04.08.2006, EMC-rally, Isokirja, Keuruu
EMC-rally, eli euroopan kristittyjen motoristien kokoontumisajo järjestettiin tänä vuonna suomessa Gospel Riders moottoripyöräkerhon toimesta johon me Nooran kanssa kuulumme. Johtuen yleisön kansainvälisestä luonteesta otimme settiin paljon englannikielistä materiaalia. Heti ensimmäisen biisin aikana oli ilo nähdä kuinka yleisö lauloi mukana vaikka biisi ei tainnut ennestään tuttu olla koska sitä ei juurikaan ole esitetty. Koska suomenkielistä yleisöä oli kuitenkin runsaasti paikalla päädyimme siihen että Juge spiikkaa ensin suomeksi ja Noora sitten kääntää. Välillä syntikan säätäminen ja tulkkaus tuotti ongelmia jolloin Juge tulkkasi itse itseään. Mutta englantihan sujuu. Välillä piti kysyä yleisöltäkin apua sanojen kanssa. Tilaisuus järjestettiin Isonkirjan juhlateltassa jossa soundcheckin aikana hieman jo ihmeteltiin teltan kaikua. Djembeä soitettaessa kuulosti siltä että teltan takaosassa olisi ollut toinen djemben soittaja joka soittaa hieman eri tahdissa. Miksaajamme Keijo kuitenkin auttoi tilanteen haltuunotossa ja saimme kilpailevan soittajan kukistettua. Teltassa oli todella kuuma mutta yleisö oli silti innokkaasti mukana. Kiitos teille siitä :)
Juge