Flareon

Flareon on sopeutunut elämään kylmillä seuduilla. Sen pörröinen turkki ja kyky varastoida lämpöenergiaa auttavat sitä elämään alueilla joilla moni muu pokémon ei viihdy, eli tundralla ja vuoristoissa. Leveillä tassuillaan se pystyy kävelemään helposti hangella, ja tarpeen vaatiessa se pystyy levittämään varpaansa ”lumikengäksi”.
Flareonit elävät muutaman yksilön laumoissa. Niiden lauma muodostuu yleensä kahdesta pariskunnasta ja niiden pennuista. Joskus käy niin, että toinen laumaan kuuluva uros tai naaras menehtyy. Tällöin henkiin jäänyt puoliso joko ottaa uuden puolison, joka otetaan osaksi laumaa, tai ei ota. Jos yksilö ei ota uutta puolisoa, se yleensä jää laumaan ja lauma ottaa joko toisen yksinäisen flareonin tai toisen parin laumaan. Jos aikoo napata flareonin luonnosta, ei kannata ottaa pokémonia laumasta, vaan etsiä yksinäinen yksilö.
Pentuja flareonit saavat yleensä 2-4, yksinelävä pari saattaa saada enemmänkin. Kaikki lauman jäsenet huolehtivat pennuista, jolloin pennuilla on suurempi todennäköisyys selvitä hengissä flareonin suosimilla karuilla alueilla. Tätä auttaa myös se, että naaraat saavat pentunsa lähes samaan aikaan, jolloin kaikki pennut voivat jäädä toisen naaraan hoitoon toisen lähtiessä metsästämään urosten mukaan. Flareonlaumalla on 2-3 pesäluolaa. Jos yhden pesän ympäristö alkaa tuntua uhkaavalta, flareonit muuttavat. Pennut elävät vanhempiensa luona seuraavaan kevääseen, minkä jälkeen ne lähtevät etsimään omaa aluetta. Suurin osa pennuista menehtyy ensimmäisten elinvuosiensa aikana. Flareonlauman yleisin saalis on stantler, mutta ne voivat syödä myös mm. pieniä jyrsijöitä, lintuja ja niiden munia, ja erittäin hyvän tuurin käydessä jopa sealeja.
Flareoneilla ei ole juurikaan vihollisia. Joskus ursaring saattaa tappaa flareonin ruoan ollessa niukassa. Silloin tällöin flareon menehtyy hurjistuneen stantler-lauman jalkoihin.
Flareonien pennut ovat lähes samanlaisia kuin eeveedenkin, suurin ero on havaittavissa ruokailutottumuksissa: flareonin pennut suosivat lihaa.

Flareonit yleensä huolehtivat loukkaantuneista laumalaisistaan, huolehtien näiden ruuansaannista ja muista tarpeista. Metsästysretkillä lauman valta kuuluu uroksille, mutta lauman ollessa luolalla naaraat määräävät.
Lajitovereitaan kohtaan flareon on ystävällinen ja hyvänsuopa. Sekä naaraat että urokset tulevat toimeen keskenään, eivätkä flareonit aiheuta yleensä riitoja. Paitsi jos kaksi tasaväkistä laumaa havittelevat samaa reviiriä, jolloin saattaa syntyä pahakin tappelu johtavien urosten välille. Yleensä riidat kuitenkin ratkeavat jo kaulusten pörhistämiseen. Suurempi ja parempikuntoisempi uros voittaa lähes poikkeuksetta.
Flareonit tulevat luonnossa kohtalaisesti toimeen toisten lajien kanssa. Mikäli flareon on kylläinen, siitä ei ole vaaraa kellekään muulle kuin sen pentuja havittelevalle saalistajalle. Flareon nimittäin puolustaa pentujaan raivoisasti, ja tällöin flareonia on erittäin vaikeaa taltuttaa. Flareonia ei koskaan tulisi ärsyttää, raivostuessaan se on pitelemätön.
Tällainen käytös tulee silloin tällöin pintaan myös koulutetuilla flareoneilla, jos niiden kouluttaja tai toveri on vaarassa. Flareon kiintyy voimakkaasti kouluttajaansa, varsinkin jos tämä käyttäytyy johdonmukaisesti, ja tällöin flareon on helposti koulutettavissa. Flareon onkin eeveen muodoista oikeastaan ainoa, joka todella nauttii erilaisten temppujen ym. oppimisesta. Flareon on kuuliainen, rauhallinen ja säyseä pokémon. Sen kanssa tulee harvoin ongelmia, ja ongelmat johtuvat yleensä siitä että flareonin tiimissä on jokin saalispokémon. Tällöin flareonin vaistot saattavat nousta pintaan. Tämä on kuitenkin vältettävissä kahdella keinolla: flareon tulee totuttaa toisiin pokémoneihin ja sen kylläisyydestä on huolehdittava. Onneksi nämäkin ongelmat ovat harvinaisia, ja niitä esiintyy lähes ainoastaan luonnosta pyydystetyillä yksilöillä.

Tukevahko ja pörröturkkinen flareon ei ole kovin nopea. Tämän vikansa se korvaa erittäin hyvällä HP:llä ja korkealla erikoishyökkäysarvolla. Flareon myös yleensä tottelee kouluttajaansa. Flareonin kaulus suojelee etuvartaloa hieman. Luonnosta pyydystetyt flareonit pärjäävät yleensä otteluissa paremmin metsästäjätaustansa ansiosta.

Flareonien ruokinta hoituu yleensä kaupan valmisruoalla.
Flareoneilla on kohtalainen liikunnantarve, onhan se alun perin metsästävä pokémon. Sen tulisi saada purkaa energiaansa tavalla, jossa se saa käyttää myös aivojaan, varsinkin jos sitä pidetään ulkona. Flareon soveltuu taustansa ansiosta erinomaisesti ulos asumaan, kunhan sillä on seuraa ja jonkinlainen suoja. Liian kauan yksin oltuaan flareon poikkeuksetta sekoaa.
Luonnossa kehittyneen flareonin kauluksen ja hännän turkki on hieman karkea, ja se hylkii likaa. Se ei myöskään sotkeudu kovin helposti. Kasvattajalta hankitun flareonin kyseiset turkit ovat yleensä hieman pehmeämmät, ja tarvitsevat enemmän hoitoa. Kylmässä ilmastossa flareonit kasvattavat punaisen karvansa pidemmäksi, mutta yleensä ne pudottavat pidemmän karvansa lämpimälle seudulle joutuessaan.
Kasvattajalta otetun flareonin kauluksen, hännän ja otsan turkki ovat melko suuritöiset, ja vaativat viikoittaista harjaamista kunnossa pysyäkseen. Muun vartalon karvapeite on helppohoitoista eikä vaadi erityistä hoitoa, kevyt harjaus silloin tällöin riittää. Toisin kuin eeveeltä, flareonilta ei voi leikata kaulusta pois, sillä flareonit keräävät lämpöenergiaa vartalonsa lisäksi kaulukseensa. Kauluksen ja hännän turkkia voi tietysti lyhentää jonkin verran, mutta kohtuullisuus on säilytettävä. Flareonin turkkia ei koskaan saisi pestä, pesu on hyväksyttyä vain jos flareon on onnistunut likaamaan itsensä perusteellisesti. Roskat ym. tulisi poistaa käsin. Flareonia ei voi suositella henkilölle, joka ei ole valmis käyttämään aikaa sen turkinhoitoon.

Koska flareon on laumapokémon, se viihtyy parhaiten, jos sillä on paljon tekemistä, seuraa ja huolehtivainen ja johdonmukainen kouluttaja. Flareonit rakastavat lapsia, ja sietävät lapsien rajuimmatkin leikit. Yleensä flareon on pientenkin lasten käsiteltävissä, paitsi jos sitä ei ole koulutettu tippaakaan. Asuinpaikalle flareon ei aseta suuria vaatimuksia, joten se pystyy asumaan suurkaupungissakin. Flareonit eivät karkaile, sillä niille lauma merkitsee kaikkea.
Flareonit sopivat hyvin esimerkiksi vetämään pikkulapsia pulkassa ja etsimään lumivyöryihin hautautuneita ihmisiä ja pokémoneja. Flareonit sopivat myös erinomaisesti opas- ja avustajapokémoneiksi kokonsa ja luonteensa ansiosta.

Keskikokoisena ja hyväluonteisena pokémonina flareon sopeutuu esimerkiksi keskivertokouluttajalle, kunhan tällä on vain tarmoa pitää flareonin turkki kunnossa. Eeveen lisäksi flareon on eeveen muodoista se, joka sopii aloittelijoille.