Tulemme tässä luvussa kristinuskon keskeisimpään oppiin, josta Luther kirjoittaa:
Kolmannen enkelin sanoma on sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta: "Vanhurskauttaminen uskon kautta on se sanoma, jonka Jumala määräsi julistettavaksi maailmalle. Se on kolmannen enkelin sanoma, joka on tuleva julistetuksi voimakkaalla äänellä ja johon liittyy Hänen Henkensä runsas vuodatus." (TM 92).
Sisar White sanoo: "Minulle ovat kirjoittaneet useat, kysyen, onko sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta (sama kuin) kolmannen enkelin sanoma? Olen vastannut: Todellisuudessa se on kolmannen enkelin sanoma'." (Review 1.4.1890).
Eliaan sanoma, josta edellä oli puhe, on myös vanhurskauden sanoma, sillä se "kääntää tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun". [sivu 151] Koska näin on, täytyy meidän käsitellä perusteellisesti tätä kristinuskon tärkeintä totuutta ja ennen kaikkea juuri tätä totuutta. Jäännöskansan pelastustien on tultava täysin selväksi.
Meille on sanottu, että "vain harvat isoavat vanhurskautta, ja vain harvat tietävät jotain Jumalan Hengestä nuhtelijana ja lohduttajana". (2 T 128).
Sanomaa vanhurskaudesta on saarnattava. "Sanoman Kristuksen vanhurskaudesta on annettava kuulua maan äärestä sen toiseen ääreen tien valmistamiseksi Herralle. Tämä on se Jumalan kirkkaus, joka päättää kolmannen enkelin työn." (6 T 19).
Oli aika, jolloin kansallemme tuli sanoma: "Ei ole yhtä sadasta, joka omakohtaisesti käsittäisi Raamatun totuuden tästä aiheesta (vanhurskauttaminen uskon kautta), joka on niin välttämätön sekä nykyisen että tulevan hyvämme kannalta." (Review 3.9.1889). Edelleen sanottiin: "Monet kolmannen enkelin sanoman tunnustajista ovat kadottaneet näkyvistään opin vanhurskauttamisesta uskon kautta." (Review 13. 8. 1889).
Näin oli 60 vuotta takaperin. Mitä muutoksia on sen jälkeen tapahtunut, se jääköön kunkin tutkittavaksi - varsinkin omalta kohdaltaan, mutta tarkoin on huomioitava se todistusaineisto, minkä jälempänä esitämme. Siitä olemme selvillä, että jokaisella nykyiseen totuuteen uskovalla tulee olla selkeä käsitys tästä opista sekä läpikotainen kokemus. Meidän on ymmärrettävä tämä totuus sataprosenttisesti! Meidän tulee käsittää se vähintään yhtä hyvin kuin opit Kristuksen tulemuksesta, sabatista, kymmenyksistä, kuolleiden tilasta, pedoista jne. Sinä tiedät, miten synnittömästä Aadamista tuli syntinen. Sehän tapahtui tottelemattomuuden, synnin tekemisen kautta. Mutta tiedätkö, miten syntisestä ihmisestä tulee synnitön, miten hän muuttuu pyhäksi? Se tapahtuu yksinkertaisesti sanoen ainoastaan tottelemalla, lakkaamalla tekemästä syntiä. Mutta tähän juuri tarvitaan ensinnäkin vanhurskauttamista uskon kautta ja sitten Kristuksen vanhurskaus, voittoisa elämä uskon kautta. [sivu 152] Näin se onnistuu, ei muuten, ei hituistakaan vähemmällä, kuten ehkä kokemuksesta tiedät.
A. G. Daniells kirjoitti 1926, että "evankeliumin tärkein totuus, vanhurskauttaminen uskon kautta, on kadotettu." (Review no 12 ja 13, 1926). Näin siis oli vielä 1926. Kuinka on nyt?
Kuinka tämä kokemus saadaan? Profetian henki sanoo: "Olkoon ristiinnaulittu Kristus puheittesi, rukoustesi ja laulujesi aiheena, ja se on murtava sekä voittava sydämesi." (Review 2. 6.1903.
Tämä merkitsee menoa Golgatalle Kristusta katselemaan. Se merkitsee Kristuksen ristinkuoleman ajattelemista, ristin salaisuuteen syventymistä. Se merkitsee, että katselemme synnitöntä Jumalan Poikaa, joka kantoi syntimme ristinpuuhun. Siellä me täytymme kaipauksella sulautua iäti yhdeksi Hänen kanssaan suloisessa kuuliaisuudessa.
Tästä selittyy, miksi tämä suurin kokemus niin monilta puuttuu, miksi "paha, kuolettava hengellinen tauti vaivaa seurakuntaa". Profetian henki sanoo: "Maailmalla on heihin (so. jäseniin) nähden niin monia vaatimuksia, ettei heille jää aikaa Golgatan ristin katselemiseen tarpeeksi kauan, jotta voisivat havaita sen ihanuuden ja tuntea ja kokea sen voiman." (5 T 202).
Vihollinen tahtoisi, että me vaikenisimme tähän kysymykseen nähden tai ettei tätä totuutta julistettaisi selvästi. "Se ajatus, että Kristuksen vanhurskaus annetaan meille, ei minkään ansiomme perusteella, vaan Jumalan vapaana lahjana, on kallis ajatus. Jumalan ja ihmisten vihollinen ei tahtoisi, että tätä totuutta esitettäisiin selkeästi, sillä hän tietää, että jos ihmiset omistavat sen täydellisesti itselleen, hänen voimansa murtuu." (GW 161).
Vihollinen onkin päässyt pelottavassa määrässä pidättämään tämän totuuden kansaltamme sellaisena kuin Jumala tahtoisi sitä julistettavan: "Tiedän seurakuntamme olevan kuolemaisillansa, kun siltä puuttuu opetus vanhurskaudesta uskon kautta Kristukseen ja muistakin samankaltaisista totuuksista." (GW 301). [sivu 153]
Seurakunnan hengellinen tila muuttuu täydellisesti, jos se omistaa Kristuksen vanhurskauden. "Seurakunnan edessä on kirkas aamunkoi, ihana päivä, jos se pukeutuu Kristuksen vanhurskauteen ja sanoutuu irti kaikista maailmallisista suhteista." (8 T 11-12).
Kristuksen vanhurskaudessa ainoastaan on turvamme ja varjeluksemme nyt ja tulevina päivinä: "Ainoastaan Kristuksen vanhurskauden pukuun pukeutuneina me voimme välttää tuomiot, jotka tulevat kohtaamaan maata." (CWE 24).
Näistä lausunnoista käy selville käsittelemämme totuuden tärkeys ja kipeä tarve. Mutta mitä on vanhurskauttaminen uskon kautta? Se on vanhurskaaksi tekemistä, tekemistä yhdenlaiseksi jumalallisen mittapuun kanssa. Jokaisen on koettava tämä henkilökohtaisesti. Tämä persoonallinen kokemus Jumalassa ja Vapahtajassa on välttämätön sielun pelastumisen vuoksi. Sitä Raamatussa ja Todistuksissa alinomaa korostetaan. Välttämättömin tarpeemme ei ole yhdyskunnallinen uskonto, täydellinen oppijärjestelmä, ihmeellinen "nykyinen totuus", vaan persoonallinen elävä usko, joka sovelluttaa henkilökohtaisesti omalle kohdalleen Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumin eli Jumalan voiman vanhurskauttamiseksi, vanhurskaudeksi ja voittamiseksi. Jumala suokoon, että me etsisimme tätä persoonallista sisäistä kokemusta. Se on todellista Jumalan armon ja Jeesuksen sisällistä tuntemista.
Profetian henki selittää, mitä vanhurskauttaminen uskon kautta on: "Se on Jumalan teko, kun Hän painaa ihmisen kunnian tomuun ja tekee ihmisen puolesta sen, mitä hän itse ei kykene hyväkseen tekemään. Ihmisten havaittua oman mitättömyytensä he ovat valmiit puettaviksi Kristuksen vanhurskaudella." (Review 16. 9. 1902; TM 456).
Seurakunnassamme on sellaisia, jotka eivät todellisuudessa tunne Herraa. Me voimme olla ahkeria elatusta hankkiessamme, perhettämme huoltaessamme, ahkeria seurakuntana ja sen [sivu 154] jäseninä. Meillä on tärkeä sanoma vietävänä maailmaan, ja me pinnistämme kaikki voimamme sen jouduttamiseksi. Me myymme kirjallisuutta, uhraamme lähetykselle, kasvatamme ja koulutamme lapsiamme työntekijöiksi, tuemme parantolatyötä, sanalla sanoen, me teemme paljon työn päätökseen viemiseksi. Tätä kaikkea saatamme tehdä Herraa tuntemattakin. Älä säikähdä, ole rauhallinen ja mieti hetkinen, niin havaitset meidän puhuvan oikean sanan ajallaan. Me voimme myydä kirjallisuuttamme ilman Herran tuntemista. Me voimme uhrata runsaasti, maksaa uskollisesti kymmenyksemme, olla ankaria sabatinviettäjiä ulkonaisiin muodollisuuksiin nähden, omaamatta silti Kristuksen sisällistä tuntemusta. Me voimme jakaa kaiken omaisuutemme köyhille ja antaa kehomme poltettavaksi ja olla silti tyhjät Jumalan rakkaudesta. Onko tilamme sellainen kuten tässä on kuvattu? Onko sinulla kuollut kokemus? Nimesi on seurakunnan jäsenluettelossa ja olet yksi Israelista, etkä kuitenkaan ole elävä oksa, kiinni totisessa Viinipuussa. Tällainen on monien kokemus Laodikeassa. Se on vavahduttavaa!
Onko sinulla vain jumalisuuden kuori, mutta ei jumalisuuden voimaa, Kristus-elämää? Kristuksen tosi tunteminen on joka suhteessa ja kaikissa olosuhteissa ylläpitävä Kristussuhde. Se on Kristuksen ylösnousemusvoiman tuntemista muuttuneessa elämässä; se tuo Kristuksen lähellemme, sydämiimme. Se merkitsee "mitä jalompaa voittoa kaikessa". Silloin me "kerskaamme ahdistuksistakin", koska "tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa parhaaksemme". Aina ja kaikkialla ja kaikissa olosuhteissa me silloin riemuitsemme ja olemme turvallisin mielin.
"Jumala tahtoo ... opettaa meille laulun, ja kun olemme sen oppineet syvissä ahdistuksissa, niin voimme laulaa sitä aina jälkeenpäinkin." (Review 25. 11. 1884).
"Kaikki elämänkokemuksen pulmat silloin selviävät. Siellä, missä on esiintynyt hämmennystä, pettymystä, rauenneita aikomuksia ja tyhjäksi tehtyjä suunnitelmia, siellä nähdään nyt suurenmoisia hallitsevia ja voittoisia tarkoituksia ja suunnitelmia, jumalallista sopusointua." (Ed 305). [sivu 155]
"Jumala ei johda lapsiaan milloinkaan toisin kuin he itse tahtoisivat tulla johdetuiksi, jos he voisivat nähdä lopun alusta." (DA 225).
"Elämän koettelemukset ovat Jumalan työvälineitä, joiden tehtävänä on kaiken epäpuhtauden ja karkeuden poistaminen luonteestamme. Ne hakkaavat, tasoittavat, vuolevat, hiovat ja kiilloittavat meitä, ja se tekee kipeää. On tuskallista tulla painetuksi tahkoa vasten. Mutta valmiina kivi täyttää paikkansa taivaallisessa temppelissä. Mihinkään kelvottomaan ainekseen Mestari ei uhraa niin huolellista ja perinpohjaista työtä. Vain kalliit kivensä Hän kiilloittaa kuin temppelin veistetyt kulmapatsaat." (Ajatuksia siunauksen v., s. 21).
Koettelevat ajat ovat edessämme. Koetuksissa opimme tuntemaan itsemme sellaisina kuin olemme todellisuudessa. Luovuttakaamme Vapahtajalle koko johto. Luottakaamme siihen, että Hän käy edellämme, niinkuin Hän kävi muinaisen Israelinsa edellä, pilven- ja tulenpatsaassa, meidän seuratessa Häntä kestävinä minne Hän johtaneekin. Viholliset saattavat vastustaa meitä, puhua pahaa meistä, onnettomuudet voivat kohdata meitä, ja sairaus vaivata ja kuolema tulla kotiimme, mutta älkäämme nurisko ja valittako. Uskokaamme ja turvatkaamme Jumalaan. Kaikki vaikuttaa parhaaksemme. Kerran kaikki valkenee. Kerran kotiin päästyämme kaikki selviää. "Kristus johdattaa lunastettunsa elämän virran luo, missä hän selittää heille kaiken, mikä tuotti heille hämminkiä täällä maailmassa. Armon salaisuudet paljastetaan heille. Siinä missä heidän rajallinen ymmärryksensä käsitti olevan vain sekaannusta ja epäjärjestystä sekä rauenneita suunnitelmia, he näkevät mitä täydellisempää ja kauniimpaa sopusointua." (9 T 194).
Herran sanansaattaja puhuu omista kokemuksistaan meille rohkaisuksi: "Koettelemusten aikoina tulee teidän riippua kiinni Jumalasta ja Hänen lupauksistaan. Joku on kysynyt minulta: 'Etkö sinä lannistu jouduttuasi koetuksiin?' Olen vastannut: 'Kyllä, jos lannistumisella tarkoitetaan masennusta ja alakuloisuutta.' 'Puhuitko kellekään tunteistasi?' 'En. On aika vaieta, aika pitää [sivu 156] kielensä kurissa. Olin päättänyt, etten puhu yhtäkään epäuskoon tai synkkämielisyyteen vivahtavaa sanaa, jotten levittäisi synkkyyden varjoa niiden ylle, joiden seurassa olen. Olen sanonut itselleni, että tahdon kestää puhdistajan tulen, en tahdo tulla kulutetuksi. Kun puhun, puhun vain valoisista asioista, puhun uskosta ja toivosta Jumalaan, puhun vanhurskaudesta, hyvyydestä ja Vapahtajani Kristuksen rakkaudesta. Puheeni on oltava sellaista, mikä johtaa toisten mielet taivaaseen ja taivaallisiin asioihin, Kristuksen työhön taivaassa meidän hyväksemme ja meidän työhömme maan päällä Hänen hyväksensä." (Review 11. 2.1890).
Tällaista on uskosta vanhurskautetun ja vanhurskaan Jumalan lapsen elämä. Se on sisällisesti armosta elämistä, Kristuksen sydämessämme asumista. Ulkonaisesti se on Hengen hedelmien kantamista, voittoisaa elämää omaa lihaa, perkelettä ja maailmaa vastaan. Se on uuden sydämen, uuden mielen ja uuden elämän omistamista uuden syntymisen ja pyhityksen kautta.
"Kun Jeesus puhuu uudesta sydämestä, Hän tarkoittaa mieltä, elämää, koko olemusta. Sydämen muutos merkitsee kiintymysten irroittamista maailmasta ja niiden kiinnittämistä Kristukseen. Uuden sydämen omaaminen on samaa kuin omata uusi mieli, uudet aikomukset ja uudet vaikuttimet. Mikä on merkkinä uudesta sydämestä? - Muuttunut elämä. Päivittäinen, hetkittäinen kuoleminen itsekkyydelle ja ylpeydelle." (SN 65).
"Ulkonainen vanhurskaus todistaa sisäisen vanhurskauden puolesta. Se, joka on sisäisesti vanhurskas, ei ole kovasydäminen eikä töykeä, vaan hän kasvaa päivä päivältä Kristuksen kuvan kaltaiseksi, kasvaen voimasta voimaan. Hän, jota totuus pyhittää, hallitsee itsensä ja seuraa Kristuksen jälkiä siksi kunnes armo vaihtuu kirkkauteen. Vanhurskaus, jolla meidät vanhurskautetaan, luetaan hyväksemme; vanhurskaus, jolla meidät pyhitetään, annetaan osaksemme (istutetaan meihin). Edellinen oikeuttaa meidät taivaaseen, jälkimmäinen tekee meidät taivaskelpoisiksi." (SN 27). [sivu 157]
"Kun olemme pukeutuneita Kristuksen vanhurskauteen, ei synti meitä miellytä, sillä Kristus työskentelee kanssamme. Voimme tehdä erehdyksiä, mutta vihaamme syntiä, joka aiheutti Jumalan Pojan kärsimykset." (SN 332).
Merkitsemme joitakuita vanhurskautetun ja vanhurskaudessa vaeltavan ihmisen ominaisuuksia: "Vanhurskaus on pyhyyttä, Jumalan kaltaisuutta, ja 'Jumala on rakkaus'. (1 Joh. 4:16). Se on sopusointua Jumalan lain kanssa, sillä 'kaikki sinun käskysi ovat vanhurskaat' (Ps. 119:172), ja 'rakkaus on lain täyttymys' (Room. 13:10). Vanhurskaus on rakkautta, ja rakkaus on Jumalan valkeus ja elämä. Jumalan vanhurskaus on ruumiillistunut Kristuksessa. Me saamme vanhurskauden ottaessamme vastaan Hänet." (Ajatuksia, s. 33).
Vanhurskaus ja synti eivät viihdy samassa sydämessä ja elämässä. "Vanhurskauden ja synnin, rakkauden ja vihan, totuuden ja valheen välillä käydään keskeytymätöntä taistelua." (Ajatuksia s. 45). Kristus "rakasti vanhurskautta ja vihasi vääryyttä" (Hebr. 1:9). Niin tekee myös jokainen todellinen Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. "Tosi hurskaus alkaa silloin, kun kaikki kaupankäynti synnin kanssa on lopussa. Silloin sydän yhdistyy apostoli Paavalin sanoihin (lue Fil. 3:13,14, 8)." (Ajatuksia s. 108).
"Sinun elämäsi ja luonteesi tulee muistuttaa Jumalan omaa elämää ja luonnetta. Se taas on mahdollista vain siten, että vastaanotat Kristuksen armon ja vanhurskauden." (Ajatuksia 125).
Sanoma Laodikealle - Uskollisen Todistajan todistus - on sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta ja vanhurskaaksi tulemisesta Jeesuksen sydämeen vastaanottamisen kautta. Se on tärkeä sanoma. "Tämä totuus 'Kristus meidän vanhurskautemme', sisältää kaikki muut totuudet." (Review 23.12.1890).
"Oi, armon syvyys ihmeisin!" täytyy meidän huudahtaa ajatellessamme esitettyjen sanojen valossa Jumalan hyvyyttä meitä kohtaan ja Kristuksen elämänsä ja kuolemansa kautta hankkimia ansioita, jotka me saamme vapaasti ja ilmaiseksi omistaa iankaikkiseksi pelastukseksemme. Olimme tehneet [sivu 158] syntiä, ja synnin palkka on ikuinen kuolema. Emme voineet muuttaa itseämme emmekä saada tehtyä tekemättömäksi. Avuttomina, sanattomina ja toivottomina me seisoimme rikotun Jumalan lain ja tuomioistuimen edessä. Ja silloin, juuri silloin, asettui Jumalan ainosyntyinen Poika vapaaehtoisesti sijaiseksemme, nauliten syntimme ristiin. Hän otti syntimme, joihin Hänellä ei ollut osuutta, antaakseen, meille vanhurskautensa, johon meillä ei ollut ansiota. Me katsoimme hädässämme Hänen puoleensa, uskoimme Häneen ja otimme Hänet vastaan Vapahtajanamme. Tilamme Jumalan edessä muuttui, oli kuin emme olisi koskaan syntiä tehneetkään. Sellainen muutos on ihmeellinen. Vain Jumala voi sen saada aikaan Kristuksen kautta. Emme saata tätä käsittää tai selittää, mutta tiedämme olevamme vanhurskautettuja uskon kautta Kristukseen Jeesukseen.
Oi, jospa meillä kaikilla henkilökohtaisesti olisi tämä kokemus! Me voimme saada sen, mutta ainoastaan luovuttamalla syntimme Jeesukselle, uskomalla sydämellämme ja vastaanottamalla Kristuksen tahrattoman vanhurskauden elämäksemme ja autuudeksemme. Oi, jospa voisimme sanoa: "Minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa!" (Gal. 2: 20). Tämän kokemuksen on tultava omaksemme. Vanhurskauttaminen ei saa jäädä pelkäksi kauniiksi opiksi, sovituksen dogmiksi. Meille on tarjona rauha, ilo ja onni uskon kautta Jumalan vanhurskauteen Kristuksessa Jeesuksessa. Jos sen omistamme, on meillä lepo Herrassa ja yliluonnollinen, voittamaton voima. Silloin kestämme Hänen kanssaan kiusauksissa, koetuksissa ja ahdistuksissa.
Mutta jos kokemuksemme pysähtyy tähän, Jumalan armon omistamiseen uskon kautta Kristuksessa Jeesuksessa vanhurskauttamiseksemme, niin tulemme kohtaamaan kaksi voittamatonta - synnin ja muodollisuuden. Enemmän, ne voittavat meidät. Todellinen, elävä, voittoisa uskonto pysyy jatkuvasti sellaisena, kun Kristus on vastaanotettu sydämeen pysyvästi.
"Uskonto merkitsee Kristuksen sydämessä asumista. Ja missä Hän on, siellä sielu.,. alati kasvaa ja alati edistyy täydellisyyttä kohti." (Review 24. 5. 1892). [sivu 159]
"Ilman Kristuksen läsnäoloa sydämessä on jumalanpalveluksen harjoitus ainoastaan kuollutta ja kylmää muotomenoa." (Review 17. 4. 1888).
"Suuret luulot itsestään, muodollisuudet ja seremoniat, miten mahtavilta ne näyttänevätkin, eivät tee sydäntä hyväksi ja luonnetta puhtaaksi." (Review 30. 4. 1895).
"Ulkonaisten muodollisuuksien noudattaminen ei milloinkaan täytä ihmissielun suurta tarvetta." (Review 25. 1. 1887).
"Muodollisuus, ylpeys ja näyttelemisen halu ovat vallanneet seurakunnassa tosi hurskauden ja nöyrän jumalisuuden paikan." (FCE 253).
Juuri tässä kohden me kansana olemme joutuneet Laodikea-tilaan. Uskomme ja tunnustuksemme viittaavat Jumalaan ja Kristukseen, mutta tekomme ovat omahyväisiä ja itsekeskeisiä. "Jumalan kansan todellista tilaa osoittavat tosiasiat puhuvat voimakkaammin kuin heidän tunnustuksensa." (Review 24. 7. 1888).
"Henkilökohtainen uskonto on keskuudessamme matalatasoista. On monia muotoja, paljon koneistoa ja runsaasti huuliuskontoa. Uskonnolliseen (hengelliseen) kokemukseemme täytyy tulla jotakin syvällisempää ja kestävämpää ... Tarvitsemme Jumalan tuntemusta ja Hänen rakkautensa voimaa, niinkuin se on ilmaistu Kristuksessa ... Meidän on saavutettava kristillisen luonteen täydellisyys Kristuksen ansioiden nojalla, Hänen vanhurskautensa perusteella, joka meille annetaan uskon kautta." (5 T 743-744).
Muuttunutta, so. hengellistä kokemusta, Kristus-kokemusta, tarvitsevat monet saarnaajatkin. "Ihminen saattaa pitää miellyttäviä saarnoja ja olla silti kaukana Kristuksesta hengellisen kokemuksensa puolesta. Hänet saatetaan korottaa inhimillisen suuruuden huipuille, vaikka ei olisi milloinkaan kokenut itsessään sisällistä armon työtä, joka muuttaa luonteen. Hänen pitäytymisensä evankeliumin pyhiin totuuksiin, jotka hän on oppinut ja käsittänyt älyllisesti, mutta joita hän ei ole vastaanottanut sielunsa sisimpään pyhäkköön, on pettänyt hänet. Meillä [sivu 160] täytyy olla enemmän kuin pelkkä älyllinen usko totuuteen." (Review 14.2.1889).
Asian ylen suuren tärkeyden vuoksi on tarpeellista tarkastella hiukan lähemmin juuri tätä puolta tästä käsiteltävänä olevasta kysymyksestä.
Puhuessaan vanhurskaudesta käyttää Paavali kolmea kreikankielistä sanaa, jotka on johdettu samasta sanajuuresta. Vanhurskauttamisesta hän käyttää sanaa
Todellinen elävä usko vaikuttaa nämä kaikki:
Kristuksen sovintokuoleman ansiosta olemme pelastetut synnin alta ja kuoleman tuomiosta - uskon kautta. Tämä on vanhurskauttaminen. Siitä puhuu apostoli Paavali Room. 1-4 luvuissa. Ja sen jälkeen asetetut vanhurskauden ja elämän olotilaan omistettuamme Kristuksen Pyhän Hengen kautta sydämeemme. (Room. 5-8 luvut).
Usein joudutaan vaikeuksiin, kun ei käsitetä, että synti on itsessään jotain enemmän kuin synnillinen teko, ja toiselta puolen, kun ei oivalleta, että vanhurskauskäsitteeseen sisältyy enemmän kuin armahdus eli anteeksiantamus. Tämän kristinuskon pääopin yksipuolinen ja puutteellinen ymmärtäminen on aiheuttanut paljon hämmennystä, jopa riitaa ja taisteluakin uskonnollisella alalla. Tämän kysymyksen piiristä löydettänee myös kristinuskon kohtalokkaimmat erehdykset ja eksytykset - pelastus ilman tekoja ja pelastus yksistään teoista. [sivu 161]
Emme puhu yksipuolisesti ainoastaan synnillisistä teoista vaan myös synnillisestä luonnosta. Mikä on ero niiden välillä? Luther opettaa synnillisestä luonnosta:
"Ihminen perii koko luontonsa vanhemmiltaan. Ihmisen syntisyys . . . periytyy hänen sieluunsa ja ruumiiseensa ... ja on piintyneenä hänen luontoonsa. Se on olemassa ennen kaikkia tahdonratkaisuja. Se kuuluu erottamattomasti inhimilliseen olemassaoloon ensimmäisen lankeemuksen jälkeen, tehden ihmisen kaikki pyrkimykset ja teot syntisiksi." Luther jatkaa: "Vika on luonnon tilassa; sen koko syntymä ja alku on turmeltunut ja syntinen. Tämä on perisynti eli luonnonsynti eli persoonasynti, todellinen pääsynti. Jos sitä ei olisi, niin tekosyntiäkään ei olisi. Tätä syntiä ei tehdä niinkuin kaikkia muita syntejä, vaan sen olemassaolo aiheuttaa kaikki synnit. Se on olemussynti, joka ei aiheuta vain hetkellisiä syntejä, vaan tämä synti on olemassa missä tahansa ihminen on ja niin kauan kuin hän elää. Syntymässä luonto ... on tullut syntiseksi." (Saarnivaara, Syntisen tie vanhurskauteen, osa 2, ss. 21-22).
Synnillä on siis kaksi muotoa: luonto ja teko. Kristuksen evankeliumi sisältää varauksen näitä molempia varten: vanhurskauttamisen ja Kristuksen vanhurskauden lahjoittamisen. Meille on tarjona yhdeltä puolen armahdus, anteeksiantamus eli vapautus synnillisistä teoistamme ja toisaalta vapautus synnynnäisestä synnillisestä luonnosta, saatanan vallasta, jottemme joutuisi synnillisiin tekoihin.
Profetian hengen antama opetus selvittää yksinkertaisimmin ja nopeimmin nämä pelastuksemme molemmat puolet - vanhurskauttamisen ja vanhurskaaksi tekemisen eli synnillisistä teoista ja synnillisestä luonnosta vapautumisen. Siten meille selviää, kuinka vanhurskaannumme eli tulemme Jumalan lapsiksi ja kuinka saamme vanhurskauden eli pysymme Jumalan lapsina. Toinen merkitsee syntien anteeksisaamista uskon kautta Kristukseen ja toinen syntien voittamista Kristuksessa Jeesuksessa, kun uskomme ja olemme kuuliaiset.
"Kristus ei toivo mitään niin paljon kuin saada lunastaa perintöosansa (kansansa) saatanan vallasta. Mutta ennen kuin [sivu 162] voimme tulla vapautetuiksi saatanan vallasta ulkonaisesti (so. teoista), täytyy meidän olla vapautetut hänen vallastaan sisäisesti (synnillisen luonnon herraudesta)." (KV 192).
Juuri tähän perittyyn synnynnäiseen synnilliseen luontoon elämässämme Kristus tahtoisi käydä käsiksi, kukistaakseen sen ja istuttaakseen meihin sen tilalle uuden luonnon, oman jumalallisen luontonsa, jotta uusi ihminen kasvaisi ja vanha katoaisi, jotta elämästämme säteilisi syntien sijasta vanhurskaus - Hengen hedelmät. Täydellinen pelastus ei varaa meille ainoastaan syntien, synnillisten ajatusten ja tekojen anteeksiantoa, vaan myös uuden luonnon, josta johtuvat pyhät ajatukset ja vanhurskaat teot.
"Syntien anteeksianto ei ole Kristuksen kuoleman ainoa seuraamus. Hän teki äärettömän uhrauksensa ei ainoastaan siksi, että synti saataisiin poistetuksi, vaan myös siksi, että ihmisluonto voitaisiin uudistaa, tehdä jälleen kauniiksi, rakentaa uudelleen raunioistaan ja tehdä otolliseksi elämään Jumalan läheisyydessä." (5 T 537).
Emme ole tekemisissä ainoastaan synnillisten ajatusten ja tekojen kanssa, vaan jonkin itsessämme olevan mahtavan voiman, vaikuttimen, kanssa, vanhan synnillisen luonnon kanssa, joka viettelee ja johtaa syntiin. "Sydämen täytyy tulla puhdistetuksi kaikesta, mikä johtaa syntiin." (Review 28. 6. 1904).
Näitä molempia pelastuksen puolia korostavat apostolit opetuksessaan. Paavali sanoo: "Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi Hänen kanssaan Hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut." (Room. 5: 10).
Sovitus merkitsee samaa kuin anteeksiantamus ja vanhurskauttaminen, uusisyntyminen ja Jumalan lapseksi tulo. Pelastuminen Kristuksen elämän kautta tarkoittaa Kristuksen sisällisen hallitsemisen kautta saatavaa voittoa synnistä, synnillisen luonnon kukistamista. [sivu 163]
Jumala, on "kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien" (1 Tim. 4: 10). Uskovat ovat jo pelastetut vanhurskauttamisessa (2 Tim. 1:9). mutta siitä lähtien he tarvitsevat "paljoa enemmän" pelastusta jokapäiväisessä elämässään Kristuksen voittoisan elämän kautta voittajiksi tullakseen.
Jumalan kansalle, Hänen armahdetuille ja vanhurskautetuille lapsilleen, luvataan vapahdus kaikista synneistä, täydellinen pelastus synnin ja synnillisen luonnon vallasta, saatanan herruudesta. (Matt. 1:21; Hebr. 7:25).
Johannes kirjoittaa: "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä." (1 Joh. 1: 9).
Tässäkin mainitaan ensin anteeksiantamus ja sitten puhdistus, ensin Kristuksen vanhurskauden hyväksemme lukeminen ja sitten voitto, puhdistus, synnistä sydämeen vastaanotetun Jumalan vanhurskauden, Jeesuksen Kristuksen kautta. Tuntuu siltä kuin Jumala olisi enemmän, jos niin voisimme sanoa, innostunut meidän vapauttamisestamme sisällisesti saatanan vallasta, synnilliseen luonnon orjuuttavista kahleista, kuin syntien anteeksiantamisesta. Tiedämme kuitenkin, että nuo molemmat pelastuksen osat täydentävät toisiaan ja yhdessä aikaansaavat Kristuksessa Jeesuksessa täydellisen ja iankaikkisen pelastuksen. Kumpikaan ei yksinään riitä lopulliseen pelastukseen. Mitä hyötyä lopultakaan olisi Kristuksen kuolemasta ja anteeksiantamuksesta, jos ei ylösnoussut Vapahtaja tulisi meihin asumaan ja voittoisan elämänsä kautta lahjoittaisi meille voittoa synneistä ja kuolemasta. Ja toiselta puolen, Vapahtajan pyhä, synnitön elämäkään ei riittäisi meille ikuista elämää lahjoittamaan, jos Hän ei olisi kuollut ja vuodattanut verensä syntiemme sovitukseksi. "Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta." (Hebr. 9:22). Anteeksiantamuksen kautta käy tie voittoon elävän Vapahtajan kanssa.
"Jumala tahtoo saattaa ihmisen välittömään yhteyteensä. . ., jotta Ihminen voisi tulla muutetuksi Jumalan kaltaisuuteen. Saatana toimii tämän tarkoituksen tyhjäksitekemiseksi . . . Ihmisten mielien käännyttyä pois Jumalasta kiusaaja voi [sivu 164] johtaa heidät valtansa alle. Hän voi hallita ihmisluontoa." (CH 345).
Armahdetun Jumalan lapsen ainoa varmuus on Armahtajansa ja Vapahtajansa yhteydessä uskon kautta. Kun hän voi sanoa päivästä päivään sydämen uskossa ja vakaumuksessa: "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa", niin hänellä on tuo siunattu kaksinainen pelastuskokemus, vanhurskauttamus ja Kristuksen vanhurskaus. Sellainen kristitty, joka on tyhjentynyt omasta vanhurskaudestaan, on oikeutettu sanomaan: "Herra, meidän vanhurskautemme." (Jer. 23:6).
"Kristuksen seurakunnasta on kirjoitettu: Tämä on se nimi, jolla sitä nimitetään: 'Herra, meidän vanhurskautemme'. (Jer. 33:16). Tämä nimi annetaan jokaiselle Kristuksen seuraajalle. Se on Jumalan lapsen perintö. Perhettä nimitetään isän mukaan." (Ajatuksia siun. vuor., 124).
Kuunnelkaamme seuraavia lohduttavia sanoja: "Lunastussuunnitelmassa on otettu huomioon meidän täydellinen takaisin voittamisemme eli vapauttamisemme saatanan vallasta. Kristus erottaa aina katuvaisen sielun synnistä. Hän tuli tuhoamaan perkeleen teot, ja Hän on huolehtinut siitä, että Pyhä Henki annetaan jokaiselle parannuksen tehneelle sielulle hänen varjelemisekseen synnin teoista." (DA 311).
Korvissani - sielun korvissani - soivat nuo toivoa antavat sanat: "Vapautetut saatanan vallasta sisällisesti!" Tätä kokemusta juuri me kaipaamme ja tarvitsemme. Kristus on halukas, ei ainoastaan anteeksiantamaan synnin vaan myös vapauttamaan sen vallasta, jottemme joutuisi jälleen sen orjuuteen. Tätä kokemusta kansamme tarvitsee. Se ei jätä meitä, niinkuin monesti valitettavasti on tapahtunut uskomisestamme, tunnustamisestamme, puhtaasta opistamme ja ponnistuksistamme huolimatta horjahtamaan ja lankeamaan, lankeamaan ja horjahtamaan. Tahtoa hyvään on ollut, siitä ei ehkä ole ollut puutetta, mutta voima, rukouksistamme, Raamatun lukemisestamme ja kokouksissa käymisestämme huolimatta, on puuttunut.
Edellä oleva selittää epäonnistumisemme, jos sellaista olemme [sivu 165] kokeneet, syyn täydellisesti: emme ole vastaanottaneet Jumalan täydellistä pelastussanomaa vanhurskauttamiseksi ja vanhurskaudeksi. Kristus odottaa, että Hän, läpikotaisen heräyksen ja uudistuksen tapahduttua elämässämme, saa astua sydämeemme istuttaakseen meihin uuden luonnon, oman jumalallinen luontonsa (2 Piet. 1: 4), jossa ei ole syntiä ja jota ei ole koskaan voitettu, ja hallitakseen sydäntämme yksinään. Oivaltakaamme vihdoinkin, että pelkkä suun tunnustus ja oikeinkaan oppi tai seurakuntayhteys eivät riitä. Tarvitsemme uuden kokemuksen. Pelastus Kristuksessa antaa meille tämän uuden luonnon Hänessä. Kun meillä itsellämme on tämä kokemus, kykenemme me ilmoittamaan tätä täydellistä pelastuksen evankeliumia, Eliaan sanomaa, toisille. Siellä, missä tätä vanhurskauden sanomaa julistetaan, siellä on päästy kolmannen enkelin voimakkaan huudon esimakuun ja valon alkuun, sillä on kirjoitettu: "Kolmannen enkelin voimakas huuto on jo alkanut Kristuksen, syntejä anteeksiantavan Lunastajan vanhurskauden ilmaisemisella. Tämä on sen enkelin valon alkua, jonka kirkkaus tulee täyttämään koko maan." (Review 22. 11. 1892).
"Tämän sanoman (vanhurskaus uskon kautta), sellaisena kuin se on annettu, tulisi mennä jokaiselle seurakunnalle, joka tunnustaa uskovansa totuuden, kansamme nostamiseksi korkeammalle tasolle." (Review 18. 3. 1890).
Nyt tarvitaan enemmän julistusta synnistä ja armosta apostolien ja uranuurtajaisiemme mukaan. Uskomalla täyspainoiseen Raamatun sanomaan pääsemme sisälle uskonvanhurskauden salattuun ja ihmeelliseen maailmaan.
Meidän tulee elävästi käsittää, että "iankaikkisen elämän ehdot ovat armon alla aivan samat kuin Eedenissäkin - täydellinen vanhurskaus, sopusointu Jumalan kanssa ja täydellinen kuuliaisuus Hänen lakinsa periaatteille". (Ajatuksia, s. 91).
Näiden ehtojen täydellinen täyttäminen on tehty meille mahdolliseksi. "Kristuksen uskonnossa on uudistava voima, joka muuttaa koko olennon ja nostaa ihmisen jokaisen turmelevan ja alhaisen paheen yläpuolelle, ylentäen ajatukset ja toiveet Jumalaa [sivu 166] ja taivasta kohden. Yhdistettynä Jumalaan ihminen osallistuu jumalallisesta luonnosta. Häneen pahan nuolet eivät satu, sillä hän on puettu Kristuksen vanhurskauden täydellisiin sotavarustuksiin." (CT 51-52).
Kuinka ja koska se vanhurskaus, se vanhurskauden puku, josta edellä olemme kuulleet ja joka meille rahatta ja ilmaiseksi tarjotaan, on hankittu, siitä antaa seuraava profetian hengen lausunto ihanaa valaistusta:
"Nuo vaatteet on kudottu taivaan kangaspuissa. Niissä ei ole yhtä ainoata inhimillistä lankaa. Veljet, tämä vaate kudottiin. Ihmiskeho - Kristuksen liha - oli kangaspuut, joissa se kudottiin. Tuo vaate kudottiin Jeesuksen samankaltaisessa lihassa kuin on sinulla ja minulla, sillä Hänen piti tulla osalliseksi samanlaisesta lihasta ja verestä kuin on meilläkin. Sellainen liha, kuin on sinulla ja minulla, oli Kristuksella maailmassa ollessaan, ollen ne kangaspuut, joissa Jumala kutoi ne vaatteet, joihin meidän tulee pukeutua lihassa ollessamme. Hän tahtoo, että me pukeudumme niihin vaatteisiin nyt lihassa ollessamme, kunnes tulemme kuolemattomiksi...
"Se vaate on meitä kaikkia varten. Kristuksen vanhurskaus - Hänen elämänsä elämä - on minua ja sinua varten valmistettu vaate. Jumala Kristuksessa oli kutoja . .. Kristuksen tulee olla meissä, niinkuin Jumala oli Kristuksessa. Silloin on meillä Hänen luonteensa ... Hänen luonteensa tulee tulla kudotuksi meissä ja muodostetuksi meissä niiden kärsimysten, kiusausten ja koetusten kautta, jotka kohtaamme. Kutoja on Jumala, ei ilman meitä. Se on tulos Jumalan ja ihmisen yhteistyöstä. Se on Jumalan salaisuus sinussa ja minussa, sama salaisuus, joka oli evankeliumissa ja joka on kolmannen enkelin sanoma . ...
"Se vaate kudottiin ilman meitä, mutta se ei tule omaksemme ilman meitä. Sen vuoksi meitä kuljetetaan ankarien koetusten ja kiusausten läpi, jotta tulisimme osalliseksi Kristuksen luonteesta. Nämä koetukset ja kiusaukset ilmaisevat meille meidän luonteemme sekä Hänen luonteensa omistamisen tärkeyden. Kuljettuamme samankaltaisten koetusten ja kiusausten kautta, joiden läpi Hänen oli käytävä, me osallistumme Hänen [sivu 167] luonteestaan, kantaen kehossamme Herran Jeesuksen Kristuksen elämän vanhurskautta.
"Tuo vaate kudottiin ilman meitä. Sen kauneus on siinä, että saamme omistaa sen niin täydellisenä kuin Hän itse on. Meidän on kasvettava Kristukseen, kunnes olemme päässeet uskon yhteyteen ... ja Jumalan Pojan tuntemisessa täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän mukaan.
"Minkä mittaisiksi meidän on tultava, ennenkuin jätämme tämän maailman? - Kristuksen mittaisiksi. Minkä kokoisiksi meidän tulee tulla? - Kristuksen kokoisiksi. Meidän tulee kasvaa täyteen miehuuteen niin että olemme saavuttaneet Kristuksen täyteyden täyden mitan." (General Conference Bulletin, 1893, s. 207).
Ainoastaan vanhurskaat tullaan säästämään ja pelastamaan: "Ainoat, jotka havaitaan uskollisiksi, ovat ne, jotka ennemmin kuolevat kuin tekisivät yhdenkään väärän teon." (5 T 53).
Aikaisemmin olemme maininneet, että "voimakas huuto" on jo alkanut määrätyssä merkityksessä - Kristuksen vanhurskauden ilmaisemisella. Sen alkukin on meille ilmoitettu. Toistamme seuraavan profetian hengen lausunnon:
"Koetusaika on juuri edessämme. Kolmannen enkelin sanoman voimakas huuto on jo alkanut Kristuksen, syntejä anteeksiantavan Lunastajan vanhurskauden ilmaisemisella. Tämä on sen enkelin valon alkua, jonka kirkkaus on täyttävä koko maan." (Review 29. 11. 1892).
Tämän johdosta sanoo A. G. Daniells (1926): "'Kristuksen vanhurskauden ilmaiseminen' viittaa siihen kriisiin, jonka kansamme kohtasi 1888 Minneapoliksessa (U.S.A.) pidetyn Pääkonferenssin kokouksen aikana. Siihen aikaan Herra lähetti kansalleen sanoman, kutsuen heitä läheisempään yhteyteen kanssansa. Se oli kutsu puhdistautumaan synnistä ja sydämen oven avaamiseen Vapahtajalle elämän valtiaaksi. Se oli täsmällinen kutsu niiden ehtojen täyttämiseen, josta on seurauksena 'Kristuksen luonteen täydellinen uudistaminen Hänen kansassaan', jotta 'viimeinen suuri sato pian kypsyisi ja Kristus voisi saapua kokoamaan kalliin viljan'.
"Uskon Herran aikeena Minneapoliksen kokouksessa olleen saattaa kansansa uuteen voiman ja voittoisan elämän kokemukseen, jonka seurauksena olisivat olleet iltasateen kuurot ja työn [sivu 169] päättäminen. Mutta tämä kokemus jäi monelta saamatta. Siitä johtuu Herran tulon viipyminen ja vallitseva heikkous keskuudessamme.
"Tätä läpikäymäämme kokemusta voitaneen varmasti verrata muinaisen Israelin tuloon Kades Barneaan, heidän ollessa astumaisillaan rajan yli luvattuun maahan. Mutta he eivät astuneetkaan sinne. Sen ajan johtajat, Kaaleb ja Joosua, sanoivat: Me voimme varmasti omistaa sen maan, lähtekäämme! Mutta kansa sanoi: Me emme kykene sitä tekemään. Sen maan asukkaat ovat jättiläisiä; he surmaavat meidät. Olisi mieletöntä ryhtyä sellaiseen yritykseen! He kieltäytyivät lähtemästä. Ja siitä hetkestä lähtien he vaelsivat etelään päin, sen sijaan että olisivat käyneet pohjoissuuntaan ja astuneet luvattuun maahan. Kolmekymmentäkahdeksan vuotta he sitten harhailivat vain aikaa kuluttaen." (5 Moos. 1: 19-46).
"Kolmekymmentäkahdeksan vuotta on nyt (1926) kulunut tuosta jäännösseurakunnan kriisistä, jolloin Jumala antoi sanoman Kristuksen vanhurskauden omistamiseksi uskon kautta, käskien heitä käymään eteenpäin voittoon Hänen väkevyytensä voimassa. Jotkut vastaanottivat sanoman iloiten ja luottavaisina, ollen valmiit käymään eteenpäin, mutta toiset eivät tahtoneet ymmärtää sanomaa, ollen pelkureita ja epäuskoisia. Sen seurauksena on Jumalan jäännöskansa jätetty heikkouden tilaan ponnistelemaan sen toteuttamiseksi, minkä Jumala olisi tahtonut tehdä ja mitä ihmisvoimin ei kyetä milloinkaan saamaan aikaan . .. Totta on, että Jumala on vaikuttanut hyväksemme tänäkin aikana . . . mutta koko tämän ajan (v. 1888 alkaen) on Kristus kaihoten ja ikävöiden 'odottanut milloin saisi ilmaista itsensä seurakunnalleen'. .. Kaikki nämä vuodet olemme kuljeskelleet ja kierrelleet, puhuen 'työn päättämisestä', toivoen saavamme nähdä sen toteutettuna. Totisesti olemme kiertäneet tätä vuorta tarpeeksi kauan. Jumala kehoittaa meitä tällä hetkellä nousemaan ja kääntämään kasvomme luvattua maata kohden, marssimaan ulos tappioiden erämaasta, kokeaksemme voiton ja saadaksemme voiman, joka on tarjona omistettavaksemme. Mikä saisi meidät kääntymään ja lopettamaan tämän [sivu 170] korpivaelluskokemuksemme? Minulle se on henkilökohtainen kysymys." (The Finishing of the Work, ss. 27-28).
Tästä vuoden 1888:n "kriisistä" on lausuttu erilaisia mielipiteitä, jotenka lienee paikallaan kosketella sitä hiukan seikkaperäisemmin tässä yhteydessä. "Suora todistus" on tässäkin tarpeen. Eräs äskettäin edesmenneistä johtajistamme sanoo kirjassaan Minneapoliksen kokousta "ihanaksi voitoksi ja tilaisuudeksi", ollen alkua suurempiin ja parempiin asioihin adventtiseurakunnan hyväksi". Hän sanoo edelleen: "Minneapoliksen kokous kohoaa vuoren tavoin adventtiliikkeen kaikkien muiden konferenssikokouksien yläpuolelle." Hän sanoo sitä valtavaksi heräykseksi. "Se totuus, joka sai aikaan tämän valtavan heräyksen, oli sanoma uskonvanhurskaudesta. Kristusta korotettiin ja Jumala teki ihmeellisiä asioita kansansa hyväksi." "Tässä Minneapoliksen kokouksessa 1888 adventtiseurakunta täysin oivalsi todellisen Herran puoleen kääntymisen suuren tarpeen . . Minneapoliksen kokous oli myrskyinen, mutta se päättyi lopulta hyvin." "Herra antoi kansalleen ihmeellisen voiton. Se oli alku suureen hengelliseen heräykseen adventtikansan keskuudessa." (L. H. Christian, The Fruitage of Spiritual Gifts, ss. 219, 223, 225, 233).
Nämä ilmoitukset pitänevät paikkansa ainoastaan osittain. Emme halua käydä ratkaisemaan asiaa puoleen tai toiseen, mutta haluamme valaista sitä toiseltakin puolen, sillä nuo viimeksi esittämämme arvostelunsanat vaikuttavat hiukan yksipuolisilta verrattuina eräisiin toisiin lausuntoihin. Antakaamme tosiasioiden puhua.
Lainaamistamme veli Daniellsin sanoista kävi ilmi, ettei Kristus saanut "ilmaista itseään seurakunnalle" 1888 eikä sen jälkeenkään, ei ainakaan vuoteen 1926 mennessä, jolloin veli D. tästä kirjoitti. Sisar Whiten todistukset ovat yhtäpitäviä v. D. todistuksen kanssa.
Paria vuotta myöhemmin kirjoitti Taylor G. Bunch, eräs johtavista saarnaajistamme, kirjasen nimellä "Neljäkymmentä vuotta korpivaellusta", tarkoittaen sillä adventtikansan korpivaellusta v:sta 1888 v:een 1928. Ilmeistä on, että harhailua [sivu 171] epäuskon erämaassa on jatkunut senkin jälkeen aina tähän asti ja valitettavasti yhä jatkuu.
"Adventtikansan yleinen suhtautuminen vanhurskauden sanomaan 1888 oli torjuva", kuten eräs adventtikirjailija on sanonut.
Miksi tällainen sanoma tuli adventtikansalle? Kansamme historiasta ilmenee, että 1870-luvun loppupuolella ja varsinkin 1880-luvulla vallitsi hengellinen kuivuus. Uskonto oli muuttunut muodollisuudeksi. Tilanne oli suorastaan levottomuutta herättävä. Uskolliset veljemme olivat saarnanneet totuutta, puolustaen oppejamme urhokkaasti. Usein he väittelivätkin vastustajansa kanssa, onnistuen siinä ja saavuttaen lakia ja sabattia ja pyhäkkötotuutta julistamalla monien kannatuksen. Opin julistaminen valtasi saarnaajien kaiken huomion, henkilökohtaisen hengellisen elämän aljettua köyhtyä. Rakkaus ja Kristuksen tulemisen odotus alkoi hävitä. "Monet olivat kadottaneet Kristuksen näkyvistään", kuten profetian henki sanoo. Noina vuosina, 1880-luvulla, sisar White kirjoitti ahkerasti päälehteemme (Review and Herald) herättäviä kirjoituksia. Sisar White oli parin vuoden ajan Euroopassa (1885-1887), käyden mm. kolme kertaa Skandinaviassakin. Yhdysvaltoihin palattuaan hän puhui, mm. pääkonferenssin kokouksessa marraskuussa 1887 vakavasti saarnaajille, koettaen saada heidät näkemään suuren Kristus-tarpeensa. Sitten tuli tuo "kriisivuosi", 1888. Ensiksi pidetyssä saarnaajien kokouksessa ja senjälkeen pääkonferenssin kokouksessa esitettiin sanoma kokonaisuudessaan. Sen johdosta syntyi laaja keskustelu, A. T. Jones'in ja E. J. Waggoner'in esiintyessä pääpuhujina. Kansallamme oli silloin tilaisuus päästä tuohon siunattuun kokemukseen - kokea vanhurskauttaminen uskon kautta ja omistaa Kristuksen vanhurskaus, päästä Laodikea-tilasta elävään Kristusyhteyteen. Sehän oli kansamme huutavin tarve silloin kuten nytkin. Sisar White ja eräät toiset olivat omanneet tämän kokemuksen ja liikkeemme alusta asti julistaneet vanhurskauden sanomaa - Kristuksen löytämistä ja Hänessä pysymistä.
Eräs kirjoittaa: "Sisar White selvitti tätä asiaa tarkemmin [sivu 172] saarnassaan kesäk. 17. p:nä 1889, . .. jossa sanoi mm.: "Minulta on kysytty, mitä ajattelen siitä valosta, jota nämä veljet (Jones ja Waggoner) julistavat? Miksi tällainen kysymys tehdään? Minähän olen esittänyt sitä teille viimeisten 45 vuoden aikana, nim. Kristuksen verratonta viehättävyyttä ja suloisuutta. Tätä juuri minä koetan terottaa teidän mieliinne."
Kuvaavana esimerkkinä siitä, ettei uskonvanhurskautta yleensä ymmäretty keskuudessamme noina 1888 edeltävinä vuosina, on seuraava tapaus. Pääkonferenssin kokouksessa 1882 päätettiin julkaista kirjanen aiheesta: "Vanhurskauttaminen uskon kautta." Kirjoittajaksi pyydettiin F. R. Cottrell. Opillisesti kirja oli moitteeton, mutta hengellisesti sangen kuiva esitys. Ulkonainen uskonto oli työntänyt pois Kristuksen sydämistä ja opetuksesta. (The Fruitage, s. 226).
Jotkut, ensimmäisenä sisar White, julistivat tätä ihanaa vanhurskauden sanomaa 1888 jälkeenkin, monien omaksuessa Kristuksen. Mutta oli olemassa vaara mennä yksipuolisuuteen. Sisar White kirjoitti 1892 veli Jonesille Uudesta Seelannista. Jones oli tehnyt innokkaasti työtä, mutta oli mennyt opetuksessaan äärimmäisyyteen. Sisar W. sanoo kirjeessään mm.: "Sinä korostat tätä kysymystä liian voimakkaasti. On eräitä ehtoja, joita täyttämättä emme saa kokea vanhurskauttamista ja pyhitystä ja Kristuksen vanhurskautta. Tiedän tarkoituksesi, mutta sinä jätät määrätyn vaikutelman monien mieliin. Vaikka hyvät työt eivät pelastakaan yhtä ainoata sielua, niin on mahdotonta ainoankaan sielun pelastua ilman hyviä tekoja. Jumala pelastaa meidät lain alaisina, so., meidän tulee etsiä, jos haluamme löytää, anoa, jos haluamme saada ja kolkuttaa, jos tahdomme, että meille annetaan. Kristus tarjoutuu halukkaasti pelastamaan äärimmäisyyteen saakka kaikki, jotka tulevat Hänen tykönsä. Hän kutsuu kaikkia luoksensa. 'Häntä, joka minun tyköni tulee, minä en suinkaan heitä ulos.'" (The Fruitage, s. 233).
Tämä on oikea oppi pelastuksesta Kristuksen vanhurskauden kautta. Palaamme tähän lähemmin eräässä myöhemmässä luvussa. [sivu 173] A. G. Daniells selostaa Minneapoliksen kokousta seuraavasti:
"Minneapoliksen konferenssissa marraskuussa 1888 tutkittiin erityisesti sanomaa vanhurskauttamisesta uskon kautta. Sanomaa ei kuitenkaan vastaanotettu yksimielisesti. Johtajien keskuudessa esiintyi vakavia mielipide-eroavaisuuksia.
Veli Daniells sanoo edelleen: "Mitään täydellistä kertomusta Minneapoliksen kokouksessa pidetyistä puheista ja keskusteluista uskonvanhurskauttamisasiasta ei ole julkaistu. Mukana olleet ovat kertoneet siitä suullisesti. Sen jälkeen syntyneistä [sivu 174] profetian hengen kirjoituksista kuitenkin ilmenee, miten sanomaan sittemmin sitä julistettaessa suhtauduttiin. Suhtautuminen oli sekä myönteistä että kielteistä." (Christ our Righteousness, ss. 56-59).
On tarpeellista tutustua näihin innoituksen antamiin tietoihin. Muistutettakoon jälleen siitä, että sanoma oli taivaasta. Sisar White sanoo: "Nykyinen sanoma - vanhurskauttaminen uskosta - on sanoma Jumalalta; sillä on jumalalliset suositukset, sillä sen hedelmät johtavat pyhyyteen." (Review 3.9.1889). "Suuressa armossaan Herra lähetti vanhimpien Waggonerin ja Jonesin välityksellä kansalleen mitä kalliimman sanoman. Sanomassa tuli esittää täydellisemmin maailmalle korotettu Vapahtaja, koko maailman edestä uhrattu syntiuhri. Siinä esitettiin vanhurskauttaminen uskon kautta Takaajaan; siinä kutsuttiin ihmisiä omistamaan Kristuksen vanhurskaus." (TM 91-92).
Mielestämme ei mikään olisi ollut luonnollisempaa, kuin että kaikki olisivat suuresti riemuiten omaksuneet Hengen voimassa esitetyn sanoman. Kuunnelkaamme profetian hengen kuvausta tilaisuudesta (1888):
"Luulen, etten enää milloinkaan tule olemaan sillä tavalla Pyhän Hengen johdossa kuin olin Minneapoliksessa. Jeesus oli lähelläni. Kaikilla kokouksessa läsnäolleilla oli tilaisuus asennoitua totuuden puolelle vastaanottamalla Pyhä Henki, jonka Jumala oli lähettänyt niin suuressa armossaan ja rakkaudessaan. Mutta eräistä huoneista, jotka olivat meikäläisten täyttämät, kuulin arvostelua, pilkkaa, ivailua ja naurua. Pyhän Hengen ilmoitukset leimattiin fanatismiksi. . . Sen takia, mitä kokouksessa tapahtui, taivaan Jumala häpesi kutsua heitä veljikseen. Taivaallinen Vartija huomasi tämän kaiken, ja se kirjoitettiin muistokirjaan." (Erityinen todistus Review and Heraldin toimistolle, ss. 16, 17, 1896).
"He aloittivat tämän saatanallisen työn (Jumalan erikoisen sanoman julistajien vihaamisen) Minnepoliksessa. Kun he [sivu 175]myöhemmin näkivät ja tunsivat Pyhän Hengen voiman todistavan siitä, että sanoma oli Jumalasta, he vihasivat sitä sitä enemmän, koska se todisti heitä vastaan. . . Siitä huolimatta ovat nämä miehet saaneet säilyttää luottamuspaikkansa ja muovata työn oman mielensä mukaiseksi niin pitkälle kuin se on ollut heille mahdollista." (TM 80).
"Mutta jos he elättävät samaa henkeä, mikä on ollut leimaa antavana heidän toiminnalleen ennen ja jälkeen Minneapoliksen kokouksen, he saattavat täydellisiksi niiden teot, jotka Kristus tuomitsi maan päällä ollessaan. Viimeisten päivien vaarat ovat edessämme. Lue Matt. 25: 14." (TM 79).
Muuan mukana ollut sanoo, että vain harvat omaksuivat 1888 sanoman. Vieläpä Battle Creekin seurakunnan ison tabernaakkelin käyttökin kiellettiin sisar White'lta ja veljiltä Jones ja Waggoner. Liitämme edellisiin vielä seuraavat todistukset:
"Vuonna 1888 Minneapoliksessa (Minn). pidetyssä konferenssikokouksessa tuli Ilmestyskirjan 18. luvun enkeli alas tekemään työtään, mutta sitä pilkattiin ja arvosteltiin ja se hyljättiin. Kun sanomaa tullaan jälleen esittämään ja se kasvaa voimakkaaksi huudoksi, tullaan sitä pilkkaamaan ja vastustamaan, suurimman osan hyljätessä sen." (E. G. White, Taking up a Reproach).
Sisar White kirjoitti marraskuussa 1890 Australiasta todistuksen, jossa mm. viitataan Minneapoliksen kokoukseen ja sanotaan:
"Oikea uskonto, Raamatun ainoa uskonto, joka opettaa anteeksiantamusta yksinomaan ristiinnaulitun ja ylösnousseen Vapahtajan ansioiden kautta, joka terottaa vanhurskautta uskon kautta Jumalan Poikaan, on syrjäytetty. Sitä on vastustettu ja arvosteltu ja se on hyljätty. Sen on väitetty johtavan kiihkoiluun ja fanatismiin. Mutta ainoastaan sieluun omistettu Jeesuksen Kristuksen elämä ja Pyhältä Hengeltä saatu toimiva rakkauden periaate tekee sielun hedelmälliseksi tuottamaan hyviä lekoja." TM 468). [sivu 176]
Jumala varjelkoon meitä tuolta hengeltä. Se on kauhistus Herralle. "Se että ihmiset elättävät henkeä, mikä pääsi valloilleen Minneapoliksessa, on Herralle kauhistus." - (TM 76).
Meidän kaikkien tulisi yhtyä seuraavaan toivomukseen ja rukoukseen: "Suokoon Herra, että näitä suuria aiheita (keskeisiä pelastustotuuksia, vanhurskaantumista ym) tutkittaisiin seurakunnissamme." (TM 95). Sanoma vanhurskauttamisesta ja vanhurskaudesta uskon kautta kuuluu ajallemme ja sen julistaminen on erikoista työtä.
"Jumala on herättänyt miehiä täyttämään aikamme tarpeen, miehiä, jotka 'huutavat kurkun täydeltä eivätkä säästä', jotka korottavat äänensä kuin pasuna ja 'osoittavat minun kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä'. Heidän tehtävänään ei ole julistaa ainoastaan lakia, vaan myös ajallemme kuuluvaa totuutta - Herraa, meidän vanhurskauttamme ... Mutta on sellaisia, jotka eivät näe erikoisen työn suorittamista aikanamme tarpeelliseksi. Samalla kuin Jumala toimii kansan herättämiseksi, koettavat nämä pidättää siltä varoituksen, nuhteen ja kehoituksen sanoman. Vaikutuksellaan he koettavat tukahduttaa kansan pelon ja estää sitä heräämästä nykyisen ajan vakavuudelle. Ne, jotka niin tekevät, antavat pasunallaan epäselvän äänen. Heidän tulisi herätä käsittämään todellinen tilanne, mutta he ovat kietoutuneet vihollisen ansaan." (Review 13. 8. 1889).
Sisar White ja eräät veljet pitivät eri paikkakunnilla herätyskokouksia. Toiset vastaanottivat sanoman ja toiset vastustivat sitä. Maaliskuussa 1890 sisar White kirjoitti:
"Olemme lähes kaksi vuotta vaatineet ihmisiä tulemaan ja vastaanottamaan vanhurskautta koskevan valon, mutta he eivät tiedä, pitäisikö tähän kalliiseen totuuteen tarttua kiinni vai ei. He ovat omien mielipiteittensä kietomat. He eivät päästä Jeesusta sisälle." (Review 11. 3. 1890).
Kahta ja puolta kuukautta myöhemmin hän kirjoitti: "Jotkut ovat työntäneet luotaan sanoman Kristuksen [sivu 177] vanhurskaudesta, arvostellen niitä miehiä, jotka sitä julistavat. . . He ovat kieltäytyneet vaeltamasta suuremmassa kirkkaudessa.. . sanoen valoa vääräksi valoksi.... Pyydämme teitä, jotka vastustatte totuuden valoa, astumaan syrjään Jumalan kansan tieltä. Annettakoon taivaasta lähetetyn valon loistaa heille kirkkain ja varmoin sätein." (Review 27. 5. 1890).
Kahta vuotta myöhemmin tuli tämä sanoma: "Taivaassa surraan monien veljiemme hengellisen sokeuden tähden. . . Herra on herättänyt sanansaattajansa, varustanut heidät hengellään ja sanonut heille: 'Huutakaa kurkun täydeltä älkääkä säästäkö, korottakaa äänenne, kuten pasuna, ja ilmoittakaa minun kansalleni heidän rikkomuksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä." Älköön yksikään ottako päälleen vastuuta asettumisesta kansan ja taivaan sanoman (1888 sanoman) väliin. Jumalan sanoma on menevä kansalle. Jos yksikään ihmisääni ei sitä julistaisi, huutaisivat kivet. Kehoitan jokaista saarnaajaa etsimään Herraa, luopumaan ylpeydestään ja lakkaamaan taistelusta ylivallasta sekä nöyryyttämään sydämensä Jumalan edessä. Sydämen kylmyys ja niiden epäusko, joilla pitäisi olla uskoa, pitää seurakunnat heikkouden tilassa." (Review 26. 7. 1892).
"Jotkut veljistämme eivät vastaanota Jumalan sanomaa tästä aiheesta (vanhurskauttaminen uskon kautta). He ovat huolissaan siitä, ettei ainoakaan saarnaajistamme luopuisi vanhoista tavoistaan julistaa vanhaa hyvää oppia. Kysymme, eikö ole aika antaa raikasta valoa Jumalan kansalle heidän herättämiseksi suurempaan hartauteen ja innokkuuteen? Pyhissä kirjoituksissa annettu erinomaisen suuri ja kallis lupaus on suuressa määrin unohdettu niinkuin kaiken vanhurskauden vihollinen on tarkoittanutkin. Hän on heittänyt oman synkän varjonsa meidän ja Jumalan välille, jottemme näkisi Jumalan todellista luonnetta." (Review 1. 4. 1890).
Kaikkialla, missä sisar White tai jotkut muut julistivat sanomaa, syntyi heräämistä. Sanoman vastaanottamisen seuraukset olivat ihanat. Sisar White kirjoittaa omista kokemuksistaan South Lancasterissa (Mass.) seuraavasti: [sivu 178]
"En milloinkaan ole nähnyt tehtävän herätystyötä sellaisella perusteellisuudella ja kuitenkin olevan vapaan sopimattomasta kiihoituksesta. Minkäänlaista pakkoa ei harjoitettu eikä mitään kutsuja eteen saapumisesta annettu . .. Oivallettiin, ettei Kristus ollut tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen. Sydämeltään rehelliset olivat valmiit tunnustamaan syntinsä ja kantamaan Jumalalle hedelmää parannuksen ja uudistuksen kautta niin pitkälle kuin heidän vallassaan oli. Meistä tuntui, että me hengitimme taivaan ilmaa. Enkelit totisesti liitelivät yllämme. Toverillinen jumalanpalvelustilaisuus aloitettiin perjantaina klo 5 (17) ja päättyi vasta klo 9 (21) . . . Useat todistivat, että . . . olivat lain valossa nähneet syntisyytensä. He olivat luottaneet omaan vanhurskauteensa. Nyt he näkivät sen olevan ikäänkuin saastainen vaate verrattuna Kristuksen vanhurskauteen, mikä ainoastaan kelpaa Jumalan edessä. Vaikka eivät olleetkaan julkisyntisiä, näkivät he olevansa rappiolla ja sydämiltään turmeltuneita. Taivaallisen Isän sijasta heillä oli ollut muita jumalia. He olivat taistelleet päästäkseen eroon synneistään, mutta sen he olivat tehneet omassa voimassaan. Meidän tulee käydä Jeesuksen luo sellaisina kuin olemme, tunnustaen syntimme ja jättäen avuttomat sielumme armahtavan Lunastajan haltuun. Siten ylpeät sydämemme nujertuvat. Se merkitsee minän ristiinnaulitsemista." (Review 5.3.1889).
"Ette voisi saada ihmisiä South Lancasterissa uskomaan, ettei heidän kuulemansa sanoma olisi ollut valon sanoma. Ihmiset tunnustivat syntinsä ja omaksuivat Kristuksen vanhurskauden. Jumala on ojentanut kätensä tämän työn suorittamiseen. Työskentelimme Chicagossakin . . . Kirkkauden aaltojen lailla kulkivat Jumalan siunaukset ylitsemme. Me osoitimme ihmisille Jumalan Karitsaa, joka ottaa pois maailman synnin. Herra ilmaisi kunniansa, ja me tunsimme Hänen Henkensä syvää vaikutusta. Sanoma johti kaikkialla syntien tunnustamiseen ja pahuuden hylkäämiseen." (Review 18. 3. 1890).
Näistä ja kymmenistä muista lausunnoista, joita profetian hengen kirjoituksista voitaisiin esittää, ilmenee, ettei kansamme [sivu 179] kansana ottanut sanomaa vastaan. Vieläpä monet saarnaajat ja johtavat veljemme vastustivat sen julistajia. Mutta missä sisar White ja eräät toiset sitä saarnasivat kansamme herättämiseksi, siellä syntyi heräys, Jumalan päästessä uudistamaan lastensa elämän.
Kuka haluaa vastaanottaa tämän siunatun sanoman ja nousta sitä julistamaan toisille seurakunnissamme ja sen ulkopuolella? Milloin saamme nähdä keskuudessamme luvatun heräyksen ja uskonpuhdistuksen?
Lähellä Jordania antoi Mooses Israelin kansalle viimeiset selvät ja tarkat neuvot ja opetukset, jotka on kirjoitettuna 5. Mooseksenkirjassa. 5 Moos. 9: 1-6:een Mooses terottaa Israelin kansalle, ettei sen tullut lähteä valloittamaan Kanaania omassa voimassaan ja omassa vanhurskaudessaan. Se oli siis sanoma vanhurskaudesta ja voitosta uskon kautta. Jerikon valloituksesta puhuttaessa profetian henki sanoo, että "Jumala teki suunnitelmansa siten, ettei ihminen voisi ottaa kunniaa itselleen voiton saamisesta. Jumalaa yksin tulee kirkastaa. Niin tulee olla siinäkin työssä, johon me olemme ryhtyneet. Kunniaa ei tule antaa ihmisille, välikappaleille. Herraa yksin tulee korottaa." (TM 214). Näin sovelluttaa profetian henki opetusta meidän aikaamme - meihin.
Me lähestymme vastakuvallista Jordaniamme, tulvivaa ahdistusten ja vainojen Jordania. Meidän tulee pukeutua Kristuksen vanhurskauteen ja varustautua Jumalan voimalla. Siten me voitamme. Ottakaamme Jumalan muinaiselle Israelille lähettämä sanoma omaksemme. (5 Moos. 9:1-6). Se on Jumalan sanoma meillekin, kuten edellä on osoitettu.
Kun adventtikansa 1888 hylkäsi sanoman, on sen hengellinen tila ollut heikko, kuten sanoi v. Daniells 1926. Huomattuaan kärsimänsä tappiot on kansamme "Kades Barneansa" jälkeen yrittänyt omassa voimassaan lähteä liikkeelle, kuten muinainen Israel, aikaansaada heräystä ja uudistusta, mutta vain kärsiäksensä uusia tappioita, kuten hekin. (4 Moos. 14:39-45).
Jos kaikki saarnaajamme olisivat lähteneet Minneapoliksen kokouksesta 1888 sanoman vastaanottaneina sitä julistamaan, [sivu 180] niinkuin teki sisar White ja eräät muut, niin mikä heräys, mikä tosi jumalisuuden elpyminen, hengellisen elämän uudistuminen, mikä puhdistuminen synnistä, mikä Hengen kaste ja Jumalan voiman ilmaiseminen työn päättämiseksi olisikaan tapahtunut - meidän elämässämme seurakuntana ja maailmassa!
Uranuurtaja S. N. Haskell sanoi kerran eräässä saarnassaan: "On olemassa todistus. . , jossa sanotaan: 'Jos Jumalan kansa olisi lähtenyt työhön, niinkuin sen olisi pitänyt kohta Minneapoliksessa 1888 pidetyn kokouksen jälkeen, olisi maailma tullut varoitetuksi kahdessa vuodessa, ja Herra olisi tullut.'" (Report of a sermon by Elder S. N. Haskell).
Pääjohdon yleisen kokouksen päivätiedoissa vuodelta 1893, 28.2. numerossa on painettu muuan sisar Whiten lähettämä kirje, jossa hän sanoo: "Jos jokainen Kristuksen sotilas olisi täyttänyt velvollisuutensa, jos jokainen Siionin muurien vartija olisi antanut pasunallaan selvän äänen, olisi maailma jo ennen tätä saattanut kuulla varoitussanoman. Mutta työ on vuosia jäljessä." (General Conference Bulletin, 28.2.1893).
Tuolle Haskellin kertomalle sis. Whiten lausunnolle ei ole olemassa muuta lähdettä kuin mainittu veli Haskellin saarnan selostus, vastattiin meille Ellen G. Whiten julkaisutoimikunnan taholta asiaa heiltä tiedusteltuamme. Jälkimmäinen profetian hengen lausunto perustuu tiettyyn lähteeseen ja on asiallisesti yhtäpitävä ja yhtä paljon puhuva kuin v. Haskellin välittämä lausunto, vaikka ei mainitsekaan vuosista.
Näissä lausunnoissa vain todetaan, mitä olisi jo aikoja sitten voinut tapahtua, jos Jumalan kansa olisi täyttänyt velvollisuutensa ja antanut pasunallaan selvän varoituksen maailmalle.
"Kutsua parannuksentekoon tarvitaan. Jäännösseurakunnassa tarvitaan heräystä ja uskonpuhdistusta, ja meidän saarnaajina, Kristuksen lähettiläinä ja lauman paimenina tulee havaita tämä tarve. Ja vasta sitten, kun huomaamme tämän ja kehoitamme seurakuntaa nousemaan korkeammalle kristillisen elämän tasolle, palaamaan takaisin korkeampiin vanhurskauden mittapuihin, [sivu 181] me olemme uskollisia pyhälle luottamustehtävällemme." (F. M. Wilcox).
Israelilaiset eivät oppineet tätä läksyä neljässäkymmenessäkään vuodessa. Olemmeko me oppineet sen paljon pitemmässä ajassa?
Esitämme vielä erään kuvaavan esimerkin siitä, miten tämä evankeliumin tärkein totuus oli "kadotettu" kansamme keskuudessa 60 vuotta sitten. Kun Herra oli innoittanut eräät veljet saarnaamaan profetian hengen välityksellä kansallemme tullutta sanomaa "vanhurskauttamisesta uskon kautta" Minneapoliksen pääkonferenssin kokouksessa ja kun tästä kysymyksestä parhaillaan keskusteltiin, saapui eräältä huomattavalta johtavalta veljeltä, joka sairauden vuoksi ei ollut voinut saapua kokoukseen, sähkösanoma, jossa hän vakavasti vaati, että sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta hylättäisiin ja että edustajien tuli "pitäytyä vanhoihin rajapyykkeihin." (Heart-to-Heart Talks, s. 234).
Kuten jo edellä on osoitettu, otti kyseisen sanoman vastaan ainoastaan johtajien vähemmistö, enemmistön joko syrjäyttäessä sen tai suhtautuessa siihen epäröiden tahi välinpitämättömyydellä, toisten ryhtyessä sitä jopa vastustamaan. Seuraavien kahden vuoden kuluessa (1888-1890), kun eräät veljet ja sisar White julistivat uskollisesti vanhurskauttamissanomaa, monien veljien sitä vastustaessa, kuten sisar Whiten lausunnoista noilta ajoilta ilmeni, hylkäsi sanoman myös kansamme enemmistö. Yhdyskuntamme ei omaksunut taivaasta tullutta sanomaa, ja niin adventtikansan harhailu erämaassa alkoi. Siten on iltasadetta*), työn päättämistä ja Kristuksen tuloa viivytetty. Mutta "seurakunnan puhdistamisen päivät kiiruhtavat", sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta alkaa kuulua kansamme keskuudessa; "suora todistus" on tuleva esitetyksi yhä selkeämpänä ja voimakkaammin. Ennustettu "heräys ja uskonpuhdistus" on tapahtuva kansamme keskuudessa. Ulkonaisestikin kansamme tulee puhdistetuksi kääntymättömistä, ulkokullatuista [sivu 182] ja heräys- ja uskonpuhdistussanoman hylkääjistä tulevan "myrskyn", suuren koetuksen tultua, jolloin tapahtuu "valtava seulonta" kansamme keskuudessa. Jäljelle on jäävä Raamatussa mainittu todellinen jäännös, joka pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, eli Todistuksissa mainittu "pieni joukko, joka pysyy valossa". Sille joukolle vuodatetaan iltasade. Se joukko julistaa "voimakasta huutoa", jonka kautta kolmen enkelin työ päätetään. Sinä aikana "nisut ja lusteet" erotetaan toisistaan.
Tässä yhteydessä huomautettakoon, että profetian henki tarkoittaa vanhoilla uskomme "rajapyykeillä" ("pillars") "totuuksia, jotka ovat tehneet meidät siksi kansaksi, mikä olemme." (Review 25.5.1905). Nuo totuudet - rajamerkit - ovat pyhäkköoppi, sabattivalo ja jumalattomien kuolevaisuus ilman Kristusta. (CWE 30). Katso tästä lähemmin kirjastani "Profetian henki", ss. 124-127.
*) L. E. Froom sanoo kirjassaan ”The Coming of the Comforter”, siv. 93: ”Vuodesta 1888 saakka olemme eläneet iltasateen ajassa.”
Tarkastelemme muuatta Raamatun jaetta, johon vanhurskaudesta puhuttaessa usein viitataan ja jolla on pahasti hämmennetty koko tämä tärkeä ja itsessään selkeä oppi. Tarkoitamme Jes. 64. luvun kuudetta jaetta, jossa sanotaan näin: "Kaikki me olimme kuin saastaiset, ja niinkuin tahrattu vaate oli kaikki meidän vanhurskautemme..."
Syntisillä, julkijumalattomilla, ei ole mitään uskonnollista vanhurskautta, mutta ulkokullatuilla tekopyhillä, itsevanhurskailla on vanhurskaus, ja se on se tekstissämme mainittu "meidän vanhurskautemme", joka ei kelpaa Herran edessä. Sellainen oli luopioisraelilaisten vanhurskaus Jesajan ja Jeremian aikana ja sellaista oli juutalaisten vanhurskaus Jeesuksen ja apostolien päivinä, niiden, jotka tavoittelivat vanhurskauttamista armeliaisuustekojen, katumusharjoitusten ja uhrien kautta. Sellaista on katolilaisenkin opin mukainen tekojen vanhurskaus. Ja sellainen on Laodikean vanhurskaus.
Katsokaamme, millaisia olivat ne, joiden vanhurskaus oli "meidän", so. omaa vanhurskautta eli kuin tahrattu, saastainen vaate. Herra sanoi heille: "Kääntykää siis kukin pahalta tieltänne ja parantakaa vaelluksenne ja tekonne." (Jer. 18:11). Mutta he vastasivat: "Me vaellamme omien neuvojemme mukaan, ja me teemme kukin oman pahan sydämensä paatumuksen mukaan." (Jae 12). "Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askeleissansa." Sentähden oli "oikeus heistä kaukana, eikä [sivu 184] vanhurskaus saavuttanut heitä." (Jes. 59:8,9). Se oli "uppiniskaista kansaa", joka vaelsi "tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan." (Jes. 65: 2. Vert. Ps. 78: 36,37). Katso myös Matt. 15: 9; Mark. 7: 7. (Jes 29: 13). Kuitenkin he sanoivat Jumalaa "Isäkseen ja tekijäkseen": "Katso ja huomaa, että me kaikki olemme sinun kansasi." (Jes. 64:8,9). He kerskasivat temppelistään ja seurakunnastaan. (Jer. 7:4). Sellainen vanhurskaus ei riitä Jumalan lapsille, kuten Jeesus sanoi: "Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." (Matt. 5:20). "Meidän vanhurskaus" on "lain vanhurskautta", (omien) "töiden vanhurskautta". Se on ihmisten itsensä pystyttämää vanhurskautta. (Room. 10:3). Se oli sitä vanhurskautta, jossa noudatetaan omia teitä omien ajatusten mukaan, yritetään toisinaan pitää Jumalan käskyjäkin, mutta kääntymättömin sydämin ja omassa voimassa. Sellainen vanhurskaus (elämä) on kuin "saastainen vaate".
Se vanhurskaus, joka on "paljon suurempi", omistetaan vasta sitten, kun ihmisen "oma vanhurskaus" ja oma voima on tehty mitättömäksi ja on koettu vanhurskaantuminen uskon kautta Kristukseen sulasta armosta, saatu uusi sydän ja Kristus sinne asumaan, kun ollaan täytettyjä Hänen Pyhän Henkensä voimalla, pidetään Jumalan käskyt ja noudatetaan Herran tietä Jumalan ajatusten mukaan. Se vanhurskaus ei ole kuin saastainen vaate, sillä se on Kristuksen tahraton vanhurskaus. "Hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan." (Jes. 61:10). Sellaiset, joidenka vanhurskautena on Jeesus, voivat sanoa: "Minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani!" (Sama).
Sillä vanhurskaudella ovat todelliset Kristuksessa pysyvät Jumalan lapset puettuja. Vanhurskauttamisessa ei vaadita muuta kuin synnin tunnustamista ja uskoa Jeesukseen syntien anteeksisaamiseksi, mutta sen jälkeen vaaditaan sekä uskoa Jeesukseen että tämän - Jeesuksen uskon - vaikuttamaa kuuliaisuutta Jumalan tahdolle kaikessa. Hänen tahtonsa tekeminen, Hänen käskyjensä [sivu 185] täyttäminen, on niitä tekoja, Hengen hedelmiä, joita uskovalla tulee olla.
Jumalan lasten tulee olla "uskossa rikkaita", "hyvissä töissä rikkaita" (Jaak. 2: 5; 1 Tim. 6: 18); "kaikkiin hyviin tekoihin valmistuneita" (2 Tim. 3:17; 2: 21; Tiit. 3:1). Kristityllä ei saa olla osallisuutta "pimeyden tekoihin" (Ef. 5:11). Ennen vanhurskauttamista on ihmisellä "ilmeisiä" tekoja - "lihan tekoja" (Gal. 5: 19). Eikö hänellä ole enää sen jälkeen tekoja? Kyllä varmasti, ja nekin ovat "ilmeisiä" (1 Tim. 5: 25) - Hengen hedelmiä. (Gal. 5: 22). Olemme pelastetut armosta, mutta tekoihin (Ef. 2: 8, 10). Kristittyjen tulee "kaunistaa itsensä hyvillä teoilla" (1 Tim. 2: 10). Me pelastumme uskon kautta, mutta meidät tuomitaan tekojen mukaan (Matt. 25:35-40). Herran päivän tuli koettelee kunkin teon (1 Kor. 3:13). Herra maksaa tekojen mukaan (2 Tim. 4:14; Piet. 1:17). On sellaisia tunnustavia kristittyjä, jotka teoillaan kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkiin hyviin tekoihin kelvottomia (Tiit. 1: 16). Tiituksen tuli asettaa itsensä kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi (Tiit. 2:7). Jumalan tahto on, että Hänen kansansa harrastaa hyviä tekoja (Tiit. 2: 14; 3: 8). Kristus iloitsee lastensa teoista (Ilm. 2: 2, 19; 3:1, 8, 15, 2; 14:13).
Kristityiksi tunnustautuvien kuullaan usein viittaavan Roomalaiskirjeen seitsemänteen lukuun epäonnistumisiensa puolustukseksi. Siihen kuitenkin ovat oikeutetut ainoastaan herätykseen tulleet, mutta ei vielä kääntyneet ihmiset, sekä kristuksettomat kristityn nimeä kantavat kääntymättömät ja "puolikääntyneet" uskovaiset. Paavali puhuu kyseisessä luvussa herätyksentilassa olostaan ennen kääntymystään. Sellaisilla ei ole muuta kuin tuon 7:nnen luvun kokemus. Kääntyneillä kristityillä, joissa Jeesus asuu pysyvästi, so. joilla on Pyhä Henki, on Roomalaiskirjeen 8:nnen luvun kokemus. Sellaisilla on Kristuksen vanhurskaus. He ovat riisuneet yltään oman vanhurskautensa, sen tahraisen ja saastaisen. He pitävät Jumalan käskyt ja heillä on Jeesuksen usko (Ilm. 14:12). Olisi outoa, jos sellaiset sanoisivat vanhurskauttaan saastaiseksi! Sellaisista on sanottu: "Hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan [sivu 186] ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus." (Ilm. 19:8). Tosi kristityllä ei ole muuta vanhurskautta. Hän on ristiinnaulinnut oman minänsä ja lihansa. Kristus asuu hänessä.
Kristityn elämä on taistelua. Mitä siihen sisältyy? "Vääryydentekoja ei saada oikaistuksi eikä luonnetta uudistetuksi joidenkin heikkojen ja ajoittaisten ponnistusten kautta. Pyhitys ei ole vain päivän tahi vuoden työn tulos, vaan koko elämän läpi jatkuva. Taistelu (ponnistelu) itsensä voittamiseksi, pyhityksen ja taivaan saavuttamiseksi, on elämän pituinen taistelu. Ilman jatkuvaa voimien ponnistusta ja alituista toimintaa ei edistytä jumalisessa elämässä eikä saavuteta voittajan kruunua.
"Vahvin todistus ihmisen lankeemuksesta korkeasta asemastaan on se tosiasia, että takaisinpaluu vaatii niin paljon. Paluu tapahtuu ainoastaan ankarasti taistelemalla, tuuma tuumalta, hetki hetkeltä. Silmänräpäyksessä tehdyllä tahdonteolla saattaa ihminen joutua pahan valtaan, mutta näiden kahleiden särkeminen ja korkean pyhän elämän saavuttaminen kysyy enemmän kuin yhtä silmänräpäyksellistä tahdontekoa. Saatetaan tehdä päätös ja aloittaa ponnistelu, mutta sen päätökseen vieminen vaatii alituista aherrusta ja vaivannäköä, aikaa ja kestävyyttä, kärsivällisyyttä ja uhrautumista.
"Lukemattomien kiusauksien ahdistamina meidän täytyy vastustaa niitä lujina taikka tulla niiden voittamiksi. Jos saavumme elämämme loppuun, työn ollessa vielä keskeneräisenä, merkitsee se ikuista vahinkoa.
"Paavali saavutti pyhityksensä taistelemalla lakkaamatta itseään - omaa minäänsä - vastaan. Hän sanoi: 'Minä kuolen päivittäin.' Hänen tahtonsa ja halunsa olivat joka päivä ristiriidassa velvollisuuden ja Jumalan tahdon kanssa. Sen sijaan, että olisi seurannut omia taipumuksiaan ja mielteitään, hän teki Jumalan tahdon, vaikka se merkitsi oman luonnon ristiinnaulitsemista.
"Jumala johtaa kansaansa askel askeleelta. Kristityn elämä on sotimista ja marssimista. Tässä sodassa ei ole vapaa-aikoja eikä helpotuksia. Yhtämittaa ja kestävinä tulee ponnistella. [sivu 187] Herkeämättä rynnistäen me saavutamme voiton saatanan kiusauksista ...
"Ketään ei kanneta ylöspäin ilman sitkeätä ja kestävää ponnistelua hänen omalta puoleltaan. Kunkin on omakohtaisesti osallistuttava tähän taisteluun." (8 T 312,313).
Meidän on opittava käyttämään tahtoamme oikein. "Tahdon oikea käyttäminen voi saada aikaan täydellisen muutoksen elämässämme." (TKL 45). "Sinun täytyy vaan ymmärtää tahdon todellinen voima. Se on ihmisen luonteen hallitseva voima ratkaista ja valita. Kaikki riippuu tahdon oikeasta toiminnasta . . . Sinä voit valita ja palvella Häntä. Sinä voit antaa Hänelle tahtosi; Hän vaikuttaa sitten sinussa tahdon ja tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi." (TKL 44).
"Oikea uskonto on tekemisissä tahdon kanssa. Tahto on ihmisluonteen hallitseva voima, joka saattaa muut kyvyt valtansa alaisiksi. Tahto ei ole sama kuin halu tai taipumus, vaan se on ratkaiseva voima, joka saa ihmislapset joko kuuliaisiksi tai tottelemattomiksi Jumalalle." (SN 145). "Alistamalla tahtosi Kristuksen tahdon alaiseksi elämäsi tulee kätketyksi Kristuksen kanssa Jumalassa ja liitetyksi voimaan, joka on kaikkien hallitusten ja valtojen yläpuolella." (SN 146).
"Jumalan tarkoituksena ei ole meidän tahtomme hävittäminen, sillä ainoastaan tahtoamme käyttämällä me voimme toteuttaa Hänen aivoituksensa meistä. Meidän on luovutettava tahtomme Hänelle, saadaksemme sen takaisin puhdistuneena ja jalostuneena ja niin täydellisesti jumaluuteen sulautuneena, että Herra voi vuodattaa lävitsemme rakkautensa ja voimansa virran. Miten tuskalliselta tämä tahdon alistaminen tuntuneekin itsepintaisesta, oikullisesta sydämestä, se on kuitenkin 'parempi sinulle'." (Ajatuksia, s. 78).
Kristityn taistelu "ei ole vain olevinaan taistelua. Emme ole ryhtyneet mihinkään, mikä on ainoastaan taistelun matkimista. Meidän täytyy kohdata voimakkaita vastustajia, ja itsemme määrättävissä on, kumpi voittaa." (7 T 213). [sivu 188]
"Uskonnollinen kokemus saavutetaan ainoastaan taistelemalla, pettymysten kautta, ankaran itsekurin ja hartaan rukouksen kautta. Taivaan askeleet on otettava yksi kerrallaan. Jokaisella otetulla askeleella saadaan voimaa seuraavan askeleen ottamiseen." (CT 100).
Tällaisessa tosi taistelijassa asuu Kristus ja siksi hänellä on luonnolliselta ihmiseltä salattu kaikki voittava ja kaikki kestävä voima. Sellainen on uskova, elävä ja voittoisa kristitty. "Jumalallisen armon kautta annetaan ihmiselle yliluonnollinen voima, joka vaikuttaa mielessä, sydämessä ja luonteessa. Kristuksen armon saatua huomataan synnin vihattava luonne, ja se karkoitetaan lopulta kokonaan pois sielun temppelistä. Armon kautta me pääsemme Kristuksen yhteyteen, ollaksemme yhdistetyt Hänen kanssaan pelastustyössä." (Review 4.11.1890).
Puhuttaessa vanhurskauttamisesta uskon kautta, joka luetaan hyväksemme ja Kristuksen vanhurskaudesta, joka meille uskon kautta annetaan, on meidän huomioitava eräs hyvin tärkeä seikka. Keskuudessamme on ollut paljon vallalla se käsitys - olemme sen huomanneet joistakin kirjoituksista, puheista ja keskusteluista -, ettei meidän sen jälkeenkään, kun olemme tulleet Jumalan lapsiksi, mikä tapahtuu vanhurskauttamisessa uskon kautta ja uudestisyntymisessä, tarvitse tehdä yhtään mitään, vaan ainoastaan uskoa, ja niin Kristus etulaisenamme tekee kaiken puolestamme. On totta, että vanhurskauttamisessa, mikä on täydellisesti Jumalan teko Kristuksessa Jeesuksessa, ei meidän tarvitse tehdä yhtäkään tekoa, vaan ainoastaan tuntea ja tunnustaa syntimme ja anoa armahdusta, so. syntien anteeksiantoa sijaisen Herran Jeesuksen sovintoveressä. Uskottuamme luetaan Kristuksen täydellinen teko Golgatalla syntiemme pois ottamiseksi ja Hänen vanhurskautensa pannaan tilillemme hyväksemme. Olemme vanhurskaat Jumalan edessä. Kukaan ei voi meitä syyttää tai tuomita. (Room. 8: 33). Kaikki Jumalan lain ja Pyhän Hengen ilmaisemat synnit on anteeksi saatu sulasta armosta, uskon kautta. Syntinen on tehty "Jumalan [sivu 189] edessä vanhurskaaksi Hänessä", Kristuksessa. Tästä on jo aikaisemmin puhuttu yksityiskohtaisemmin.
Mutta mitä sitten, so. vanhurskauttamisen jälkeen? Oppikaamme vihdoinkin oivaltamaan adventtisanoman - kolmen enkelin ja Laodikea-sanoman - tarkoitus. Vanhurskauttaminen uskon kautta palauttaa ihmisen siihen tilaan, jossa Aadam oli ennen lankeemista, viattomuuden tilaan, mutta myös koetteellaolon tilaan. Tästä sanoo profetian henki:
"Heille suotaisiin koetusaika ja tilaisuus tulla parannukseen ja uskon kautta Kristukseen jälleen Jumalan lapsiksi. Heidän rikkomuksensa vaatima uhri ilmaisi Aadamille ja Eevalle Jumalan lain pyhän luonteen. Ja he näkivät niinkuin ei koskaan ennen syntivikansa ja sen hirveät seuraukset." (PP 66).
Ennen lankeemustaan oli Aadam Jumalan teon perusteella vanhurskas. Hän heijasti Jumalan kuvaa. Jumala itse oli Aadamin vanhurskautena. Mutta hänen vanhurskaana pysymisensä riippui hänestä itsestään. Ei hän saanut luottaa siihen, että koska hänet oli tehty vanhurskaaksi, hän ilman muuta pysyisi sellaisena riippumatta hänen omasta ajatustavastaan ja omista teoistaan. Hänen tuli olla kuuliainen kaikelle Jumalan tahdolle, hänen sydämeensä kirjoitetulle Jumalan äänelle, Jumalan laille. Hänen tuli tehdä niitä vanhurskaita tekoja, joita varten hän oli luotu. Vain sillä ehdolla hän säilyttäisi vanhurskautensa, Jumalan kuvan ja pysyisi Jumalan lapsena, hänen yhteydessään. Tätä Aadamin itsensä tuli tehdä. Sitä Jumala ei tekisi hänen puolestaan, hänen sijaisenaan ja etulaisenaan. Jumala oli tehnyt hänet vanhurskaaksi, mutta vanhurskaana pysyminen riippuisi hänestä itsestään, hänen vapaasta henkilökohtaisesta suhtautumisestaan Jumalan tahtoon. Aadam ei totellutkaan Jumalan ääntä, Jumalan tahtoa, ja niin hän kadotti vanhurskautensa, Jumalan kuvan, joutuen eroon Jumalasta ja elämästä, tullen kuolevaiseksi.
Aadamin synnin tähden mekin kaikki olemme joutuneet samaan tilaan (Room. 5:12). Luonnostamme olemme vailla Jumalan vanhurskautta, Jumalan kirkkautta {Room. 3: 23,24). Vanhurskauttamisessa meidät tehdään jälleen [sivu 190] Jumalan lapsiksi, mutta emme vielä ole Jumalan kuvia, so. täysin ennallaan. Sellaisiksi tulemme vasta pyhitystyön kautta. Tosi parannus merkitsee täydellistä elämän muuttamista. Jotta se voisi tapahtua, jotta meistä tulisi voittajia ja jälleen täydellisesti Jumalan kuvia, täytyy Kristuksen, vanhurskauttamisen tapahduttua, tulla asumaan meihin sekä olla meidän vanhurskautemme, elämämme ja pyhyytemme. Herran vanhurskaus on Hänen pyhyyttään, rehellisyyttään, totuudellisuuttaan ja uskollisuuttaan. (Vrt. Miika 6: 3-5 ja 4 Moos. 23: 16, 17, 18, 19). Samat ominaisuudet ilmenevät niissä, joissa Kristus asuu.
Anteeksiantamus ja vanhurskauttaminen on siis ikäänkuin ihmisen palauttamista tilaan, josta kerran Aadam ja hänessä koko ihmiskunta lähti syntiä sisältävälle taipaleelle. Armahdetulle luonnostaan kuulumaton Kristuksen vanhurskaus luetaan hänen hyväksensä. Nyt hän on Jumalalle kelvollinen. Syntinen ihminen ei ole vastuussa Jumalan edessä vain siitä, mitä hän nyt on, vaan myös siitä, mitä hän on ollut. Koko mennyt aika on hänen tilillään. Tällaisen ihmisen täytyy saada vapautus. Se tapahtuu hänelle julistetussa anteeksiantamuksessa Kristuksen tähden. Anteeksiantamus merkitsee, että Jumala niin sanoaksemme repii rikki ihmisen velkakirjan ja vapauttaa hänet kaikesta hänen tekemisensä ja tekemättä jättämisiensä tuomasta tuomiosta. Vain tältä pohjalta nousee todellinen vapautus. "Missä syntien anteeksiantamus on, siellä on elämä ja autuus", sanoo Luther. Vanhurskaus, jolla meidät vanhurskautetaan, on "vierasta vanhurskautta", se on Kristuksen vanhurskautta, ei meidän, mutta se luetaan hyväksemme. Vanhurskauttaminen on siis vanhurskaaksi julistamista tai selittämistä. Se merkitsee aseman muutosta Jumalan edessä. Vanhurskauttaminen on Jumala-suhteen muutos ihmisen siirtämisenä tuomionalaisuudesta armon alaisuuteen. Laatumme muutos tapahtuu pyhittymisessä Kristuksen meissä asuessa.
Vanhurskauttaminen uskon kautta asettaa ihmisen vasta uuden elämän lähtöviivalle. Uusi elämä merkitsee uusia tekoja, kuuliaisuutta Jumalalle kaikessa, pyhää vaellusta. Vanhurskaannumme ilman tekoja, mutta vanhurskaus, joka meille [sivu 191] annetaan (Kristus sydämessä), tekee tekoja. Teot, joita vanhurskaus tekee, ovat Hengen hedelmiä (Gal. 5: 22). Ennen vanhurskauttamista ja Kristuksen sydämeen tuloa ihminen tekee tekoja, jotka ovat lihan hedelmiä (Gal. 5: 19-21). Jumalan vanhurskaus (Kristus sydämessä Pyhän Hengen kautta) ja Jumalan voima kuuluvat yhteen. Vanhurskas ihminen tekee kaikki tekonsa uskossa ja Jumalan voimassa. Ihmisen oma vanhurskaus ja omat teot kuuluvat samoin yhteen. Vanhurskauttamaton ihminen, jonka sydämessä ei Jeesus asu, tekee kaikki tekonsa omassa voimassaan.
Jumalan todellinen jäännöskansa pitää Jumalan käskyt. Sitä ei ole kuitenkaan ymmärrettävä siten, että Kristus tekee sen - pitää käskyt ilman heidän tahtomistaan ja myötävaikutustaan. Nämä vanhurskautetut, jotka ovat avanneet sydämensä Jeesukselle (Ilm. 3: 20), itse omasta vapaasta tahdostaan mielellään ja ilolla pitävät uskossa ja Jumalan rakkaudessa ja voimassa Hänen käskynsä. He eivät voi muuta tehdä. Se on heille aivan luontaista. He eivät saata tahallaan rikkoa ainoatakaan Jumalan käskyä, tehdä missään kohden Isän ja Vapahtajan tahtoa vastaan. Vanhurskauttamisen suorittaa yksin sijainen, ei syntinen itse, mutta Jumalan käskyjen pitämisen suorittaa vanhurskautettu itse uskossa hänessä asuvaan Kristukseen, Pyhän Hengen voimassa, yhdessä Kristuksen kanssa. Vanhurskas ihminen luottaa täydellisesti Kristukseen. Oma minä on lakannut elämästä. Hän on täydellisesti Jumalan Hengen hallinnassa. Hän on kaikessa yhtä Kristuksen kanssa. Niinpä Kristus on kaikki ja kaikessa. Kristus ajattelee hänen aivoillaan, puhuu hänen suullaan, kuulee hänen korvillaan, katselee hänen silmillään, toimii hänen käsillään ja vaeltaa hänen jaloillaan. Kristus tekee kaiken, samalla uskova tekee kaiken. He ovat yhtä.
"Kun luovutamme itsemme Kristukselle, yhtyy sydämemme Hänen sydämeensä, tahtomme uppoaa Hänen tahtoonsa, mielemme tulee yhdeksi Hänen mielensä kanssa ja ajatuksemme vangitaan kuuliaisiksi Hänelle. Me elämme Hänen elämäänsä. Tätä merkitsee tulla puetuksi Hänen vanhurskautensa vaatteilla." (KV 346). [sivu 192]
Se vanhurskauttamisoppi, että Kristus, sijaisemme, tekee yksin kaiken vanhurskauttamisen jälkeenkin, kun me vaan uskomme, so., että vanhurskauttaminen armosta automaattisesti jatkuu, niin ettei ihmisen itsensä tarvitse tehdä mitään, ei pitää Jumalan käskyjäkään, on väärä. Vanhurskauttaminen koskee aina entisyyttä, aina menneisyyttä ja tapahtuu taivaassa. Se on tekemisissä tehtyjen syntien kanssa. Kun ihminen on tehnyt synnin, tarvitsee hänen tunnustaa syntinsä ja vastaanottaa anteeksiantamus, jolloin hänet siitä synnistä vanhurskautetaan. Mutta vanhurskauden hän voi omistaa ja säilyttää ja siinä kasvaa ainoastaan olemalla kuuliainen Jumalan tahdolle. Totellessaan uskossa Jumalaa ihminen kasvaa vanhurskaudessa ja muuttuu yhä enemmän Kristuksen kaltaiseksi. Hänen kuuliaisuutensa "luetaan hänelle vanhurskaudeksi". Kallistakaamme korvamme kuulemaan jälleen seuraavia sanoja:
"Iankaikkisen elämän ehdot ovat armon alla aivan samat kuin Eedenissäkin - täydellinen vanhurskaus, sopusointu Jumalan kanssa ja täydellinen kuuliaisuus Hänen lakinsa periaatteille." (Ajatuksia, s. 91; katso myös TKL 59). "Herra ei vaadi ihmiseltä vähemmän nyt kuin paratiisissa. Hän vaatii täydellistä kuuliaisuutta ja tahratonta vanhurskautta." (KV 432).
Vastaamme kysymykseen: Tuleeko Ilm. 19:8 jakeen loppuosa lukea "pyhien vanhurskautus" vai "pyhien vanhurskaat teot"?
- Molempia käännöstoisintoja on käytetty suomalaisissakin Raamatuissa. Esitämme muutamia esimerkkejä siitä, miten tämä kohta on käännetty joissakin muunkielisissä Raamatuissa. Latinalainen Uusi Testamentti kääntää: "Pyhien vanhurskautus". King James'in engl. Raamattu, englantilainen Oxfordin, ruotsalainen, ranskalainen, Scofield References ja New Testament Interlinear, samoinkuin Lutherin ja Mengen saksalaiset Raamatut kääntävät: "Pyhien vanhurskaus". American Standard Version, American Revised Version, Emphatic Diaglott (Wilson), norjalainen, tanskalainen sekä suomalainen Raamattu, erikoispainos, kielellisesti korjattu [sivu 193] painos, 1911, kääntävät: "Pyhien vanhurskaat teot". Moffat kääntää: "Pyhien vanhurskas käyttäytyminen", Weymouth: "Jumalan kansan vanhurskaat teot". American Translation: "Liina esittää Jumalan kansan rehellisiä (vilpittömiä) tekoja".
Teksti kuuluu Emphatic Diaglottin mukaan alkukielessä: Ta dikaioomata (vanhurskaat teot) esti toon hagioon. Gyllenbergin Uuden Testamentin Kreikkalais-suomalainen sanakirja tulkitsee tuon sanonnan Ilm. 19: 8:nnessa ja Room. 5: 18:nnessa merkitsevän "vanhurskauden tekoja", "oikeudellisen vaatimuksen täyttämistä, joko vanhurskauden teko tai vanhurskasta tuomiota". Saman määrittelyn antaa J. Hedbergin Uuden Testamentin Kreikkalais-suomalainen sanakirja, määritellen samalla alkukielen ilmaisutdikaioomata, dikaioomatos: mikä on oikein tehty, vanhurskas eli oikea teko (Ilm. 19: 8), vanhurskauden teko (Room. 5:18).
Teksti on siis ilmeisesti luettava: "Pyhien vanhurskaat teot". Sitä ei tule kääntää, kuten jotkut ihmiset mielellään tahtoisivat: "Kristuksen vanhurskaat teot".
Usein sanotaankin: "Parhainkin, johon kykenemme, on Jumalan silmissä kuin saastainen vaate. Pelastumme vain Kristuksen kautta. Kristus tekee kaiken." Mutta Raamattu ei puhu sillä tavalla. Se puhuu vain, ettemme ilman Häntä voi tehdä mitään, mutta että Hänen kauttansa voimme kaikki. Ketkä voivat kaikki? Tosi Kristuksen seuraajat.
Eräs kirjoitti artikkelissaan Review and Heraldissa 21.4.1938: "Ei yhtäkään tekoamme eli suoritustamme (uskovien) lasketa vanhurskaaksi". Samaa opetti eräs Pääjohdon varapuheenjohtaja 1936. (General Conference Report, 1936, s. 210). Olisi kummallista, jos uudestisyntyneen ja Kristuksessa olevan Jumalan lapsen, joka ilolla ja rakkaudesta Luojaansa ja Vapahtajaansa tahtoo pitää Herran käskyt ja noudattaa Hänen pyhää tahtoaan, hän kun Jeesuksen hänessä asuessa ei saata muuta tehdäkään, kuuliaisuutta ei katsottaisi taivaassa vanhurskaaksi teoksi, jollaisista teoista kristitty Jeesukseen uskoessaan tulee vanhurskaaksi (Jaak. 2: 24 ja hänen uskonsa täydelliseksi (jae 22). Ei, vilpitön kuuliaisuus ei voi olla kuin "tahrattu vaate". Tuollaiset. [sivu 194] puheet ja väitteet ovat teemanilaisen Elifaan oppia (Job 4:18; 15: 15), josta Jumala sanoi, että se oli väärin puhuttu. (Job 42:7). Jokainen, joka opettaa, ettei Jumala anna arvoa ja hyväksy Hänen kansansa vilpitöntä uskonkuuliaisuutta vanhurskaana tekona, opettaa Elifaan väärää oppia.. Sitä vastaan seisoo jyrkästi mm. Ilm. 19: 8 ja 14: 12. Kenenkään ei tule esittää omaa puutteellista henkilökohtaista hengellistä tilaansa ja kokemustaan mittapuuksi ja ohjeeksi toisille, vieläpä Herran edessä, ja vääntää Jumalan Sana sen mukaiseksi.
Jos vanhurskaus ja pyhyys, so. jumalallinen luonne saavutetaan yksinomaan uskon kautta, ilman kääntyneen uskovan Kristuksessa suorittamia kuuliaisuuden tekoja, niin silloin voidaan helposti eksyä uskomaan ja opettamaan ja tekemään miltei mitä tahansa, mikä itseä, lihallista mieltä miellyttää, Kristus kun muka heidän etulaisenaan tekee kaiken, mitä taivaaseen pääsemiseksi vaaditaan. Tätä tällaista vaarallista oppia on aivan liian paljon kristikunnassa, osittain meikäläisessäkin ajatustavassa. Varokaamme, ettei se pääse tulemaan meidän opiksemme. Meidän oppimme on esitetty lyhyesti Ilm. 14: 12 ja 12: 17. Tahallisista synneistä on meille annettu vakavat varoitukset. (3 Moos. 4: 2; 4 Moos. 15: 28; Hebr. 10: 26).
"Liinavaate, hohtava ja puhdas, johon kaikki maanpäällä olevat pyhät ovat puetut, on Kristuksen tahraton luonne, joka tarjotaan ilmaiseksi jokaiselle ihmiselle. Mutta kaikki, jotka sen ottavat vastaan, saavat sen ja kantavat sitä (pukua) täällä ajassa." (Ed 249). Pyhien teot ovat vanhurskaita tekoja, jotka Kristus vaikuttaa pyhien tahdon täydellisesti sulauduttua Kristuksen tahtoon, kun pyhät ja Kristus ovat yhtä.
Kristuksen vanhurskaudessa on kaksi puolta. Ensimmäinen on Kristuksen aikaansaama ja siihen kaikki vanhurskauttaminen perustuu. Toinen on pyhien vanhurskaus, joka ilmenee tekoina niissä, jotka ovat täydellisessä uskon yhteistoiminnassa Kristuksen kanssa. Ihmisen omistuksessa ovat kumpikin Kristuksen vanhurskautta - toinen luetaan armahdetun hyväksi sijaisen (edusmiehen) ansiosta, ja se on sijaisvanhurskautta. Toinen annetaan meille mielen ja tahdon täydellisesti siihen [sivu 195] mukauduttua. Meille annettu vanhurskaus on "hääpuku", jota ilman ei kukaan saa osallistua hääateriaan. Sitä pukua on pidettävä jo ajassa eläessämme, joka päivä. Sitä ei saa tahrata tahallisilla epävanhurskauden teoilla, ei pienillä eikä suurilla. Se on voittoisan kristityn arki- ja pyhäpuku. Se on aina "juhlapuku".
"Kruunauspäivänään ei Kristus tunnusta omikseen niitä, joilla on jokin tahra tai ryppy tahi jotain senkaltaista. Mutta uskollisille seuraajilleen Hän on antava katoamattoman kunnian ja kirkkauden seppeleet. Ne, jotka eivät olleet tahtoneet Häntä Hallitsijakseen, saavat nähdä Hänet ympäröitynä lunastettujen suurella joukolla, joissa kussakin on merkkinä: 'Herra, meidän vanhurskautemme'." (Review 24.11.1904.
On oikeastaan turhaa puhua synnin voittamisesta, turhaa käsitellä tätäkään kysymystä niin kauan kuin meillä ei ole todellista käsitystä synnin luonteesta ja Jumalan pyhyydestä. Vasta sitten, kun meillä on oivallus näistä ja kun meille on selvinnyt Jumalan suhde syntiin, me tajuamme, kuinka meidän on syntiin suhtauduttava. Voittoisa elämä alkaa siitä, kun olemme olleet Jesajan paikalla ja nähneet pyhän Jumalan ja synnin kadottavaisuuden, ts. tulleet todelliseen synnin tuntoon ja heittäytyneet hädässämme Kristuksen armoille. Silloin on Vapahtaja ottanut meidät huostaansa. Me vihaamme syntiä ja inhoamme sitä. Emme voi enää sen jälkeen tehdä syntiä. Synti-ongelma on selvinnyt meille. Me emme tahdo tehdä sitä, sillä elämämme on nyt synnin voittaneen Kristuksen hallussa ja johdossa.
Eräiden tähden täytyy meidän kuitenkin otsikkomme kysymystä tarkastella. Me emme suinkaan iloitse siitä, että jotkut seurakuntamme jäsenet eivät ole päässeet syntiensä voittajiksi. Meillä on aivan toisenlainen käsitys tästä asiasta kuin roomalaiskatolisilla. Muuankin katolinen pappi muuttaessaan seurakuntaa lausui jäähyväispuheessaan luottavaisesti entisille paimennettavilleen: "Olen ollut paimenenanne 30 vuotta. Tällä ajalla te olette tulleet uskollisesti luokseni ja yhä uudelleen tunnustaneet minulle vanhat syntinne." [sivu 197]
Me uskomme, että "vanhoista" synneistä on saatava voitto, samoinkuin uusistakin, sitä mukaa kuin Pyhä Henki niitä kirkastaa ja ne on tunnustettu ja anteeksi saatu. Me totumme niin helposti syntiin. Me osaamme rukoilla ja rakastaa syntiä samalla kertaa ilman, että ymmärtäisimme siinä olevan mitään ristiriitaista. Synti on käynyt elämässämme luonnolliseksi asiaksi. Sydämestämme on hävinnyt jännitys pyhän Jumalan ja synnin välillä.
Kun sitten Pyhä Henki alkaa sanalla herättää ja me kuuntelemme Hänen ääntänsä, alkaa meille hämärtää kuva pyhästä Jumalasta, jolle jumalattomuus ei kelpaa ja jonka tykönä mikään paha ei saa asua. Synti tulee meille kauhistavaksi ja kadottavaksi asiaksi. Me joudumme toteamaan, että olemme jumalisuudessamme askaroineetkin omatekoisen jumalan kanssa, kun synti on meille tähän asti ollut jotain luonnollista. Miten on sinun laitasi? Jumala ei hyväksy ketään ilman parannusta, ilman pesäeroa synnistä.
Kristillisyyden asia on jotain varsin epätodellista niin kauan kuin et ole ollut syntiä vihaavan Jumalan puheilla. Älä ihmettele, jos Kristusta et tunne, kun et tahdo kärsiä nuhdetta synnistäsi, vaan pakenet luulojumalisuuteesi heti, kun pyhä Henki tahtoisi vetää sinut elävän ja pyhän Jumalan eteen.
Apostoli sanoo, että "liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan" (Gal. 5:17). Pyhän Hengen työ näkyy siinä, onko sinuun syttynyt "himo" syntiä vastaan, oletko joutunut suuttumaan tosissasi itsellesi, paheksumaan ja tuomitsemaan syntiäsi, murehtimaan ja katumaan ja hylkäämään sen. Ellei tällaista "himoa" elämässäsi ole, et vielä ole joutunut tosissasi pyhän Jumalan eteen.
Jos sinä jo vaellat Kristuksessa huomaat sinä, miten "liha sotii Henkeä vastaan", miten lihasi sinua kiusaa ja taistelee Jumalan armontöitä vastaan sinussa. Sellaista on valvovan kristityn elämä, kun Pyhä Henki hänessä tekee työtänsä. "Sota ilmoittaa oikean kristityn." Tässä sodassa oikea kristitty voittaa ja hänen täytyy voittaa, jos mielii saada palkan.
Kristukseen uskovan ihanin etuoikeus armon ajassa on se, [sivu 198] että hän voi voittaa syntinsä ja kasvaa armossa sekä pyhittyä ja kirkastua luonteeltaan. Jumalan Pojan ihmiseksi tulon, Hänen pyhän elämänsä, voittoisan kuolemansa ja ylösnousemuksensa ainoa tarkoitus oli, että meistä tulisi uusia luomuksia, joissa Jumalan tahto tapahtuu, niinkuin se tapahtuu taivaassa. Tämä on ainoa tie ja keino taivaskelpoiseksi tulemiseen ja Jumalan valtakuntaan pääsemiseksi. Kristus on se vanhurskas "vesa", josta profeetat puhuivat jo edeltäpäin ja joka omissaan hallitsisi Kuninkaansa "menestyksellä", toteuttaen heissä "oikeuden ja vanhurskauden". Hän pelastaisi "Juudan", so. kansansa heidän synneistänsä. (Katso Jer. 23: 5, 6; Matt. 1: 21). Uudestisyntyneet kristityt ovat oikeita "juutalaisia", "Jumalan Israel". (Room. 2: 29; 9: 6-8; Gal. 6: 16). Hän tuli, jotta me voisimme, vapahdettuina vihollistemme kädestä, pelotta palvella Häntä pyhyydessä ja vanhurskaudessa Hänen edessään kaikkina elinpäivinämme". (Luuk. 1: 74, 75). Jeesus tuli, että me Hänen kauttansa saisimme syntien anteeksiantamuksen ja vanhurskauden. Apostoli vakuuttaa, että "jokainen, joka uskoo, tulee Hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta", mistä ei millään muulla tavalla voida vanhurskaiksi tulla. (Apt. 13: 38, 39).
Kun Paavalille kirkastui Kristuksen vanhurskaus, menetti hänen oma vanhurskautensa arvonsa - se oli väärää ja tuli roskaksi. Entinen pelastustie osoittautui riittämättömäksi. Sillä tiellä ei voitettu syntiä sisällisesti. Mitenkähän meille kävisi, jos todella kohtaisimme Kristuksen? Havaitsisimmekohan mekin vanhurskautemme arvottomaksi roskaksi? Meillä tulee olla ehdoton varmuus siitä, että Kristus on "Herra, meidän vanhurskautemme". Jokaiselle, joka on Kristuksessa Jeesuksessa ja jossa Jeesus asuu, Hän on "viisaus, lunastus, vanhurskaus ja pyhitys". (1 Kor. 1:30).
"Kun sielu ottaa vastaan Kristuksen, saa hän voimaa elää Kristus-elämää." (KV 349). Mutta jos hän uskonvanhurskaudesta osalliseksi tultuaan tekee tahallaan vääryyttä, peruutetaan vapauttaminen ja "hänen vanhurskauttansa ei ensinkään muisteta". (Hes. 18: 24; 33: 13, 12). Ihminen pettää itsensä, jos hän Jumalan rakkauteen [sivu 199] ja Kristuksen sovintotekoon luottaen ajattelee, ettei synnistä voi päästä eroon ennenkuin kuolemassa. Herran sanansaattaja sanoo:
"Mutta Jumalan rakkaus ei suvaitse syntiä. Ei Hän sietänyt Syntiä saatanassa, ei Aadamissa eikä Kainissa. Hän ei suvaitse syntiä yhdessäkään ihmislapsessa. Hän ei ummista silmiään synneillemme eikä suvaitse luonteemme virheitä. Hän odottaa, että voitamme ne Hänen nimessään." (KV 351-352).
"Jumala vaatii lapsiltaan täydellisyyttä. Hänen lakinsa on Hänen oman luonteensa jäljennös, ja se on kaikkien luonteiden mittapuu. Tämä jumalallinen mittapuu esitetään kaikille, jottei syntyisi mitään erehdystä niiden ihmisten kohdalla, joista Jumala tahtoo muodostaa valtakuntansa." (KV 349-350).
"Kuten puolestamme annettu uhri oli täydellinen, niin tulee myös puhdistumisemme synnin saastasta olla täydellinen. Jumalan laki ei puolusta yhtä ainoata pahaa tekoa. Mikään vääryys ei vältä sen tuomiota. Evankeliumin siveysoppi ei tunnusta muuta mittapuuta kuin jumalallisen luonteen täydellisyyden. Kristuksen elämä oli lain jokaisen käskyn täydellinen toteutuminen." (SLS 476).
Kristikunnassa vallitseva puutteellinen vanhurskauttamisoppi on johtanut siihen, että turvataan yksinomaan Kristuksen kuolemaan ristillä - siitä eletään ja se on kaikki, mitä pelastukseen tarvitaan. Sen opin mukaan ei syntiä voida voittaa. Eletään aina ja vain anteeksiantamuksen varassa. Pyhyyttä, Kristus-kaltaista luonnetta, ei saavuteta, niin sanotaan, tässä elämässä, ja kuitenkin on sanottu, että "ilman pyhitystä ei kukaan näe Jumalaa" (Hebr. 12: 14). Ei käsitetä, että jumalallista luonnetta, Kristuksen luonnetta, ei lueta yhdenkään hyväksi, kuten Hänen vanhurskautensa luetaan niiden hyväksi, jotka uskovat syntiensä anteeksisaamiseksi. Luonne on kuuliaisuuden hedelmä.
Anteeksiantamus ja puhdistus ovat kaksi eri asiaa, kuten voidaan nähdä mm. 1 Joh. 1 luv. 9:nnestä jakeesta: "Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin [sivu 200] että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä". Anteeksiantamusta seuraa hyväksemme luettu (imputoitu) vanhurskaus. Synneistä puhdistaminen koskee luonnetta, jota ei saada ilmaiseksi edusmiehen eli sijaisen teon nojalla, kuten saadaan vanhurskauttamus Jumalan armosta ja Kristuksen ansiosta. Annettu vanhurskaus (Kristus sydämessä) eli luonne saadaan kasvatuksen, Kristuksessa kasvamisen ja syntien voittamisen tuloksena. Jumalallisen luonteen tavoittelijan tulee tehdä kaikki ratkaisunsa sopusoinnussa Jumalan sanassaan ja Kristuksen elämässä ilmaistun vanhurskauden kanssa niin pitkälle kuin hän sitä tuntee. (Vrt. Ps. 119:142).
Kristityt viittaavat usein 1 Joh. 1. luv. 8:nteen jakeeseen heissä riippuvien syntiensä puolustukseksi. Mutta onko tämä jae kirjoitettu sitä tarkoitusta varten? Ei suinkaan. Jos tämä jae koskee todellista kristittyä, silloin sitä seuraava eli juuri käsittelemämme 9:s jae on väärä tai on luettava näin: "Ei ole mitään hyötyä syntien tunnustamisesta, sillä Hän ei anna meille syntejä anteeksi eikä puhdista meitä kaikesta vääryydestä".
Sanomme jälleen, että 1 Joh. 1:9 ensimmäinen osa koskee vanhurskauttamista uskon kautta, toisen osan tarkoittaessa armon ja kasvatuksen työtä Kristukseen uskovassa kristityssä, pyhitystä, jumalallisesta luonnosta osallistumista, luonteen kehittymistä täydellisessä kuuliaisuudessa Jumalan tahdolle, josta on lopputuloksena täydellisesti puhdistettu ja pelastettu ihminen. Se on puhdistumista kaikesta vääryydestä. (Ks. 1 Joh. 2: 3,4; 3:4-6. Jos näissä jakeissa esitetystä säännöstä opetetaan poikkeusta, alennetaan mittapuuta).
Kirjeensä ensimmäisen luvun alkupuolella Johannes kirjoittaa, että "Jumala on valkeus ja ettei Hänessä ole mitään pimeyttä". Kristitty on Jumalan yhteydessä ja vaeltaa valkeudessa. Mutta "jos sanomme, että meillä on yhteys Hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä (so. tietoisessa synnissä), niin me valhettelemme emmekä tee totuutta". (Jae 6). "Mutta", jatkaa apostoli, "jos me valkeudessa (so. ei pimeydessä eli synnissä) vaellamme, niinkuin Hän on valkeudessa, niin meillä on [sivu 201] yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, Hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." (Jae 7).
Jakeet 7 ja 9 osoittavat kristityn kasvua, jakeiden 8 ja 10 muodostaessa niille vastakohdan. Tosi kristityistä, jotka ovat Jumalan yhteydessä ja vaeltavat valkeudessa, sanotaan: "Kuka ikinä Hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole Häntä nähnyt eikä Häntä tuntenut." (3:6). Jos selitämme 1 Joh. 1: 8 siten, että Jumala ei voi, ei tahdo eikä ole puhdistanut rehellistä sielua vääryydestä, teemme me Jumalan valehtelijaksi ja kallistumme Kainin kannalle eli tielle (jae 10), so. ettemme ole tehneet syntiä emmekä senvuoksi tarvitse tehdä parannusta. Saatana tahtoo juuri sitä, että Raamattua selitetään väärin, erittäinkin vanhurskauttamisen ja kuuliaisuuden kohdalla. Saatana opettaa, ettei Jumalan lakia tarvitse noudattaa, koska sitä ei voida noudattaa. Ja monet tunnustavat kristityt yhtyvät häneen.
"Saatana väittää Jumalan rakkauden lakia itsekkyyden laiksi. Hän sanoo, että meidän on mahdotonta pitää sen käskyjä. Ensimmäisten vanhempiemme lankeemuksen kaikkine surullisine seurauksineen hän panee Luojan syyksi, eksyttäen ihmiset pitämään Jumalaa synnin, kärsimysten ja kuoleman aiheuttajana. Jeesuksen on paljastettava tämä erehdys. Yhtenä meistä tuli Hänen antaa esimerkki kuuliaisuudesta. Sen vuoksi Hän otti päällensä meidän luontomme, käyden samanlaisten kokemusten läpi kuin me. Hänen piti tulla kaikessa veljiensä kaltaiseksi. Jos meidän täytyisi kestää jotain, mitä ei Jeesus ollut kestänyt (kokenut), esittäisi saatana Jumalan voiman siinä kohdassa riittämättömäksi. Sentähden oli Jeesus kiusattu kaikessa niinkuin me. Hän kesti jokaisen koetuksen, jolle me olemme alttiit. Hän ei käyttänyt hyväkseen mitään voimavaroja, joita ei meillekin runsaasti annettaisi.. . Hänen elämänsä on todistus siitä, että myöskin meille on mahdollista olla kuuliaisia Jumalan laille" (so. olla syntiä tekemättä). (DA 22).
1 Joh. 1: 8 osoittaa, että jos joku ihminen sanoo, ettei hänellä ole syntiä, so. ettei hän ole syntinen - sellaisia oli Johanneksen päivinä - eikä niin ollen tarvitse pelastajaa eikä [sivu 202] anteeksiantamusta, eksyttää hän itsensä ja hänessä ei ole totuutta, sillä Jumala sanoo, että "kaikki ovat syntiä tehneet". (Room. 3:23). Kerran eräs "Kristillinen tiede" (Christian Science)-nimiseen lahkoon kuuluva henkilö luki tämän jakeen, syventyi siihen ja tuli herätykseen. Hän sanoi: "Minä olen sanonut, ettei minulla ole syntiä, ja niin minä olen ollut eksytyksessä. Minä olen syntinen ja tarvitsen pelastajaa." (Tuo lahko nim. opettaa, ettei ole olemassa mitään syntiä). Hän tunnusti syntinsä ja vastaanotti Vapahtajan, sai anteeksiantamuksen ja vanhurskaantui uskosta. Hän tahtoi myös tulla syntien voittajaksi ja vaeltaa Jumalan yhteydessä valkeudessa. Hän käsitti oikein Johanneksen opetuksen. Niin ovat tehneet monet muutkin. Olkoon tämä meidänkin kokemuksemme. 1 Joh. 1: 8 on luettava ja ymmärrettävä omassa yhteydessään, 3. luv. 10:nteen jakeeseen asti.
Jumala on tehnyt synnin voittamisen ja valkeudessa vaeltamisen mahdolliseksi Jeesuksen Kristuksen kautta. "Hän voi varjella lankeamasta." (Juud. 24). 1 Joh. 1: 8 koskee siis sellaista ihmistä, joka ei tunne itseään syntiseksi eikä niin ollen kaipaa tai tarvitse pelastajaa.
Kristityn, joka on osallistunut pelastuksesta ja tahtoo vapautua synninteosta, ei välttämättömästi tarvitse elää tietoisissa synneissä, sillä Hänellä on voimallinen pelastaja, joka tahtoo ja voi "pelastaa kansansa kaikista synneistä". Koska kuitenkin sellaisellekin kristitylle on synnin tekeminen joissakin olosuhteissa mahdollinen, ei välttämätön, niin Johannes kirjoitti (sen jälkeen kun oli sanonut: "Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi"): "Jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas." 1 Joh. 2: 1. "Jos joku syntiä tekee" merkitsee sekä mahdollisuutta olla syntiä tekemättä että mahdollisuutta tehdä syntiä. Jos apostoli olisi kirjoittanut: "Kun joku tekee syntiä", olisi hän osoittanut synnin tekemisen väistämättömäksi.
Jos kristitty ajattelee, että hänen täytyy tehdä syntiä ja niin tekeekin sitä, "joka päivä", "alituiseen", niin silloin se sana, joka osoittaa, ettei tule tehdä syntiä ja se sana, joka lohduttaa [sivu 203] katuvaa kristittyä, jos synti on tullut tehdyksi, menettää kaiken merkityksensä. Jos nyt kuitenkin, kaikesta sanomisestamme huolimatta, joku edelleenkin hakee puolustusta syntisyydelleen Johanneksen kirjeen 1. luvun 8:nnesta jakeesta, niin annettakoon hänelle se vapaus, mutta me teemme hänelle kuitenkin tiettäväksi, että yhteys, 1. luvun 5:nnestä jakeesta 3. luvun loppuun (voidaan lukea koko kirjekin, sitä parempi!) vaatii häntä ehdottomasti lakkaamaan tietoisesta synnin teosta, jopa puhdistamaan itsensä niinkuin Kristus on puhdas (3:3). (Suppeampikin yhteys - 1:5-2:6 - riittää asiasta vakuuttumiseksi). Yksikin synti erottaa täydellisestä Jumala-yhteydestä, valkeudessa vaeltamisesta. Valkeudessa vaeltaminen ja Jumalassa pysyminen edellyttää puhdistautumista Karitsan veressä kaikesta tietoisesta synnistä suosittuja synnillisi]ä ajatuksia myöten ja ehdotonta kuuliaisuutta.
Laodikealaisten on ennen kaikkia muita tämä oivallettava! Sanoa omistavansa yhteyden Jumalan kanssa, vaikka vaeltaa pimeydessä, so. synnissä on valehtelemista, joka sekin on syntiä. Mutta jos me nöyrästi myönnämme, ettemme pimeydessä vaeltaessamme saata olla yhteydessä Hänen kanssaan ja alamme etsiä puhdistusta Hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, veressä, niin käy vaellus valkeudessa mahdolliseksi, koska olemme siirtyneet pimeydestä valkeuteen. Johannes kirjoittaa nimenomaan, ettei kristittyjen tule tehdä syntiä, eikä osoittaakseen, että he voivat jatkuvasti säilyttää syntejä, synnillisiä luonteenpiirteitä, voivat tehdä syntiä tahallaan ja tietoisesti ja samalla kertaa vaeltaa valkeudessa. Se ei voi olla mahdollista. Synti rikkoo yhteyden Jumalan kanssa, ja tehdäkseen synnin täytyy ihmisen astua pois valkeudesta. Kun synti tunnustetaan, saadaan se anteeksi, yhteys Jumalaan palautuu ja vaellus valkeudessa jälleen jatkuu.
Älköön tahallisissa synneissä elävä etsikö itselleen lohdutusta 1 Joh. 2. luvun ensimmäisestä jakeesta eikä mistään muualtakaan Raamatusta. Kaikille synnintekijöille tahdomme sanoa, että siellä, missä on vilpitöntä synnin tuntoa, katumusta ja parannusmieltä, siellä on aina pelastus Jeesukseen uskovalle käden ulottuvilla, ja, "missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi" [sivu 204] (Room. 5: 20). Tahallisissa synneissä elävä ihminen ei ole vilpitön.
Johanneksen ensimmäisen kirjeen sanoma on siis selvä sanoma. "Jolla Poika on, sillä on elämä" - uusi elämä, Kristuksen voittoisa elämä. (1 Joh. 5: 11, 12).
Tämä elämä on synnitöntä elämää. Synnintekijät ovat sen ulkopuolella, voittajat sen sisäpuolella. Iankaikkinen elämä on Kristuksen persoonassa. Kun Kristus asuu meissä, varjelee Hän meitä synnistä. Iankaikkinen elämä ei siirry ja tule elämäksemme ilman Kristusta. Se on Hänessä, mutta tulee meihin, jos Hän tulee meihin. Meillä ei ole elämää, voitokasta elämää, erillämme Kristuksesta. Kaikki jumalalliset lahjat, kyvyt ja ominaisuudet sisältyvät yhteen suureen lahjaan, Kristukseen Jeesukseen. Omistaessamme uskon kautta tämän voittamattoman elämän olemme mekin voittajia, sillä tämä elämä voittaa kaiken.
Tämä on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Paavali kirjoittaa Room. 6: 1,2 ja 15: "Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi ? Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?" "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!"
Käsitä nyt tämä Raamatun pelastusoppi. Älä väännä sitä tekojesi mukaan. Mutta joku ehkä huomauttaa, että Johannes käyttää pronominia "me". Eikö sittenkin 1 Joh. l:8:ssa ole kysymys kristityistä, vieläpä Johanneksesta itsestäänkin? Tarkoittiko Johannes todellakin sanoa, että hän ja toiset uskovat voivat olla Jumalan yhteydessä ja vaeltaa samalla pimeydessä - synnissä? Eivätkö apostolit tosiaankaan olleet synnin voittajia? Apostoli käyttää pronominia "me" tässä jakeessa samassa mielessä kuin hän käyttää toisen luvun ensimmäisessä jakeessa sanaa "joku". "Me" on monikon ensimmäinen persoonapronomini, jota itsekin usein käytämme yleisistä asioista puhuessamme. [sivu 205]
Jos kuitenkin, kaikesta edellä sanotusta huolimatta, sinä edelleenkin pidät kiinni väitteestäsi, että Johannes tarkoittaa kristittyjä kirjeensä 1. luvun 8:nnssa jakeessa, niin me kysymme, milloin sitten kristitty - sinun käsityksesi mukaan - pääsee eroon synnistään? Synnistä vapautumiseen nähden on olemassa ainakin seitsemän teoriaa, joiden mukaan uskotaan päästävän synneistä:
Silloin voidaan joko kuoleman lähestyessä tai Kristuksen tultua sanoa: "Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka Hänen ilmestymistään rakastavat." 2 Tim. 4: 7, 8. Me hyväksymme tämän 7:nnessä kohdassa esitetyn opin.
Me otamme uskon kautta vastaan Kristuksen vanhurskauttamiseksi, ja me vaellamme Jeesuksessa uskossa syntien voittamiseksi ja elämän pyhittymiseksi. (Kol. 2: 6).
Kristitty voi tehdä syntiä syystä, että hänellä on vielä uskoon tultuaankin vapaa tahto. "Kaikki riippuu tahdon oikeasta [sivu 206] käytöstä." Ihmisellä on vanha syntinen luonto, mutta se ei voi pakottaa kristittyä tekemään syntiä, jos hän ei itse tahdo. (Katso mitä edellisessä luvussa kirjoitimme tahdon voimasta ja sen toiminnasta). Saatanan ei sallita pakottaa kristityn tahtoa. Jumalakaan ei tahdo sitä pakottaa. Ihmisen elämässä näyttelee tärkeintä osaa juuri hänen tahdonvoimansa. Jos vanha luonto voisi pakottaa ihmistä vastoin uuden luomuksen tahtoa tekemään pahaa, olisi se vastuussa kristityn tekemästä synnistä eikä ihminen itse. Silloin synnintekeminen olisi katsottava väistämättömäksi tai pakolliseksi. Synti esittäisi silloin murhenäytelmää tosi kristitynkin elämässä. Jos kristitty haluaa olla tekemättä syntiä, täytyy hänen pysyä Kristuksessa ja Kristuksen hänessä. Yksikseen jätettynä hän ei voi muuta kuin tehdä syntiä. Kristitty on täydellisesti riippuvainen Pelastajastaan. Täydellinen riippuvaisuus Luoja-Vapahtajasta on Jumalan lapsen ainoa turva ja varmuus.
Ei ole sen jälkeenkään kuin ollaan opittu tuntemaan ihmeellinen pelastussuunnitelma armon kautta, pienintäkään aihetta kerskata itsestään ja katsoa itseensä. Antaessani itseni synteineni Kristukselle, Hän antaa minulle vanhurskautensa. Hänen pyhä elämänsä on minun ainoa mallini ja esikuvani, että noudattaisin Hänen jälkiänsä. "Me olemme velvolliset vaeltamaan niinkuin Hän vaelsi." (1 Piet. 2: 21; 1 Joh. 2: 6). Silloin Jumalan katsellessa minua Hän näkee vain Kristuksen vanhurskauden, ja Kristusta katsellessaan Hän näkee minun syntini. Vaellus Kristuksen esikuvan mukaan on Jumalan käskyjen pitämistä. (Joh. 15: 10). Kun Jumala vakuuttaa pelastavansa meidät uskottuamme, niin Hän sen myös tekee. Ei Hän ole sellainen kuin me ihmiset usein olemme. Me sanomme, mutta emme tee. (Jaak. 2: 15-17). "Minkä Jumala on luvannut, sen Hän voi myös täyttää." (Room. 4: 21). Sellainen pelastaminen, mikä olisi vain suurissa lupauksissa, ei hyödyttäisi mitään.
"Hän voi täydellisesti pelastaa ne, jotka Hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat." (Hebr. 7: 25).
Ollessamme täysin Jumalalle jättäytyneitä me voimme tehdä Jeesuksen sanat omiksemme ja sanoa Jumalalle: "Kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun." (Joh. 17:10). [sivu 207] Silloin ei meiltä puutu mitään (Ps. 23: 1), ei syntejä voittavaa voimaakaan. Jos Poika on tehnyt meidät vapaiksi synnin orjuudesta niin me olemme todellisesti vapaita (Joh. 8: 36).
Vasta tuonpuoleisessa elämässä olemme synnin tekemisen mahdollisuuden ulkopuolella. Siellä ei meissä ole enää syntiä. Siellä ei ole kiusauksia, ei saatanaa, ei syntiä eikä mitään mahdollisuuksia synnin tekemiseen eli lankeemiseen. Nyt vielä armonajassa ollessamme kiitämme Jumalaa siitä, että saamme olla mukana "voittosaatossa Kristuksessa Jeesuksessa".
"Että me kantaisimme hedelmää Jumalalle." (Room. 7:4). Läpi Raamatun kulkee se ajatus, että Jumala odottaa Hänen lapsikseen itseään nimittäviltä kuuliaisuuden eli vanhurskauden tekoja, ts. hedelmiä. Mutta kuinka ihminen, kristittykään, voi täyttää Jumalan tahtoa? Eikö itse suuri apostoli Paavali sano: "Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen." (Room. 7:18,19).
Kysymys on siitä, kuinka kristitty persoonallisessa elämässään voi tulla voitokkaaksi.
Ryhtyessään kirjoittamaan kirjettänsä Rooman seurakunnalle apostoli Paavali tahtoo ensin todeta niin hyvin juutalaisten kuin pakanainkin todellisen tilan. Niinpä hän sitten antaakin molempien mennä "läpivalaistukseen". Saatu kuva on pöyristyttävä oli kysymys kumpaisesta ihmisluokasta tahansa.
Kirjeensä l:ssä luvussa apostoli kuvailee pakanamaailman tilaa ja 2:ssa juutalaisten sisällistä olemusta. Molemmat ovat toivottomassa tilassa, kuten yhteenvedosta (3: 1-23) ilmenee. "Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla."
Sen jälkeen Paavali käy osoittamaan kaikille Kristuksen ristiä ihmiskunnan ainoana Toivona. Kristuksen kuolemalla on hankittu ja varattu jokaiselle, joka uskoo, vapaana armolahjana, se vanhurskaus, joka ainoastaan kelpaa Jumalan edessä. Sen [sivu 209]omistivat jo edeltäpäin uskossa ja toivossa Aabraham ja Daavid (4:s 1). ja monet muut, jotka pelastua tahtoivat uskon kautta "Jumalan määräämällä tavalla", alkaen ensimmäisistä esivanhemmistamme ja Abelista jne. aina Lunastajan maan päälle tulemiseen asti. Siitä lähtien on saarnattu, että "jokainen, joka uskoo, tulee Hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta ..."
5:nnessä luvussa voi apostoli jo huudahtaa: "Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta."
6:nnessa luvussa osoitetaan, miten vanhurskautetun uskovan tulee elää: Vanha ihminen on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, syntiä ei enää palvella, eletään Kristuksen kanssa - Jumalalle; synti ei saa enää hallita ruumista eikä sen himoille olla enää kuuliaisia; jäseniä ei saa luovuttaa vääryyden aseiksi synnille, vaan ainoastaan vanhurskauden aseiksi Jumalalle; synti ei vallitse enää ihmistä, koska hän on tullut armosta kristityksi, se on voitettava; Jumalaa palvellessa ollaan myös Hänelle kuuliaisia vanhurskaudeksi, ollaan sydämestään kuuliaisia Kristuksen opille; synnistä vapautettuina kannetaan pyhityksen hedelmiä, jotta lopulta saataisiin iankaikkinen elämä, joka on Jumalan armolahja.
Tämän kirjoittamamme johdosta lukijamme ehkä huomauttaa, että tuo kaikki on sula mahdottomuus, eihän syntinen, heikko ihminen voi eläessään päästä niin pitkälle. Alat kertoa kokemustasi. Sinä sanot: Minä olen yrittänyt ja pyrkinyt ja ponnistellut, mutta olen aina epäonnistunut hyvistä aikomuksistani ja lukemattomista päätöksistäni huolimatta. Tahtoisin olla voitokas kristitty, mutta olen havainnut, etten sitä ole. On vaikeata voittaa syntejään, suorastaan mahdotonta, koska olen yhä uudelleen horjahtanut ja langennut, langennut ja horjahtanut yksiin ja samoihin synteihin, uusista puhumattakaan. Ah! toivoisin voivani olla hyvä ja voitokas, niinkuin oikean kristityn tulee olla ja kuten Raamattu käskee olemaan. Voiko ihminen koskaan tulla voittajaksi! Voiko kukaan auttaa?
Ehkä meistä itse kukin on joskus ollut tällä paikalla, on [sivu 210] kamppaillut ja ponnistellut, mutta vain epäonnistuaksensa yhä uudelleen. Mitä on siis tehtävä? Voiko tulla muutosta?
Kukapa vilpitön kristitty ei olisi joskus joutunut tekemisiin tällaisten hengellisten pulmien ja ristiriitojen kanssa. Kuitenkin kiiruhdamme lisäämään, että jos näin on ollut, on kristillisyydessämme ollut vaarallinen vika. Kun meistä on vaikeaa tai mahdotonta tehdä hyvää ja olla voitokkaita, niin laitamme kristittyinä ei ole niin kuin tulisi olla. Se on ajoissa huomattava.
Kirjeensä, jota on sanottu "kaikkein kirkkaimmaksi evankeliumiksi", kuudennessa luvussa apostoli siirtyy uskonvanhurskauttamuksesta pyhitykseen, pyhityselämään - tämä on normaalinen kristityn kokemuksen järjestys. Mutta ennenkuin hän ryhtyy tekemään lukijoilleen lähempää selkoa siitä, mitä pyhityselämä on, so. ennenkuin hän johtaa heidät kahdeksannen luvun Hengen elämän ja rakkauden voiman ilmapiiriin, tahtoo Paavali omasta elämästään ottamansa esimerkin avulla havainnollistaa siirtymistä herätyksen tilasta Kristuksen täydelliseen omistamiseen, lainalaisuudesta armonalaisuuteen, kuolemasta elämään ja heikkoudesta voimaan. Sen vuoksi hän seitsemännessä luvussa siirtyy taaksepäin ajassa yli 20 v. omaan kääntymyskokemukseensa, jolloin hän koki kuvaamansa ankaran taistelun, joka päätyi vapautumiseen "synnin ja kuoleman laista".
Pyydän sinua koettelemaan itseäsi. Onko sinulla ollut tällainen kokemus: Sitä mitä teen, en tahdo. Tiedän, ettei se ole hyvä ja oikein. En halua sitä tehdä. Minä sanon, etten halua tehdä sitä, mitä teen, mutta vaikka minä vihaan sitä, teen sitä kuitenkin. (Vrt. Room. 7:14, 15). Kysyn vielä, onko sinulla ollut tällainen kokemus? Paavalilla kääntymättömänä Sauluksena oli samanlainen kokemus. Hän kertoo siitä vapaasti tähän tapaan: Jos myönnän, että se, mitä teen, ei ole hyvää, silloinhan tunnustan, että laki, joka tuon pahan, jota teen, tuomitsee, on hyvä. (Vert. jae 16). Ja luettuasi jakeet 17-19 sinusta kenties tuntuu ikäänkuin hän kirjoittaisi siinä kappaleen sinun elämäkertaasi. Sinä tahdot tehdä hyvää, sinulla on tahto hyvään, [sivu 211] mutta miten saisit tuon hyvän tahdon toteutetuksi, siitä juuri sinulla on kysymys, eikö olekin?
Paavalilla oli todellakin silloin suuri pulma. Se oli hänen elämänsä suurin vaikeus, suurin ahdistus. Lue jakeet 20-24. Hän koki, että oli vaikeaa olla hyvä. Hän tiesi, että hänen tuli olla hyvä, mutta hän ei sitä voinut. Vieläpä hän sydämestään vihasi sitä pahaa, jota hän teki. Hän ponnisteli, koettaen kaikin voiminsa olla hyvä ja tehdä hyvää, mutta hän havaitsi itsessään sen lain, että kun hän koetti tehdä hyvää, niin siitä tulikin pahaa, että paha riippui hänessä kiinni. Jae 21. Weymouth kääntää tämän jakeen englannista suomennettuna näin: "Huomaan siis luontoni lain olevan sen, että kun haluan tehdä sitä, mikä on oikeaa, niin paha väijyy minua." Se oli Sauluksen kokemus. Paha aina vahti, vartioi häntä, käyden ympäri ja ollen aina valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa, kietoaksensa hänet. Epätoivon huipun saavutettuaan hän huudahti: "Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista". Jae 24. Hän ei kyennyt itse itseään vapauttamaan pahasta. Hän oli ponnistellut omat voimansa loppuun, oli tehnyt lukemattomia kertoja hyviä päätöksiä, mutta vain rikkoaksensa ne yhä uudelleen. Ihmisessä itsessään ei siis ole hyvää eikä hän itsestään voi tehdä hyvää. Jos Paavali kääntymättömänä oli tullut tähän kokemukseen, niin ei ihme, jos me olisimme sitä kokeneet. Hänhän oli "lain vanhurskauteen nähden nuhteeton" Fil. 3: 6).
Mutta oletko pannut merkille roomalaiskirjeen 7:nnen luvun kirjoitustavan? Siinä luvussa esiintyvät sanat sellaiset kuin "minä", "minussa", "minulle", "minut", "minun", "minulla", 40 kertaa. Sanat: "en", "tiennyt", "elin", "kuolin", "myyty", "omakseni", "en toteuta", "tahdon", "vihaan", "teen", "olen lihallinen", "en tahdo", "myönnän", "tiedän", "lihassani", "tahto on", "voimaa ei", "en tee", "huomaan", "itsessäni", "ihmiseni", "yhdyn", "jäsenissäni", "näen", "mieleni", "tämmöisenäni", "puhun" esiintyvät 41 kertaa. Sanat "laki" ja "käskysana" esiintyvät 29- 30 kertaa. Siis pitkin matkaa: "Minä"! "Minä"! "MINÄ"! Tässä luvussa on siis kysymys siitä, mitä minä voi ja tekee, ja se taas [sivu 212] on koettu tosiasia, ettei "minä" voi tehdä mitään hyvää itsessään alalla, jolla nyt liikumme. Minä ei voi pitää Jumalan lakia hengen mukaan omassa voimassaan, oikeammin omassa heikkoudessaan. Paavali koetti sitä ja epäonnistui täydellisesti. Laki, jonka piti olla hänelle elämäksi sen "nuhteettomasti" pidettyään, tuottikin hänelle kuoleman. Tästä "suurimmasta" vanhurskaasta tuli "suurin syntinen". "Minä viheliäinen ihminen", hän huudahti hädässään.
Paavali kohtasi sitten - syntisen paikalle tultuaan - Kristuksen. (Room. 7: 25). Hänestä tuli uusi luomus (2 Kor. 5: 17), ja hän vastaanotti sydämeensä uuden voiman, uuden hengen, jonka kautta Kristus asettui häneen asumaan. Nyt hän saattoi sanoa: "En elä enää minä, vaan Kristus elää minussa." (Gal. 2:20). Huomaa, mitä tuolle "minälle" oli tapahtunut? "Ja minä kuolin." (Room. 7:10). Oman minän tilalle oli tullut Kristus. Ja nyt Paavali voi sanoa: "Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa." (Fil. 4: 13. Vrt 1 Kor. 15: 57; 2 Kor 2:14; Room 8:37)
Mitä Paavalissa oli tapahtunut? Hänessä oli tapahtunut uusi syntyminen ja täydellinen Kristukselle jättäytyminen. Hän oli päässyt uskon kautta Kristukseen ja Kristus oli tullut häneen asumaan. Siinä salaisuus muuttuneeseen kokemukseen. "Kristus teissä” (Kol 1:27). Hänestä ei ollut enää vaikeaa olla kristitty. Jumalan tahto hänen kohdallaan tapahtui. Hän kasvoi ja pyhittyi päivä päivältä. Hänestä tuli täydellinen voittaja Kristuksessa. Sellaisena hän nukkui kuoleman uneen, täysin varmana iankaikkisen elämän seppeleestä Herran päivänä (2 Tim. 4: 6-8).
Kuinka monella nykyaikanakin on kristillisyydessään, tunnustuksestaan huolimatta, sellainen surullinen kokemus kuin oli suurella uskonnoitsijalla, Sauluksella, ennen farisealaisuudessaan. Moni sanoo: Olen koettanut, olen ponnistellut, mutta jatkuvasti epäonnistunut. Se sellainen on raskasta kristillisyyttä. Eikä siitä milloinkaan sen parempaa tulekaan. Sellaisen ihmisen, joko hän on joskus elämässään uudestisyntynyt tai on vielä kääntymätön tai herätyksen tilassa oleva, täytyy kohdata Kristus. Hänessä täytyy tapahtua täysi muutos. Kaikki on laskettava [sivu 213] Herran alttarille ja vastaanotettava Kristus sydämeen.. Elämä on luovutettava täydellisesti Pyhän Hengen hallintaan. "Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot" (Sak. 4:6).
Sen jälkeen käy kulku taivaan pyhällä tiellä kuin "itsestään". Oman "viheliäisyyden" täytyy vaihtua Kristuksen vanhurskaudeksi.
Herätykseen tultuaan Paavali ponnisteli pitääkseen Jumalan lain hengen mukaan, mutta epäonnistui aina siihen saakka, kunnes hän näki välähdyksen "Hengen laista". (Room. 8: 1, 2). Mikä laki se oli? Se oli se, että Kristuksessa on elämää, että Kristus on elämä (Fil. 1: 21a). Weymouth kääntää Room. 8: 2: "Sillä Hengen laki, joka kertoo elämästä Kristuksessa Jeesuksessa, on vapauttanut minut laista, joka on tekemisessä ainoastaan synnin ja kuoleman kanssa." Se on laki, joka esittää Jeesuksen elämää antavana.
Kahdeksannessa luvussa Paavali kuvaa uutta kokemustaan. Hän oli läpikäynyt uuden syntymisen ja oli omistanut Pyhän Hengen. Hän ei enää ponnistellut omassa voimassaan. Tässä luvussa ei eletäkään enää oman minän varassa ja lihan heikkoudessa, vaan Kristuksen armon varassa, Kristuksessa pysyen ja Pyhän Hengen voimassa. Tässä 8:nnessa luvussa esiintyy sana "minä" ainoastaan kerran, tarkoittaen Kristukseen täydellisesti yhdistettyä minää, joka puhuu näin: "Minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin." (Jae 17). Paavali puhuu tässä luvussa paljon Pyhästä Hengestä - Jeesuksessa Kristuksessa olevasta, elämän Hengestä, joka voi tehdä vanhurskaaksi ja pitää pystyssä.
Jos meidän siis pitäisi vastata kysymykseen, onko ihmisen vaikea olla hyvä ja tehdä hyvää, niin me vastaisimme: kyllä ja ei. Jos ihminen toimii yksin, siiloin se on vaikeaa, täysin mahdotonta. Mutta jos saadaan elämään Kristus ja meillä on sama mieli kuin Hänellä, niin silloin se ei ole vaikeaa, vaan helppoa ja mieluista. "Sinun tahtosi minä teen mielelläni." "Uskovalle on kaikki mahdollista.” Kun Kristuksen rakkaus täyttää [sivu 214] sydämen, ei käskyjen pitäminen ole raskasta (1 Joh. 5: 3). Vain uusi sydän uuden Hengen kautta voi tehdä uusia tekoja. Se on uuden "liiton" todellisuus, sen uuden elämän kultainen sääntö, minkä Jeesuksen evankeliumi ihmisten keskuuteen loi. (Jer. 31:31-33; Hes. 36:26,27).
Ehkä sinä vielä kerran sanot "mutta", mutta jokapäiväisessä elämässä esiintyy niin paljon sellaista, mistä ei voida saada voittoa eläessä. Ymmärrän mitä tarkoitat. Menen suoraan asiaan ja merkitsen tähän joitakin ajattelemistasi asioista. Niitä ovat: ylpeys, johon sisältyvät itsekkyys, itseluottamus ja itserakkaus; niitä ovat pelkuruus sekä ihmisten pilkan että kärsimysten pelko, ärtyisyys, ahneus, kateus, panettelu, riitaisuus, katkeruus, turhamaisuus, turhat puheet ja sanat, pisteliäät sanat, liioittelu, valhettelu, väärämielisyys, vilpillisyys, huolimattomuus, kovat tuomiot, ankarat arvostelut, asioiden selitteleminen toiselle vahingoksi, paha ajattelu, synnilliset halut ja himot, valitus ja nurina, tyytymättömyys, levottomuus, kärsimättömyys, huonotuulisuus, hätäileminen, kiivaus, kiukku, nautinnonhalu ja itsevanhurskaus. Tässä on osittainen luettelo, jota voit täydentää kokemuksesi mukaan, muistaen myös Kol. 3: 5-9 ym. Raamatun kohtia. Tämän luettelon johdosta huomautamme, ettei siinä ole yhtä ainoata ominaisuutta, luonteenpiirrettä, asiaa tai heikkoutta, josta kristityn ei tarvitsisi saada voittoa tässä nykyisessä elämässä. Raamattu sanoo peittelemättä, että ne ovat syntejä, jotka on voitettava. Sellaisia ei voida viedä taivaaseen, ei yhtäkään. Niistä on uskovien päästävä voitolle Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, nimessä ja voimassa. Senpä vuoksi onkin niin ihanaa kuulla, että Jeesus on "varsinkin uskovien pelastaja" ja että Hän voi "paljoa enemmän pelastaa" jo sovitetun voittoisan elämänsä kautta Hänen päästyään uskovaan asumaan. (1 Tim. 4: 10; Room. 5: 9, 10).
Voiko Kristus todellakin pelastaa noistakin edellä mainituista heikkouksista? Eikö se ole mahdotonta? Hän voi täydellisesti pelastaa, jos uskot. Jos sinä voit vastata: Kyllä, Herra, minä uskon, niin Hän sanoo Sinulle: "Tapahtukoon sinulle uskosi mukaan." Hän tahtoo ja voi pelastaa. Muista aina, että ainoastaan [sivu 215] Hän voi pelastaa. Jätä pelastuksesi ehdoitta Hänen hoidettavakseen ja tottele tinkimättömästi kaikkea Herran tahtoa, niin sinä saat kokea, että Hän voi pelastaa äärimmäisyyteen asti. (Hebr. 7: 25). Herra tahtoo, että me olisimme väkeviä ja voittamattomia - Hänessä. (Ef. 3: 17-21).
Myöskin on sinun muistettava, että kolmen enkelin sanoman kuultuasi, uskottuasi ja omistettuasi sinä olet 144.000:n kokelas. Ja, veljeni ja sisareni, tätä ollessasi sinun on tultava voittajaksi - sanoiltasikin. "Eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu." (Ilm. 14: 5). Mittaa siis sanasi "kultaisella säännöllä" (Matt. 7: 12). Jos teet toisille, mitä heidän tahtoisit tekevän sinulle, niin on sinulla, sen lupaamme, elämässäsi vähemmän vaikeuksia mutta enemmän iloa ja elämää, ehkä ystäviäkin - ainakin enkeleissä.
Emme pääse eroon luvustamme ja aiheestamme tekemättä vertailua herätyksessä "minänsä" kanssa painiskellen Sauluksen ja "laodikealaisten" välillä. Samankaltainen kamppailu alkaa laodikealaisessakin, kenties ei yhtä ankara, kuunneltuaan kohdalleen ja omaksuttuaan Jumalan lähettämän herätys- ja uskonpuhdistussanoman. "Puvun" muutto voi muodostua tuskalliseksi, mutta väliäpä sillä, kunhan vain "kuoleman ruumiista" räsyineen pääsee eroon ja saa pukeutua hohtavan valkoiseen Kristuksen vanhurskauden vaippaan, voittajan pukuun, johon kaikki voimalliset vanhurskauden asevarustukset on kiinnitetty.
"Suomusten" täytyy pudota silmiltä. Oma tila on nähtävä ja tunnettava Jumalan tavalla ja koettava läpikotainen pelastus Kristuksen veressä. Vähempi ei riitä. Jäännöskansan "suurin vaara on itsepetos" (1 T 214), josta on pelastettava niin moni kuin suinkin. (Tässä pelastustyössä tahtoo kirjammekin "kortensa kekoon kantaa").
Laodikealaiset ovat omissa silmissään hyviä, rikkaita, kuten oli Saulus. Eletään suuren totuuden ja järjestelmän varjossa, touhutaan sisällä ja ulkona, seurakunnassa ja maailmassa Herran työtä tehden. Uhrataan ja voitetaan sieluja, kymmenittäinkin, ollaan ehkä ensimmäisiä laumassa, mutta - miten ovat oman sielun asiat? Omassa henkilökohtaisessa elämässä ei ehkä [sivu 216] ollakaan synnin ja paheiden voittajia. Saatetaan valehdella, varastaa, liioitella, elää haureudessa, ajaa omaa etua heikomman kustannuksella jne. Ollaan sanalla sanoen "synnin orjia". Tämä on surullista. Tällainen "nykyisyys" on useimmalla kuin luulemmekaan. Suurin tarve on tulla tuntemaan "viheliäisyytensä" ja kuinka siitä päästään.
Sana "viheliäinen" esiintyy Raamatussamme ainoastaan kaksi kertaa - Ilm. 3: 17 ja Room. 7:24. Uskollinen Todistaja kirjoittaa Laodikean "enkelille" - "etkä tiedä, että sinä juuri olet viheliäinen...", siis samanlaisessa tilassa kuin oli Paavali ennen heräystään ja uudistumistaan, ennenkuin hän oli Kristuksessa Jeesuksessa" (Room. 8:1).
Rakas "laodikealainen", ja varsinkin "laodikean enkeli", se jolle tämä kuuluu, sanon sinulle: "Heräjä sinä, joka nukut, nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" (Ef. 5: 14).
Jumalan kansan suurin tarve on Room. 8:nnen luvun kokemus. Heränneille ja kaikille, joilla ei vielä ole voitokkaan elämän kokemusta, annamme neuvon: Lähde ulos Room. 7:nnestä luvusta ja astu sisälle 8:nteen lukuun!
Monia askarruttaa tämä käytännöllinen kysymys. Voitokkaana pysyminen on riippuvainen samasta asiasta kuin Herran tielle tuleminen. Molemmat - lapseksi tulo ja vaellus - tapahtuvat uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. (Kol. 2: 6,7). Me vastaanotimme Kristuksen synneistä Vapahtajana. Pyhitimme elämämme Hänelle ja Hänen palvelukseensa. Mutta ei riitä se, että teimme tämän yhden kerran. On tehtävä näin päivästä päivään. Jeesus sanoo: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea (vaeltaa ja voittaa jatkuvasti), hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua." Luuk. 9: 23.
Voitokkaan kristityn, Kristuksen tosi seuraajan, elämä on "ristin" kantamista, kuten Vapahtaja on sanonut. (Matt. 16: 24; Luuk. 14: 27). Mutta mitä tällä "ristillä" on ymmärrettävä? Yhteydestä ilmenee, että sillä ensiksikin on ymmärrettävä itsensä kieltämistä. Kristus "risti" sanaa käyttäessään tarkoittaa sellaisia kärsimyksiä, joita ihminen voi ottaa kannettavakseen tai myös työntää ne luotaan. Ristillä tarkoitetaan niitä kärsimyksiä, jotka kuuluvat kristitylle siinä määrin, että ihminen, joka ei tahdo ottaa näitä kärsimyksiä kannettavakseen, ei voi olla Hänen opetuslapsensa.
Jeesus itse oli altis kärsimään. Tämä alttius kohosi korkeimmilleen siinä, että Hän vapaaehtoisesti otti ja kantoi sen ristin johon Hänet Hänen vastustajansa naulitsivat. [sivu 218] Hän tahtoo sanoa meille, ettei ainoastaan Messiaan tullut kärsiä ja vapaaehtoisesti antautua kärsimykseen, vaan myös Hänen kaikkien seuraajiensa tulee seurata Häntä ristin kantamisessa.
Ristin ottaminen tarkoittaa täydellistä alttiutta kärsimiseen, täydellistä valmiutta tottelemiseen, mitä kärsimyksiä siitä sitten seuraisikin. Nämä kärsimykset ovat kahdenlaisia.
Ihmisten kehollisen ja hengellisen kärsimyksen aiheuttama suru sekä huoli siitä, että saisi pelastetuksi heidän sekä sielunsa että kehonsa, on olennainen osa niistä kärsimyksistä, joita Paavali nimittää Kristuksen kärsimyksiksi. (Fil. 3:10; Kol. 1:24; 2 Kor. 1: 5-7).
Sen lisäksi tulee vielä vapaaehtoisia kieltäymyksiä, joihin rakkaus antautuu, uhraten aikaa, voimia ja varoja voidakseen sielullisesti ja kehollisesti auttaa hätää kärsiviä. Nämä vapaaehtoiset kärsimykset kohoavat huippuunsa, kun vapaaehtoisesti menee kuolemaan sen puolesta, jota rakastaa, kuten meni Mestari. (Joh. 10:18; Matt. 20:28). Ne ovat vapaaehtoisia. Vain Kristuksen opetuslapset ottavat ne päällensä. Vapaaehtoiset kärsimykset panevat pyhittymisen, Jumalalle vihkiytymisen, kovimmalle koetukselle. Siinä, missä voi välttää kärsimystä, siinä todella koetellaan, olenko vihkiytynyt täyttämään Jumalan tahtoa katsomatta siihen, onko se minulle iloksi vai suruksi, voitoksi vai tappioksi, elämäksi vai kuolemaksi.
Omistettuamme Kristuksen olemme sitoutuneet yhdessä Hänen [sivu 219] kanssaan kantamaan ristiä. Olemme yhdistetyt Häneen elämää ja kuolemaa varten. (7 T 9). On parempi kantaa ristiä kuin menettää ikuinen elämä. (7 T 101). Monet laiminlyövät sen kantamisen. (6 T 338). Ristin kantaminen on itsekieltäymyksen tie. (DA 520). Tulee kantaa sitä iloiten. (DA 440). Ristiä on kannettava joka päivä. (9 T 186). Risti on se, mikä on vastoin omia tunteita ja omaa tahtoa. (2 T 651). Jumalan kansa on suuressa määrin kadottanut ristinkantamisen hengen. (6 T 445-46). "Kristuksen ristin ja itsensä kieltämisen kantaminen sisältää synnillisten halujen hillitsemisen. Se merkitsee kristillistä kohteliaisuutta, silloinkin, kun siitä aiheutuu vaivaa ja rasitusta; puutteessa olevien ja vaivattujen auttamista, itsensä kieltämistä heidän tilansa helpottamiseksi; sydämemme ja kotimme avaamista kodittomille orvoille, vaikka se kysyisi varojamme ja kärsivällisyyttämme." (6 T 627).
Herra auttakoon meitä kantamaan ristimme nurkumatta kiitollisella mielellä ja ikuisen levon toivossa. Kristus auttaa meitä. Turvatkaamme Häneen. Hän on sanonut: "Niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin." "Sinua kannattavat iankaikkiset käsivarret." (5 Moos. 33: 25, 27).
"Miten täydellinen pyhittäytymisemme lieneekin ollut kääntymisessä, ei se meitä kuitenkaan hyödytä, ellei sitä uudisteta päivittäin, jatkuvasti. Nykyhetkinen pyhittäytyminen on aina raikas, oikea ja Jumalalle otollinen." (Review 6.1.1885).
Meille on annettu seuraava käytännöllinen neuvo: "Pyhitä itsesi Jumalalle aamuisin; olkoon se ensimmäinen tehtäväsi, olkoon rukouksenasi: 'Ota minut, Herra, kokonaan omaksesi! Lasken kaikki suunnitelmani jalkaisi juureen. Käytä minua tänään palveluksessasi. Jää luokseni ja anna minun suorittaa kaikki tehtäväni sinussa.' Se on jokapäiväinen tehtävä. Pyhitä itsesi joka aamu Jumalalle siksi päiväksi. Jätä Hänelle kaikki suunnitelmasi, niin että Hän saa joko täyttää tai hylätä ne kaitselmuksensa mukaan. Siten voit joka päivä jättää elämäsi Jumalan käteen ja se muodostuu päivä päivältä yhä enemmän [sivu 220] Kristuksen elämän kaltaiseksi.". (TKL 65-66.
Jumalan sanan "syömisen" merkitys kristityn kasvulle ja voitokkuudelle. Profetian henki sanoo: "Kristuksen elämä, joka antaa maailmalle elämän, on Hänen sanassaan. Sanansa kautta Jeesus paransi sairaat ja ajoi ulos riivaajahenget; sanallaan Hän tyynnytti meren ja herätti kuolleita. Ja kansa näki, että Hänen sanoissaan oli voima. Hän puhui Jumalan sanaa, niinkuin Hän oli puhunut kaikkien profeettojen ja opettajien välityksellä. V.T:nkin aikana . .. Vapahtaja tahtoi kiinnittää seuraajiensa uskon sanaan. Kun Hän ei enää olisi heitä näkyvänä läsnä, täytyisi sanan olla heidän voimansa lähteenä. Mestarin tavoin tuli heidän elää 'jokaisesta sanasta kuin Jumalan suusta lähtee'.
"Kuten kehollista elämäämme pitää yllä ruoka, samoin Jumalan sana ylläpitää hengellistä elämäämme. Joka sielun tulee noutaa elämää Jumalan sanasta itseään varten. Niinkuin meidän on syötävä ruokaa elääksemme, samoin tulee meidän itsemme nauttia sanaa, eikä hankkia sitä ainoastaan toisten aivojen välityksellä. Raamattua on tutkittava huolellisesti Jumalan Hengen apua pyytäen, jotta voisimme ymmärtää Hänen sanaansa. Meidän tulee lukea kerrallaan yksi jae ja keskittää siihen ajatuksemme ja mielemme, jotta löytäisimme siitä sen ajatuksen, minkä Jumala on siihen pannut meitä varten. Sitten meidän on viivyttävä siinä ajatuksessa, kunnes saamme sen omaksemme ja tiedämme, 'mitä sanoo Herra'. Lupauksissaan ja varoituksissaan Jeesus tarkoittaa minua. Niin Jumala rakasti maailmaa, että Hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jotta minä, Häneen uskoen, en hukkuisi, vaan saisin iankaikkisen elämän. Jumalan sanassa esitetyn kokemuksen tulee tulla minun kokemuksekseni. Rukous ja lupaus, käsky ja varoitus kuuluvat minulle. 'Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa, ja minkä nyt elän lihassa, sen elän Jumalan Pojan uskossa, Hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.' Uskon siten vastaanottaessa ja sulattaessa totuuden periaatteita ne tulevat [sivu 221] osaksi olemuksesta ja vaikuttavaksi voimaksi elämässä. Sieluun vastaanotettu sana muovaa ajatuksia ja kehittää luonnetta." (DA 390-391).
Tosi Jeesuksen seuraajalla on aina hengellisten siunauksien nälkä ja jano. "Niinkuin peura halajaa vesipuroille, niin minun sieluni halajaa sinua, Jumala. Minun sieluni janoo Jumalaa, elävää Jumalaa." (Ps. 42:2,3). Tosi kristityn mieluisimmat hetket hänen kristillisen vaelluksensa aikana maan päällä ovat ne, jolloin hän yksinäisyydessä seurustelee Isänsä ja Vapahtajansa kanssa Sanan tutkistelun ja uskon rukouksen välityksellä. Näinä hetkinä hänelle aukenee yhä uusia pelastuksen ja iankaikkisen elämän salaisuuksia. Monet sellaisistakin Raamatun kohdista, jotka ennen ovat näyttäneet tajuamattomilta, tällöin avautuvat, tyhjentäen itseensä kätkettyjä salaisuuksia taivaan valtakunnan opetuslapselle. Raamatussa on kohtia, joita ei nykyisessä elämässä voida täysin käsittää, mutta sellaisia käsittämättömiä salaisuuksia olisi paljon enemmän, jos meillä ei olisi lainkaan Raamattua.
Raamatun lukemisella on kaksi päätarkoitusta - löytää Kristus, saada uusia ilmestyksiä Hänestä, nähdä uusia puolia, uusia totuuksia ja ominaisuuksia jumalallisessa Esikuvassamme sekä saada ravintoa voimaksi ja elämäksi. Tähän tulokseen johtava Raamatun viljely koituu pyhitykseksi. Sitä suoritetaan vilpittömin rukouksin, tahdon ollessa valmis nopeaan tottelemiseen. Fyysillinen elämä ja voima on tulos ilman ja ravinnon yhtymisestä kehossamme. Hengellinen elämä ja voima on rukouksen ja Jumalan sanan yhteistulos.
Kristitty elää Jumalan sanasta (Matt. 4:4), mutta vielä enemmän Jumalasta itsestään. Jeesus sanoi: "Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani." (Joh. 6:57). Nämä sanat ilmaisevat Kristuksen sisäisen elämän salaisuuden. Me saamme katsahtaa Jeesuksen sisälliseen elämään. Hän söi Isää. Vaikka Hän oli Jumalan kaltainen (Fil. 2:6), tuli Hän ihmisen kaltaiseksi, ollen vapaaehtoisesti riippuvainen Isästä ja Hänen voimastaan. Hän eli Isän kautta Isän kunniaksi ja kaikessa Isän [sivu 222] tarkoitusten ja suunnitelmien mukaisesti. Hän jätti joka hetki kaikki Isän määrättäväksi. Tällaista elämää tahtoisi Jeesus meidänkin elävän Hänen yhteydessään. Hän kehoittaa seuraajiaan asettumaan Häneen samaan suhteeseen kuin Hän oli Isäänsä. "Niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani." Nähkäämme elävässä Jumalan sanassa Kristus ja syökäämme tätä taivaasta tullutta elämän leipää elämäksemme ja voimaksemme, eläen Hänen kauttansa ja Hänen tähtensä. (Joh. 6:63,68). Tämä edellyttää Kristuksen sijaiskuoleman omistamista uskon kautta elämäksemme. Kristuksen antama leipä on Hänen lihansa (Joh. 6:51-58), joka on käynyt kuoleman kautta. Sitä meidän tulee syödä. Se ja ainoastaan se tuottaa pelastuksen kuolemasta ja iankaikkisen elämän.
"Jumala antaa mitä kalliimpia ilmoituksia Hänen nälkäisille ja janoisille lapsilleen. He saavat kokea, että Kristus on persoonallinen Vapahtaja. Syödessään Hänen sanaansa he havaitsevat sen olevan Henkeä ja elämää. Sana kukistaa luonnollisen maallisen luonnon, antaen uuden elämän Kristuksessa Jeesuksessa. Pyhä Henki tulee sieluun Lohduttajana. Armon muuttavalla vaikutuksella Jumalan kuva opetuslapsessa uudistuu. Hänestä tulee uusi luomus. Vihan sijaan tulee rakkaus ja sydän saa jumalallisen muodon eli kaltaisuuden. Tätä merkitsee eläminen 'jokaisesta sanasta kuin Jumalan suusta lähtee'. Se on sen leivän syömistä, joka tulee alas taivaasta." (DA 391).
"Joka vastaanottaa sanan uskossa, se vastaanottaa itse Jumalan elämän ja luonteen." (KV 39; vrt 2 Piet. 1:4). "Kun Raamattua tutkisteleva katselee Lunastajaa, täyttyy hänen sielunsa uskon, ihailun ja rakkauden salaperäisellä voimalla. Katse kiinnittyy Kristus-kuvaan, ja katselija kasvaa Hänen kaltaisuuteensa, Hänen, jota hän ihailee." (Ed 192). "Jokainen sydän juokoon totuutta, antaen sen uudistaa elämän." (9 T 106.
Yhtä varmasti kuin ihminen, joka haluaa tulla Jumalan lapseksi, [sivu 223] saa siihen tarvittavan voiman (Joh. 1: 12), yhtä varmasti hän voi saada voiman myös Jumalan lapsena pysymiseen, jos hän vilpittömästi tahtoo tulla voittajaksi. Apostolit ja ensimmäiset kristityt saivat tuon pelottoman ja kaikki voittavan voiman sitä odotettuaan ja sen vastaanotettuaan (Apt. 1:8). Kristitty on liitossa Jumalan kanssa, jonka puolelta liitto kestää. Se takaa kaiken tarvittavan avun ja voiman, niin että uskova voi olla enemmän kuin voittaja.
"Liitto Kristuksen kanssa elävän uskon kautta kestää. Kaikki muut liitot tulevat murtumaan ja raukeamaan." (5 T 231). "Siinä, mitä Herra tekee, on voimaa ja kestävyyttä, joko Hän toimii inhimillisten välikappalten kautta tai muuten. . . Kaikki, mitä suurelta totuuden Opettajalta opimme, on kestävää." (5 T 647).
"Kun Jumalan Henki ottaa haltuunsa sydämen, muuttaa Hän elämän . . . Sielun annettua itsensä Jumalalle uskossa saa hän kokea siunauksen. Ihmissilmälle näkymätön voima luo uuden, Jumalan kuvan mukaisen olemuksen." (DA 172-173).
Jumalan armo voi muuttaa ihmisen täydellisesti: "Hän (Kristus) suorittaa armollaan kokeita ihmissydämissä, saaden aikaan sellaisia luonteen muutoksia, että enkelit ihmettelevät ja ilmaisevat ilonsa ylistyslauluillaan. He riemuitsevat ajatellessaan, että syntiset, erehtyväiset ihmiset voivat niin uudistua." (7 T 16).
Kristityllä on uusi asenne syntiin ja vanhurskauteen. Mitä hän ennen rakasti, sitä hän nyt vihaa ja päinvastoin. "Käännyttyään Jumalaan ihminen saa uuden hengellisen makuaistin. Hän rakastaa sitä mitä Jumalakin rakastaa." (Review 21.6.1892).
Kääntynyt ja uskossa pysyvä ihminen vihaa syntiä. Se on hänestä inhottava. Sillä ei ole mitään osaa hänen tahdossaan ja tarkoituksissaan. Kaikki hänessä oleva on keskitetty Jumalan tahdon täyttämiseen.
"Kristuksen vanhurskaudella puettuina ei meitä synti lainkaan miellytä, sillä Kristus vaikuttaa meissä ja meidän kanssamme. Saatamme tehdä erehdyksiä, mutta me vihaamme syntiä, [sivu 224] joka aiheutti Jumalan Pojan kärsimykset." (Review 18.3.1890).
"Synnin tekemistä ei voida puolustaa. Jokainen katuvainen ja uskova Jumalan lapsi voi saavuttaa pyhän luonteen, Kristus-kaltaisen elämän. Kristillisen luonteen ihanne on Kristuksen kaltaisuus. Niinkuin Ihmisen Poika oli elämältään täydellinen, samoin tulee Hänen seuraajiensakin olla täydellisiä elämältään." (DA 311).
"Jumalallisen mallin mukaan muodostunut luonne on se ainoa aarre, minkä voimme ottaa mukaamme tästä maailmasta tulevaan." (KV 367).
Täydellisyyden asteen saavuttaminen edellyttää läheistä yhteistoimintaa taivaan kanssa, kun sekä Jumala että ihminen suorittavat osansa. Tahto on alistettava Jumalan tahtoon, ja jäseniä ei saa enää luovuttaa synnin palvelukseen, vaan ainoastaan vanhurskauden.
Kristityn tulee pysyä alati vartiossaan, hänen on oltava alituisesti valveilla, valmiina vastustamaan, hyökkäämään ja puolustautumaan. Hänen on varauduttava kaiken mahdollisen varalta, jottei mikään pääsisi häntä yllättämään. Koko sota-asu on puettava päälle. (Ef. 6).
"Niillä, jotka lopulta voittavat, on uskonelämässään koetuksia sekä hirvittäviä hämmennyksen ja ahdistuksen aikoja. He eivät, kuitenkaan saa heittää pois uskallustansa, sillä se kaikki kuuluu osana heidän kasvatukseensa Kristuksen koulussa, ollen välttämätöntä, jotta kaikki kuona tulisi pois puhdistetuksi." (Review. 8.4.1890).
Saatanan kiusauksia ei lasketa synniksemme muulloin kuin niihin taivuttuamme. Hän saattaa singota mieleemme synnillisiä ajatuksia, mutta jos me torjumme ne, eivät sydämemme niistä saastu.
"Saatana voi johdattaa mieleen ajatuksia ja herättää tunteita, jotka saattavat häiritä ja vaivata ihmisistä parhaimpiakin, mutta jos niitä ei suosita, vaan niitä vihataan ja ne työnnetään takaisin, niin sielu ei saastu eikä tule syylliseksi, eikä hänen vaikutuksensa [sivu 225] kautta kukaan muukaan tule tahratuksi." (Review 27.3.1888).
Kristitty kasvaa armossa ja Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. (2 Piet. 3:18). Tosi kristityn elämä ei pysy milloinkaan samalla paikalla. Hänen rakkautensa enenee - Raamattuun, rukoukseen, ihmissieluihin, kaikkiin, mutta ennen kaikkia taivaan Isään ja Vapahtajaan. Hän tuntee alati täydellisemmin oman pienuutensa ja arvottomuutensa, mutta myös Jumalan suuruuden ja rajattoman pelastustahdon.
Kristityn kasvaminen on hänen hengellisen elämänsä jatkumisen ehto. Terah kuoli siellä, minne pysähtyi. (1 Moos. 11: 32). Näitä kuolevia "Teraheja" näemme kaikkialla ympärillämme. Luonto sanoo: Kasva taikka kuole. Jos kasvavan puun latvaan ei ilmesty uusia vesoja, on sen juuriin iskenyt kuolema.
Pietarin kehoitus kasvamiseen kuuluu vain niille ihmisille, jotka jo elävät elämäänsä Jumalan ihmeellisessä armossa. Armossa kasvaminen edellyttää siis eläväksi tehtyä sielua. Se edellyttää uudestisyntynyttä, Pyhästä Hengestä osalliseksi tullutta ihmistä, joka palvelee Jumalaa Hengen synnyttämässä uudessa olotilassa. Sillä vain niillä ihmisillä, jotka ovat Jeesuksessa Kristuksessa uusia luomuksia, on kyky kasvaa. On siis kysymys uskossa vanhurskaaksi tulleesta ihmisestä, kun on puhe hänen kasvamisestaan armossa. Tämä kehoitus ei siis ollenkaan kuulu niille, jotka vielä ovat luonnollisen ihmisen hengellisen kuoleman tilassa, jotka elävät ylitsekäymisissä ja synneissä. Sillä kuollut ei kasva.
Tosi Jumalan lasta verrataan "vanhurskauden puuksi, Herran istutukseksi" (Jes. 61:3). Herran omat kasvavat niinkuin puu kasvaa. Ensiksikin, puu kasvaa juuristaan alaspäin. Kristityn tulee tulla yhä syvemmin itsensätuntemiseen ja käsittää yhä elävämmin Jumalan armo. Sellainen imee ravintonsa Jumalan salaisuuksien maaperästä. Kun hengellinen elämä on minäkeskeistä, on se voimatonta. Puu kasvaa ylöspäin. Henkemme ja mielemme tulee kohota alati ylöspäin. Meidän tulee päästä yhä likeisempään kanssakäymiseen Jumalan kanssa. Hänestä kaikki kasvu- ja elinvoima tulee. Puu kasvaa kaikkiin suuntiin. Kristityn [sivu 226] tulee levittää kristitynvaikutustaan. Puu kantaa hedelmiä. Niin tulee kristitynkin. Joka ei kasva on kuollut. Kasvun lakkaaminen on kuoleman merkki.
"Kuta lähemmäksi Jeesusta tulet, sitä puutteellisemmalta näytät omissa silmissäsi, sillä näkösi tulee selvemmäksi ja puutteesi näkyvät selvinä ja tuntuvina Hänen täydellisen luonteensa rinnalla. Se on merkki siitä, että saatanan uskottelut ovat menettäneet voimansa ja että Jumalan Hengen elvyttävä voima alkaa vaikuttaa sinussa .. . Kuta vähemmän ihailtavaa näemme itsessämme, sitä enemmän ihailemme Vapahtajamme rajatonta puhtautta ja lempeyttä." (TKL 61).
Tee aina ero uskon ja tunteiden välillä. Pysy aina uskossa, vaella siinä ja luota järkkymättä siihen, mitä Herra on sanonut. Oikeat tunteet tulevat kyllä aikanaan uskon mukana. "Usko on luja luottamus." (Hebr. 11: 1).
"Kiusausten ja koetusten aikoina meidän on riiputtava kiinni Jumalassa ja Hänen lupauksissaan." (Review 11.2.1890).
Ja iloitkaamme lakkaamatta Herrassa. Se on meidän väkevyytemme. Tällaisenakin mielettömänä ja synkkänä aikana, jossa elämme, jolloin ihmiset menehtyvät pelosta tulevaisuutta ajatellessaan, meillä voi olla ainainen ilo ja rauha sydämissämme. Me tiedämme, että kaikki myötävaikuttaa meidän parhaaksemme. (Room. 8:28). Nyt on suurimman toivon, rohkeuden ja iloitsemisen aika Jumalan vanhurskautetuilla ja voitokkailla lapsilla Kristuksessa Jeesuksessa, heidän Herrassansa.
Tämä luku jäisi puutteelliseksi, jos emme puhuisi hiukan rukouksesta, joka on kristityn hengelliselle elämälle samaa kuin on hengitys keholliselle elämälle. Rukouksen avulla hän "hengittää sisäänsä" elämän voimia armon ja rakkauden ilmapiiristä.
Annamme profetian hengen valaista rukouksen tärkeyttä ja merkitystä. "Jos ihmisten Pelastaja jumalallisessa väkevyydessään tunsi tarvetta rukoilla, niin kuinka paljon enemmän meidän heikkojen syntisten ja kuolevaisten tuleekaan tuntea rukouksen tarpeellisuutta . . . Tuntiessaan voimakkaimmin kiusauksien puserrusta Kristus ei syönyt mitään, vaan pyhit[t]i itsensä Jumalalle, [sivu 227] rukoillen hartaasti ja alistuen täydellisesti Isänsä tahtoon. Niin Hän, voitti. Edellä kaikkia muita tunnustavia kristittyjä tulisi niiden, jotka tuntevat viimeisten päivien totuuden, seurata suurta Esikuvaa rukoilemisessa." (2 T 202-203).
"Meidän tulee katsoa Jeesukseen. Meidän tulee vastustaa, niinkuin Hän vastusti. Meidän tulee rukoilla, niinkuin Hän rukoili. Meidän tulee kärsiä tuskaa, niinkuin Hän koki tuskaa, jos haluamme voittaa, niinkuin Hän voitti. (Review 8.11.1887. Rukouksen avulla voidaan murtaa pahan valta.
”Kun seurustelu Jumalan kanssa on muodostunut sielulle tavaksi, on pahan valta murtunut." (Review 3.12.1889). "Kiitoslaulut, rukous ja Kristuksen edustajan puhumat sanat ovat ne Jumalan määräämät välikappaleet, jotka valmistavat ihmisiä ylhäällä olevaan seurakuntaan, sitä korkeampaa palvelusta varten, johon ei pääse mitään tahraista." (5 T 491).
"Rukous - ah, kuinka onkaan tämä kallis etuoikeus laiminlyöty! Jumalan sanan lukeminen valmistaa mielen rukoukseen.. Rukous on kristityn väkevyys." (1 T 504). "Rukous on meidän ainoa varmuutemme." (Review 8.11.1887). "Niiden, jotka ovat ryhtyneet siihen vakavaan työhön, jonka tarkoituksena on valmistaa ihmisiä Herran tulolle, on rukoiltava lakkaamatta." (GW 370-371).
"Ne, jotka eivät joka päivä opi Kristuksen koulussa ja jotka eivät käytä aikaa hartaaseen rukoukseen, eivät ole sopivia toimimaan missään Jumalan työssä." (TM 169). "Ennen kaikkea ei tule laiminlyödä salaista (yksityistä) rukousta, sillä se on sielun elämä." (TKL 93). Salaisesta rukouksesta sanoo Andrew Murray sattuvasti: "Kristuksen rukousten kaltainen rukous salaisuudessa on salaisuus Kristuksen elämän kaltaiseen elämään julkisuudessa."
Takaisin aloitussivulle