Pelko suojelee ihmistä. Piilotajunta reagoi pelolla heti, jos ihminen tekee jotain, mihin ei olla totuttu.
Jos kysyy ihmisiltä mitä he pelkäävät, he kertovat yleensä jotain arkkityyppisiä pelkoja kuten: hämähäkit, käärmeet, pimeän, korkeat paikat.
Tärkeimpiä ovat kuitenkin piilotajuiset pelot.
Hyvä esimerkki on tupakanpolton lopettaminen. Järkevästi ajatellen ihminen on kuoleman vaarassa jos hän jatkaa polttamista, mutta piilotajunta reagoi lopettamiseen pelolla. Seuraa selviä pelko-oireita: vapinaa, hikoilua jne... Usein tupakoija lopulta huutaa: "Kuolen jollen saa tupakkaa..." ja sytyttää savukkeen.
Toinen esimerkki pelosta on stressi. Stressi ei viimekädessä johdu työn määrästä, vaan ihmisen suhteesta työhön. Hän asettaa itselleen suuria odotuksia ja alkaa pelätä, ettei saa niitä täytettyä.
Pelkojensa vuoksi ihminen takertuu tuttuun ja turvalliseen olipa kyseessä vaikka parturissa käynti.
Oletko pohtinut miksi teet erilaisia asioita samalla tavalla kuin olet aina ennenkin tehnyt. Muutoksen pelosta.
Pelätessään muutosta ihminen ei pysty kehittymään. Ja hänen tiedostamistasonsa kasvaa vain hyvin hitaasti.
Peloista suurin on kuoleman pelko.

Tiibetin buddhalaisuudessa keskitytään tästä syystä juuri kuoleman pelon käsittelemiseen.
Sairauden, vanhenemisen ja kuoleman pelko on yhteiskunnassamme hyvin syvää, vaikka pinnalliset ihmiset muuta väittävätkin. Se näkyy siinä tavassa, jolla sairaat, vanhat ja kuolevat ihmiset pyritään mahdollisimman hyvin eliminoimaan jokapäiväisestä elämästämme.
Harjoitustehtävä: Mene tapaamaan sairaita, vanhoja ja kuolevia ihmisiä laitoksiin. He tarvitsevat sinua. Usein heidät nimittäin jätetään yksin.
Näiden kärsimysten kanssa sinuksi tuleminen on tärkeää, koska vasta ymmärrettyäsi kuolemaa opit elämään tajuamalla kuinka arvokasta elämä ja terveys itse asiassa on.
Kuolemaan tutustutaan Tiibetin buddhalaisuuden kautta:
Sogyal Rinpoche
TIIBETILÄINEN KIRJA ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA