakennustyöt Haggain ja Sakariaan päivinä. (Sak. 4:6.) Levitetyllä kirjallisuudellamme on oleva huomattava osuus työn päättämisessä voimakkaan huudon aikana: "Suuressa määrin tullaan kustannusliikkeittemme välityksellä suorittamaan sen toisen enkelin työ, joka tulee alas taivaasta suurella, voimalla, valaisten maan kirkkaudellaan." (7 T 140.)
Kirjallisuuttamme oli levitetty ja luettu jo aikaisemmin. Silloin "enemmän kuin tuhat sielua kääntyy yhtenä päivänä, joista useimmat ovat saaneet ensi vaikutelmansa lukemalla kirjallisuuttamme". (Review, 10.11. 1885.)
Sanoman julistusta on kiiruhdettava sekä maailmalle että seurakunnalle, niin Babylonille kuin Laodikeallekin. Sanoman maailmalle vie adventtiyhdyskunta, mutta sille, so. seurakunnalle julistavat sanoman ne, jotka ensin itse ovat vastaanottaneet Laodikea-sanoman, kokeneet läpikotaisen heräyksen ja uudistuksen omassa elämässään. Voimakkaan huudon aikana - iltasateen tultua - Jumala käyttää ainoastaan viimeksimainittuja viimeisen varoituksen antamiseksi maailmalle ja viimeisen kutsun viemiseksi Jumalan lapsille, jotka silloin vielä ovat Babylonissa. Olisi rikos laiminlyödä kolmen enkelin sanoman julistaminen maailmalle, mutta yhtä suuri rikos olisi seurakunnalle annettavan sanoman laiminlyöminen. Se olisi sekä Jumalan että Hänen kansansa pettämistä. Seurakunta on pelastettava "viheliäisestä ja kurjasta ja köyhästä ja sokeasta ja alastomasta" tilastaan. Juuri se, eikä maailma, on vaarassa tulla oksennetuksi ulos suusta. Seurakunta "on ainoa kohde maan päällä, jota kohtaan Hän osoittaa suurinta huomiotaan". (TM 15). Nykyisessä surkuteltavassa tilassaan (Ilm. 3:14-18) [sivu 311] se ei ole kelvollinen päättämään Jumalan työtä. Sen täytyy tulla pelastetuksi petoksestaan. Jos Jumala jättäisi sen laodikealaiseen tilaansa, se hukkuisi, eikä ainoastaan se, vaan monet sen kanssa, jotka vielä ovat maailmassa ja Babylonissa. Hänen täytyy sen vuoksi herättää se tai ottaa uuden kansan nimelleen. Miten suuresti Hän iloitsisikaan, jos Hän voisi sen valmistaa ja sitä käyttää kunniakseen, mutta miten suurta surua se tuottaisikaan Hänelle, jos Hänen täytyisi se hyljätä. Sentähden Hän tekee kaikkensa sen pelastamiseksi, ja Hän on sen, uskollisen jäännöksen pelastava, kuten on luvannut.
"Saatana suorittaa ihmetöitään pettääkseen. Hän panee liikkeelle korkeimmat voimansa. Seurakunta saattaa näyttää ikäänkuin se olisi lankeamaisillansa, mutta se ei lankea. Se pysyy pystyssä, vaikka syntiset Siionissa seulotaan pois. Akanat erotetaan kalliista viljasta. Se on oleva hirvittävä tulikoetus, mutta siitä huolimatta sen täytyy tapahtua. Ainoastaan ne, jotka ovat voittaneet Karitsan veren ja heidän todistuksensa sanan kautta havaitaan silloin uskollisiksi ja totuudellisiksi, joissa ei ole ryppyä tai syntitahraa tai valhetta heidän suussansa. Jäännös, joka puhdistaa sielunsa totuuden kuuliaisuudessa, kerää voimia, vahvistuu koetuksen ahjossa, ilmaisten pyhyyden kauneutta luopumuksen keskellä... Lähellä oleva suuri tapahtuma hävittää perin juurin ne, joita Jumala ei ole valinnut. Hän tahtoo saada puhtaan, uskollisen ja pyhitetyn saarnaajajoukon, joka on valmistunut iltasateelle." (B-55-1886).
Todellisten Jumalan lasten, jotka ovat omaksuneet herätys-uskonpuhdistussanoman, ei tule vapaaehtoisesti jättää yhdyskuntaa, vaan pysyä sen keskuudessa ja tehdä voitavansa tämän tärkeän sanoman levittämiseksi "oikeaan suuntaan" työskennellen Jumalan seurakunnan, jäännöksen, pelastamiseksi. (8 T 251.)
Mutta eikö tämän sanoman levittäminen saa aikaan erimielisyyttä seurakunnassa? Eikö tulisi puhua ainoastaan sellaista, mikä saa aikaan yksimielisyyttä, kokoaa ja yhdistää? "Suora todistus" Laodikealle täytyy tulla julistetuksi - sen tekevät vain ne, jotka ensin itse ovat sen vastaanottaneet - ja se jakaa [sivu 312] kuulijat, seurakunnan jäsenet, kahtia - toiset ottavat vastaan ja toiset hylkäävät sanoman. Näin syntyy seulonta seurakunnan sisäpuolella. (Katso mm. HK300.) (Sellainen jakautuminen on sanoman aiheuttama, älköönkä sitä estettäkö. Siitä on seurauksena todellisten uskovien yhtyminen. Jer. 1:10.) On totta, että meidän tulee yhdistyä ja kehoittaa seurakunnan jäseniä yhdistymiseen ja yksimielisyyteen. Todistukset, jotka kehoittavat yhdistymään, sanovat että "meidän tulee yhdistyä, mutta ei erehdysten korokkeella". (Sarja B: 2, s. 47.) Ja edelleen: "Jos yksimielisyys voidaan saavuttaa ainoastaan totuudesta ja vanhurskaudesta tinkimällä, niin vallitkoon erimielisyys, vaikkapa sotakin". (ST 58). Ensimmäisistä kristityistä sanotaan, että "ne harvat, jotka olivat uskollisia, päättivät katkoa kaikki siteet langenneeseen kirkkoon, jos se edelleenkin kieltäytyisi puhdistautumasta valheesta ja epäjumalanpalveluksesta. He huomasivat, että ero kävisi aivan välttämättömäksi, jos he tahtoisivat totella Jumalan sanaa". (ST 57, 58). Jos he olisivat pysyneet yksimielisinä toisten kanssa ja säilyttäneet yhteyden, olisi heidän täytynyt erota totuudesta ja yksimielisyydestä sen kanssa. He muistivat, että "tulee kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmisiä". Profetian henki sanoo, että "samankaltaiset vetävät puoleensa samankaltaisia". (5 T 100).
Suhteemme seurakuntaan on samanlainen kuin Johannes Kastajan, Jeesuksen ja apostolien: Meillä on sanoma seurakunnalle. Me esitämme sen sävyisästi ja arvokkaasti - emme harjoita kiihoitusta emmekä vastusta mitään muuta kuin vääriä syytöksiä - ja jos meitä kielletään esiintymästä, vaikkapa käskettäisiin eroamaan tai poistumaan, niin vanhurskauden nimessä meidän ei tule jättää seurakuntaa, vaan palata takaisin ja jatkaa työtämme, sillä jos pysymme poissa tai eroamme, niin kuinka me silloin voisimme julistaa sanomaa kansallemme? Kristittyinä meidän ei tule häiritä seurakunnan jumalanpalveluksia. Sapattikoulussa on täysin oikein ja luvallista läksyn tutkistelun yhteydessä tehdä aiheen piiriin kuuluvia kysymyksiä ja vastata kysymyksiin suoraan ja peittelemättä totuuden mukaisesti. Sitä ei voi kukaan kieltää, eikä se ole häiritsemistä, [sivu 313] kunhan menettelemme tahdikkaasti ja asiallisesti. Kiusantekoa, riitaa ja taistelua tulee karttaa. Herättäköön käytöksemme luottamusta ja arvokkuutta, ennen kaikkea Kristuksen mieltä.
"Sitä asiaintilaa, ettei Jumalan kansan keskuudessa ole taistelua ja mielipide-eroavaisuuksia ei tule pitää ehdottomana todisteena siitä, että he pitäytyvät terveeseen oppiin. On syytä pelätä, etteivät he huomaa selvästi eroa totuuden ja vääryyden välillä. Kun Raamattua tutkimalla ei tehdä uusia kysymyksiä, kun ei herätetä eri mielipiteitä, jotka panevat ihmiset tutkimaan Raamattua itsenäisesti, tullakseen varmuuteen, että heillä on totuus, tulee olemaan useita nyt, niinkuin entisinä aikoina, jotka pitäytyvät perimäoppeihin, tietämättä mitä he oikeastaan noudattavat .. . Kun tulee koetuksen aika, niin silloin havaitaan, että on miehiä, jotka saarnaavat toisille, mutta jotka vasta silloin, asennettaan tutkimalla, toteavat, etteivät he pystykään tyydyttävästi perustelemaan monia opetuksiaan. Ennen koetusta he eivät tunteneet suurta tietämättömyyttänsä. Seurakunnassa on useita, jotka pitävät selviönä, että he käsittävät sen, mitä he uskovat, mutta eivät tunne omaa heikkouttaan, ennenkuin tulee taistelu ... Keskuudessamme on todellakin esiintynyt luopumista elävästä Jumalasta ja kääntymistä ihmisten puoleen, jumalallisen viisauden korvaamista ihmisviisaudella. Jumala tahtoo herättää kansansa. Jos muut keinot eivät auta, sallii Hän tulla keskuuteemme harhaoppeja, jotka seulovat heitä, erottaen akanat nisuista." (CWE 39, 40).
Kristus rukoili omiensa puolesta Isää: "Pyhitä heitä totuudessa, sinun sanasi on totuus". Ainoastaan Jeesukseen uskomalla ja totuudessa pysymällä tosi yhteys ja yksimielisyys saavutetaan. Muu yhteys ja yksimielisyys on petosta, joka ei kestä koetusta.
"Tulee aika, jolloin meidät erotetaan ja hajoitetaan. Silloin täytyy jokaisen meistä seistä yksin, ilman samalla tavalla uskovien yhdessäolon etuoikeutta. Miten voit silloin kestää, ellei Jumala ole vierelläsi ja ellet tiedä, että Hän sinua johtaa?" (CWE 42). [sivu 314]
Silloin toistetaan varoitus pedon merkin ottamisesta (Ilm. 14: 9-11) sekä kutsu lähteä ulos Babylonista erittäin voimakkaan huudon kuuluessa kautta Babylonin. Jokaisen, joka tahtoo välttää seitsemän viimeistä vitsausta, täytyy viimeistään silloin lähteä ulos Babylonista ja jo lähteneiden täytyy pysyä siitä ulkona kuoleman rangaistuksen uhkauksestakaan välittämättä (Ilm. 13: 15). Muuta vaihtoehtoa ei ole. Babylonissa olevien tulee noudattaa ääntä, joka sanoo: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa." (Ilm. 18: 4) Ja niiden, jotka jo ovat sen ulkopuolella, tulee huolellisesti ottaa vaarin kolmannen enkelin varoituksesta (Ilm. 14: 9, 10).
"Kolmannen enkelin sanomaan yhdistetään kirkkaus, kunnia ja voima, joka saa ihmiset vakuuttumaan siellä, missä sitä saarnataan Hengen voimassa!" (Review, 1. 4. 1890).
Kun herätys- ja uskonpuhdistussanoma sekä viimeinen suuri koetus ovat yhdistäneet rakkauden siteillä jäännöksen, silloin saadaan kuulla voimakas huuto. "Rakkaus Kristukseen ja rakkaus veljiimme ja sisariimme on todistuksena maailmalle siitä, että olemme olleet Jeesuksen kanssa ja oppineet Hänestä. Silloin kolmannen enkelin sanoma paisuu voimakkaaksi huudoksi, ja koko maa valkenee Herran kirkkaudesta." (6 T 401).
Profetian henki antaa meidän ymmärtää, että kolmannen enkelin voimakkaan äänen alkaessa kuulua on oleva keskuudessamme työntekijöitä ja johtajiakin, jotka eivät tunne sitä Herran työksi. "Kun valo. lähtee valaisemaan maata niin he, sensijaan että tulisivat Herran avuksi, tahtovat sitoa Hänen työnsä siten että se vastaisi heidän ahtaita mielipiteitään. Sallittakoon minun sanoa teille, että tässä viimeisessä työssä Herra on toimiva tavalla, joka poikkeaa sangen paljon tavallisesta järjestyksestä, käyttäen keinoja, jotka ovat ristiriidassa jokaisen inhimillisen suunnitelman kanssa. Keskuudessamme tulee olemaan niitä, jotka aina tahtovat hallita Jumalan työtä, jopa määrätä senkin, mitä toiminnanmuotoja on noudatettava silloin, kun työ jatkuu sen enkelin johdolla, joka yhtyy kolmanteen enkeliin maailmalle [sivu 315] annettavassa sanomassa. Jumala tulee käyttämään keinoja ja välikappaleita, joista ilmenee, että Hän on ottanut ohjakset omiin käsiinsä. Työntekijät tulevat hämmästymään katsellessaan niitä yksinkertaisia välikappaleita, joita Hän käyttää työnsä suorittamiseen ja päättämiseen vanhurskaudessa." (TM 300). [sivu 316]
Kymmenen neitsyttä (Matt. 25: 1 -13) kuvaavat Jumalan seurakuntaa yhtymänä lopun aikana eli "silloin", kun edellisen luvun (Matt. 24:37 - 51) jakeet täyttyvät, vertauksen soveltuessa erityisesti adventtiliikkeen alkuun ja myöhempiin vaiheisiin. Älykkäät ja tyhmät neitsyet, nisut ja lusteet, hyvät ja pahat palvelijat, ovat kaikki yhdessä yhdyskunnan sisällä päättävän työn eli voimakkaan huudon alkamiseen asti.
Oli laskettu, että 2300 vuotta päättyisivät ja Kristus saapuisi maaliskuussa 1844. Kun Kristus ei tullutkaan, toisin sanoen "yljän viipyessä, tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat". Alkoi painostavan unen - yön - aika, jota kesti kuusi kuukautta eli puolet profeetallisesta päivästä. Puolivälissä tuota aikaa eli heinäkuussa, kuten on kerrottu, siis "yösydännä", kuului huuto: "Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan." Jeesuksen näet laskettiin saapuvan vasta lokakuun 22 p:nä samana vuonna.
Osoitukseksi siitä, että vertauksen kymmenestä neitsyestä ensimmäinen sovellutus kuului adventtiliikkeen alkuvaiheisiin, lainaamme joitakin kohtia kirjasta Suuri taistelu. Neitsyeitten menemisestä ylkää vastaan sanotaan: "Laajalle levinnyt uskonpuhdistus Hänen tulemustaan julistettaessa vastasi neitsyeitten menemistä ylkää vastaan." (ST 487) Älykkäistä neitsyeistä luemme: "Sydämen pelossa he olivat tutkineet Raamattua tunteaksensa totuuden, ja he olivat etsineet hartaasti sydämen ja elämän puhtautta." (ST 487) Tyhmistä neitsyeistä sanotaan: [sivu 317] "He olivat olleet riippuvaisia veljien uskosta, tyytyväisiä hyvien tunteitten lepattavaan valoon, ilman perusteellista totuuden ymmärtämistä ja todellista armon työtä sydämessä". (ST 487). "Yljän viipyminen tarkoitti sen ajan ohimenemistä, jolloin Herraa odotettiin, pettymystä ja näennäistä lykkäystä. Tänä epävarmuuden aikana alkoi pinnallisten ja puolisydämisten innostus pian horjua ja heidän ponnistuksensa herpaantua. Mutta niillä, joiden usko oli perustettu henkilökohtaiseen Raamatun tuntemiseen, oli Kallio jalkainsa alla." (ST 487-488)
Keskiyönhuuto kesällä 1844 johti tuhannet odottamaan Herransa tuloa. Kaikki eivät kuitenkaan olleet todellisia uskossaan ja odotuksessaan. "Jokaiseen herätykseen on hän (saatana) valmis johtamaan sellaisia, jotka ovat sydämeltään pyhittymättömiä ja mieliltään häilyväisiä." (ST 489)
"Koetuksen tultua tuli ero ilmeiseksi. Toinen joukko tuli välinpitämättömäksi ja hylkäsi uskonsa, toisen joukon kärsivällisesti odottaessa, kunnes heille annettaisiin kirkkaampaa valoa." (ST 488)
Pyhäkkötotuuden auettua rukoileville Jumalan sanan tutkijoille kävi ilmeiseksi, että maan päälle tulemisen sijasta Kristus tuli taivaallisen pyhäkön pyhimpään. Ne, jotka olivat vilpittömästi odottaneet ja itsensä valmistaneet, omistivat saamansa kirkkaamman valon ja uskon kautta "menivät Hänen (Yljän) kanssaan häihin", jotavastoin niille, jotka olivat vastaanottaneet keskiyönhuudon valon, mutta hyljänneet sen, ovi suljettiin. (Matt. 25: 10.) "He (älykkäät) eivät olisi persoonallisesti läsnä häissä, sillä ne pidettäisiin taivaassa, vaan edelleenkin maan päällä. Kristuksen seuraajien tulee odottaa heidän Herraansa, milloin Hän palaa häistä' (Luuk. 12: 36), mutta heidän tulee ymmärtää Hänen työtään ja seurata Häntä uskon kautta, kun Hän menee Jumalan eteen. Tässä merkityksessä heidän sanotaan menevän häihin." (ST 526)
"Häät tarkoittavat sitä, kun Kristus vastaanottaa valtakuntansa" 1844 taivaan pyhäkön pyhimmässä alkaneen tutkivan tuomion päätyttyä. (ST 526). "Vastaanotettuaan valtakunnan Hän [sivu 318] tulee kirkkaudessaan kuningasten Kuninkaana ja herrain Herrana lunastamaan kansansa, joka saa 'istua Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa Hänen pöydässään Hänen valtakunnassansa' ja ottaa osaa Karitsan hääillalliseen." (Sama.)
Tilaa säästääksemme emme ole halunneet kosketella vertausta yksityiskohtaisemmin sen sovellutuksessa 1844 adventtiliikkeeseen. On myös muistettava, että "kaikki vertaukset ontuvat". Pidämme vertauksen sovelluttamista adventtiliikkeen myöhempiin vaiheisiin aina Kristuksen tulemiseen asti meille henkilökohtaisesti paljon tärkeämpänä.
Uskomme, että Herra Jeesus olisi tahtonut tulla jo aikoja sitten, niinkuin aikaisemmin tässä kirjassa on todettu. Profetian henki puhuu tästä asiasta enemmän. Lainaamme seuraavat lausunnot:
"Jos ne, jotka ovat sanoneet omistaneensa elävän kokemuksen jumalallisissa asioissa, olisivat tehneet saamansa työn niinkuin Herra tarkoitti, olisi maailma jo aikoja sitten saanut varoituksen ja Herra Jeesus olisi saapunut voimassa ja kirkkaudessa." (Review 6. 10. 1896; ? ; DA 633-634).
"Minä tiedän, että jos Jumalan kansa olisi säilyttänyt elävän yhteyden Häneen, jos he olisivat olleet kuuliaisia Hänen sanalleen, olisivat he tänään taivaallisessa Kanaanissa." (General Conference Bulletin, 30. 3. 1903).
"Jos jokainen Siionin muurien vartija olisi antanut pasunallaan selvän ja varman äänen, olisi maailma jo aikoja sitten kuullut varoitussanoman. Mutta työ on vuosia jäljessä. Ihmisten nukuttua on saatana mennyt heidän edelleen." (9 T 29.
"Jos Jumalan kansa olisi toteuttanut Hänen aikomuksensa julistamalla armon sanomaa maailmalle, olisi Kristus jo aikoja sitten tullut maan päälle, ja pyhät olisivat saaneet kuulla lausuttavan heidät tervetulleiksi Jumalan kaupunkiin." (6 T 450).
Herran tuleminen on viipynyt Jumalan kansan laiminlyönnin vuoksi. "Jumalan tahto ei ollut, että Kristuksen tuleminen viipyisi [sivu 319] niin kauan ja että Hänen kansansa jäisi niin moniksi vuosiksi tähän synnin ja surujen maailmaan. Mutta epäusko erotti heidät Jumalasta. Heidän kieltäydyttyään suorittamasta sitä työtä, jota he olivat määrätyt suorittamaan, täytyi Jumalan herättää toisia julistamaan sanomaa. Armossaan maailmaa kohtaan Jeesus viivyttää tuloaan, jotta syntisillä olisi tilaisuus kuulla varoitus ja he voisivat löytää Hänessä turvansa, ennenkuin Jumalan viha vuodatetaan." (ST 560-561).
"Jos kaikki, jotka työskentelivät yhdessä 1844, olisivat ottaneet vastaan kolmannen enkelin sanoman ja sitä julistaneet Pyhän Hengen voimassa, olisi Herra siunannut heidän työtään runsaasti. Valon virta olisi valaissut koko maailman. Jo aikoja sitten olisivat maan asukkaat saaneet varoituksen. Viimeinen työ olisi tullut päätetyksi, ja Kristus olisi saapunut pelastamaan kansaansa." (ST 560).
Sen vuoksi, kun Jeesuksen tuloa on viivytetty, on sanottu: "Jokaisen kristityn etuoikeus on, ei ainoastaan odottaa, vaan myös jouduttaa Herran Jeesuksen Kristuksen tulemista. Jos kaikki, jotka tunnustavat Hänen nimensä, kantaisivat hedelmää Hänen kunniakseen, miten nopeasti evankeliumin siemen tulisikaan kylvetyksi koko maailmaan. Viimeinen sato kypsyisi nopeasti ja Kristus saapuisi kokoamaan kalliin viljansa." (8 T 22-23).
On siis ilmeistä, että olemme eläneet vuosikymmeniä viipymisen aikaa. Kaikille neitsyeille on tullut uni, ja he ovat nukkuneet. Tämä on sopusoinnussa Laodikea-sanomankin kanssa. (Ilm. 3: 14 -19; Jes. 52: 1-2.)
Viisi älykästä neitsyttä esittävät niitä, jotka luottavat Jumalaan ja ainoastaan Hänen sanaansa. He eivät luota vähääkään ihmiseen. He isoavat totuutta, etsivät valoa ja vastaanottavat ilolla jokaisen uuden valon säteen. Heidän syntinsä pyyhitään pois, he saavat Jumalan sinetin ja heidän nimensä jätetään elämän kirjaan. Kristuksen tullessa he saavat kirkkauden ja kuolemattomuuden. He ovat Jumalan palvelijoita, kuninkaita ja pappeja. He saavat kuulua 144,000 valiojoukkoon.
Viisi tyhmää neitsyttä esittävät niitä, jotka luottavat ihmisiin. [sivu 320] He antavat mielellään toisten ajatella ja tutkia asioita puolestaan. He rakastavat enemmän maailmaa ja mitä siinä on kuin Kristusta ja tulevaa maailmaa. Heillä ei ole oikeaa käsitystä synnin kauheista seurauksista. He osoittavat suurempaa mielenkiintoa itseään kohtaan kuin Jumalaa ja Hänen huonettaan kohtaan. He tyytyvät siihen, että heidän lamppunsa ovat kunnostetut ja niissä on vain vähän öljyä. He eivät pidä tarpeellisena saada enemmän valoa, kirkkaampaa totuutta tai selkeämpää käsitystä sanomasta. He sanovat sydämissänsä, että he ovat rikkaita eivätkä tarvitse mitään. He suhtautuvat ennakkoluulolla kaikkeen uuteen, mitä heille tarjotaan Raamatusta ja Todistuksista. He eivät ota vastaan mitään, mikä ei tule heidän omien valitsemiensa opettajien välityksellä.
Nämä molemmat ihmisryhmät ovat samassa seurakunnassa, yhdyskunnassamme, aina elonkorjuuseen eli voimakkaan huudon alkamiseen asti. Molemmat ryhmät paimenineen nukkuvat, kuten Raamattu ja Todistukset osoittavat.
Nyt näemme selvästi, että Herramme tulo lähestyy sangen kiiruusti. Kirjakääröt - profetiat - avautuvat ja ajan merkit täyttyvät. Nyt on aika "soittaa pasunalla Siionissa". Herätyssanoman tulee kuulua seurakunnissamme. Suora todistus on esitettävä ja kutsua heräämiseen ja uskonpuhdistukseen riveissämme on vietävä seurakunnasta seurakuntaan ja ryhmästä ryhmään, niin, hajalla-asuvienkin tulee saada tieto siitä. Neitsyet on herätettävä, ennenkuin on myöhäistä kaikille. On varustettava itsensä ja lähdettävä ylkää vastaan.
Alussa kaikki heräävät, tyhmätkin neitsyet. "Vertauksessa kaikki kymmenen neitsyettä menivät ulos ylkää tapaamaan. Kaikilla oli lamput ja öljyastiat. Ensiksi ei heidän välillään näyttänyt olleen mitään eroa. Niin on seurakunnankin laita, joka on olemassa vähää ennen Kristuksen toista tulemista. Kaikki tuntevat Raamatun kirjoitukset, kaikki ovat kuulleet sanoman Kristuksen pikaisesta tulemisesta ja odottavat luottavaisesti Hänen ilmestymistään. Mutta, kuten oli vertauksessa, niin on nytkin. Tulee viipymisen aika, jolloin usko pannaan kovalle koetukselle. Ja kun kuuluu huuto: 'Katso, ylkä tulee! [sivu 321] Menkää Häntä vastaan', ei monikaan ole valmis. Heillä ei ole öljyä astioissaan eikä lampuissaan. Heissä ei ole Pyhää Henkeä." (KV 451).
Tässä profetian hengen lausunnossa puhutaan ensin adventistiksi ja adventtikansaan tulemisesta ("ovat kuulleet sanoman Kristuksen tulemisesta"), sitten Kristuksen tulon viipymisen ajasta, joka aiheuttaa neitsyeitten nukkumisen ja sen jälkeen erityisestä herätys- ja uskonpuhdistustyöstä adventtikansan keskuudessa sekä lopullisesta suuresta koetuksesta.
"Se luokka, jota tyhmät neitsyet edustavat, ei esitä ulkokullattuja ihmisiä. Nämä ihmiset kunnioittavat totuutta; he ovat sitä puolustaneet. He tuntevat vetovoimaa totuuden tunnustajien puoleen, mutta he eivät ole antautuneet Pyhän Hengen vaikutuksen alaisiksi. He eivät ole langenneet kulmakiveen Jeesukseen Kristukseen eivätkä ole antaneet vanhan luontonsa murtua .. . Henki vaikuttaa ihmisen sydämeen ja istuttaa häneen uuden luonnon, mutta sen laatuiset ihmiset, joita tyhmät neitsyet edustavat, tyytyvät ulkonaisiin vaikutuksiin." (KV 452).
"Vertauksen älykkäillä neitsyeillä oli öljyä astioissaan sekä lampuissaan. Heidän valonsa paloivat himmentymättömällä liekillä läpi viipymisen yön, korottaen ja suurentaen yljän kunnian loistoa. Pimeydessä loistaen näyttivät lamput tietä yljän kotiin, häätaloon." (KV 457). "Öljy on Pyhän Hengen vertauskuva." (KV 450).
Aivan edessämme on suuri koetus, kuten toisessa yhteydessä olemme osoittaneet. Kun suora todistus kutsuu heräämään ja uskonpuhdistukseen, on sitä viipymättä toteltava. Valmistukset on suoritettava ripeästi.
Ne voidaan tehdä ainoastaan varhais- eli aamusateen avulla. On vastaanotettava Pyhä Henki nuhtelijana syntien anteeksi saamiseksi sekä lohduttajana ja voimana syntien voittamiseksi. Tämä merkitsee Hengellä eli Kristuksella täyttymistä. Tällainen kokemus on saatava ja se on se valmistus, mikä meillä tulee olla kestääksemme suuren koetuksen, saadaksemme suojan vitsausten ajalla ja ollaksemme valmiit Herran tullessa. [sivu 322] Pyhän Hengen tulee saada suorittaa meissä valtava työ. (AA 47).
On valitettavaa, että niin monet neitsyet laiminlyövät tänä aikana niin tuiki tarpeellisen valmistautumisen tulevaisuutta varten. "Minä näin monien laiminlyövän niin kovin välttämättömän valmistautumisen ja luottavan vain siihen, että 'virvoitus', 'iltasade' tekee heidät kykeneviksi kestämään Herran päivänä. Oi, miten monien näinkään olevan suojattomia ahdistuksen ajalla! He olivat laiminlyöneet välttämättömän valmistuksen. Siitä syystä he eivät voineet saada virvoitusta (iltasadetta)." (HK 81).
Mitä tuolla mainitulla välttämättömällä valmistuksella on ymmärrettävä? Profetian henki ilmaisee sen lyhyesti ja peittelemättä: "Minä näin, ettei 'virvoituksesta' osallistunut kukaan, joka ei ollut saanut voittoa jokaisesta helmasynnistä, ylpeydestä, itsekkyydestä, maailman rakkaudesta ja jokaisesta väärästä sanasta ja teosta." (HK 82).
Tyhmien neitsyeitten tyhmyys on juuri siinä, että he luottavat ihmisiin, saarnaajien Raamatun ja Todistuksien tutkimiseen ja tuntemiseen puolestansa, laiminlyöden henkilökohtaisen totuuden aarteiden etsimisen. Siitä on seurauksena henkilökohtaisen valmistautumisen laiminlyöminen. He jäävät iltasateen vuotaessa ilman "lisättyä armoa". Seuraava profetian hengen ilmoitus osoittaa, milloin tyhmät neitsyet havaitsevat olevansa valmistumattomat:
"Varhaisen ja myöhäisen (aamu- ja ilta)sateen vertauskuvan avulla, jotka itämailla tulevat kylvämisen ja viljan korjuun aikaan, hebrealaiset profeetat ennustivat erityisestä hengellisestä armonosoituksesta Jumalan seurakunnalle. Hengen vuodatus apostolien päivinä oli varhaisen sateen alkua, tulosten ollessa ihanat. Henki pysyisi oikeassa seurakunnassa ajan loppuun asti.
"Mutta maan elonkorjuun ollessa lähellä päättymistään on luvattu erityinen armonosoitus seurakunnan valmistamiseksi Ihmisen Pojan tulolle. Tätä Hengen vuodatusta on verrattu myöhäisen sateen tuloon. Juuri tätä lisättyä voimaa tulee [sivu 323] kristittyjen anoa Herralta myöhäisen sateen aikana. Vastaukseksi 'Herra tekee ukkospilvet ja antaa heille sadekuurot'. 'Hän antaa teille... sateen, syyssateen ja kevätsateen.' (Sak. 10: 1; Jooel 2: 23).
"Mutta ellei Jumalan seurakunnan jäsenillä tänä aikana (nyt) ole elävää yhteyttä kaiken hengellisen kasvun lähteen kanssa, eivät he ole valmiita elonleikkuulle. Elleivät he pidä lamppujaan kunnossa ja palamassa, tulevat he jäämään ilman lisättyä armoa (armon öljyä) erityisen tarpeen aikana." (AA 54 -55).
On kohtalokasta tuona "erityisen tarpeen" aikana olla ilman öljyä, ilman "armontyötä sydämessä", ilman "yhteyttä lähteen" kanssa. Jäädään ilman iltasadetta, kun ei olla valmiit "elonleikkuulle", voimakkaan huudon työlle. Älykkäät neitsyet saavat "lisättyä armoa" - iltasateen - silloin kun "maan elonkorjuu on päättymäisillään". Tuota aikaa nimittää profetian henki "lyhyeksi ahdistuksen ajaksi juuri vitsauksien vuodattamisen edellä", kuten ennemmin on osoitettu. Älykkäät olivat tehneet valmistukset "yljän" tulolle, joka saapuu aikanaan "kuin kevätsade" (Hoos. 6:3).
Varhaisesta sateesta antoi Vapahtaja lupauksen. Hän sanoi: "En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne... Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä." (Joh. 14: 18, 20). Näissä jakeissa (14: 16-26) Jeesus ei puhu persoonallisesta takaisintulostaan, vaan tulemisestaan seurakunnalle aamusateessa. "Vapahtaja viittaa eteenpäin aikaan, jolloin Pyhä Henki tulisi suorittamaan valtavan työn Hänen edustajanaan." (AA 47). Matt. 25: 10 mukaan tapahtuu yljän tulo ennen oven sulkemista.
Luemme kirjasta Kristuksen vertaukset, ss. 455 -456: "Ratkaisevina kriisiaikoina ilmenee luonne oikeassa laadussaan. Kun vakava ääni sydänyön aikana julisti: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan' ja nukkuvat neitsyet herätettiin unestaan, silloin kävi ilmi, ketkä olivat valmiit tälle tapahtumalle. Sekä älykkäät että tyhmät hämmästyivät, mutta älykkäät olivat valmistuneet yllätykselle, kun taas tyhmät olivat [sivu 324] täysin valmistumattomat. Samoin on nytkin. Jokin äkillinen tai aavistamaton onnettomuus, joka asettaa sielun vastatusten kuoleman kanssa, osoittaa, onko ihmisellä todellista uskoa Jumalan lupauksiin. Silloin nähdään, pitääkö sielua yllä armo. Suuri lopullinen koetus tulee ihmisten koetusajan lopulla, jolloin on oleva liian myöhäistä saada sielun tarvetta täytetyksi."
Suuren koetushetken tultua alkaa "lyhyt ahdistuksen aika", jonka alussa vuodatetaan iltasade. (HK 97-98.)
Tyhmät neitsyet huomaavat petoksensa, mutta silloin on oleva "liian myöhäistä saada sielunsa tarve täytetyksi." Valmistumattomina he jäävät ilman "lisättyä armoa". Ovi sulkeutuu heille. Totuuden tunteneilta, jotka laiminlyövät valmistautumisen, päättyy armon aika ennen kuin yleensä maailmalta.
"Jumalan tuhoatuottavien tuomioitten aika on armon aikaa niille, joilla ei ennen ole ollut tilaisuutta oppia tuntemaan totuutta. Herra katselee heitä lempeänä ja Hänen laupias sydämensä heltyy. Hänen kätensä on vielä ojennettu pelastamaan, samalla kuin ovi on suljettu niiltä jotka eivät tahtoneet käydä sisälle." (9 T 97).
Sen tähden sanoo Herra: "Herätkää, herätkää! Minä pyydän teitä oikaisemaan väärät tekonne, ennenkuin on liian myöhäistä ja te ja teidän lapsenne hukutte yleisessä perikadossa. .. Herra koettelee kansaansa ... Koetusaika on miltei lopussa, ettekä te ole valmiit. Oi, jos varoituksen sana palaisi sielussanne! Valmistukaa! Valmistukaa!" (2 T 401).
Yleinen armon aika päättyy "lyhyen ahdistuksen ajan" loputtua (Ilm. 22: 11), jolloin alkaa vitsausten aika; pian sen jälkeen saapuu Kristus (jae 12).
Tyhmienkin lamput olivat täynnä öljyä. He olivat vastaanottaneet totuutta niin paljon, että se tyydytti heidän tarpeensa nykyisyydessä . He "eivät ottaneet öljyä mukaansa", he eivät pitäneet ennakolta huolta tulevaisuuden, koetuksen ajan, tarpeistaan, vaan "laiminlöivät tuiki tarpeellisen valmistuksen". Ylimääräisen öljyn astioissa täytyy tarkoittaa lisäarmoa, lisätotuutta, jota tarvitaan "erityisen tarpeen aikana". Älykkäät saavat iltasateen kestääkseen vitsauksien aikana. Tyhmät jäävät [sivu 325] ilman iltasadetta, ja niin heiltä puuttuu suojeleva peite. (HK 81.) Meille ei riitä se totuus, minkä saimme seurakuntaan liittyessämme. Meidän täytyy saada aina lisää, kaikki se valo, minkä Jumala on varannut kansalleen, koetuksenkin ajan varalta. Meidän täytyy kasvaa armossa.
"Viidellä tyhmällä neitsyellä oli kullakin lamppunsa (raamatullisen totuuden tuntemus), mutta heiltä puuttui Kristuksen armo. Päivästä päivään he toistivat samoja seremonioita ja suorittivat ulkonaiset tehtävänsä, mutta heidän jumalanpalveluksensa oli elotonta, tyhjää Kristuksen vanhurskaudesta. Vanhurskauden Aurinko ei paistanut heidän sydämissänsä ja mielissänsä eikä heillä ollut sitä totuuden rakkautta, joka piirtää elämään ja luonteeseen Kristuksen kuvan ja päällekirjoituksen. Armon öljy puuttui heidän pyrkimyksistään. Heidän uskontonsa oli kuiva kuori, vailla tosi sydäntä. Kiinteästi he pitäytyivät opinmuotoon, mutta kristilliseen elämäänsä nähden he olivat petettyjä, täynnä itsevanhurskautta. He eivät halunneet saada Kristuksen koulussa opetusta, joka, käytäntöön sovellettuna, olisi tehnyt heidät viisaiksi pelastukseen." (Review 27. 3. 1894).
Luonne ei kehity ja kypsy, ellei vastaanoteta jatkuvasti armoa ja valoa ja vaelleta kaikessa totuudessa. Siihen tarvitaan armon öljyä, Pyhän Hengen voima sekä nykyhetken että koetuksen ajan erityisten tarpeitten varalta. "Luonnetta ei voida siirtää toiselle." "Kukaan ei voi vastaanottaa Pyhää Henkeä toisen puolesta. Kukaan ei voi antaa toiselle sitä luonnetta, joka on Hengen työn hedelmä." Tyhmät menivät "myyjien" luo, mutta kaikki oli jo silloin myöhäistä. Ystäväni, jätä ajoissa nuo "myyjät", lakkaa luottamasta ihmisiin ja ala itsenäisesti uskoa, tutkia ja hankkia taivaallista valoa ja valmistautua iltasadetta varten. Luovu kaikesta kaupankäynnistä ihmisten kanssa. Takaa yhteys Kristukseen. Liity älykkäisiin neitsyeihin, uskollisiin palvelijoihin. Riipu kiinni totuudesta. "Kun suuri koetuksen aika tulee, silloin on käyvä ilmi, ketkä ovat tehneet Jumalan sanan elämänsä ohjeeksi." (ST 730).
Aamusateen vuodatuksen lähestymisestä ilmoitettiin opetuslapsille [sivu 326] edeltäpäin. (Ks. Apt. 1:4; Luuk. 24:49.) Opetuslapset tottelivat ja ryhtyivät heti vakaviin ja käytännöllisiin valmistuksiin. Kaikki muu sai jäädä sivuasiaksi. (Luuk. 24: 52-53.)
"Totellen Mestarin sanoja opetuslapset kokoontuivat Jerusalemiin odottamaan Jumalan lupauksen täyttymistä. Siellä (yläsalissa) he viettivät kymmenen päivää - syvän sydämentutkistelun päivää. He panivat pois kaikki erimielisyytensä, vetäytyen lähelle toisiaan kristilliseen yhteyteen. Kymmenen päivän kuluttua Herra täytti lupauksensa ihmeellisen Hengen vuodatuksen kautta." (8 T 15).
"Opetuslapset rukoilivat kymmenen päivää ennenkuin helluntaisiunaus tuli. Koko tuo aika tarvittiin, jotta heidät voitiin saada käsittämään, mitä merkitsi tehokas rukous, vetäytyminen lähelle Jumalaa, Jeesuksen katseleminen uskon kautta ja muuttuminen Hänen kaltaisekseen. Kun siunaus tuli, täytti se koko paikan, jossa he olivat koolla. Voimalla puettuina he lähtivät suorittamaan voimakasta työtä Mestarinsa puolesta." (Testimonies, Series A, No 2, s. 92).
Nytkin tulee ilmoittaa opetuslapsille iltasateen tulosta. Saatuamme siitä varmuuden olkaamme yhtä nopeat tottelemaan ja ryhtymään valmistuksiin, kuin olivat Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset. Oppikaamme heidän kokemuksestaan. He odottivat ja valmistautuivat. Tehkäämme me samoin. Voitko sinä tehdä nämä kaksi pääasioiksesi päivästä päivään?
Jeesuksen kuoleman aiheuttama hämminki, pettymys ja epätoivo muuttuivat ylösnousemuksen kautta iloksi ja voitoksi. Jeesus selitti heille ennustukset. Opetuslasten usko Messiakseen vahvistui. Jeesuksen käskettyä heitä odottamaan Jerusalemissa ei mikään voinut heitä estää tottelemasta. Sydämet sulivat kiitollisuudesta ylösnoussutta Herraa kohtaan. Nyt he ymmärsivät täydellisesti tehtävänsä ja Jumalan valtakunnan luonteen. He tunsivat Hengellä täyttymisen tarpeensa.
Nytkin, tänä meidän aikanamme, saadaan kirkkaampaa valoa pelastussuunnitelmasta ja tulevista tapahtumista. Voimme siis iloita lisääntyneestä valkeudesta mekin. Siitä kiitollisina totelkaamme Mestaria ja valmistukaamme iltasateelle. [sivu 327]
Kuten aikaisemmin olemme maininneet, sanoo sisar White, että luvattu uskonpuhdistus adventtikansan keskuudessa tarkoittaa mm. "uudestijärjestelyä". Siitä, mitä tällä uudelleen järjestämisellä on ymmärrettävä, olemme edellä puhuneet. Mutta koska on esitetty sellainen väite, että tällainen uudestijärjestely olisi jo tapahtunut, niin haluamme palata asiaan nimenomaan tätä seikkaa silmälläpitäen.
Jos tällainen uudelleenjärjestely olisi jo suoritettu, silloin olisi myöskin ennustettu uskonpuhdistus jo tapahtunut. Olemme edellä osoittaneet, ettei sitä, tätä uskonpuhdistusta, ole vielä nähty, jotenka emme asian siihen puoleen enää puutu.
Pääkonferenssille esitettiin 1. 4.1901 erityinen sanoma, josta lainaamme seuraavaa: "On pantava toimeen täydellinen uudestijärjestely. Tulisi viipymättä tapahtua uudistus. Jatkaa tätä konferenssikokousta ja päättää se, niinkuin on tehty aina ennenkin - samalla johdolla, samanlaisin puhein ja samaa järjestystä noudattaen (itse kokouksessa ja sen jälkeen) - Jumala sen estäköön! Varjelkoon Jumala meidät siitä, veljet!"
"Ja ellei niin tapahdu, voimme me päättää konferenssikokouksemme tänään yhtä hyvin kuin jonakin muuna päivänä. Tätä tällaista menoa on jatkunut viimeiset viisitoista vuotta tai kauemmin; sitä on jatkettu ja toistettu. Jumala vaatii muutosta.
"Jumala tahtoo muutosta, ja nyt on oikea aika, että kaikki [sivu 328] kyvyt saadaan esille, yhdistetään ja liitetään konferenssiin, nyt, tässä kaupungissa pidettävässä pääkonferenssin kokouksessa. Ei tule odottaa, kunnes kaikki on tehty ja mennyt ohitsemme ja vasta sitten ryhtyä kokoamaan voimia ja kykyjä ja katsomaan, mitä voitaisiin tehdä. Me haluamme tietää, mikä on tarpeellista tehdä nyt.
"Sen valon mukaan, mitä minulla on ja mitä minulle on näytetty, täällä on olemassa ahtaampi piiri, jonka sisäp[u]olella on eräs, joka on ikäänkuin kuningas, joka hallitsee kuninkaallisella vallalla.
"Jumala tarkoittaa, mitä Hän sanoo: 'Minä haluan muutosta juuri täällä'." "Annetaanko entisen asiaintilan jatkua, tähänastisen menon jatkua? Sallitaanko samojen mielipiteiden vallita yhä edelleen sekä saman johtokunnan - ja tässä on se pieni valtaistuin, jolla kuningas istuu, kaikkien näiden toisten ollessa alistusasemassa.
"Jumala tahtoo, että nämä johtokunnat, jotka jo niin kauan ovat näitä asioita hoitaneet, vapautetaan hallitsijoistaan, jotta ne voisivat saada elämäänsä muutosta, ja voidakseen nähdä, eivätkö he voisi päästä ulos vanhoista totutuista tavoistansa, joissa ovat, mutta joista ulospääsyyn nähden ei minulla ole pienintäkään toivoa .. . Herra tahtoo, että Hänen Henkensä päästetään sisälle. Hän tahtoo Pyhän Henkensä tulevan Kuninkaaksi.
"Työ kautta kentän vaatii kokonaan toisenlaista suuntausta ja toiminnan muotoa, kuin mitä on ollut tähän asti. On laskettava perustus, joka eroaa siitä, mitä on ollut tähän saakka. Kysymys ei ole siitä, mitä joku arvelee olevan väärää tai mikä on väärää, vaan itse periaatteet ovat vääriä. Ja Jumalan periaatteitten korkeasta näkökulmasta nähtynä periaatteet ovat murskatut ja maahan hajoitetut." (Special Testimony to the General Conference, 1. 4. 1901.)
Tuossa konferenssikokouksessa tapahtuikin uudelleenjärjestelyä sikäli, että pääkonferenssin puheenjohtaja vaihtui - veli A. G. Daniells, jota sisar White kannatti, tuli valituksi. Veli D. [sivu 329] oli sittemmin keskeytyksettä puheenjohtajana 21 vuotta. Täydellistä profetian hengen vaatimaa uudistusta ei kuitenkaan tapahtunut. Hengellinen tila muuttui jatkuvasti entisestään huonommaksi. Ei kestänyt täyttä vuotta, kun Herralta tuli seuraava vakava sanoma Review and Heraldin sivuilla. (Olemme esittäneet tämän sanoman jo aikaisemmin, mutta esitämme sen vielä tässäkin yhteydessä):
"Herra kutsuu hengelliseen heräämiseen ja hengelliseen uskonpuhdistukseen. Ellei tämä tapahdu, käyvät ne, jotka ovat penseitä, yhä vastenmielisemmiksi Herralle, kunnes Hän kieltäytyy tunnustamasta heitä lapsikseen. Heräyksen ja uskonpuhdistuksen täytyy tapahtua Pyhän Hengen vaikutuksella. Heräys ja uskonpuhdistus ovat kaksi eri asiaa. Heräys tarkoittaa hengellisen elämän uudistumista, sielun ja sydämen kykyjen (voimien) elpymistä, ylösnousemusta hengellisestä kuolemasta. Uskonpuhdistus tarkoittaa uudelleenjärjestämistä, käsitysten ja oppien, tapojen ja käytännön muutosta." (Review, 25. 2. 1902.)
Tässä kuvattua heräystä ja uskonpuhdistusta ei yhdyskunnassamme ole vielä tähän mennessä tapahtunut, kuten jo aikaisemmin on osoitettu. Viipyäksemme vielä 1901 vuosikokouksessa viittaamme erääseen sisar Whiten näkyyn, josta on kerrottu Todistuksien 8:nnessa osassa seuraavasti:
Sisar White kadotti tajuntansa ja kuljetettiin näyssä Battle Creekiin, jossa päämajamme silloin sijaitsi. Hän itse oli silloin St. Helenassa, Kaliforniassa. Hän kertoo näystään näin: "Olimme koolla Tabernaakkelissa. Pidettiin rukous, laulettiin laulu ja pidettiin jälleen rukous. Esitettiin hartaita pyyntöjä Jumalalle. Jumalan Henki oli läsnä erityisellä tavalla. Herran työ kävi syvälle. Jotkut itkivät oikein ääneensä. Muuan veli nousi polviltaan sanoen, ettei hän ollut ollut menneinä aikoina yhteydessä eräiden veljien kanssa ja ettei hän ollut tuntenut rakkautta heitä kohtaan, mutta että hän nyt näkee oikean tilansa. Suurella vakavuudella hän toisti sanoman Laodikealle, puhuen siitä. Hän sanoi: Nyt näen tämän omaksi tilakseni. Silmäni ovat auenneet. Olen ollut kova ja väärässä. Luulin olevani vanhurskas, [sivu 330] mutta nyt on sydämeni murtunut, ja minä tunnen tarvitsevani neuvoa Häneltä, joka on tutkinut minut läpikotaisin. Oi, millaisesta armosta, säälistä ja rakkaudesta puhuvatkaan sanat: 'Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.' Ilm. 3: 17, 18. Puhuja kääntyi niiden puoleen, jotka olivat rukoilleet ja sanoi: 'Meidän on tehtävä jotain. Meidän täytyy tunnustaa syntimme ja nöyryyttää sydämemme Jumalan edessä.' Hän teki sydäntä särkeviä tunnustuksia, astuen senjälkeen useiden veljien eteen, yhden kerrallaan, ojentaen kätensä ja pyytäen anteeksi. Ne, joille hän puhui, laskeutuivat polvillensa ja pyysivät anteeksi toinen toiseltaan, käyden toistensa kaulaan itkien. Tunnustamisen henki ja mieli levisi koko seurakuntaan, koko koolla olevaan joukkoon. Se oli helluntai-aikaa. Jumalaa kiitettiin yömyöhäseen asti, lähelle aamua sitä jatkui. Seuraavia sanoja toistettiin usein ja selvästi: 'Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.' Kukaan ei näyttänyt olevan liian ylpeä tunnustaakseen sydämestään. Ne, jotka tässä työssä johtivat, olivat vaikutusvaltaisia, mutta heiltä oli puuttunut aikaisemmin rohkeus tunnustaa syntejään. Tabernaakkelissa vallitsi sellainen ilo, jollaista ei oltu ennen nähty tai kuultu. Palasin jälleen tajuihini, mutta en hetken aikaa käsittänyt, missä olin. Kynäni oli edelleenkin kädessäni. Sitten kuulin lausuttavan sanat: 'Näin olisi voinut tapahtua. Herra odotti ja toivoi saavansa tehdä tämän kaiken kansalleen. Koko taivas toivoi saavansa osoittaa armoa.' Ajattelin millaiseksi olisi tilanne voinut muuttua, jos tuollainen läpikotainen työ olisi saanut tulla tehdyksi viimeisessä pääkonferenssin kokouksessa. Pettymyksen tuottama tuska valtasi minut todetessani, [sivu 331] että se, mitä olin nähnyt, ei ollutkaan todellisuus." (8 T 104-105).
Tällaista juuri, kuten edellä on kuvattu, on se heräys ja uskonpuhdistus, josta olemme puhuneet ja jota tarvitsemme.
Edellä kerrotun kirjoitti sisar White toukok. 5. p:nä 1903, viitaten 1901 pidettyyn vuosikokoukseen, jossa "näin olisi voinut tapahtua" eli välttämätön hengellinen heräys ja uskonpuhdistus alkaa. Heräystä ei tapahtunut, ja uudelleenjärjestelykin rajoittui puheenjohtajan ja johtokunnan uusimiseen ja joidenkin jaostojen uudelleen järjestämiseen.
"Näin olisi voinut tapahtua" myös 1905 vuosikokouksessa, samoin 1909, jossa sisar White oli viimeisen kerran läsnä, samoin 1913, johon sisar White ei enää jaksanut saapua, mutta johon hän lähetti veljille osoitetun vakavan ja samalla rohkaisevan sanoman, mutta tuota tarpeellista "hengellistä heräystä ja uskonpuhdistusta ei tapahtunut yhdessäkään näistä kokouksista eikä sen jälkeenkään ole tapahtunut tähän asti. Sisar White kirjoittaa 1901 kokoukseen nähden: "Kokous päätettiin, mutta mitään murtumista ei tapahtunut. Ihmiset eivät nöyryyttäneet itseään Herran edessä, niinkuin heidän olisi tullut tehdä, ja mitään Pyhää Henkeä ei annettu." (8 T 104).
Kansamme historia ei tunne ennustettua uskonpuhdistusta vielä tapahtuneeksi. Mitä uudestijärjestämiseen tulee, niin kaikissa, niin voidaan sanoa, pääkonferenssin (nyttemmin nimi kuuluu: Adventtikirkon Pääjohto) kokouksissa on aina jotain uutta tehty, jopa uudelleen järjestettykin. Niinpä 1901 järjestettiin pääkonferenssin uskonnonvapausjaosto sekä nuorisotyö sapattikoulun yhteyteen. 1907 perustettu erityinen yleinen nuorisotyöosasto otettiin 1909 vuosikokouksessa pääkonferenssin yhteyteen. 1913 pääkonferenssin kokouksessa otettiin seurakuntalähetys pääkonferenssin yhteyteen erikoisena osastona. Näin voisimme jatkaa kokous kokoukselta. Osastokonferensseja on perustettu eri vuosina, kuten 1913, 1916, 1920, 1922, 1928, 1931 jne. 1913 pääkonferenssin kokouksesta on sanottu, ettei se ollut "niinkään paljon uusien suunnitelmien kuin suurempien suunnitelmien kokous". (Missionary Volunteers, s. 33.) [sivu 332]
Pääkonferenssin vuosikokoukselle 1913 lähettämässään sanomassa sanoo sisar White: "Minuun ovat tehneet syvän vaikutuksen ne tapahtumat, jotka tuotiin eteeni yöllä. Monilla paikoilla näytti olevan käynnissä suuri liike - herätystyö. Kansaamme liittyi siihen Jumalan kutsua noudattaen." (TM 515).
Tätä "suurta liikettä" ei historiamme vielä tunne, eikä se ole vielä nytkään "käynnissä", mutta sinä voit silti jo nyt kokea läpikotaisen heräyksen ja uskonpuhdistuksen. Alkakoon se siis sinusta ja minusta. Sitten, ja vasta sitten, voi Herra käyttää meitä toisten herättämiseen.
Profetian henki esitti samassa sanomassa Jumalan puolesta kutsun: "Jumala kutsuu niitä, jotka ovat halukkaita antautumaan Pyhän Hengen hallintaan, johtamaan läpikotaista uskonpuhdistustyötä." (General Conference Bulletin, 1913, s. 13.)
Kutsuun ei tullut vastausta. Ja niin kutsu jäi vielä 1913:kin jälkeen avoimeksi, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Etkö sinä tahdo olla yksi näistä "halukkaista"? Kutsuun tulee vielä vastaus. Tämä perusteellinen uskonpuhdistus tapahtuu. "Seurakunnan puhdistamisen päivät kiiruhtavat. "[sivu 333]
Edellisillä sivuilla olemme esittäneet "suoran todistuksen" ("josta seurakunnan kohtalo riippuu" - HK 300). Mutta mikä on profetian hengen kirjoituksissa mainittu "suora todistus"? Se ei ole mikään muu kuin todistus, joka sanoo syntiä synniksi ja neuvoo jättämään sen kaikissa muodoissaan, oli sitten kysymys "lihan tai hengen saastutuksesta". Oletko sinä halukas ottamaan vastaan tämän "suoran" eli "peittelemättömän" (Mark. 8: 32) todistuksen?
Seurakunnassa on paljon "lusteita", jotka eivät ole syntyneet "totuuden Hengestä", vaan ovat maailmasta. Sellaiset eivät ole tehneet pesäeroa luonnollisen sydämen haluista ja "lihan mielen" kuiskeista, "silmäin pyynnöstä" ja "elämän korskeudesta", mikä "ei ole Isästä, vaan maailmasta" (1 Joh. 2:16). Kun näille "laittomille lapsille" puhutaan suorasta todistuksesta, joka vaatii heitä hylkäämään maailman ja vastaanottamaan koko totuuden, ilmaisevat he kohta, etteivät he ole Jumalan siemen. Julista heille suora todistus esim. pukeutumis- ja terveysuudistuksesta, kehoittaen heitä hyväksymään ja sovelluttamaan profetian hengen opetukset omalle kohdalleen ja seurakuntaelämään ja -toimintaan nähden joka suhteessa, puhumattakaan maailmallisen huvituksen ja siveellisyyssyntien jättämisestä, niin monet ns. "hyvät kristityt", joista jotkut ovat jopa huomattavissa asemissa seurakunnassa, nousevat vastustamaan tai ehkä jättävät seurakunnan. Jos taas suora todistus esitetään vilpittömille, niin [sivu 334] he, vaikka heillä olisi joitakin epäilyksiä seurauksiin nähden, nopeasti ja täydellisesti, heti ja ainaiseksi omistavat sen. (Katso HK 300.) Älköön yksikään saarnaaja, konferenssin puheenjohtaja tai seurakunnan vanhin laiminlyökö julistaa tätä suoraa todistusta kansallemme, sillä siitä riippuu heidän elämänsä, vaikka konferenssi eli Piirikunta sen vuoksi menettäisikin kymmenyksiä ja uhrilahjoja tai jäseniä.
Herran sanansaattaja, E. G. White, oli uskollinen suoran todistuksen julistaja. Hän kirjoitti siitä itse seuraavasti:
"Älköön kukaan hellikö sellaista ajatusta, että kadun tai peruutan ainoatakaan suoraa todistusta, mitä olen esittänyt yksityisille henkilöille tai kansalle. Jos jossakin olen erehtynyt, niin se on tapahtunut siinä, etten kyllin päättävästi enkä voimakkaasti ole nuhdellut synnistä. Muutamat veljet ovat ottaneet velvollisuudekseen arvostella työtäni ja ovat ehdottaneet minulle helpompaa menettelyä virheiden oikaisemiseksi. Näille henkilöille tahdon sanoa: 'Valitsen Jumalan tien enkä teidän.' Mitä olen sanonut tai kirjoittanut todistuksina tai nuhteina, sitä en ole ilmaissut liian suoraan.
"Jumala on antanut minulle työni ja minun on kohdattava se tuomiolla. Niiden, jotka ovat valinneet oman tiensä nousten vastustamaan heille annettuja suoria todistuksia ja jotka ovat koettaneet horjuttaa toisten uskoa niihin, täytyy selvittää tämä asia Jumalansa kanssa. En peruuta mitään. En lievennä mitään miellyttääkseni tai puolustaakseni heidän luonteensa heikkouksia. En ole puhunut niin suoraan kuin asia olisi vaatinut. Niiden, jotka jollakin tavoin tahtovat vähentää niiden täsmällisen nuhteiden voimaa, jotka Jumala on antanut esitettäväkseni, täytyy kohdata työnsä tuomiolla.
Muutamien menneitten viikkojen aikana, katsellessani kuolemaa kasvoista kasvoihin, olen saanut läheltä katsahtaa iäisyyteen. Jos Herra näkee hyväksi nostaa minut nykyisestä heikkouden tilasta, niin toivon, että ylhäältä tulevassa armossa ja voimassa uskollisesti puhun sen, minkä Hän antaa puhuttavakseni. Koko elämäni ajan minusta on ollut kovin vaikea loukata kenenkään tunteita tai hä[i]ritä heidän itsepetostaan esittäessäni [sivu 335] Jumalan minulle antamia todistuksia, sillä se on vastoin luontoani. Se tuottaa minulle suurta tuskaa ja monia unettomia öitä. Niille, jotka ovat ottaneet velvollisuudekseen nuhdella minua ja oman inhimillisen arvostelukykynsä mukaan ovat ehdottaneet minulle tietä, mikä heistä näyttää viisaammalta kulkea, tahdon toistaa, etten hyväksy ponnistuksianne. Jättäkää minut Jumalan haltuun, ja antakaa Hänen opettaa minua. Tahdon vastaanottaa Herralta sanat ja puhua ne kansalle. En odota kaikkien vastaanottavan nuhteita uudistaakseen elämänsä, mutta minun täytyy siitä huolimatta suorittaa tehtäväni. Tahdon nöyrästi vaeltaa Jumalan edessä, suorittaa tehtäväni aikaa ja iäisyyttä varten.
"Jumala ei ole antanut veljilleni sitä tehtävää, minkä hän on uskonut minulle. On väitetty, että tapa, millä olen julkisia nuhteita esittänyt, on tehnyt toisia jyrkiksi, arvosteleviksi ja ankariksi. Jos asia on näin, niin heidän täytyy selvittää se Herransa kanssa. Jos toiset ryhtyvät suorittamaan velvollisuutta, jota Jumala ei ole heille uskonut ja jos he hylkäävät heille annetut ohjeet yhä uudelleen, joita Herra valitsemansa halvan välikappaleen kautta heille on antanut heidän ollakseen ystävällisiä, kärsivällisiä ja pitkämielisiä, niin he saavat itse vastata seurauksista. Surumielisin sydämin olen suorittanut epämiellyttävän tehtäväni rakkaimmille ystävillenikin, uskaltamatta miellyttää itseäni pidättämällä nuhdetta edes mieheltänikään, enkä aio olla vähemmän uskollinen varoittaessani toisia, kuulevat he tai ovat kuulematta. Kun puhun kansalle, puhun paljon sellaista, jota en ole aikaisemmin ajatellut. Jumalan Henki laskeutuu usein päälleni. Minut ikäänkuin kannetaan pois itsestäni, jolloin eri henkilöiden elämä ja luonne selvästi esitetään minulle. Saan silloin nähdä heidän erehdyksensä ja vaaransa, ja minun on puhuttava, mitä minulle on esitetty, sillä en uskalla vastustaa Jumalan Henkeä.
"Tiedän, että muutamat eivät pidä todistuksestani, sillä se ei mie[l]lytä heidän ylpeää ja pyhittämätöntä sydäntään. Yhä selvemmin tunnen kansani kärsimän menetyksen siitä, että se on kieltäytynyt vastaanottamasta ja tottelemasta Jumalan heille [sivu 336] antamaa valoa. Nuoret saarnaajaveljet, pyydän teitä hartaasti enemmän harkitsemaan vakavaa velvollisuuttanne. Jos te antaudutte Jumalalle, niin vaikutuksenne tulee olemaan voimallinen sekä seurakunnassa että maailmassa, mutta teiltä puuttuu harras hurskaus ja antaumus. Jumala on lähettänyt teidät valoksi maailmaan sekä hyvien tekojenne että sanojenne ja oppienne välityksellä. Mutta monia teistä voidaan todellakin verrata tyhmiin neitseihin, joilla ei ollut öljyä lampuissaan.
"Veljeni, ottakaa vaarin Uskollisen Todistajan nuhteesta ja neuvosta, niin Jumala on toimiva hyväksenne ja kanssanne. Vihollisenne saattavat olla voimakkaita ja päättäväisiä, mutta Eräs, joka on heitä voimakkaampi, auttaa teitä. Antakaa valon loistaa niin se suorittaa tehtävänsä. Sotajoukkojen Herra on kanssanne; Jaakobin Jumala on turvanne." (5 T 9-21).
Kuunnelkaamme siis ja ottakaamme vaarin meille lähetetystä heräys- ja uskonpuhdistussanomasta, mutta muistakaamme, että Jumalan seurakunnalleen antama täsmällinen uskonpuhdistus-sanoma on osoittautuva tehottomaksi, ellei se johda sellaiseen Jumalan tuntemisen kokemukseen, jota seuraa voimalla täytetty elämä. Millä tavalla yleensä on suhtauduttava uskonpuhdistukseen? Kysymykseemme vastaa sattuvasti P. T. Forsyth Yalen yliopistossa pitämissään, saarnaamista koskevissa luennoissaan, jotka julkaistiin sata vuotta sitten. Hän sanoo:
"Uskonpuhdistukseen voidaan suhtautua kahdella eri tavalla - yksi tapa on se, että se viedään päätökseen, ja toinen tapa on paeta sitä eli sen välttäminen." (Monday Morning, Presbyterikirkon pastorien lehti, 15. 10. 1945.) Kumpainenko on meidän tapamme? [sivu 337]
Alusta asti on ihmisillä ollut taipumus uskoa ja seurata ennen eläneitä Jumalan lähettiläitä, mutta kokonaan tai ainakin osittain hylätä oman aikansa Herran sanansaattajat. Näin tekivät seurakunnan johtajat ja paimenet Jeesuksen päivinä. (Matt. 23: 29, 30.) Varsinkin on vastustettu profeettoja - profetoimisen lahjaa. Sama vaara on tarjona näinä viimeisinä päivinäkin jäännöskansan keskuudessa.
Vaikka saamme kiittää olemassaolostamme kansana suurelta osalta profetoimisen lahjaa ja vaikka teoriassa sanomme olevamme kansa, jolla on "Jeesuksen todistus", so. "profetoimisen henki", emme kuitenkaan saarnaajina ja kansana ole kaikilta kohdiltaan yksimielisiä kyseiseen lahjaan nähden. Niistäkään, jotka pitävät sisar Whiten kirjoituksia innoitettuina, ei suuri osa niitä tunne ja he seuraavat niitä yhtä vähän kuin ne, jotka eivät usko niihin enempää kuin muihin hyviin uskonnollisiin kirjoihin. Tästä epäkohdasta profetian henki on sanonut:
"Seurakunta on lakannut seuraamasta Kristusta Johtajanaan, peräytyen alinomaa Egyptiä kohti. Ja siitä huolimatta vain harvat ovat huolestuneita ja hämmästyneitä hengellisen voiman puutteestaan. Epäilys, vieläpä epäusko Jumalan Hengen todistuksia kohtaan hapattaa seurakuntamme kaikkialla. Saatana tahtoo, että niin on. Saarnaajat, jotka julistavat itseään Kristuksen [sivu 338] sijasta, haluavat sitä. Todistuksia ei lueta eikä pidetä arvossa." (5 T 217).
Kysymys on tietenkin enemmän todistuksien seuraamisesta kuin niiden muodollisesta tunnustamisesta tai osittaisesta uskomisesta.
Pelkkä Todistuksiin uskominen ei ole kylliksi - sen ei oikeastaan tarvitse vielä merkitä mitään. Vasta sitten, kun tunnemme, mitä Todistukset opettavat ja uskomme niihin, so. Todistuksien sanomiin ja tottelemme niitä, ei vain joissakin kohdin, vaan kaikessa, voi sanoa meidän uskovan Todistuksiin.
Moni sanoo uskovansa Raamattuun, mutta ei usko sitä, mitä se todellisuudessa opettaa. Papit ja teologit tunnustavat Raamatun, mutta eivät usko sen moniin tärkeimpiin totuuksiin eivätkä liioin tunne ja usko sen sanomaa ajallemme. Vieläpä he usein nousevat vastustamaan tätä sanomaa ja Raamatun selviä opetuksia. Sellainen on huonoa uskoa Raamattuun. Se on uskoa vain joihinkin Raamatun osiin.
Herran välikappaleita, jotka nuhtelevat muodissa olevista synneistä, ei tahdota kuulla. "Tämä henki on yhä enemmän lisääntyvä." (ST 561.)
Ne, jotka hylkäävät Vanhan ja Uuden Testamentin, tulevat hukkumaan. Samoin ei "jätetä pelastuvien joukkoon" niitäkään, jotka hylkäävät profetian hengen näinä viimeisinä päivinä, vaan he tulevat hukutettaviksi. Tahallinen jättäytyminen tietämättömyyteen profetian hengen välityksellä saatuihin opetuksiin ja sanomiin nähden johtaa samaan tulokseen. Jos Kaikkeuden Luoja, Kristus (Joh. 1:3; Hebr. 1:2) nöyryytti itsensä ja uskoi kaikki profeetalliset kirjoitukset, niin miksi emme me tekisi niin. Emmehän me ole suurempia kuin Hän. Sanoisikohan Hän meillekin, jos olisi nyt täällä: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!"
Joku saattanee sanoa: "Kyllä minä uskon profetian henkeen, mutta en niinkuin sinä." Olkoon niin, mutta jos se, mitä hän uskoo profetian hengeksi, ei johda häntä "pitämään Jumalan käskyjä" ja tietämään, että Jeesuksen Kristuksen todistus on [sivu 339] aina toimiva profetian henki, niin olisi parempi, että hän hylkäisi uskonsa ja omaksuisi toisen, tämän: "Joka sanoo: 'Minä tunnen Hänet', eikä pidä Hänen käskyjänsä, se on valhettelija, ja totuus ei ole hänessä."
Ei siis riitä pelkästään sanoa: Minä uskon Todistuksiin. Minä rakastan ja luen niitä. Niitä tulee lukea, tutkia, tuntea, ymmärtää ja totella.
Jokaisen uskoa profetian henkeen tullaan koettelemaan henkilökohtaisella todistuksella. Kun profetian henki osoittaa henkilökohtaiset erehdykset, nuhtelee itsevanhurskaudesta ja tuomitsee helmasynnit, silloin ne, joiden usko on vain muodollista tai teoriaa, "nousevat kapinaan aivan samoin kuin nousivat Nasaretin asukkaat, Kristuksen osoittaessa heille heidän todellisen tilansa". (5 T 689).
Syynä siihen, miksi juutalaiset joutuivat pimeyteen ja onnettomalle tielle, oli se, että he hylkäsivät ja tappoivat profeetat, jotka Jumala lähetti heitä ojentamaan vääriltä teiltään, "kunnes ei apua enää ollut". (2 Aik. 36: 16.) Aikamme seurakunnan menettely on ollut samankaltainen. Enkeli sanoi: "Te olette tehneet pahemmin kuin he." (Test., 1, s. 129.) Monet kansastamme ovat alusta asti sanoneet Todistuksista (erittäinkin käytännössä) : " . . . Me uskomme ne osat, jotka mielestämme ovat Jumalasta, mutta toisista osista emme välitä ... He ovat tunnustaneet uskovansa näyt (so. profetian henkeen), mutta ovat toimineet niitä vastaan (ristiriidassa niiden kanssa). Heidän esimerkkinsä ja vaikutuksensa on herättänyt toisissa epäilyksiä." (Sama, s. 234.)
Onko sellainen Todistuksiin uskominen oikea tai riittävä? Aina, mutta varsinkin uskonpuhdistusaikoina, kun Jumala on tuonut päivänvaloon uutta ja vanhaa lapsilleen ja kansalleen, "tavallisesti seurakunnan nöyrimmät ja hurskaimmat ovat ensimmäisinä omaksuneet sanoman" . . . "Monet tunnustavista Kristuksen seuraajista ovat kieltäytyneet ottamasta vastaan taivaan valoa, eivätkä, muinaisten juutalaisten tavoin, ole tunteneet etsikkoaikaansa. Heidän ylpeytensä ja epäuskonsa vuoksi Herra on syrjäyttänyt heidät, ilmaisten totuuden sellaisille, jotka [sivu 340] Betlehemin paimenten ja itämaan viisaitten lailla ovat ottaneet vaarin aikaisemmin saamastaan valosta." (ST 392).
"Ei riitä, että jollakulla on hyviä aikomuksia; ei ole kylliksi, että joku henkilö tekee, mitä joku ihminen pitää oikeana tai mitä saarnaaja oikeaksi sanoo. Hänen sielunsa pelastus on kysymyksessä, ja hänen tulee itsenäisesti tutkia Raamattua. Miten luja hänen vakaumuksensa lieneekin ja miten vakuuttunut hän olleneekin siitä, että saarnaaja tuntee totuuden, ei se kuitenkaan riitä uskon perustukseksi." (ST 726-727).
Juutalaiset ennen Kristuksen päiviä ja sen jälkeenkin ajattelivat, että heillä oli kaikki totuus, mitä voitiin tietää. Totta kyllä, heillä oli Raamattu, mutta he käsittivät Jumalan suunnitelman väärin ja luottivat liiaksi itseensä. Se johti heidät tuntemaan itsensä rikkaiksi ja rikastuneiksi, niin etteivät tarvinneet mitään ulkoapäin. Itseriitoisuudessaan ja yltäkylläisyydessään he tukkivat korvansa Kristuksen, kunnian Kuninkaan opetuksilta. Heidän väärä käsityksensä totuudesta ja ennakkoluulonsa Jumalan sanan valoa kohtaan pidätti heiltä Jehovan tarjoaman tiedon ja viisauden, joutuen lopulta iankaikkiseksi häpeäkseen ja tuomiokseen tekemään hirvittävän rikoksen - ristiinnaulitsemaan Jumalan Pojan.
Mutta eivät ainoastaan juutalaiset ole syyllistyneet tähän kauheaan rikokseen. Myöhempien aikojen kirkko on yhä uudelleen ristiinnaulinnut Vapahtajansa hylkäämällä Jumalan lähettämän "nykyisen totuuden". Niin tapahtui Lutherin, Knoxin, Wesleyn, Campbellin ja Millerin aikana, ja niin on ollut monen kohdalla adventtiliikkeenkin historiassa, niiden, jotka eivät ole erityisellä tavalla tahtoneet väistää vihollisen ansoja.
Laodikea on tässä kohden suuressa vaarassa.
"Saatanan hyökkäykset totuuden levittäjiä vastaan tulevat käymään yhä katkerammiksi ja päättäväisemmiksi aina ajan loppuun asti. Kuten ylipapit ja johtajat Kristuksen päivinä kiihoittivat kansaa Häntä vastaan niin koettavat uskonnolliset johtajat aikanamme herättää katkeruutta ja ennakkoluuloja totuutta vastaan. Kansaa kiihoitetaan väkivallantekoihin ja [sivu 341]vastustukseen, mitä eivät olisi milloinkaan edes ajatelleet, jolleivät tunnustavat kristityt olisi heitä yllyttäneet totuutta vastaan." (GW 324).
Maailma ei ole milloinkaan nähnyt niin uskonnollista joukkoa kuin olivat Jeesuksen ajan papit, kirjanoppineet ja fariseukset. Suuri neuvosto oli heidän mielestään ehdottoman oikeassa. Jeesuksen oppia vastustettiin. Kansan sekaan levitettiin Hänestä ennakkoluuloja ja koetettiin synnyttää hämmennystä. Kansaa pidettiin pimeydessä. "Suuri neuvosto" on kaikkina aikoina ollut omasta mielestään oikeassa - niin se oli keskiajalla ja niin se on oleva Jeesuksen toisen tulemisenkin aikoina. Jumalan johtamaa uskonpuhdistusta on aina vastustettu.
Vaara nousta vastustamaan totuutta ja kiihoittaa toisia siihen on yhä olemassa silloin, kun meille tarjotaan sitä "uutta valoa", lisättyä valoa, jota Jumala on luvannut antaa kansalleen. Oppikaamme varovaisuutta ja viisautta menneisyydestä! Varokoon jokainen valta-asemassa oleva toistamasta Juudan kansan tai kirkon historiaa Lutherin uskonpuhdistuksen tai Millerin adventtiliikkeen aikana. Jumalan sanoma seurakunnalle on julistettava sille, mutta monesta se voi ehkä tuntua oudolta ja vieraalta. Profetian henki sanoo: "Kalliita totuuksia, jotka ovat jo kauan olleet peitettyinä, tullaan ilmoittamaan valossa, joka paljastaa niiden pyhän arvon; sillä Jumala on kirkastava sanansa, jotta se esiintyisi valossa, jossa emme ole sitä ennen milloinkaan nähneet." (Testimonies on SSW 62).
Vuoden 1888 kokemus on varoittava esimerkki. (Katso siitä toisessa paikassa.)
"Vastustus on kaikkien niiden osana, jotka Jumala valitsee esittämään nykyisiä totuuksia omalle ajalleen. Oli olemassa nykyinen totuus Lutherin ajalle - totuus, joka siihen aikaan oli erittäin tärkeä. On olemassa nykyinen totuus seurakunnalle nykyaikanakin." (ST 178).
"Todelliset Kristuksen seuraajat... eivät odota, kunnes totuus tulee kansan suosimaksi." (ST 563).
Juutalaiset valitsivat ennemmin pimeyden kuin valon, "koska [sivu 342] heillä oli paha ja epäuskoinen sydän, joka luopui elävästä Jumalasta". (Test. on SSW, s. 66.) "Juutalaiset luottivat omaan vanhurskauteensa. He eivät tahtoneet tulla valaistuksi." (Kristuksen elämä, s. 145).
"Jumalan pelossa sanon teille, että me olemme vaarassa elää samalla tavalla kuin juutalaiset, jääden köyhiksi Jumalan rakkaudesta ja tietämättömiksi Hänen voimastaan, vaikka kirkas totuuden valo loistaa joka puolella ympärillämme." (5 T 535-536. Vrt. Joh. 5:42,43).
Mitä lähemmäksi loppua tulemme, sitä välttämättömämpää on valvominen ja varuillaan oleminen, sillä meille on sanottu:
"Vihollinen valmistautuu viimeistä kampanjaansa varten seurakuntaa vastaan... He (seurakunta) ovat suuressa määrässä unohtaneet hänen menneet tekonsa, ja kun hän (saatana) ryhtyy uuteen rynnäkköönsä, eivät he tunne häntä vihollisekseen (teot eivät näytä vihollisen teoilta), vanhaksi käärmeeksi, vaan pitävät häntä ystävättään, joka tekee hyvän teon." (5 T 294).
On siis välttämätöntä, että jokainen tutkii itsenäisesti totuutta, pitää huolen siitä, että kaikki, mitä hän omaksuu, on ehdottomasti yhtäpitävää Raamatun ja Todistuksien kanssa. Esittäjän arvovalta - tiedot ja asema - ellei hän ole innoitettu, ei ole ratkaiseva. (TM 106.)
Totuuden etsijän ei tule tehdä hätäisiä päätöksiä. Hänen tulee ennen kaikkea olla varma siitä, että Hän on Jumalan Hengen johdossa. Seuraavaa ohjetta on myös noudatettava: "Älä lue Jumalan sanaa aikaisempien käsitystesi valossa, vaan tutki sitä ennakkoluulottomasti, huolellisesti ja rukoillen. Jos lukiessasi tulet vakuuttuneeksi jostakin asiasta ja huomaat, etteivät omat käsityksesi ole sopusoinnussa Raamatun kanssa, älä koeta sovittaa Raamattua näiden käsitysten mukaiseksi. Sinun on päinvastoin saatettava omat käsityksesi Raamatun mukaisiksi. Älä anna sen, mitä olet ennen uskonut tai tottunut tekemään, hallita ajatuksiasi." (SN 254).
Samaa menettelytapaa tulee seurata myös profetian hengen kirjoituksia tutkittaessa. [sivu 343]
Rehellinen totuuden etsijä, joka näin menettelee, saa tietää totuuden ja ymmärtää Jumalan tahdon. Hänelle sitäpaitsi kuuluu lupaus, ettei Jumala salli hänen tulla petetyksi: "Jumala ei milloinkaan kunnioita epäuskoa ja epäilystä. Kun Hän puhuu, on Hänen sanansa uskottava ja toteutettava jokapäiväisessä elämässä. Ja jos ihmisen sydän on elävässä yhteydessä Jumalan kanssa, tunnetaan ylhäältä tuleva ääni. . . Ne, jotka tekevät Jumalan tahdon, tulevat tuntemaan, onko oppi Jumalasta, sillä mikään petos ei sumenna heidän mieliään." (Test. on SWW, ss. 64, 65).
Meidän päivinämme tarvitaan todella vilpitöntä mieltä ja taivaallista viisautta valoon pääsemiseksi ja valossa pysymiseksi kaikissa asioissa. "Aikamme on vaarallinen aika Jumalan seurakunnalle, ja suurin vaara nyt on itsepetos. Yksilöt, jotka tunnustavat uskovansa totuuden, ovat sokeita omille vaaroilleen ja vääryyksilleen." (1 T 214).
Kaikkein tärkeintä on, että "ne, jotka omaksuvat totuuden, pyrkivät ymmärtämään Raamattua selvästi ja tuntemaan elävän Vapahtajan kokemusperäisesti". Test., 4, s. 399.) [sivu 344]
"Yksikin syntinen voi levittää pimeyttä, joka sulkee pois Jumalan valon koko seurakunnalta." (3 T 265).
Me tarvitsemme enemmän valoa. "Veljeni, me tarvitsemme enemmän valoa. Puhaltakaa pasunaan Siionissa. Antakaa hälytys pyhällä vuorella. Kootkaa Herran sotajoukko pyhitetyin sydämin kuulemaan, mitä Herralla on sanottavana kansalleen, sillä Hänellä on enemmän valoa kaikille, jotka tahtovat kuulla." (TM 410).
"Jumalalla on antaa kansalleen kallista valoa... Kun seurakunnalle esitetään uutta valoa, on vaarallista kätkeä itsensä siltä. Tuomita se, mitä et ole kuullut ja mitä et ymmärrä, ei korota viisauttasi niiden silmissä, jotka totuuden tutkimisessaan ovat vilpittömiä. Ja puhua halveksuvasti niistä, jotka Jumala on lähettänyt totuuden sanomaa viemään, on tyhmää ja mieletöntä ..., sillä Jumala kirkastaa sanansa, jotta se esiintyisi valkeudessa, jossa emme ole sitä milloinkaan ennen nähneet. Valkeus koittaa jokaiselle hartaalle totuuden etsijälle niinkuin se tuli Natanaelille... Annettakoon vapaus rehellisille totuuden etsijöille, jotta jokainen omakohtaisesti tietäisi, mikä on totuus .. . Jos tulee sanoma, jota et käsitä, ota vaivaksesi kuunnella sanansaattajan esittämät perusteet... Ei kukaan niistä, jotka kuvittelevat tietävänsä kaiken, ole liian vanha tai liian viisas oppiaksensa vaatimattomimmaltakin elävän Jumalan lähettiläältä." (Test. on SS Work, ss. 60-66). [sivu 345]
Herra antaa seuraavan neuvon: "Kalliin valon tulee saada loistaa Jumalan sanasta. Älköön kukaan ottako vapautta sanella, mitä Jumalan lähettämiä valon sanomia saa esittää kansalle ja mitä ei, ja siten sammuttaa Jumalan Henkeä. Missä arvovaltaisessa asemassa joku lieneekin, ei hänellä ole oikeutta peittää valoa kansalta." (Sama, s. 65).
"Emme voi milloinkaan odottaa, että saatana, Herran lähettäessä valoa kansalleen, katselisi rauhallisena sivusta, tekemättä mitään sen estämiseksi sitä vastaanottamasta. Hän herättää ihmisissä epäluottamusta, kateellisuutta ja epäuskoa." (5 T 728).
Kansamme keskuudessa on sellaisia, jotka "epäilevät ja arvostelevat kaikkea, mitä totuuden paljastumisen yhteydessä esiintyy". (5 T 690). "Meillä on paljon enemmän aihetta pelätä sisällisiä kuin ulkonaisia vaaroja." (Review, 22. 3. 1887).
Nytkin tapahtuu toisinaan, että seurakunnan johtajat ja saarnaajat korottavat äänensä kaikkea lisääntynyttä valoa vastaan, koettaen pidättää sen kansalta, samalla kuin he ruokkivat laumaa totuudella sivellyillä käsityksillään ja kertomuksillaan, josta lampaat hengellisesti kuolevat. "Sellainen laumalle tarjottu ruoka aiheuttaa hengellisen hivuttavan taudin, rappeutumisen ja kuoleman." (Review, 18. 6. 1901).
"Herra lähettää meille valoa osoittaakseen meille, minkä hengen lapsia me olemme. Älkäämme pettäkö itseämme." (GW 302).
Miten valoon suhtauduttaneekin, ei meidän tule lannistua, vaan julistaa sitä rohkeasti, sillä jokainen valon käsittänyt on yhtä suuressa ja vakavassa vastuussa siitä kuin oli Israelin profeetta. (Hes. 33: 7-9.)
"Jos valo ja totuus on ulottuvillamme, mutta me laiminlyömme tilaisuuden kuulla ja nähdä se, me todellisuudessa hylkäämme sen. Me valitsemme ennemmin pimeyden kuin valkeuden." (ST 726).
"Ei ole lainkaan väliä sillä, kenen kautta valo tulee. Meidän tulee avata sydämemme jo ottaa se vastaan Kristuksen nöyryydellä [sivu 346] . . . Meidän kaikkien tarvitsee tietää, mitä keskuudessamme opetetaan, sillä jos se on totuutta, me tarvitsemme sitä." (GW 301).
"Herra hämmästyttää meitä ilmaisemalla voimansa omien valitsemiensa välikappalten kautta, sivuuttaen ne miehet, joiden puoleen olemme katsoneet niinä, joiden välityksellä valon pitäisi tulla. Jumala toivoo meidän omistavan totuuden sen itsensä vuoksi - siksi, että se on totuus." (TM 106).
"Varo hylkäämästä sitä, mikä on totuus. Kansamme suurena vaarana on ollut riippuvaisuus ihmisistä ja nojaaminen lihaan. Ne, jotka eivät ole tehneet tavakseen tutkia Raamattua itsenäisesti ja punnita todisteita, luottavat johtaviin miehiin, hyväksyen heidän tekemänsä päätelmät. Siten monet joutuvat hylkäämään Jumalan kansalleen lähettämät sanomatkin, jos nämä johtavat veljet eivät niitä omaksu." (TM 106, 107).
Mutta miten on ymmärrettävä seuraava profetian hengen lausunto: "On olemassa tuhannen kiusausta valepukuun verhoutuneena niiden eksyttämiseksi, joilla on valo ja totuus. Meidän kunkin ainoa varmuutemme on siinä, ettemme ota vastaan mitään uutta valoa, mitään uutta Raamatun selitystä, alistamatta sitä ensin kokeneiden veljien tarkastettavaksi. Esitä se heille nöyrässä ja oppivaisessa hengessä, vakavasti rukoillen. Jos he eivät näe siinä mitään valoa, niin alistu heidän arvosteluunsa, sillä 'neuvonantajain runsaus tuo menestyksen'." (5 T 293).
Olosuhteet, joissa edelläoleva lausuttiin, olivat seuraavat: Veli D. väitti omistavansa uutta valoa. Mutta sensijaan, että hänellä olisi ollut valoa, hänellä oli pimeyttä, kuten profetian hengen kautta saatu sanoma julisti. Ne "kokeneet veljet", joista sisar White puhuu, olivat s.p. adventtiyhdyskunnan perustajia, jotka yhdessä sisar Whiten kanssa laskivat totuuden perustuksen kohta kohdalta, eikä niitä, jotka myöhemmin ovat noita totuuksia julistaneet. Näitä "kokeneita veljiä" saatamme edelleenkin puhutella, heiltä kysellä ja heidän kanssaan neuvotella ottamalla vaarin heidän jälkeensä jättämistä opetuksista, varsinkin [sivu 347] profetian hengen kirjallisista tuotteista. On tietenkin yhä olemassa sellaisia "kokeneita veljiä", joiden kanssa tulee ja on hyödyllistä nuorempien ja kokemattomampien neuvotella valoa ja totuutta, Raamattua ja Todistuksia koskevissa kysymyksissä. Kuitenkin on otettava varteen se seikka, ettei Laodikean "enkeliin", joka on "viheliäinen ja kurja ja sokea ja köyhä ja alaston", ja joka ei tunne tarvitsevansa lisää valoa, tule ilman muuta luottaa.
On aikoja ja tapauksia, jolloin ei tule alistua johtavien veljien käsityksiin. Sitä eivät tehneet esimerkiksi Johannes Kastaja, Jeesus Kristus, apostolit, Luther ym. uskonpuhdistajat, Wesley tai William Miller, ei myöskään sisar White 1844 ja 1888. Ei yksikään heistä noudattanut aikansa johtavien veljien ratkaisuja, vaikka heitä heidän aikalaisensa pitivät arvossa ja "kokeneina veljinä". Sisar White ei milloinkaan eläessään alistunut silloin, kun hänen julistamiaan sanomia ja todistuksia vastustettiin. Kaikessa muussa tulee tietenkin yksityisten jäsenien neuvotella ja toimia yhdessä ja yksimielisinä johtajien kanssa sekä kunnioittaa heitä. Valosta ja totuudesta ei saa tinkiä hituistakaan.
"Mieli, joka on riippuvainen toisten arvostelusta, joutuu varmasti ennemmin tai myöhemmin harhaan." (Ed 231).
Yhä vieläkin on monesti paikallaan tarkata Vapahtajan sanoja: "Voi teitä, te lainoppineet, kun te olette vieneet tiedon avaimen! Itse te ette ole menneet sisälle, ja sisälle meneviä te olette estäneet." (Luuk. 11: 52.) Tämä kohtalokas erehdys toistui uskonpuhdistuksen päivinä, samoin kuin ensimmäisen, toisen ja kolmannen enkelin sanomien alkuaikana, toistuen monesti yhä vieläkin. Jokainen, joka omaksuu lisääntyneen valon, suuremman totuuden ja aikoo liittyä seitsemännenpäivän adventistiseurakuntaan, tutkii itsenäisesti Raamattua ja tekee omakohtaisesti ratkaisunsa saarnaajista, papeista ja jumaluusoppineista välittämättä. Jos tämä menettely on oikea, ainoa raitis, terve ja varma, tulee meidän tätä periaatetta seurata jatkuvastikin päivästä päivään ja vuodesta vuoteen, adventistinakin ollessamme, nähdäksemme ja käsittääksemme totuuden alati kirkkaampana ja [sivu 348] täydellisempänä. Meille on luvattu lisää valoa aina loppuun asti. Tätä periaatetta, jonka noudattaminen vie "kirkkaudesta kirkkauteen", emme saa luovuttaa, vaikka jotkut "veljet" vastustaisivat tai vihaisivat meitä ja työntäisivät meidät pois luotaan tai erottaisivat yhteydestään. (Jes. 66: 5; Luuk. 6: 22, 23.) Kestämämme "ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti" (2 Kor. 4: 17).
Kenenkään ei tule millään muotoa eikä vähimmässäkään määrässä estää toisia seurakunnan jäseniä seuraamasta profetian hengen opetusta kaikessa, missä he haluavat sitä tehdä. Jos taas sellaista painostusta jolloinkin tai jossakin tultaisiin harjoittamaan, on jäsenten, jotka siitä ovat joutuneet kärsimään, itsenäisesti ja rohkeasti seurattava vakaumustaan.
"Kun veljet ilmaisevat lohikäärmeen henkeä, sotien niitä vastaan, jotka uskovat, että Jumala on antanut valoa ja lohdutusta Todistuksien välityksellä, silloin on aika veljillä ja sisarilla vaatia itselleen oikeuksiaan toimintavapautensa ja täydellisen omantunnonvapautensa säilyttämiseksi. Jumala on antanut heille valoa, ja heidän etuoikeutensa on rakastaa sitä ja puhua siitä, vahvistaakseen ja rohkaistaakseen toinen toistansa." (4 T 245- 246).
Uskollinen uranuurtajamme J. N. Loughborough sanoo adventtiliikkeen historiassaan sattuvasti:
"Kun totuus on saanut epäsuosion kasteen, vaatii sen omaksuminen enemmän armoa kuin suurten joukkojen uskon seuraaminen. Ulkokullattua teeskentelijää ei totuuden vastaanottaminen suurestikaan viehätä, sillä se kysyy toimintaa, kuten soutaminen vastavirrassa, 'vastatuulta ja tulvavesiä' vastaan. Täten tulee totuus koetukseksi uskolliselle, sydämeltään rehelliselle ja omantunnontarkalle." (The Great Advent Movement, s. 197).
Esitämme tässä yhteydessä myös seuraavan veli Loughborough'n kertoman valaisevan esimerkin adventtisanoman vastaanottaneiden kokemuksesta vuodelta 1844. Kysymys on niistä, jotka eri kirkkokuntiin kuuluneina ottivat vastaan toisen enkelin sanoman ja julistivat sitä kirkoissaan ja kaikkialla sopusoinnussa [sivu 349] Ilm. 14: 8 ja Luuk. 14: 21 mukaan. Minkä asenteen he ottivat seurakuntiaan - kirkkojaan - kohtaan näiden vastustaessa sanoman vastaanottaneita jäseniään, käy ilmi esitettävästä lausunnosta.
Bostonissa (U.S.A.) pitivät adventtiuskovaiset konferenssikokouksen 31. 5. 1844. Toisen enkelin sanomaa julistaneet esittivät kokoukselle julkilausuman, jonka olivat allekirjoittaneet Wm Miller, Elon Galusha, N. N. Whiting, Apollos Hale ja J. V. Himes. He sanovat velvollisuudesta kirkkoja kohtaan:
"Velvollisuudestamme kirkkoja (seurakuntia) kohtaan haluamme myös sanoa jonkin sanan. Vaara tässä, niinkuin useimmissa muissa asioissa, näyttää mielestämme olevan äärimmäisyysasenteissa. Vaara esiintyy ensinnäkin siinä muodossa, että sallisimme seurakunnan johdon, jonka kanssa olemme tekemisissä, houkutella meitä vaikenemaan näissä velvollisuutta koskevissa kysymyksissä. Epäilemättä ovat tuhannet syyllistyneet Jumalan edessä alistumalla tässä asiassa seurakuntiensa epäraamatullisiin vaatimuksiin. Jos he olisivat pysyneet päättäväisinä ja uskollisina, olisivat he nyt paljon turvatummassa asemassa ja paljon hyödyllisempiä, vaikka he ehkä olisivat saaneet kärsiäkin.
"Toinen vaaran puoli on se, että antaudutaan koston hengen valtaan niitä seurakuntia kohtaan, jotka ovat tehneet meille vääryyttä, ryhtymällä sotaan kaikkia sellaisia järjestöjä vastaan. Mitä tulee adventistien velvollisuuksiin niitä seurakuntia kohtaan, joihin he kuuluvat, emme me voi antaa mitään sellaista neuvoa (jos he sitä meiltä pyytävät), jota voitaisiin sovelluttaa yleisesti. Heidän itsekunkin tulee toimia Jumalan pelossa, niinkuin olosuhteet kussakin eri tapauksessa vaativat.
"Kuitenkin on meidän täytettävä täsmällisesti ja päättäväisinä velvollisuutemme todistamalla totuudesta kaikissa oikeissa ja sopivissa paikoissa. Ja jos me sitä tehdessämme annamme aihetta seurakunnille pahentumiseen (loukkaukseen) ja ne meitä uhkaavat erottamisella, ellemme peräydy ja vaikene (ellemme pidä sopivampana purkaa seurakuntasuhteemme ystävällisellä ja sovinnollisella tavalla - ehkä se olisi parempi [sivu 350] tapa), niin täyttäkäämme velvollisuutemme sittenkin, ja kun meidät erotetaan, niin olkaamme kärsivällisiä ja kestäkäämme vääryys, ollen halukkaita Mestarimme kanssa 'menemään leirin ulkopuolelle häväistystämme kantaen!" (Sama, ss. 177-178).
Laodikea-sanoman sisältö osoittaa, etteivät kaikki tule vastaanottamaan sanomaa tai kaikkea alati kasvavaa ja kirkastuvaa valoa, mitä profetian hengen selittämänä pyhästä Raamatusta jäännökselle tarjotaan. Vieläpä sitäkin valoa, joka valaisee koko maan kirkkaudellaan, tulevat monet keskuudestamme sanomaan vääräksi valoksi, kun eivät tahdo vastaanottaa lisää valoa. (Review, 27. 5. 1890). Katso tästä lähemmin lukua "Voimakkaan huudon aika", s. 305.
On surullista, että monet, joille tarjotaan lisävaloa ja lisäarmoa, tahtovat jäädä laodikea-tilaan, mikä merkitsee varmaa perikatoa.
"Seitsemännenpäivän adventistitkin ovat vaarassa ummistaa silmänsä totuudelle sellaisena kuin se on Jeesuksessa, koska se ei ole sopusoinnussa sen kanssa, mitä he pitävät totuutena, mutta minkä Pyhä Henki kieltää olevan totuutta . . . Mutta varokaa hylkäämästä sitä, mikä on totuus." (TM 70, 106).
"Minulta on kysytty: 'Uskotteko, että Herralla on vielä valoa meitä varten kansana?' Vastaan, että Hänellä on valoa, mikä on uutta meille, ja kuitenkin se on vanhaa kallista valoa, jonka tulee loistaa meille totuuden Sanasta. Meillä on ainoastaan tuikkeita niistä valon säteistä, jotka vielä tulevat meille. Me emme tee kaikkeamme siitä valosta, jota Herra jo on antanut meille ja sen vuoksi emme saa enemmän valoa. Me emme vaella siinä valossa, joka jo on meille loistanut." (Review, 3. 6. 1890).
Meidän on otettava tämä asia vakavasti. Luemme edelleen: "Jumalan valtuuksin sanon teille, ettei Todistuksien välityksellä uusia valonsäteitä loista tiellenne, ellette toteuta käytännössä sitä valoa, jota jo on annettu." (2 T 606).
Neuvoja, kehoituksia, nuhteita ja opetuksia vanhurskaudessa annettiin runsaasti varsinkin vuodesta 1871 lähtien, jolloin ylläolevat sanat lausuttiin, laodikealaisten pelastamiseksi joutumasta [sivu 351] ulosoksennetuiksi, mutta edellä lainaamamme varoittavat sanat valosta pitivät paikkansa. Käymättä puhumaan pitemmälti tästä kysymyksestä mainitsemme ainoastaan, että nyt jälleen suuri valo - valonsäde toisensa jälkeen - loistaa profetian hengen kirjoituksista jokaiselle, joka kaikessa omistamassaan valossa vaeltaen tutkii ahkerasti ja uskollisesti Pyhän Hengen johdolla näitä ihmeellisiä kirjoituksia.
"On totta, että meillä on totuus ja että meidän tulee pitäytyä lujasti asemiin, joita ei voida horjuttaa, mutta me emme saa suhtautua ennakkoluuloisina mihinkään uuteen valoon, jota Jumala saattaa lähettää ja sanoa, ettemme todellakaan näe tarvitsevamme muuta valoa kuin sen vanhan totuuden, mikä meillä jo on ja jossa olemme vahvistetut. Jos otamme tällaisen kannan, soveltuu Uskollisen Todistajan todistus nuhteluineen meihin: 'Etkä tiedä, että sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.' Sellaiset, jotka tuntevat olevansa rikkaita ja rikastuneita eikä tarvitsevansa mitään, ovat sokeuden tilassa, tuntematta todellista tilaansa Jumalan edessä." (Review 7. 8. 1894).
"Kunkin meistä tulee pyytää Jumalalta jumalallista valaistusta. Meidän tulee henkilökohtaisesti kehittää luonne, joka kestää koetuksen Jumalan päivänä." (Review 18. 6. 1889).
Sellaista "uutta valoa", joka horjuttaa uskoamme perustotuuksiin, jotka ovat tehneet meistä adventtikansan, emme tarvitse. "On nouseva miehiä ja naisia, jotka väittävät omistavansa uutta valoa eli jonkin uuden ilmestyksen, mikä pyrkii horjuttamaan uskoamme vanhoihin rajapyykkeihin." (5 T 295).
Muuten on vaarallista sulkea silmät uudelle valolle, jota meille saatetaan esittää. "Kun seurakunnalle esitetään uutta valoa, on sen väistäminen vaarallista. Et voi puolustautua Jumalan edessä, jos kieltäydyt kuulemasta sitä senvuoksi, että sinulla on ennakkoluuloja sanomaa tai sen julistajaa kohtaan ... Ei tule ajatella, että koko totuus on jo ilmoitettu ja ettei Äärettömällä Jumalalla ole enempää valoa kansalleen." (CWE 51). [sivu 352]
Ainoastaan Jeesuksen todelliset seuraajat, jotka "seuraavat Karitsaa mihin ikinä Hän menee", voivat ymmärtää koko totuuden.
Keskuudessamme on sellaisia työntekijöitä, jotka alati teroittavat jäsenille, ettei Jumala enää lähetä uusia sanomia ja ettei enempää totuutta tarvita, ja edelleen, että nuo "uuden valon" levittäjät koettavat heitä eksyttää. Heidän tulee, sanovat nämä paimenet laumoilleen, pysytellä kaukana kaikesta tuollaisesta (jota nämä paimenet eivät hyväksy). Mutta nuo paimenet ovat juuri niitä, jotka ovat eksyttäneet laumansa näiden tietämättä. Ja heidän ainoana tehtävänään nyt on pitää lauma eksyksissä, jotteivät paimenet tulisi paljastetuiksi. Mutta Herra on ilmestyvä temppeliinsä. Heräys ja uskonpuhdistus, josta Malakiassa puhutaan ja joka on oleva suurin, mikä milloinkaan on nähty, toimittaa perusteellisen puhdistuksen jäännöskansassa. Laodikealaisen petoksen ei pitäisi olla kenellekään meistä uutta, sillä tiedämmehän hyvin, että seurakunta kaikkina aikoina on tullut petetyksi sen omilta papeilta ja johtajilta, joita on pidetty korkeassa arvossa, kuten esim. Suuren Neuvoston jäseniä. Nehän pitivät kansan petoksessa, kunnes sitä ei enää voitu parantaa tai pelastaa. Niin oli silloin, niin oli jo ennen sitä, ja niin on ollut sen jälkeenkin. Miten nyt on käyvä? Kirjoitusten täytyy kyetä meitä tässä vakavassa asiassa valaisemaan. Ja sen ne tekevätkin aivan riittävästi rehellisille mielille.
Meidän adventistien tulee omata oikea uskonpuhdistuksen henki ja mielenlaatu. Se on jumalallista valoa ja totuutta rakastava ja janoava henki. Se halajaa yhä enemmän taivaallista valoa. Se ei sano koskaan omistavansa kaikkea mitä saatavissa on. Uskonpuhdistusaikoina on saatavissa lisää valoa. Niin oli Lutherin aikana, niin oli adventtiliikkeen syntymisen aikoihin ja niin on nytkin.
Esitämme erään esimerkin protestanttisen uskonpuhdistuksen päiviltä Lutherin ajan jälkeen. Euroopassa oli ns. "puritaaneja". Heillä oli enemmän valoa kuin oli Lutherilla ja muilla hänen aikaisillaan uskonpuhdistajilla. He halusivat palata apostolisen seurakunnan yksinkertaisuuteen ja puhtauteen (siitä nimitys [sivu 353] puritaanit). Mutta heitä vainottiin. Niinpä heidät karkoitettiin Englannista ym. He muuttivat Amerikkaan. Heillä oli oikea asenne totuuteen ja lisääntyvään valoon.
Näiden puritaanitoivioretkeläisten lähtiessä Amerikkaan piti pastori John Robinson, heidän paimenensa Leyden'istä, Hollannista, jäähyväispuheen. Se tapahtui Hollannin rannikolla. Lainaamme puheesta seuraavan kohdan:
"Veljet, ennenpitkää on meidän erottava toisistamme. Yksin Herra tietää, saanko enää milloinkaan nähdä eläessäni kasvojanne. Mutta joko Herra sen suo tai ei, minä kuitenkin pyydän teitä Jumalan ja Hänen autuaitten enkeltensä edessä, ettette seuraa minua pitemmälle kuin minä olen seurannut Kristusta. Jos Jumala ilmoittaa teille jotakin valoa jonkun toisen välikappaleen kautta, niin olkaa yhtä halukkaat vastaanottamaan se, kuten aina olette olleet valmiit omaksumaan totuutta minun saarnatoimintani välityksellä, sillä minä olen täysin varma siitä, että Herralla on antaa totuutta ja valoa pyhästä sanastaan. Omasta puolestani en saata tarpeeksi valittaa reformoitujen kirkkojen asennetta, jotka uskonnossaan ovat tulleet siihen vaiheeseen ja aikaan, että he eivät halua päästä pitemmälle kuin heidän uskonpuhdistajansa. Luterilaisia ei saada menemään siitä edemmäksi kuin Lutherille oli sanasta kirkastunut. Ja te näette kalvinilaisten pureutuneen lujasti kiinni siihen, minkä Kalvin, Jumalan mies, joka ei nähnyt kaikkea, heille jätti. Se on suuresti valitettava onnettomuus, sillä vaikka he aikanaan olivat palavia ja loistavia valoja, eivät he kuitenkaan nähneet kaikkea Jumalan tahtoa. Mutta jos he eläisivät nyt, ottaisivat he vastaan lisää valoa yhtä halukkaasti kuin eläessänsä. Muistakaa lupaustanne vaeltaa kaikissa Herran teissä, joita teille on opetettu tai tultaisiin opettamaan. Muistakaa lupaustanne ja liittoanne Jumalan ja toistenne kanssa, että te tahdotte vastaanottaa kaiken valon ja totuuden, jota Hänen kirjoitetusta sanastaan teille avautuu ..."
Puhukoot paimenet näin seurakunnilleen ja sen jäsenille. Kehoittakoot he tutkimaan Raamattua ja Todistuksia rukoillen [sivu 354] totuuden tottelemisen mielellä, ja lisää, kirkkaampaa valoa, avautuu.
Ehkä voisimme sanoa, että me adventistit olemme hengellisesti puritaanien jälkeläisiä. "Mayflower" laivan, joka toi toivioretkeläisiä Amerikkaan, saavuttua Plymouthin lahdelle, syntyi laivalla ennen maihin nousua poika, joka tuli kuuluisaksi toivioretkeläisjoukon ensimmäisenä lapsena. Se tapahtui 1620. Lapsen nimeksi tuli "Peregrine", sukunimeltään White. Sisar Whiten mies, James White, oli tämän Peregrinen jälkeläisiä.
Sanoimme, että uskonpuhdistuksen aikoina nähdään sanassa totuuksia, mitä ei ole nähty ennen.
Muuan esimerkki Esran ja Nehemian johtaman uskonpuhdistuksen ajalta. Mooseksen kirjoissa oli kirjoitettu mm. lehtimajanjuhlasta. Mutta se oli unohdettu, ts. tämä oppi oli kadotettu. Ei 950 v:een oltu pidetty lehtimajanjuhlaa. Kun nyt Esra avasi kirjan ja hänen määräämänsä leeviläiset lukivat sitä ja selittivät sitä niin, että luettu ymmärrettiin, niin he "huomasivat" jotain, mitä ei pitkiin aikoihin oltu nähty.
Uskonpuhdistusaikana ei ainoastaan nähdä ja saada uutta valoa, vaan sitä myös seurataan. Niin tapahtui nytkin. Se on oikeaa uskonpuhdistusta. (Lue Neh. 8:s luku.) Kun aika on täyttynyt, tapahtuu aina uutta. [sivu 355]
Mitä meidän on nyt tehtävä luettuamme ja kuultuamme kaiken edellä esitetyn ja nähdessämme, että aika on hyvin lyhyt? Meidän on pysähdyttävä ja kysyttävä, mikä on hyvä tie ja vaellettava sitä, niin me löydämme levon sieluillemme. (Jer. 6: 16.)
Ei tule "huokailla ja valittaa" sanomaa vastaan, minkä olemme saaneet edellä olevilla lehdillä kuulla, vaan ainoastaan kaikkea sitä, "mikä meitä painaa, ja syntiä, joka niin helposti meidät kietoo" sekä seurakunnan syntejä. Varokoon jokainen lankeamasta arvostelemaan Jumalan sanomaa tai Hänen sanansaattajaansa, joka sanoman esittää. Surkaamme ennemmin "kaikkia kauhistuksia", mitä seurakunnan keskuudessa tehdään, tunnettuja ja salattuja, jottei meitä havaittaisi väärällä puolella, pahantekijäin joukossa, oleviksi, ja niin tulisimme Jumalan suojelevaa merkkiä vailla olevina tuhotuiksi. (Hes. 9: 4-6.)
Uhraa ennemmin kaikki muu, mitä se lieneekin, mutta älä milloinkaan Kristusta ja sanomaa. Älä myöskään ala hapuilla tai haihatella, kulkien joukosta joukkoon muka jotain parempaa, hengellisempää (ehkä henkeä) hakien. Pysy seurakunnassasi ja säilytä totuus. Karta visusti syyttelevää ja arvostelevaa mieltä, mutta älä silti laiminlyö, kuten edellä sanoimme, "huokaamista ja valittamista" vallitsevien "kauhistusten" vuoksi, sillä siten ainoastaan saat sinetin ja voitat vihollisen. Katso vain, että kuulut todelliseen jäännökseen, joka on seurakunnan [sivu 356] sisäpuolella. Jos sinut sanoman vuoksi jollakin tavalla syrjäytettäisiin, niin pysy yhä samanmielisten yhteydessä Pyhän Hengen vuodatusta rukoillen, koettaen sävyisällä vaelluksellasi ja opetuksellasi pelastaa Laodikeasta niin monta kuin mahdollista. Ole aina todellinen kristitty, jolla on Jumalan Henki ja Kristuksen mieli ja joka on aina ja kaikessa totuuden puolella. Toista yhdyskuntaa ei Jumala perusta. Kolmen enkelin - nykyisen totuuden - sanomasta sanoo profetian henki:
"Tämä on viimeinen sanoma: toista ei enää tule. Kun tämä sanoma on suorittanut tehtävänsä ei uusia armonkutsuja tulla antamaan. Mikä luottamustehtävä tämä sen vuoksi onkaan! Ja mikä vastuu lepääkään kaikkien yllä näiden armonkutsujen viemisestä!" (5 T 206-207).
Se yhdyskunta, joka kolmen enkelin sanoman kautta kootaan, on viimeinen Jumalan perustama yhdyskunta. "Toista ei enää tule."
Jumala puhdistaa seurakuntansa, jäännöksensä, päättäen lopulta työnsä "voimakkaalla huudolla" valitsemiensa välikappalten kautta, sitten kun "Hän on ottanut ohjakset omiin käsiinsä". Herra on sanonut: "Mitä voisin sanoa herättääkseni seurakuntamme? Mitä voin sanoa niille, joilla on ollut huomattava osuus viimeisen sanoman julistuksessa? Todistus, että 'Herra tulee', tulisi antaa, ei vain suulla, vaan elämällä ja luonteella ... Veljet, jos te pysytte yhtä toimettomina, maailmallisina ja itsekkäinä, kuin olette olleet, syrjäyttää Jumala teidät, valiten toisia, jotka huolehtivat vähemmän itsestään, tavoittelevat vähemmän maailman kunniaa ja jotka eivät pelkää mennä Mestarinsa tavoin ulkopuolelle leirin häväistystä kantaen. Työ annetaan niille, jotka sen tekevät, jotka pitävät sitä arvossa ja jotka kutovat sen periaatteet jokapäiväiseen elämäänsä. Jumala valitsee nöyriä miehiä, jotka koettavat kirkastaa ennemmin Hänen nimeään ja edistää Hänen asiaansa kuin hankkia itselleen kunniaa ja menestystä. Hän korottaa miehiä, joilla ei ole niin paljon maallista viisautta, mutta jotka ovat Hänen yhteydessään ja jotka etsivät voimaa ja neuvoja ylhäältä." (5 T 461). [sivu 357]
Todellinen Kristuksen seuraaja on elämässään aina nykyhetkensä täydellisyyden asteella. Hän ei ole kehityksessään minuuttiakaan ajassa jäljellä eikä tuumaakaan saavutettavissaan olevan korkeimman askeleen alapuolella. "Uskonpuhdistus" ei merkitse sitä, että tullaan täydelliseksi yhdellä kertaa. Täydellisyys saavutetaan pysymällä mukana totuudessa ja nousemalla täydellisyyden tikkaita ylöspäin askel askeleelta. (Test., 1, s. 187.) Todellinen kristitty ei milloinkaan vitkastele, vaan täydellisen jyvän lailla alati kehittyy tähkässä. Kristitty edistyy alallaan, hengellisessä elämässään, sitä mukaa kuin valo häntä ohjaa eteenpäin. Jos olet alkanut juoksun ja yhä vielä kiiruhdat kilparadalla, ei ole pienintäkään aihetta ajatella, että hukkuisit. "Jos vanhurskas seitsemästi lankeaa, nousee hän jälleen." (San. 24: 16.) "Lapsukaiset, tämän minä, kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi, mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas." (1 Joh. 2:1.) Kun sinä pyrit voittamaan synnin vaeltamalla valkeudessa, on se riittävä todistus siitä, ettet huku. Jos sinä niin teet jatkuvasti, sinä pelastut, muutoinhan me kaikki hukkuisimme. Ne laodikealaiset, jotka eivät ole koskaan aloittaneetkaan kilvoittelua tai jotka eivät halua vastaanottaa uskonpuhdistussanomaa, jäävät viheliäiseen tilaansa ja oksennetaan ulos suusta - hukkuvat. Jumalan uskonpuhdistussanoma menee eteenpäin voittoon vastustamattomalla voimalla. Se herättää monia kaikkialla Laodikeassa. "Uskonpuhdistuslaiva" on lähtenyt liikkeelle. Joko sinä olet siinä? Älä kuulu niihin, jotka "epäilevät ja arvostelevat kaikkea, mitä totuuden avautuessa esiintyy" (Test., 5, s. 690), vaan ole niiden kaltainen, jotka "antavat taivaan johtaa" (Test. to Min., s. 475). Tee asianmukaiset valmistukset. Ole aina valmis. Maran ata - Herramme tulee!
Herran tulemista ei saa hetkeksikään unohtaa. "Kristuksen saapumista maailmaan ei viivytetä enää kauankaan. Olkoon tämä jokaisen sanoman perussäveleenä." (6 T 406)."Herra saapuu. Puhukaa siitä, rukoilkaa sitä ja uskokaa se. Muodostukoon se osaksi elämästämme." (7 T 237).[sivu 358]
Israelin kansan johtaja ja profeetta Mooses oli johtanut kansaa 40 v. (Hoos. 12: 14) ja tuonut sen Jordanin läheisyyteen, ja siellä, Moabin maassa, hän kuoli. Kansa ei kuitenkaan jäänyt johtajatta, sillä Joosua, Mooseksen uskollinen palvelija, otti Herran valitsemana johdon käsiinsä.
Ja nytpä saattoikin Joosua jo sanoa kansan päällysmiehille: "Kulkekaa halki leirin ja käskekää kansaa sanoen: Valmistakaa itsellenne, evästä, sillä kolmen päivän kuluttua te kuljette tämän Jordanin yli mennäksenne ottamaan omaksenne sen maan, jonka Herra, teidän Jumalanne, teidän omaksenne antaa." (Joos. 1: 11).
Mooseksen välityksellä oli Israel saanut Jumalalta lait ja ilmoitukset - Pyhän Sanan, Raamatun. Se sisälsi kaiken, mitä he tarvitsivat matkallansa Kanaaniin ja elämän alkamiseen siellä. Kansan johtajan Joosuan tuli noudattaa "tarkoin kaikessa" saatuja kirjoituksia - lain kirjaa. "Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle", sanottiin hänelle. Se "ei saanut poistua hänen suustansa", ja "hänen tuli tutkistella sitä päivät ja yöt". Näillä, ehdoin ainoastaan hän onnistuisi ja menestyisi. (Ks. Joos. 1.)
Mutta Joosuan ei tullut pitää noita pyhien kirjoitusten tietoja vain ominaan. Hänen tuli opettaa ja teroittaa niitä apulaisilleen, alemmille johtajille suurimmasta pienimpään. Sen vuoksi [sivu 359] hän kokosi päällysmiehet ja lähetti heidät leirin läpi kuuluttamaan tärkeää sanomaa kansalle. Näin he kiinnittivät kansan huomiota Mooseksen kautta saatuihin ilmoituksiin ja opetuksiin ja sanomiin. Joosua itse pysyi vanhuuteensa asti uskollisena noille profetian hengen välityksellä annetuille opetuksille (Joos. 23:6). Noilla viidellä Mooseksenkirjalla oli erittäin tärkeä asema ja merkitys Jordanilla, jolloin heidän tuli valmistautua ylittämään virta, jonka toisella puolella nähtiin luvattu maa.
Elämme vastaavassa ajassa. Jumalalla on nytkin kansa, Israel. Profeetan myötävaikutuksella on adventtikansa johdettu ulos Egyptistä ja Babylonista. Kauan profeettamme tätä kansaa paimensi. Hän on kuollut, mutta me saimme hänen välityksellään ne kirjoitukset ilmoituksineen ja sanomineen, joita nyt tarvitaan, erittäinkin juuri nyt. Olemme nyt saapuneet "Jordanimme" eteen. Pääjohtajien tulee nyt "noudattaa tarkoin kaikessa, paitsi Pyhää Raamattua, meille annettuja kirjoituksia. Johtajien tulee nyt tutkistella noita kirjoituksia - Todistuksia - "päivät ja yöt" sekä johtaa kansaa kaikessa niiden mukaan. Heidän tulee koota kaikki muut johtajat - konferenssien virkailijat ja saarnaajat - ja opettaa heille, mitä heidän tulee puhua kansalle sekä lähettää heidät "leirin halki" - kaikkiin seurakuntiin, ryhmiin ja laitoksiin ilmoittamaan Jumalan kansalleen lähettämät sanomat. Profetian hengen välityksellä on annettu riittävästi valoa, kaikki mitä tarvitaan jäännöksen johtamiseksi "Jordanin", ahdistuksen ajan, yli luvattuun maahan. Emme tarvitse niinkään paljon uusia ilmoituksia. Jo annettuja on seurattava kaikessa. Ilmeisesti emme saa enää toista profeettaa. Meille annetut kirjoitukset tulevat puhumaan loppuun asti. Niistä saadaan valoa.
Sisar White sanoo: "Jumalan kansalle on annettu runsaasti valoa. Joko elämäni jatkuu tai ei, tulevat kirjoitukseni jatkuvasti puhumaan... Ne sanat, joita olen saanut Herralta, tulevat elämään ja puhumaan kansalle." (The Writing and Sending Out of the Testimonies to the Church, ss. 13, 14.)
Kolme kuukautta ennen kuolemaansa Herran sanansaattaja kirjoitti: [sivu 360] "En usko saavani enää todistuksia kansallemme. Oikeamieliset miehemme tietävät, mikä on hyväksi työn nostamiseksi ja rakentamiseksi. Mutta, Jumalan rakkauden heidän sydämissään asuessa, heidän tarvitsee syventyä yhä uudelleen tutkimaan jumalallisia asioita." (Review, 15. 4. 1915.)
Sisar Whiten poika, W. C. White (kuollut 1937), kertoo äitinsä kerran osoittaneen kirjoituksiaan ja sanoneen: "Tässä ovat kirjoitukseni; kun olen siirtynyt pois, todistavat nämä puolestani". (W. C. Whiten kirje, 9. 7. 1922.)
Joitakin kuukausia ennen sisar W. kohdannutta tapaturmaa kävi hänen luonaan kolme veljeä pääkonferenssista. Veli Campbell (yksi niistä) kertoo mm. erään tapauksen tältä käynniltään. Sisar Whiten lepotuoliin yhdistetyllä pöydällä oli useita hänen kirjojaan. Levittäen kätensä niiden ylle hän lausui: "Nämä kirjat sisältävät kaikki ne neuvot, joita Jumalan kansa tarvitsee matkansa jäljellä olevalla taipaleella". (M. N. Campbellin kirje 3. 2. 1943.)
Jumala ei ole milloinkaan ilmoittanut, ei sisar Whiten eikä muidenkaan kautta, että adventtikansa tulisi saamaan uuden profeetan, sisar W. seuraajan. Päinvastoin viittaavat monet seikat siihen, ettei niin tulisi tapahtumaan. Joka tapauksessa on varmaa. - ja se on pääasia, kaikki, mitä meidän tarvitsee tietää -, että saamiemme profetian hengen kirjallisten tuotteitten kautta annetut neuvot ja opetukset riittävät "loppuun asti".
Johtajien tulee nyt vakaasti kiinnittää kansamme huomiota saamiimme kirjoituksiin ja kehoittaa heitä niitä kaikkia seuraamaan. Kaikki annettu on välttämätöntä, sen tulee tulevaisuus osoittamaan sille, joka sitä ei nyt usko. Kysymys tästä valosta ja sen seuraamisesta tai hylkäämisestä onkin oleva se suuri kysymys, josta syntyy taistelua. Tämä on tärkeä kysymys. Helppoa on uskoa kaikki se, mikä kuuluu menneisyyteen ja on toteutunut, mutta miten suhtaudumme nykypäiville ja varsinkin meille itsellemme henkilökohtaisesti kuuluviin sanomiin, se on toinen asia, josta kaikki riippuu, niin uskomisemme kuin epäuskommekin Todistuksiin. Maailma ja kirkot tulevat vielä nousemaan ennen kuulumattomalla tavalla vastustamaan "Jeesuksen [sivu 361] todistusta", joka on profetoimisen henki. Se tapahtuu silloin, kun Ilm. 12: 17 täyttyy. Kuka meistä kestää tuon vastustuksen ja vainon? On syytä omistaa nyt koko valo tästä asiasta ja seurata sitä uskollisesti. Se on varmin valmistuksemme tulevien päivien kiusauksille ja koetuksille. Sen kuitenkin voimme jo nyt ilmoittaa, että kääntymättömät, ne, jotka eivät ole meistä, tulevat astumaan "lohikäärmeen" riveihin, elleivät käänny, omista totuutta ja sen kautta pyhity.
Jumalan käskyjen ja Jeesuksen todistuksen tulee tulla meille rakkaiksi, niinkuin ne olivat rakkaita uranuurtajillemme. Hiram Edson kirjoitti 26. 11. 1849: "Jumalan käskyt ja Jeesuksen Kristuksen todistus ovat meille nykyistä totuutta - ruokaa oikeaan aikaan." (The Present Truth, No 5 (joulukuu), 1849, s. 34).
Samassa numerossa, sivulla 39, lopettaa John N. Andrews kirjoituksensa seuraavin sanoin: "Sisaret ja veljet, miten tärkeää onkaan, että me tässä viimeisessä kamppailussa lohikäärmeen kanssa olemme yhdistyneet Jumalan käskyissä ja Jeesuksen Kristuksen todistuksessa."
Pyhä Henki on kokoava ja yhdistävä Henki, mutta Hän yhdistää vain sen ilmoituksen pohjalla, jonka Hän itse on Raamatussa ja Todistuksissa antanut. Hän yhdistää vain pyhittyneet ja kuuliaiset Jumalan lapset.
Mitä lähemmäksi loppua tulemme, sitä perusteellisemmin on tunnettava profetian hengen kirjoitukset: "Kun loppu lähestyy ja työ, jonka tarkoituksena on antaa maailmalle viimeinen varoitus, laajenee, käy yhä tärkeämmäksi, että niillä, jotka vastaanottavat nykyisen totuuden, on selvä käsitys niiden todistuksien laadusta ja vaikutuksesta, jotka Jumala on nähnyt hyväksi alusta alkaen liittää kolmannen enkelin sanomaan." (1 Ts 31).
"Muinoin Jumala puhui ihmisille profeettojen ja apostolien suun kautta. Näinä päivinä Hän puhuu heille Henkensä todistusten välityksellä. Ei ole koskaan ollut aikaa, jolloin Jumala olisi vakavammin opettanut kansalleen tahtoaan ja sitä tietä, jota Hän toivoisi heidän kulkevan." (1 Ts 37).
Sanomme teille, rakkaat veljet ja johtajat, uskokaa kaikesta [sivu 362] sydämestänne profetian henkeen. Syventykää tutkimaan yhä uudelleen jumalallisia asioita profetian hengen kirjoitusten avulla. Käykää seurakunnissa ja ryhmissä ja opettakaa kansallemme todistuksia, auttaen heitä seuraamaan niitä kaikessa.
Tässä yhteydessä haluan ilmaista iloni sen johdosta, että suhtautumisessa profetian hengen kirjoituksiin on viime vuosina ollut havaittavissa meilläkin muutosta hyvään päin. Tilanne tässä suhteessa oli toinen joitakin vuosia takaperin. Esimerkkejä siitä voisin mainita useampiakin.
Profetissa Deboran päivinä oli Israelilla suuri ja vakava kriisiaika. Tehtyään pahaa joutuivat israelilaiset Jabinin, Kanaanin kuninkaan, käsiin. Jabinin sotapäällikkö Siisera oli julma ja pelottava monine sotavaunuineen. Hän sorti Israelia 20 vuotta. Kansan pelastus tai tuho oli kysymyksessä. Tarvittiin oikeaa johtajaa Israelissa Siiseraa vastaan, joka oli aiheuttanut hirvittävää hävitystä. (Tuom. 5: 6, 8.) Kylät olivat autioina ja kansa vaikeroi ikeensä alla. Debora käänsi katseensa Naftalin Kedeksessä asuvan Baarakin puoleen. "Kedes" merkitsee painiskelun pyhäkköä. Siellä yksinäisyydessä oli Baarak painiskellut rukouksessa Jumalan kanssa saadakseen voiton omista haluistaan, luonteensa vioista ja virheistä. Siellä Herran koulussa hän oli kypsynyt suurta tehtävää varten ratkaisevana aikana. Baarak tunsi hyvin Jumalansa ja luotti Häneen ja Hänen sanaansa. Hän kasvoi väkeväksi ja pelottomaksi Jumalassansa. Tälle taistelun miehelle tuli Deboran kutsu. Oli yhdentekevää tuli kutsu naisen tai miehen välityksellä, kun se vain oli Herralta ja häntä tarvittiin Jumalan asioissa Hänen kansansa hyväksi. Hän oli voittanut itsekkyytensä ja ylpeytensä, ollen valmis tottelemaan.
Debora sai sanoman Jumalalta ja hän ilmoitti sen tälle Jumalan valitsemalle Herran kansan johtajalle. Baarak uskoi profetian henkeen, Herran profeettaan ja hänen sanaansa. Baarak sanoi: "Jos sinä (Debora) lähdet minun kanssani, niin minäkin lähden, mutta jos sinä et lähde minun kanssani, niin en minäkään lähde." (Tuom. 4: 8, 9.) Baarak luotti täydellisesti profetian hengen kautta saatavaan valoon, viisauteen, apuun ja johtoon. Ja profetian hengen kautta saadun ohjauksen turvin Baarak [sivu 363] lähti. Deboran johdolla hyökkäys kanaanilaisia vastaan järjestettiin Kedeksessä. Innostus levisi sukukunnasta sukukuntaan. (Tuom. 4: 9 b, 10: 5: 2-18.) Voitto saavutettiin pian ja kansalle koitti vapautus. Jumala sai kunnian ja kiitoksen. (Ks.Tuom. 4-5).
Nyt tarvitsee adventtikansa Baarakin kaltaisia johtajia, joilla on ehdoton usko ja luottamus profetian henkeen ja jotka tämän lahjan välityksellä saatuja neuvoja noudattavat käytävässä taistelussa suurta vihollista vastaan jäännöskansan pelastamiseksi ja vapauttamiseksi iäksi.
Jumalan kansan luottamuspaikoilla tulee olla miehiä, joita innoittaa oman minän yläpuolella oleva totuus ja Jumalan asia, jotka eivät alistu itsekkäitten pyyteitten houkutteluihin ja jotka omaa voittoaan etsimättä täyttävät heille uskotun kutsumuksen Jumalan kansan hyväksi yhteisen asiamme edistämiseksi suuren taistelun voitokkaaseen päätökseen viemiseksi.
"Jumala kutsuu lujaluonteisia miehiä ja naisia, jotka ovat päättävä[i]siä ja joihin voidaan luottaa vaaran ja vaikeuksien aikoina, jotka ovat niin lujasti juurtuneita ja perustautuneita totuuteen kuin ikuiset vuoret, joita ei voida horjuttaa oikealle eikä vasemmalle, vaan jotka käyvät suoraan eteenpäin ja jotka ovat aina oikeuden puolella." (4 T 75).
Olemme katsoneet aiheelliseksi kiinnittää samalla huomiota erääseen seikkaan.
Eräiden taholta on nimittäin joskus tehty huomautus, että Todistukset puhuvat pääasiallisesti johtajille. Totta on, että niissä puhutaan paljon, hyvin paljon yksinomaan johtajille, konferenssien ja laitoksiemme johdolle ja johtajille sekä saarnaajille ja kaikille työntekijöille. Tosiasia kuitenkin on, että profetian hengen tuotannosta valtaosa kuuluu kaikelle kansalle. Varsinaisten Todistuksien, käsittäen noin 5,000 sivua, itse nimi-otsikko jo puhuu sen puolesta. Sehän on: Testimonies for the Church = Todistuksia seurakunnalle. Jumala on lähettänyt paljon sanomia sekä johtajille että kansalle. Johtajien tulee tutkia ja tuntea Todistuksia ja ilmoittaa kansalle sille osoitetut sanomat, toimittaa E. G. Whiten teoksia kansan kielelle, ja kansan [sivu 364] itsensä tulee itsenäisesti vastaanottaa sanomat ja seurata niitä, oli se johtajien mieleen taikka ei. On paikallaan muistaa tämä sana: "Älköön yksikään ottako vastuulleen asettua kansan ja taivaan sanoman väliin. Tämä sanoma on menevä kansalle." (GW 304).) Väitettä, että "Todistukset kuuluvat etupäässä johtajille ja saarnaajille", ei saa käyttää kansamme harhaanjohtamiseksi, että ne muka eivät niin paljon kansalle kuuluisikaan. Keskiajalla katolinen johto väitti, ettei Raamattu kuulu kansalle, vaan papeille. Kansaa estettiin, vieläpä rangaistuksen uhalla, lukemasta Raamattua. Pyhä kirja oli olemassa vain latinankielellä. Papisto saattoi näin ollen pitää kansan täydellisessä pimeydessä. Raamattu kuuluu johtajille ja papeille, mutta se on ennen kaikkea kaikkien kirja. Luther (meillä Agricola) toimitti Raamatun kansan kielelle. Se sai katolisen johdon raivoihinsa, mutta Jumalan sana meni kansalle. Jumalan kansalle lähetetty sanoma on menevä sille, jolle se kuuluu. "Jos ei ihmisääni sitä julistaisi", jatkaa Herran sanansaattaja, "niin itse kivet huutaisivat."
Tehkäämme kaikkemme, jotta rakas kansamme saisi pian sen sanoman ja kaiken sen valon, mitä taivas armossaan on sille lähettänyt. "Kuka siis on uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa?" Luuk. 12: 42. Ota itse sanoma vastaan ja sano Herralle: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut." Silloin Herra sanoo sinulle: "Mene ja sano tälle kansalle" (Jes. 6:8-9) - se sanoma, jonka olet ensin itse "syönyt", - "kuulkoot tai olkoot kuulematta". (Hes. 2: 7.)
Meitä s.p.adventisteja on kehoitettu seisomaan, ja me tahdommekin seistä rohkeina ja järkkymättöminä nykyisen totuuden puolesta maailman ja langenneen kristikunnan edessä. "Uskollisen ja ymmärtäväisen huoneenhaltijan" on samankaltaisella pelottomuudella ja lujuudella julistettava ja puolustettava myös adventtikansalle tullutta "suoraa todistusta" eli heräys- ja uskonpuhdistussanomaa, annettava Jumalan palvelusväelle ajallaan heidän ruokaosansa. Tätä velvollisuutta olemme [sivu 365]tahtoneet osaltamme kirjamme välityksellä nöyrästi ja tunnollisesti täyttää.
Meidän ei tarvitse sanoa toinen toisillemme, että olemme lähellä viimeistä suurta ahdistusta, suurta koetuksen aikaa, joka muodostaa meidän "Jordanimme". Sillä kaikki tiedämme sen. Se on nykyhetkemme ja Kristuksen toisen tulemuksen välillä.
Kirjaimellinen Jordan Palestiinassa oli "tulvillaan yli kaikkien äyräittensä" silloin, kun Israelin lapset kulkivat sen ylitse (Joos. 3:15). Jumala antoi heille avun juuri silloin, kun ihmis-apu osoittautui kaikkein toivottomimmaksi. Ilmeinen tappio vaihtui täydelliseksi voitoksi. Niin on aina Jumalan tiellä.
Israelin lapset usein napisivat, vielä Jordaniakin lähestyessään. He katsoivat Egyptiin päin eikä Kanaania kohti, vaikka se oli monin verroin lähempänä kuin heidän orjuuden maansa. Nähdessään jumalattomien menestyksen ja katsellessaan toisten vikoja he alkoivat nurista ja napista. Ihminen on niin kovin altis vaikutuksille. Tätä kiusausta eivät ole aina jaksaneet voittaa Herran valitut lähettiläätkään. Jumalattomien menestyksestä tuli Jeremiallekin paula. (Jer. 12: 1-4.) Hän joutui ankaraan ristiriitaan elämässään. Ja Anatotin miehet hautoivat murhahanketta häntä vastaan. (Jer. 11.) Silloin sanoi Herra Jeremialle: "Jos sinä jalkamiesten kanssa juokset ja ne sinut väsyttävät, kuinka sinä kävisit kilpaan hevosten kanssa. Ja jos sinä vaarattomalla maalla oletkin turvassa, niin kuinka käy sinun Jordanin rantatiheikössä (engl. k. muk. 'tulvivalla Jordanilla')?" 12: 5. Herra antaa tulvivan Jordanin kuvata vertauksellisesti babylonialaisia Jerusalemin piirittäjiä. Herra oli sanonut, että Babylonin joukot tulisivat Jerusalemiin. Silloin olisi vaikea aika.
Jordanilla on kaksi äyrästä. Elonleikkuun aikana, kun Libanonin ja Hermonin lumet sulivat, Jordan tulvi uloimpaan äyrääseensä asti. Silloin lähtivät Jordanin rantatiheiköstä liikkeelle jalopeurat ym. pedot, aiheuttaen tuhoa ympärillään. (Jer. 49:19.)
Profeetta eli suhteellisen rauhallisissa olosuhteissa, mutta hän masentui, kun hänen sanomaansa ei otettu vastaan. Herra tekee häntä vastaan muistutuksia, nuhdellen häntä. Jos profeetta ei [sivu 366] kestäisi noissa pienemmissä vaikeuksissa, niin kuinka hän voisi kestää silloin, kun Jumalan kansan ahdistuksen tultua villit babylonialaiset tulisivat aiheuttamaan tuhoa ja hävitystä kaikkialla heidän ympärillään. Herra kehoitti Jeremiaa kestävyyteen.
Meidän edessämme on kaikkien aikojen hirvittävin ahdistus, jonka saa aikaan langennut Babylon saatettuna entiseen mahtiasemaansa. Silloin ahdistusten tiheiköstä vainon raivottaret lähtevät liikkeelle kauhuksi Jumalan kansalle kaikkialla. Herra on kuitenkin luvannut antaa riittävän avun. Opetelkaamme ja totutelkaamme kestämään nyt pienemmissä vaikeuksissamme. Jos emme kestä nykyisissä vaikeuksissa nurisematta, niin kuinka voisimme kestää "tulvivalla Jordanilla"? Silloin kysytään uskoa ja ainoastaan uskoa. Vanhurskasten on nyt opittava elämään uskosta.
Se aika, jolloin ensimmäisen kerran lausuttiin sanat: "Vanhurskas on elävä uskosta", muistutti hyvin paljon meidän aikaamme. Silloinen maailmanvalta (kaldealaiset eli Babylon) oli sotaisan ylimielinen. Siitä sanottiin: "Urho on röyhkeä ... hän levittää kitansa kuin tuonela .. . kokoaa itselleen kaikki kansakunnat ja kerää itselleen kaikki kansat." (Hab. 2: 5.) Kaikkialla vallitsi väkivaltaa ja pahuutta. Kansallinen ylpeys oli huipussaan (jae 4). Kansainvälinen tilanne oli uhkaava. Näköalat olivat siis lohduttomat. (Hab. 1.) Viholliset näyttivät sulkevan Jumalan kansalta tiet joka taholle. Vaikeinta profeetasta oli se, että Jumala vaikutti välinpitämättömältä, näytti suhtautuneen milteipä kielteisesti kansansa hätään. Profeetasta tuntui kuin Jumala ei tekisi yhtään mitään. Jumala vastasi hänelle: Sinä ajattelet, etten minä tee mitään. Minä toimin, mutta jos sanoisin sinulle, mitä minä teen, niin sinä et uskoisi. Sitten Jumala kertoo, mitä Hän tekee. Hän sanoo nostavansa silloisen ajan julmimman kansan ja käyttävänsä sitä välikappaleenaan aikeensa toteuttamiseksi maailmassa ja kansansa keskuudessa. Habakuk sanoi, ettei hän käsitä sitä lainkaan, mutta päätti kuitenkin mennä vartiopaikalleen odottamaan. Silloin profetta tuli suurimpaan ratkaisuun, mihin kukaan ihminen voi sellaisissa [sivu 367] olosuhteissa tulla. Hän ei tahtonut epäillä, mitä Jumala sanoi, vaikka hän ei sitä ymmärtänyt. Habakuk sulki suunsa, mutta ei korviansa. Hän tahtoi kuulla, mitä Jumala puhuisi, mitä Hän vastaisi. Hän alkoi odottaa Herraa. Niin pian kuin hän sen teki, tuli Herralta vastaus. Hän sai "näyn", käsitti asian, sai selityksen vallitseviin olosuhteisiin ja tapahtumiin: "Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora; mutta vanhurskas on elävä uskosta". (Hab. 2: 4.) Luvun loppuosa selittää tämän ja-keen ensimmäistä osaa. Toiseen osaan ei annettu mitään selitystä, mutta se ei sitä kaivannut. Siinä vain sanotaan, mistä vanhurskas elää. Samaan aikaan kuin kansat ovat paisuneet, ovat ne, joilla on uskoa, luottavaisia Jumalaan turvatessaan. Tämä on viisautta. Meidän on opittava voittamaan henkemme (mielemme), niinkuin Diogenes sanoi Aleksanteri Suurelle.
Uudessa Testamentissa tapaamme kolme kertaa saman sanonnan: "Vanhurskas on elävä uskosta". (Room. 1: 16,17; Gal. 3:10, 11; Hebr. 10: 36-39.) Opetelkaamme mekin tämä taito. Sitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan ennen, jotta kestäisimme lähestyvänä ahdingon aikana.
Johtajien tulee puhua kansallemme tämä Herran sana: "Pyhittykää, sillä huomenna Herra on tekevä ihmeellisiä tekoja teidän keskuudessanne (pysäyttää Jordanin vedet ja vie kansansa toiselle puolelle)." (Joos. 3: 5.) - Uskovan tie on Jumalan ihmeiden tie - Punaiset meret avataan, mannaa sataa taivaasta, kalliot puhkeavat, Jordanin vedet pysähdytetään ja Jerikon muurit kaatuvat. Uskollisen jäännöksen tie on myös voitokas!
Profetian henki, sivuja 146, kirjoittanut Kaarlo Soisalo. Kirjan l:ssä osassa käsitellään perusteellisesti Raamatun oppia profetoimisen lahjasta ja puhutaan E. G. Whiten elämästä ja työstä sekä hänen kirjoitustensa luonteesta ja merkityksestä ym. 2:n osa sisältää useita Todistuksiin perustuvia kirjoituksia tärkeistä totuuksista ynnä Todistuksien lausuntoja. - Kirjaa saadaan tilata tekijältä, osoitteella: Siuro.
Kaikille Laodikeassa oleville, jotka ottavat vastaan suoran todistuksen ja voittavat, annetaan suuri lupaus - he saavat istua Vapahtajan kanssa Hänen istuimellaan (Ilm. 3: 21).
Mutta kuka voi voittaa? Jokainen, joka on tehnyt parannuksen ja pukeutunut Kristuksen vanhurskauteen vastaanottamalla Hänet sydämeensä ja luovuttanut elämänsä kokonaan Pyhän Hengen hallintaan. Jokainen, joka käyttää tahtoaan oikein, valiten aina Jumalan tahdon kaikissa asioissa, saa riittävästi voimaa elääkseen täydellisesti voittoisaa elämää Kristuksessa.
Ei riitä, että me vain vastaanotamme kaiken, mitä Jeesuksella on antaa. Meidän tulee antaakin; antaa Jeesukselle kaikki, mitä meillä on. Se ja ainoastaan se merkitsee voittoisaa elämää.
"Kun sielu antautuu täydellisesti Kristukselle, ottaa uusi voima haltuunsa hänen uuden sydämensä. On tapahtunut muutos, jollaista ei ihminen itse kykenisi milloinkaan aikaansaamaan. Yliluonnollinen teko siirtää yliluonnol[l]isen voiman ihmisluontoon. Kristukselle jättäytynyt sielu tulee siten Hänen linnoituksekseen tässä kapinallisessa maailmassa. Hän tarkoittaa, ettei siinä tunneta muuta Herraa kuin ainoastaan Hänet. Täten taivaallisten voimien hallussa olevaa sielua eivät saatanan hyökkäykset pysty kukistamaan ... Jos me emme ole yhteistoiminnassa taivaallisten voimien kanssa, ottaa saatana sydämemme [sivu 369] haltuunsa, tehden sen asuinsijakseen. Ainoa puolustuksemme pahaa vastaan on siinä, että Kristus asuu sydämessä uskon kautta Hänen vanhurskauteensa. Ellemme ole elävässä yhteydessä Jumalaan emme milloinkaan pysty vastustamaan itserakkauden ja itsemme tyydyttämisen epäpyhää vaikutusta ja kiusausta syntiin. Me voimme hylätä monet huonot tavat ja joksikin ajaksi erottaa itsemme saatanan seuraamisesta, mutta ilman elävää yhteyttä Jumalaan, ilman jokahetkistä antautumista Hänelle, me tulemme voitetuiksi. Ilman persoonallista Kristuksen tuntemista ja yhtämittaista seurustelua Hänen kanssansa, me joudumme vihollisen armoille, tehden viimein hänen tahtonsa." (DA 323-324).
Voittoisan elämän salaisuus on siis yhteys Kristuksen kanssa. Se merkitsee vaellusta valkeudessa, tietoista pesäeroa tietoisista synneistä.
Kristus sanoo sielulle: "Luovuta itsesi minulle, anna minulle tahtosi, vapauta se saatanan halimasta, ja minä otan sen haltuuni. Sitten minä vaikutan sinussa tahtomisen ja tekemisen, että minun hyvä tahtoni tapahtuisi." (5 T 515).
Herramme veli Jaakob sanoo: "Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee." Jaak. 4: 7.
Vastaanotettu Jumalan armo tekee pelastetulle ihmiselle mahdolliseksi jumalattomuuden ja maailmallisten himojen hylkäämisen sekä jumalisen elämän elämisen siveydessä ja vanhurskaudessa. (Tiit. 2: 11, 12.) "Kristuksen sieluun istuttama armo synnyttää vihollisuuden saatanaa kohtaan. Ilman tätä armoa pysyisi ihminen saatanan orjana, jonka täytyisi olla aina valmis tottelemaan hänen käskyjään. Tämä uusi periaate, jonka Kristus istuttaa sieluun, synnyttää taistelua siellä, missä ennen on ollut rauhallista. Kristuksen antama voima tekee ihmisen kykeneväksi vastustamaan tuota väkivaltaista tyrannia." (Review 18. 7. 1882).
"Saatana toimii lakkaamatta. Vain harvoilla on jotain aavistusta hänen toimeliaisuudestaan ja kavaluudestaan. Jumalan [sivu 370] kansa on valmistettava vastustamaan tuota salakavalaa vihollista. Tätä vastustamista juuri saatana pelkää. Hän tuntee paremmin kuin me voimansa rajoittuneisuuden ja kuinka helposti hänet voidaan voittaa, jos vain vastustamme häntä vasten kasvoja. Jumalan voiman avulla on pyhistä heikoinkin enemmän kuin vertainen saatanalle ja hänen kaikelle joukolleen. Ja jos hän (pyhä) pannaan koetukselle, kykenee hän osoittamaan (saatanaan nähden) ylivoimaisuutensa." (5 T 293).
"Jeesus pitää huolta yksilöstä ikäänkuin maan päällä ei muita ihmisiä olisikaan. Jumalana Hän käyttää mahtavaa voimaansa meidän hyväksemme, ja vanhimpana veljenämme Hän tuntee kaikki surumme ja hätämme." (5 T 346).
"Kukaan ei näytä avuttomammalta kuin se sielu, joka tuntee mitättömyytensä, ja kuitenkin hän on voittamaton, sillä hän turvaa täydellisesti Vapahtajan ansioihin. Sellaisen avuksi Jumala haluaisi lähettää kaikki taivaan enkelit, ennemmin kuin sallisi hänen joutuvan tappiolle." (7 T 17).
Pyhän ja puhtaan elämän, voimakkaan ja voittoisan kristillisyyden salaisuus on Kristus meissä. Sellainen kristitty kokee tosiksi seuraavat Jumalan kirjan sanat: "Kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." 1 Kor. 15: 57.
"Kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa." 2 Kor. 2: 14. "Näissä kaikissa me saamme jalon voiton Hänen kauttansa, joka meitä on rakastanut." Room. 8: 37. "Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman." Joh. 16: 33. "Kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." 1 Joh. 5: 4.
Sen tähden: "Sano: 'Tässä on sydämeni. Minä avaan oven. Tule sisälle, Herra, tule. Minä olen sinun ja sinä olet minun.' Jos tahdot [sivu 371] näin tehdä, on Hän luvannut panna suuhusi uuden laulun, Jumalan ylistykseksi." (Review 25. 6. 1889). Se uusi laulu on voittolaulu.
Sillä: "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni." (Gal. 2: 20). [sivu 372]
1868 sisar White kirjoitti: "Odottavat esitettiin minulle ylöspäin katsovina. He rohkaisivat toinen toisiaan sanoen yhä uudelleen: 'Ensimmäinen ja toinen yövartio ovat menneet, olemme parhaillaan kolmannessa, odottaen ja vartoen Mestarin paluuta. Ainoastaan lyhyt valvomisen aika on enää jäljellä.' ... Valvominen on nyt välttämättömämpää kuin ennen, koska odotusaika on nyt lyhempi... Nyt kolmannessa vartiossa ollessamme on valvomisen laimentaminen anteeksiantamatonta. Kolmas yövartio vaatii kolminkertaista innostusta. Tulemalla kärsimättömiksi kadotetaan kaikki tähänastinenkin innokkuus, kestävyys ja valvovaisuus ... Aamun tulo uskollisille ja yön tulo uskottomille on aivan edessämme ... Valvokaa, valvokaa, valvokaa! Melkein kaikki ovat lakanneet valvomasta ja odottamasta ... Maailman rakkaus on vallannut ajatuksemme niin, etteivät katseemme ole suunnatut ylöspäin vaan alaspäin maahan... Ei anneta arvoa taivaallisille aarteille ... He eivät usko ajan lyhyyttä. He eivät usko, että kaiken loppu on käsissä ja että Kristuksen tulo on oven edessä. He voivat tunnustaa omaavansa suuren uskon, mutta he pettävät omat sielunsa, sillä teoillaan he tekevät kaiken uskonsa mitättömäksi ... Jos heillä on oikea usko, niin he, sen sijaan että lisäisivät aarteita maan päälle, myyvät mitä heillä on, vapauttaen itsensä haitallisista maallisista tavaroistaan." (2 T 192- 197). [sivu 373]
Ei ole yhdentekevää, miten vietämme tai käytämme lyhyen aikamme ennen Kristuksen saapumista. Raamatun ja profetian hengen välityksellä on meille annettu runsaasti yksityiskohtaisia neuvoja ja kehoituksia. Tarkkaava lukijamme on edellä esitetystä saanut tietää pääasiallisimmat velvollisuutensa. Tässä luvussa mainitsemme vain lyhyesti joistakin seikoista aivan kuin muistutuksena, ennen kuin päätämme esityksemme. Lainaamme profetian hengen kirjoituksista seuraavaa:
"Se aika, minkä Mooses viipyi vuorella, oli israelilaisille odotuksen ja epävarmuuden aikaa... Hartaina he odottivat hänen paluutaan. . . Päivä toisensa jälkeen ja viikko viikon perään kului, mutta häntä ei kuulunut... Tuona odotuksen aikana heillä oli aikaa tutkistella Jumalan lakia, jonka olivat kuulleet ja valmistaa sydämensä vastaanottamaan uusia ilmoituksia, joita Hän heille antaisi. Heillä ei ollut ensinkään liian paljon aikaa tätä varten." (PP 315).
Herramme tulo viipyy. Nyt on odotusaika. Se lyhenee päivä päivältä. Mitä meidän on tehtävä? Meidän tulee tutkistella Jumalan lakia ja evankeliumia, kuulemaamme totuutta ja profetian hengen välityksellä saamiamme opetuksia, varoituksia ja kehoituksia sekä kaikkia Herran lupauksia jäännöskansalle. Meidän tulee valmistaa sydämemme vastaanottamaan uusia ilmoituksia, uutta valoa, yhä suurempaa valoa, mitä Hän saattaa meille antaa, kun rukoilemme ja tutkimme pyhiä kirjoituksia ja kaikesta sydämestämme vaellamme kaikessa jo omistamassamme valossa.
Israelin lapset, Mooseksen viipyessä vuorella, lankesivat epäjumalanpalvelukseen. Monet meistä tekevät samoin käsillä olevana odotusaikana Jeesuksen viipyessä. Valvokaamme ja rukoilkaamme, jottei sinulle ja minulle kävisi niin. Emme saa laiminlyödä mitään eikä hukata rahtuakaan kallista aikaa. Se on käytettävä ennen kaikkea valmistuksien tekoon.
Seuraava profetian hengen lausunto panee ajattelemaan vakavasti: "Maailmanmielisyys, itsekkyys ja ahneus hävittää kaiken [sivu 374] hengellisyyden ja elämän Jumalan kansasta... He palvelevat epäjumaliaan." (4 SG 25, 26).
Pelkkä jumalisuuden muoto ja seurakunnan jäsenyys ei ole kylliksi. "Tarvitaan sangen vähän itsensä kieltämistä ja uhrausta jumalisuuden muodon päällensä ottamiseen ja nimen saamiseksi seurakunnan jäsenluetteloon. Mutta elää sillä tavalla, että vaelluksemme on mieliksi Jumalalle ja nimemme elämän kirjassa, se edellyttää puoleltamme valvomista ja rukousta, itsensä kieltämistä ja uhrausta... Erottautuessaan ja erossa pysyäkseen maailmasta ja Kristuksen elämää eläessään heillä on kannettavanaan risti joka päivä." (4 SG 147).
Tässä on selvästi sanottu, mitä Herra meiltä odottaa tänä valmistusaikana. Luemme seuraavan todistuksen: "Sillä aikaa, kun Kristus puhdistaa pyhäkköä, tulee Jumalaa palvelevien maan päällä suorittaa elämänsä tarkastus, verraten luonnettaan vanhurskauden mittapuuhun." (Review, 8.4.1890).
Herra on huolissaan valmistumisemme suhteen. Sitä osoittavat mm. seuraavat kirjoitusten lausumat: "En toivo yhdenkään teistä joutuvan ahdistuksen aikaan ilman hyvin perustettua toivoa Lunastajaamme. Päättäkää saada selville kaikkein pahinkin asia. Varmistukaa siitä, onko teillä perintö ylhäällä. Olkaa totuudellisia oman sielunne suhteen. Muistakaa, että Kristus on esittävä Isälleen seurakunnan, jossa ei ole ryppyä eikä tahraa eikä mitään senkaltaista.
"Kuinka voitte tietää, että Jumala on teidät ottanut huostaansa? Tutkikaa Hänen sanaansa rukoillen. Älkää syrjäyttäkö sitä minkään muun kirjan tai lehtien takia. Herran kirja ilmoittaa synnin. Se ilmaisee selvästi pelastuksen tien. Se tuo silmäin eteen kirkkaan ja ihanan palkan. Se osoittaa sinulle täydellisen Pelastajan ja opettaa sinulle, että yksin Hänen rajattoman laupeutensa kautta sinä voit toivoa pelastusta. Älä laiminlyö yksinäistä rukousta, sillä se on uskonnon sielu. Hartaassa ja palavassa rukouksessa pyydä puhdasta sielua. Rukoile yhtä hartaasti ja kiihkeästi kuin rukoilisit ajallisen elämäsi tähden, jos sen menettäminen olisi kysymykses[s]ä. Jää Jumalan [sivu 375] eteen, kunnes sisimmässäsi syntyy sanomaton pelastumisen kaipuu ja saat suloisen varmuuden syntien anteeksisaamisesta." (1 T 163).
Apostoli Pietari kirjoittaa: "Sentähden rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi rauhassa, Hänen edessään ... Ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa." (2 Piet. 3: 14,18).
Ja Johannes sanoo: "Jokainen, joka panee Häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin Hän on puhdas." (1 Joh. 3: 3).
Paavali, puhuttuaan Kristuksen äkkiarvaamattomasta tulemisesta ja kehoitettuaan valvomiseen ja raittiuteen, antaa valmistukseen nähden seuraavan neuvon: "Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen." (1 Tess. 5:23).
Seuraava profetian hengen lausunto valottaa pyhityskysymystä: "Pyhitys ei ole hetken, tunnin tai päivän teko. Se on ainaista kasvamista armossa. Emme tiedä tänään, miten kovaa taistelumme on huomenna. Saatana elää ja toimii. Meidän täytyy joka päivä huutaa Jumalan puoleen, hartaasti pyytäen apua ja voimaa hänen vastustamiseensa. Niin kauan kuin saatana hallitsee, on meidän pidettävä oma minä alistusasemassa, voitettava helmasynnit." (1 T 340).
"Ei niin, että olisin sen jo saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut." (Fil. 3:12).
Tämän johdosta sanoo sisar White: "Kristityn elämä on alituista eteenpäin marssimista. Kristus puhdistaa ja jalostaa kansaansa. Kun he heijastavat täydellisesti Hänen kuvaansa ovat he täydellisiä, pyhiä ja valmiit kirkastettaviksi. Kristityltä vaaditaan suuri työ. Meitä käsketään puhdistamaan itsemme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, [sivu 376] saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa. Tässä se suuri tehtävä on. Kristityllä on ainainen työ suoritettavana." (1 T 340).
"Kristuksen opetuksen suuret aiheet olivat sydämen pyhyys ja elämän puhtaus." (2 T 445). Sitä samaa Hän terottaa kansalleen nytkin. Sydämen pyhyyttä ja elämän puhtautta Hän heiltä odottaa, ehkä nyt enemmän kuin koskaan ennen. Viimeinen jäännös näet muutetaan elävältä.
Ennen Kristuksen tuloa on meidän muututtava luonteeltamme Kristuksen kaltaisiksi: "Mitä läheisempi yhteytemme Jumalaan ja mitä selkeämpi tietomme Hänen vaatimuksistaan, sitä täydellisemmin me muutumme jumalallisen kuvan kaltaisuuteen ja sitä nopeammin me osallistumme Hänen jumalallisesta luonnostaan." (PP 330).
"Meidän aikanamme tarvitaan totisen sydämenuskon uudistumista ... Meidän tulee henkilökohtaisesti nöyryyttää sielumme Jumalan edessä ja panna pois epäjumalamme. Tehtyämme kaiken, mitä voimme, ilmaisee Jumala meille pelastuksensa." (PP 590).
Sisäinen muuttuminen on ihmeiden ihme, jonka Jumala Jeesukseen uskovassa saa aikaan sanansa ja Henkensä kautta. "Sielut, jotka ovat olleet saatanan kaltaisia, ovat muuttuneet Jumalan kuviksi." (Education, s. 172.)
"Kun Kristus, kirkkauden toivo, on saanut meissä sisäisen muodon, vaikuttaa Jumalan totuus luontoomme niin, että sen muuttava voima tulee näkyviin muuttuneessa luonteessa." (CT 194). "Monet noudattavat maailman tapoja, koska Kristus, kirkkauden toivo, ei asu heissä." (SN 354). "Mitä läheisemmässä yhteydessä olemme Kristuksen kanssa, sitä enemmän sanamme ja tekomme ilmaisevat Hänen armonsa pehmittävää, muuttavaa voimaa." (SN 428). Tässä luonteen muuttumisessa on koettelemuksilla määrätty osansa: "Koettelemuksissa ja vainoissa Jumalan kirkkaus - Hänen luonteensa - ilmenee Hänen valituissaan. Jumalan seurakuntaa, jota maailma vihaa ja vainoaa, kasvatetaan [sivu 377] ja kuritetaan Kristuksen koulussa." (Ajatuksia siun. v., s. 47).
Ellei uskontomme uudista ja muuta meitä, on se meille vain pelkkä tunnustus ja muoto. "Kristuksen uskonto merkitsee enemmän kuin syntien anteeksiantoa. Se merkitsee syntiemme pois ottamista ja syntyneen tyhjiön täyttämistä Pyhän Hengen armolahjoilla. Se merkitsee jumalallista valistamista, iloitsemista Jumalassa. Se merkitsee sydämen tyhjentymistä omasta minästä ja tulemista siunatuksi Kristuksen jatkuvalla läsnäololla. Kristuksen hallitessa sielussa vallitsee siellä puhtaus ja vapaus synnistä. Evankeliumisuunnitelman kirkkaus, täyteys ja kokonaisuus täyttyvät elämässä. Vapahtajan vastaanottaminen tuo mukanaan täydellisen rauhan, täydellisen rakkauden ja täydellisen varmuuden. Kristuksen luonteen kauneus ja tuoksu elämässä ilmenevinä, todistavat, että Jumala todella on lähettänyt Poikansa maailmaan sen Vapahtajaksi." (SN 160).
Vakavaa ja läpikotaista valmistusta todella tarvitaan lähestyviä päiviä ja Herran tuloa varten.
"Ainoastaan ne, jotka ovat saattaneet elämänsä sopusointuun jumalallisen mittapuun kanssa, voivat kestää koetuksen ja kiusauksen aikana (lähestyvässä kriisissä). Kun maalliset hallitsijat uskonnollisten saarnaajien kanssa ryhtyvät määräämään omantunnon asioissa, silloin käy ilmi, ketkä ovat todella Jumalaa pelkääviä ja palvelevia." (AA 432).
Jumalan todellisen jäännöksen ja maailman välillä on selvä ero: "Minä näin", sanoo sisar White, "pienen joukon vaeltavan kaidalla tiellä. Kaikki näyttivät olevan kiinteästi toisiinsa yhdistetyt ja sidotut yhteen totuudella." (1 SG 175).
Eenokin Jumala-yhteys ja pyhitetty elämä esikuvasi niiden hengellistä tilaa, jotka valmistuvat Kristuksen tulolle: "Tämän profeetan jumalinen luonne esitti sitä pyhityksen tilaa, mikä tulee olla niillä, jotka lunastetaan maasta Kristuksen toisessa tulemisessa." "Eenokin lailla Jumalan kansa etsii [sivu 378] sydämen puhtautta ja mukautumista Hänen tahtoonsa, kunnes he kuvastavat Kristuksen kaltaisuutta," (PP 88, 89).
Turvatessamme täydellisesti Jumalaan voimme olla rohkealla mielellä, sillä Jumala auttaa meitä, puhdistaa ja valmistaa.
"Veljet, nyt ei ole aika surra ja olla toivoton, antautua epäuskoon ja epäilyksiin. Kristus ei ole pelastaja, joka olisi Joosefin uudessa haudassa. Meillä on ylösnoussut Vapahtaja." (5 T 754).
"Tulevien tapahtumien suunnitelma on Luojamme hallussa. Taivaan majesteetti ohjaa niin hyvin kansojen kohtaloita kuin seurakuntansa asioita... Hän, joka ei torku, vaan toimii lakkaamatta toteuttaakseen suunnitelmansa, vie oman työnsä eteenpäin. Hän tekee tyhjäksi jumalattomien aikeet ja sekoittaa niiden suunnitelmat, jotka punovat juonia Hänen kansaansa Vastaan. Hän, joka on Kuningas, Hän, Herra Sebaot, jonka valtaistuinta kerubit kannattavat, varjelee yhä lapsiaan kansojen taistelun ja melskeen keskellä. Hän, joka hallitsee taivaissa, on meidän Vapahtajamme. Hän punnitsee jokaisen koetuksen, Hän vartioi sen ahjon tulta, jossa jokainen sielu on puhdistettava. Kun kuninkaitten linnoitukset kukistuvat, kun vihan nuolet lävistävät Hänen vihollistensa sydämet, on Herra kansansa turva." (Ajatuksia s. v., s. 136).
Kun Jumalan kansan valmistukset on vihdoin päätetty, voitto saatu ja Kristus saapunut noutamaan kansaansa ikuisiin asuntoihin, kuullaan vain kiitosta ja ylistystä korkeuksissa.
"Olemme kotimatkalla. Vielä hetkinen, ja taistelu on laannut. Pitäkäämme me, jotka olemme taistelun helteessä, silmäimme edessä alati kuva siitä, mikä ei vielä näy - ajasta, jolloin maailma on kylpevä taivaan valossa, ajasta, jolloin vuodet vietetään ilossa, yläpuolellamme aamutähdet laulavat ja Jumalan pojat riemuitsevat, Jumalan ja Kristuksen yhdessä julistaessa: 'Syntiä ei ole enää oleva, eikä kuolemaa ole enää oleva.' 'Unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin', rientäkäämme 'päämäärää kohti, voittopalkintoon, johon [sivu 379] Jumala taivaallisella kutsumisella on kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.'" (Review, 19.1. 1950, s. 19).
"Olemme matkalla kotiin. Hän, joka on rakastanut meitä niin paljon, että kuoli edestämme, on valmistanut meille kaupungin. Uusi Jerusalem on tuleva lepopaikkamme. Tässä Jumalan kaupungissa ei ole oleva surua eikä siellä tarvita suruharsoja tai surunauhoja. Siellä ei kuulla enää veisattavan valitusvirsiä murskattujen toiveiden tähden. Pian saamme vaihtaa karkean pukumme häävaatteisiin. Pian saamme katsella Kuninkaamme kruunausta. Ne, jotka maan päällä ovat taistelleet hyvän uskon taistelun ja joiden elämä on ollut kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa, tulevat loistamaan Lunastajansa kirkkautta Jumalan valtakunnassa. Ei kestä enää kauan, kunnes näemme Hänet, johon olemme toivomme iankaikkisesta elämästä keskittäneet. Hänen luonaan nykyisen elämän koetukset ja kärsimykset näyttävät täysin mitättömiltä. (Hebr. 10: 35-37). Katsokaa ylös, katsokaa ylös! Antakaa uskonne alati kasvaa. Olkoon tämä uskonne johtotähtenä kaidalla tiellänne, joka johtaa Jumalan kaupungin porttien kautta suureen tuonpuoleiseen ja rajattoman ihanaan tulevaisuuteen, joka on valmistettu lunastettuja varten. (Jaak. 5: 7, 8)." (9 T 287-288).
"Uskon kautta me voimme kestää ollessamme nyt ikuisen kaupungin kynnyksellä ja sitten saada kuulla tulevamme lausutuiksi tervetulleiksi. .. Siellä lunastetut tervehtivät niitä, jotka johtivat heidät Vapahtajan luo. Yhdessä he kaikki yhtyvät kiittämään Häntä, joka kuoli, jotta ihmisolennot voisivat saada elämän, joka kestää yhtä kauan kuin Jumalan elämä. Taistelu on päättynyt. Koetukset ja kärsimykset ovat lakanneet. Voittolaulut täyttävät kaiken taivaan, kun lunastetut virittävät riemukkaat säveleensä, veisaten: 'Arvollinen, arvollinen on Karitsa, joka oli teurastettu ja joka elää, voittoisa Voittaja'." (AA 601, 602).
Nähdessämme olevamme iäisyyden partaalla, tunnemme pakotusta veli James Whiten (sisar Whiten miehen) kanssa hurmaantuneena huudahtaa:
"Oi ihanuutta! Halleluja! Ajatellessani tätä suloista tulevaisuuden [sivu 380] näköalaa, joka todellisella uskovaisella on edessään, minun köyhä sydämeni oikein liekehtii Jumalan valtakunnan tähden. Jos "pidämme kiinni vielä vähän aikaa, hälvenevät kaikki pimeyden varjot Ihmisen Pojan tulemusta edeltävien valmistavien tapahtumien kirkkauden tieltä." (WLF 8). [sivu 381]
Ollessani Battle Creekissä elokuussa 1868 näin unen, että olin suuressa kansanjoukossa, josta osa valmistautui matkaa varten. Meillä oli raskaasti kuormitetut vaunut matkassamme. Kulkiessamme eteenpäin näytti tie nousevan. Tämän tien toisella puolella oli syvä kuilu ja toisella oli korkea, tasainen, valkoinen seinä niinkuin kovaksi muurattu talon pääty.
Kulkiessamme eteenpäin tie tuli kapeammaksi ja jyrkemmäksi, ja muutamin paikoin se näytti niin kaidalta, ettemme enää voineet matkustaa kuormitetuilla vaunuilla. Irroitimme ne hevosista, otimme osan tavaroita vaunuista ja asetimme ne hevosten selkään ja jatkoimme matkaa ratsastaen.
Edetessämme tie yhä kapeni, niin että meidän täytyi painautua lähelle seinää, ettemme putoaisi äkkijyrkänteeltä alas kuiluun. Kun tämän teimme, painautuivat hevosien selässä olevat tavarat seinää vasten, ja aloimme heilua jyrkännettä kohti. Pelkäsimme putoavamme ja tuhoutuvamme. Otimme sitten tavarat pois hevosten selästä, minkä jälkeen ne putosivat jyrkännettä alas. Jatkoimme matkaa ratsastaen, peläten tien kapeimmille kohdille tultuamme, että menettäisimme tasapainomme ja putoaisimme. Sellaisina hetkinä käsi näytti tarttuvan suitsiin, ohjaten meidät yli vaarallisten kohtien.
Tien yhä kavetessa me oivalsimme, ettei kulku olisi enää turvallista ratsastaen, joten jätimme hevoset, jatkaen matkaa jalan yksikertaisena rivinä, kunkin astuessa edellä kulkevien jalanjälkiin. Tällä kohdalla ojennettiin ohuita nuoria puhtaan valkoisen seinän huipulta, ja me tartuimme niihin hyvin halukkaasti, [sivu 382] että niiden auttamina säilyttäisimme tasapainomme polulla. Kulkiessamme nuora seurasi meitä. Lopulta polku kävi niin kapeaksi, että tulimme siihen johtopäätökseen, että voisimme käydä turvallisemmin kengittä, joten pudotimme ne pois jaloistamme ja kuljimme jonkun matkaa ilman niitä. Pian varmistuimme siitä, että voimme käydä turvallisemmin ilman sukkia. Ne riisuttiin, ja me jatkoimme matkaa paljain jaloin.
Ajattelimme silloin niitä, jotka eivät olleet totuttautuneet puutteeseen, kieltäymyksiin ja koettelemuksiin. Missä sellaiset olivat nyt? Ne eivät enää olleet mukana joukossa, sillä jokaisessa uudessa vaiheessa tiellämme muutamat jäivät jälkeen, niin että ainoastaan ne, jotka olivat tottuneet vaikeuksiin, pysyivät matkassa. Koettelemukset tiellä saivat heidät vain innokkaammin rientämään päämäärää kohti.
Vaara pudota alas kuiluun yhä lisääntyi. Painauduimme lähelle valkoista seinää, mutta silti emme voineet asettaa jalkojamme kokonaan polulle, sillä se oli siihen liian kapea. Silloin jäimme melkein koko painollamme riippumaan nuorista ja huudahdimme: "Meitä kannatetaan ylhäältä! Meitä tuetaan ylhäältä!" Koko kapealla polulla kulkeva joukko lausui nämä samat sanat. Kuullessamme ääniä ilonpidosta ja juopottelusta, jotka tuntuivat nousevan syvyyden kuilusta, meitä värisytti. Kuulimme jumalattomien kiroilua, raakaa leikkiä ja alhaista, saastaista laulua. Kuulimme myös sotalaulua, tanssilaulua sekä soittoa että muuta äänekästä laulua, jossa oli kiroilua, tuskanhuutoja ja katkeraa valitusta, mutta sitä huolekkaammin me pysyttelimme kapealla, vaikealla polulla. Suuren osan ajasta meidän täytyi koko painollamme riippua nuorista. Nämä nuorat tulivat paksummiksi sitä mukaa kuin etenimme.
Tässä huomasin, että valkoinen seinä oli veren tahraama. Tulimme murheellisiksi siitä, mutta tämä tunne kesti kuitenkin vain hetken, sillä ajattelin, että jo pian on kaikki niinkuin olla pitää. Ne, jotka seuraavat meidän jälkiämme, saavat tietää, että muita on kulkenut kaitaa, vaikeaa tietä ennen heitä, josta he tulisivat siihen johtopäätökseen, että jos kerran toiset ovat pystyneet säilyttämään suunnan eteenpäin, voivat hekin tehdä samoin. Ja kun veri pusertuu heidän särkevistä jaloistaan eivät he sorru eivätkä masennu, vaan kun he näkevät veren seinässä, he tietävät, että toiset ovat kestäneet samaa tuskaa.
Lopulta tulimme suuren rotkon luo, johon tiemme päättyi. Nyt ei ollut enää mitään ohjaamassa jalkoja eikä mitään, missä jalat olisivat saaneet levätä. Meidän täytyi nyt kokonaan luottaa köysiin, jotka olivat suurentuneet, kunnes ne olivat yhtä [sivu 383] paksut kuin kehomme. Tässä jouduimme hetkiseksi hämmennyksiin ja tuskaan. Peläten kysyimme hiljaa: Mihin köysi on kiinnitetty? Mieheni oli aivan edessäni. Suuret hikipisarat putosivat hänen otsaltaan, hänen niskansa ja ohimonsa valtimot olivat suurentuneet kaksinkertaisesti tavallisesta koostaan, ja hillityt, tuskaisat valitukset tulivat hänen huuliltaan. Hiki valui kasvoiltani ja tunsin sellaista tuskaa, jota en milloinkaan aikaisemmin ollut tuntenut. Hirvittävä taistelu oli edessämme. Jos me tässä epäonnistuisimme, niin kaikki matkamme vaikeudet olisi koettu turhaan.
Edessämme rotkon toisella puolella oli kauniin vihreä ruohokenttä, jonka ruoho oli noin kuusi tuumaa korkea. En nähnyt aurinkoa, vaan kirkkaan suloisia valonsäteitä, jotka kullan ja hopean näköisinä peittivät tuon kentän. Mitään mitä maan päällä olin nähnyt, ei voitu verrata tämän kentän kauneuteen ja kirkkauteen. Mutta onnistuuko meidän saavuttaa se? oli tuskainen kysymyksemme. Jos köysi katkeaa, niin me hukumme.
Jälleen kuiskasimme tuskaa tuntien sanat: "Mikä pitää kiinni köyttä?" Hetken epäröimme uskaltamasta, minkä jälkeen huudahdimme: "Ainoa toivomme on luottaa täydellisesti köyteen. Siihen olemme luottaneet koko tällä vaikealla matkalla eikä se petä meitä nyt. Vieläkin epäröimme ja masennuimme. Silloin lausuttiin sanat: "Köysi on Jumalan kädessä, meidän ei tarvitse pelätä". Takanamme olevat toistivat nämä sanat lisäten niihin: "Hän ei petä meitä nyt, sillä hän on kuljettanut meidät näin kauas turvallisesti".
Sitten mieheni heittäytyi pelottavan kuilun toisella puolella olevalle kauniille kentälle. Seurasin häntä välittömästi. Oi, mitä vapautusta ja kiitollisuutta tunsimmekaan Jumalaa kohtaan! Kuulin ääniä, jotka voittoisasti ylistivät Jumalaa. Olin onnellinen, täysin onnellinen. (LS 190-193).
Takaisin aloitussivulle