Tähtitiede
Nämä sivut ovat Hyvinkään Sveitsin lukion FY 13, Tähtitieteen kurssin, kotisivut. Tähtitieteen kurssi käsittelee pääasiallisesti kaikkea tähtiin ja avaruuteen liittyvää materiaalia. Aihealueina ovat mm. aurinkokunta, tähtiavaruus ja galaksiavaruus. Kurssi esittelee myös taivaankappaleita ja niiden eri ominaisuuksia.
Kurssi soveltuu hyvin kaikille tähtitieteestä ja fysiikasta kiinnostuneille. Kurssin tavoitteena ei ole vain saada numeroa ja kurssimerkintää todistukseen, vaan myöskin opettaa oppilaille tähtitiedettä ja siihen liittyvää asiaa(!!). Tähtitiedettä pidetään vaikeana alana, mutta sitä se ei ole. Kuvitelma tulee siitä että tähtitiede on luonnontiede, josta ei tiedetä paljoakaan verrattuna muihin tieteisiin.
Kurssin opettajana toimii Jukka Hongisto ja hänet voi tavoittaa sivuilta löytyvien linkkien kautta. Kurssin aikana on myös tavoitteena järjestää tähtinäytäntö ulkosalla, mikäli sää sen mahdollistaa. Näiltä sivuilta löytyy myös paljon hyödyllisiä ja kattavia linkkejä tähtitieteen eri aloihin.