Juha Larikka - ELÄMÄN KRITIIKKI 3. OSA - aforismit, ajatuksia (1978)


Minäkin tarvitsen unta kuten laiskiaiset.

Teen mieluummin sen sinulle kuin itselleni.

Unohtuneiden kukkien löytäminen on iloista ja onnellista.

Haluan olla aina lapsi, leikkiä ihmistä.

Minun on hyvä näin.

Aamen. Se ei ole liian vähän omalla haudallisikaan.

Kaiken jälkeen olen onnellisempi kuin metsäjänis.

Jonain päivänä ei ole pimeyttä, ei edes ihmisen varjoa,
ainoastaan valo.

Kun aiot sytyttää kynttilä. Sytytä samantien kaksi.

Hän on aina sinun arvoisesi.

Jos sinä haluat hänet vaimoksesi tai mieheksesi.
Sinun on puhuttava hänelle kuin puhuisit itsellesi.

Kaikkein parasta ja puhtainta hellyyttä on
rakkaudessa ensisuudelma.

Kenen vuoksi minun olisi kohotettava käteni nyrkkiin?

Miksi minä sinua suutelisin kun en suutele ruusuakaan?

Et sinä tule kuitenkaan samaan aikaan.

Yöllä on niin hiljaista ettei uskalla ajatella muita
kuin itseään.

Hiljaisuus on kuurojen musiikkia.

Ajatteleminen on vaarallista aina niin kauan kunnes
et tiedosta mihin pyrit.

Ei riitä että tietää, on käsitettävä myös kaiken olemus.

Mistä minä voisin tietää missä sinun ensimmäiset
kenkäsi ovat?

Uudestisyntyminen on sielun rienaamista helvetin tulilla.

Minun sanani jäävät leijumaan.

Runo pyyhkii sanoillaan runoilijan kyyneleet.

Älä laske itseäsi kullassa vaan haihtuvassa vedessä.

Kuka nostaa ensimmäisenä roskan maasta? Tuuliko?

Jokainen puunlehti on yksilö.

Valoa ne pelkäävät.

En minä tänne tullut laskemaan tekoja vaan rakentamaan
siltaa sydämestä sydämeen.

Jokainen ajatus on epätäydellinen ihmisolemuksen
lyhytnäköisyyden vuoksi.

Ajatus on pala sielun ytimestä.

Tulevaisuus tietää sanoa ajatusten arvon.

Keskittymistä oppii kuuntelemalla hiljaisuutta.

Yksilön ongelmat ovat yhteiskunnan ongelmia.

Yksinäinen kutsuu itseään petetyksi.

Aistillinen ja fyysillinen rakkaus on hengen tappamista
pala palalta, kunnes jäljellä on ainoastaan fyysisen
rakkauden kohde joka rapistuu tarpeiden ja himojen
kulutukseen.

Yö on rukouksen luostari.

Herkkäuskoiset ihmiset ovat itserakkaita.

Rakkaus on kapina itserakkautta vastaan.

Kärsimys maksetaan kyynelillä.

Kuolema on vapautetun sielun paratiisi jossa se voi
nauttia kahleiden jäjistä jotka ovat kadonneet
sydämestä ja sielusta.

Jatkuva äänessä oleminen saa meidät näyttämään narrilta
joka on kertonut huonon vitsin.

Suomen kieli on koti jonne olen tervetullut
yöllä ja päivällä.

Luovuus on orjuutta kaksinkertaiseen elämiseen.

Ajatuksien pölyhiukkaset.

Nuoruus on opas vanhuuteen ja luopumiseen
elämän itsekeskeisistä näkemyksistä.

Ihminen on Jumalan siemenen raakile.

Pelkään kauneutta sen runollisuuden vuoksi.

Juuri kadehtijat ovat Pettymyksen päähenkilöitä.

Viisaiden ihmisten rangaistus on tyhmien ymmärtämättömyys.

Kirjeen kirjoittaminen on ystävyyden punnitsemista.

Pettyneet seuraavat toisiaan.

Rakkaus on polttava kynttilänliekki joka valaisee sydänten
huoneet.

Rakastan sinua. Et sinä sitä ymmärrä.

Kaipaava katse taivaalle on yksinkertaista metafysiikkaa.

Luova ihminen on vapaatahtoinen jumaluuen orja.

Luova ihminen on metafyysisten lakien säännönmukainen
toteuttaja.

Taiteilija näkee unia joissa hänet vangitaan.

Nerokkuus ihmisessä on Jumalan viisauden jäävuorenhuippu.

Ihminen on epävarma Jumalan sielu.

Jumala on ihmisten sydämissä.

Jumaluuden siemenet on kylvetty. Ne itävät kuoltuaan.

Katuva pelkää ja uskoo.

Jumala ei puhu, vaan niinkuin kuuroille jotka kuulevat
äänet sielustaan omantunnon kautta.

Epäilevän jumala on itserakas.

Ihmiset pelkäävät Jumalaa, ihmiset pelkäävät itseään.

Leijona puhuu kynsillään.

takaisin