04.01.2009
Levyntekoprojekti nytkähti reippaasti eteenpäin. Eilen saimme äänitettyä rumpupohjat kappaleisiin. Seuraavaksi kitaroiden, laulujen ja basson kimppuun :) Myös trubalevy on tekeillä ja sen maistiaisia voit käydä kuuntelemassa osoiteessa www.myspace.com/trubajuge

18.11.2008
Taas on aikaa vierähtänyt. Pari keikkaa on keretty heittää uudella trio kokoonpanolla ja palaute on ollut rohkaisevaa joten kokoonpano jäänee trioksi jatkossakin. Muutamia uusia biisejäkin on tehty. Trioon siirryttiin Nooran poistuttua kuvioista sekä bändin että parisuhteen osalta. Levyn teko siis lykkääntyi jälleen kun on ollut niin paljon muuta hommaa ja sovituksiakin on pitänyt hioa uusiksi triolle. Tarkoitus olisi kuitenkin äänitykset aloittaa pikimmiten ja tavoite olisi että Evankelisilla musiikkimessuilla olisi jo levy myynnissä.

09.04.2008
Gospelin SM-kisoissa oli todella kova taso emmekä yltäneet siellä mitaleille. Oli kuitenkin mukava tavata mukavia tyyppejä ja saada positiivista palautetta :) Bändin kokoonpanon käymistila jatkui myös hieman toisenlaisesta suunnasta (lisää infoa tästäkin kunhan tilanne selkenee), siitä syystä olimme SM-kisoissa triona jolla pohjalla toistaiseksi jatkammekin.


18.03.2008
Pääsimme mukaan Gospelin SM-kisojen finaaliin :) Finaali järjestetään Keuruulla 5.4. klo 18. Lisää tietoja tapahtumasta saa osoitteessa www.sm-gospel.net

18.02.2008
Olemme saaneet uudeksi basistiksemme Vemmon joka jo Hakunilassa olikin tuuraamassa. Tarkempaa esittelyä tulee myöhemmin. Tervetuloa bändiin Vemmo :)


04.02.2008
Sipoon keikan jälkeen saimme suru-uutisen. Tomi jättää jäähyväiset bänditoiminnan merkeissä. Pitkään on yhdessä soitettu ja siksi olo onkin vähän niinkuin perhe olisi hajonnut. Mutta toivotamme Tomille hyvää jatkoa ja siunausta.

20.11.2007
Facebookissa liikkunut koskettava video sai aikaan pienen hyväntekeväisyyskampanjan. Kaikki mahdolliset voitot Jugesgroupin paidoista menevät hyväntekeväisyyteen. Kohde on vielä auki. Ehdotuksia otetaan vastaan. Videon voit katsoa tästä.


20.11.2007
Paidat ovat saapuneet painosta. Niistä tuli jopa komeampia kun odotin :) Tilauksia voi tehdä Kauppa-osiosta.

23.10.2007
Logo on nyt valittu ja löytyy tämän uutisen alta (isompana avaussivulla). Tämä logo tuntui ihmisten mielissä yleisesti istuvan parhaiten musiikkityyliimme ja tuossa fontissahan kieltämättä on groovea :) Tarkoitus olisi painaa paitoja tässä samantien. Jos haluat varata itsellesi paidan heti tästä ensimmäisestä painoksesta niin ilmoita haluamasi koko niin varaamme paidan sinulle ja saat sen heti kun ne valmistuvat (tähtäimenä Maata Näkyvissä päivät). Heitä myös ajatusta mikä olisi mielestäsi sopiva hinta laadukkaasta paidasta tällä logolla varustettuna (Tulee isona paidan etupuolelle).


6.10.2007
Olemme kehitelleet Jugesgroupille logoa. Eri versioita löytyy tästä. Käy tutustumassa ja kerro mikä sopisi meille ja meidän musiikkiimme ja miksi, maililla jukka.karlsson@evl.fi

5.10.2007
Pari keikkaa on taas takana. VantaaGospelissa jouduttiin varamiehityksella kun Tomille tuli työesteitä. Kuvassa varamieheksi saatu Vemmo. Kiitos Vemmo avusta :)


20.9.2007
Saimme keikan todella pikaisella aikataululla. Keikka on huomenna God's Gasissa, Helsingin Kaisaniemessä. Tule mukaan.

21.8.2007
Lisäsimme profiilin myspaceen. Käyn vilkaisemassa ja liitä itsesi samalla ystäviimme osoitteessa www.myspace.com/jugesgroup

7.4.2007
Musamessujen keikka onnistuneesti takana samoin kuin G2 tapahtuma. Lisää tunnelmista voit lukea keikat sivuilta. Keikoilla on alkanut tulla kyselyitä levystä joten olemme alkaneet suunnitella sellaisen tekemistä. God's Gasin keikalla tehty videomatsku on julkaisu ja pääset katsomaan sitä osoitteessa www.taivaspaikka.fi

20.11.2006
Saimme kiinnityksen Evankelisille musiikkimessuille ensi kevääksi. Kaikki joukolla mukaan kuuntelemaan. Rekisteröimme myös www.jugesgroup.net osoitteen käyttöömme. Päivitähän siis linkkisi niin et joudu enää katselemaan .tk mainoksia.

26.09.2006
Taas on aikaa kulunut ja keikkojakin on tullut mukavasti. Myös kotirintamalla on tapahtunut. Tomille ja Tuomolle on tullut perheen lisäystä ja Juge ja Noora menivät kihloihin. Eli iloisissa merkeissä mennään eteenpäin :)

01.02.2006
Armokonsertin kuvia on lisätty kuvat osioon. Harmi että Tuomo ei ole oikein päässyt rumpujen takaa esiin. Hyviä kuvia kuitenkin.

01.12.2005
Pitkä odotus on ohi!!! Sivuille on nyt lisätty näytteet kahdesta sinkku biisistä jotka olivat myös armolevyllä. Voit myös tilata kyseistä sinkkua joko CD tai mp3-formaatissa. CD:n saat kotiisi 2€+postikulut ja mp3:sten lataamiseen tarvittavan osoitteen ja salasanan saat naurettavaan 1€ hintaan. Näytteet löytyvät Biisit osiosta. Laitahan palautetta vieraskirjaan. Linkit osioonkin on lisätty muutama linkki.

09.10.2005
Armoviikon levyt menivät hyvin kaupaksi (laitathan palautetta vieraskirjaan) ja konserttikin meni kohtuullisen hyvin ottaen huomioon että Juge oli kuumeessa ja flunssassa joka sitten tietysti meni keuhkoputkeen tulehduksen muodossa :/


13.10.2005
Nyt on sivuja päivitetty ajantasaisemmiksi. Tuomon esittely lisätty bändi osioon ja jo aikaa sitten vanhentunut kuva etusivulta korvattu uudella. Eikö olekin hieno sauna :) Olethan myös huomannut että olemme keikalla Vuosaaren urheilutalolla huomenna.

07.10.2005
Tänään tuli painosta levy jossa on Jugesgroupin, WylliGrooveFederationin ja Sankofa Agencyn biisejä. Levy liittyy Helsingin seurakuntayhtymän järjestämään armo kampanjaan. Levyjä jaellaan ilmaiseksi Ti 11.10. klo 14 alkaen Vuosaaressa kauppakeskus Columbuksen keskusaukiolla. Tule hakemaan omasi.


01.09.2005
Kesä ja kesän lomat ovat takanapäin. Juge ja Noora ottivat Hollannin reissulla tatuoinnit oikein mukavan kristityn tatuoijan luona. Eikä maksanut paljoa. Hänen kotisivuihinsa voit tutustua osoitteessa www.goddesshydradesign.nl


31.05.2005
No niin... olemme löytäneet rumpalin Veikon tilalle vihdoinkin. Ollaan nyt jo muutamia treenejäkin pidetty. Esittelemme Tuomon tarkemmin hieman myöhemmin...

06.09.2004
Ollaan pidetty taukoa kun Veikko totesi keväällä että ei aika riitä kun muut bändit vievät aikaa ja työkin alkoi. Kesä meni lomaillessa ja leireillessä. Nyt on rumpali hakusessa ja soittohalut kybällä. Sovitukset menee varmaan jonkin verran uusiksi joten EP lykkääntyy jälleen :)

03.03.2004
Aikaa on vierähtänyt taas eteenpäin. Kolmas keikkamme on tehty, uutta matskua äänitetty ja lepäilty liian ahertamisen jäljiltä. Varmaan kevään aikana saadaan äänitettyä jutut loppuun ja miksattua ja sitten onkin vähän enemmän matskua mahdollisesti EP:n muodossa.


13.11.2003
Toiselta keikaltamme napsittiin myös kuvia. Kuvat on lisätty kuvat osioon.

31.10.2003
Juge ja Noora saivat laulut ja syntikat äänitettyä kahteen vanhaan demobiisiin. Nyt pitäisi vielä miksata biisit kuntoon. Äänitämme ehkä myös muutaman biisin lisää jos sopiva ajankohta löytyy.

25.10.2003
Juge laittoi prätkän talviunille. Sniif... Talvi on siis virallisesti alkanut. Ohessa kuva Nooran ja Jugen kesäisestä Norjan reissusta.

14.10.2003
Tuhannen kävijän rajapyykki ylittyi sivuillamme. Wou!!!

10.10.2003
Kesä meni, samoin toinen keikkamme joka oli Nooran ensimmäinen (lisää keikat osiosta piakkoin). Veikko meni kesällä naimisiin. Nyt Veikko väsää lopputyötään ja pidämme siksi pientä taukoa treeneissä. Tarkoitus olisi Nooran kanssa äänitellä EP materiaaleihin koskettimet ja laulut jos vaan keretään... ja jos tästä flunssasta päästään joskus yli...

7.4.2003
Ekalta keikalta napsitut kuvat löytyivät. Ja ne on päivitetty kuvat osioon. Kuvat ovat Mikki Inkeroisen käsialaa. Kiitos Mikki :) Kiitos myös Anssille, Jonille, Valtterille ja Eetulle jotka hoitivat tekniikkapuolen.
7.4.2003
Jotkut ovat kyselleet EP:tä. Sen tekeminen on lykkääntynyt siihen asti että saamme uudet sovitukset tehtyä.

6.4.2003
Vetäisinkin sitten Itägospelissa lyhyen trubasetin kun toisten bändien ohjelmistot jäivät hieman lyhyemmiksi kuin oli suunniteltu. Yleisö oli kivasti mukana. 1,2,3... yleisölle kiitos.

3.4.2003
No niin Nooran esittely ja kuvat on lisätty. Voitte varmistaa että en valehdellut kun sanoin että bändimme sai kaunistusta :)

30.3.2003
Vietimme pitkän joulutauon jonka jälkeen saimme riveihimme lisäystä ja kaunistusta. Noora liittyi iloiseen joukkoomme ja alkuvuosi on mennyt uusien sovitusten tekemisessä. Esittelyt ja kuvat pyrimme lisäämään piakkoin. Itägospelin keikan jouduimme peruuttamaan Veikon hää- ja studiokiireiden vuoksi (eli Tummalta Valolta ilmestyy kohta mainio levy).

21.10.2002
Päätimme vielä hieman hioa demoa ennen painoksen ottamista. Todennäköisesti lisäämme myös muutaman biisin ja julkaisemme lätyn EP:nä. Mukaan mahdollisesti parhaat palat myös ensimmäiseltä keikaltamme.

13.10.2002
Demonkannet saivat ulkoasunsa ja nettisivujen värimaailmaa hieman uusittiin. Ja muutama tyylikäs tehostekin lisättiin (kiitos Timo, Lissu, Anssi, Mikki ja Annika :)


4.10.2002
Saimmekin tehtyä demon jo ennen ensimmäistä keikkaa. Mp3- ja WMA-näytteitä kappaleista voit kuunnella kuuntele osiosta. Mikäli haluat itsellesi CD-version tai kokonaiset Mp3- tai WMA-versiot ota yhteyttä sähköpostitse jukka.karlsson@evl.fi.

26.9.2002
Uudistuksia sivuilla. Yläreunan scrolli poistettu koska sivut olivat aika levottomat kahden scrollin kanssa.

22.9.2002
Uudistuksia sivuilla. Sivuille lisätty kävijälaskuri, vieraskirja ja kuvia Jugesgroupin treeneistä Hard Gospel Cafen treenikämpältä. Myös linkkilistan kokoaminen on aloitettu. Jätäthän puumerkkisi vieraskirjaan sivuilla vierailtuasi.


17.9.2002
Jugesgroupin ensimmäinen keikka on Hard Gospel Cafessa Helsingin Vuosaaressa La 19.10. klo 19 Tule tsekkaamaan bändi sinne. Keikalla tehdään liveäänitys josta ainakin osia julkaistaa näillä sivuilla.

17.9.2002
Uudistuksia sivuilla. Sivuille lisätty uutisia osio. Alareunan scrollin ajankohtaiset uutiset pysyvät täällä kun uusi uutinen valtaa tilan alhaalla. Yläreunan scrollissa kerrotaan uudistuksista sivuilla.