Arkkityyppiset unet

paluu

Kuva: Milla Taskinen

 

Egon levätessä ihmisen nukkuessa, on piilotajunnalla mahdollisuus tuoda itseään esiin unien kautta. 

Jung kehitti teoriansa ennen kaikkea unien ja niiden tulkintojen pohjalta. Hän huomasi, että eri ihmisillä esiintyi usein samanlaisia arkkityyppisiä unisymboleja. 

Unien tulkinta on helposti harhaan vievää touhua. Perusajatus on se, että kaikki unissa esiintyvä on symbolista. Jos esimerkiksi näet unta äidistäsi niin äiti esiintyy symbolina, joka on tulkittava siltä pohjalta mitä äiti sinulle merkitsee.

Kukaan ulkopuolinen henkilö ei tule uniisi, vaan kaikki unesi henkilöt ovat sinä itse, tai jokin sinun puolesi.

Symboleilla, on yleisen arkkityyppisen merkityksen lisäksi ennen kaikkea henkilökohtainen merkitys ja tämän takia paraskin unikirja voi olla korkeintaan viitteellinen.

Olavi Moilasen uni sivuille

Muhoksen koulun tutkimus unista

paluu