![]() |
|
|
|
Historia |
Kausi
2001-2002
Turnaukset 06.12.2001 Itsenäisyyspäivänturnaus (Turun Salibandyareena, Turku) Turnaukseen osallistui siis meidän lisäksi Ilves, Hifk ja TPS87. Turnaus oli hyvätasoinen ja tiukka kaikin puolin. Turnauksen lopulta vei nimiinsä TPS87 puhtaalla pelillä, kolme peliä ja kolme voittoa. Helpolla se ei kuitenkaan tullut siitä piti huolen kaikki turnauksen vastustajat. Loppujen lopuksi kuitenkin turnauksen pokaali annettiin parhaalle -88 porukalle joka olimme me tällä kertaa kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla juuri TPS87 vastaan. Otteluiden pituus oli 2*20 minuuttia. Voitot Hifkistä ja Ilveksestä lämmittivät erityisen paljon joukkuetta ja sen johtoa. Hifkiä vastaan joukkue ei ollut koskaan ennen pelannut, joten ei ollut mitään tietoa porukasta, 2-0 voitto kuitenkin tuli hyvän puolustuspelin sekä muutaman hienon maalin ansiosta. Ilves sen sijaan oli jo tuttu vastus. Heitä vastaan joukkue oli tätä peliä ennen pelannut kolme kertaa ja aina ennen lähtenyt kentältä häviäjänä, mutta ei tällä kertaa. Voitto kirjattiin TPS:lle lukemin 8-4. Joukkueesta: Joukkue pelasi koko turnauksen erinomaisesti turnauksen ensimmäisen pelin ensimmäistä puoliaikaa lukuun ottamatta. Joose pelasi maalilla erittäin hyvin ja puolustus uhrautui pallojen tielle erinomaisesti. Hyökkääjät tekivät hienoja maaleja, joista ehkä jopa hienoin oli Mikko Kytösen huima yläpesä laukaus puolesta kentästä Ilvestä vastaan. Joukkueen valmentaja haluaa kiittää koko joukkuetta turnaukseen osallistumisesta sekä erityisesti Karri Kattelusta ja Lauri Kattelusta, jotka ilahduttivat valmentajaa pelkästään positiivisesti. Se mikä tässä siis oli mainitsemisen arvoista oli se että pojat ovat vuonna -89 syntyneitä, mutta tuota ikäeroa ei kyllä kentällä huomannut. Joukkueemme kiittää myös kaikkia turnaukseen osallistuneita joukkueita hyvistä peleistä! Turnauksen Tilastot: Tulokset:
[Takaisin]
|
|
|
Copyright 1999- , TPS Salibandy 88 -pojat. Kaikki oikeudet pidätetään. |