Tämä kirjanen käsittelee Kristuksen vanhurskautta, jonka syntisen täytyy saada uskon kautta.
Tämä kirjanen on syntynyt tämän aineen tarkan tutkimisen jälkeen, sen tuntemisen takia, että Jumalan kansan täytyy tulla puetuksi Jeesuksen vanhurskaudella, jos se haluaa tulla pestyksi kaikista synneistään taivaallisessa tuomiossa, voidakseen täyttyä Jumalan Hengellä ehtoosateessa; tulla suojelluksi vitsausten aikana; seisoa tulevassa ahdistuksessa; tulla pelastetuksi Kristuksen ilmestyessä taivaan pilvien päällä, sekä voidakseen astua Jumalan iankaikkiseen valtakuntaan. Vanhurskaus, joka saavutetaan yksin uskon kautta, on pyhin, arvokkain ja sentähden kallein hyöty uskossamme. Se on kolmannen enkelin sanoman sydän, koska se merkitsee puhdasta ja pyhää elämää.
Asemamme Jumalan viimeisenä seurakuntana vaatii tämän aineen harrasta tutkistelua ja vielä hartaamman vastaanoton. Vain uskon siteen kautta Kristuksen vanhurskauteen saavutamme vanhurskauden, "joka Jumalan edessä kelpaa ". Tämän uskon siteen kautta Jumalan kansa, aina Adamista Ilm. 14:12 ja 12: 17 kuvattuun jäännökseen asti, muodostaa yhden kansan. Kristuksen vanhurskaus, johon kaikkien aikojen Jumalan kansa on ollut puettu, on merkkinä yhteenkuuluvaisuudesta taivaalliseen perheeseen. Jotka eivät ole puettu tähän vanhurskauteen, eivät ole kätketty tähän Jumalan yhteyteen. He ovat taivaalle vieraita. (Matt. 22: 11-14).[sivu 4]
Meillä on vain vähän aikaa valmistuaksemme ikuisuutta varten. Jokainen käyttämätön päivä on tappio. Koska tunnemme tämän suuren valmistautumistarpeemme ja tiedämme mahdottomuutemme pelastukseen, niin sydämestämme pyydämme jokaista huolellisesti tutkimaan tätä totuutta. Älkää antako kalliin tilaisuuden kulua hukkaan, jolloin valo loistaa tiellemme. Tämä voi olla sinulle ainoa tilaisuus. Nauti täysin siemauksin tästä autuaaksitekevästä totuudesta. Meidän aikamme on erikoisen valmistautumisen ja koetuksen aikaa Jumalan seurakunnalle viimeistä ahdistusta varten.
Jumalan suojeleva käsi varjelkoon tätä kirjasta Hänen juhlallisessa sanomassaan, että kaikki voisivat ymmärtää tämän totuuden, jotka kyynelin katuen, todellisella sydämen uudistuksella kaipaavat parempaan kotimaahan.
Julkaisija [sivu 5]
"Puettuna Kristuksen vanhurskauteen astuu seurakunta viimeiseen taisteluun." (PK 725).
"Kruunauksensa päivänä ei Kristus ole tunnustava ketään omakseen, jolla on ryppy tai tahra. Uskollisilleen Hän on jakava kirkkauden kruunut. Ne, jotka eivät halunneet Hänen hallitsevan heitä, saavat nähdä Hänet lunastettujen joukon ympäröimänä. Jokainen kantaa merkkiä: Herra meidän vanhurskautemme." E. G. W.
"Sillä Herra on vanhurskas ja rakastaa vanhurskautta; hurskaat saavat nähdä Hänen kasvonsa." (Ps. 11: 7).
Ajatellessamme Jumalan kansan tietä, sen pyhää tehtävää keskellä lopun ajan tapahtumia, ja vertaamme sitä siihen puhtaaseen ja pyhään elämään, jota taivas vaatii jokiselta henkilökohtaisesti sekä näemme juhlalliset merkit, jotka osoittavat maailman kiiruhtavan käsittämättömällä nopeudella kohti loppuansa, niin silloin on meille tärkeintä Jumalan ikuiset muuttumattomat lupaukset siitä, että Hän on pian päättävä työnsä. Miten kauan saamme odottaa Kristuksen ilmestymistä. Kuinka kauan Jumalan seurakunta rukoilee: Tulkoon valtakuntasi! Jotakin puuttuu, veljet ja sisaret! Seurakunnassa täytyy ilmetä erikoinen voima, jonka kautta se tulee siihen tilaan, että se voi vastaanottaa Jumalan Hengen täyteyden ehtoosateessa. Täytyy tulla käännös seurakunnassa vanhurskauttamisessa Kristuksen [sivu 6] veren kautta ennenkuin saamme Jumalan Hengen täyteyden. Mitä meitä hyödyttää sanoman tunteminen; mitä hyödyttää meitä meidän nimemme, tunnustuksemme, jos ehdot ehtoosateen saamiseen ovat täyttämättä? Nämä ehdot täytetään vain syntisen vanhurskauttamisella kaikista synneistään ja velastaan Jeesuksen vanhurskauden kautta. Kun tämä vanhurskaus tunnetaan ja otetaan vastaan koko sydämisesti, silloin saamme kokea ihmeellisen voiman seurakunnassa. Seurakunta on silloin oleva ilman tahraa ja ryppyjä. Silloin sen täydellisyys on nopeasti kasvava! Tämä se on, mitä me tarvitsemme! Ja tästä aiheesta tahdomme nyt tutkia.
Aikamme rientäessä käsittämättömässä juhlallisuudessaan ja vakavuudessaan lyhentäen aikaa nykyisyyden ja Kristuksen tulemisen välillä, niin miten ikävoimmekaan rakkaan Vapahtajamme tuloa.
Sotien uhrit peittävät taistelukentät. Onnettomuudet ja katastroofit niittävät satoaan kalliista ihmissieluista. Jumalanpelko ja rakkaus on hävinnyt. Ihmiselämä ei ole suuren arvoinen. Kuvaamaton kurjuus, tuska, huokaukset ja valitukset täyttävät ihmissydämet. Miten rikas, ah miten rikas onkaan nykyisyys viimeisten ennustusten täyttymisestä maan päällä. Pian on Jumalan kansa oleva keskellä viimeistä suurta ahdistusta tämän maailman historiassa. Mutta tähän suureen taisteluun on se astuva "Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneena."
Veljet ja sisaret! Tämä Jeesuksen vanhurskaus on tärkein meidän varustuksessamme, johon meidän täytyy pukeutua lunastushistorian viimeisessä taistelussa. Ilman tätä on voittomme mahdotonta. Siitä myöskin riippuu osallisuutemme ehtoosateeseen. Jo tämä pieni, mutta juhlallinen ote profetian Hengen tuotteista osoittaa meille valmistautumisemme suuren tärkeyden. Sentähden tulisi meidän pyhin kaipauksemme olla: päästä pukeutumaan Kristuksen vanhurskauteen, että meidät löydettäisiin vanhurskasten riveistä viimeisessä taistelussa. Tutkistelussa tulemme paremmin näkemään, että tämä vanhurskaus on todellisuudessa koko kristillisen elämämme suuri sisältö ja merkitsee Jumalan kansalle joko hyväksymistä tai hylkäämistä.
Ajattelen, että me maailman vakavista tapahtumista voimme nähdä, tuomion taivaassa pian päätyvän. Tämä on aikamme suurin ja tärkein kysymys, koska se merkitsee ikuisen kohtalomme ratkaisua. Tämä ratkaisu on kokonaan riippuvainen [sivu 7] elämämme vanhurskauttamisesta Jeesuksen kautta. Tämä vanhurskauttamus taasen on mahdollista, jos syntinen tuntee ja tunnustaa syntinsä ja täydellisesti voittaa ne Jeesuksen kautta. Se on syntisen vapauttamista täydellisesti syntivelastaan Kristuksen kautta. Voidaksemme oikein käsittää, mitä merkitsee syntisen vapauttaminen syntivelastaan täydellisesti ja sen seurauksesta (ikuisesta kuolemasta), tulee meidän tutkia sitä oikeasssa valossaan. 2 Moos. 34: 5-7 ilmoitetaan ihmiselle hänen syntivelkansa: "Ja Herra vaelsi hänen kasvojensa edessä ja huusi: "Herra, Herra! - Jumala, laupias ja armollinen, ja pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa, joka pitää laupeuden tuhanteen saakka, ja antaa anteeksi vääryyden, ylitsekäymisen ja synnin; jonka edessä ei yksikään ole viaton." Huomaa: Jumala ei pidä syntistä viattomana. Eikä Hän sitä voikaan, sillä se ei olisi sopusoinnussa Hänen vanhurskautensa kanssa. Mutta Hän tekee paljon suuremman työn; paljon ihmeellisemmän: Hän poistaa velan! Syyllisestä siis tulee niinkuin hän ei koskaan olisi syntiä tehnyt. Sentähden emme me ikuisessa kirkkaudessa enää muista omia eikä toistemme syntejä. Synti on poissa. Kristus on meidän edestämme tullut "synniksi, jotta me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi." (2 Kor. 5: 21). Kukaan ei voi enää muistaa syntejään. Synti ja sen velka on pyyhitty pois kuin pilvi ja sumu. (Jes. 44: 22). Se on niin täydellisesti otettu meiltä pois ja asetettu Jeesuksen päälle, niinkuin emme olisi koskaan tehneetkään syntiä. Mikä Jumalan rakkauden täyteys? Me olemme vanhurskautetut sillä vanhurskaudella, joka kelpaa Jumalan edessä. Se merkitsee, me esiinnymme nyt Jumalan edessä siinä vanhurskaudessa, jonka Kristus on uhrinsa kautta hankkinut. Sillä yksin on arvoa Jumalan edessä. Tämä on se vanhurskaus, jonka jokaisen täytyy saavuttaa, joka taivaassa vapautetaan tuomiosta. Ja tuomiosta vapautuminen täytyy olla todistus ja osoitus, ettei tätä teon velkaa ole olemassa. Taivaallisessa tuomiossa tämä on mahdollista vain siten, että syntinen voi osoittaa Kristukseen henkilökohtaisena vanhurskauttajanaan. Jos syytetty haluaa saavuttaa sellaisen vanhurskauttamisen, täytyy hänen elämänsä osoittaa sopusointuisuutta lain kanssa. Hänen tulee osoittaa kunnioittavansa, rakastavansa ja seuraavansa lakia. Tämä kaikki merkitsee, että täydellinen vanhurskauttamus Kristuksen kautta on voimassa vasta silloin, kun syntinen syntinsä tunnustaa, jättää sen ja saa anteeksi. Tunnustus ilman kääntymystä pois epävanhurskaudesta, [sivu 8] s.o. synnistä, on arvoton. Todellinen vanhurskauttamisemme kaikista synneistä ja niiden velasta ja vapautus sen rangaistuksesta on siis enemmän kuin yksin anteeksianto. Sentähden Jeesus sanoi niille, jotka olivat saaneet anteeksi: "Mene, äläkä enää tee syntiä." Tuon käsittämättömän suuren työn kehitys on seuraava: 1. "Tehkää siis parannus; " 2. "ja kääntykää ", (älkää tehkö enää syntiä); 3. "että teidän syntinne pyyhittäisiin pois." (Ap.t. 3: 19).
Jumalan vanhurskaus, joka menetettiin synnin kautta, on sentähden iankaikkisen tärkeästä merkityksestä. Pyhä Kirjoitus puhuu siitä paljon. Jumalan sanassa on selvästi ja kirkkaasti ilmoitettu sen luonne, sen menetys synnin kautta ja takaisin saavuttaminen Kristuksen oikean uhrin kautta. Daavid kuvaa sitä: "Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, ja sinun oikeutesi kuin suuri syvyys." (Ps. 136: 7). "Sinun vanhurskautesi on iankaikkinen vanhurskaus." (Ps. 119: 142).
Tämä vanhurskaus on ilmaistu lain vaatimuksissa, ja laki on Hänen luonteensa ilmaisu. Jumalan luonne on muuttumaton ja iankaikkinen. "Laki ilmaisee Jumalan luonteen ominaisuudet, eikä siitä voida muuttaa pilkkua eikä piirtoa sovelluttaakseen sitä ihmiselle hänen langenneessa tilassaan . . . Laki vaatii vanhurskautta - pyhää elämää, täydellistä luonnetta, ja tätä ei ihmiselle ole annettu." (DA 762).
Ps. 119: 172 sanotaan: " . . .sillä kaikki sinun käskysi ovat vanhurskaat." Ne ovat, rakas sisar ja veli, Jumalan vanhurskaus, eikä itsessään vanhurskaita. Ne ovat Jumalan luonteen ilmaisu, niinkuin Jesaja seuraavissa sanoissa sanoo: "Nostakaa silmänne taivaaseen päin ja katsokaa ulos maan päälle! sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa vanhenee kuin vaate ja sen asukkaat samaten kuolevat; mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei lakkaa. Kuulkaa minua, te, jotka vanhurskauden tunnette, sinä kansa, jonka sydämessä minun lakini on! Älkää peljästykö ihmisten pilkkaa ja heidän häväistyksiänsä älkääkä hämmästykö." (Jes. 51: 6-7). [sivu 9]
Tämän vanhurskauden ihmisen täytyy saavuttaa voidakseen tulla autuaaksi, ja elääkseen puhdasta elämää. Mutta omalla voimallaan hän ei voi sitä saavuttaa. Miten siis? Kaikki meidän vanhurskautemme on tyhjän veroista. Me emme voi itse pelastaa itseämme turmeluksen kuopasta, jonne olemme joutuneet. Meidän sydämemme on paha, emme itse voi muuttaa sitä. Kuka löytää puhtaan niiden seasta, joissa puhdasta ei ole." (TKL 20).
Saatana on synnin alkuunpanija. Se on salaisuus. Raamattu nimittää sitä "laittomuuden salaisuudeksi ". Meidän on mahdotonta käsittää sen olemassaoloa. Me tiedämme ainoastaan, että synti on Jumalan lain rikkomus. (1 Joh. 3: 4).
Se on taistelua suurta rakkauden lakia vastaan joka on jumalallisen hallituksen perustus. Mutta hyvin me tunnemme synnin vaikutuksen ja seuraukset. Koko maailma on täynnä ruumiillisesti ja henkisesti kärsiviä ja koko ihmiskunta on turmeltunut. Turmioon menevä maailma hengittää synnin saastuttamaa ilmapiiriä. Jaakob sanoo synnin seurauksista: "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, hän on syypää kaikkeen." (Jaak. 2: 10).
Jumalan laki on täydellinen kokonaisuus. Halveksia tai hyljätä jotain osaa siitä, halveksii ja hylkää koko lain. Jos ketjussa, jonka tulee kannattaa ja nostaa ylös, yksi ainoakin rengas katkeaa, on koko ketjun voima poissa ja taakka putoaa alas tuhoutuen, vaikka kaikki toiset renkaat olisivatkin eheät. Ihminen luonnostaan on lihallinen; se merkitsee: hän on vihollisuudessa Jumalaa vastaan. "Se ei voi alistua Jumalan lain alle." Synti on kätkeytynyt ihmisen luonteeseen. Ja vaikka se nukkuisikin siellä, niin se kuitenkin on siellä. Susi voi nukkua, mutta se on kuitenkin susi, vaikkapa se ei nukkuessaan näyttäisikään susimaista luonnettaan. Tulivuori on tulivuori, vaikka se ei syöksisikään tulista laavaa sisästään. Synti on synti; se on lihassa, vaikka se ei aina ilmaisisikaan itseään; se on siellä olemassa. Herra sanoi Kainille: "Synti väijyy oven edessä." Voittaa se luonteestaan ja karkoittaa elämästään on mahdoton asia. Paavali kirjoittaa omasta kokemuksestaan tässä asiassa: "Mitä minä en tahdo, sitä teen, ja mitä minä tahdon, sitä en tee." "Ei ole ketään, joka hyvää tekee, ei yhden yhtäkään."Sillä apostoli tarkoittaa, että ihmisen itse on mahdoton muuttaa syntistä luonnettaan. "Voiko paardi muuttaa pilkkujaan? " Syntinen, joka koettaa parantaa itseään ilman jumalallista apua, koettaa [sivu 10] mahdottomuutta. Se on yhtä toivoton yritys kuin koettaa ammentaa vettä pohjattomalla ämpärillä. Sielujen syvällinen puhdistaminen synnin saastutuksesta on niin suuri työ, ja sen vapauttaminen pahojen henkien vallasta on mahdollista vain suuremman voiman kautta.
"Kaikki epävanhurskaus on syntiä." Synti on Jumalan lain rikkomus. Koska siis epävanhurskaus on Jumalan lain rikkomus, niin täytyy Jumalan lain tottelemisen olla vanhurskautta, joka kelpaa Jumalan edessä. Hänen läheisyydessään voi ainoastaan sellainen ihminen elää, joka on vaellukseltaan täydellinen, jonka luonne on sopusoinnussa Hänen vanhurskautensa kanssa. Synti aiheutti ihmisen eron Jumalasta. (Jes. 59: 2). Eikä ole ainoatakaan sielua, joka olisi saavuttanut tämän vanhurskauden täydellisen kuuliaisuuden kautta synnyinhetkestään aina kuolemaansa asti. "Kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni käyneet kelvottomiksi; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään." (Room. 3: 12). Koko maailma on Jumalan edessä synnin ja epävanhurskauden tilassa. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta (vanhurskautta) vailla." Kun lisäämme vielä tähän, että "kuolema on synnin palkka", niin ovat kaikki, jotka synnin tähden ovat menettäneet vanhurskautensa, kuoleman alaisia. Eikä ainoastaan ihminen, vaan koko maa ja eläimet maan päällä. "Maa on saastaiseksi tullut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lain, muuttaneet säännöt, rikkoneet iankaikkisen liiton." (Jes. 24: 5). Kaikki kärsivät kirouksen rikkomusten tähden ja ovat kuoleman alaisia. Ja omassa voimassa on mahdotonta saavuttaa tuo menetetty vanhurskaus. Voidaksemme asua Jumalan luona, on kaksi asiaa välttämätöntä.
Ja molemmat ovat ihmiselle omassa voimassaan mahdottomia täyttää sentähden, kun olemme luonnostamme pahaan taipuvaisia. Synti on osa meidän olemuksestamme. Katso Room. 8: 7-8; [sivu 11] Gal. 5: 17. Erikoisesti tämän sukupolven, joka elää, pitkän synnin historian lopulla, on mahdotonta omassa voimassaan elää täydellistä ja vanhurskasta elämää. Jumalan vanhurskaus ei kuitenkaan vaadi vähempää yhdeltäkään, joka tahtoo käydä Jumalan ikuiseen lepoon kuin täydellistä kuuliaisuutta. Lihan teoilla ei kuitenkaan kukaan saavuta menetettyä vanhurskautta. Ei yksikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. Ja kuitenkin meidän täytyy ehdottomasti ja poikkeuksetta saavuttaa lain vaatima vanhurskaus, muuten emme koskaan pelastu; mutta lailla ei ole antaa meille mitään vanhurskautta eikä vapauttaa meitä rikkomuksestamme. Miten toivoton tila tämä onkaan! Kaikista ponnisteluistaan huolimatta ei yksikään ihminen saavuta pyhitystä, "jota paitsi ei kukaan ole näkevä Herraa". Miten hirveä onkaan tämä surullinen tunnustus: nähdä edessään pelastus, eikä kuitenkaan voi saavuttaa sitä omin voimin.
Miten me voimme saavuttaa tämän vanhurskauden jälleen, ja vapautua rikkomustemme seurauksista, sekä elää niin, että olisimme sopusoinnussa Jumalan vanhurskauden kanssa? "Kaikki meidän vanhurskautemme on kuin saastutettu vaate." Vain Kristuksen puhtaudessa ja tahrattomuudessa meillä on vanhurskaus.
"Kristus on ottanut päällensä rikkojan synnit. Uskossa Hänen uhriinsa me olemme vapaat, kokonaan vapaat. Hän on meidän (ei omiensa) syntien tähden haavoitettu, ja meidän (ei omiensa) syntiemme tähden Häntä on lyöty. Synnin poisottamisella on syntinen vanhurskautettu, mutta vain silloin, kun hän tunnustaa sen, katuu ja vastaanottaa armon Golgatan ristiltä sekä kääntyy s.o. voittaa synnin. Miten monet unohtavatkin juuri synnin voittamisen. Ilman tätä voittoa synnistä on vanhurskauttaminen Kristuksen kautta mahdotonta. Syntisen täytyy antaa sydämensä Jumalalle, että Hän saa uudistaa ja pyhittää sen, s.o. valmistaa se taivasta varten. Nyt meidän tulisi antaa itsemme Hänelle ja kieltäytyä olemasta synnin palvelijoita ... Ah, jätä tuo kirottu synti heti! Vihaa sitä, mitä Kristuskin vihaa ja rakasta sitä, mitä Hänkin rakastaa . . . Kun kerran tunnustamme itsemme syntisiksi - kun lankeamme Kallion päälle ja murrumme, silloin ikuisen rakkauden käsivarret ympäröivät meitä ja me pääsemme lähelle Jeesuksen sydäntä. [sivu 12] Silloin Hänen rakastettavuutensa valtaa meidät ja meidän oma vanhurskautemme tulee meille inhottavaksi. . . Älkää ravitko itseänne oman vanhurskautenne pohjasakalla, vaan menkää Herran tykö. Kristus on sanova: "Ottakaa pois häneltä likaiset vaatteet ja pukekaa hänen ylleen juhlavaatteet." Mutta tällä tiellä, jolla syntinen täydellisesti vanhurskautetaan synnistä, on välttämätöntä tuntea ja tunnustaa koko synnin suuruus ja velka. Tuohon syvälliseen vanhurskauttamiseen ja sovintoon Kristuksen veren kautta, siihen vanhurskauttamiseen, jolloin ei kenelläkään ole enää oikeutta henkilökohtaiseen tuomitsemiseen, siihen kuuluu täydellinen Kristukselle antautuminen, täydellinen vanhurskauttaminen kaikista synneistä Hänen verensä kautta. Paavali sanoo tästä täydellisestä vanhurskauttamisesta: "Kuka voi syyttää Jumalan valituita? Jumala on se, joka vanhurskauttaa. Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja Hän on Jumalan oikealla puolella, ja Hän myös rukoilee meidän edestämme." (Room. 8: 33, 34). Näiden apostolin sanojen mukaan ei kenelläkään ole oikeutta syyttää syntistä syntiensä tähden sen jälkeen, kun hän on vanhurskautettu, s.o. kun hän on ne tunnustanut, katunut ja tehnyt parannuksen eli kääntynyt, hän on silloin vanhurskautettu. Hänen syntinsä on pyyhitty pois, niitä ei ole enää olemassa. Kristus on tälle sielulle tullut synniksi, s.o. Hän on ottanut ne päällensä; ja tämä pois ottaminen on täydellinen. Ja nyt on Kristuksen kuuliaisuus luettu tämän syntisen tottelemattomuuden tilalle. Voitko sinä käsittää, nähdä ja vastaanottaa tämä verraton, suuri uhri ja Jeesuksen rauha.
Seuraavassa profetian Hengen todistuksen paikassa on ihmeellinen esitys tästä täydellisestä vanhurskaudesta Jeesuksen Kristuksen kautta:
”Uskon kautta tulevaan Vapahtajaan Joosua ja hänen kansansa saivat anteeksiantamuksen. Uskon kautta tulevaan Kristukseen he jälleen pääsivät Jumalan suosioon.
”Kuten saatana syytti Joosuaa ja hänen kansaansa, niin hän kaikkina aikoina syyttää niitä, jotka etsivät Jumalan armoa ja suosiota. Ilmestyskirjassa häntä sanotaan "veljien syyttäjäksi, joka yöt ja päivät syyttää heitä Jumalan edessä." Tämä taistelu toistuu jokaisesta sielusta, joka pelastetaan pahan vallasta ja jonka nimi on kirjoitettu Karitsan elämän kirjaan. Ainoatakaan ihmistä ei koskaan siirretä saatanan perheestä Jumalan perheeseen herättämättä paholaisen ankaraa vastustusta. Saatanan [sivu 13] syytökset niitä vastaan, jotka etsivät Herraa, eivät johdu heidän syntiensä paheksumisesta. Hän iloitsee heidän luonteenvirheistään. Vain heidän rikkoessaan Jumalan lakia hän saa heidät valtaansa. Hänen syytöksensä aiheutuvat yksinomaan hänen vihastaan Kristusta kohtaan. Lunastussuunnitelman avulla Jeesus irroittaa saatanan otteen ihmiskunnasta ja pelastaa sieluja hänen vallastaan. Pääkapinoitsijan kaikki viha ja kiukku herää, kun hän katselee Kristuksen vallan merkkiä, ja saatanallisella voimalla ja viekkaudella hän koettaa riistää Häneltä sen jäännösjoukon joka on vastaanottanut Hänen pelastuksensa.
”Hän johtaa ihmiset epäilyksiin saaden heidät menettämään luottamuksensa Jumalaan ja eroamaan hänen rakkaudestaan, hän kiusaa heitä rikkomaan hänen lakiaan ja väittää sitten heitä hänen vangeikseen, ja hän kiistää Kristuksen oikeuden ottaa heidät häneltä. Hän tietää, että ne, jotka vakavasti etsivät Jumalalta armoa ja anteeksiantamusta, saavat sen, siksi hän näyttää heille heidän syntejään masentaakseen heitä. Hän etsii aina syytä niitä vastaan, jotka koettavat totella Jumalaa. Hän koettaa saada heidän parhaat ja otollisimmatkin palveluksensa näyttämään turmeltuneilta. Lukemattomin julmin ja kavalin juonin hän koettaa varmistaa heidän perikatonsa. Ihminen ei itse voi näitä hyökkäyksiä vastustaa. Hän seisoo Jumalan edessä synnin tahraamissa vaatteissaan, tunnustaen syyllisyytensä.
”Mutta Jeesus, Puolustajamme, esittää vaikuttavan vetoomuksen kaikkien puolesta, jotka katuen ja uskossa ovat jättäneet hänelle huolenpidon sieluistaan. Hän puolustaa heidän asiaansa ja voittaa heidän syyttäjänsä Golgatan voimakkailla todistuksilla. Hänen täydellinen kuuliaisuutensa Jumalan laille aina ristin kuolemaan saakka on antanut hänelle kaiken vallan taivaassa ja maan päällä. Hän pyytää isältään armoa ja sovitusta syylliselle ihmiselle. Kansansa syyttäjälle hän sanoo: Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Nämä ovat minun verelläni ostettuja, tulesta temmattuja kekäleitä." Niille taas, jotka uskossa luottavat Häneen, kuuluu lohduttava vakuutus: "Katso, minä olen ottanut sinulta pois pahat tekosi, ja minä puetan sinut juhlavaatteisiin." Kaikki, jotka ovat pukeneet ylleen Kristuksen vanhurskauden vaipan, seisoivat hänen edessään valittuina, uskollisina ja luotettavina. Saatanalla ei ole voimaa riistää heitä Kristuksen kädestä. Kristus ei salli ainoankaan sielun, joka katuen ja uskossa on pyytänyt Hänen Suojelustaan, joutua vihollisen valtaan. Hänen sanansa lupaa: "Ottakoot pakonsa minun [sivu 14] turviini, tehkööt rauhan minun kanssani rauhaa tehkööt he minun kanssani." Joosualle annettu lupaus kuuluu kaikille: "Jos sinä vaellat minun teilläni. . . Minä annan sinulle pääsyn näiden joukkoon, jotka tässä seisovat." Jumalan enkelit tulevat vaeltamaan heidän molemmilla puolillaan jo tässä maailmassa ja viimein he tulevat seisomaan niiden enkelien joukossa, jotka ympäröivät Jumalan valtaistuinta.
”Sakarian näky Joosuasta ja enkelistä soveltuu erikoisen voimakkaasti Jumalan kansan kokemuksiin suuren sovintopäivän päättyessä. Jäännösseurakunnat joutuvat suuriin koetuksiin ja ahdistuksiin. Ne, jotka pitävä Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon, saavat tuntea lohikäärmeen ja hänen joukkojensa vihaa. Saatana pitää maailmaa alaisenaan, sillä hän on saanut valtaansa luopuneet kirkot, mutta tässä on pieni joukko, joka vastustaa hänen valtaansa. Jos hän voisi hävittää heidät maailmasta, hänen voittonsa olisi täydellinen. Kuten hän vaikutti pakanakansoihin, jotka olivat tuhonneet Israelin, samoin hän tulee lähitulevaisuudessa yllyttämään maan pahoja voimia tuhoamaan Jumalan kansan. Kaikkia vaaditaan noudattamaan ihmissäädöksiä ja rikkomaan Jumalan lakia. Niitä, jotka tahtovat olla uskollisia Jumalalle ja velvollisuudelleen, uhataan, tuomitaan ja vainotaan. Vanhemmat, veljet, sukulaiset ja ystävät tulevat pettämään heidät.
”Heidän ainoa toivonsa on Jumalan armossa, heidän ainoa turvansa on rukouksessa. Kuten Joosua rukoili enkelin edessä, samoin jäännösseurakunta, särjetyin sydämin ja lujassa uskossa, on rukoileva anteeksiantamusta ja pelastusta Jeesuksen, puolustajansa, kautta. He ovat täysin tietoisia syntisestä elämästään, he näkevät heikkoutensa ja arvottomuutensa, ja katsoessaan itseensä he ovat valmiita joutumaan epätoivoon. Saatana seisoo vieressä syyttääkseen heitä, kuten hän seisoi vastustaakseen Joosuaa. Hän viittaa heidän saastaisiin vaatteisiinsa, heidän puutteelliseen luonteeseensa, heidän kiittämättömyyden syntiinsä ja siihen, miten vähän he ovat Kristuksen kaltaisia, mikä on tuottanut häpeää heidän lunastajalleen. Hän koettaa pelästyttää sieluja sillä ajatuksella, että heidän tilansa on toivoton, ettei heidän saastaisuutensa tahraa voida koskaan pestä pois. Hän toivoo näin voivansa hävittää heidän uskonsa niin, että he lankeaisivat hänen kiusauksiinsa, luopuisivat liitostaan Jumalan kanssa ja ottaisivat pedon merkin. Saatana esittää Jumalan edessä syytöksiään heitä vastaan selittäen, että he ovat syntiensä [sivu 15] tähden menettäneet jumalallisen suojeluksen, ja vaatien oikeutta tuhota heidät rikkojina. Hän julistaa, että he ansaitsevat juuri yhtä hyvin kuin hän itsekkin Jumalan suosion menetyksen. Hän sanoo: "Pitäisikö näiden ihmisten saada paikkani taivaassa ja niiden enkelien paikka, jotka liittyivät minuun? He tunnustavat tottelevansa Jumalan lakia, mutta pitävätkö he sen säädökset? Eivätkö he rakasta itseään enemmän kuin Jumalaa? Eivätkö he aseta omia harrastuksiaan Hänen palveluksensa edelle? Eivätkö he rakasta maailmallisia asioita? Katsokaa syntejä, joita esiintyy heidän elämässään. Katsokaa heidän itsekkyyttään, heidän pahuuttaan, heidän vihaansa toinen toisiaan kohtaan.
”Jumalan kansa on ollut monessa suhteessa hyvin puutteellista. Saatanalla on tarkka tieto niistä synneistä, joita hän on houkutellut heitä tekemään, ja hän esittää ne suuresti liioiteltuina sanoen: "Tuleeko Jumala karkoittamaan minut ja enkelini luotaan ja kuitenkin palkitsemaan ne, jotka ovat syyllisiä samoihin synteihin? Oi, Herra, sinä et voi tehdä tätä oikeudenmukaisesti. Sinun valtaistuimesi ei pysy vanhurskaudessa ja oikeudessa. Oikeus vaatii, että heille julistetaan tuomio."
”Mutta vaikkakin Kristuksen seuraajat ovat tehneet syntiä, he eivät ole antautuneet pahan hallittaviksi. He ovat panneet pois syntinsä ja etsineet Herraa nöyrästi ja katuvaisesti, ja jumalallinen Puolustaja rukoilee heidän puolestaan. Hän, jota heidän kiittämättömyytensä eniten on loukannut, joka tuntee heidän syntinsä ja myös heidän katumuksensa, sanoo: "Herra nuhdelkoon sinua, saatana. Minä annoin henkeni näiden sielujen puolesta. He ovat kaiverretut minun käsiini." (1 Ts 308-313).
Mikä Jumalan armon kyllyys tuleekaan silmäimme eteen näitä sanoja lukiessamme, mikä hiljainen kehoitus jokaiselle sielulle tutkia tätä ainetta, oppiaksemme tuntemaan tuon ihmeellisen Jumalan armolahjan Kristuksessa, joka varjelee meitä kaikista ruumiin ja hengen vaaroista. Se on ainoa turva tulevassa ahdistuksessa, viimeisessä koetuksessa ja seitsemän viimeisen vitsauksen aikana. Kristuksen vanhurskauden puku on juuri se, jota saatana koko voimallaan koettaa estää meitä saamasta. Me voimme elää kolmenenkelin sanomassa, me voimme uskoa profetian henkeen j.n.e. Mutta mitään ei saatana niin vihaa kuin sitä, että sielu pyrkii saavuttamaan uskon kautta vanhurskauden, joka "kelpaa Jumalan edessä ". Tästä totuudesta myöskin [sivu 16] turvallisuutemme Jumalan kansana riippuu. Jumala auttakoon meitä täydellisesti ymmärtämään tämän sanoman.
"Kolmannen enkelin voimakas huuto on jo alkanut syntejä anteeksiantavan Lunastajan, Kristuksen vanhurskauden ilmaisemisella. Tämä on sen enkelin valon alkua, jonka kirkkaus täyttää koko maan." (RH 22. 11.1892).
Tämä todistuksen paikka osoittaa meille, mikä suuri merkitys Kristuksen vanhurskaudella on Jumalan työssä. Rakkaat sisaret ja veljet! Käsittäkää tämä hyvin! Sanoma vanhurskaudesta, joka saavutetaan uskon kautta Kristuksen veren voimaan syntejä anteeksiantavana, on sen valon alkua, joka valaisee maan kirkkaudellaan!
Mutta miten niin näennäisesti yksinkertaisella sanomalla on niin suuri merkitys pelastuksellemme? Sentähden, että kaikki, mitä luonteemme täydellisyyteen kuuluu, on kätkettynä tässä: meidän täydellisyytemme Hänessä, autuutemme, pyhä elämä, s.o. synnitön elämä, yhteytemme kaikkien aikojen lunastettujen kanssa. Koska menneiden vuosisatojen pyhät eivät omistaneet sitä ihanaa ikuisen totuuden valoa, minkä me armosta saamme omistaa, niin liittää meidät näihin pyhiin usko vanhurskauttamiseen, syntejäanteeksiantavan Lunastajan veren kautta. Me muistamme, miten Luther pimeimpänä vuosisatana tutkiessaan Jumalan kallista sanaa, sai sanoman Jumalalta: "Vanhurskas on uskosta elävä." Jokaisen aikakauden "nykyisen totuuden" yhteydessä on Jumala valonsa kantajille antanut tämän sanoman. Kaikki uskovaiset ovat ymmärtäneet tämän totuuden, joka on heidän elämänsä suurin asia. Sentähden tulee tämän valon, vanhurskaudesta uskon kautta Kristukseen, säteillä kirkkaana nykyisessä sanomassa. Siinä on voiman täyteys, kaikki valo ja kaiken pelastuksemme tunteminen kätkettynä. Eikö Abrahamille luettu pelastukseksi usko Kristuksen vereen? (Room. 4: 3). Tämän vanhurskauden kautta, jonka hän sai uskon kautta, tuli hänestä maailman perillinen, ja kaikkien samallaisten uskovien isä. Morian vuorelta, rakastetun lapsensa uhrauspäivänä, kohotti hän katseensa ja näki oman vanhurskauttamisensa hartaasti rakastetun Lunastajansa uhrin kautta. Hän käsitti tämän vanhurskauden suuruuden, joka uskon kuuliaisuudessa mursi kaikki kahleet, vieläpä rakkaimmat perhesiteetkin, tuoden Kristukselle uhriksi ainoan lapsensakin. (Room. 4:9). Miten hävettävää onkaan sitä vastoin kaikki oma vanhurskaus! Riisukaa toki, rakkaat, pois nämä repaleiset vaatteet! Peskää itsenne Karitsan veressä! [sivu 17] Mitä me olemme? Mitä sinä olet? Ja mitä on sinun tietosi? Kaikki on kuin saastutettu vaate. Jumala armahtakoon rakasta seurakuntaansa tänä juhlallisena aikana, jolloin sen täytyy saavuttaa luonteensa vanhurskauttamus. Jumalan kirkkauden säde, Kristuksen puhtauden heijastus, joka tunkee läpi sielumme, ilmituo selvästi jokaisen tahramme ja tuo esiin inhimilliset vikamme ja heikkoutemme, epäpyhät toiveemme ja halumme, sydämemme uskottomuuden sekä huultemme epäpuhtauden. Valoon tulee syntisen uskottomuus, joka haluaa selittää Jumalan lain tyhjäksi. Jumalan Henki murtaa hänen ylpeytensä ja nöyryyttää häntä. Syntinen pelästyy itseään nähdessään Kristuksen puhtaan ja tahrattoman luonteen."
Mikä riemuvoitto kajahtaakaan yhä uudelleen Daavidin sanoista, jossa hän kirjoittaa ylistyslauluissaan yhtä hyvin kuin nöyryytyksessäänkin Jumalan vanhurskaudesta. Sentähden ei tämä sanoma ole ollenkaan mikään uusi. Se on iänikuinen mutta kuitenkin uusi sanoma taivaasta, joka on maan asukkaille lähetetty ikuisen kirkkauden lähteen uutena voimana. "Ja sinun vanhurskauttasi riemulla mainittakoon." (Ps. 145:7). Miten ihmeellisesti myöskin Paavali puhuu tästä pyhästä tilasta, anteeksisaamisesta, syntien täydellisestä poisottamisesta Daavidin elämässä, vanhurskauttamisesta, joka tulee yksin uskon kautta Jumalalta, kun Daavid sanoo: "Autuas on se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, ja jonka synnit ovat peitetyt. Autuas on se ihminen, jolle Herra ei soimaa vääryyttä, jonka hengessä ei vilppiä ole." (Ps. 32: 1-2; Room. 4: 6-8).
Tämä asia oli apostolille niin tärkeä ja tutkimisen arvoinen, että hän koko luvussaan selittää tätä asiaa. 5. jakeessa ylistää hän voimaa, joka uskon kautta vaikuttaa. Hän sanoo: "Mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo Häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi.” Jokainen siis voi saavuttaa uskon kautta Kristukseen tämän vanhurskauden, "joka jumalattoman vanhurskauttaa." Jokainen avuton, heikko, toivoton, puhtauteen kaipaava sielu voi tämän päämäärän saavuttaa. Tämä tieto on niin juhlallinen, niin tärkeä jokaiselle sielulle, joka pyrkii pelastukseen, että apostoli tarkoin selittää tämän asian merkitystä ja vielä viidennessä luvussa sen vastaanottamisen vaikutuksesta. Varmuus vanhurskaudesta Kristuksen kautta Hänen sovintokuolemassaan on Jumalan seurakunnan ja yksilön kaunein koriste.
Seurakunnalle, joka elää tämän sanoman aikaa, kuuluu todistus: [sivu 18] "Ei ole yhtä sadasta, joka itselleen ymmärtää tämän Raamatun totuuden (vanhurskaus uskon kautta) joka kuitenkin on niin tärkeä nykyiselle ja ikuiselle elämällemme." (RH 3.9.1889).
Minä uskon, että on paljon tietämättömyyttä meidän keskuudessamme koskien tätä asiaa. Ja sentähden on niin äärettömän tärkeätä, siihen aikaan katsoen, jossa elämme, että jokainen sielu kaikella vakavuudella tutkii omassa elämässään tätä asiaa.
Tämän tutkistelumme aluksi otamme Jer. 23: 6: ". . . ja tämä on oleva Hänen nimensä, jolla Häntä nimitetään: 'Herra, meidän vanhurskautemme'.” Tämä on Jeesuksen nimi iankaikkisuudessa: Herra meidän vanhurskautemme, rakas veli ja sisar. Tämä on niin epäilemättömän selvä asia, että pyhät iankaikkisuudessa tietävät, mikä merkitys Kristuksen uhrilla on heidän lunastuksessaan. Uskon kautta tähän he ovat vanhurskautetut. Ja he saavat kiittää yksin Kristuksen uhria autuudestaan ja pelastuksestaan. Tämän vanhurskauden tunteminen suuntaa katseemme kokonaan Kristukseen. Paavalille oli Kristus hänen elämänsä ja työnsä keskipiste. Ja tämä suuri tunnustus: ". .. tunnen ainoastaan Jeesuksen Kristuksen, ja Hänetkin ristiinnaulittuna", perustuu syvälle sovituksen tarkoituksen tuntemiseen. Hänen voitokkaasta elämästään Kristuksessa todistavat sanat: "Olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt. Tästedes on minulla varattuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestystään rakastavat." (2 Tim. 4:7-8). Nuo sanat eivät ainoastaan todista apostolin voitokkaasta elämästä, vaan selittävät niiden sisällön. Ne ovat kuin harjakivi uskon vanhurskaudessa. Hän tiesi sanojensa merkityksen: "Kristus vanhurskaudeksi tehty Jumalan edessä. Me emme voi tyhjentävästi esittää tätä suurta ainetta, Kristusta koko Hänen luomis- ja jälleenasettamisvoimassaan, Hänen ihmisyydestään ja asemastaan maailmankaikkeuden Lainanantajana, Hänen meille lahjoittamansa vanhurskaus uhrinsa kautta, Hänen voittonsa ja Hänen vastaanottonsa Jumalan luona. Ja edelleen: Jumalan lain asema vanhurskaudessa, joka saavutetaan uskon kautta Jeesukseen; tuomio; Pyhän [sivu 19] Hengen lahja ja työ; Jeesuksen palvelustyö taivaallisessa pyhäkössä; tunnustuksen, kääntymyksen ja kuuliaisuuden luonne. Kaikki nämä tutkistelut meidän täytyy jättää kullekin sielulle itselleen. Ja sydämestämme pyydämme Jeesuksen nimessä, että kaikki uskolliset tämän tekisivätkin vakavin rukouksin.
Niinkuin edellä olemme maininneet, niin on ihminen synnin kautta eronnut Jumalasta. S.o. Jumala on muuttumaton. Hän on vanhurskas. ”Hänen vanhurskautensa on iankaikkinen vanhurskaus." (Ps. 119:142). "Vanhurskaus on Hänen istuimensa perustus." (Ps. 89:15). Sentähden, kun Jumala on vanhurskas, on Hänen lakinsakin vanhurskas. Silloin täytyy lain pienintä osaa myöten kuvastaa Jumalan luonnetta. Mitä tämä merkitsee? Miksi panemme siihen niin suuren painon?
Sentähden: Vanhurskauden vastakohta on epävanhurskaus. Toivon lukijan oikein tämän ymmärtävän: Kaikki epävanhurskaus on todellisuudessa syntiä. Niinkuin me näemme 1 Joh. 5: 17. Ja synti on Jumalan lain rikkomus. (1 Joh. 3: 4). Sentähden on Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus sellainen, joka on sopusoinnussa Jumalan lain kanssa. Me voimme saada oikean käsityksen Jumalan käskyjen vaatimuksista vain syvän tutkistelemisen ja rukouksen kautta. Lue tähän Matt. 5: 21, 22, 27, 28. Fil. 3: 9. Kol. 3: 3. j.n.e. Näissä Kristus osoittaa käskyjen todellisen sisällön ja merkityksen. Niissä on esitetty jokaisen älyllisen olennon siveellinen velvollisuus. Tämän käskyn rikkomisen takia on ihminen eroitettu Jumalan vanhurskaudesta eläen ajasta toiseen vihollisuudessa Jumalaa vastaan. Jes. 59: 2. Jos ihminen ei olisi tehnyt syntiä, silloin sopisivat seuraavat sanat hänelle: "Joka lain pitää hän on vanhurskas ". Silloin täydellinen kuuliaisuus täydelliselle laille vanhurskauttaisi sen tekijän. Jumalan aikomus oli, että kaikki Hänen luotunsa osoittaisivat tällaista täydellistä kuuliaisuutta laille; sentähden oli laki tarkoitettu ihmiselle elämäksi. (Room. 7:10). Mutta ikävä kyllä, ei löydy "ketään, joka hyvää tekee . . ." ja sentähden kaikki ovat joutuneet vihollisuuteen Jumalaa vastaan. "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni käyneet kelvottomiksi; ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhden yhtäkään." "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla." (Room. 3: 10-12, 23). Synnin kautta heiltä puuttuu vanhurskaus, "joka kelpaa Jumalan edessä".
Laki on täydellinen. Se on ehdottomasti oikea. Ja koska se [sivu 20] on sellainen, ei laki voi rikkojaa synneistään vanhurskauttaa. Toisin sanoen, se ei voi pitää rikkojaa syyttömänä. Sentähden laki onkin niin ihana ja suuri, kun se on lahjomaton, iankaikkinen, ja peruuttamaton; se on täydellinen vanhurskaus. Koska lainrikkoja täydelliseen vanhurskauteen nähden ei voi lain kautta tulla vanhurskautetuksi, ei syntiä voida tällä tavalla sovittaa. Mutta voidaksemme päästä ikuiseen elämään, meidän täytyy saavuttaa vanhurskaus, "joka kelpaa Jumalan edessä." "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. . ." (Matt. 6:33).
Viimeisestä kansasta sanotaan: "Avatkaa portit, että vanhurskas kansa, joka uskollisuuden pitää, käy sisälle." (Jes. 26: 2). Tässä huomaamme vanhurskauden ja uskon yhteyden. Lopun aikanakin tulee olemaan kansa, joka on saavuttanut vanhurskauden voidakseen seisoa Jumalan edessä. Luuk. 18: 9-14. Me tulemme autuaaksi yhdellä ainoalla tavalla, niinkuin publikaanin vertauksessa on meille esitetty: vanhurskauttamalla kaikista synneistä. Tätä ainoata tietä selittää apostoli Room. 3: 24-26.
"Ja saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on julkiasettanut olemaan sovituksen välineenä uskon kautta Hänen veressään, osoittaakseen vanhurskauttaan, koska jumalallisessa kärsivällisyydessään oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit, osoittaakseen vanhurskauttaan nykyajassa, jotta itse olisi vanhurskas ja vanhurskauttaisi sen, jolla on Jeesuksen usko." (Room. 3: 24-26).
Otamme tähän erään todistuksen paikan: "Kieli voi puhua sielun köyhyydestä, jota sydän ei tunne. Keskustellessa Jumalan kanssa sielun köyhyydestä, voi sydän olla täynnä kuvitelmia omasta nöyryydestään ja suuresta vanhurskaudestaan. Ainoastaan Kristusta katselemalla voi ihminen todellisesti oppia tuntemaan oman itsensä. Tietämättömyys Hänestä on se, joka tekee ihmiset niin suuriksi omassa vanhurskaudessaan. Katsellessaan Kristuksen puhtautta ja suuruutta näemme oman heikkoutemme ja köyhyytemme ja puutteemme sellaisina, kuin ne todellisuudessa ovat. Silloin näemme itsemme kadotettuina ja toivottomina, puettuina oman vanhurskauden pukuun kuten muutkin syntiset. Silloin me käsitämme, jos kerran tahdomme tulla vapahdetuiksi, ei se tapahdu oman hyvyytemme, vaan Jumalan äärettömän rakkauden kautta." (KV 174). [sivu 21]
Kristuksen vanhurskauden vaatteen kautta, joka meidän tulee pukea päällemme, saavutamme me vanhurskauden, täydellisen, tahrattoman luonteen. Se on Jeesus yksin, joka meidät vanhurskauttaa.
Me elämme juhlallisemmassa ajassa maailman historian aikana. Tuomio käy elävien ylitse. Miten pian se päättyy! Miten pian me tulemme tuomituiksi! Niin pian kuin jonkun nimi otetaan esiin, Kristus vanhurskauttaa ja poistaa hänen syntinsä. Mutta voidakseen tehdä tämän, ja antaa syntiselle oman vanhurskautensa, vaaditaan siihen muutamia ehtoja. Ne ovat:
Sentähden ei vanhurskauttamiseen kuulu ainoastaan synnintunnustus, vaan myöskin puhdas ja pyhä elämä. Vasta synnin voittamisen jälkeen, voi Kristus lahjoittaa meille vanhurskauden, joka kelpaa Hänen Isänsä edessä.
Edellä jo tutkimme, että Jumalan edessä kelpaava vanhurskaus on täydellisesti sopusoinnussa lain kanssa. Ja tämän vanhurskauden täytyy jokaisen välttämättä saada. Mutta me saamme sen yksin Kristuksen kautta uskossa Hänen verensä sovintovoimaan. Sinä hetkenä kun me sydämestämme tunnustamme Hänelle syntimme on Hän tullut meidän tähtemme synniksi. Tämän uskon vanhurskauttavaan voimaan kruunaa uskonkuuliaisuus voittajan elämässä. Uudestisyntymisessä kuuluvat nämä sanat: ". . . teidän tulee panna pois vanha ihminen, jonka mukaan ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua aina mielenne henkeä myöten ja pukeutua uuteen ihmiseen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen." (Ef. 4: 22-24). Vanhurskaus riemuitsee voitosta vanhan ihmisen ylitse, ja tämä usko on se voitto, joka voittaa maailman.
Sentähden jättäkää kaikki epävanhurskaus, rakkaat veljet ja sisaret! Antakaa Jumalan Hengen hallita teidän elämässänne, että hengen hedelmät tulisivat näkyviin. Kaikki teidän oma vanhurskautenne on kuin saastutettu vaate. Riisukaa se pois! Katsokaa Jeesukseen! Tietäkää se, että "kaikki epävanhurskaus on syntiä". (1 Joh. 5: 17). [sivu 22]
Miten naurettavia ovatkaan meidän itsekkäät halumme, miten ihanat toiveemme Kristuksessa. Meidän tulee Kristuksessa syntyä uusiksi ihmisiksi, että meidän uskomme voi Jumalan kanssa saada riemuvoiton. Silloin tulee kaikki elämässämme uudeksi. Kaikki meidän syvimmät toiveemme tulevat uusiksi. Mitä aikaisemmin rakastimme, sitä nyt vihaamme; mitä aikaisemmin vihasimme, sitä nyt rakastamme. Ikuisen kirkkauden näemme nyt toisessa valossa. Meidän ajatuksemme ovat Jeesuksessa ja ikuisessa kodissa. Me rakastamme syntistä, mutta vihaamme syntiä. Meidän rukouksemme ovat kätketyt Kristuksen kanssa Jumalassa. Sydämemme haluaa auttaa syntistä, me elämme Kristukselle rakastaessamme Häntä. Me lakkaamme parjaamasta; me tunnemme, ettei meidän elämämme ole liian kallis uhrattavaksi niiden hyväksi, joissa näemme vikoja. Tämä on ainoa tie autuuteen. Ja silloin meillä on rauha Jumalan kanssa.
Kristus on asettunut minun sijalleni. Hänen kallis ja tahraton elämänsä on tullut vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa ja otettu minun puolestani vastaan. Hän ei ole ainoastaan ottanut päällensä rangaistuksen, vaan myöskin synnin; sillä Hän on tullut meidän tähtemme synniksi. Hänen elämänsä on tullut meidän epäpuhtautemme tilalle. Hän rakasti vanhurskautta ja vihasi epäpuhtautta, Hänen elämänsä oli täydellistä kuuliaisuutta Jumalan laille. Ja jos me todellisessa uskossa tulemme Hänen tykönsä, niin Jumala ottaa vastaan meidän epävanhurskautemme sijasta Jeesuksen vanhurskauden. Eikö tämä ole jotakin käsittämättömän suurta? Käsittämättömän syvää?
"Nykyinen sanoma, vanhurskaus uskon kautta, on sanoma Jumalalta; sillä on taivaallinen valtakirja, sillä sen hedelmänä on pyhyys." (RH 3.9.1889).
Tämä vanhurskaus ei ole paljas teoria. Se on kokemus. Uskon kokemus. Sen korkein voitto on puhtaus ja pyhyys. Se on uskovaisen luonteen täydellinen muutos. Se asettaa meidät uuteen ja käsittämättömään asemaan kristillisessä elämässämme.
"Koko Kristuksen armon ja kokemusten summa ja olemus on siinä, että uskotaan Kristukseen ja tunnetaan Jumala sekä Hänen Poikansa, jonka Hän lähetti. Uskonto merkitsee, Kristus asuvana meidän sydämissämme; ja jossa niin on, siellä sielu edistyy hengellisessä toimeliaisuudessa. Jatkuvasti hän kasvaa armossa; jatkuvasti kulkee hän täydellisyyttä kohti." (RH 24.3.1892). [sivu 23]
Tämä on Jumalan kansan tie. Tällä ainoalla tiellä tulee Jumalan kansa autuaaksi. Se on kaiken uskomme keskipiste. Saatana tietää tämän. Hän ponnistelee voimansa estääkseen kansalta valon. Hän tekee kaikkensa pidättääkseen Jumalan lapset tästä puhtaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Me luemme tästä: "Ihmisten ja Jumalan vihollinen ei tahdo, että tämä totuus (vanhurskaus uskon kautta) tulee selvästi esitetyksi. Hän tietää valtansa olevan murrettu, jos kansa sen täydellisesti ottaa vastaan. Jos hän voi hallita niiden ajatuksia ja peittää ne epäilyksillä, uskottomuudella ja pimeydellä, jotka tunnustautuvat Jumalan lapsiksi, niin silloin hän voi heidät voittaa kiusauksillaan.” (RH 3.9.1889). [sivu 24]
Tässä toisessa osassa tutkistelemme Jumalan kansaa Hänen seurakuntanaan, joka juuri on kutsuttu ilmaisemaan Kristuksen vanhurskautta.
Jos tutkimme koko tämän kansan historian lävitse aina alkuseurakunnasta alkaen, niin huomaamme tämän asian olleen pysyväisen, nykyisen ja kaikki muut ylittävän totuuden. Aloitamme tämän lyhyen yleiskatsauksen Enokin elämästä ja hänestä luemme: "Kun tulevaisuuden näyt aukenivat hänen silmäinsä eteen, tuli Enokista vanhurskauden saarnaaja (sen vanhurskauden, joka tulee uskosta Jeesukseen); hän julisti Jumalan sanomaa kaikille, jotka halusivat kuulla varoituksen sanomaa. . . jotkut ottivat varoituksesta vaarin ja luopuivat synneistään, mutta suurin osa pilkkasi tätä sanomaa. Jumalan palvelijoilla on ajan lopulla samallainen sanoma; mutta he saavat myöskin kokea uskottomuutta ja pilkkaa. Aika kului vuosi vuoden jälkeen ja inhimillisen syyllisyyden virta tuli yhä syvemmäksi ja syvemmäksi; yhä synkempinä kokoontuivat jumalallisen tuomion pilvet. Henok, uskontodistaja, jatkoi kuitenkin varoituksiaan, rukouksiaan ja opetuksiaan sekä samalla koettaen pidättää synnin virtaa ja koston tulemista .. .
”Mitä suuremmaksi jumalattomuus tuli, sitä vakavammin hän kaipasi taivaan kotiin. Vaikka hän olikin vielä maanpäällä niin uskossa hän kuitenkin vaelsi kirkkauden valtakunnassa. "Autuaat ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan ", [sivu 25] kolmesataa vuotta Enok etsi sydämen puhtautta voidakseen olla taivaan yhteydessä. Kolmesataa vuotta hän vaelsi Jumalan kanssa. Päivä päivältä kaipasi hän läheisempään yhteyteen. Yhä läheisemmäksi ja läheisemmäksi tämä yhteys tuli kunnes Jumala otti hänet luokseen. Hän oli ollut ikuisen maailman kynnyksellä, hänen ja onnen maan välillä oli ollut vain askel; ja nyt, kun portit avattiin, niin vaellus Jumalan kanssa, jota oli kestänyt niin kauan maan päällä, jatkui nyt; hän, ensimmäinen ihminen, astui pyhän kaupungin porteista sisälle. "Uskon kautta otettiin Enok pois, jottei hän näkisi kuolemaa . . . Sillä ennen pois ottamistaan hän oli saanut todistuksen, että oli otollinen Jumalalle." (Hebr. 11:5).
Jumala kutsuu meitä samallaiseen yhteyteensä. Kuten Enokin, niin täytyy niiden luonteen pyhyyden olla, jotka tulevat lunastetuiksi ihmisistä Herran toisessa tulemuksessa." (8 T 330-331).
Huomasimme, että Enokkia kutsuttiin vanhurskauden saarnaajaksi. Hän eli uskosta Kristuksen vanhurskauteen. Hänen elämänsä tuli yhä pyhemmäksi ja pyhemmäksi. Yhä läheisemmin hän vaelsi Jumalan kanssa. Selvästi näemme hänen pyrkineen saavuttamaan vanhurskaus, joka kelpaa Jumalan edessä, ja jonka hän Kristuksessa saavutti. Tämä oli sanoma sille suvulle hänen päivinään, ikuisen Jumalan totuuden sisältö. Ja kaikki, jotka vastaanottivat tämän totuuden, hylkäsivät synnin. Heidän täytyi käsittää puhtaan elämän välttämättömyys Kristuksessa. Mutta suurin osa ei vastaanottanut tätä sanomaa. He kulkivat tuomionsa päivää kohden. Tämän totuuden tielle on saatana asettanut suurimmat esteensä. Niiden tie, jotka uskossa ovat saavuttaneet vanhurskauden, on aina tähän saakka ollut uskollisten Herran todistajien veren kostuttama. Ensimmäinen, joka tämän uskon takia sai menettää elämänsä, oli Abel. "Uskon kautta uhrasi Abel Jumalalle paremman uhrin kuin Kain!" Abel ymmärsi lunastuksen suuret periaatteet. Hän tunsi itsensä syntiseksi, hän näki synnin ja sen rangaistuksen, kuoleman, olevan hänen sielunsa ja Jumalan välillä. Hän toi teurastetun eläimen, uhratun elämän ja tunnusti siten rikotun lain vaatimukset. Ja koska hän luotti siihen sovintoon, joka siellä tehtäisiin, sai hän todistuksen, että oli vanhurskas, ja hänen uhrinsa vastaanotettiin." (PP 63).
Abel tuli uskonsa tähden vanhurskaaksi. "Uskon kautta . . . sai hän todistuksen, että oli vanhurskas ..." (Heb. 11:4). Mutta [sivu 26] saatanan suuri viha on tätä vastaan ja hän koettaa saada ne, jotka etsivät tätä vanhurskautta ja koettavat elää pyhää elämää, pilkan ja ivan esineeksi ja vieläpä kuolemaan ja tuskaan sekä heidän sanomansa naurunalaiseksi. Tämä vanhurskaus on pyhien elävä todistus Kristuksesta. Ja niin pian kuin tämä ilmenee, syttyy vihollisen viha. Ja ajatellessamme tätä suurta totuutta, jonka todistajina olemme nyt eläville, niin voimme ymmärtää jokaisen, joka tahtoo tänä jumalattomana aikana saavuttaa täydellisen luonteen Jeesuksessa, joutuvan saatanan vihan kohteeksi. Mutta meidän tulisi yhä enemmän syventyä tähän kalliiseen ja pyhään sanomaan. Jokapäiväisessä elämässämme meidän tulisi sitä koroittaa ja julistaa. Mitä enemmän me sitä tutkistelemme ja annamme sen vaikuttaa elämässämme luonnettamme muuttavasti, sitä kauniimpana säteilee meille Vapahtajan puhdas ja pyhä elämä vanhurskauden Kuninkaana.
"Uskon kautta rakensi Noak. . ., että uskoi, hän tuomitsi maailman, ja hänestä tuli sen vanhurskauden perillinen, joka tulee uskosta." (Heb. 11: 7). Eräs toinen henkilö nousee uskon vanhurskasten riveistä: Noak.
"Mutta niinkuin kallio seisoi Noak lujana myrskyssä. Vaikka häntä kaikkialla kohtasi kansan pilkka ja halveksunta, herätti hän huomiota pyhällä oikeamielisyydellään ja horjumattomalla uskollaan . . . Silloin eivät suuret joukot eikä enemmistö ollut oikeuden puolella. Maailma oli noussut Jumalaa ja Hänen lakiaan vastaan, ja Noakkia pidettiin kiihkoilijana." (PP 87-88).
Tämä sanoma kruunasi tämän vanhurskauden saarnaajan uskonelämän. Ja sentähden hän peri vanhurskauden, joka tulee uskosta. Tämä on se usko, joka on jokaisena aikana voittanut maailman synteineen. Noa yksin perheineen oli huomattu vanhurskaaksi. Hänen yhteydestään Jumalan kanssa hänen elämänsä muodostui puhtaaksi ja pyhäksi. Mutta samanlainen tilanne kuin oli Noan aikana maailmassa, on myöskin nyt. "Epäusko on laajalle levinnyt ja oppia Kristuksen takaisin tulemisesta pilkataan ja ivataan. Tämän takia on tärkeää, että ne, jotka uskovat nykyiseen totuuteen, ilmaisevat sen uskonsa ja työnsä kautta. Heidän tulee tulla pyhitetyksi totuuden kautta, jota he tunnustavat uskovansa: sillä he ovat elämän tuoksu elämäksi tai kuoleman tuoksu kuolemaksi." (4 T 308).
"Niinkuin oli Nooan päivinä, niin on olevan maailman [sivu 27] lopussa." (Matt. 24: 37). Tutkistelussamme näemme vielä Abrahamin uskon valona ja elävänä varoituksena synnin keskellä, joka vanhurskaantui Jeesuksen veren kautta. Meille on kerrottu joitakin hänen uskonkokemuksiaan. Rajoitumme vain tässä mainitsemaan, että hän uskon kautta syntejä anteeksiantavaan Vapahtajaan saavutti vanhurskauden ja tuli siten kaikkien uskovaisten isäksi. "Rikas uskossa, jalo, horjumaton kuuliaisuudessaan ja nöyryydessään yksinkertaisessa pyhiinvaelluselämässään oli Aabraham viisas johtaja . . . Jumalan enkelit puhuivat ja vaelsivat hänen kanssaan kuin ystävä ystävän kanssa." (PP 130, 126). Hänen voittava uskonsa perustui päivittäiseen kuuliaisuuteen Jumalan tahdolle. Abrahamille ei usko ollut ainoastaan paljas opinkappale, vaan jatkuva läheinen yhteys taivaan ja jumalallisen vanhurskauden kanssa. Tämä vanhurskaus on kokemus; se eletään. Se pyrkii päivittäin todelliseen sydämen puhtauteen ja sopusointuun Jumalan tahdon kanssa. Mikään muu ei ole oikeaa uskoa. "Missä ei ainoastaan uskota Jumalan sanaan, vaan ollaan Hänen tahdolleen kuuliaisia, missä sydän jätetään hänelle ja tunteet kohdistuvat Häneen, siellä on uskoa - uskoa, joka vaikuttaa rakkaudessa ja puhdistaa sielun. Tämän uskon kautta sydän uudistuu Jumalan kuvan mukaan." (TKL 60). Mikä armon etuoikeus olikaan Abrahamin, Isakin, Jaakobin j.n.e. jälkeläisillä tuntiessaan isiensä uskon teot. Ja mitä muuta Jaakobin taistelu oli kuin varmuuden saamista vanhurskauttamisesta Kristuksen veren kautta. Kun Jaakob pitkän yön kamppailun jälkeen koko sielunsa tuskassa huudahti: "En päästä sinua ellet siunaa minua", oli hänen sanojensa sisältönä: Sinä, oi Jeesus, pue kuitenkin minut sinun vanhurskautesi pukuun!! Mikä syvä sielun nöyryys, mikä oman arvottomuuden tunne täyttikään tämän Jumalan miehen sydämen. Mutta minkä käsittämättömän arvon Kristuksen vanhurskaudelle tämä taistelu antoikaan synnin kuormittamalle sielulle. Voitko sinä rakas ystävä Jeesuksessa käsittää, miten suuri arvoinen on varmuus siitä, että syntisi on anteeksi annettu ja olet puettu pyhyyden pukuun? Hänen suurin sielun tuskansa oli pelko siitä, ettei hän tulisi vanhurskautetuksi. Hänen täytyi saada se varmuus. Tämä tietoisuus on kallis ja rakas sielulle. Se on vakuutus pyhimmästä ja ihanimmasta rauhasta Jumalan kanssa. "Sentähden meidän tulee viipyä vakavassa rukouksessa Jumalan luona niin kauan kunnes meillä on tämä varmuus." (1 T 163). [sivu 28]
Minä uskon ettei se ollut mikään tavallinen ilmiö, että Jaakob rakasti erikoisesti Joosefia. Joosefin luonteessa kuvastui nuo periaatteet ja kaipaus elämään, joka on Kristukseen kätketty. Vielä vuosituhansien synnin taistelun takaa kuuluvat tämän Jumalan miehen voimakkaat sanat, jotka osoittavat hänen elävän uskonsa: "Miten minä tekisin niin paljon pahaa ja rikkoisin Jumalaa vastaan." Nämä sanat ilmaisevat syvän tietoisuuden Jumalan lain pyhyydestä ja vanhurskaudesta. Ja ne osoittavat myös, miten syvä vakaumus Joosefilla oli pyhän elämän välttämättömyydestä. Usko Jeesukseen ja hänen uhriinsa ja Hänen vanhurskauteensa oli antanut hänelle tämän elämän ihanteen ja voiman. Itsekieltäymys, itsensä uhraus, hyvyys, rakkaus, kärsivällisyys ja sielun suuruus ovat sellaisen uskon hedelmiä.
Mikä suuri opetus saadaankaan tästä suuresta totuudesta uskon vanhurskaudesta tutkimalla noiden suurten uskonpuhdistajien elämää kuten: Mooseksen, Joosuan, Elian, Elisan, Nehemian, Esran, Johannes Kastajan j.n.e. Näiden henkilöiden elämä, jotka uhrasivat elämänsä Jumalan suuren asian takia, koroittaakseen jälleen pelottomasti Israelin Jumalan kunniaa, on voimakas todistus uskon vanhurskauden muuttavasta voimasta henkilökohtaisessa elämässä Jeesuksen kalliin veren kautta.
Elia oli uskon mies. "Sellaista uskoa kaivataan nykyisessä maailmassa, uskoa, joka luottaa Jumalan lupauksiin." (PK157). Elian usko, joka sai taivaan sulkeutumaan ja avautumaan sekä tulen lankeamaan alas Jumalalta, oli seuraus tahdon alistamisesta Jumalan pyhille vaatimuksille.
Niin oli myöskin Johannes vanhurskauden saarnaaja. Me luemme hänestä nuo sisältörikkaat sanat: "Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa tykö. Ja hän käy Hänen edellään Eliaan hengellä ja voimalla, kääntääkseen isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielialaan, näin Herralle toimittaakseen valmistetun kansan." (Luuk. 1: 16-17). Johanneksen sanoman tuli saattaa kansa uudestisyntymykseen Kristuksessa, vanhurskauttamiseen uskon kautta kaikista synneistä.
Usko, joka rakkauden kautta on toimelias ja uskon kuuliaisuudessa tarttuu kiinni Jumalan lupauksiin, ei ole julkeutta. "Julkeus on oikean uskon jäljittelyä. Usko tarttuu Jumalan lupauksiin ja tuottaa kuuliaisuuden hedelmiä. Julkeus vetoaa myöskin Jumalan lupauksiin, mutta käyttää niitä kuin saatana synnin puolustukseksi. Usko olisi johtanut ensimmäiset [sivu 29] esivanhempamme luottamaan Jumalan rakkauteen ja kuuliaisuuteen Hänen lailleen. Julkeus johti heidät tämän lain rikkomiseen uskoessaan Jumalan suuressa rakkaudessaan pelastavan heidät synnin seurauksista. Se ei ole mitään uskoa, joka vetoaa taivaan suosioon noudattamatta sen velvollisuuksia, jolle ainoastaan laupeus on varmistettu . . . (DA 126). Tällainen usko, joka täydellisessä kuuliaisuudessa Jumalan tahdolle on tarttunut kiinni Jumalan lupauksiin, on ilmennyt näiden suurten Jumalan miesten elämässä.
Daniel oli sellainen Kristuksen seuraaja. Hänestä me luemme: "Nämä miehet olivat oppineet isiensä historiasta, että tottelemattomuus Jumalaa vastaan toi mukanaan häpeää, onnettomuutta ja turmion; ja Jumalan pelon hedelmänä ei ollut ainoastaan viisauden alku, vaan se oli myöskin perustana kaikelle menestykselle." (Biin. H.s. 28). Sellainen usko perustuu kuuliaisuuteen Herran käskyille. Pätsien liekit ja verenjanoisten leijonien mylvinä ei saanut heitä rikkomaan uskollisuuttaan. He tiesivät, että jos he tahtovat tulla vanhurskautetuiksi, heidän elämänsä täytyy olla sopusoinnussa lain vaatimusten kanssa. Ja miten Jumala tämän uskon tunnusti? Hän täytti lupauksensa heille heidän uskonsa mukaisesti.
Vielä meillä on esimerkkejä muista kuuliaisista lapsista Jumalan pyhässä sanassa, jotka sydämessään etsivät ja kaipasivat Kristuksen vanhurskautta ja puhtautta. Oli niitä, jotka lankesivat syvälle syntiin, mutta nousivat ylös lankeemuksestaan ja hartaasti katuen tarttuivat kiinni Jeesuksen vanhurskauteen. He elivät uskossa ja sen voimasta saivat voiton eläen voittoisaa elämää voittaen kaikki kiusaukset. Näiden joukossa on Daavidin pelastus ja hänen valtaistuimensa vahvistaminen aina ikuisuuteen asti ihmeellinen osoitus Jumalan käsittämättömästä rakkaudesta ja armosta, ja uskon kautta saavutetusta vanhurskaudesta syntisen elämässä. Daavid katsoi uskossa Jeesukseen ja sai Hänen kauttaan vanhurskauttamisen kaikista synneistään. Hän sanoo: "Ja minä tunnustin syntini Sinun edessäsi, enkä peittänyt pahaa tekoani. Minä sanoin: 'minä tunnustan Herralle rikokseni', - niin Sinä annoit anteeksi minun syntini vääryyden, Sela." (Ps. 32:5). Tässä ilmenee tunnustuksen suuruus. Daavid ei rukoillut ainoastaan syntien anteeksiantoa vaan myöskin puhdasta sydäntä. Hän tunnusti katumuksen ja anteeksiannon välttämättömyyden, mutta hän näki myöskin, että hänen vanhurskauttamisensa Jeesuksen veren kautta vaatii puhdasta elämää. [sivu 30] Tämä tieto se oli, joka antoi iloa ja rohkeutta Paavalille, Johannekselle, Pietarille ja kaikille marttyyreille antamaan mieluummin elämänsä kuin kääntää selkänsä tälle Jumalan ihmeelliselle rakkaudelle.
Paavali kirjoittaa evankeliumin voimasta syntisen vanhurskauttamisesta Jeesuksen veren kautta: "Koska me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." (Room. 5: 1). "Kääntynyt sielu laulaa uutta laulua . . . Hän on Jumalan edessä katunut rikkomustaan jumalallista lakia vastaan ja uskonut Kristukseen, joka kuoli ihmisen vanhurskattamisen tähden . . . Mutta joka päivä tulee hänen uudistaa pyhityksensä . . Voittoisasti hänen tulee taistella vanhoja tottumuksia, synnynnäisiä taipumuksia vastaan, ja Kristuksen voimassa hänen täytyy aina olla valveilla niitä vastaan saadakseen voiton." (Ges.d. A..s. 452). "Me tarvitsemme voimaa korkeampaan ja puhtaampaan elämään."
Jos vielä tutkimme Todistusmajan ja sen palveluksen merkitystä, niin lyhyesti sanoen oli koko Vanhantestamentin pyhäkköpalvelus esikuva vanhurskauttamisesta uskon kautta Jeesuksen veressä. Ja ainoastaan uskon kautta Jeesuksen vereen sai Israel anteeksi syntinsä. Todistuksen maja itse liinaisine verhoineen, peitteineen ja kullattuine tankoineen saarnasi ja ilmaisi kansalle tämän suuren totuuden. Kaikkialla ilmeni Kristuksen suuri armo syntistä kohtaan ja Jumalan vanhurskaus. Kultaiset kynttiläjalat (2 Moos. 25: 31-37. Ilm. 1: 12-20), näkyleivät, suitsutusalttari, armoistuin (2 Moos 25: 30, Joh. 6: 48, 3 Moos. 24: 5. 1 Kor. 10: 17. Ilm. 8: 3-4. 2 Moos. 30: 9, 3 Moos. 10: 1-9. Jes. 64: 6.) Näiden suurten armon esikuvien lisäksi oli vielä Jumalan laki, taivaan vanhurskauden lippuna. Tämän vanhurskauden mukaan kaikki tuomittiin. Tämä myöskin tuomitsi syntisen, mutta oli myöskin todistuksena vanhurskaudesta, jonka uskova saa omistaa uskon kautta Jeesukseen pyrkiessään pyhään vaellukseen ja sopusointuun pyhän käskyn kanssa. Nämä kaikki olivat varjoja taivaallisista asioista. Mitkä suuret, ikuiset totuudet paljastuvatkaan sielumme silmien eteen ajatellessamme, että oikea ja todellinen lunastustyön viimeinen palvelusosa alkoi taivaan pyhäkössä v. 1844. Nuo esikuvat antavat vain heikon käsityksen siitä suuresta vanhurskauttamistyöstä Jeesuksen veren kautta, joka nyt tehdään taivaallisessa pyhäkössä. (Heb. 9). [sivu 31]
Yhä uudelleen tulee synnin painaman sielumme eteen tuo iankaikkinen totuus, jota koko maailmankaikkeus ihmetellen katselee, uskossa kätketty Jeesuksen sovittavaan vereen. Ja tuo suuri aika v. 1844 aina armon ajan loppuun on erikoinen etuoikeus Jumalan kansalle tänä aikana. Jumalan Hengen avulla tulisi meidän antaa tämän suuren totuuden tulla eläväksi ja muuttavaksi voimaksi elämässämme. Mutta juuri tämän on viimeinen seurakunta laiminlyönyt, niinkuin tulemme näkemään tutkistelumme kolmannessa osassa. [sivu 32]
Me elämme synnin historian sekavinta aikakautta. Rakkaat lukijat! Maailma on tullut kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssijaksi. Synti on saanut suuren vallan ja laajuuden. Ja keskellä tätä turmeltunutta ja tuomiolle kypsynyttä maailmaa on adventtikansa kutsuttu muodostamaan täydellistä luonnetta uskon vanhurskauden kautta. Tämä kansa sai valon koko nykyisestä totuudesta, täydellisestä lunastuksen tiestä ja Jeesuksen vanhurskauden saavuttamisesta. Se sai profetian hengen Todistukset ikuisen totuuden neuvonantajaksi. Se tiesi Jumalan lain läheisen suhteen Jeesuksen veren sovittavan voiman kanssa; mutta kolmenenkelin sanoman todellista sisältöä se ei koskaan täydellisesti tuntenut. Sen todellinen sisältö ei ole kirjaimellisesti se, mikä on Ilm. 14: 6-9, vaan se on tuo vuosituhansien vanha sanoma vanhurskauttaminen uskon kautta syntejä anteeksiantavaan Vapahtajaan. Siitä luemme: "Useat ovat kirjoittaneet minulle ja kysyneet, onko sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta kolmannen enkelin sanoma. Minä olen vastannut: "se on kolmannen enkelin sanoma todellisuudessa." (RH 1.4.1890).
Pyydän kaikkia rakkaita jäseniä erikoisella huomaavaisuudella tutkimaan tätä lukua. Nämä totuudet ovat meille suuresta merkityksestä valmistautumisessamme ehtoosadetta varten. Ylläoleva todistus antaa meille uusia ajatuksia. Ja Jumalan kansana tahdomme vielä lähemmin tutkia sen merkitystä. [sivu 33]
Niinkuin jo edellä esitetystä todistuksesta näemme, että kolmannen enkelin sanoman sisältö on vanhurskauttamus uskon kautta Jeesukseen. Ja tämä sanoma (s.o. kolmannen enkelin sanoma) valaisee suuren huudon aikana koko maan kirkkaudellaan. Mutta kolmatta enkeliä tukee taivaasta tuleva "toinen enkeli ", joka valaisee maan kirkkaudellaan. Tämä "toinen enkeli " ei tuo mitään uutta sanomaa mukanaan, mutta se antaa kolmannelle enkelille voimaa ja valtaa. Lue HK 307-308. Tästä me näemme sen, että Ilm. 18 luvun enkeli merkitsee kolmannen enkelin sanoman erikoista julistusta suuren huudon aikana. Ja profetian hengen kautta voimme tietää, että kolmannen enkelin suuri huuto julistaa vanhurskauttamista uskon kautta Jeesukseen. Lue huolellisesti tämä ote todistuksista. "Koetuksen aika on juuri tulemaisillaan, sillä kolmannen enkelin voimakas huuto on alkanut syntejä anteeksiantavan Lunastajan, Kristuksen vanhurskauden ilmaisemisella. Tämä on sen enkelin valon alkua, jonka kirkkaus tulee täyttämään koko maan. (RH 22.11.1892). Tämä todistus ilmaisee lyhyin sanoin koko tämän suuren sanoman sisällön ja merkityksen. Mutta se on todella kolmannen enkelin sanoman todellinen sisältö. Tämä sanoma näytti olevan lisäys kolmanteen sanomaan. Lue HK 308. Tällä enkelillä on sanoma, jonka meidän tulisi tuntea, vanhurskauttamus uskon kautta, jota Adventistit eivät ota vastaan, (sen tulemme vielä selvemmin näkemään), sentähden näyttää se olevan lisäys. Sanamuodoltaan se ei näytä olevan kolmannen enkelin sanoma. Mutta se on sen todellinen sisältö ja arvo. Kolmannen enkelin sanoman tulisi aikaansaada tämä sanoma. Ah, mikä valon täyteys säteileekään tästä viimeisestä työstä. Kaikki eivät tunne välttämättömäksi tulla vanhu[r]skautetuiksi Jeesuksen veren kautta. Tämä sanoma on tarkoitettu "Herättämään Jumalan kansaa, paljastamaan heidän luopumuksensa ja johtamaan innokkaaseen katumukseen, että he voisivat olla Jeesuksen läsnäolon suosimia ja valmistuneita kolmannen enkelin suurelle huudolle." (Tod. s. 40).
Tämän enkelin koko valon täyteys on kätkettynä tähän sanomaan. Meidän täytyy saavuttaa vanhurskaus uskon kautta Jeesukseen. Meidän täytyy uskon kuuliaisuudessa olla Kristuksen kanssa kätkettynä Jumalassa. Jumala lahjoittakoon seurakunnalleen tämän täyden valon ja armon.
Tutkikaamme seuravaa hyvin tarkoin ymmärtääksemme tämän enkelin koko sanoma. Tämä sanoma vanhurskauttamisesta [sivu 34] uskon kautta annettiin marraskuussa 1888 Mineapolissa Kenraalikonferenssille. Mutta tahdon korostaa sitä, että tämä sanoma annettiin Jumalan kansalle, että se ehtoosateessa loistaisi koko maailmalle. Se annettiin Adventisteille, johtaakseen tämän kansan voittoon, uskossa Kristukseen, kolmannen enkelin sanomassa ja varjellakseen sitä turmiosta. V. 1887 annettiin todistus seurakunnalle, joka osoitti sille suuren vaaran, jossa se oli. Tässä seuraa muutamia näitä todistuksia ja pyydämme lukijoita huolellisesti niitä tutkimaan, ymmärtääkseen, miksi seurakunta joutui hyljättäväksi. Niin pitkälle kuin Herra antaa meille armoa nähdäksemme tämän sanoman julistamisen tarpeellisuuden, niin näemme seuraavat todistukset mitä läheisimmässä yhteydessä Mineapolin konferenssissa tapahtuneiden asioiden kanssa. Ja ne ovat valmistavia sanomia niille sanomille, joita annettiin 1888 tässä konferenssissa, jotka sanomat olivat "sanomia uskon vanhurskaudesta ".
Todistukset, joita vuotta ennen, siis 1887 annettiin kenraalikonferenssille, ovat toistuvia varoituksia määrättyjä asioita vastaan seurakunnassa. Seurakunta oli silloin suuressa vaarassa; siinä vallitsi muodollisuus ja kuolleet seremoniat, ja opinkappaleet ja uskonkokemukset puuttuivat. Niinkuin tiedetään, annettiin Jumalan Hengen kautta koko vuotena 1887 varoituksia varoitusten jälkeen, jotka julkaistiin Rev. and Heraldissa.
Seuraavasta todistuksesta näemme, miten kriitillisessä tilassa silloin seurakunta oli. "On liian paljon muodollisuutta seurakunnassa. Sielut hukkuvat valon ja tiedon puutteesa. Meidän tulisi olla niin läheisessä yhteydessä valon lähteen kanssa, että meistä tulisi kanavia, josta valo virtailee maailmalle . . . Ne, jotka sanovat olevansa Jumalan sanan johdossa, voivat olla varmoja uskonsa todistuksesta ja kuitenkin ovat tuon prameilevan viikunapuun kaltaisia, joka maailman silmissä komeilee lehdillään, mutta kuitenkin ovat hedelmättömiä Mestarin niitä siitä etsiessä." RH 15. 2. 1887).
Jumalan kansan tulisi olla yhteydessä valon kanssa, että he voivat olla valon kanavia maailmalle. Tällä ei ole vähempää merkitystä kuin se, että Jumalan kansa elää valon mukaan, jota sen tulee maailmalle julistaa. Sentähden täytyy uskon vanhurskauden olla Jumalan kansalle elävänä lähteenä, niin että maailma voisi vastaanottaa tämän valon. Mutta että se juuri tässä asiassa puuttuu, todistaa seuraava todistuksen paikka: [sivu 35]
"Samalla kun valo on jatkuvasti himmennyt, ei seurakunta ole mennyt eteenpäin. Hieno kulta on jatkuvasti tummentunut; kuolonkankeus ja muodollisuus on tunkeutunut sisään, joka on surkastuttanut seurakunnan voiman. Etuoikeudet ja tilaisuudet eivät ole saaneet johtaa Jumalan seurakuntaa ylöspäin ja eteenpäin puhtaudessa ja pyhyydessä. Jumalan heille uskomien lahjojen uskollinen käyttäminen olisi lisännyt niitä suuresti. Jolle on paljon annettu häneltä paljon vaaditaan. Ainoastaan sellaiset, jotka ottavat vastaan Jumalan meille antaman valon antaen sille arvoa sekä asettaen sen korkeaan ja jaloon asemaan itsekieltäymyksessä ja itseuhrauksessa, tulevat valon kanaviksi maailmalle . . . Meille on ilmaistu, että uskomme ei ole sopusoinnussa valon ja totuuden kanssa, joka on meille lahjoitettu. Meillä ei tule olla puolisydämistä uskoa, vaan täydellinen usko, joka rakkauden kautta on toimiva ja joka puhdistaa sielun. "Sinun tulee rakastaa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi." Teettekö tämän? Useat eivät tätä tee eivätkä ole sitä tehneet. . . He eivät vielä koskaan ole antaneet sydäntään Jumalalle. Kristus ei ole heissä. Totuus ei ole heissä. Synti, erehdykset ja vääryys ovat ottaneet sen paikan. Jumalan sanaa ei ole uskottu eikä seurattu . . . Loppu on lähellä. Nouskoon seurakunta ylös! Kokekoot yksityiset jäsenet sydämessään Jumalan valmistavaa voimaa, niin silloin tulemme huomaamaan Jumalan Hengen syvän vaikutuksen. Syntien anteeksiantamus ei ole ainoa Kristuksen kuoleman tulos. Hän ei uhrannut taivaallista uhria ainoastaan syntien pois ottamiseksi, vaan myöskin sentähden, että ihmisen luonne tulisi asetetuksi ennalleen ja tulisi synneistään ja turmeltuneisuudestaan kaunistetuksi ja valmistetuksi Jumalan läsnäoloa varten.
Meidän tulisi osoittaa uskomme teoissamme . . . Rakkaus, oi miten vähän rakkautta meillä on - rakkautta Jumalaan ja toinen toisiimme! Sydämissämme asuva Jumalan sana ja totuuden Henki eroittaa meidät maailmasta. Totuuden muuttumattomat periaatteet ja rakkaus liittävät sydämet toisiinsa . . . Öljymäellä Jeesus julisti selvästi: "Kun laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useampien rakkaus.' Hän puhuu eräästä luokasta, joka on langennut korkealta asemalta. Antakaamme tämän kaltaisten lausuntojen juhlallisella, tutkistelevalla voimalla tunkeutua sydämiimme. Missä on into ja uskollisuus Jumalaan ja sopusointu sen suuren totuuden kanssa, johon sanomme uskovamme? Maailman synnit, rakkaus joihinkin helmasynteihin on hävittänyt [sivu 36] sydämestä rakkauden rukoukseen ja pyhien asioiden tutkisteluun. Muodolliset ulkonaiset menot jatkuvat säännöllisesti, mutta missä on Jeesuksen rakkaus? Hengellisyys on kuolemaisillaan. Alkaako totuuden lamppu sammua pimeyteen kun ei sitä täytetä armon öljyllä?" (5 T 534-38, Basel 1.3.1887).
Miten juhlalliset ja valtavat sanomat nämä ovat Jumalan kansalle ja miten selvästi näistä riveistä ilmenee sen tarpeet. Epävanhurskaus saa vallan; usko häviää; Jumalan Henki ei saa hallita seurakuntaa; kuollut, uskonnollinen muodollisuus on ottanut elävän uskon ja toiminnan paikan. Koko tämän 1887 vuoden ajan sai seurakunta monia varoituksia. Nämä sanomat olivat suuresta merkityksestä ja oli niiden tarkoituksena herättää seurakunta hengellisestä kuolemastaan. Sentähden ihmettelemme Jumalan suurta kärsivällisyyttä seurakuntaansa kohtaan ja hämmästymme niin pitkäaikaista, syvää poikkeamista totuuden iankaikkisista periaatteista ja Jumalan rakkaudesta. Mutta kuulemme edelleen.
Rakkaudessaan Jumala erikoisesti kääntyi tässä ihanassa sanomassa seurakuntansa puoleen. Herra tahtoi varjella seurakuntaansa suuresta lankeemuksesta ja sen seurauksista, lähettäen vielä sen jälkeen sanoman vanhurskauttamisesta uskon kautta Kristukseen, jonka kautta maa valkenisi Hänen kirkkaudestaan.
Älkäämme unohtako, että sen sanoman olisi silloin tullut synnyttää seurakunnassa uskonpuhdistuksen, joka tuli paljon myöhemmin ja paljon vaikeimmissa olosuhteissa s.o. täydellisen lankeemuksen jälkeen. Sanoman ja työn ydin oli saada seurakunta ymmärtämään kolmen enkelin sanoman todellinen merkitys ja valmistautumisensa ehtoosateelle ja johtaa se todelliseen pyhään elämään Jeesuksessa. Seurakunnan tuli ottaa vastaan valo. Jumalan tarkoitus oli johtaa koko seurakunta Kristuksen vanhurskauteen ja sen kautta ehtoosateessa täyttää aikeensa. Me tulemme näkemään, tunsiko seurakunta tätä Jumalan aikomusta, ottiko se sanoman vastaan uskon vanhurskaudesta, muodostuiko se pyhäksi ja puhtaaksi kansaksi, tullen siksi kanavaksi, jonka kautta Herra voi maailmalle lähettää sanoman vanhurskaudesta uskon kautta Jeesukseen? Yhä pakottavammaksi tuli sentähden sanoma.
Maalisk. 22 p. 1887 antoi Herra suoran ja juhlallisen varoituksen seurakunnalle. "Suurin ja pakottavin tarpeemme on herääminen todelliseen hurskauteen. Ensimmäinen työmme tulisi olla tämän etsiminen. Tulee tehdä todellisia ponnistuksia Herran [sivu 37] siunausten saamiseksi, ei sentähden ettei Herra olisi halukas niitä antamaan, vaan sentähden, ettemme ole valmistuneet niitä vastaanottamaan . . . Seurakunnassa on henkilöitä, jotka eivät ole valmistuneita eivätkä ole liittyneet voittoisaan rukoukseen. Meidän täytyy henkilökohtaisesti tehdä tämä työ. Meidän tulee rukoilla enemmän ja puhua vähemmän. Epävanhurskaus on saanut vallan. Kansaa tulee opettaa, ettei se tyydy muodolliseen hurskauteen ilman henkeä ja voimaa . . .
Meillä on paljon enemmän pelättävää sisäpuolelta kuin ulkopuolelta. Seurakunnan sisäpuolelta tulevat esteet voimaan ja edistymiseen ovat paljon suuremmat kuin maailmasta tulevat. Saatana ei pelkää mitään niin paljon kuin sitä, että Jumalan kansa valmistaisi tien poistamalla jokaisen esteen, niin että Herra voisi vuodattaa Henkensä kaipaavalle ja katuvalle seurakunnalle. Jos saatanalla olisi vapaus, ei tulisi ajan loppuun asti minkäänlaista herätystä ei suurta eikä pientä. Mutta me emme ole tietämättömiä saatanan aikeista. On mahdollista vastustaa hänen valtaansa. Kun tie on valmistettu Jumalan Hengelle, on siunaus tuleva. Saatana ei voi pidättää Jumalan siunausten virtoja, jotka Jumala kansalleen lähettää, vaikka hän voisi sulkea taivaan, niin ettei mitään sadetta tulisi maan päälle. Pahat ihmiset ja saatana eivät voi estää Jumalan työtä eikä sulkea Hänen läsnäoloaan Jumalan lapsilta jos he alistuvaisina, murtunein sydämin tunnustavat syntinsä ja hylkäävät ne, tarttuen uskossa Hänen lupauksiinsa. Jokaista kiusausta ja vastustavaa vaikutusta, julkista tai salaista, voidaan menestyksellisesti vastustaa, "ei väellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot ". Millainen on asenteemme tänä vakavana aikana? Ah, millainen ylpeys pääsee valtaan seurakunnassa, mikä epäjumalanpalvelus, mikä petos, mikä rakkaus vaatteisiin, mikä kevytmielisyys ja kaipuu etusijoille! Kaikki nämä synnit ovat pimittäneet hengen, niin ettei käsitetä ikuisia asioita." (RH 22. 10. 1887).
Tästä todistuksesta kirjoittaa A. G. Daniels 1929: "Miten surullista, että tämä suuri sanoma on niin kauan ollut poissa haudattuna! eikö nyt ole aika kääntää uudelleen Jumalan kansan huomio tähän sanomaan, kuten Esra esiintoi tuon unohdetun kirjan, Mooseksen lain, ja luki sieltä Israelille annetut säännöt?"
Hämmästyksellä luemme tuon miehen tunnustuksen, joka koko ajan oli tietoinen tästä sanomasta. Hän tunnusti: Seurakunta ei ottanut vastaan profetian hengen sanomaa seurakunnalle. [sivu 38] Daniels oli monivuotinen Seitsemännen Päivän Adventistien kenraalikonferenssin puheenjohtaja ja kuoli joitakin vuosia sitten. Hänen kirjoituksestaan siitä ajasta ja profetian Hengen sanoman tärkeydestä, näemme mikä suuri merkitys sillä on täytynyt olla Jumalan kansalle tuona aikana 1888. Hän itse uskoi tämän sanoman uudelleen elävöitymisen tarpeellisuuteen.
Tahdomme edelleen tutkia, miten muodostui tämän sanoman vastaanottaminen tai hylkääminen.
Jouluk. 13. 1887 sai seurakunta vielä seuraavan varoituksen: "On suuri ero todellisen ja näennäisen yhteyden kanssa Kristuksessa uskon kautta. Uskonnon tunnustaminen tuo ihmisen seurakuntaan, mutta tämä ei ole vielä mikään todistus siitä, että hän on elävässä yhteydessä elävän viinipuun kanssa . . . Kun tämä läheinen yhteys on muodostunut, ovat syntimme asetetut Jeesuksen päälle. Hänen vanhurskautensa on tullut meidän omaksemme. Hän on tullut meidän tähtemme synniksi ja me olemme Hänessä saaneet Jumalan vanhurskauden . . .
Pahan valta on niin yhdistynyt inhimilliseen luontoon, että kukaan ei voi sitä voittaa muuten kuin Kristuksen kautta. Hänen yhteydessään saamme me hengen voimaa. Kun meillä on Kristuksen henki, kannamme me vanhurskauden hedelmiä . . .
Yhteys Kristuksen kanssa elävän uskon kautta on kestävää; kaikkien toisten yhteyksien täytyy hävitä. Kristus on ensin valinnut meidät maksaessaan äärettömän hinnan lunastuksestamme. Todellinen uskova valitsee Kristuksen ensimmäiseksi ja viimeiseksi ja parhaimmakseen kaikissa asioissa. Mutta tämä yhteys maksaa meille jotakin . . . Kaikkien, jotka tekevät tämän liiton, täytyy tuntea Kristuksen sovittavan veren tarpeen. Heidän täytyy kokea sydämen muutos. Heidän täytyy asettaa tahtonsa Jumalan tahdon alaiseksi. Sisäisten ja ulkonaisten esteiden takia syntyy taistelu. Se on tuskallinen eroittamistyö . . . Ylpeys, itsekkyys, turhuus, maailmallisuus kaikissa muodoissaan täytyy tulla voitetuksi, jos tahdomme tulla Jeesuksen yhteyteen . . ." (RH 13.12.1887).
Jos huolellisesti tutkimme kaikkia näitä todistuksia, niin silloin varmaan ymmärrämme niiden tarkoituksen. Niiden tarkoitus oli johtaa kansaa näkemään tuon suuren tarpeen olla yhdistettynä Kristukseen sekä jättämään syntinsä ja henkilökohtaisessa elämässään eroamaan maailmasta.
Näiden valmistavien sanomien jälkeen annettiin marraskuussa kenraalikonferensille Mineapolissa tuo suuri sanoma [sivu 39] vanhurskauttamisesta uskon kautta mitä juhlallisimmalla tavalla. Tämän sanoman julistamisella alkoi suuri huuto. Huomaa: sen julistamisella. Tämän julistamisella tarkoitus on, että kansa ottaisi sen vastaan ja eläisi sen mukaan. Juuri tämä periaatteellinen totuus puuttui seurakunnalta. Seurakunnan valmistamiseksi tätä juhlallista ja erikoisen tärkeätä sanomaa varten uskonvanhurskaudesta Jeesuksen veren kautta, ilmaistiin sille kauhistuttava tilansa. Herra antaa tässä sanoa:
"Jokaisen seurakunnan jäsenen tulisi asettaa itselleen tuo vakava kysymys: Millaisia olemme Jumalan edessä sanoessamme olevamme Kristuksen seuraajia? Loistaako valomme maailmaan kirkkaina, kestävinä säteinä? Olemmeko kansana vakavasti pyhittäytyneet Jumalalle? Olemmeko säilyttäneet yhteytemme valon lähteeseen? Eikö Kristuksen seurakunnassa ole rappiotila tuskallisen näkyväinen? Hengellinen kuolema on tullut kansaan, jonka tulisi osoittaa puhtautta ja pyhyyttä vakavimman uskollisuuden kautta totuuden asialle. Tosiasia koskien Jumalan kansaksi tunnustautuvan kansan todellista tilaa ilmaisee heidän tunnustuksensa, että määrätty voima on katkaissut kaapelin, jolla se oli ankkuroitu ikuiseen kallioon ja ajelehtii se nyt merellä ilman kompassia ja peräsintä." (RH 24. 6. 1888).
Tämä sanoma osoittaa vakavasti seurakunnan tilan v. 1888. Sentähden on seuraava sanoma suuresta merkityksestä, sillä se osoittaa millä tavalla ainoastaan seurakunta jälleen pääsee ankkuroitumaan kallioon. Meidän täytyy muistaa, että seurakunta v. 1888 oli eronnut Kristuksesta. Rakkaudessaan koetti Jumala uudelleen ankkuroida sen tähän kallioon. Sen tuli jälleen kääntyä takaisin voiman lähteelle ja todelliseen hengelliseen elämään, jos se haluaa tulla pelastetuksi. Ja tämä oli mahdollista ainoastaan ottamalla vastaan sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta syntejä anteeksiantavaan Vapahtajaan. Tämä sanoma on niin suuresta merkityksestä seurakunnalle, ja meidän täytyy kysyä itseltämme: Miten me uskonpuhdistusliikkeenä tähän suhtaudumme? Siitä myöhemmin.
Rakkaudessaan Jumala osoitti yksinkertaisen paluutien. Se oli kätkettynä Jeesuksen vanhurskauden vastaanottamisessa. Me luemme:
"Ei ole kylliksi tuntea yksin totuuden pääpiirteet. Teidän täytyy kohdata kansa sen elämän kautta, joka on Jeesuksessa. Teidän työnne tulee menestykselliseksi vasta silloin, kun Jeesus [sivu 40] viipyy luonanne, sillä Hän on sanonut: "Ilman minua ette voi tehdä mitään ". Jeesus seisoo ovella ja kolkuttaa. Hän kolkuttaa sydämesi ovelle; ja kuitenkin tästä huolimatta jotkut jatkuvasti sanovat: Minä en voi Häntä löytää. Hän sanoo: Minä seison täällä ja kolkutan. Miksi ette avaa ovea ja sano: Tule rakas Herra sisälle! Minä olen niin onnellinen löytäessäni näin yksinkertaisesti Jeesuksen . . . Avaa ovi nyt ja puhdista sielun temppeli kaikista ostajista ja myyjistä ja kutsu Herraa tulemaan sisälle.
Sano Hänelle: Minä tahdon rakastaa sinua koko sydämestäni. Minä tahdon tehdä vanhurskauden tekoja. Minä tahdon olla kuuliainen Jumalan laille. Silloin tulette tuntemaan koko Jeesuksen läsnäolon rauhan." (RH 28.8.1888).
Tästä me näemme selvästi Jumalan koettaneen saada aikaan seurakunnassa hengellistä herätystä ja uskonpuhdistusta. Ja tämän sanoman tuli johtaa herätykseen ja uskonpuhdistukseen, s.o. takaisin totuuteen. Ainoastaan ikuisuus on kerran ilmaiseva, mikä tappio sielulle ja seurakunnalle on sellaisen juhlallisen sanoman hylkääminen.
V. 1888 marraskuussa pidetyssä kenraalikonferenssin kokouksessa käyttivät edustajat osan aikaa huolellisesti tutkiakseen sanomaa vanhurskautta uskon kautta. Tämän kokouksen aikana tuli tämä sanoma selvästi kansalle kirkastetuksi. Jumala antoi muutamille miehille tehtäväksi julistaa sitä. Tästä me luemme:
"Jumala on lähettänyt tuon kalliin sanoman kansalleen vanhimpien Waggonerin ja Jonesin kautta. Tämä sanoma on tarkoitettu maailmalle koroittamaan ja ylentämään yli kaiken Vapahtajaa, uhria syntisten edestä. Se johtaa mieleen uskon vanhurskauden takuun; se kutsuu kansaa ottamaan vastaan Kristuksen vanhurskauden, joka ilmenee Jumalan käskyjen kuuliaisuudessa. Monet ovat menettäneet näkyvistään Kristuksen; heidän tulee nostaa katseensa Hänen jumalaiseen olentoonsa, Hänen ansioonsa ja Hänen muuttumattomaan rakkauteensa inhimillistä perhettä kohtaan. Hänen käsiinsä on annettu kaikki valta, että Hän jakaisi runsaita lahjoja ihmisille, jotka vastaanottavat tuon arvaamattoman lahjan Hänen oman vanhurskautensa avuttomille ihmisille. Tämä on sanoma, jonka Jumala on käskenyt julistaa maailmalle. Tämä on kolmannen enkelin sanoma, jota julistetaan suurella huudolla ja jota seuraa suuri voima Pyhän Hengen vuodatuksessa." (TM 91).
Tässä jälleen näemme vahvistuksen siihen, että tämä on [sivu 41] kolmannen enkelin sanoman sisältö, joka ehtoosateessa julistetaan. Tätä sanomaa julistetaan ehtoosateessa. Tätä sanomaa seuraa Pyhän Hengen voima. Mikä valon täyteys loistaakaan tiellemme, veljet ja sisaret, tätä ajatellessamme. Miten tärkeää onkaan siis tutkistelumme ja sellaisen sanoman julistaminen. Veljet, jotka olette tässä uskonpuhdistustyössä. Pyydän koko sydämestäni: Tutkikaa sitä, vastaanottakaa se. Eläkää siinä! Pyhittäkää itsenne! Omistakaa Kristuksen vanhurskaus! Asettukaa kohta Pyhän Hengen johtoon. Uhratkaa oma minänne. Antakaa Jeesuksen olla ainoana vanhurskautenanne. Tähän on yksin meidän tulevaisuutemme kätkettynä. Miten äärettömän tärkeää sentähden onkaan, että kaikki tulevat tuntemaan viimeisen armonsanoman todellisen sisällön. Mutta palaamme vielä v. 1888 konferenssiin.
Tälle konferenssille tuli sanoma uskon vanhurskaudesta täynnä jumalallista siunausta. Tämä sanoma loi uuden ajanjakson työn päättämiselle. Se ilmaisi kolmen enkelin sanoman, sekä myöskin suuren huudon todellisen sisällön. Kertaamme vielä kerran tuon todistuksen paikan Kristuksen vanhurskaudesta, joka muodostaa kolmen enkelin sanoman:
"Koetuksen aika on juuri tulossa, sillä kolmannen enkelin suuri huuto on alkanut syntejä anteeksiantavan Lunastajan, Kristuksen vanhurskauden ilmaisemisella. Tämä on sen enkelin valon alkua, jonka kirkkaus tulee täyttämään koko maan." (RH 22.11.1892).
Eräs toinen todistus sanoo vielä: "Useat ovat minulle kirjoittaneet ja kysyneet, josko sanoma uskonvanhurskaudesta on kolmannen enkelin sanoma. Minä olen vastannut: 'Se on todellisuudessa kolmannen enkelin sanoma'. (RH 1.4. 1890).
Tämä selitys on niin varma. Siihen sisältyy syvä merkitys. Tässä on meille varmasti vahvistettu, että vanhurskauttamus uskon kautta ja kolmannen enkelin sanoma on yksi ja sama asia. Se on Ilm. 14: 6-12 sanoman todellinen sisältö. Se on sydän. Se on se, jonka tulee meidän elämässämme ilmetä. Se on paljon enemmän kuin me hetkessä voimme nähdä. Siinä näemme sielun muuttumisen välttämättömyyden Kristuksen kuvan kaltaiseksi. Kun sillä on sama merkitys kuin kolmannen enkelin sanomalla, silloin sen tehtävänä on johtaa Jumalan kansa täydelliseen vanhurskauttamiseen Vapahtajan sovintoveren kautta. Tästä kansasta Johannes kirjoittaa: "Tässä ovat ne, jotka pitävät [sivu 42] Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." (Ilm. 14: 12). Mikä käsittämättömän syvä sanoma tämä onkaan, sitä ajatellessamme.
Mikä käsittämättömän syvä sanoma aukeneekaan tässä silmäimme ja ymmärryksemme eteen. Mikä valon runsaus olisikaan vuotanut seurakunnalle, jos se olisi ottanut sen vastaan 1888.
Siunauksen täyteydestä, joka tulee uskon kautta Jeesuksen vereen, puhuu Paavali Room. 5 luvussa: "Koska me olemme siis uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta." Tämä koettuna ja elettynä jokapäiväisessä elämässä saattaa syntisen jälleen Kristuksen kautta armonetuoikeuksiin. Syntisen ainoa tie vanhurskauteen on uskon tie. Uskon kautta voidaan hänen ansiokseen lukea Jumalan Pojan kuuliaisuus. Kristuksen vanhurskaus on asetettu virheellisen ihmisen sijaan; ja Jumala ottaa hänet vastaan, antaa anteeksi, vanhurskauttaa uskovan ja katuvan sielun; Hän kohtelee häntä niinkuin hän olisi vanhurskas ja rakastaa häntä niinkuin Poikaansa. Mutta tämä tapahtuu silloin, kun usko on luettu vanhurskaudeksi. Ja tuo armoitettu sielu kulkee armosta armoon ja valosta suurempaan valoon. Tämä on ainoa tie, jolla me voimme pelastua. Mikä syvä rakkaus ja ääretön armo.
Tämän sanoman juhlallisesta sisällöstä luemme vielä: "Tämä nykyinen sanoma vanhurskauttamisesta uskon kautta on sanoma Jumalalta. Se kantaa jumalallista tuntomerkkiä, sillä sen hedelmänä on pyhitys." (RH 3.9.1889). "Ihanin sävel, mikä lähtee ihmishuulilta, on vanhurskaus uskon kautta ja Kristuksen vanhurskaus." (RH 4.4.1895). "Kristuksen vanhurskaus on puhdas, valkoinen helmi; siinä ei ole vikaa, ei ryppyä, ei velkaa. Tämän vanhurskauden me voimme omistaa." (RH 8.8. 1899).
Miten ikävöiden Herra katseleekaan sieluja, jotka tuntevat tämän suuren totuuden ja sen etuoikeuden, ottaen sen vastaan omistaakseen sen itselleen. Sillä tämä tie on ainoa pääsytie lapseuteen. Vasta silloin ihminen vastaan otetaan, kun hän on vanhurskautettu Kristuksen kautta. Miten harvat tuntevatkaan tämän tien. Toiset eivät halua ollenkaan tietää mitään tästä tiestä sentähden, kun se vaatii täydellistä oman minän kukistamista. Sentähden seurakunta sen myöskin hylkäsi v. 1888, vaikka se niin selvästi annettiin sinä vuonna kenraalikonferenssille ja enemmistö johtavista miehistä ja seurakunta ei sitä vastaanottanut. Konferenssissa olleet jakautuivat kolmeen ryhmään. [sivu 43]
Toiset näkivät sanomassa suuren valon ja ottivat sen ilolla vastaan. Näille tämä merkitsi elämässä voittoisaa taistelua syntiä vastaan. He näkivät, että vanhurskaus uskon kautta Jumalan Poikaan oli seurakunnan suurin tarve sen valmistautuessa ehtoosateelle sekä muuttumiselle Kristuksen tulemisessa. Tämä sanoma antoi uutta arvoa Jeesuksen uhrille Golgatan ristillä. Nämä palasivat konferenssista seurakuntiinsa uudella rohkeudella, julistaakseen tässä valossa lunastuksen evankeliumia ja vapautusta synnistä. Näihin kuului sisar White. Hänellä oli huomattava asema sen julistuksessa ja useammissa todistuksissaan kertoo hän kokemuksia tämän ihanan totuuden julistamisessa:
"Kiitämme Herraa koko sydämestämme siitä, että meillä on kallisarvoinen totuus seurakunnalle muistutettavana; ja me iloitsemme, että meillä on sanoma tälle ajalle, joka on nykyinen totuus. Tieto siitä, että Kristus on meidän vanhurskautemme, on tuonut monelle, monelle sielulle vapautuksen, ja Jumala sanoo kansalleen: 'Menkää eteenpäin'. Sanoma Laodikean seurakunnalle soveltuu meidän tilaamme. Miten selvästi tässä onkaan osoitettu niiden tila, jotka ajattelevat meillä olevan koko totuuden ja ovat ylpeitä Jumalan sanan tuntemisestaan, mutta joiden elämässä ei ilmene pyhittävä voima. Jumalan rakkauden into puuttuu heidän sydämistään; mutta juuri tämä rakkauden into on se, joka tekee Jumalan kansan maailman valoksi.
Kenraalikonferenssin kokouksesta asti ovat sielut joka kokouksessa ottaneet innokkaasti vastaan sanoman Kristuksen vanhurskaudesta. Me kiitämme Jumalaa sieluista, jotka tuntevat, että heiltä puuttuu jotakin, jota he eivät omista: uskon kultaa, silmävoidetta ja hengellistä näkemystä. Kun omistatte nämä jumalalliset lahjat, niin silloin ei inhimillinen sielun temppeli ole epäpyhän alttarin kaltainen. Sisaret ja veljet, vaadin teitä Jeesuksen Nasaretilaisen nimessä, työskentelemään siellä, missä Jumala työskentelee. Nyt on armollisten tilaisuuksien ja etuoikeuksien päivä." (RH 23.6.1889).
"Olen matkustanut paikasta toiseen. Olen ollut kokouksissa, jossa on julistettu sanomaa Kristuksen vanhurskaudesta. Minä katson etuoikeudeksi seisoa veljieni rinnalla ja antaa todistukseni nykyiselle sanomalle; ja minä näin, että Jumalan voima seurasi tätä sanomaa, missä ikinä sitä julistetaankaan." (RH 18.3.1890).
"En koskaan ole nähnyt herätyksen työn menevän eteenpäin niin huolellisesti ja kuitenkin niin vapaana kaikesta sopimattomasta [sivu 44] kiihoituksesta. Kutsuminen ei ollut tarpeellista ... se oli suuri pääasia, että Kristus ei ollut tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä parannukseen. Sydämestään nöyrät olivat valmiit tunnustamaan syntinsä ja tuottamaan Jumalalle kelvollisia hedelmiä kääntymyksen ja parannuksen kautta, niin pitkälle kun voivat. Me elimme taivaan ilmapiirissä. Enkelit todella liikkuivat ympärillämme. Perjantai-iltana alkoi kokous seurakuntahuoneustolla klo 5 eikä se loppunut ennen klo 9 . . . Monet olivat läsnä, jotka todistivat tutkivan totuuden saaneen heidät näkemään itsensä rikkojiksi Jumalan lain valossa. He olivat luottaneet omaan vanhurskauteensa. Nyt näkivät he itsensä kuin saastaisina vaatteina verrattuna Kristuksen vanhurskauteen, joka yksin kelpaa Jumalan edessä. Vaikka he eivät olleetkaan julki rikollisia, näkivät he kuitenkin sydämensä olevan turmeltuneen. Heillä oli ollut epäjumalia taivaallisen Isän sijasta. He olivat ponnistelleet päästäkseen synneistään, mutta olivat tehneet tämän omassa voimassaan. Meidän tulee mennä Kristuksen luokse sellaisina kuin olemme, tunnustaen syntimme ja jättäen avuttoman sielumme säälivän Kristuksen haltuun. Tämä voittaa sydämen ylpeyden ja ristiinnaulitsee oman minän." (RH 5.3.1889).
Rakkaat sielut Kristuksessa! Mikä voittava ja juhlallinen totuus tämä onkaan. Mikä syvä kääntymys tapahtuukaan tällaisessa tunnustuksessa. Tunnustatteko te, että koko lunastuksemme on kätkettynä yksin ja kokonaan Jeesuksen vanhurskaudessa? Antakaa oman minän mennä, pitäkää kiinni Jeesuksesta, rakastetusta Lunastajasta, vaeltakaa Hänen puhtaudessaan synnistä vapaana ja tahrattomana! Jumala auttakoon meitä tuntemaan tämän armon!
Tämä osa konferenssissa olleista menivät eteenpäin julistaen seurakunnissa tätä sanomaa. Ja me näemme millä seurauksella tätä sanomaa julistettiin ja vastaanotettiin. Jumala oli sen mukana. Syntiset kääntyivät Kristuksen vanhurskauteen. Jumalan enkelit seurasivat uskovia ja sydämet kääntyivät Jumalan puoleen.
Toinen luokka, joka oli mukana samassa konferenssissa, nousi suoraan vastustamaan sanomaa uskon vanhurskaudesta.
Kolmas luokka ei tuntenut tarvitsevansa sitä. He ajattelivat noiden toisten joutuneen sekaannukseen. He eivät vastustaneet, mutta eivät ottaneet sitä vastaankaan. Tahdomme vielä katsahtaa sen toisen luokan tilaa, joka suoraan nousi vastustamaan tätä [sivu 45] sanomaa. He eivät katsoneet tarpeelliseksi antaa sille niin suurta arvoa kuin sen puolustajat tekivät. He pelkäsivät, että sanoman korostaminen uskonvanhurskaudesta loisi varjon seurakunnan perusperiaatteille. He pelkäsivät asiansa kärsivän siitä, jos sanoma uskon vanhurskauttamuksesta pääsisi valtaan. Tästä vastustuksesta kirjoittaa A. G. Daniels v. 1929: "Tämä erimielisyys mielipiteissä johtavien keskuudessa johti mitä vakavampiin seurauksiin. Se toi riitaa ja jossain määrin vieraantumista toisistaan, mikä oli suuri onnettomuus . . . Miten surullista ja syvästi valitettavaa on, että tämä sanoma Kristuksen vanhurskaudesta sai jo alussa vastustusta, Jumalan asiassa hyvää tarkoittavien miesten puolelta."
Sisar White kirjoittaa tästä: "On sellaisia, jotka eivät näe erikoisen työn tarpeellisuutta tänä aikana. Jumalan työskennellessä saadakseen herätetyksi kansan, koettavat he syrjäyttää varoituksen, koetuksen ja kutsumuksen sanoman. He koettavat rauhoittaa kansan pelkoa ja estää kansaa heräämästä ajan vakavuuteen. Ne, jotka niin tekevät, antavat pasuunaan epäselvän äänen." (RH 13.8.1889).
"Tulette kohtaamaan sellaisia, jotka sanovat: 'Olette sangen kiihoittuneita tästä asiasta. Olette liian vakavia. Ette kuitenkaan saavuta Kristuksen vanhurskautta, Teidän tulee saarnata lakia.' Kansana me olemme saarnanneet lakia, kunnes olemme kuivat kuin Gilboan vuoret, joille ei tule sadetta eikä kastetta. Meidän tulee saarnata Kristusta laissa, silloin saarnaan tulee mehua ja ravintoa Jumalan nälkäiselle laumalle. Meidän ei tule luottaa omaan ansioomme, vaan Jeesus Nasaretilaisen ansioon." (RH 11.3. 1890).
"Jotkut veljistämme eivät ole ottaneet vastaan Jumalan sanomaa tästä aineesta. Heitä näyttää huolestuttavan se, että jos jotkut saarnaajat luopuisivat aikaisemmasta puheaineestaan vanhan periaatteen mukaan. Eikö nyt ole aika uuden valon ilmestymiselle Jumalan kansalle, sen herättämiseksi suurempaan vakavuuteen ja intoon. Pyhissä kirjoituksissa annetut erikoiset, suuret ja vakavat lupaukset, on suurimmaksi osaksi menetetty näkyvistä ihan niinkuin kaiken vanhurskauden vihollinen on toivonutkin. Hän on asettanut oman luonteensa meidän ja Jumalamme välille, ettemme näkisi Jumalan todellista luonnetta." (RH 1.4.1890).
"Jumala on lähettänyt kansalleen totuuden ja vanhurskauden todistuksen, ja se on kutsuttu koroittamaan Kristusta ja Hänen [sivu 46] vanhurskauttaan. Ne, jotka Jumala on lähettänyt sanoman kanssa, ovat vain ihmisiä; mutta millainen on sanoman luonne, jota he kantavat?" (RH 27.5.1890).
Niiden miesten työn pahat seuraukset ovat myöskin ilmenneet, jotka nousivat valoa vastaan, kuten edelleen luemme: "Jos kaikki veljemme olisivat olleet Jumalan kanssa, niin silloin he eivät olisi epäilleet sanoman, joka meille on kahden viimeisen vuoden aikana lähetetty, olevan taivaasta. Nuoret miehemme katsoivat ylös vanhempiin veljiin, ja kun he näkivät, että nämä eivät ottaneet vastaan sanomaa, vaan suhtautuivat siihen ikäänkuin sillä ei olisi mitään merkitystä, niin heidän vaikutuksestaan vähemmän kirjoituksia tuntevat hylkäsivät valon. Nämä miehet, jotka itse kieltäytyvät ottamasta vastaan totuutta, asettuivat kansan ja valon väliin. Mutta ei löydy mitään puolustusta yhdellekään, joka valon kieltää, sillä se on selvästi ilmaistu. Kenenkään ei tarvitse olla tietämättömyydessä . . . Sensijaan, että koko voimallanne vastustatte totuutta, joka on rientävä tietään eteenpäin, tulisi teidän koko tarmollanne, minkä itsestänne voitte irti saada, työskennellä sen edistämiseksi." (RH 18.3.1890).
Näissä eri todistuksissa on selvästi ilmituotu koko hylkäämisen kulku. Edesvastuullisilla paikoilla olevat miehet olivat valoa vastaan. He työskentelivät niitä vastaan, jotka tätä sanomaa seurakunnissa julistivat. Nuoret seurasivat heidän esimerkkiään. He eivät olleet halukkaita luopumaan vanhalta tieltään sanoman julistamisessa. Tässä on meille selvästi kuvattu tuo vanhoillinen luokka, josta sisar White mainitsee vielä toisessa paikassa. Sinä vuonna, jolloin julistettiin tuota suurta sanomaa vanhurskauttamusta uskon kautta Kristukseen, syntejä anteeksiantavana Lunastajana, alkoi myöskin vastustus. Ja tämä luokka on saanut ylivallan, niin että kun Kristuksen vanhurskauteen pukeutuneet ehtoosateessa julistavat vanhurskauttamussanomaa, heidät asetetaan väärään valoon ja väitetään olevan eksytyksessä!
"Toiset ovat kääntyneet pois sanomasta Kristuksen vanhurskaudesta ja ovat arvostelleet. Kolmannen enkelin sanomaa ei ole ymmärretty eikä käsitetty ja valo, joka on valaiseva maan kirkkaudellaan, esitetään vääränä valona niiden puolelta, jotka kieltäytyvät vaeltamasta lisääntyvässä valossa. Työ, joka olisi voinut tulla tehdyksi, on jäänyt tekemättä epäuskossa totuuden hylkäämisen tähden. Pyydämme teitä, jotka vastustatte tätä totuuden valoa, poistumaan Jumalan kansan tieltä. Antakaa [sivu 47] taivaasta lähetetyn valon jatkuvasti loistaa heille." (RH 27.5.1890).
Mikä vaativa varoitus! Se kuuluu myöskin meille! Meidän tulee antaa valon loistaa kirkkain sätein. Meidän tulee sitä tutkia ja antaa sen vaikuttaa sydämeemme. Miten suuresta merkityksestä onkaan tämä valo viimeiselle seurakunnalle. Seuraavat profetian Hengen sanat olivat vakavasti kohdistetut hylkäämistä vastaan:
"Taivaassa vallitsee suuri suru monien veljiemme hengellisen sokeuden takia ... Herra on herättänyt sanansaattajia ja varustanut heidät hengellään sanoen: 'Huuda kurkun täydeltä, älä säästä, korota äänesi niinkuin sotatorvi ja ilmoita kansalleni heidän ylitsekäymisensä ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä.' Älköön kukaan uskaltako asettua kansan ja taivaasta tulleen sanoman väliin. Jumalalta tulee sanoma kansalle; ja jos ei yksikään ääni ihmisten joukossa sitä julista, niin tulevat kivet huutamaan. Vaadin jokaista saarnaajaa etsimään Herraa, jättämään ylpeytensä, lakkaamaan pyrkimästä hallitsemaan sekä nöyryyttämään sydämensä Jumalan edessä. Se on niiden sydämen kylmyys ja epäusko, jotka sanovat omistavansa uskoa, mikä heikontaa seurakuntaa." (RH 26.7. 1892).
Miten varmat Jumalan sanat! Valo on loistanut selvästi. Koska nämä miehet ovat seuranneet omaa ylpeätä sydäntään, on valo himmentynyt. Mutta se on loistava. Herra on herättävä sanansaattajia. Selvä vakuutus on annettu, että Herra on herättävä niitä, jotka julistavat sanomaa. Vieläpä Jumala on luvannut kivien huutavan tätä vanhurskauden sanomaa, jos ihmisääniä ei kuuluisi.
Nämä sanat viittaavat aikaan, jolloin Herra antaa tämän sanoman valon loistaa, Pyhän Hengen täyteyden aikaan, ehtoosateen aikaan. Mutta ehtoosateen aika on aika, jolloin toinen enkeli tulee taivaasta alas vahvistaakseen kolmatta enkeliä sanoman julistamisessa. Mutta sanoman sisältö on vanhurskaus uskon kautta Kristukseen syntejä anteeksi antavana Vapahtajana. Tämän sanoman valossa näemme Jumalan kansan (Ilm. 18: 1-2) aivan toisenlaisessa valossa. Ensinnäkin tämä enkeli tuo todellisen valon kolmannen enkelin sanomaan. Me olemme jo kylliksi kuulleet, mikä se on. Tämä enkeli on siis lähettiläät, jotka Jumala herättää julistamaan sanomaa uskon vanhurskaudesta, minkä Adventistit ovat hyljänneet. Tästä käy selville, että alkaen v. 1888, jolloin tätä sanomaa julistettiin, alkoi myöskin [sivu 48] lankeemus. Jumala antoi armossaan julistaa tätä sanomaa, mutta monet johtavat miehet hylkäsivät sen nousten sitä vastaan. He eivät tunteneet Kristuksen vanhurskauden merkitystä valmistautumisessa ehtoosateelle. Luemme nyt tämän enkelin työstä:
"Minä näin enkelien kiirehtivän edestakaisin taivaassa, laskeutuvan maan päälle ja nousevan jälleen taivaaseen, valmistaen jonkun tärkeän tapauksen täyttymistä. Sitten minä näin toisen mahtavan enkelin, jolle annettiin tehtäväksi laskeutua maan päälle, yhdistää äänensä kolmannen enkelin ääneen antaakseen voimaa hänen sanomalleen .. . Tämän enkelin työ sattuu oikeaan aikaan liittyen kolmannen enkelin sanoman viimeiseen suureen työhön, kun sanomaa julistetaan voimakkaalla äänellä. Täten Jumalan kansa valmistuu kestämään kiusausten aikaa, jonka he saavat pian kohdata." (HK 308).
Tämä enkeli tulee taivaasta. Se yhdistyy kolmannen enkelin kanssa, s.o. se ei julista mitään uutta sanomaa; mutta se tulee viimeiselle seurakunnalle, sille, joka julistaa kolmen enkelin sanomaa. Jumalan lähettiläät tulevat Adventistien (Laodikean) luokse, jotka ovat hyljänneet nykyisen totuuden. He tuovat heille tuon suuren valon Kristuksen vanhurskaudesta. Ja tämän kautta sielut valmistautuvat. Sentähden kuuluu suuri huuto, joka päättyy ehtoosateessa, ensin Jumalan kansalle, valmistaakseen seurakunnan Jumalan Hengen täyteydelle. Ja juuri tämän sanoman perustotuuden on viimeinen seurakunta menettänyt hyljätessään sen. Me luemme siitä:
"Ellei Jumalan kansan kokemuksiin tule jumalallista voimaa, tulevat teoriat ja erehdyttävät mielipiteet vangitsemaan ajatukset. 'Monien kokemuksista puuttuu Kristus ja Hänen vanhurskautensa, ja heidän uskonsa on vailla voimaa ja elämää. Sellaisilla ei ole päivittäin mitään elävää kokemusta Jumalan rakkaudesta sydämessään. Ja elleivät he tee ahkerasti parannusta, tulevat he olemaan niiden joukossa, jotka esitetään Laodikeana, ja jotka oksennetaan pois Jumalan suusta." (RH 3.9.1889).
Edelleen näemme, mitä merkitsee hyljätä sanoma uskon vanhurskaudesta ja joutua luetuksi niiden joukkoon, jotka Ilm. 3 luvussa esitetään alastomina ja omavanhurskaina. Pyydämme lukemaan huolellisesti tämän todistuksen paikan:
"Mitä merkitsee niiden kurjuus ja alastomuus, jotka tuntevat itsensä rikkaiksi ja kylläisiksi? Se on Kristuksen vanhurskauden [sivu 49] puute. Omassa vanhurskaudessaan on heidät esitetty saastaisissa vaatteissa, ja juuri tässä tilassaan pettävät he itseään luullen olevansa pukeutuneita Kristuksen vanhurskauteen. Voiko olla suurempaa itsepetosta?" (RH x.8.1894).
Tämä uskon vanhurskaus puuttuu viimeiseltä seurakunnalta. Huomaa tarkoin: Laodikealla on Kristuksen vanhurskauden sijasta oma vanhurskaus. Se on rikas (itsevanhurskaus) ja kylläinen. Se ei tarvitse Kristuksen vanhurskautta. Mikä itsepetos. Mikä erehdys rakkaat veljet ja sisaret. Pitäkää kiinni rakastetut Jeesuksen verestä ja Hänen vanhurskaudestaan. Tehkää parannus! Kääntykää! Kätkeytykää Kristuksessa Jumalaan! Kaikki oma vanhurskautemme on kuin saastainen vaate. Meidän tulee syvästi sydämessämme tutkia tekojemme vaikutteita ja antaa puhdistaa itsemme Jeesuksen kautta, tai sitten meidän käy kuten Laodikean. Jumala lahjoittakoon meille suuren armonsa, että olisimme vanhurskautetut kun ehtoosade tulee. Jumala vaatii meitä pukeutumaan Kristuksen vanhurskauteen. Se, mikä langenneelta seurakunnalta puuttuu, tulee suurena huutona julistaa niille, jotka huokaavat ja huolehtivat kaiken sen pahan tähden, mikä seurakunnassa tapahtuu. Nämä sielut tuntevat oman syntinsä. He kaipaavat Kristuksen puhtautta!
Kaikkien näiden tutkistelujen jälkeen näemme ilman väärinkäsitystä uskonpuhdistuksen suuren tehtävän. Uskonpuhdistus merkitsee yksinkertaisesti tämän suuren totuuden valossa: vanhurskauden vastaanottamista uskon kautta syntejä anteeksiantavaan Jeesuksen vereen koko täyteydessään ja pyhän elämän elämistä Kristuksessa. Herra vakuuttaa meille: "Jumala on herättävä miehiä ja naisia, jotka julistavat tätä sanomaa." Jo 51 vuotta tätä sanomaa on julistettu. Silloin alkoi suuri huuto. Mutta sanomaa ei otettu vastaan. Mutta kuitenkin Jumala koetti edelleen sanomien kautta (viimeksi kenraalk. 1911 ja 1913) saada seurakunta parannukseen ja kääntymykseen. V. 1888 tätä tarkoitusta varten ilmestyi monta kirjaa, jotka koroittivat ristiinnaulittua Vapahtajaa, kansan johtamiseksi uskon vanhurskauteen, ja uskonpuhdistuksen aikaansaamiseksi. Esimerkiksi: Kristuksen vertaukset, Ajatuksia autuaitten vuorilta, Suuren Lääkärin seuraajana, Aikakausien toivo, Tie Kristuksen luo. Mutta sanomaa ei otettu vastaan. Noin 50 vuotta on kulunut ilman että seurakunta olisi kääntynyt tämän suuren ja välttämättömän sanoman puoleen. He kulkivat omaa tietään kunnes, niinkuin eräästä todistuksesta luemme, joutuivat erehdyksiin ja koko [sivu 50] seurakunta suureen pimeyteen (1914). Että Jumala voisi suojella meitä, tullaksemme osallisiksi ehtoosateesta ja voimasta ja että Jumala voisi käyttää meitä uskonpuhdistuksen lopullisessa työn päättämisessä, niin meidän tulee olla ja tulla puetuiksi Kristuksen vanhurskauteen. Ilman tätä meidän on mahdoton tulla näistä kaikista osallisiksi. Se merkitsee sitä, että meistä on tullut synnin voittajia. Tämä on meidän voimamme ja meidän sanomamme, meidän tehtävämme seurakunnassa, perheessä ja henkilökohtaisessa elämässämme. Veljet ja sisaret! Pyydän hartaasti: älkää hyljätkö tätä Jumalan vakavaa varoitusta. Meidän täytyy nousta ylös. Meidän tulee koko sydämestämme kääntyä Jumalan puoleen, hyljätä omavanhurskautemme ja elää uutta elämää Kristuksessa. Vaeltaa vakaasti ja nöyrästi Jumalan edessä. Jättäkää kaikki ylpeys, me kuljemme kohti suurta ahdistusta. Mutta kaikki on tyhjän arvoista sen rinnalla, että saamme muuttua Kristuksen kuvan kaltaisiksi. Tässä vanhurskauden sanomassa on elävä todistus kätkettynä, joka valaisee maan. "Ihmisten ja Jumalan vihollinen ei tahdo, että tämä totuus (vanhurskaus uskon kautta) selvästi olisi mielessä. Hän tietää valtansa murretuksi, jos kansa vastaanottaa sen." (RH 3.9.1889).
"Nykyinen asemamme on mielenkiintoinen ja vaarallinen. Vaaran hyljätä taivaan valon, tulisi tehdä meidät valvoviksi rukouksessa, muuten voi sydämemme tulla pahaksi ja epäuskoiseksi. Kun Jumalan Karitsa ristiinnaulittiin Kalvarin vuorella, soivat saatanan kuolinkellot; ja jos totuuden ja kaiken vanhurskauden vihollinen voisi saada muistosta pois sen asian, että on välttämätöntä olla kätkettynä Jeesuksen vanhurskauteen lunastuksen kautta, niin hän sen tekisi. Jos saatana saisi johdetuksi ihmisen luottamaan omiin tekoihinsa jonain ansiona vanhurskauteen, niin silloin hän tietää voittavansa hänet kiusauksillaan ja saavansa hänet uhrikseen ja saaliikseen. Sivelkää pihtipielet Kalvarin vuoren Karitsan verellä. Ja tehkää se varmasti." (RH 3.9.1889).
"Ei ole mitään, mitä saatana niin pelkäisi kuin sitä, että Jumalan kansa puhdistaisi tien kaikista esteistä, että Herra voisi vuodattaa Henkensä kaipaavan ja katuvaisen seurakunnan ylitse. Jos saatana voisi tehdä sen, niin ei tapahtuisi minkäänlaista herätystä, ei pientä eikä suurta aina ajan loppuun asti.. . Kun tie on valmistettu Jumalan Hengelle, silloin on siunaus tuleva." (RH 22.3.1887). [sivu 51]
Kun tie on valmistettu, veljet ja sisaret, niin silloin on Jumalan siunaus tuleva täyteydessään. Ja me valmistaudumme siten, että otamme vastaan Kristuksen vanhurskautenamme koko täyteydessään ja julistamme tätä. Tämä tapahtuu täydellisellä antautumisella Jeesukselle ja oman minän pois panemisella. Meidän tahtomme tulee kätkeytyä Kristuksen tahtoon, Hänen toivomuksensa tulee olla meidän, Hänen ajatuksensa meidän ajatuksiamme, niin silloin meidän parantumisemme tulee pian. Silloin olemme kaikissa tulevissa myrskyissä kätkettynä Kristukseen. Tähän suureen uskonpuhdistustyöhön on suuri Jumala kutsunut meidät, että Hän voisi käyttää meitä työnsä lopettamisessa. Mutta tässä pyhässä päättävässä työssä ehtoosateen aikana on osa vain niillä, jotka ovat saavuttaneet iankaikkisen vanhurskauttamisen kaikista synneistään.
"Puettuna Kristuksen vanhurskauden pukuun käy seurakunta viimeiseen taisteluun, Kauniina kuin, kuu, kirkkaana kuin aurinko, peljättävänä kuin sotajoukot, menee se eteenpäin kaikkeen maailmaan voittajana voittamaan." "Sinä päivänä tulevat vain vanhurskaat vapautetuiksi." (PK 725).
Voitto viimeisessä taistelussa riippuu ehdottomasti Kristuksen vanhurskaudesta. Siitä riippuu myöskin Jumalan apu. Se on meidän turvamme kaikissa maallisissa tapahtumissa. Jos meillä on sydämessämme jotain pahaa, ei Herra kuule meidän rukoustamme." Vanhurskaan rukous voi paljon . . ." "Syntiset Siionissa vapisevat; kauhistus käsittää jumalattomat; kuka meistä voi asua kuluttavan tulen ääressä? Kuka voi asua iankaikkisen liekin vieressä? Joka vanhurskaudessa vaeltaa, joka totuutta puhuu, joka hylkää väkivallan voiton, joka kätensä kääntää ottamasta lahjoja, joka korvansa tukkii kuulemasta veren töitä, joka silmänsä sulkee katsomasta pahaa, hän on korkeudessa asuva kalliovarustukset ovat hänen linnansa; hänen leipänsä on riittävä; ja hänen vesivaransa eivät lopu." (Jes. 33: 14-16).
Niillä ainoastaan on Jumalan tuki ja suoja, jotka ovat tunnustaneet syntinsä ja voittaneet ne. "Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan ..."
Ainoastaan uskon kuuliaisuudessa meillä on vakuus siitä, ette leipämme ja vetemme ei lopu, että Herra siunaa meitä jokapäiväisessä elämässämme ja että Hän on kanssamme maan viimeisissä kauhistuttavissa tapahtumissa, maanjäristyksissä, [sivu 52] vesitulvissa, tulessa ja sairaudessa, sotien ja kaiken inhimillisen kurjuuden keskellä. (Ps. 91).
Meidän tulee kaikkien tutkia tätä suurta vanhurskauttamussanomaa. Meidän tulee sitä rakastaa. ikävöidä sitä koko sydämestämme. Vanhojen, nuorien, isien ja äitien ja lasten, saarnaajien, johtajien, vanhempain ja seurakunnan jäsenten: kaikkien tulee etsiä tätä paastoten ja rukoillen koko sydämestään. Silloin tapahtuu uskonpuhdistus ja sellaisena voimana kuin helluntaina. Meidän tulee olla kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa, että kaikki nopeasti valmistautuisimme viimeistä suurta taistelua varten ja muuttumista varten. Jeesus Kristus on meidän vanhurskautemme. Amen.
Jumala antakoon armonsa, että kaikki ymmärtäisivät tämän suuren totuuden, joka tässä kirjasessa on suurin ja hartain rukouksin esitetty, että kerran kaikki voisimme seisoa ilman vikaa ja virhettä pestyinä Jeesuksen Kristuksen veressä ja voidaksemme käydä sisälle porteista uuteen Jerusalemiin!
W. Maas
Takaisin aloitussivulle