"Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta." (Ilm. 2: 4, 5). Siirrymme välittömästi innoitettuun selitykseen:
"Minua on käsketty sanomaan, että nämä sanat soveltuvat seitsemännenpäivän adventistiseurakuntiin niiden nykyisessä tilassa. Jumalan rakkaus on kadotettu. Tämä merkitsee rakkauden puutetta toinen toisiinsa. Minää, minää, minää hellitään ja se pyrkii ylivaltaan. Kuinka kauan tätä jatkuu? Ellei tapahdu uutta kääntymystä, niin on pian oleva sellainen puute jumalisuudesta, että seurakunta on hedelmättömän viinipuun kaltainen. Sille on annettu suuri valo. Sillä on ollut runsaasti tilaisuuksia hedelmien kantamiseen, mutta itsekkyys on päästetty sisälle. Jumala sanoo: 'Minä työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta." (Review 25. 2.1902).
Esitämme toisenkin Raamatun kohdan: "Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus." (Matt. 24:12). Tämän jakeen johdosta sanoo profetian henki:
"Suuri osa kansamme jäsenistä on tässä mainitussa tilassa. Sen tähden, että pahuus rehoittaa, on monien rakkaus kylmentynyt. Vain harvoista voidaan sanoa: 'Te olette päivän lapsia; [sivu 76] emmekä ole yön emmekä pimeyden lapsia.' Sieluni on murheel?linen, kun näen niin suuren hengellisyyden puutteen keskuudessamme." (5 T 10).
"Saakoot tämänkaltaiset lausunnot tutkivina tunkeutua sydämiimme. Missä on sitä intoa ja rakkautta Jumalaan, jotka vastaavat sen totuuden suuruutta, johonka väitämme uskovamme? Maailman rakkaus ja jonkin helmasynnin helliminen ovat kääntäneet sydämet pois rukouksesta ja pyhien asioiden ajattelemisesta. Uskonnollisten muotomenojen harjoitusta jatketaan, mutta missä on rakkaus Jeesukseen? Hengellisyys on kuolemaisillaan. Onko tämä velttous, tämä surullinen rappiotila jatkuva? Annetaanko totuuden lampun lepattaa ja kokonaan sammua, koska sitä ei täytetä armon öljyllä? Toivoisin jokaisen saarnaajamme ja jokaisen työntekijämme näkevän tämän asian sellaisena kuin se on näytetty minulle. Oman arvon tunto ja itsekylläisyys tappavat hengellisen elämän. Omaa minää korotetaan ja siitä puhutaan. Oi, jos oma minä kuolisi!... Kun tämä ylpeä ja kerskaileva omahyväisyys ja tämä tyytyväinen itsevanhurskaus täyttää sielun, ei siellä ole tilaa Jeesukselle. Hänelle annetaan halvempi paikka, samalla kuin oma minä paisuu tärkeämmäksi ja täyttää koko sielun temppelin. .. Kun oma minä kätketään Kristukseen, ei sitä niin usein tuoda esille. Eikö meidän tulisi täyttää Jumalan Hengen vaatimukset? Eikö meidän tulisi ajatella enemmän käytännöllistä jumalisuutta ja vähemmän koneellista järjestystä?" (5 T 538).
"Efeson seurakunnan kokemusta leimasi alussa lapsenomainen yksinkertaisuus ja palava into. Siinä ilmeni elävää, harrasta ja sydämellistä rakkautta Kristukseen, sillä Hän oli aina läsnä heidän sydämissään. Jumalan ylistys oli heidän huulillaan ja heidän kiitollisuutensa oli sopusoinnussa taivaallisen perheen kiitollisuuden kanssa. Maailma tiesi, että he olivat olleet Jeesuksen kanssa. Syntiset ihmiset, katuvat, armahdetut, puhdistetut ja pyhitetyt nauttivat Jumalan yhteydestä Hänen Poikansa kautta. Uskovat hartaina vastaanottivat jokaisen Jumalan sanan ja noudattivat sitä. Täytettyinä rakkaudella Lunastajaansa heidän korkeimpana päämääränään oli voittaa sieluja [sivu 77] Hänelle .. . Seurakunnan jäsenet olivat yhtä ajatuksiltaan ja teoiltaan. Yhdistävänä siteenä oli rakkaus Kristukseen. He tavoittelivat yhä täydellisempää Kristuksen tuntemista. Heidän elämänsä säteili kirkkautta, lohdutusta, rohkaisua ja rauhaa. He kävivät katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksissaan, pitäen itsensä tahrattomina maailman saastasta. Tämän laiminlyöminen olisi ollut heidän näkemyksensä mukaan ristiriidassa heidän tunnustuksensa kanssa, heidän Lunastajansa kieltämistä." (6 T 421-422).
"Rakkauden ja uskon puute ovat ne suuret synnit, joihin Jumalan kansa on syyllistynyt." (3 T 475). "Kylmä, kovasydäminen farisealaisuus on päässyt valtaan monissa, jotka tunnustautuvat Jeesuksen seuraajiksi. Jeesuksen rakkaus on kuollut." (TM 352).
Näiden molempien raamatunkohtien johdosta, joita profetian henki sovelluttaa adventtikansaan, puhutaan monissa muissa Todistuksien paikoissa. Tässä yhteydessä rajoitumme vain edellä esitettyihin. Yhdymme seuraavaan toivomukseen, rukoillen sen toteutumista omalla ja monien muiden kohdalla: "Saakoon uudistuminen tämän ensimmäisen rakkauden palautumiseksi tapahtua." (5 T 612).
Apostolien ajan Efeson seurakunnasta sanoo muuan hengellinen kirjailija: "Jos Efesossa olisi tapahtunut tavallinen, inhimillinen 'piispantarkastus', niin varmaan tämä seurakunta olisi saanut mitä korkeimman kiitoksen." Niin, se olisi varmaan julistettu malliseurakunnaksi, niin suuret ja ilmeiset olivat sen kristilliset hyveet. Ihminen näkee vain ulkomuodon, mutta Herra katsoo sydämeen. Suurista ansioistaan huolimatta Efeson seurakunnalla oli niin suuri puute, että se teki tyhjäksi kaiken sen, mitä sillä oli myönteistä ja kiitettävää. Se oli menettänyt ensimmäisen rakkautensa. Kyseessä oli ensisijassa rakkaus Jumalaan ja Kristukseen - ei uskonveljiin ja yleinen ihmisrakkaus, vaikka sekin lienee siihen sisältynyt. Ensimmäinen rakkaus on siellä, missä on elävästi opittu tuntemaan Kristuksen kirkkaus ja koettu Hänen rakkautensa, Hänen kuolemastaan säteilevä [sivu 78] Vapahtaja-rakkaus. Paavali kuvaa tätä ensimmäisen rakkauden tilaa 2 Kor. 5 luvun 14 ja 15 jakeissa:
"Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut."
Meitä jokaista erikseen, kuten meitä seurakuntana ja yhteisessä kristillisessä työssämmekin uhkaa vaara, että kadotamme ensimmäisen rakkautemme - sen, mikä valtasi sydämemme, kun tulimme uskoon ja Kristus meidät valtasi kirkkaudellaan On tapahtunut muutos. Me emme ajattele enää Häntä, emme ainakaan keskeisesti, kun toimimme Hänen työssään, vaan meille on tullut tärkeimmäksi työ Hänen asiansa hyväksi, ehkä vain yhtymämme hyväksi ja lopulta ainoastaan oman kunniam?me ja vaikutusvaltamme, ehkä suorastaan ulkonaisten etujen puolesta.
Ensimmäinen rakkaus merkitsee Kristuksen valtaamana olemista, niin että Hän on todella tullut meidän elämämme keskukseksi. Mitä teemme, teemme Hänelle. Väärä ja vaarallinen kehityssuunta oli alkanut Efesossa. Toimittiin kyllä innokkaasti ja uskollisesti ja kärsivällisesti Kristuksen asian puolesta, vieläpä koettiin vaivaa ja ahdinkoakin Kristuksen nimen tähden ja asennoiduttiin päättävästi niin väärää oppia kuin väärää elämäntapaa vastaan, mutta kaiken tämän ohella suhde itse Kristukseen, henkilökohtainen sydämen suhde Häneen oli kylmentynyt. Kristuksen tilalle oli tullut Kristuksen asia. Seurakunnassa sitä ei itse huomattu ja ulkopuoliset eivät voineet sitä havaita näin mallikelpoista seurakuntaelämää katseltuaan. Mutta Kristus näki. Ja mihin se johti? Kristuksen asia vaihtui vähitellen seurakunnan asiaksi ja niin ihmisen omaksi asiaksi. Kristus on tällaisessa tapauksessa ihmisen oman asian valheellisesti ja väärin käytettynä kylttinä.
Silloin juuri uhkaa tämä vaara meitä, kun toimimme innokkaasti ja uskollisesti ja kilvoittelemme Kristuksen asian - kolmen enkelin sanoman ja seurakuntamme - hyväksi, kun [sivu 79] tuomitsemme väärät opit ja vihaamme pahuutta ja jumalattomuutta, erityisesti sellaista, mikä on pukeutunut kristillisyyden ja hurskauden naamariin. Kristillinen touhu ja puuha voi tulla sydämen salatun Kristus-yhteyden tilalle. Tässä kohden on oltava valppaana ja varuillaan, on valvottava ja rukoiltava lakkaamatta. Tämä väärä touhu ja puuha esiintyy siellä, missä ensimmäinen rakkaus on hävinnyt. Näin on käynyt Laodikeassa - yhdyskunnassamme. Sinä et ehkä myönnä tätä, pidät sitä mahdottomana ja moittimisena, mutta Herra näkee asian todellisen laidan, ja Hän sanoo sen peittelemättä meille.
Kun Kristuksen itsensä tilalle on tullut Hänen asiansa, nykyinen totuus, ihmeellinen oppijärjestelmämme, laitoksemme, seurakuntamme, yhdyskuntamme, oma erityinen tehtävämme tai suorastaan oma minämme, kunniamme, vaikutusvaltamme ja etumme, silloin on mentävä Jumalan eteen ja tunnustettava syntimme, jotta tulisimme Kristuksen valtaamiksi, niin että Hänen persoonansa kirkkaus tulisi meille todelliseksi, Hänen rakkautensa eläväksi ja Hänen pelastusarmonsa tulisi meidän elämämme perustaksi ja toimintamme innoittajaksi. Ensimmäisen rakkauden kristillisyys on Kristus-keskeistä, kristillisyyttä, jossa Kristus itse saa olla kaikkena kaikessa ja jolle Hän voi siten antaa täyden siunauksensa.
Kun olemme kadottaneet ensimmäisen rakkautemme, on Jeesuksella meitäkin vastaan, vaikka kaikki muuten sujuisi moitteettomasti . "Organisointi kyllä pyörii, vaikka siinä ei aina olisi Jumalakaan mukana. Työ saattaa sujua vaivattomasti ja tasaisesti, mutta toinen asia on, kuuluuko siinä enää taivaan tuulten huminaa." Ensimmäisen rakkauden tilassa olevia saatetaan sanoa "hurmahenkisiksi" tai "ylihengellisiksi", mutta se (ensimmäinen rakkaus) ei pelkää sitä; se pelkää ainoastaan "alihengellisyyttä", erittäinkin hengettömyyttä. Missä palaa ensimmäinen rakkaus, siellä tapahtuu aina jotakin. Siellä ei koskaan ole kuollutta ja hiljaista. Sillä elämä ei pysy piilossa.
Jos kadotamme ensimmäisen rakkautemme, muuttuu tehtäviemme arvojärjestys nurinkuriseksi. Se, minkä tulisi olla [sivu 80] ensimmäisellä sijalla, jää toiselle tilalle elämässämme ja työssämme. Ei ainoastaan käy näin, vaan me kadotamme sovinnaisessa, maailmanmukaisessa kristillisyydessämme itse Kristuksen.
Näet nyt, että Kristus pitää ensimmäisen rakkauden omistamista kaikkein tärkeimpänä kristillisyydessä. Vaikka toiset pelkäisivätkin "ylihengellisyyttäsi", sinä itse tiedät kuitenkin, ettei Herrasi palveluksessa voi milloinkaan olla liiaksi Hengessä palava. Joka vaeltaa täällä maailmassa taivaan Jumalan johdatuksen mukaan, hän on maailman silmissä aina vähän omituinen. Jotka ovat Hengestä syntyneet ja seuraavat korkeampia lakeja, lakeja, jotka ovat maailmalle käsittämättömiä, niitä muutamat sanovat "ylihengellisiksi".
"Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö." Valit. 3:40. Tämä on välttämätöntä jokaisen tehdä. Koetelkaamme, onko Kristus meissä (2 Kor. 13: 5). Itsetutkistelu ei täällä ajassa ole suinkaan joutavaa itsekaivelua, vaan välttämätöntä valmistumista suurta koetusta varten. Jos Hän asuu meissä, on meillä tuo siunattu ensimmäinen rakkaus. Itsemme koetteleminen johtaa ajatuksemme myös siihen aikaan, jolloin annoimme itsemme kokonaan Vapahtajallemme ja jolloin Hän uskoutui meille. Silloin kuulemme Kristuksen sanovan meille: "Minä muistan sinun nuoruutesi armauden, morsiusaikasi rakkauden, kuinka sinä seurasit minua..." (Jer. 2:2). Me tutkimme sydämiämme ja suhdettamme Kristukseen. Alamme tehdä kysymyksiä itsellemme: "Olenko minä yhtä välittömästi ystävällinen Jumalalle kuin olin ennen, vai olenko vain odottamassa, että Jumala olisi ystävällinen minulle?" Tekstissämme Jumala puhuu kansalleen: "Te ette rakasta minua enää, mutta minä muistan sen ajan, jolloin te rakastitte. Minä muistan kihlausaikasi rakkauden."
Me kyselemme itseltämme edelleen: "Olenko minä yhtä täynnä tuhlailevaa rakkautta Jeesusta kohtaan, kuin olin alussa, silloin, kun lähdin omalta tieltäni osoittaakseni kiintymystäni Häneen? Löytääkö Hän minut muistelemassa sitä aikaa, jolloin en välittänyt mistään muusta kuin Hänestä?" [sivu 81]
"Jos muistellessani sitä, mitä Jumala muistaa minusta, huomaan, ettei Hän ole minulle enää se, mikä Hän oli ennen, niin saakoon se synnyttää minussa surua ja nöyryyttä - se tuottaa jumalallista murhetta."
Rukoilkaamme näillä vanhan profeetan sanoilla: "Palauta meidät, Herra, tykösi, niin me palajamme; uudista meidän päivämme muinaiselleen." (Valit. 5:21). Tehkäämme ensimmäisiä tekoja. Ja niin me löydämme jälleen sen, minkä olimme kadottaneet - ensimmäisen rakkautemme.
Miten äärettömästi Jumala rakastaakaan adventtikansaa, koska Hän on tehnyt ja on jatkuvasti halukas tekemään niin paljon sen hyväksi. Adventtikansaankin sopii Herran muinaisesta Israelista lausuma sana: "Mitä olisi viinitarhalleni vielä ollut tehtävä, jota en olisi sille tehnyt?" (Jes. 5:4). Hän kuitenkin sanoo: "Suuri työ on tehtävä kansamme hyväksi". (HK 137). Adventtikansan keskuudessa tullaan näkemään "suuri uskonpuhdistusliike". Tästä erityisestä työstä Jumalan kansan hyväksi ja keskuudessa on puhuttu paljon meille annetuissa innoitetuissa kirjoituksissa. Viittaamme joihinkin sellaisiin lausuntoihin.
Paljon on puhdistamista kansassamme ja kansastamme sellaista, mikä on pidättänyt sen heikossa tilassa ja estänyt sitä saavuttamasta suurempia voittoja. Jos ainoastaan yksi Akan teki Israelin Joosuan päivinä voimattomaksi kestämään pakanain edessä, niin kuinka paljon vähemmän nykyinen Israel satoine Akaneineen, "kun jokaisella seurakunnalla ja miltei jokaisella perheellä on oma Akaninsa" (5 T 157), voi voittaa maailmaa? Sellaisessa tilassa ollen ei kansamme saata kestää lähestyvänä "ahdistuksen aikana". "Akanit" on tuhottava, ennenkuin Israelista tulee voitokas.
"On kaksi vastakkaista voimaa, jotka lakkaamatta vaikuttavat seurakunnan jäseniin. Toinen vaikuttaa seurakunnan [sivu 83] puhdistumiseksi ja toinen Jumalan kansan turmeltumiseksi." (TM 46).
Edellisillä sivuilla esitetyt kuvaukset kansamme nykyisestä tilasta osoittavat, että seurakunta täytyy tulla puhdistetuksi, ennenkuin se voi päättää työn "voimakkaan huudon" kautta. Jumalan viimeisen Israelin on oltava puhdas. (Jes. 4 ym).
"Seulaa heilutetaan. Älkäämme sanoko: Anna, oi Jumala, kätesi pysähtyä. Seurakunta on puhdistettava, ja se tulee puhdistetuksi." "Minä näin taivaan Herran heiluttavan miekkaansa leikatakseen heidät pois. Oi, jospa jokainen penseä tunnustaja käsittäisi, minkä puhdistustyön Jumala aikoo suorittaa tunnustavan kansansa keskuudessa: Rakkaat ystävät, älkää pettäkö itseänne tilaanne nähden." (1 T 100,190).
Tätä perusteellista puhdistustyötä, "päättävää työtä seurakunnan hyväksi" (3 T 266), sanotaan "läpikotaiseksi uskonpuhdistustyöksi, jota tarvitaan jokaisessa seurakunnassamme" (TM 443).
Jumalan seurakunta tulee puhdistetuksi. "Seurakunnan puhdistamisen päivät kiiruhtavat nopeasti. Jumala tahtoo omistaa puhtaan ja totisen seurakunnan. Pian tapahtuvassa valtavassa seulonnassa pystymme paremmin arvostelemaan Israelin voiman. Merkit osoittavat, että aika on lähellä, jolloin Herra ilmaisee, että Hänellä on viskimensä kädessään, ja että Hän perusteellisesti puhdistaa puimatantereensa." (5 T 80).
Israelin voima oli sen sotakuntoisten miesten lukumäärässä. Tuossa "valtavassa seulonnassa" tulee nykyisen Israelin lukumäärä hämmästyttävästi pienentymään. Jumalan Israelin todellinen voima lasketaan sen sisäisen kuntoisuuden perusteella. Se on oleva "pieni lauma, joka pysyy valossa", "pieni jäännös". Niistä puhutaan myös "harvoina uskollisina" (5 T 209,210,213). Silloin pystymme tietämään niiden määrän, jotka todella palvelevat Herraa. Ne, joiden meidän mielestämme pitäisi johtaa seurakuntaa Jumalan valtakuntaan, saattavat silloin puuttua, toisten meille vielä tuntemattomien, ollessa heidän tilallaan. [sivu 84]
Herra puhdistaa temppelinsä ostajista ja myyjistä. Hän puhdistaa sydämet synnin saastutuksesta, maallisista haluista, itsekkäistä himoista ja huonoista tavoista, jotka turmelevat sielun. Pahat eroitetaan vanhurskaista. (Matt. 13: 49). Elonkorjuutyön päättävässä vaiheessa - voimakkaan huudon aikana - nisut erotetaan lusteista. Herra ottaa puhtaan lauman huostaansa ja päättää työnsä.
Herra haluaa myös puhtaan saarnaajiston, jonka kautta Hän päättää työnsä voimakkaan huudon aikana. "Niissä suurissa tapahtumisissa, jotka ovat niin lähellä, raivataan pois ne, joita Jumala ei ole asettanut. Hän haluaa saada puhtaan, totisen ja pyhitetyn saarnaajiston, joka on valmis iltasadetta varten." (B-55-1886).
Suuria muutoksia on todellakin tapahtuva, ei vain seurakunnassa, vaan myös sen johdossa. Alkujaan olivat saarnaajamme lauman paimenia ja sielunhoitajia. Vähitellen on tapahtunut muutos. Jo vuosia sitten profetian henki lausui: "Jumala on ilmaissut minulle monia asioita, jotka Hän on käskenyt ilmoittamaan Hänen kansalleen sekä kirjoituksin että puhein... Seurakuntiimme on tullut jotain vierasta. Vastuullisille paikoille asetetut miehet , joiden tulisi olla viisaita työtovereittensa auttajia, ovat monesti alkaneet pitää itseään kuin kuninkaina ja hallitsijoina seurakunnissa ja konferensseissa ja laitoksissa, sanoakseen yhdelle veljelle: tee tämä ja toiselle: tee se, ja jälleen toiselle: pidä huoli siitä, että teet niin ja niin." (TM 477). Tietenkään eivät kaikki ole tuollaisia "kuninkaita ja hallitsijoita", mutta jos saarnaajistomme tila olisi Herran järjestyksen mukainen, ei se tarvitsisi täydellistä uudistamista. Meille on selkeästi sanottu, että "viimeiseen vakavaan työhön osallistuu vain harvoja suuria miehiä. He ovat itsekylläisiä ja riippumattomia Jumalasta, niin että Hän ei voi heitä käyttää." 5 T 80).
Ketkä sitten saavat iltasateen ja päättävät työn? Profetian henki vastaa: "Herralla on uskollisia palvelijoita, jotka seulonnan ja koetuksen aikana astuvat esiin. On arvokkaita sieluja nyt salassa, jotka eivät ole notkistaneet polviaan Baalille... [sivu 85] Kun joukoittain valheveljiä erotetaan totisista, silloin salassa olleet tulevat esille, asettuen Kristuksen lipun alle hosianna-huutojen raikuessa.. . Silloin Kristuksen seurakunta esiintyy kauniina kuin kuu, kirkkaana kuin aurinko ja peljättävänä kuin aseistettu armeija." (5 T 80-81).
Sellainen on oleva seurakunta sen jälkeen kuin se ja sen johto on puhdistettu ja uudistettu. Puhdistuksen täytyy tapahtua voimakkaan huudon alkamiseen mennessä. Heidän suussaan ei havaita silloin valhetta. "Kaikki ovat sopusoinnussa Hengen mielen kanssa. . . ja Jumalan palvelijat puhuvat samoja asioita." (8 T 251). Silloin inhimillinen heikkous ja epätäydellisyys on muuttunut iankaikkiseksi kirkkaudeksi. Seurakunta on silloin kirkastettu, "jossa ei ole tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta senkaltaista, vaan se on pyhä ja nuhteeton." Se on seurakunta, joka "pitää Jumalan käskyt ja jolla on Jeesuksen usko". "Kristuksen vanhurskauden asuun puettuna seurakunta käy viimeiseen taisteluunsa... Se menee kaikkeen maailmaan voittoisana voittamaan." (PK 725). "Puettuna täydellisiin valon ja vanhurskauden varusteisiin se (seurakunta) astuu viimeiseen taisteluunsa. Kuona, arvoton aines, on kulutettu pois, ja totuuden vaikutus todistaa maailmalle pyhittävästä ja jalostavasta luonteestaan. (TM 17,18).
Millainen on Laodikean "enkeli", yhdyskuntamme hengellinen johto? Uskollinen Todistaja antaa vastauksen: "Sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston." Jokaisen pitäisi ilman muuta oivaltaa, ettei Jumala voi sellaisten työntekijäin kautta suorittaa päättävää työtään voimakkaan huudon aikana. Kenties, veljeni, sanot: Väitteesi ei pidä paikkaansa; sinä haluat syytellä ja tuomita. Jos sinä tahdot kumota väitteemme, niin juuri sillä sinä osoitat, että Uskollisen Todistajan todistus soveltuu yhdyskuntamme paimeniin. Hän sanoo: "Etkä tiedä, että juuri sinä olet..." Pahinta on se, etteivät paimenemme tunne omaa tilaansa eikä liioin kansamme todellista tilaa. Nuo "huokaavat ja valittavat" on etsittävä etupäässä jäsenten keskuudesta.
Profetian henki sanoo: "Uskottomat paimenet, jotka tallaavat [sivu 86] jaloillaan laidunten ruuan, antaen laumalle saastuttamaansa ruokaa, tulevat pilkkaamaan ja ivaamaan Jumalan palvelijoittensa kautta lähettämiä sanomia. 'Voi paimenia, jotka hukuttavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat, sanoo Herra.'" (Review 25.6.1901). Johdon ja saarnaajiston täytyy uudistua, ennenkuin Herra voi päättää työnsä voimakkaalla huudolla.
Yhä enemmän saa yhdyskunnassamme muuallakin paitsi Amerikassa sijaa se suuntaus, että saarnaajiksi otetaan ainoastaan perusteellisen koulutuksen saaneita. Tässä ei itsessään ole mitään moitittavaa, sillä työntekijöitä tulee kouluttaa ja kasvattaa, mutta koulukasvatus ei kuitenkaan ole tärkein ja ainoa Herran sanansaattajan kelpoisuuden edellytys. Herra katsoo sydämeen. Saarnaajan tulee olla kääntynyt ja Herralle pyhittynyt. Hänellä tulee olla kristillinen luonne ja paimenmieli. On muistettava, että silloin, kun kolmannen enkelin sanomaa julistetaan "suurimmalla voimalla", so. voimakkaan huudon aikana, "Herra käyttää vähäpätöisiä aseita", jotka tehdään "kykeneviksi tehtäväänsä Pyhän Hengen voitelun kautta ennemmin kuin oppilaitosten antaman opetuksen kautta". (ST 736). Profetian henki sanoo edelleen: "Minä otan oppimattomia miehiä, huomaamattomia (obscure) miehiä", sanoo Herra, "ja saatan heidät Henkeni kautta toteuttamaan tarkoitukseni sielujen pelastamiseksi. Viimeisen armon sanoman ilmoittavat ne, jotka rakastavat ja pelkäävät minua." (Review 21.9.1905). "Hän on käyttävä tarkoituksensa toteuttamiseksi miehiä, jotka jotkut veljet hylkäisisivät työhön sopimattomina." (Review 9.2.1895).
"Jumala on suorittava meidän päivinämme työn, jota vain harvat aavistavat. Hän nostaa ja korottaa keskuudestamme mieluummin Hänen Henkensä opettamia kuin tieteellisissä laitoksissa ulkonaisen kasvatuksen saaneita." (5 T 82).
Tämä on se "läpikohtainen uskonpuhdistus", seurakunnan ja sen johdon puhdistus, jota kipeästi kaivataan. "Me tarvitsemme jotain muuta kuin sabattiuskontoa." (2 SG 200). Me tarvitsemme luonteen ja elämän puhdistusta. Saatana tekee kaikkensa sen estämiseksi. "Saatana ei pelkää mitään [sivu 87] niin paljon kuin sitä, että Jumalan kansa poistaa jokaisen esteen, jotta Herra voisi vuodattaa Henkensä voimattomalle seurakunnalleen. . . ." (Review 22.3.1887). Meillä tulee olla profetian hengen näkemys seurakunnan tilasta ja tarpeesta sekä Herran sanansaattajan mieli. Sisar White sanoo: "Missä on seurakunnan hengellisyys? Missä ovat ne miehet ja naiset, jotka ovat täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä? Rukoukseni on: puhdista, oi Jumala, seurakuntasi." (2 SG 200).
"Jumala on menneisyydessä herättänyt miehiä. Hänellä on vieläkin tallella miehiä odottamassa sopivaa tilaisuutta, jotka sen tultua ovat valmiina toteuttamaan Hänen määräyksiään - miehiä, jotka käyvät esteiden lävitse, mitkä ovat kuin sekoittamattomalla muurilaastilla siveltyjä seiniä . . . Heidän huutonsa on kuuluva kuin sotatorven ääni... He ilmoittavat kansalleni heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä." (TM 411).
Se että seurakuntamme, Uskollisen Todistajan silmillä katsottuna, on viheliäisessä tilassa, johtuu suurelta osalta siitä, että sen keskuuteen on tullut paljon kääntymättömiä. Sellaista ei saisi tapahtua niin pitkälle kuin sitä suinkin voidaan välttää. Sitä tosin ei voida kokonaan estää. Kuunnelkaamme kuitenkin, mitä Uskollisella Todistajalla on tästä kysymyksestä sanottavana :
"Ainoastaan silloin, kun seurakunta on muodostettu puhtaista ja epäitsekkäistä jäsenistä, se voi täyttää tarkoituksensa. Liian paljon hätäillään nimien lisäämiseksi seurakunnan jäsenluetteloihin. Vakavia puutteita havaitaan joidenkuiden seurakuntaan liittyvien luonteessa. Ne, jotka ottavat heidät seurakuntaan, sanovat: Otamme heidät ensin seurakuntaan ja sen jälkeen uudistamme heidät. Mutta tämä on erehdys. Rukoilkaa heidän kanssaan ja opettakaa heitä, mutta älkää antako heidän liittyä Jumalan kansaan seurakunnan jäseninä, ennenkuin ovat osoittaneet selviä merkkejä siitä, että Jumalan Henki työskentelee heidän sydämissään. Monet, joiden nimet ovat seurakunnan kirjoissa, eivät ole kristittyjä." (Review 21.5.1901).
Saarnaajat tarvitsisivat silmävoidetta - arvostelukykyä. [sivu 88]
"On suuri puute innokkaista ja omaa etuaan katsomattomista työntekijöistä Jumalan työssä. Yksi Kristusta rakastava, hurskas jäsen voi saada aikaan paljon enemmän hyvää seurakunnassa kuin sata puolikääntynyttä, pyhittymätöntä ja itseriittoista työntekijää." (5 T 114).
"Pyhittymätön saarnaaja voi aikaansaada arvaamatonta vahinkoa." (4 T 372.
"Olisi ollut paljon parempi, että ensimmäinen totuuden julistaja jollakin paikkakunnalla olisi kasvattanut perusteellisesti käännynnäisiä kaikkiin tärkeisiin asioihin nähden, vaikkapa olisikin otettu seurakuntaan vain muutamia hänen työnsä tuloksena. Jumalalle olisi ollut otollisempaa, että kuusi olisi kääntynyt perusteellisesti totuuteen kuin kuusikymmentä totuuden tunnustavaa, mutta jotka eivät ole tosi kääntyneitä." (GW 370).
"Jumala näytti minulle äskettäin, mikä suuri puute on monilla, jotka tunnustautuvat Kristuksen edustajiksi. Lyhyesti, jos he ovat puutteellisia uskossa ja elävän jumalisuuden tuntemisessa, eivät he petä ainoastaan omia sielujansa, vaan tekevät työssään myös sen laiminlyönnin, että eivät esitä jokaista ihmistä täydellisenä Kristuksessa. Monet, jotka he ovat johdattaneet totuuteen, ovat köyhiä tosi jumalisuudessa. Heillä saattaa olla tieto totuudesta, mutta he eivät ole läpikotaisesti kääntyneitä. Heidän sydämensä ovat lihalliset. He eivät ole Kristuksessa eikä Kristus ole heissä. Saarnaajan tehtäviin kuuluu esittää totuuden oppi, mutta hänen ei tule pysähtyä siihen. Hänen tulee tehdä kuten Paavali: Sitä varten minä vaivaa näenkin, taistellen Hänen vaikutuksensa mukaan, joka minussa voimallisesti vaikuttaa. Elävä yhteys Ylipaimeneen tekee alipaimenet Kristuksen eläviksi edustajiksi, tosi valoiksi maailmassa. Kaikkien opinkohtiemme ymmärtäminen on kyllä tärkeä, mutta paljon tärkeämpää on se, että saarnaaja on pyhittynyt sen totuuden kautta, jota hän julistaa kuulijainsa omientuntojen valaisemiseksi.. . Me tarvitsemme kääntyneitä saarnaajia, muutoin seurakunnilta, joita he perustavat, puuttuu itsessään juurta eivätkä sen vuoksi pysy yksinään pystyssä. Uskollinen [sivu 89] saarnaaja... ei tavoittele ihmisten suosiota. Kristityn saarnaajan ei tule milloinkaan nousta puhujan paikalle, ennenkuin hän on etsinyt yksinäisyydessä Jumalaa ja päässyt läheiseen yhteyteen Hänen kanssaan... Silloin ihminen itse katoaa näkyvistä, koska Kristus on tullut suureksi ja on ajatusten aiheena. Monet, jotka eivät ole todellisesti kääntyneet Kristukseen, ovat kääntyneet saarnaajaan ... Saarnaajien, jotka työskentelevät kaupungeissa totuutta julistaen, ei tule tuntea itseään tyytyväisiksi tai työtään päättyneeksi, ennenkuin ne, jotka ovat omaksuneet totuuden tiedon, todella käsittävät sen pyhittävän voiman ja ovat kääntyneet Jumalaan. Jumala on mielistynyt enemmän siihen, että kuusi todella kääntyy totuuteen kuin että seurakuntaan tulee kuusikymmentä nimellistä tunnustajaa, jotka eivät ole perusteellisesti kääntyneitä." (4 T 14-17).
Jumala pitää saarnaajan asemaa vakavana ja pyhänä. Profetian henki sanoo: "Niidenkin keskuudessa, jotka saarnaavat pyhää Jumalan sanaa, vallitsee tämä tila - tietoisten syntien helliminen eri muodoissa. Ellei tapahdu perusteellista uskonpuhdistusta näiden epäpyhien ja pyhittymättömien keskuudessa, olisi parempi, että sellaiset miehet jättäisivät saarnatoimen ja etsisivät jonkin muun toimen, jossa heidän uudestisyntymättömät ajatuksensa eivät tuottaisi niin paljon tuhoa Jumalan kansalle." (TM 162-163).
"Herätkööt saarnaajat. Tajutkoot he tilanteen. Tuomio alkaa pyhäköstä. Hes. 9: 2-7." (TM 431).
Tämän raamatunkohdan johdosta sanoo profetian henki mm.: "Vanhat miehet, joille Jumala oli antanut suuren valon ja jotka olivat valvoneet kansan hengellisiä etuja, suorittivat petollisesti heille uskotun luottamustehtävän ... Nämä mykät koirat, jotka eivät osaa haukkua, ovat juuri niitä, joita loukatun Jumalan oikeudenmukainen kosto kohtaa. Miehet, neitsyet ja pienet lapset hukkuvat kaikki yhdessä." (5 T 211).
Näin onnettomasti on käyvä sellaisten paimenten lapsillekin. Todella vakavaa! [sivu 90]
He huusivat rauhaa ja turvallisuutta, mutta he eivät korota enää ääntään niinkuin pasuna, ilmoittaakseen Jumalan kansalle heidän rikoksensa ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä." (5 T 211; vrt. Jes. 56: 11).
Kaikki työntekijät ja johtajat, joita Jumala ei ole asettanut, aikanaan poistetaan.
"Minä vapisen ajatellessani, että seitsemännenpäivän adventistienkin keskuudessa on saarnaajia, jotka eivät ole pyhittyneet saarnaamiensa totuuksien kautta." (3 T 31).
"On vaikeaa niiden, jotka tuntevat olevansa menestystensä turvaamia ja uskovat olevansa rikkaita hengellisestä tiedosta. omaksua sanomaa, joka sanoo heidän olevan petoksessa ja kaiken hengellisen armon tarpeessa. Pyhittymätön sydän on petollinen ylitse kaiken ja pahanilkinen." (3 T 253).
"Työn uskominen sellaisten miesten huostaan on samaa kuin panna pienet lapset ohjaamaan suuria merilaivoja. Ne, jotka ovat vailla taivaallista viisautta ja köyhät Jumalan elävästä voimasta, eivät ole päteviä ohjaamaan evankeliumilaivaa jäävuorten ja myrskyjen lävitse. Seurakunnan on käytävä vaikeiden taistelujen läpi, mutta näissä vaaroissa ovat monet valmiit luovuttamaan sen sellaisiin käsiin, jotka veisivät sen varmasti karille. Tarvitsemme nyt laivalle luotsin, sillä lähestymme satamaa. . . Pyhän Hengen täytyy suorittaa täydellinen uudistus." (5 T 104-105).
Hartaasti toivomme, että Laodikean "enkeli" kuuntelee tätä "vakavaa todistusta, josta seurakunnan kohtalo riippuu" ja ottaa sen vastaan. Kaikissa tapauksissa Uskollisen Todistajan käsky on: "Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita." Sanoma on julistettava. Sitä ei julista tuo "enkeli", vaan se julistetaan enkelille - seurakuntamme paimenille ja johtajille. "Me näemme, että taivaan Jumala toisinaan valtuuttaa jotkut ihmiset opettamaan sellaista, mikä ei pidä yhtä vakiinnutetun (omaksutun) opin kanssa. Kun ne, joiden huostaan totuus oli kerran uskottu, olivat osoittautuneet uskottomiksi pyhälle tehtävälleen, valitsi Herra toisia, jotka vastaanottivat Vanhurskauden [sivu 91]Auringon kirkkaat säteet ja julistivat totuuksia, jotka eivät olleet sopusoinnussa uskonnollisten johtajien käsitysten kanssa." (TM 69-70). Tätä yleistä periaatetta voidaan hyvällä syyllä soveltaa toisinaan myös Laodikeaan. Se on sopusoinnussa Todistuksien aihetta käsittelevän opetuksen ja hengen kanssa, kuten olemme nähneet.
Jumalan työssä syntyy helposti kilpailua sieluista konferenssien jäsenluvun korottamiseksi. Tässä kilpailussa on lähellä se vaara, että otetaan seurakuntaan sellaisiakin, jotka ilmeisesti eivät ole siihen vielä kypsyneitä. Siinä sitten helposti pannaan kaikki keinot liikkeelle käännynnäisten saamiseksi kasteelle. Toisinaan langetaan katolilaistenkin menettelytapaan - "tarkoitus pyhittää keinot". Nuorilla saarnaajakokelailla on heilläkin omat pulmansa. Heille ehkä sanotaan tähän tapaan: "Sinun on voitettava niin ja niin monta sielua." Tietoisena siitä ensimmäisiä kertoja kentällä ahertava työntekijä tekee työtä, ehkä useammallakin paikalla, rukoilee, kiertelee ihmisten luona, tehden parastaan. Hän käyttää kaikkea viisauttansa ja kekseliäisyyttänsä suunnitellakseen työnsä niin, että menestyisi toimissaan. Kaikki tämä on oikein. Mutta, hän miettii: Niin ja niin monta minun on vähintään "voitettava" - kasteelle jotta saisin pysyä työssä. Hermoja koettelevaa jännitystä kestää kevääseen ja kesään asti. Hän joutuu rasittamaan itseään liiaksi, yrittäessään "väellä ja voimalla" tehdä käännynnäisiä - milloin onnistuen, milloin ei. "Voitettujen" mukana tulee helposti seurakuntaan sellaisia, joiden paikka ei ole Jumalan kansan järjestön sisäpuolella, kuten olemme kuulleet. Ne ovat ns. "sekakansaa". Näistä seurakuntaan otetuista kääntymättömistä ja "puolikääntyneistä" seurakuntavaikeudet suuremmalta osalta johtuvat.
Tulisi välttää niin pitkälle kuin ihmisistä riippuu "lusteiden" tuomista seurakunnan sisäpuolelle, sillä niitä muutenkin pyrkii tulemaan liikaa. Kansamme historiassa oli aika, jolloin profetian hengen kautta sanottiin: "Herra ei toimi nyt monien sielujen johdattamiseksi totuuteen sellaisten seurakunnan jäsenten vuoksi, jotka eivät ole kääntyneitä ja sellaisten takia, jotka kerran olivat kääntyneitä, mutta ovat luopuneet. Minkä vaikutuksen [sivu 92] tekisivät uusiin käännynnäisiin nämä pyhittymättömät jäsenet?" (6 T 371).
Ymmärrämme hyvin, että Jumalan ja totuuden vihollinen iloitsee suuresti, kun seurakuntaan voitetaan paljon näitä lusteita, näennäisesti kääntyneitä, joista pian tulee luopioita, aiheuttaen Jumalan lapsille ja heidän asialleen paljon vahinkoa. Nämä tällaiset, jotka eivät ole "meistä", "vetävät opetuslapsia peräänsä" luopumukseen. Oltakoon innostuneita sielujen pelastuksesta, oltakoon sitä kymmenen tai sata kertaa enemmän kuin tähän asti, sitä Herra kansaltaan odottaa, jokaiselta sen yksityiseltä jäseneltäkin, mutta katsottakoon, ettei toimintamme auta vihollisen sielujen (lusteiden) voittamistyötä. Hän on ahkera, toimien nyt innokkaasti seurakunnan lisääntymiseksi niillä, jotka "eivät usko". Ei ole vaikeaa nykyäänkään "väellä ja voimalla", kyvyillä ja lahjoilla ja erinomaisilla uusilla "ajan vaatimuksia vastaavilla" työmenetelmillä voittaa jäseniä seurakuntaan. Mutta Jumalalle ja taivaalle voitetaan sieluja ainoastaan Pyhässä Hengessä totuuden sanaa julistamalla. Sillä tavalla voittivat sieluja apostolit. 144,000:tta ei kuitenkaan missään tapauksessa muodosteta muista kuin tosi kääntyneistä ja totuuden kautta täydellisesti pyhittyneistä.
Kun ajattelemme Laodikean tilaa, niin mikään lähetystyö nyt ei ole sen tärkeämpää kuin lähetystyö seurakunnan pelastamiseksi. Emme vähimmässäkään määrässä aliarvioi työtä maailman hyväksi. Sitä on tehtävä vieläpä innokkaammin kuin koskaan ennen, mutta vähintään yhtä tärkeä on työ oman kansamme hyväksi, kuten kirjoitukset osoittavat. Mitä hyötyä olisi ollut juutalaisten seurakunnan suurentamisesta Jeesuksen aikana? Sen ymmärsivät Johannes Kastaja ja Jeesus, samoinkuin apostolitkin ensin ja sen vuoksi he työskentelivät tuon "Jumalan kansan" keskuudessa, "veljien" hyväksi. Samanlainen luopumus vallitsee Laodikean keskuudessa nyt kuin muinaisessa Israelissa. (5 217; ks. edellä esitettyjä lausuntoja kansamme tilasta). Oivallettakoon, että saatanan ennakolta suunniteltu vilkas toiminta tähtää, kuten aina ennenkin juuri seurakunnan turmelemiseen uskottomien jäsenien lisäämisellä siihen [sivu 93] mieluummin kuin niiden vähentämisellä. Kirjoituksista päätellen Jumalan suunnitelma tarkoittaa seurakunnan puhdistamista ja puhtaana pitämistä. Sen vuoksi, "seurakunnan puhdistamisen päivät kiiruhtavat". Myös meidän tulee jouduttaa noita päiviä. Antakaamme nyt "suoran todistuksen" kuulua. Se saa aikaan seulonnan, puhdistumisen, jonka suuri koetus täydentää ja kypsyttää jäännöksen läpikotaiseksi puhdistumiseksi. Nyt on nähtävä kaikki Jumalan näkökulmasta ollaksemme "tasapuolisia" Herran työn edistämiseksi sisään - ja ulospäin Jumalan suunnitelmien mukaisesti.
Seulominen ei tarkoita koko järjestön eli yhdyskunnan puhdistamista vaan Jumalan uskollisten lasten puhdistamista ja valmistamista pelastukseen ja vastaanottamaan iltasateen sekä julistamaan voimakasta huutoa. Tämä ainoastaan on seulomisen tarkoitus. (Ks. HK 299-303).
Seulominen alkoi jo 1850 (HK 58) ja on jatkunut siitä asti. 1857 sisar White sanoi: "Näin Jumalan kansaa seulottavan voimakkaasti". (1 T 179). 1868: "Minä näin, että elämme nyt seulomisen ajassa." (1 T 429). 1881: "Jumala seuloo nyt kansaansa, koetellen heidän tarkoituksiansa ja vaikuttimiansa. Monet tulevat osoittautumaan, ei vehniksi, vaan ruumeniksi, joilla ei ole itsessään mitään arvoa." (4 T 51). 1900: "Jumala seuloo nyt kansaansa." (6 T 332). Seulominen jatkuu, kunnes Jumalan jäännös on täysilukuinen. Laodikeasanoman vastaanottaneet jäävät jäljelle. Ne jäävät puiden latvoihin ja oksille, kun seurakuntapuuta ravistetaan (Jes. 17). Ne, jotka eivät tee parannusta, "oksennetaan ulos".
Seurakunnassa on monia "proteesi" (teko-) jäseniä, joissa ei ole elämää. Suokoon Jumala, että moni heistä kääntyisi ja liittyisi siten elimellisenä ja elävänä jäsenenä Kristukseen. Silloin he ovat eläviä jäseniä seurakunnassakin toisille siunaukseksi.
Profetian henki puhuu muinaisen Israelin "sekakansasta" seuraavasti:
"'Ja myös paljon sekakansaa meni heidän kanssaan.' (2 Moos. 12: 38). Tässä joukossa ei ollut ainoastaan niitä, jotka toimivat uskossa Israelin Jumalaan, vaan myös paljon suurempi joukko [sivu 94] sellaisia, jotka halusivat paeta vitsauksia tai jotka seurasivat joukkoa vanavedessä ainoastaan kiihoituksesta ja uteliaisuudesta. Nämä ihmiset olivat aina haitaksi ja kiusaukseksi Israelilaisille." (PP 281).
Puhuessaan kansan napinasta (4 Moos. 10-11) profetian henki sanoo:
"Nurina alkoi sekakansasta, joista monet eivät olleet kokonaan yhtyneet Israeliin ja jotka alati etsivät aiheita arvosteluun. Valittajat eivät olleet tyytyväisiä kulkusuuntaan, he löysivät aina vikoja tiestä, jota Mooses heitä johti, vaikka ne hyvin tiesivät, että hän, niinkuin he itsekin, seurasivat pilvenpatsasta, pilven ohjausta . . . Jälleen he alkoivat vaatia lihaa syödäkseen." (PP 377).
"Se sekakansa, joka seurasi Israelia Egyptistä, oli alkusyynä alituisiin kiusauksiin ja vaikeuksiin. He tunnustivat hylänneensä epäjumalanpalveluksen ja palvelevansa oikeaa Jumalaa, mutta heidän aikaisempi kasvatuksensa ja harjoituksensa oli muovaillut heidän tapansa ja luonteensa . . . Useimmissa tapauksissa he aiheuttivat riidan ja taistelun, ollen ensimmäiset osoittamaan tyytymättömyyttä. He levittivät leiriin hapatusta epäjumalanpalveluksellisilla menettelyillään ja nurinallaan Jumalaa vastaan." (PP 408).
Tämä on kirjoitettu meille varoitukseksi.
Paitsi vaaraa, että otetaan seurakuntaan henkilöitä, jotka eivät ole olleet tarpeeksi kauan koetteella, joiden hengellistä tilaa ei paljonkaan tai ei lainkaan tunneta, on olemassa toinenkin vaara, nimittäin se, ettei seurakunnasta poisteta ajoissa jäsenyyteen arvottomia, vaan annetaan niiden olla vuodesta vuoteen ja levittää turmelevaa vaikutusta ympärilleen. Tällainen perusteellinen puhdistus vähentäisi tietenkin tavallista enemmän konferenssin jäsenlukua. Siitä kuitenkin huomautettakoon, ettei erottamista ole tehtävä, ennenkuin kaikki on tehty, mitä tehtävissä on, (Matt. 18: 15-17; 1 Ts 232-235), sielun pelastamiseksi Jumalalle ja seurakunnalle. Tämä usein laiminlyödään. Sielut jätetään oman onnensa varaan, ajelehtimaan synteihin ja perikatoon. [sivu 95]
Niin ihanaa kuin onkin, kun uusia jäseniä tulee kansamme keskuuteen ja yhdyskuntamme jäsenluku kasvaa, pelottaa kuitenkin ajatus, että sen mukana lisääntyisi myös tottelemattomuus Jumalaa vastaan. Hoos. 4: 7 luemme vanhan suomennoksen mukaan: "Mitä enemmän heitä karttui, sitä enemmän he tekivät minua vastaan syntiä, siksi minä muutan heidän kunniansa häpeäksi." (Näin myös ruotsal. ja engl. Raamatussa). Lisääntyneen jäsenmäärän tuottama kunnia muuttuu syntimäärän suurennuttua häpeäksi.
Kun ajattelemme seurakunnasta poistuneiden määrää, niin murhe täyttää mielen. Esitämme tässä yhteydessä kaikille - varsinkin saarnaajille ja paimenille - hiukan tilastoa.
Nelivuotiskaudella, 1922-1925 yhdyskuntamme koko maailmassa kastoi ja otti seurakuntaan kaikkiaan 93,903 henkeä. Samaan aikaan erotettiin luopumisen ja kuoleman kautta 41,003. Jos laskemme kuolemantapaukset, noin 3.000, jää luopioita pelottava määrä - 38.000 - neljässä vuodessa!
Vuosina 1926-1929 kastettiin ja otettiin seurakuntaan 104.236. Samaan aikaan kuoli noin 3.500. Luopumuksen kautta menetettiin - neljässä vuodessa - 52.169, eli enemmän kuin jäi nettovoitoksi. Näin voisimme jatkaa, mutta esitämme enää tilaston viisivuotiskaudelta 1941-1945. Näinä viitenä vuonna kastettiin ja otettiin yhdyskuntaan 161.653 uutta jäsentä. Samaan aikaan erotettiin 93.094. Jos kuolleiden luvun arvioimme 5-6000, jää luopioiden määräksi 87-88.000!
Kuitenkin saatetaan puhua, että elämme kansana "erinomaisessa tilassa" , kuten pääkonferenssin tilastosihteerin pääkonferensille 1930 esittämästä nelivuotisraportista ilmenee. Tätä väitettä hän tukee jäsen- ja tulotilastolla. (General Conference Bulletin, 1930, s. 40).
Muuan luterilainen pappi kirjoitti "Kotimaassa" 1946 alkupuolella laestadiolaisherätyksen satavuotismuiston johdosta: "Viimeaikoina voimistunut Lutherin tutkimus on tullut siihen vakaumukseen, että kansankirkossamme eletään nykyisin vain vähäisistä muruista sitä evankeliumia, jota Luther julisti, ja että kirkossamme kipeästi kaivataan paluuta luterilaisuuden alkuperäiseen oppiin ja uskoon."
Tutkittuamme viimevuosina perusteellisemmin adventtiliikettä sen alkuvuosina ja varsinkin profetian hengen runsasta kirjallista tuotantoa kaikessa laajuudessaan, olemme eittämättömästi vakuuttunut herätyksen ja uskonpuhdistuksen suuresta tarpeellisuudesta. Kansamme keskuudessa on monia, jotka kipeästi kaipaavat paluuta alkuperäiseen oppiin, uskoon ja jumalisuuteen.
Meillä adventisteilla ei ole syytä ryhtyä lepäämään laakereillamme. Suuri uskonpuhdistaja Martti Luther on eräässä saarnassaan lausunut, "ettei evankeliumi missään paikassa maailmassa ole säilynyt selvänä ja puhtaana miesmuistia eli miespolvea kauemmin."
Adventtiliike vietti äskettäin satavuotismuistoaan. On iloittu ja kiitetty Jumalaa siitä, että Hän on ihmeellisesti johtanut ja auttanut kansaansa sadan vuoden ajan. Totta on, että kiitoksen aihetta on paljon. Jumala on ollut äärettömän hyvä, laupias ja pitkämielinen kansaansa kohtaan. Nöyrästi sen tunnustammekin. [sivu 97] Mutta meidän on samalla pitäydyttävä ja syvennyttävä niihin elämänlähteisiin, joiden ääreen James ja Ellen G. White sekä toiset 'aamupäivän' miehet ja naiset pääsivät. Satavuotistaival tahtoo näin viedä itsetutkisteluun ja uskonelämän perusteiden tutkimiseen. On tutkittava huolellisesti ja perusteellisesti Pyhää Raamattua sekä niitä pyhiä kirjoituksia, jotka profetian hengen välityksellä saimme. Se on välttämätöntä. Ja sen jälkeen on palattava alkuperäiseen jumalisuuteen, ensimmäiseen rakkauteen ja tehtävä ensimmäisiä tekoja. Jos emme sitä tee, jos emme palaa alkuaikojen tuoreuteen ja elävyyteen, Jumala valitsee itselleen toisen työaseen. Näin vakuuttavat sekä Raamattu että Todistukset.
Eräänä murrosaikana, jollainen on nytkin - meillä -, piti arkkipiispa Gustaf Johansson voimakkaan puheen. Siinä hän lausui johtavana ajatuksena mm.: "Jos perusteet ovat väärät, muodostuu kaikki muukin sille rakennettu kestämättömäksi... Perusteista riippuu kaikki."
Meillä tulee olla luja ja vankkumaton perustus, so. meidän tulee omata jalkaimme alla Kristus-kallio ja vahva adventtitotuus. Tässä ne perusteet, jotka kestävät. Niiden merkitys on nyt meille kansana ja yksilöinä peräti tärkeä. Tälle perustukselle on mahdollista Jumalan armon avulla rakentaa iäti kestävä luonteenrakennus.
Saadaksemme uuden muistutuksen siitä, mitä Jumalan vaikuttama uskonpuhdistus on - on ollut entisinä aikoina, on nyt kolmen enkelin julistamisen aikana maailmassa ja on oleva adventtikansan keskuudessa - lainaamme parin tunnetun teol. trin arvovaltaiset lausunnot. Philip Schaff kirjoittaa 16. vuosisadan uskonpuhdistuksesta:
Kuudennentoistavuosisadan uskonpuhdistus on, lähinnä kristinuskon syntyä, historian suurin tapahtuma ... Se palautui välillä olevien kirkollisten aikojen läpi kristinuskon alkuläh?teille, jollaisena kristinusko lähti Jumalan Pojan ja Hänen innoitettujen apostoliensa huulilta ... Se poisti muodollisen uskonnon, pappisvallan ja kirkonmenojen asettamat esteet, jotka, kuten muinaisten fariseusten perintäopit, olivat pimittäneet [sivu 98] oikean evankeliumin ja tehneet tyhjäksi Jumalan sanan." (A History of the Creeds of Christendom, ss. 204-205).
H. Grattan Guinness: "Uskonpuhdistus oli voitokas ja kukistamaton. Sitä kannatteli Jumalan sana, ja Hänen kaikkivoivan Henkensä voima tuki sitä. Se oli Kristuksen työtä yhtä paljon ja yhtä varmasti kuin seurakunnan perustaminen aikakautemme alussa." (Romanism and Reformation, ss. 153-154).
Uskonpuhdistus on siis alkuperäiseen kristinuskoon palaamista, siihen, mistä ollaan vähitellen luisuttu pois. Se poistaa ihmisopit, inhimilliset muotomenot ja pappisvallan. Se on Jumalan sanan ja Hengen voittokulkua. Se on voimakas ja kukistamaton.
"Reformaatio (uskonpuhdistus) on aina takaisinmuodostamista, alkuun katsomista, Jumalan vanhaan ilmoitukseen, joka on kertakaikkinen ja riittävä . .. Vanhan ilmoituksen tajuamiseen palaamista." (Prof. Tiililä, Kestääkö luterilaisuus, s. 12).
Lainaamme Siionin Ystävän lokakuun (1946) numerosta, sivulta 93, seuraavan kappaleen: "Onko se seurakunta, johon minä jäsenenä kuulun, seuraava muiden uskonnollisten liikkeiden tietä, menettävä alkuperäisen yksinkertaisuutensa, tuleva maailmalliseksi jäsenmäärän lisääntyessä ja osoittava välinpitämättömyyttä ylevää kutsumustaan kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa? On surullista todeta, että tämä on ollut melkein kaikkien uskonnollisten liikkeitten kokemus viimeisen vuosisadan aikana. Muinainen Israelkin koki saman kokemuksen."
Ei ihme, jos Jumalan seurakuntaa näinä viimeisinä päivinäkin ahdistaisi luopumus eri muodoissaan. Näin onkin käynyt, kuten edellä olemme nähneet. Itse apostolinenkin seurakunta koki luopumuksen. Rudolph Sohm (Leipzigin yliopiston lakitieteitten professori ja etevä historian tutkija) kirjoittaa kirjassaan "Kirkkohistorian johtavat aatteet", sivulla 18, seuraavaa:
"Seurakunta oli kasvanut suureksi. Sikäli kuin sen jäsenten lukumäärä nousi, sikäli väheni sen sisäinen voima. . . Kun seurakunta laittautui kodikkaasti olemaan tässä maailmassa, niin [sivu 99] Herran tulemisen odotus sammui. . . Siihen tarttui yhtä ja toista tästä maailmasta . . . Alussa oli seurakunnan jäsenten keskinäinen suhde toisenlainen - ystävien pieni piiri liittyi veljellisesti yhteen."
Sivulla 19 Sohm kertoo, kuinka seurakunta nopeasti ja esteettömästi edistyi maallistumisessa ja jatkaa: "Kuinka paljon tapaammekin pelkkää nimikristillisyyttä, kuinka paljon valhetta, kuinka paljon vihaa ja riitaisuutta, kuinka paljon kateutta ja kunnianhimoa, kuinka paljon maallista himoa . . . täynnä ryppyjä, tahroja ja heikkouksia."
"Luottamus Hengen lahjojen toimintaan heikkeni." (Sivu 36). "Minkä kristillinen usko kadotti sisällyksensä puhtaudessa, sen se voitti ulkonaisen järjestelmän lujuudessa." (S. 40).
Syntyi katolinen kirkko. Yli tuhannen vuoden perästä tuli uskonpuhdistus. Syntyi protestanttinen kirkko. Sekin luopui. Syntyi baptisti-, metodisti- ym. kirkkoja. Nekin ovat luopiotilassa.
Lainaamme jälleen Siionin Ystävästä: "Eiköhän John Wesley, jos hän vielä eläisi, tuntisi saaneensa kutsun saarnaamaan uskonpuhdistusta sille kirkolle (metodistikirkolle), jonka perustaja hän oli." (Lokakuu, 1946, s. 93).
Jos yhdyskuntamme perustajat nousisivat haudoistaan, olisi heidän ensimmäisenä työnään saarnata uskonpuhdistusta seurakunnillemme. Puhuessaan kuudennentoistavuosisadan uskonpuhdistuksesta ja sen jälkeen syntyneistä liikkeistä edesmennyt arkkipiispa Erkki Kaila sanoo niistä kaikista: "Näillä liikkeillä on ollut sama kohtalo kuin yleensä elämällä on, että se jonkin aikakauden perästä jähmettyy, muodostuu kuori, joka peittää sen sisällön. .. Sen alla kuitenkin jatkuvasti liikkuu ja vuotaa ja virtaa elämänvesi, joka lähtee uskonpuhdistuksen lähteestä Raamatusta." (Kailan lausumia sanoja 1938 kirkolliskokouksen yhteydessä).
Niin on oma kansammekin kääriytynyt laodikealaiseen muodollisuuteen. Raamatusta ja todistuksista virtaava elämä, joka on ja vaikuttaa sen keskuudessa olevassa jäännöksessä, tahtoisi [sivu 100] puhjeta esille todellisessa heräyksessä ja uskonpuhdistuksessa. Niin onkin tapahtuva. Juuri sitä rukoilemme ja odotamme.
Jumala tekee kuitenkin työtään luopuneiden seurakuntien ja kirkkojenkin keskuudessa. "Silloinkin, kun kirkko on johtonsa ja yleisen toimintansa suhteen täydellisesti poikennut Jumalan totuudesta, on Jumala kuitenkin sen keskuudessa tehnyt työtään." Tästä on esimerkkinä Luther ja useat toiset Hengen valaisemat miehet katolisen kirkon keskuudessa.
"Uskonnolliset yhteisöt voivat kangistua inhimillisiin kaavoihin ja orjuuttaa jäseniään, vieläpä sitä raskaammin, mitä enemmän osallisuus Herrasta asetetaan riippuvaksi osallisuudesta johonkin määrättyyn uskonnolliseen yhteisöön." Molemmat lainaukset prof. Alasen teoksesta "Tutkimuksia sovitusopin alalta, 2, ss. 25-26).
Prof. A. sanoo, että näihin kaavoihinsa kangistuneitten yhteisöjen keskuudessa saattaa toimia "järjestö, jolla on Herran antama tehtävä... Tämän työn inhimilliset välittäjät eivät omaa muuta valtakirjaa kuin sen sanoman, mitä he julistavat. Tämän sanoman kautta tekee Pyhä Henki työtään. Tämän sanoman kautta muodostuu ja rakentuu se Herran seurakunta, joka kerran ilmestyy kirkkaudessa ... Juuri tämän sanoman julistamista varten on muodostunut se järjestö, jossa Herran työ jatkuu." (Alanen s. 27).
Periaatteellisesti nämä lausunnot ovat oikeita. Kaikkina aikoina menneinä vuosituhansina, jolloin Jumala lähetti herätys- ja uskonpuhdistussanoman, oli Hänellä käytettävissään tarkoitusta varten valmistamansa aseet. Oikean ajan tultua on aina nähty "Jumalan sormi" historiassa.
Tässä yhteydessä on mielenkiintoista lukea seuraavat Agaton Meurmanin sanat: "Kun aika on kypsynyt jonkin historiallisen tehtävän suorittamiselle, ilmaantuu aina henkilöitä, jotka mahtavasti herättävät aikalaisissaan tajunnan siitä, mitä hetki vaatii, ja ottavat hartioilleen tehtävän työn taakan ja vastuun, käyden rivien etupäässä, kestäen parjaukset ja taistelut, iskut ja haavat... Tätä ihmeellistä johdonmukaisuutta sanomme Jumalan sormeksi historiassa." [sivu 101]
Noin sata vuotta takaperin, kun Suomen luterisen kirkon piirissä pohdittiin uudistuskysymystä ja siitä mielipiteitä lausuttiin, esitettiin eräiden taholta vaatimus, että oli ryhdyttävä todellisiin uudistuksiin, ajanmerkit näet osoittivat sen välttämättömäksi. Eräs herännäispapeista, Carl Fredrik Stenbäck, kylläkin totesi, että sellainen yritys saattoi tuntua varsin uhkarohkealta, mutta se oli kuitenkin välttämätöntä. Hän sanoi: "Ellei mitään uskalleta, ei myöskään mitään voiteta. Jos pelkäämme reformeja (uudistuksia), pysymme vanhassa ummehtuneisuudessamme ja kirkko jää alennukseensa." Hän sanoi edelleen, että jollei uudistuksia panna toimeen, kirkko "saa myös valmistautua tuhoonsa".
Tämä ääni myöhemmän herännäisyyden vuosilta antaa meillekin ajattelemisen aihetta. Nytkin ajan merkit vaativat toteuttamaan uudistuksia. Jos emme ota ajan merkeistä vaarin ja anna sijaa uudistuksille elämässämme ja työssämme, saamme mekin valmistautua tuhoomme.
Kun Israelin kansan aika jättää orjuudenmaa alkoi lähestyä, syntyi Mooses. (Apt. 7: 17, 20).
Adventtiseurakunta tarvitsee nyt kipeästi uskonpuhdistusta. Se onkin tapahtuva. Herralla on aikanaan käytettävissään sen suorittajat. Hän myös niitä käyttää. Kukaan ei voi estää Hänen toimintaansa.
Seurakuntana ja yksilöinä olemme herätyksen, heräyksen ja uudistuksen tarpeessa. Sen olemme edellä eittämättömästi toteennäyttäneet. Olemme seurakuntana "Laodikea", johtajina Laodikean "enkeli" ja yksilöinä "laodikealaisia". Emme ole antaneet täyttä arvoa Herramme rajattomalle rakkaudelle kohtaamme. Liikuttavasti Vapahtaja sanoo, mitä Hänellä on Laodikeaa vastaan, kehoittaen sitä voimakkain sanoin tekemään parannuksen, jotta saisivat istua Hänen kanssaan Hänen valtaistuimellaan (Ilm. 3: 14-21). Selvin sanoin Hän myös osoittaa kaikkien niiden kohtalon, jotka eivät ota vaarin Hänen neuvostaan (jae 16). Murheellisinta on se, ettei seurakunta ole ottanut neuvosta vaarin, ja siksi hän "esittää sekä saarnaajia että kansaa vastaan heidän hengellisen heikkoutensa vuoksi raskaan [sivu 102] syytöksen, sanoen: 'Minä tiedän sinun tekosi, ettet ole palava etkä kylmä; oi, jospa olisit kylmä tai palava.'" (Review 25.2.1902).
Laodikean enkeli on penseä - ei kylmä eikä palava. Jos hän olisi kylmä, olisi hänellä epämukavaa. Hänen täytyisi tehdä valkea lämmitelläksensä. Jos hän taas olisi kuuma, olisi hänellä silloinkin epämukavat oltavat. Hänen täytyisi avata ikkunat jäähdyttääkseen itseään. Mutta hän ei ole kylmä eikä kuuma. Hän on penseä. Hän tyytyy olemaan sitä, mitä on ja siellä, missä on. Hänestä kaikki on niinkuin pitääkin olla, vaikka Kaikkitietävä sanoo, että kaikki on pahasti. Sellaiset Herra oksentaa ulos suustansa. Mutta rakkaudessaan Hän antaa näille asemaansa ja saavutuksiinsa tyytyväisille vielä tilaisuuden tehdä parannuksen. Tässä tilassa olevia on tosin äärettömän vaikea auttaa, mutta Herra tekee kaikkensa. "Jos joku kuulee Hänen äänensä ja . . . ." Jotkut, vain harvat, kuulevat. Ne pelastetaan.
Jumala rakastaa adventtikansaa:
Olemme aikaisemmin osoittaneet, ettei adventtiseurakunta ole Babylon", kuten jotkut ovat väittäneet. "Meidän ei tule etsiä joitain vieraita, uusia sanomia. Meidän ei tule ajatella, että Jumalan valitut, jotka koettavat vaeltaa valkeudessa, muodostaisivat Babylonin. Langenneet yhdyskunnalliset kirkot ovat Babylon. [sivu 103] Babylon on hoivannut myrkyllisiä oppeja, erehdyksien viiniä. Tämä eksytyksen viini on koottu vääristä opeista, kuten luontainen sielun kuolemattomuusoppi, jumalattomien ikuinen vaiva, Kristuksen olemassaolon kieltäminen ennen syntymäänsä Betlehemissä ja viikon ensimmäisen päivän teroittaminen ja korottaminen Jumalan pyhän ja pyhitetyn päivän yläpuolelle. ' Näitä ja muita samankaltaisia oppeja eri kirkot opettavat maailmalle." - (Ev 365).
Ei Ilmestyskirja - eikä muukaan Raamatun kirja - nimitä kertaakaan Laodikeaa Babyloniksi enempää kuin Babylonia Laodikeaksi. Babylon on Babylon ja Laodikea on Laodikea. Niitä ei saa sekoittaa.
Laodikeassa on tapahtunut luopumuksia ja lankeemuksia, mutta ei se ole muuttanut sitä Babyloniksi. Ei olisi oikein muodostaa jokin uusi yhdyskunta - kahdeksas - johon Laodikeasta "uskolliset" kutsuttaisiin. Se olisi ehdottomasti vastoin Raamatun ja Todistuksien opetusta, kuten olemme aina uskoneet. Muuta oikeaa "liikettä" ei tule kuin "suuri uskonpuhdistusliike" adventtikansan keskuudessa. Tapahtui muinaisessa Israelissakin luopumuksia ja lankeemuksia, väliin raskaitakin, mutta ei se silti tullut Babyloniksi, ei itse Babylonissakaan ollessaan, eikä sitä myöskään niiden tähden hylätty olemasta Jumalan kansa. Vasta Kristuksen hyljättyään Israel Jumalan kansana hyljättiin. Sitä ennen sen sisäpuolella olevasta jäännöksestä sai alkunsa uusi kansa.
Jumalan uskollinen jäännös on Laodikean sisäpuolella. "Suora todistus", uskonpuhdistussanoma, tekee eron ilmeiseksi, mutta vasta edessämme oleva "valtava seulonta", suuren koetuksen myrsky, erottaa "nisut ja lusteet" ulkonaisestikin toisistaan voimakkaan huudon aikana. Ne, jotka kuuluvat uskolliseen jäännökseen, siihen "pieneen joukkoon", niihin, "jotka py?syvät valossa", eivät "lähde ulos" yhdyskunnasta - enempää kuin uranuurtajat ja sisar Whitekaan aikanaan. Vaikka heistä joitakuita "suoran todistuksen takia erotettaisiinkin - sitä emme tiedä, emmekä mene ennustelemaankaan, emme ainakaan tahdo uskoa sitä - niin eivät he silti muodostaisi uutta yhdyskuntaa, [sivu 104] vaan he pysyttelisivät Laodikean yhteydessä niin pitkälle kuin heille olisi mahdollista. Enempää ei meillä ole tästä asiasta sanottavaa tässä yhteydessä. Mutta syytä on kaikkien varoa millään muotoa vastustamasta niitä, jotka "huokaavat ja valittavat" (Hes. 9) ja jotka vilpittömässä mielessä omaa etuaan katsomatta tahtovat edistää "suoran todistuksen" ulottamista niin monille kuin mahdollista keskuudessamme. Ei tule vihata Laodikean herättäjiä, sillä he juuri ovat sen todellisia ystäviä.
"Kaikenlaisia ja kaikenarvoisia sanomia on tyrkytetty s.p. adventisteille totuuksien asemesta, jotka löydettiin kohta kohdalta (toinen toisensa jälkeen) rukousten ja tutkistelujen tuloksina ja jotka vahvistettiin Herran ihmeitä tekevän voiman kautta. . . Hän kehoittaa meitä pitäytymään kiinteästi ja uskon ottein perusperiaatteisiin, joiden alkuperää ei voida tehdä kyseenalaiseksi." (Testimonies for the Church, Series B, No. 2, s.59).
"Seurakunta ei ole milloinkaan tarvinnut kipeimmin kutsua palaamaan takaisin vanhoihin mittapuihin kuin nyt."
Laodikea nukkuu. "Saarnaajat nukkuvat ja kansa nukkuu" (TM 37), niin olemme jo aikaisemmin lukeneet. Sentähden on annettu hälyyttävä huuto: "Saarnaajat ja kansa, herätkää!" (7 T 14). "Elämme ajassa, jolloin saatana toimii oikealla ja vasemmalla, edessämme ja takanamme, ja kuitenkin me kansana nukumme." (GW 300).
"Mitä minun olisi sanottava, jotta saisin Jumalan jäännöskansan heräämään? Minulle näytettiin, että edessämme on hirvittäviä tapahtumia: saatana ja hänen enkelinsä kokoavat kaikki voimansa Jumalan kansaa vastaan. Hän tietää, että jos Jumalan lapset vielä vähänkin aikaa nukkuvat, on hän heistä varma, ja heidän tuhonsa on taattu. Kehoitan varoittaen kaikkia, jotka Kristuksen nimeä tunnustavat, tutkimaan itseään sekä tekemään läpikotaisen tunnustuksen kaikista vääryyksistä, jotta ne ennen heitä joutuisivat tuomiolle ja jotta muistiinmerkitsevä enkeli voisi merkitä anteeksiannon heidän nimiensä kohdalle." (1 T 263).
"Jumala on antanut minulle sanoman Hänen kansaansa varten. Heidän täytyy herätä." (7 T 9). [sivu 105]
Miten herätys syntyy? Herätyksen syntymiseen tarvitaan Jumalan ja ihmisten yhteistoimintaa. Kaikki hyvä tulee ylhäältä Jumalalta. Herätykseen tarvitaan "taivaan tuulta". Jumalan lasten tulee tarkkailla ajan merkkejä ja tuntea aika. Emme tarvitse vähääkään epäillä, eikö Jumala tahtoisi antaa herätystä nyt. Hän nimenomaan kutsuu kaikkia heräämään sekä uudistamaan ja valmistamaan itsensä, koska "Herran suuri päivä lähestyy kiireesti". Seuraavilla sivuilla osoitamme, mitä meidän Jumalan palvelijoina ja lapsina tulee tehdä valtavan viimeisen herätyksen ja uskonpuhdistuksen syntymiseksi.
Ennen kaikkea on muistettava, jos haluamme jumalallista ja pysyvää herätys- ja uudistustyötä, ettei se tapahdu ihmistouhulla, so. "väellä ja voimalla", vaan Jumalan Hengellä, "Pyhän Hengen johdolla", "Jumalan Hengen vaikutuksella", kuten on meille sanottu. Mahtava ääni, kova huutaminen saarnattaessa, vuolas sanatulva, käsien liikkeet ym. elehtimiset puhujalavalla eivät sinään ole mitään merkkejä Jumalan Hengen liikkumisesta, Jumalan Hengen työ on vienoa, hiljaista ja huomaamatonta ihmissydämessä. Ei herätystä saa aikaan itku, kyyneleet tai tunteiden kuohuttaminen. Sen saa aikaan Jumalan Hengen eläväksi tekevä pyhä Sana vastaanotettuna sydämeen.
Jumalasta kotoisin olevat herätykset ja uskonpuhdistukset ovat aina olleet Herran sanan ja Hengen tekoa. Ne ovat vapaat kaikesta hurmahenkisyydestä.
Oikea herätys ei ole pelkkää tunnelmakuohua. Se on heräämistä syntiseksi. Heräys on pääsyä uuteen olotilaan Kristuksessa, Kristuksen yhteyteen Hengessä ja totuudessa. Se on raitista. Oikea herätystyö on Hengen työtä Hengen käyttämien miesten välityksellä.
Eräs sanoo: "On tärkeää, että silloin kun Pyhä Henki on liikkeellä, on myös miehiä, joilla itsellään on Hengen täyteys ja jotka sisällisellä tavalla ymmärtävät, mistä on kysymys. Mutta samalla vaaditaan heiltä syvällistä Raamatun tuntemusta, henkien erottamislahjaa..., notkeaa mukautumista Pyhän Hengen johtoon . . ., vuorenlujaa kutsumusvarmuutta ja [sivu 106] sen antamaa pelkäämätöntä rohkeutta seisoa siinä, mihin Herra on asettanut. Ja ennen kaikkea nöyryyttä, nöyryyttä, nöyryyttä!" (Kansanherätys, s. 57).
Kristittyjen tulee rukoilla herätystä. Synnit tulee tunnustaa Jumalalle ja niille, joita vastaan on rikottu. Tulee olla valmiit millaisiin uhrauksiin tahansa, olla valmiit Herran käytettäviksi ja tyhjentyneet kaikesta omasta, oman kunnian ja edun tavoittelemisesta. Ei herätystä tule ilman muuta, kun siitä tehdään päätös kokouksessa tai jotakin sanotaan ja kirjoitetaan. Herätys tulee, kuten eräs sanoo, kun "uskovaiset ihmiset täydellä todella alkavat elää parempaa, syvempää, täydellisempää ja pyhempää elämää". Herätys syntyy siellä, "missä kristityn nimeä kantavat tekevät ulkonaista ja sisällistä pesäeroa vääryydestään ja helmasynnistään". Herätys ei ole "joidenkin metodien käyttämistä tai muulla tavalla sielullisten tunteitten ilmi lietsomista eikä liioin hermoston pingoitusta uuvuttavissa kokouksissa, vaan yksinkertaisesti Jumalan toimenpide Hänen hallituksensa voimaan saattamiseksi omissatunnoissa, jotta syntyisi uusi rakkaus-elämä ensin uskovaisissa ja sitten heidän työnsä kautta toisissa". Eräs sanoo:
"Pahimpia seurakuntaelämän varjopuolia ja häiritsevimpiä esteitä tarpeelliselle herätykselle on se, että juuri saarnamiehet ovat maailmanrakkauden ja ihmispelon kahlehtimina siihen itsepetokseen nuokkuneet, että heidän mielestään kaikki on ollut hyvin, kaikki on ollut niinkuin olla pitääkin, vaikka herätyksen henki on puuttunut seurakunnasta ... Niin kauan kuin näin on ja missä näin on, siellä ei herätystä synny, ellei parannusta tehdä."
Ajatelkaamme näitä sanoja oikein sydämen hartaudella. Luther kertoo kuinka paavilaisuus tuli voitetuksi:
«Minä lähetin Jumalan sanan menemään. Minä saarnasin ja kirjoitin – siinä kaikki. Ja kuitenkin, sillä aikaa kun minä nukuin , . , sana, mitä olin saarnannut, kukisti paavilaisuuden, joten ei ruhtinas eikä keisarikaan tehnyt niin paljon vahinkoa. Ja kuitenkaan en minä tehnyt mitään. Sana ainoastaan teki kaiken.” ST (engl. k. mukaan) 234-235). [sivu 107]
Uskomme tämän tärkeän kysymyksen herätyksestä ja heräyksestä selviävän opillisesti lukijalle, joka tarkkaavana tutustuu seuraaviin sivuihin ja lähinnä seuraaviin lukuihin ja ylipäänsä koko tutkielmaamme. Tulkoon oppi sitten uudistumiseksi ja elämäksi Jumalan armon ja Hengen työn avulla.
Keskuudessamme tarvitaan kipeästi heräystä ja uudistumista, siitä varmaankin olemme kaikki yhtä mieltä, kuin myös siitäkin, että ensin saarnaajien ja kaikkien työntekijöiden tulisi saada tämä ihana ja hedelmällinen kokemus omalle kohdalleen. Sitten he voisivat auttaa toisia pääsemään tähän autuaalliseen ja siunaukselliseen kokemukseen.
"Miehet ja naiset ovat tulleet armon ajan viimeisiin hetkiin, mutta siitä huolimatta he ovat välinpitämättömiä ja tylsiä. Saarnaajillakaan ei ole voimaa herättää heitä unestaan, koska he itsekin nukkuvat." "Nukkuvat saarnaajat saarnaavat nukkuvalle kansalle." (2 T 337).
Saarnaajaveljet, Jumala rakastaa teitä ja tahtoisi tehdä teistä astian jaloa käytäntöä varten - sanoman julistamiseksi Hänen omalle vaarassa olevalle kansalleen. Älkää - muinaisen Israelin johtajien tavoin - sotiko profetian henkeä vastaan tässä asiassa. Se olisi sota, jossa ette tulisi voittamaan. Se voisi johtaa jopa syntiin Pyhää Henkeä vastaan.
Laodikean kriitillinen tila vaatii varoituksen julistamista. Herra kutsuu ratkaisevaan uskonpuhdistukseen, joka on päättyvä joko siihen, että laodikealaiset uudistuvat ja Jumala hyväksyy heidät, taikka että he paatuvat ja heidät "oksennetaan suusta ulos". "Saarnaajat ja kansa muistakoot, että evankeliumin totuus tuhoaa, jollei se saa pelastaa." (5 T 134). Pelastuksemme riippuu Jumalan lähettämien sanomien omaksumisesta.
Emme ole tekemisessä joidenkin kuvittelujen ja otaksumien tai jonkun ihmisen mielipiteen kanssa tätä heräämisen ja uudistumisen vakavaa kysymystä käsitellessämme. "Ellei meidän keskuudessamme, joilla on ollut suuri valo ja monia etuisuuksia, tapahdu herääminen, niin me vaivumme perikatoon, ja meille on käyvä pahemmin kuin Korasimille ja Betsaidalle.” (5 T 529). [sivu 108] "Ellei Jumalan kansan keskuudessa tapahdu ratkaisevan uskonpuhdistusta, kääntää Hän kasvonsa heistä pois." (8 T 146).
"Meidän tarvitsee nöyryyttää sielumme Jumalan edessä, jotta jokainen sydän vastaanottaisi totuuden ja antaisi sen vaikuttaa elämässään uskonpuhdistuksen." (Test., 9, s. 106).
"Uskonpuhdistuksen tarve Jumalan kansan keskuudessa on suuri. Seurakunnan nykyinen tila herättää kysymyksen: Antaako se oikean kuvan Hänestä, joka uhrasi elämänsä meidän edestämme? Ovatko nämä Kristuksen seuraajia ja niiden veljiä, jotka eivät rakastaneet henkeänsäkään? Sellaisia, jotka vastaavat Raamatun mittapuuta, Raamatun kuvauksia Kristuksen seuraajista, on harvassa." (3 T 474).
Monien yksilöiden ja perheiden hengellinen elämä keskuudessamme on rappeutunut. Perhealttari on sortunut - radio, lehdet ym. kirjallisuus on tullut tilalle. Sabatin mittapuuta on madallettu, Raamatun viljely vähentynyt ja terveysuudistus laiminlyöty. Ollaan sekaannuttu maailman ihmisiin seurustelussa ja huvittelussa - esim. konsertit, näytelmät, urheilu jne. ovat päässeet monien kotiin radion välityksellä. Pukeutumisessa on menty usein kohtuuttomuuteen. Avioelämä on huonontunut ja avioliittosuhteetkin ovat paikoin höltyneet. Maailmallisen kasvatuksen vaikutuksesta tunkeutuu keskuuteemme uskoa turmelevia periaatteita. Näihin - ja moniin mainitsemattomiin - seikkoihin nähden on meille annettu selvät mallit - profetian hengen kautta. Niistä on ilmeisesti monissa kohdin jatkuvasti poikettu pois. Ohjelmistoihin ja toimintatapoihin on "huomaamatta" päässyt pujahtamaan sellaista, mikä saattaa "adventtikirkon" näyttämään "niinkuin kaikki muut kansat" (kirkot). Langenneilta kirkoilta lainataan (kirkollisia) nimityksiä. "Erottavat merkit Kristuksen tunnustavan kansan ja maailman väliltä ovat miltei hävinneet. Muinaisen Israelin tavoin he noudattavat ympärillä olevien kansojen kauhistuksia." (1 T 277).
Monia on kehoitettava palaamaan yksinkertaisuuden ja käytännöllisen kristillisen elämän mittapuihin. Kuten edellä olemme [sivu 109] nähneet, on selkä käännetty Kanaaniin päin ja ollaan kulkemassa Egyptiä kohti. Eletään (nimen) varjolla, muotomenot ovat päässeet pinnalle, hengellinen näkökyky on sumentunut, ja ollaan miellytty maallisiin. Sydämen heräystä kipeästi tarvitaan. Elämään on saatava uutta voitelua, Pyhän Hengen kastetta. Siinä on ainoa toivomme. Ilman sitä luisumme taaksepäin, pian vihollisen puolelle ja lopuksi kadotukseen.
Olemme vastuussa itsestämme. Toistenkin synnit on otettava omiksemme (Dan. 9: 4-11). Emme ole syyttömät, jos sallimme luopumuksen ja synnin vallita seurakunnassamme vastalauseittamme. Jumala kehoittaa meitä Siionin muurien vartioina "huutamaan täyttä kurkkua" (Jes. 58:1). Rakkaudessa ja säälien, uskollisesti ja pelottomina tulee Israelia kutsua parannukseen. Tämän hetken kutsu on kutsu heräämiseen ja uskonpuhdistukseen. Se on nähty jo kauan edeltäpäin:
"Puhaltakaa pasunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä Herran päivä tulee. Niin, se on lähellä ... Kääntykää minun tyköni kaikesta sydämestänne, paastoten, itkien ja valittaen. Reväiskää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Ja kääntykää Herran, teidän Jumalanne, tykö; sillä Hän on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja armosta rikas, ja Hän katuu pahaa ... Eteisen ja alttarin välillä itkekööt papit, jotka toimittavat Herran palvelusta, ja sanokoot: 'Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi, pakanain pilkattavaksi'." (Jooel 2:1,12,13,17).
Jäännöskansan tila vaatii johtajien ja saarnaajien itkemistä. "Se vakava aika on tullut, jolloin saarnaajien tulee itkeä eteisen ja alttarin välillä ja huutaa: 'Säästä, Herra, kansaasi äläkä anna perintöosaasi häväistäväksi'. Nyt on aika, jolloin ei saarnaajien eikä kansan tule omahyväisinä korottaa sielujaan, vaan tunnustaa syntinsä Jumalan ja toisten edessä." (Review extra 24.12.1889).
Seurakunnan saarnaajien ja kansan johtajien vakavana velvollisuutena on käydä tämän herätys- ja uskonpuhdistustyön etunenässä. On aika etsiä Herralta syvempää kokemusta. (Hoos. 10: 12). [sivu 110] Saarnaajien tulee nyt enemmän kuin milloinkaan ennen anoa Herralta Pyhän Hengen kastetta, etsiä Häneltä, ei ainoastaan syntien anteeksiantamusta, vaan myös puhdistusta synneistä. Heidän tulee pyytää Häneltä muuttavaa ja kannattelevaa voimaa sekä sydämen pyhyyttä voidakseen olla toisille armon astioita, Jumalan välikappaleita Hänen kansansa pelastukseksi.
"Emme voi auttaa toisia, ennenkuin itse olemme saaneet avun. Kuinka saattaisimme julistaa toisille Jumalan anteeksiantavaa ja ylläpitävää armoa synnistä pääsemiseksi, jos emme itse ole sitä omassa elämässämme kokeneet?" Kuinka voimme teroittaa sabatin pyhyyttä, varoittaa suhteesta maailmaan, tehostaa terveysuudistuksen tärkeyttä, avioliiton pyhyyttä, siveää elämää ja todellista kristillisyyttä, jos itse olemme välinpitämättömiä näihin asioihin nähden? Kuinka voisimme suositella Todistuksien seuraamista, jos itse seuraamme niitä korkeintaan oman työhaaramme kohdalta? Näin menetellen emme olisi johdonmukaisia. Varoituksia tulee julistaa uskollisesti eksyville. Meidän tulee itkeä ja rukoilla perintöosan, Jumalan kansan, puolesta. Emme saa pidättää suoraa todistusta. Koko Jumalan neuvo ja tahto on ilmoitettava omaisille ja ystäville, rikkaille ja köyhille, vaikutusvaltaisille ja seurakunnan vähäpätöisemmillekin jäsenille, sanalla sanoen, kaikille.
Muuan rovasti, Suomen lut. kirkon nykyisistä herätyspuhujista tunnetuin, kirjoitti vuodenvaihteessa eräässä sanomalehdessä ajatuksistaan Suomen kansan ja kirkon tarpeista. Hän pitää kansan uudistumista sisäisesti tärkeimpänä tarpeena, vapautumista synnin hallitusvallasta Jumalan Hengen hallitusvaltaan. Se toisi, hän sanoo, uuden huomenen mukanaan. Hän sanoo: "En odota joitakin ihmeellisiä evankelistoja . . . Emme kaipaa pinnallisia 'pölynpyyhkijoitä' ihmeellisine julistuksineen." Hän näkee avun ainoastaan siinä, että tehdään parannus ja palataan kuuliaisuuteen, että annetaan Jumalalle kunnia kaikesta ja että rukoillaan Herralta heräystä, ensin omalle kohdalle. Pappien tulisi ensin herätä hengelliseen elämään ja määrätietoiseen herätystyöhön. Näihin ajatuksiin voimme [sivu 111]sydämestämme yhtyä. Kansamme tila ei parane "pölynpyyhkimisellä" pinnalta. Jumala vaatii läpikohtaista heräystä ja uudistusta. Todellista jumalallista uudistusta, josta on kysymys, eivät aikaansaa loistavat ulkonaiset lahjat, elehtimiset ja esitykset. Siihen tarvitaan Jumalan armon työtä sydämessä, sisällistä uudistumisen kaipuuta, parannuksen armoa ja tahtoa hylätä synti. Siihen tarvitaan paljon vilpitöntä rukousta ja sieluntaistelua sekä ehdotonta alistumista Pyhän Hengen työn alaiseksi. Paimenten ja seurakuntalaisten, joilla tämä mieli on, on otettava aikaa ja huudettava Jumalan puoleen yötä päivää, että Hän armahtaisi kansaansa ja lähettäisi pian heräyksen ja uskonpuhdistuksen keskuuteemme, sillä "kaiken loppu on lähellä", koetuksen päivät kiiruhtavat ja Jeesus saapuu. Kuka tahtoo olla tässä mukana?
Nyt tarvitaan epäitsekkäitä Kristusmielisiä saarnaajia ja johtajia, todellisia seurakunnan paimenia. Nähtyään edeltäpäin ihmisten itsekkyyden Jumala käski profeetan kirjoittamaan paimenista seuraavat sanat:
"Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. Ja niin he ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi - hajaantuneet ne ovat. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi. Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana; niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani, sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun [sivu 112] heidän lammasten kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen." (Hes.34:3-11).
Jumalan Henki esittää tässä kuvan muinaisesta lauman paimentamisesta. Hän antaa paimenen kuvata Hänen seurakuntansa johtajia - saarnaajia - ja lammaslauman seurakunnan jäseniä. Eräs kuvailee muinaista paimenta laumoineen seuraavasti:
"Vuori- ja kukkulalaitumet vaativat paimenilta valppautta, alituista lauman silmälläpitoa. Usein paimenet ja lauma joutuivat kauaksi kotoa. Laitumen usein muututtua kävi mahdottomaksi rakentaa minkäänlaisia suojia lampaille tai paimenille. Sentähden oli pakko käyttää muita keinoja. Kullakin paimenella oli jokin määrä koiria, riippuen lauman suuruudesta, lauman suojelemiseksi pahoilta ihmisiltä ja pedoilta. Aasia käytettiin varusteiden, kuten vaatteiden, peitteiden, lääkkeiden, siteiden sekä paimenten ja koirien ravinnon ym. kuljetukseen. Päivän päättyessä paimen laski lampaansa. Jos yksikin puuttui, lähti hän heti eksynyttä etsimään, sillä oli vaarallista lampaan erota laumasta.
"Lammasten hyvä kunto todisti paimenen sopivaisuudesta tehtäväänsä ja että hän oli ansainnut palkkansa. Paimenen ei tullut ainoastaan etsiä hyviä laidunmaita, vaan toimia myös lääkärinä ja sairaanhoitajana. Lammas saattoi usein taittaa jalkansa. Paimenen tuli silloin panna murtuneet osat kohdalleen ja lastoittaa jalka sekä sitoa haavat. Kivisissä ja louhikkoisissa maastoissa sattui usein onnettomuuksia. Joskus orjantappuran piikki pisti lammasta tai sattui jotain muuta. Paimenen tuli huomata lammastensa haavat ja vammat sekä hoitaa niitä."
Karitsan tai lampaan ollessa sairas tai niin heikko, ettei se voinut pysyä mukana laumassa, oli paimenen kannettava sitä. Pedon tai rosvon uhatessa lammasta tai koko laumaa, teki paimen kaikkensa, pannen henkensäkin alttiiksi lammastensa edestä. Sellainen oli oikea paimen. Ja sellainen, paljon enemmänkin, [sivu 113] oli meidän "suuri lammasten Paimenemme", Hyvä Paimen. Herra Jeesus Kristus. Hän antoi meille, alipaimenille esikuvan.
Muinainen lammaslauma antaa opetuksia lasten vanhemmillekin. Kun paimen kantoi karitsaa sylissänsä kulki emälammas sivulla ja karitsaansa katsoen "puhui" sille. Nämä jalot olennot pitivät liikuttavaa huolta karitsoistansa, ruokkien niitä ja pitäen ne puhtaina.
Muinaisten paimenten tuli tehdä tarkka tili hoitoonsa uskotusta laumasta. Jumala ei vaadi yhtään vähemmän ihmisten paimenilta. Hänen lampaansa ovat paljon suuremman arvoiset. Kun Israelin kansa oli vaarassa Saulin päivinä, pani nuori ja pieni Daavid henkensä alttiiksi pelastaakseen Herran lauman suuren Goljatin käsistä.
Profetian henki Hyvästä Paimenesta ja juutalaisista paimenista puhuessaan sanoo: "Papit ja hallitusherrat ja kirjanoppineet turmelivat elävät laitumet ja saastuttivat elämänveden lähteet. Sattuvasti innoitettu sana kuvaa noita vääriä paimenia Hes. 34: 4:ssä." (DA 478).
Jeesus sanoo: "Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajoittaa ne. Hän pakenee, sillä hän on palkattu eikä välitä lampaista. Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isäni; ja minä annan henkeni lammasten edestä." (Joh. 10: 11-15).
Nähdessään meidän päiviemme olosuhteet sanoo profeetta Jesaja: "Ja näillä koirilla on vimmainen nälkä, ei niitä mikään täytä. Ja tällaisia ovat paimenet! Eivät pysty mitään huomaamaan, ovat kaikki kääntyneet omille teilleen, etsivät kukin omaa voittoansa, kaikki tyynni." (Jes. 56:11).
Myös vanhanaikaista evankeliumin julistusta tarvitaan. "Saarnaajiemme keskuudessa on saanut sijaa uusi asiain järjestys. Esiintyy halua käyttää esikuvanaan toisia seurakuntia [sivu 114] (kirkkoja). Yksinkertaisuus ja nöyryys ja vaatimattomuus ovat miltei tuntemattomia. Nuoret saarnaajat tavoittelevat omaperäisyyttä (eriskummaisuutta), ottaen työssään käytäntöön uusia ideoita ja suunnitelmia. Jotkut pitävät herätyskokouksia vetäen sen välityksellä suuria määriä seurakuntaan. Mutta missä ovat käännynnäiset kiihoituksen ohimentyä? Katumusta ja synnintunnustamista ei havaita. Syntisiä koetetaan saada uskomaan Kristukseen ja omaksumaan Hänet ilman entisen synnillisen elämän ja kapinoimisen ja tottelemattomuuden hylkäämistä. Sydämessä ei ole tapahtunut murtumista. Sielun suru synnin vuoksi puuttuu. Käännynnäisinä pidetyt eivät ole langenneet Kallion, Kristuksen Jeesuksen eteen ja murtuneet.
"Sekä Vanha että Uusi Testamentti osoittavat meille, kuinka työmme on suoritettava. Tehkää parannus, tehkää parannus, tehkää parannus, kuului erämaassa Johannes Kastajan sanoma. Kristuksen sanoma kansalle oli: 'Ellette tee parannusta niin te samoin kaikki hukutte'. (Lk. 13:5). Ja apostoleita käskettiin saarnaamaan kaikkialla, että ihmisten tulee tehdä parannus."(MS, 111, Päiväämätön käsikirjoitus 111).
Saarnaajat voivat lukea historiaa, sielutiedettä, filosofiaa, teologiaa ja muita tieteitä kohtuullisesti sikäli kuin sen kaiken itseään hengellisesti vahingoittamatta voivat kestää, mutta puheissaan ja saarnoissaan heidän ei tarvitse useinkaan olla niistä mitään tietävinään. Heidän tulee julistaa yleisölle ja seurakunnillemme puhdasta ja yksinkertaista evankeliumia eli sanomaa.
Paavali oli ennen kristityksi tuloaan saanut paljon oppia. Hän tunsi filosofiaa, runoutta, rabbinien teologiaa jne., mutta Kristuksen lähettiläänä hän tunsi ainoastaan ristiinnaulitun Kristuksen ja pyhät kirjoitukset. Ei hän kirjeissään loista suurilla tiedoillaan eikä anna kuuliainsa ymmärtää, miten lukenut mies hän oli. Korinttolaisille kirjoittaessaan hän sanoo: "Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja Hänet ristiinnaulittuna." (1 Kor. 2: 2). [sivu 115]
Paavali varoittaa "omasta viisaudesta" (Room. 11:25) ja nimittää "maailman viisautta hullutukseksi" (1 Kor. 1: 20). Hän ei julistanut evankeliumia "puheen viisaudella", "puheen tai viisauden loistolla"; hän sanoo: "Minun puheeni ja saamani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoitusta". Ei hän puhunut inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla. (1 Kor. 1:17: 2: 1,4,13). Paavalin suullinen esitys oli rauhallista, maltillista, yksinkertaista ja luonnollista. Ei hän koettanut epäpyhällä, ajattelevista ihmisistä vastenmielisellä huutamisella, sanavuolaudella, käsien liikkeillä ja kehonsa vääntelemisellä tai edestakaisin liikkumalla vaikuttaa kuulijoihinsa. Hän näet puhui sydämille, vetosi ihmisten tahtoon ja ymmärrykseen eikä herättääkseen tunteita ja aikaansaadakseen tunnelmakuohua. Hänen esiintymisensä ei ollut silmiä rasittavaa, korvia häiritsevää eikä hänen puheensa hermoille käypää. Se tosin ei ollut mieleen niille, jotka ennen epäjumalia palvellessaan olivat tottuneet pakanain temppeleissä kovaan äänenpitoon, meluun ja hermoja kutkuttavaan markkinamenoon, mikä on täydellisesti vierasta vakavalle ja arvokkaalle tosi kristilliselle jumalanpalvelukselle ja hiljaiselle Hengen toiminnalle. Varsinkin naispapittaret, joiden voima oli äänenkorottamisessa ja remuamisessa, tunnettiin hengellisen levottomuuden lietsojina jonkinlaisen hurmoksen aikaansaamiseksi. Niinpä, Paavaliin palataksemme, apostolia, joka seurasi Jeesuksen esimerkkiä ja noudatti kristillistä esiintymistapaa puhujan paikalla ja seurakunnan keskellä, sanottiin "heikoksi" ja ettei "hänen puheensa ollut minkään arvoista", kirjeensä kylläkin, se myönnettiin, olivat "mahtavia ja pontevia". (2 Kor. 10:10,11). Sellaisille, jotka hänestä niin ajattelivat, Paavali huomautti, että samaa, mitä apostolit poissaolevina olivat kirjeissään sanoissa, sitä he olivat myös läsnäolevina teoissa. Monille työntekijöille aikanamme olisi terveellistä, jos he lopettaisivat puhumisen Hengestä ja hiljaisuudessa syventyisivät tutkimaan, mitä Pyhä Henki on ja millaista Hänen toimintansa. Se aikaansaisi uskonpuhdistuksen elämässä, tavoissa ja menetelmissä Jumalan kunniaksi ja ihmisille siunaukseksi. [sivu 116]
Mooses oli "kasvatettu kaikkeen egyptiläiseen viisauteen" (Apt. 7:22), mutta hänen kirjoituksissaan näkee tuskin jälkeäkään siitä.
Saarnatkaamme Kristusta, julistakaamme sanomaa ja puhukaamme totuudesta. Käyköön puheistamme ja kirjoituksistamme ilmi, että me tunnemme tarkoin pelastustien, Raamatun ja Todistukset.
Mutta eikö julistuksen tule olla "ajankohtaista"? Mitä sillä tarkoitetaan? "Ajankohtaiset saarnat voivat olla kauhistuttavia, koska ne usein paljastavat, ettei saarnaaja tunne aikaa, josta hän saarnaa ja koska sellaiset saamat voivat kristillisesti katsoen olla ohuita", sanoo eräs hengellinen kirjailija. Jokaisen on varottava pinnallistamasta julistusta tekemällä sen ajankohtaiseksi. Jos Jumalan sanaa julistetaan oikealla tavalla on se aina ajankohtaista. Se on ajankohtaista, jos ajallamme julistetaan sille kuuluva Jumalan sanoma mitään peittämättä. Sellaista sanomaa ja sellaisen sanoman julistajia aikamme kutsuu ja tarvitsee.
"Herra tahtoo, että Hänen palvelijansa nykyaikanakin saarnaisivat vanhoja evankeliumin oppeja: synnin surua, parannusta ja synnin tunnustamista. Me haluamme vanhamallisia saarnoja, vanhamallisia tapoja, vanhamallisia isiä ja äitejä Israelissa. Syntisten puolesta tulee työskennellä kärsivällisesti, innokkaasti ja taitavasti, kunnes he näkevät, että ovat rikkoneet Jumalan lain, tekevät Jumalan edessä parannuksen ja uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen." (MS No. 111, päiväämätön käsikirjoitus).
Jos tätä neuvoa noudatettaisiin, ei käännynnäisiä kiirehdittäisi liiaksi kasteelle, ennenkuin heitä on opetettu perusteellisesti Jumalan sanassa kristilliseen elämään nähden.
Adventistiveteraani J. K. Jones kirjoitti useita vuosia sitten: "Niinä päivinä (uranuurtajien päivinä) jäsenluettelomme ei kasvanut niin nopeasti kuin on tapahtunut myöhempinä vuosina, mutta toiselta puolen, ei myöskään menetetty suhteellisesti niin paljon luopumuksen ja erottamisen kautta sieluja [sivu 117] kuin nykyään. Noina uranuurtajiemme päivinä ei yksikään saarnaaja ottanut seurakuntaan ainoatakaan ilman että hän sitä ennen oli perusteellisesti selittänyt profetian hengen lahjaa ja E. G. Whiten toimintaa jäännösseurakunnan keskuudessa. Kaikissa uskonelämää koskevissa asioissa annettiin läpikotaista opetusta kullekin, kuten sabatin pyhittämisessä, kymmenyksien maksamisessa, terveysuudistuksessa, pukeutumisessa, jalkain pesemisessä jne. Nykyaikana saarnaajillamme on tapana enemmän tai vähemmän kiertää nämä kysymykset.... Minä pelkään, että halutessamme koota suuria jäsenmääriä me olemme vaarassa madaltaa mittapuutamme."
Sisar Whiten työnä oli suoran todistuksen julistaminen: "Työmme alusta alkaen on meidät kutsuttu esittämään yksinkertainen ja suora todistus, joka nuhtelee vääryydestä ketään säästämättä. Koko ajan on ollut niitä, jotka ovat vastustaneet todistustamme. He ovat kulkeneet meidän perässämme ja puhuneet suloisia esittämällä asioita, jotka eivät edistä lauman yhteyttä. Siten he ovat koettaneet tehdä työmme tyhjäksi. Jumala kannusti meitä nuhtelemaan ja ojentamaan, mutta yksilöt tulivat meidän ja seurakunnan väliin tekemään todistuksemme tyhjäksi. Meille on annettu monta näkyä, jotka ovat muistuttaneet meitä siitä, ettei meidän tule vetäytyä syrjään julistamasta Herran neuvoa, vaan että meidän tulee panna Jumalan kansa liikkeelle, sillä se nukkuu synneissään. Mutta vain harvat ovat osoittaneet myötätuntoa meihin, kun taas monet ovat olleet myötätuntoisia pahalle, pitäen ojennettujen puolta. Nämä murskasivat meidät, ja meistä tuntui, ettei meillä ole mitään todistusta enää esitettävänä seurakunnalle. Emme tietäneet kehen luottaa. Kun kaikki nämä asiat puristivat meitä yhtaikaa, sammui toivo meissä. Noin keskiyöllä vetäydyin levolle, mutta en voinut nukkua, sillä sydämessäni oli kova tuska enkä saanut mitään lievitystä, ja menetin tajuntani useita kertoja. Mieheni lähetti noutamaan veljet Amadon, Kellogg ja C. Smith. Jumala kuuli heidän hartaat rukouksensa, tulin terveeksi, ja minut otettiin näkytilaan. Silloin minulle näytettiin, että meidän on suoritettava työ ja että meidän edelleen tulee esittää todistuksemme selvänä ja suorana. Minulle näytettiin [sivu 118] yksilöitä, jotka olivat hylänneet suoran todistuksen, ja sain nähdä, miten heidän opetuksensa vaikutti Jumalan kansaan." (1 T 247-48). Monia vuosia myöhemmin sanoi sisar White kansallemme: "Kun Herra viimeksi esitti minulle teidän tilanne ilmaisten, ettette olleet seuranneet saamaanne valoa, minua pyydettiin puhumaan teille selvästi ja yksinkertaisesti Hänen nimeensä, sillä Hänen vihansa oli syttynyt teitä kohtaan. Nämä sanat lausuttiin minulle: 'Jumala on määrännyt sinulle tehtäväsi. Monet eivät kuule sinua, sillä he kieltäytyvät kuuntelemasta Suurta Opettajaa. Monet eivät halua ojentautua, sillä heidän tiensä ovat heistä oikeat. Esitä kuitenkin heille nuhteet ja varoitukset, mitkä sinulle annan, kuulevat he tai ovat kuulematta." "Minulle on näytetty, että epäusko Todistuksiin on kasvanut jatkuvasti kansan luopuessa Jumalasta. Näin on laita kaikkialla riveissämme kautta kentän." (5 T 73, 76).
"Herra kutsuu uudistamaan suoran todistuksen, jota menneinä vuosina julistettiin. Hän kutsuu hengellisen elämän uudistamiseen. Hänen kansansa hengelliset voimat ovat jo kauan olleet uinuvassa tilassa, mutta tästä ilmeisestä kuolemasta on oleva herääminen. Kuninkaalle on raivattava valtatie rukouksen ja synnin tunnustamisen kautta. Tämän tehtyämme tulee Hengen voima ylitsemme. Me tarvitsemme helluntaivoimaa. Se on tuleva, sillä Jumala on luvannut lähettää Henkensä kaikki voittavana voimana." (GW 307-308).
On rohkaisevaa lukea tällaisia lupauksia Jumalan mahtavasta päättävästä työstä seurakuntansa keskuudessa ja sen kautta koko maailmassa. Ne vakuuttavat täydellisestä pelastuksesta ja voittavasta voimasta kaikille, jotka tahtovat niistä osallistua.
"Ennen Jumalan viimeisten vitsausten vuodattamista maan päälle tulee Jumalan kansan keskuudessa syntymään sellainen alkuperäisen jumalisuuden elpyminen, jollaista ei ole nähty sitten apostolien ajan. Jumalan Henki ja voima vuodatetaan Hänen lastensa päälle." (ST 567).
Mutta ennenkuin Jumalan kansa pääsee sellaiseen hengelliseen tilaan täytyy seurakunnan keskuudessa tapahtua läpikotainen heräys ja uskonpuhdistus, valtava ravistaminen ja seulominen, sellainen, jollaista ei vielä milloinkaan ole koettu.
"Herätkööt vartijat ja antakoot he pasunan soida selkeästi!" (Review 22.3.1887). "Jumala kutsuu hengelliseen herätykseen ja hengelliseen uskonpuhdistukseen. Ellei tämä tapahdu, tulevat ne, jotka pysyvät penseydessään, yhä vastenmielisemmiksi Herralle, kunnes Hän kieltäytyy tunnustamasta heidät lapsikseen.
"Heräyksen ja uskonpuhdistuksen täytyy tapahtua Pyhän Hengen johdolla. Heräys ja uskonpuhdistus ovat kaksi eri asiaa. Heräys tarkoittaa hengellisen elämän uudistumista, mielen ja sydämen voimien elpymistä, ylösnousemista hengellisestä kuolemasta. Uskonpuhdistuksella ymmärretään uutta järjestelyä (organisointia), käsitysten, teoriain, tapojen ja menettelyjen muutosta. Uskonpuhdistus ei tuota vanhurskauden hyviä hedelmiä ellei se ole yhdistetty Hengen elvyttävään työhön. Heräyksen ja uskonpuhdistuksen tulee suorittaa niille määrätyt tehtävät, ja siinä työssä niiden täytyy yhtyä." (Review 25.2.1902).
Näitä sanoja tulisi perusteellisesti tutkia, jottei yhdenkään yksityiskohdan väärinymmärtämisen tai tottelemisen laiminlyönnin vuoksi tapahtuisi kohtalokkaita erehdyksiä. Saulin ym. tottelemattomuusesimerkit Jumalan antaman opetuksen pienintäkin osaa kohtaan ovat varoittavia. [sivu 120]
Herra tahtoisi joidenkuiden ryhtyvän tämän uskonpuhdistustyön johtoon: "Nyt tarvitaan selkeän ymmärryksen omaavia miehiä. Jumala kutsuu niitä, jotka ovat halukkaita taipumaan Pyhän Hengen hallintaan, käymään perinpohjaisen uskonpuhdistustyön etunenässä. Näen tärkeän ajan edessämme, ja Jumala kutsuu työmiehiä rintamaan." - (TM 514).
Ei tule enää toimettomina odottaa, sillä tämän uskonpuhdistustyön suorittamisen aika on käsillä: "Läpikotaisen uskonpuhdistuksen suorittamisen aika on tullut. Tämän uskonpuhdistuksen aljettua valtaa rukouksen henki jokaisen uskovaisen (tosi uskovaisen), karkoittaa seurakunnasta epäsovun ja riidan hengen. Ne, jotka eivät ole eläneet kristillisessä yhteydessä, lähentyvät toisiaan. Jonkun jäsenen työskennellessä oikeaan suuntaan yhtyy häneen toisia jäseniä, rukoillaksensa yhdessä Pyhän Hengen ilmaisemusta. Mitään sekaannusta ei tapahdu, sillä kaikki ovat sopusoinnussa Hengen mielen kanssa. Uskovan uskovasta erottavat väliaidat rikotaan, ja Jumalan palvelijat puhuvat samoista asioista. Herra vaikuttaa yhdessä palvelijainsa kanssa. Kaikki rukoilevat ymmärryksellä rukouksen, jonka Kristus opetti palvelijoilleen: 'Tulkoon valtakuntasi, tapahtukoon tahtosi niin maassa kuin taivaassakin.'" (8 T 251).
Luemme jälleen tästä ennustetusta uskonpuhdistuksesta: "Yönäyissä näin suuren uskonpuhdistusliikkeen Jumalan kansan keskuudessa. Monet ylistivät Jumalaa. Sairaita parannettiin ja muita ihmetöitä suoritettiin. Ilmeni rukoushenkeä aivan samalla tavalla kuin suuren helluntain edellä. Sadat ja tuhannet kävivät kodeissa, selittäen ihmisille Jumalan sanaa. Pyhän Hengen voimasta sydämet vakuuttuivat synneistään. Nähtiin todellisia kääntymyksiä. Kaikkialla aukenivat ovet totuuden julistukselle. Maailma näytti tulleen valaistuksi taivaallisesta vaikutuksesta. Uskollinen ja nöyrä Jumalan kansa sai suuria siunauksia. Kuulin kiitoksen ja ylistyksen ääniä. Näytti syntyneen samanlainen uskonpuhdistus kuin oli 1844." (9 T 126).
Tässä ilmeisesti viitataan voimakkaan huudon aikaan. [sivu 121] "Äskettäin näin yöllä tapahtumia, jotka ovat tehneet minuun syvän vaikutuksen. Näin suuren liikkeen - herätystyön - olevan käynnissä monilla seuduilla. Jumalan kutsua totellen astui kansaamme esiin ja liittyi siihen. Veljeni, Jumala puhuu meille. Emmekö tahdo totella Hänen ääntään? Emmekö halua sytyttää lamppumme ja toimia niinkuin ne, jotka heidän Herransa tuloa odottavat? Aika on sellainen, että se kutsuu valonkantajat toimintaan." (LS 425; TM 515).
Tämä on selvää puhetta. Tämä uskonpuhdistustyö, silloin kun se tapahtuu, toteutetaan järjestelmällisesti. Sen aloittaa Jumala yksilöiden sydämissä, jotka sitten toimivat Pyhän Hengen hallinnassa olevien johdolla. Siinä mukana olevat liittyvät yhä likeisemmin Vapahtajaansa, mutta sen vastustajat luisuvat yhä alemmaksi maailman mittapuiden tasolle.
Voimme helposti havaita, että tämä luvattu uskonpuhdistusliike on vielä tulevaisuudessa. Emme ole vielä koskaan sellaista nähneet. Meidän täytyy rukoillen ja valmistuen odottaa sen tuloa. Mutta jos sinä ja minä mielimme päästä siihen mukaan, on meidän aljettava nyt, juuri nyt. Meidän on tehtävä tosi parannus, hylättävä syntielämä joka suhteessa, omistettava Kristus-elämä ja taisteltava Pyhässä Hengessä voittajaksi. Silloin on uskonpuhdistus meissä henkilökohtaisesti alkanut ja toteutuu päivästä päivään. Muuta mahdollisuutta ei ole. Tämä on tie, varma tie Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Ottakaamme vastaan ehdoitta Laodikea-sanoma, koska nyt selvästi näemme, että laodikealaiset hukkuvat ilman laodikealaisille lähetettyä sanomaa.
Pitäkäämme enää vähääkään hidastelematta huolta siitä, että "uskonpuhdistuslaiva" meidän osaltamme lasketaan vesille monille avuksi, kehoitukseksi ja rohkaisuksi. Älä odota, kunnes joku toinen ensin ottaa tämän askeleen. Älä jätä kallista asiaasi saarnaajaveljien hoidettavaksi. Jospa he eivät astukaan uskonpuhdistuksen tielle? Silloin sinäkin olisit vaarassa myöhästyä iankaikkisesti. Meitä on kehoitettu heräämään, "ennenkuin se on iankaikkisesti liian myöhäistä" (6 T 437). [sivu 122] Ne, jotka toisiin nojaavat, eivät tule koskaan totuuden tuntoon.
"Jumala kutsuu heti tapahtuvaan parannukseen ja uskonpuhdistukseen. On aika, että tapahtuu suuri muutos sen kansan keskuudessa, joka odottaa Herran toista tulemusta. Pian tapahtuu ennenkuulumattomia asioita. Jumala pitää meitä vastuussa siitä, miten me käsittelemme totuutta. Uskomme ja tekojemme puhtaus ratkaisee tulevaisuutemme. Jumala on meihin nähden tosissaan. Hän on antanut jokaiselle tehtävänsä. Kunkin tulee suorittaa oma osuutensa. Suora ja täsmällinen todistus on annettava, sillä kansa on valmistettava kohtaamaan sellaista ahdistuksen aikaa, jollaista ei ole ollut siitä saakka kuin ihmiset tulivat olemaan." (MM 38).
Uskonpuhdistuksessa aina palataan siihen, mistä ollaan poikettu pois, mutta siinä myös ilmoitetaan lisää valoa, uutta totuutta. Uskonpuhdistuksella on sanoma. "Päättävään työhön seurakuntaa varten" liittyy sanoma, joka täytyy tulla julistetuksi. (3 T 266).
Uskonpuhdistustyö ei perustu milloinkaan tunteille tai otaksumille tai mielikuvituksille. Se perustuu ilmoitettuun sanaan, ilmoitettuun totuuteen, joka täytyy tulla julistetuksi. Totuus, Jumalan sana, saa aikaan uskonpuhdistuksen. Näin tapahtui adventtiliikkeen syntyessä. Millerin työstä sanotaan: "Hänen työnsä, kuten aikaisempien uskonpuhdistajien, tarkoitti enemmän ymmärryksen vakuuttumista ja omantunnon herättämistä kuin pelkästään tunteiden kiihoittamista." (ST 411). Jumalan sana se on, joka "ilmaisee totuuden ja paljastaa erehdyksen" (TM 107). Profetian henki sanoo edelleen, että "Jumala on usein kaitselmuksessaan ilmaissut, ettei mikään vähempi kuin ilmoitettu totuus, Jumalan sana, voi voittaa takaisin ihmistä synnistä tai pidättää häntä rikkomuksista". (TM 80).
Vakava kolmannen enkelin sanoma, sinetöimissanoma (Ilm. 7:13) muuttuu iltasateen tultua voimakkaaksi huudoksi (Ilm. 18:1-4). "Aikaa ei ole vähääkään hukata." Jumala saakoon herättää [sivu 123] monet veljet - ja sisaretkin - kaiuttamaan herätys- ja uskonpuhdistussanomaa kaikissa seurakunnissamme.
"Kun saarnaajat oivaltavat läpikotaisen uskonpuhdistuksen tarpeensa, kun he tuntevat, että heidän on saavutettava korkeampi taso, muuttuu heidän vaikutuksensa seurakunnassa kohottavaksi ja puhdistavaksi." (TM 145). "Milloin vielä kerran saadaan kuulla uskollisen nuhtelijan ääni seurakunnassa?" (PK 141), kysyy profetian henki.
Mikä ero on heräyksellä ja uskonpuhdistuksella?
Heräys tarkoittaa hengellisten ominaisuuksien nousua uudelleen eloon; mielen ja sydämen elvyttämistä rakentamaan elämän hengellistä puolta; panemaan jälleen kuntoon; palauttamaan entiselleen. Uskonpuhdistus tarkoittaa muutosta parempaan, hengellisten ja moraalisten voimien ja kykyjen uudestijärjestelyä jumalallisen johdon alaisuuteen. Valaisemme näitä käsitteitä ja niiden keskinäistä suhdetta eräällä raamatullisella esimerkillä, josta on kerrottu Haggain ja Sakariaan profetioissa.
Babylonin kukistuttua Koores vapautti juutalaiset pakkosiirtolaisuudestaan. Hän antoi käskyn, jonka mukaan juutalaiset saivat palata kotimaahansa rakentaakseen jälleen hävitetyt paikat ja rauniot. Hän määräsi, että erittäinkin temppeli rakennettaisiin uudelleen ja taivaan Jumalan palvelus pantaisiin jälleen pystyyn nopeasti. Tästä näemme, että kansan hengellisen puolen jälleennousu oli heidän tärkein tehtävänsä. Esran 4: 24 mukaan tämä käsky tehtiin tyhjäksi ja työt pysähtyivät alkuasteilleen. Kuinka suunnitelma kuitenkin lopulta toteutettiin? Pyhästä historiasta näemme, että niihin aikoihin, kun työt pysähtyivät, Persian kuninkaan Daarejaaveksen toisena hallitusvuotena, kutsuttiin profeetat Haggai ja Sakaria aloittamaan uudelleen keskenjääneet työt. Tästä kerrotaan Hagg. 1: 1 ja Sak. 1: 1. Temppeli valmistui neljässä vuodessa, jota vastoin aikaisemmat ponnistukset olivat vaatineet noin 15 vuotta. (Esra 6: 15). [sivu 124]
Mistä johtui, että kansan ensimmäiset yritykset ja kuninkaan käsky epäonnistuivat ja että viimeiset yritykset onnistuivat?
Ennen profeettojen Haggain ja Sakariaan profeetallista toimintaa palasi useita juutalaisia pakkosiirtolaisuudesta Jerusalemiin, enemmistön kuitenkin jäädessä edelleenkin Babyloniin. Toisin sanoen, rakentajat lähtivät vapaaehtoisesti Babylonista Jerusalemiin, koska kuningas oli niin määrännyt ja koska heidän vankeusaikansa oli päättynyt. Mutta vaikka vankeusaikaa koskeva profeetallinen ajanjakso oli päättynyt, ei työ menestynyt, ennenkuin Jumala itse puuttui asiaan ja ohjasi työtä profeettojensa Haggain ja Sakariaan johdolla tarkoin sen mukaan mitä oli säädetty. Siis vasta sitten, kun Herra itse oli taannut työn menestymisen, se onnistui. Todellisuudessa ei mikään ole milloinkaan menestynyt ilman Jumalan ohjausta. Mikään erikoinen työ ei ole milloinkaan Jumalan työssä onnistunut ilman, että profetian henki on vaikuttanut mukana.
Mooses kuvitteli lapsuudestaan asti, että hän vapauttaisi Israelin lapset Faraon tiilenvalmistusalueilta. Kun hän oli täysin kasvanut ja saanut koulutuksensa Faraon hovissa ryhtyi hän henkilökohtaisesti tehtävään. Mutta hän epäonnistui täydellisesti. Sittemmin, 40 v. myöhemmin, kun Jumala itse varusti Mooseksen profetian hengellä ja lähetti hänet tuohon samaiseen tehtävään, hän onnistui loistavasti, johtaen Israelin vangitut ulos Egyptistä.
Näistä esimerkeistä ilmenee, että on yhdentekevää miten tarmokkaasti ihmiset koettavat saada aikaan muutosta - heräystä ja uskonpuhdistusta - Jumalan kansan keskuudessa, heidän ponnistuksensa ovat joka tapauksessa tuomitut epäonnistumaan, ellei Jumala itse ota ohjaksia ja johtoa omiin käsiinsä. Mitä tapahtui, kun Jumalan huone oli valmistunut? Lukekaamme:
"Sitten pakkosiirtolaiset viettivät pääsiäistä ensimmäisen kuun neljäntenätoista päivänä. Sillä papit ja leeviläiset olivat yhtenä miehenä puhdistautuneet, niin että he kaikki olivat puhtaat. Ja he teurastivat pääsiäislampaan kaikille pakkosiirtolaisille, veljillensä papeille ja itsellensä. Ja sitä söivät kaikki [sivu 125]pakkosiirtolaisuudesta palanneet israelilaiset sekä kaikki, jotka olivat eristäytyneet maassa asuvien pakanain saastaisuudesta ja liittyneet heihin etsiäkseen Herraa, Israelin Jumalaa." (Esra 6:19-21).
Liittäkäämme tähän Esran kertomukseen Nehemian selostus: "Ja muu kansa, papit, leeviläiset, ovenvartijat, veisaajat, temppelipalvelijat ja kaikki, jotka ovat eristäytyneet pakanallisista kansoista Jumalaan puolelle, sekä heidän vaimonsa, poikansa ja tyttärensä, kaikki, jotka pystyivät sen ymmärtämään, liittyivät ylhäisiin veljiinsä, tulevat valalle ja vannovat vaeltavansa Jumalan lain mukaan, joka on annettu Jumalan palvelijan Mooseksen kautta, ja noudattavansa ja seuraavansa kaikkia Herran, meidän Herramme, käskyjä, oikeuksia ja säädöksiä. Me emme anna tyttäriämme maan kansoille emmekä ota heidän tyttäriänsä pojillemme vaimoiksi. Me emme osta sabattina tai pyhäpäivänä maan kansoilta, jos ne tuovat kauppatavaraa tai viljaa mitä tahansa kaupaksi sabattina. Me jätämme joka seitsemäntenä vuotena maan lepäämään ja kaikki saatavat velkomatta. Me sitoudumme suorittamaan vuodessa kolmannes-sekelin palvelusta varten Jumalamme temppelissä." (Neh. 10:28-32).
Mitkä asiat siis palautettiin ennalleen - elvytettiin eloon uudelleen -, ja missä kohdin tapahtui uudistusta - uskonpuhdistus? Heräystä esiintyi seuraavasti:
Seuraavat heräystä seuranneet uudistukset (uskonpuhdistus) toimeenpantiin:
Se oli todella oikeaa heräyksen ja uskonpuhdistuksen aikaa. Jumala tahtoo, että niin tapahtuisi nytkin "Babylonista" palanneiden keskuudessa. Niin tuleekin tapahtumaan, kuten on ennustettu sekä Raamatussa että profetian hengen kirjoituksissa. Jumala on tämän tekevä profetian hengen todistuksien välityksellä, kun uskomme ja noudatamme niitä.
Edellä esitetty heräys ja uskonpuhdistusesimerkki varoittaa ajamasta mitään heräys- ja uskonpuhdistusasiaa, jos ei tiedetä, mistä herätä ja mitä uudistaa. Me voimme korottaa mittapuuta, mutta meidän ei ole koetettava aikaansaada jotakin, tietämättä mitä se on, ja nimittää sitä sitten "herätykseksi ja uskonpuhdistukseksi".
Odotamme sellaista suurta heräystä ja uskonpuhdistusta, kuin tapahtui Haggain ja Sakarian päivinä ja siihen haluamme sydämestämme yhtyä. Ilman profetian henkeä emme saata edistää Jumalan työtä pitkältikään; ja mitä pikemmin tämän tajuamme, sitä nopeammin pääsemme päämääräämme.
Haggain ja Sakarian aikainen heräys- ja uskonpuhdistusliike on esikuvallinen. Eräät muutkin Sakarian profetian kohdat viittaavat meidän aikamme herätys- ja uskonpuhdistusliikkeeseen Jumalan kansan keskuudessa. Niitä emme kuitenkaan voi käsitellä tässä tutkielmassa.
Arvostelemme jokaista liikettä sen hedelmien eli tulosten mukaan. Se on jokaisen herätyksen ja heräyksen koetinkivi. Usein herätykset päättyvät tunnelmallisuuteen, tunteellisiin liikutuksiin, so. jäävät vain tunnekysymykseksi, johtamatta tarkoitusten ja elämän muuttumiseen. Jotta herätyksestä olisi hyötyä, täytyy sen viedä heräämiseen ja heräykseen, jota on seurattava uskonpuhdistuksen, kuten edellä olemme osoittaneet. Ja "uskonpuhdistus", profetian hengen mukaan, "merkitsee [sivu 127] uudestijärjestelyä, käsitysten ja oppien, tapojen ja käytännön muutosta".
Kun tämä "suuri uskonpuhdistus" kansamme keskuudessa tapahtuu, nähdään monien asioiden uudelleen järjestelyä sekä joidenkin käsitysten, teoriain, tapojen ja menetelmien muutoksia. Tällaisiin toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä viipymättä konferensseissamme ja laitoksissamme, mutta epäkohtia - siellä missä niitä on - ei voida nähdä ilman läpikotaista heräystä ja Raamatun ja Todistuksien huolellista tutkimista ja uskomista sekä niissä annettujen Jumalan neuvojen varteenottamista. Ennenkaikkea on saatava uusi näkemys itsestä ja Kristuksesta. (Job. 42:5, 6; Jes, 6:5).
Heräyksellä ja uskonpuhdistuksella ymmärretään lyhyesti:
Monin paikoin - emme voi olla siitä tässä yhteydessä huomauttamatta - on Jumalan palveluksissa Herran huoneessa sabattisin tullut tavaksi suorittaa toimituksia, jotka häiritsevät pyhää juhlatunnelmaa, vaikuttavat oudoilta ja jotka ilmeisesti sisältyvät niihin "kauhistuksiin", joitten vuoksi heräys- ja uskonpuhdistusmieliset "huokaavat ja valittavat". Sellaiset eivät olisi tulleet kysymykseenkään uranuurtajien päivinä. Mainitsemme myytävän kirjallisuuden jakelun, raporttilomakkeiden jakamisen (monesti ne täytetäänkin ja kootaan), keräyslomakkeiden ym. samankaltaisten papereiden jakamisen, päämäärien asettelun ja korottamisen, puheet niiden johdosta, vuokrarahoista ym., j.n.e. Monesti suoritetaan sabattisin ohjelmistoa, joka olisi jätettävä muina päivinä pidettäviin kokouksiin. [sivu 129] Saadaanpa joskus kuulla maallista musiikkiakin muun ohella. Sabattikokoukset olisi omistettava kokonaan hengellisen ravinnon antamiseen ja vastaanottamiseen. Suulliset todistukset sielujen pelastustyöstä ovat ylentäviä. Se on sopusoinnussa Todistuksien kanssa.
Liian vapaa ja vältettävissä oleva matkustaminen sekä kulkuneuvojen käyttö - niin työntekijöiden kuin seurakunnan jäsenten keskuudessa - on valitettavasti lisääntymässä.
Lyhyesti ja täydellisemmin sanottuna johtaa heräys ja uskonpuhdistus kristityn uskovan valitsemaan Kristuksen esikuvakseen, vaeltamaan Hänen askelissaan sekä tekemään joka tilanteessa ja kaikissa elämän olosuhteissa niin kuin Kristus tahtoisi ja tekisi hänen sijassaan. (1 Joh. 2:6).
Miten taivas suhtautuu tällaiseen läpikotaiseen heräykseen ja uskonpuhdistukseen? Kun Jumalan kutsua noudattaen heräys ja uskonpuhdistus on tapahtunut (ks. Jooel 2: 12-17), annetaan siunaus: "Niin Herra kiivaili maansa puolesta ja sääli kansaansa. Ja Herra vastasi ja sanoi kansalleen: 'Katso, minä lähetän teille viljaa, viiniä ja öljyä, niin että te tulette niistä ravituiksi. Enkä minä anna enää häväistä teitä pakanain seassa... Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. .." (Jakeet 18, 19, 32).
Sitten jäännös julistaa totuuden sanomaa mahtavalla sydämiä muuttavalla voimalla. Virvoitus, iltasade, tekee sanomanjulistajat kykeneviksi päättämään työn Kristuksen vanhurskauden väkevyydessä ja voimassa.
"Kuulin niiden, jotka olivat pukeutuneet varustuksiin, julistavan totuutta suurella voimalla. Se vaikutti. Monet olivat olleet kahlehdittuja. Jotkut miehet olivat kahlehtineet vaimojaan ja vanhemmat lapsiaan. Vilpittömät sielut, joita oli estetty kuulemasta totuutta, ottivat nyt palavina sen vastaan. He olivat menettäneet kaiken pelkonsa omaistensa ja sukulaistensa suhteen. Totuus yksin oli heille kallis. He olivat isonneet ja janonneet totuutta. Se oli heille elämääkin kalliimpi ja rakkaampi. Kysyin, mistä tämä suuri muutos oli johtunut? Enkeli vastasi: 'Sen on saanut aikaan iltasade, virvoitus Herran [sivu 130] kasvoilta, kolmannen enkelin voimakas huuto'." (HK 301).
Todistuksena todellisesta uudistumisesta eivät ole asema ja olosuhteet. Siitä todistaa syvällinen Kristus-yhteyden kokemus. Sen taas saa aikaan viiltävä synnintunto, jonka selvä Jumalan sana, Hengen vakuutus ja ansaitsemattoman armon omistaminen uskossa Kristukseen vaikuttavat. Tämän kyseisen heräyksen ja uudistuksen edellytyksiä eivät ole jokin arvoasema tai luontainen tai hankittu etevämmyys, vaan täyttyminen Pyhällä Hengellä. Jumalan kansalleen lupaamaa siunausta ei anneta pelkän totuuden uskomisen perusteella; totuus on vastaanotettava elämään niin, että sen kautta pyhitytään.
"Ei riitä se, että ihmiset tunnustavat totuuden. He saattavat sanoa tunnustavansa totuuden, tietämättä silti vielä mitään, so. omistamatta jokapäiväisessä elämässään kokemusperäistä tietoa totuuden pyhittävästä vaikutuksesta sydämessään ja elämässään, ts. tosi jumalisuuden voimaa. Totuus on pyhä ja voimallinen ja saa aikaan läpikotaisen uskonpuhdistuksen niiden sydämissä ja elämässä, jotka ovat sen kautta pyhittyneet." (2 T 639).
"Kun totuuden valo vastaanotetaan ja elämässä toteutetaan, vaikuttaa se täydellisen uudistuksen (uskonpuhdistuksen) kaikkien niiden elämässä ja luonteessa, jotka ovat sen kautta pyhitettyjä." (2 T 60).
Jumala etsii sellaisia ihmisiä, joilla ei ole ainoastaan synnintunto, vaan jotka tahtovat hinnasta mistä hyvänsä myös luopuakin synnistä ja noudattaa koko totuutta. Ei riitä vakuuttuneisuus synnistä; meidän täytyy olla kääntynyt kansa saarnaajasta jäseniin saakka. Synnintunnon tulee johtaa kääntymykseen, ja kääntymyksen tulee ilmetä parannuksen mukaisissa hedelmissä.
Herätyksen ja uskonpuhdistuksen tarkoituksena on aikaansaada vanhurskautettu ja vanhurskas kansa, joka pitää Jumalan käskyt ja jolla on Jeesuksen usko. Missä tätä tulosta ei ole saavutettu, siellä ei ole vielä koettu tosi heräystä ja uudistusta itse teoissa. Jumalan käskyt, joiden kanssa Kristuksen elämä oli [sivu 131] täydellisessä sopusoinnussa, on se mittapuu, jota adventtikansa on kutsuttu korottamaan. Suoran todistuksen tarkoituksena on johtaa senkaltaiseen elämän uudistukseen, joka ilmenee Jumalan käskyjen pitämisessä.
Opillisesti me tunnustamme olevamme Jumalan käskyt pitävä kansa. Siinä olemme oikeassa, mutta miten paljon Jumalan käskyjä keskuudessamme rikotaankaan ensimmäisestä kymmenenteen asti, niin alhaalla kuin ylhäälläkin päin, sen Jumala tietää. Missä ovat ne, jotka sanoissa ja teoissa oikein tosissaan karttavat käskyjen rikkomista, pyrkien vakavasti vaeltamaan nuhteettomasti Jumalan edessä? Emme halua esittää synkempää kuvaa vallitsevasta tilasta kuin on kohtuullista, vielä vähemmän syytellä ja tuomita, mutta niitä nyt kaivataan, jotka "huokaavat ja valittavat" sitä, mitä kansamme keskuudessa tapahtuu ja jotka huutavat täyttä kurkkua ja korottavat äänensä niinkuin pasuna ja ilmoittavat Jumalan kansalle heidän rikoksensa ja syntinsä. Mikään ei ole sen pakottavampi ja kiireellisempi asia kuin läpikotainen uskonpuhdistus kansamme keskuudessa, ylimmästä yksilöstä alimpaan jäseneen asti. Jumala armahtakoon kansaansa ja auttakoon sitä tuntemaan etsikkoaikansa.
"Kultainen velvollisuutemme on asettua päättäväisemmin totuuden ja vanhurskauden puolelle kuin olemme tehneet menneisyydessä." (9 T 251). "Minulle näytettiin, että ne, jotka pyrkivät tottelemaan Jumalaa ja puhdistavat sielunsa totuuden kuuliaisuudessa, ovat Jumalan valittu kansa." (2 T 109).
Me esitämme maailmalle korkeaa mittapuuta, tunnustamme olevamme uskonpuhdistajia hengellisessä ja fyysillisessä suhteessa. Me pidämme oikeutenamme ja velvollisuutenamme esittää maailmalle täydellisintä sielun ja kehon pelastamisen muotoa ja tapaa, mutta miten surullista onkaan todeta, että monissa tapauksissa me uskonpuhdistajat itse tarvitsemme kipeästi uudistamista. Ellei esimerkkimme tue tunnustustamme ja opetustamme, niin kiinnipitämisestä uskonnon muodosta on vain vähän hyötyä. Pelastussuunnitelmassa on varattu niin runsaasti [sivu 132] jumalallista voimaa jokaisen synnin voittamiseksi, ettei kenenkään tarvitse kärsiä tappiota. Luvattu voima - Kristus sydämessä Pyhän Hengen kautta - on voittamaton sisäinen voima. Se varjelee synnistä ja synninteosta. Suuri ja kipein tarpeemme - sanoaksemme sen jälleen - on läpikotainen heräys ja uudistus. Siihen profetian henki vakavasti kehoittaa: "Heräämisen, hengellisen uudistumisen täytyy tapahtua. Kristillisen hurskauden lämpötila on saatava nousemaan." (5 T 203).
Kaikki tämä löydetään Kristuksessa. "Jos joku on Kristuksessa." Elämäni uudistus ei siis ole siinä, että minä päätän uudistaa elämäni, että minä tahdon alkaa alusta, että minä otan itselleni uudet tavat, että minä alan ajatella uudella tavalla. Kaikki riippuu siitä, olenko uusi luomus Kristuksessa.
Jumalan seurakunnalleen antama täsmällinen uskonpuhdistussanoma - niin oikea ja välttämätön kuin se onkin - osoittautuu kohdallamme tehottomaksi, ellei se saa johtaa sellaiseen Jumalan ja Kristuksen tuntemisen kokemukseen, jota seuraa Kristuksen täyttämä uusi elämä.
"Jumalan palvelijat voivat saada voittoja ainoastaan sisällisen puhtauden, sydämen saastattomuuden ja pyhyyden kautta." (TM 188).
"Kristinuskolla on paljon avarampi merkitys kuin monet ovat tähän asti ymmärtäneet. Se ei ole vain tunnustus. Se on sana Hänestä, joka elää ja pysyy iankaikkisesti. Se on elävä elämää antava periaate, joka ottaa haltuunsa mielen, ajatukset, sydämen, vaikuttimet ja koko ihmisen. Oi, että saisimme kokea kristinuskon voimaa! Se on elävä henkilökohtainen kokemus, joka kohottaa ja jalostaa koko ihmisen." (TM 421,422).
Henki ja Sana
Tässä yhteydessä lienee paikallaan sanoa sana eräästä ilmiöstä, joka tavallisesti heräys- ja uskonpuhdistusaikoina on vitsauksen tavoin rasittanut ja pyrkinyt hämmentämään Jumalan työtä. Tarkoitamme hurmoksellisia henki-ilmestyksiä ja henkiliikkeitä. Siitä on meillä esimerkkejä Vanhan Testamentin [sivu 133] ajalta, apostolien, Lutherin ja adventtiliikkeen, eritoten sen alkuaikojen päiviltä. Teemme hyvin, jos luemme, mitä profeetat ja apostolit niistä sanovat. Kukin voi Raamatustaan löytää asianomaiset paikat. Kun nykyäänkin, miltei päiväjärjestykseen kuuluvina, esiintyy kaikenlaisia ilmestyksiä, ihmeparannuksia ja "hengen" liikkeitä ja liikuttumisia, niin on syytä valistaa itseään oikealla valolla ja olla varuillaan. Tässä emme saa tilaisuutta tuota valaistusta ja tietoa jakaa, mutta kiinnitämme kuitenkin huomiota itse periaatteeseen.
Viittaamme suuren uskonpuhdistajan Lutherin ajatuksiin tuollaisista ilmiöistä, joihin ihmisillä näyttää olevan taipumusta uskoa ja sotkeutua, tri O. Kareksen kirjoittaman Lutherin elämäkerran mukaan. Sivulla 260 luemme: "Luther itse on eräässä pöytäpuheessaan tunnustanut palavasti toivoneensa, että hän saisi tuntea tuota sielun mystillistä yhtymistä Jumalaan." Kares kertoo, että L. "kerran joutui mystiikan suosimaan ekstaattiseen tilaan, niin että tuli temmatuksi kolmanteen taivaaseen ja kuuli enkelien kuoron laulavan. Myöhemmin hän kumminkin arvosteli tuota tilaansa perkeleen petokseksi". Sivulla 425 Kares selostaa L:n isälleen lähettämää kirjettä, jossa L. puhuu munkkien antautumisesta mietiskelyyn ja pitäytymisestä harhanäkyihinsä ja ilmestyksiinsä. Vain sellaisilla munkeilla oli täysi arvo, joilla oli erikoisia ilmestyksiä. Niistä L. sanoi: "Ne ovat selvästi saatanallisia harhanäkyjä, joiden vangitsemaksi minäkin munkkina olisin saattanut joutua, jos ei Staupitz olisi kutsunut minua takaisin." Sivulla 290 Kares kirjoittaa: "Lutherkaan ei yleensä antanut ilmestyksille arvoa eikä luottanut niihin. Saattoipa hän nähdä sielunvihollisen petokseksi sinänsä ylevänkin näyn. Hän oli kerran kiivaasti rukoillut kammiossaan ja ajatellut siinä ohessa, kuinka Kristus oli meidän synteimme tähden ristiinnaulittu, kärsinyt ja kuollut. Silloin oli seinälle tullut kirkas loiste, ja siihen ilmestyi Kristuksen ihana muoto viisine haavoineen, ja tämä ilmestys oli katsonut Lutheria kuin olisi hän ollut itse olennoitu Kristus . .. Ensin hän oli arvellut sen merkitsevän jotakin hyvää, mutta sitten oli seurannut ajatus, että sen täytyi olla perkeleen kummitus, sillä [sivu 134] Kristus ilmestyy meille sanassaan . . . L. oli sanonut ilmestykselle: 'Poistu, sinä häpeäpiru! Minä en tiedä kenestäkään muusta Kristuksesta kuin siitä, joka on ristiinnaulittu ja jota Hänen sanassaan kuvataan ja saarnataan.' Ja heti oli kadonnut tuo kuva, joka oli olennoitunut perkele."
Uskonpuhdistuksessa oivallettiin, että Jumalan Sana ja Henki vaikuttavat yhdessä. Pyhä Henki vaikuttaa sanan kautta ja sanaan sidottuna. Toisaalta Sana on Hengen väline, mutta toisaalta Henki itse annetaan Sanan välityksellä.
Piispa Gummerus kirjoitti kirjassaan "Jumalan seurakunta" Lutherin ajasta: "Lutherin aikana oli laajalle levinneitä hengellisiä liikkeitä, jotka ajattelivat Hengen vaikutuksesta toisin. Heidän mielestään se ei ollut sidottu sanaan. Sen piti ilmetä suorastaan ihmisen hengessä sisällisenä valona ja erinomaisina ilmestyksinä. Näistä he kerskasivat ja halveksivat yksinkertaisia kristittyjä, jotka eivät tahtoneet tietää muusta Jumalan ilmoituksesta kuin siitä, joka on tapahtunut Raamatun sanassa. Mutta tätä, että ihmisen omia päähänpistoja pidettiin Jumalan Hengen ilmoituksina, Luther piti vaarallisena eksytyksenä, hurmahenkisyytenä, joka johti hengelliseen ylpeyteen ja itsepetokseen . . . Sentähden Luther yhä uudelleen teroitti, että Jumala on yhdistänyt Hengen vaikutuksen sanaan, siihen yksinkertaiseen sanaan, joka meillä on Raamatussa. Tätä sanaa on julistettava."
Henki on siellä, missä sanakin. Henki vaikuttaa sanassa ja sanan kautta. Yksistään "henkeen" (jos se ei olisikaan Pyhä Henki) ei voida luottaa enempää kuin "sisäiseen sanaankaan", joka ei pidä yhtä Raamatun Jumalan sanan kanssa. (Ks. 2 Tess. 2:2). "Sisäinen sana" on usein ilmeisesti lähtöisin vaikeiden aikojen tai joidenkin muiden seikkojen aiheuttamasta jännityksen ilmapiiristä.
Adventtikansa on alunperin perustautunut Jumalan sanaan ja Pyhän Hengen työhön, torjuen kaikki muut hengen vaikutukset ja ilmiöt. Profetian henki opetukseltaan ja toiminnaltaan on ollut aina raitis, ehdottomasti Raamatun sanaan pitäytyvä.
Adventtiliikkeen syntyaikana saatana ilmaisi vääriä hengellisiä [sivu 135] lahjoja himmentääkseen oikean lahjan esiintymisen profetian hengen kautta, johtaen siten adventtiuskoiset ja muun kristikunnan vastustamaan oikeaa. Syntyi mm. mormonismi ja "shakers" (= ravistajat) nimiset liikkeet, jotka väittivät saaneensa jumalallista valoa, ilmestyksiä ja näkyjä. Ne saivat aikaan sen, että ensi alussa ensimmäisen päivän adventistit yleensä nousivat "hengellisiä" ilmestyksiä vastaan. Bostonin adventistikonferenssi teki päätöksen 29. 5. 1843: "Emme luota minkäänlaisiin näkyihin, uniin tai yksityisiin salaisiin ilmestyksiin." (Ch. Fitchin toimittama lehti "Cleveland").
Huipentuessaan oli vuosien 1840-44 adventtiliike raittiilla pohjalla. "Kaikista uskonnollisista liikkeistä sitten apostolien ajan ei mikään ole ollut niin vapaa inhimillisistä epätäydellisyyksistä ja saatanan kavalista juonista kuin syksyn 1844 liike." (ST 497). Ennen vuoden päättymistä antoi Jumala profetioimisen lahjan Ellen G. Harmonille (sittemmin Ellen G. White). Syntyi myös seitsemännenpäivän adventistiseurakunta ja yhdyskunta. "Herra näytti minulle adventtijoukon vaelluksen ja keskiyönhuudon joulukuussa." (E. G. Whiten kirjeestä 13. 7. 1847). Näky on HK 13-17.
Profetian henki esiintyy aina fanatismin vastustajana. Sisar W. sanoo, että saatana on koettanut häiritä jokaista uskonpuhdistusliikettä. Pettääkseen ja tuhotakseen ihmisiä hän on koettanut panna toimeen väärän liikkeen oikean sijaan. (ST 230). Seurakuntamme järjestäytymisen ja muodostautumisen aika, 1844 eteenpäin, oli vaarallista aikaa, mutta profetian henki esiintyi järkkymättömänä suojana kaikkea sisälletunkeutuvaa fanatismia vastaan, koettaen pelastaa, jos mahdollista, siihen sotkeutuneet ihmiset. Sisar White sanoo: "Minun tuli mennä juuri niille paikoille, joilla fanatismi oli saanut enin pahaa aikaan ja julistaa nuhtelevat sanomani niille, jotka vaikuttivat toisiin (eksyttävästi)." Opetettiin väärää pyhyyttä. Oltiin jo muka syntiinlankeemisen mahdollisuuden yläpuolella. (LS 83). Toiset opettivat, että vanhurskaat kuolleet olivat jo nousseet ylös. (E. G. Whiten kirje 2, 1874). Toiset taas olivat saaneet muka Pyhän Hengen, esiintyen kokouksissa [sivu 136] "pyörien". (MS 97, 1909). Esiintyi paljon kiihoitusta, melua, epäjärjestystä jne. Hypittiin, tanssittiin ja huudettiin. Kun "lihakin", keho, oli puhdistettu ja pyhä, niin oltiin valmiit kirkastettaviksi, opettivat jotkut. (Gen. Conf. Bulletin 23. 4. 1901). Väärää nöyryyttä - lattialla ryömimistä - harrastettiin. (E. G. Whiten kirje 2, 1874). "Aikoja määräiltiin Herran tulolle." (1 T 72). Kaikkea tätä ja paljon muuta tässä mainitsematonta vastaan sai sisar White lakkaamatta taistella. Hän sanoo: "Rauha ja ilo koitti niiden sydämille, jotka irroittautuivat tuosta saatanan eksytyksestä. He ylistivät Jumalaa havaitessaan Hänen erehtymättömän viisautensa lähettäessään heille totuuden valoa ja nähdessään valon hedelmät, mitkä muodostivat vastakohdan näille saatanallisille harhaopeille ja viettelyksen petoksille. Vastakohtana näille erehdyksille totuus loisti kirkkaana kuin kulta maan roskan keskellä." (Review 20. 11. 1883).
Apostoli sanoo :"Koetelkaa henget", "älkää jokaista henkeä uskoko". Vain se, mikä on Jumalasta on uskottava. (1 Joh.. 4:1).
Profetian henki varoittaa pitämästä tunnelmia todisteina Pyhän Hengen saamisesta ja omaksumasta omia ajatuksia ja käsityksiä Jumalan sanan asemesta. Mitään, mikä ei ole ilmaistu sanassa, ei tule esittää. Tulee pysyä lähellä Jeesusta. Se on varjeleva eksytyksiltä. Ihmetyöt eivät itsessään ole merkkejä jonkin asian jumalallisuudesta, mutta luja luottamus ja ehdoton pitäytyminen kirjoituksiin on "merkki ja ihme, josta ei ole tarvis kiistellä". (DA 120).
Jumala tekee ihmeitä (Ps. 77:15), mutta koska saatanakin niitä tekee, vieläpä "suuria ihmeitä" (Ilm. 13:13,14; 16:14; 2 Tess. 2:9 ym)., niin meillä tulee olla jotain, minkä mukaan ihmeitä on koeteltava. Koetinkivi on Jumalan kirjoitettu sana eikä jokin "sisäinen sana" tahi "henki" (ks. mm. 1 Joh. 4:6; Joh. 3:34; Jes. 8:20). Me uskomme vain siihen Henkeen, joka on Jumalan sanassa ja puhuu joka kohdassa täysin yhtäpitävästi sen kanssa ja joka lisäksi on täysin ja joka kohdassa sopusoinnussa profetian hengen opetuksen kanssa. Muistettakoon [sivu 137] sekin, että henkilö, jolla on Jumalan Hengen antama lahja, on sen saatuaan nöyrempi ja vaatimattomampi kuin ennen sen omistamista. Hänessä ei ole merkkiäkään ylpeydestä eikä hän kiinnitä ihmisten huomiota lahjaansa tai itseensä. Hänelle on Jumala kaikki kaikessa. Jos näet ihmisen, jonka jokin kyky tai lahja on paisuttanut, niin että pitää itseään ylempänä toisia, on hän väärällä tiellä. Puhujalahjat ja sielujen voittaminen eivät vielä sinään ole merkkejä Jumalan Hengen läsnäolosta, sillä kaikissa kirkoissa ja suunnissa voidaan nähdä sellaista. Jumalan ilmoitetun tahdon seuraaminen kaikessa sekä nöyrä vaellus ja voitokas kristillinen elämä puhuvat voimakkaammin kuin mitkään lahjat ja ihmeet.
Vastaherätys- ja uskonpuhdistusliike
Hämäyttämistarkoituksessa toimeenpantiin vastapainoksi Lutherin uskonpuhdistukselle katolisessa kirkossa vastauskonpuhdistusliike. Noustiin vilkkaaseen toimintaan. Laadittiin kokonaisia dogmaattisia kaavoja, ts. pantiin toimeen opin uudistus. Esiintyi uusia uskonnollisia voimia, jotka veivät uusille kehityksen urille. (Katso Rudolph Sohmin Kirkkohistorian johtavat aatteet, ss. 175-176). Protestanttisen uskonpuhdistuksen rinnalle nousi katolinen uskonpuhdistus. (Sama). Se toimeenpantiin Tridentin kirkolliskokouksen ja jesuiittaveljeskunnan välityksellä. (Sama). Asetettiin protestanttista tiedettä vastaan kaikilla apuneuvoilla varustettu jesuiittinen tiede sekä protestanttista saarnaa vastaan jesuiittinen saarna, joka katolisuutta levittäessään käytti kansan kieltä ja liittyi Raamattuun. Suunnaton määrä henkisiä ja siveellisiä voimia pantiin liikkeelle protestanttisuuden kukistamiseksi sen omilla aseilla. Tridentin kirkolliskokouksessa uudelleen lujitettiin katolinen usko - auktoriteettiperiaatteen muodostaessa sen ytimen: kirkollinen auktoriteetti asetettiin yksilön omaatuntoa ja uskoa korkeammaksi . Uutta lujitusta seurasi järjestysmuodon ja kirkkokurin parannus. Kokonainen sarja räikeimpiä epäkohtia poistettiin . .. Paavikunnassa ja papistossa elpyi uusi henki . .. Paavit asettuivat [sivu 138] sen johtoon. Tulos: Uudistunut katolinen kirkko." (Sama ss. 179, 182-183).
Katolisesta näkökulmasta katsottuna tämä keinotekoinen uskonpuhdistus kävi täydestä ja omaksuttiin luonnollisestikin jumalallisena. Mutta se oli vain näennäinen, väärä ja alusta loppuun eksyttävä.
Emme epäile, etteikö tämä vaara olisi edelleenkin olemassa. Varottakoon kansamme johdon taholla ryhtymästä samankaltaisiin toimenpiteisiin kuin ryhdyttiin katolisessa kirkossa Lutherin aikana, kun Jumala herättää ennustetun ja luvatun uskonpuhdistuksen adventtikansan keskuudessa "omien valitsemiensa välikappalten kautta". Asiaa ei parannettaisi sillä, että ruvettaisiin lujittamaan yhdyskunnallista uskoa, oppia ja järjestöä "auktoriteettiperiaatteen muodostaessa sen ytimen", sts. että yhdyskunnallinen "auktoriteetti asetettaisiin yksilön omaatuntoa ja uskoa korkeammaksi". Ei jumalallinen uskonpuhdistus synny järjestysmuodon ja seurakuntakurin parantamisella ja tiukentamisella. Heräys ja uskonpuhdistus on Jumalan sisällinen työ yksilöiden sydämissä. Se on sisällistä uudistumista, josta sitten johtuvat sen kanssa sopusoinnussa olevat ulkonaiset uudistukset.
Ennustuksista ilmenee, että Herran tulon edellä ei julisteta ainoastaan sellaista sanomaa, jonka kautta pimeällä luopumuksen ajalla kadotetut perustotuudet tuodaan jälleen esille päivänvaloon kaikkien halullisten omistettaviksi, ja niin "kaikki asetetaan kohdalleen". Tämän uskonpuhdistustyön maailmassa ja "Babylonissa" suorittaa pelastuksemme Päämies kolmen enkelin sanoman välityksellä adventtikansan kautta. Kolmen enkelin sanoman kautta aikaansaadulle seurakunnalle, joka verrattain aikaisin muuttui "Laodikeaksi", on myös lähetetty sanoma, erityinen herätys- ja uskonpuhdistussanoma, "kaiken kohdalleen asettamiseksi" sen keskuudessa, Jumalan sinetöimistyön päättämiseksi ja jäännöksen valmistamiseksi Kristuksen paluulle Molemmat sisältyvä ns. "Eliaan sanomaan". Jeesuksen tulo ei tapahdu kummankaan, ei maailman eikä seurakunnan, tietämättä, mikäli ihmiset haluavat siitä tietää. Vain "päivä ja hetki" ovat salatut. Maailma ei halua tietää nyt enempää kuin Nooan päivinä ja siksi Herran päivä tulee sille niinkuin "varas". Vrt. Matt. 24: 37-39.
Saapuva Kuningas lupasi lähettää edellänsä tien valmistajan, Hän on täyttänyt lupauksensa. Ennen Kristuksen takaisintuloa on asetettava kaikki kohdalleen. Jeesus sanoi: "Elias tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen." Mark. 9:12. Luemme Herramme ilmoituksen profeetta Malakian esittämänä, kuuluen näin: "Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on [sivu 140] valmistava tien minun eteeni." "Katso, minä lähetän teille (Jumalan kansalle) profeetta Eliaan, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä." Mal. 3:1: 4:5. Tällä Eliaalla tarkoitetaan Jumalan sanoman julistajia. Nämä eivät ole ainoastaan tien valmistajia, vaan myös "kaiken kohdalleen asettajia". Tämä tapahtuu juuri ennen "Herran suurta ja peljättävää päivää". Se päivä on suuri päivä vanhurskaille, mutta peljättävä päivä jumalattomille, kaikille valmistumattomille.
Enkelin sanat Sakariaalle ilmaisevat lähemmin "Eliaan" (sanoman julistajien) tehtävän laadun: "Hän (Elia) käy Hänen (Kristuksen) edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääkseen isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan." (Luuk. 1:17). Valmistettu kansa muodostetaan siis vanhurskaista, tottelevaisista. "Eliaan henki" oli epäjumalanpalvelusta vastustava henki, ja "Eliaan voima" oli voima, joka tuhosi epäjumalanpalvelukseen johdattajat, saaden aikaan sisällisen ja ulkonaisen puhdistuksen. Puhdistuksesta on nytkin kysymys. "Kohdalleen asettaminen" on sisäistä ja ulkonaista puhdistamista. "Hän puhdistaa Leevin pojat" - saarnaajiston - kaikista epäjumalanpalvelukseen johdattajista ja seurakunnan kaikesta epäjumalanpalveluksesta.
Laodikealla on monia jumalia: "Mitään ulkonaista alttaria ei ehkä ole näkyvissä, kenties ei minkään muotoista kuvaa silminkatseltavaksi, ja kuitenkin me saatamme harjoittaa epäjumalanpalvelusta. On yhtä helppoa tehdä Jumala idealogeista tai aineellisista asioista kuin muovailla niitä puusta tai kivestä." (5 T 173-174.
"Ihmiset ovat palvoneet ihmismielipiteitä ja ihmisten perustamia laitoksia niin pitkälle, että miltei koko maailma juoksee epäjumalien perässä." (PK 186). Laitoksemme voivat siis tulla jumaliksemme. "Mikä tahansa, jota ihmiset rakastavat ja mihin he turvaavat, sensijaan että rakastaisivat Herraa ja luottaisivat täydellisesti Häneen, tulee epäjumalaksi ja on merkitty sellaiseksi taivaan kirjoissa." (5 T 250). [sivu 141]
Luther sanoi, että "kaikki, missä sydämesi kiinni riippuu ja mihin se nojaa, se on todellisuudessa Jumalasi."
Profetian henki sanoo eräästä miehestä: "Tämä maailma on hänen jumalansa; hän kumartaa rahaa . .. Voitettuaan kiinteimistön kaupassa hän on käynyt yhä ahneemmaksi voiton perään. Kaikki hänen voimansa on uhrattu palvomaan yhtä ai[n]oata tarkoitusta - saada enemmän rahaa. Tämä on ollut hänen ajattelunsa vaivana ja elämänsä huolena." (2 T 237). Todistuksissa sanotaan, että "ahneus on nykyään seurakunnan suurin synti". (2 SG 236; 1 T 194).
Monet, varsinkin nuoremmista keskuudessamme, palvovat urheilun jopa huvittelunkin jumalaa. Nämä asiat valtaavat helposti ajatukset, huomion ja kiinnostuksen, Jumalan joutuessa toiselle sijalle. Profetian henki uhraa monia sivuja tälle kysymykselle. Tietysti on olemassa ero viattoman leikin ja kilpaurheilun välillä, samoinkuin tavan ja tavan, seuran ja seuran välillä.
Muodin jumalalla on paljon palvojia keskuudessamme, niin vakuuttavat kirjoitukset. "Kristillinen yksinkertaisuus uhrataan ulkonaisen näön vuoksi. Sisareni, kuinka voisimme saada aikaan muutoksen tässä kohden? ... Hän (Jumala) vaatii meiltä jakamatonta kiintymystä, jakamattomia tunteita. Mikä hyvänsä, mikä valloittaa mielemme, erottamalla sen Jumalasta, tulee määrätynlaiseksi epäjumalaksi. Totinen ja elävä Jumala työnnetään pois ajatuksista ja sydämestä. Muut Herran tilalle päästetyt jumalat ja niiden palvominen ovat saastuttaneet sielun temppelin."(4 T 631-632.
Epäjumalista puhuttaessa ei voida sivuuttaa ruokahimoa. (Fil. 3: 19).
"Samalla kuin toiset (terveysuudistuksen noudattajat) tuntevat syvästi asian tärkeyden . .. ovat toiset välinpitämättömiä eivätkä ole ottaneet edes ensimmäisiä askeleita terveysuudistuksessa. Heillä näyttää olevan epäuskoinen sydän, ja koska tämä uudistus rajoittaa heidän himokasta ruokahaluaan, vetäytyvät heistä monet siitä erilleen. Heillä on muita jumalia Herran [sivu 142] edessä. Heidän makunsa, heidän ruokahimonsa (-halunsa) on heidän jumalansa." (1 T 485-486).
"Epäjumalanpalveluksella hän (Paavali) ei tarkoittanut ainoastaan epäjumalien palvelemista, vaan myös itsensä palvelemista, mukavuudenrakkautta sekä ruokahalun ja himon tyydyttämistä." (AA 317).
Meille adventisteille profetian henki sanoo: "Voidakseen pyhittyä totuuden kautta heidän täytyy luopua epäjumalistaan, tunnustaa syntinsä ja tuottaa parannuksen soveliaita hedelmiä." (2 SG 299).
Elian hengessä ja voimassa toimivia sanansaattajia totisesti tarvitaan kautta leirin. Ja niiden lähettämisestä sanomineen pitää Jumala aikanaan huolen. Erikoisesti suurimman vaaran hetkellä, johon Jumalan kansa on joutuva, saadaan kuulla Eliaan peloton ääni: "Suurimman vaaran hetkellä Eliaan Jumala herättää inhimillisiä välikappaleita julistamaan sanomaa, jota ei voida vaientaa." (PK 187).
Seurakunnan on otettava varteen todistus: "Ennustuksen täytyy toteutua. Herra sanoo: 'Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.' Joku on tuleva Eliaan hengessä ja voimassa, mutta hänen ilmaannuttuaan ihmiset saattavat sanoa: 'Sinä olet liian innokas, sinä et tulkitse Raamattua oikein. Salli minun sanoa, miten sinun tulee sanomaasi opettaa.'" (TM 475).
Johtajien tulisi nyt valmistaa kansamme tuon "jonkun" tulolle. Profeetta Malakia ja Herran sanansaattaja E. G. White sanovat siis yhtäpitävästi, että Jumala lähettää kansalleen profeetan juuri Herran suuren päivän edellä. Profeetalla on aina sanoma Herran kansalle. Eliaan tuleminen merkitsee siis ts. sanoman tulemista seurakunnallekin. Monet kuitenkin sanovat, että meillä on profeetta, meillä on koko totuus emmekä senvuoksi tarvitse mitään.
Sanoma tulee. Sitä ei pysty kukaan estämään. Jo aikoja sitten olisi meidän pitänyt valmistaa kansamme tälle profeetalle, tälle sanomalle. Pelkäämme, että tämän tärkeän valmistustyön [sivu 143] laiminlyönnin seurauksena monet syrjäyttävät sanoman ja hukkuvat. Seuraukset siitä ovat samat kuin Jeesuksen päivinä. Se on ilmaistu seuraavin Vapahtajan lausumin sanoin: "Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. Täyttäkää siis te isäinne mitta." (Matt. 23: 31, 32).
Oletko sinä, lukijani, valmistautunut kuulemaan ja ottamaan vastaan Eliaan sanoman? Eliaan sanoma on oleva, niinkuin oli sen lähettäjä Herra Jeesus, "lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan". Sanoma on lähetetty pelastamaan. Sanoman hylkääjät eivät tietenkään voi odottaa muuta kuin kadotusta. "Kun Herran aika on tullut eivätkä kunnianhimoisten ihmisten sydämet ylpeydessään ole muuttuneet, tulevat ihmiset huomaamaan, että "se käsi, joka on ollut voimallinen pelastamaan, on myös voimallinen tuhoamaan". (9 T 13).
Näiden viimeisten päivien Elioilla on uskonpuhdistussanoma - "Herran sanansaattajalla on sanoma" (E. G. White). - He ovat poistaneet kertomukset puheistaan", he "saarnaavat sanaa" (TM 176). Heidän "sydämessään, luonteessaan ja työssään", kuten profetian hengen mukaan on oltavakin, on "enemmän Kristusta ja vähemmän minää".
Eliaan sanoman tarkoituksena on lopettaa Jumalan kansan keskuudessa kahden Herran palveleminen eli "ontuminen molemmin puolin" (1 Kun. 18:21). Se jakaa seurakunnan ensin hengellisesti kahtia ja lopulta ulkonaisestikin suuren koetuksen tultua. "Profeetta Eliaan" tehtävä ei ole niinkään helppo. Kuten Moosekselle oli helpompi saada Israel ulos Egyptistä kuin Egypti ulos Israelin lapsista, niin on Jumalalle nyt vaikeaa saada Egypti (maailma) ja Babylon (oppien sekoitus) ulos adventtikansasta. Helpompaa on nyt saada ihmisiä ulos Babylonlsta ja Egyptistä seurakuntaan kuin saada sen jäsenistä ulos maailma, väärät käsitykset, ihmismielipiteet ja kaikki sekoitus.
Muinaisen Eliaan työ rajoittui luopuneeseen Israeliin. Esikuvallisena Eliaan työ, kuten Malakian ennustus osoittaa, tarkoittaa [sivu 144] Johannes Kastajan työtä sekä erityisesti niiden työtä, jotka Jumalan lähettiläinä juuri ennen Herran suurta päivää valmistavat ihmisiä Herramme toiselle tulemiselle. Profetian henki sanoo tästä:
"Samalla tavalla, kuin Johannes tuli Eliaan hengessä valmistamaan tietä Kristuksen ensimmäiselle tulemiselle, esittää uskollinen Elia myös niitä, jotka valmistavat tietä Kristuksen toiselle tulemiselle." (3 T 62).
"Malakian viimeiset sanat muodostavat profetian Kristuksen ensimmäisen ja toisen tulemisen edellä suoritettavasta valmistustyöstä." (Southern Watchman 21.3.1905). "Johannes Kastajan työ ja niiden työ, jotka viimeisinä päivinä lähtevät Eliaan hengessä ja voimassa herättämään ihmisiä välinpitämättömyyden unestaan, on monessa suhteessa samankaltaista. Hänen (Johanneksen) työnsä esikuvasi sitä työtä, mikä on suoritettava nykyajassa. Kristus on tuleva toisen kerran tuomitsemaan maailman vanhurskaudessa. Jumalan lähettiläät, jotka julistavat maailmalle annettavaa viimeistä varoitussanomaa, valmistavat tien Kristuksen toiselle tulemukselle, kuten Johannes valmisti tien Hänen ensimmäiselle tulemukselleen." (Southern Watchman 21.3.1905).
"Herra antaa sanomia kansalleen valitsemiensa välikappalten kautta.. . Meidän sanomamme ei julista 'rauha, rauha, ei mitään hätää'. Kansana, joka uskoo Kristuksen pikaiseen tulemiseen, on meillä esitettävänä täsmällinen sanoma - 'Valmistaudu kohtaamaan Jumalaasi.'" (Southern Watchman 21.3.1905).
Edellä esitetyistä lausunnoista ilmenee, että adventtikansa on saanut julistettavakseen Eliaan sanoman varoituksena maailmalle ja pelastukseksi Jumalan kansalle. Viimeksimainitussa merkityksessä se on sanoma Jumalan kansalle aikanamme, niinkuin oli Elia tisbeläisen sanoma Aahabin aikana muinaiselle Israelille ja Johannes Kastajan sanoma samalle Israelille Vapahtajan ensimmäisen tulemisen edellä. Elia oli Jumalan sanansaattaja, siksi hänellä oli sanoma. Johannes Kastajalla oli myös sanoma. Ja Jumalan valitsemilla lähettiläillä nykyaikana on niin ikään sanoma. Sanoma on kolmannen enkelin sanoma, joka [sivu 145] on uskonpuhdistussanoma tahi kolmannella tavalla ilmaistuna, kuten seuraavassa luvussa osoitetaan, se on "sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta". Sellaisenaan ymmärrettynä ja omistettuna uskon kautta se asettaa ihmisen Jumalan yhteyteen eli oikeaan tilaan Hänen edessänsä. Ne, jotka eivät tässä tilassa enää ole, ovat penseitä, luopumuksessa. Juuri tässä tilassa on adventtikansa yhdyskuntana. Se on Laodikea, niinkuin olemme osoittaneet. Sanoma - Eliaan sanoma - on senvuoksi julistettava uudistettuna, erityisenä herätys- ja uskonpuhdistussanomana adventtikansalle. Sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta, joka "todellisuudessa on kolmannen enkelin sanoma", on julistettava kansallemme. Se on Eliaan sanoma, joka asettaa kaikki kohdalleen. Mutta koska Jumalan kansaa on vielä olemassa yhdyskuntamme ulkopuolellakin, on Eliaan sanomaa saarnattava kaikkialla maailmassa ja sen kautta Herran omat erotetaan "baalin palvelijoista", kutsutaan ulos Babylonista.
Eliaan sanoma on sydämiä tutkiva. Se on sanoma sekä lapsille että vanhemmille. Se kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen - isät haluavat nähdä lastensa pelastuvan, ja lapset tahtovat nähdä isiensä pelastuvan. Voisimme sanoa tämän toisellakin tavalla. Sanoma kääntää isien sydämet lastenkaltaisuuteen ja nämä lasten kaltaisiksi tulleet heidän isiensä puoleen, sopusointuun patriarkkojen, profeettojen, apostolien ja adventtiliikkeen uskollisten uranuurtajien jumalisuuden kanssa. Tämän heräyksen ja uskonpuhdistuksen tuloksena on oleva puhdistettu kansa. Synti, vääryys, väärät käsitykset, opit, tavat ja menetelmät samoinkuin väärät profeetat ja paimenetkin on hävitetty Jumalan kansan keskuudesta. Tälle puhdistetulle seurakunnalle vuodatetaan iltasade, ja se päättää työn voimakkaan huudon kautta.
Eliaan sanoma on kaikissa tapauksissa tuleva julistetuksi. Jumalalla on oleva aseet oikealla hetkellä käytettävissään. Eräässä aamukokouksessa Battle Creekissä 1890 puhui sisar White. Kuulijoina hänellä oli saarnaajia ja työntekijöitä, joukossa useita sellaisia, jotka olivat olleet mukana Pääjohdon [sivu 146] Minneapoliksessa pidetyssä kokouksessa (tästä lähemmin myöhemmin) kahta vuotta aikaisemmin. Jotkut heistä olivat väheksyneet ja arvostelleet vanhurskauttamissanomaa, siten epäillen sisar Whiten kyseisessä kokouksessa esittämiä todistuksia, todellisuudessa hyläten ne, sillä sisar White oli yhtä niiden kanssa, jotka sanomaa julistivat. Hän oli silloin kehoittanut kaikkia tutkimaan tarkoin sanomaa. Herran sanansaattaja julisti sanomaa rohkeasti kaikkialla, missä hän liikkui. Tuossa aamupuheessaan hän antoi kuulijainsa ymmärtää, että hänellä oli valoa ja että hänen velvollisuutensa oli ilmoittaa sitä toisille ihmisiltä lupaa kysymättä ja sen kieltäjistä välittämättä. (Katso alkulausetta). Sitten hän sanoi:
"Juutalaiset koettivat pysähdyttää sanoman julistamisen, josta oli ennustettu Jumalan sanassa; mutta ennustuksen täytyy täyttyä. Herra sanoo: 'Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.' Jonkun on tultava Elian hengessä ja voimassa . . . On monia, jotka eivät osaa tehdä eroa Jumalan työn ja ihmisten työn välillä. Minä ilmoitan totuuden, minkä Jumala antaa minulle, ja minä sanon nyt ,että jos te jatkatte virheiden etsimistä ja suositte riitaista mieltä, te ette tule tuntemaan totuutta milloinkaan." (Review 18.2.1890).
Eliaan sanoma vaatii ratkaisua ja nopeaa toimintaa. Muinainen Israel joutui vakavaan kriisiin Siinailla. Kun Mooses astui alas vuorelta ja näki Israelin lasten palvovan kultaista vasikkaa, seisahtui hän leirin portille ja huusi:
"'Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni.' Silloin kokoontuivat hänen luoksensa kaikki leeviläiset. Ja Hän sanoi heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.' Niin leeviläiset tekivät Mooseksen käskyn mukaan; sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä. (2 Moos. 32: 26-28).
Tuona kriisiaikana leeviläiset saavuttivat suuren voittonsa. Kriiseissä on tehtävä nopeita päätöksiä. Leeviläiset kysyivät [sivu 147] vain sitä, mikä oli Herran tahto. Heille Jumalan kunnia ja Hänen asiansa oli kalliimpi kuin maalliset suhteet. Rohkeasti he astuivat esille tunnustautuen Herran omiksi luopuneen Israelin edessä. Eivät veljet, ystävät tai sukulaiset saaneet tulla Jumalan ja heidän väliinsä. Päättäväisellä esiintymisellään ja uskollisuudellaan he pelastivat Jumalan asian. Kriisiaikoina kärsivät monet tappion, kun heillä ei ole itsenäisyyttä, itsenäistä kristillistä luonnetta. Tottumuksesta he seuraavat niitä, joihin ovat, pitäneet tapanaan luottaa. Heillä ei ole itsessään lujuutta. He pelkäävät enemmän ihmisiä kuin Jumalaa. Leeviläiset asettuivat pelottomasti totuuden puolelle. Saamansa tehtävä oli vaikea. Sitä täytettäessä oli kuoltava kaikille inhimillisille tunteille. Mutta heidän uskollisuutensa palkittiin. He perivät pappeuden, osan esikoisuudesta.
Jumalan kansa on kriisissä. Herra on lähettänyt sanoman, jonka kautta Hän etsii omiansa. "Joka on Herran oma, se tulkoon minun luokseni", so. lähteköön laodikealaisesta tilastansa ja ottakoon vastaan heräys- ja uskonpuhdistussanoman. Ne, jotka tottelevat, saavat Herralta tehtävän, joka ei aina ole miellyttävä lihalle ja verelle, mutta se on täytettävä Jumalan kansan puhdistumiseksi. He saavat toimia "pappeina". Jumala valitsee heidät uskonpuhdistussanoman levittäjiksi ja julistamaan voimakasta huutoa.
Muutamissa seuraavissa luvuissa haluamme perusteellisesti tutustua Eliaan sanomaan eli sanomaan vanhurskauttamisesta ja vanhurskaudesta uskon kautta. Se on sanoma, joka tunkeutuu "luihin ja ytimiin", sydämen sopukoihin saakka. Se sanoma, sanoaksemme sen jälleen, ei julista väärää lohdutusta sanomalla: "Rauha, rauha, ei hätää mitään". Muinaisen Eliaan sanoma, samoinkuin kaikkien Herran profeettojen sanoma, vaati läpikotaista parannusta ja uudistusta. Sitä vaatii Herran sanoma nytkin.
Nykyisessäkin Israelissa on ollut ja on paimenia, joihin soveltuvat. seuraavat Herran sanat: "He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: 'Rauha, rauha!' vaikka ei rauhaa ole." (Jer. 6:14; 8:11). [sivu 148] "He vievät minun kansani harhaan, sanoen: 'rauha!', vaikka ei rauhaa ole... kun kansa rakentaa seinän, he valkaisevat sen kalkilla... Sano noille kalkilla-valkaisijoille, että se kaatuu ... Eikö silloin teiltä kysytä: 'Missä on valkaisu, jonka olette sivelleet?'" (Hes. 13:10-12).
Rauhan evankeliumia on julistettava, mutta ei väärällä tavalla. Ei riitä se, että vain ahkerasti käydään jumalanpalveluksissa, suoritetaan muodollisesti tehtävät, maksetaan kymmenykset ja annetaan uhrilahjoja, ojennetaan käsiä rukouksessa Jumalaa kohti, otetaan innokkaasti osaa keräyksiin, täytetään uskollisesti seurakuntavelvollisuudet, harjoitetaan hyväntekeväisyyttä, ollaan oikeaoppisia jne., ja sitten puhutaan armollisesta, rakastavasta ja laupiaasta Jumalasta, joka siunaa kansaansa. Tämä kaikki on itsessään hyvää, mutta todelliset Jumalan , siunaukset pelastukseksi jäävät tulematta, jos jätetään sanomatta, että Jumalan armo ja laupeus tulee vain parannukseen nöyrtyville, ei sellaisille, jotka syntiensä ja synninrakkautensa peitoksi haluavat ulkonaisen jumalisuuden ja ylimalkaisen armoon turvaamisen kalkkisivelyn eli valkaisun. Sellainen putoaa pois koetuksen tullen, kuoleman kolkuttaessa tai Herran päivän rajuilman lähestyessä. Silloin ei kestä kepeästi saatu rauha tai pelkät ulkonaiset hyveet. Silloin turhan toivon pilvilinnat särkyvät. Omanvanhurskauden valkomaaalaus rapisee kuin kalkki seinästä.
Miten useasti nykyaikanakin helpolla parannetaan Siionin tyttären syntihaavat. Puhutaan kyllä synnistä, Jumalan käskyjen rikkomisesta, ehkäpä puhutaan joitakin yksityisiä synnin ulkonaisia ilmenemismuotojakin vastaan, mutta se vamma parannetaan yleisellä julistuksella Jumalan armosta. Totta on, että me pelastumme armosta, mutta harva tuntee, mitä armosta pelastuminen on, paitsi päällään ja suullaan. Se ei ole sitä, että entisen syntielämän päälle vedetään uusi ulkonaisen jumalisuuden ja armoon turvaamisen kalkkimaali, ilman että on tapahtunut todellista parannusta ja sydämen muutosta. Näin helpolla ei tulla Jumalan lapseksi kristityksi tai paranneta kristityn haavaa. Kalkkimaali omatekoisen jumalisuuden ja [sivu 149] hurskauden täydennykseksi putoaa pois. Se ei ole Jumalan mielen mukainen parannus. (Jes. 57: 15; 66: 2; 2 Kor. 7:10; Matt. 5: 2, 3). Vain taivaallinen lääke voi syntivamman parantaa ja uudistaa ihmisen palvelemaan Jumalaa Hengessä ja totuudessa. "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut." Todellinen parannus, syntien anteeksisaaminen, vanhurskauttaminen uskosta ja varaukseton Jumalalle antautuminen ja Jeesuksen omistaminen tekee terveeksi ja voitokkaaksi. Puoliheränneestä täytyy , tulla kokonaan herännyt ja uudistunut. Osittainenkin omanvanhurskauden pauloissa oleminen on saatava loppumaan. On saatava päälle Jeesuksen vanhurskauden valkoinen puku, jossa eläen kestetään kaikissa koetuksissa ja ahdistuksissa, kuoleman hetkellä ja tulevissa myrskyissä.
Me sanomme olevamme Jumalan käskyt pitävä kansa. Kieltämättä olemmekin sitä tunnustukseltamme ja opiltamme ja jotkut yksilöt elämältäänkin. On kuitenkin muistettava, että Jumalan käskyt voi pitää ainoastaan uudestisyntynyt ihminen, jossa Jeesus on ottanut asuntonsa ja pysyy uskon ja kuuliaisuuden kautta. Tästä me haluamme puhua ja tämän totuuden tehdä mahdollisimman selväksi kaikille tämän kirjan lukijoille, niin että jokainen, joka tahtoo, voisi olla selvillä tiestä, jolla jäännöskansa pelastuu aikaa ja iäisyyttä varten. Jumala suokoon, että mielistyisimme Herran tiehen ja sillä vaeltamaan Hänen ajatustensa mukaan.
Takaisin aloitussivulle