Fantasiamajatalo
A Feast for Crows
Viiden kuninkaan sodassa on käynnissä aikalisä, jolloin rahvaan kärsimykset paljastuvat. King's Landingin ympäristö ja Jokimaat on poltettu, ryöstelty ja raiskattu takaisin kivikaudelle, ja hylättyjä teitä pitkin vaeltaa kotinsa ja sukunsa menettäneitä ihmiskuoria. Pääkaupungissa valtaa pitävä juonitteleva ja turhamainen Cersei Lannister ei heistä välitä vaan pikemminkin tähtää tekevänsä heidän elämänsä entistä vaikeammaksi. Sateisilla ja tuulenpieksemillä Rautasaarilla Greyjoyn suku jakaa kuningas Balonin jättämää perintöosuutta kuninkaan veljen, pahamaineisen piraatin Euron Crow's Eyen saapuessa vaatimaan Seastone Chairia itselleen. Euronin suunnittelema valliotussota lupaa haaskalinnuille todellista juhlaa...
Ikuisuudelta tuntuneen viiden vuoden tauon jälkeen A Song of Ice And Fire on saanut jatkoa. A Feast for Crows on pitkän ja vaikean luomisprosessin tulos, dramaturgian sääntöjen mukainen välinäytös, vaikein käsitellä ja toteuttaa. Martin on useaan kertaan tunnustanut AFFC:n kirjoittamisen suunnattoman vaikeuden niin nettisivuillaan, ja viimeksi kirjan jälkipuheessa. Kivuliaan synnytyksen vuoksi oli vaikea ennakoida, millainen lopputulos olisi. Se on muun muassa seuraavia asioita:
AFFC on synkkä kirja. Neljännen osan tunnelmaan verrattuna A Game of Thrones oli iloinen päivä tivolissa, A Clash of Kings nyyttikestit auringonpaisteisella niityllä ja A Storm of Swordskin korkeintaan ajelu Linnanmäen kummitusjunassa. Päävaikuttaja tunnelmaan on se, että suurin osa luvuista on kerrottu aiempien kirjojen vihollisten näkökulmasta. ASOSin trendi jatkuu, eli "hyville" ihmisille sattuu läpi kirjan pahoja asioita, kun taas "pahat" menestyvät juonittelemalla ja väkivallalla.
Tarina keskittyy King's Landingiin, jossa pääosassa on oman kertojanäkökulmansa saanut Cersei Lannister. Cersei-luvut ovat herkullisia, sillä hän on vieläkin turhamaisempi, ilkeämpi, ylpeämpi ja typerämpi ihminen kuin muiden näkökulmista on tähän mennessä voinut kuvitella. Martin kirjoittaa Cersein liukumaan vähä vähältä lähes hulluuteen vainoharhaisuutensa vuoksi. Hänen alamäkensä alkaa liiallisella alkoholinkäytöllä, lyhytnäköisillä ratkaisuilla ja vihollisten näkemisellä joka puolella ympärillään.
Cersein ollessa melko yksiselitteisesti huono ihminen (ja loistava hahmo), ovat myös Greyjoyn suvun uudet tuttavuudet mielenkiintoisia. Ashan pään sisään päästään kertaalleen ja ACOKissa syntyneet mielikuvat vahvistuvat: Asha on suvusta se, johon lukijan on helpoin samaistua. Myös Victarion Greyjoyssä on valtavasti potentiaalia. Hän on brutaali vaimontappaja, jolla on kuitenkin terve moraali- ja kunniakäsitys. Euron Greyjoyn charmi ja vaarallisuus huokuvat sivuilta. Aeron on uskonnollinen kiihkoilija, mutta kuitenkin onneksi melko tervejärkinen sellainen.
Rautasaarten lisäksi AFFC päästää lukijan viimein käymään paljonpuhutussa Braavosissa, joka muistuttaa hieman vinksahtanutta keskiaikaista Venetsiaa. Kolmas uusi näyttämö on Dorne, jossa enimmäkseen pääosassa on prinsessa Arianne Martell. AFFC:n perusteella Martellin perhe on äärimmäisen kiehtova, sillä heillä tuntuu olevan lusikkansa syvällä Valtaistuinpelissä. Oman mausteensa Dorne-lukuihin tuovat kirjoihin jo aiemmin kaivatut Oberyn Martellin äpärätyttäret, Sand Snaket, joista olisi mielellään lukenut enemmänkin. Vielä tässä kirjassa Dorne jää esittelyn asteelle, mutta viimeisestä Dorne-luvusta voi kuitenkin päätellä, että kuudennessa osassa Martellit nousevat avainasemaan.
AFFC on outo kirja. Ensimmäiseltä sivulta alkaen lukija tuntee olonsa tutuksi maisemissa, mutta ei varsinaisesti kotoisaksi. Suurin osa tapahtumista sijoittuu aiemmin vähän nähtyihin paikkoihin, kuten Rautasaarille, Dorneen tai Braavosiin. Myöskään King's Landing ei tunnu siltä samalta, johon ACOKissa ja ASOSissa totuttiin. Kaikki on likaisempaa, ränsistyneempää, rosoisempaa, ja vielä entistäkin realistisempaa.
Alussa vanhat tutut hahmotkin tuntuvat vähän oudoilta, on kuin katselisi heitä sumean lasin läpi. Kaikki tuntuvat käyttäytyvän hieman eri lailla kuin ennen. Jaime ei tunnu ASOSin Jaimelta, Aemonin kuihtuminen tekee hänestä omituisen, ja nopeasti ei-POV-osassa vilahtava Jon Snow tuntuu suoranaisen vieraalta. Arya ja Sansa todella muuttuvat toisiksi henkilöiksi. Kirjan loppua kohti vanha tuntuma alkaa kuitenkin palautua, ja Jaimen alkaessa näyttää ASOSista tuttua impulsiivisuuttaan ja röyhkeyttään hänen lukunsa muodostuvat kirjan tähtihetkiksi.
AFFC on hidas kirja. ASOSin sotaisan punahurmelinjan jälkeen palataan enemmän ACOKin tunnelmiin, ja pääpaino on juonittelulla ja rahvaan kärsimysten todistamisella. AGOTia syytetään hitaasta lämpiämisestä, mutta AFFC on vieläkin hitaampi. Kirjan ensimmäisellä puoliskolla ei tapahdu oikeastaan mitään merkittävää. Loppupuolella saadaan jälleen pari shokkilukua, jotka aiheuttivat samanlaisen reaktion kuin Ned Starkin mestaus aikanaan. AFFC:n valittu linja toimii: tehoista olisi menetetty paljon, mikäli Martin olisi pitänyt ASOSin päähenkilöiden surmaustahdin AFFC:ssä tai kiristänyt sitä entisestään.
AFFC on fantastinen kirja, kaikkien edellä mainittujen asioiden takia. Minulla, kuten varmasti kaikilla muillakin, oli omat pelkonsa Martinin luomisen tuskan takia, mutta hitaan alun jälkeen AFFC löytää paikkansa. Se tuntuu erilaiselta kuin aiemmat osat, mutta niin sen kuuluukin. Martin on onnistunut luomaan jotain uutta ja hahmoläheisempää sen sijaan että olisi jatkanut varman päälle ASOSin huippudramaattisella linjalla. AFFC on tarkoituksellinen interludi, mahdollisuus pohdiskella sitä, mihin sarjan tapahtumat ovat johtaneet inhimilliseltä ja koko valtion kannalta. Se on tunnelmallisesti tähän mennessä sarjan synkin hetki, kuin lyhyt, painostava tyven miekkamyrskyn silmässä. Se on kuin kaatosade lokakuisena iltana, mutta sitä lievittää odotus valkoisesta (ja kylmästä) Talvesta.
Viiden vuoden odotus on palkittu. George, ethän laita meitä enää odottamaan yhtä kauan.
© Jani Sintonen 2003-2010. Palaute: jsinton@mbnet.fi
Viimeksi päivitetty 19.7.2006