Matkaamme Lappiin. Tutusti Aar-Bussilla. Aarne ajaa. Samat vanhat maisemat. Aamunkähmyinen Kajaanintie, Ämmänsaari, Kuusamo, Kemijärvi. Kuusamossa syödään. Baari-Martai on entisellään. Samat hymyilevät tädit tiskin takana. Kuusamon Prisma saa taas tänään kanta-asiakkaita.
Sodankylässä pällistellään vanhaa puukirkkoa. Viimeaikoina emme ole päässet sisään. Taitaa olla ulkomuseo koko Sodankylä. Kirkon portailla kuvataan porukkaa. Riparilaiset näyttävät niin pieniltä. Ajattelen, että näinköhän selviämme. Entä jos tunturissa tuuli vie lapsoset mennessään. Mitäs sitten äitille sanotaan?

Kun lähestymme Saariselkää, käy mieli levollisemmaksi. Tunturi odottaa vaeltajaa. Mielessä siintelee iltanuotiot, tunturipurot, kurujen mutkat. Viimein kaarrumme Tievan pihaan. Paikalla on myös malmilaisia nuoria. Majoitumme vanhalle Tievalle. Porot pääsevät vanhaan autiotupaan. Illalla saunotaan ja uidaan. Malmin urbaaneja ihmetyttää karjalaisneitojen naturalismi. Mitäs siinä - meillä on varaa. Illalla vielä pakkailemme rinkkaa. Lopulta istutaan vanhan Tievan tuvassa. Tutustumme toisiimme ja hiljennymme iltalauluun. Pienet vaeltajat menevät nukkumaan. Ehkä pienessä mielessä velloo pelko. Olo on hieman turvaton. "Miten selviän?" "Jaksanko perille?" Yön tullessa tajuaa, että yksi asia puuttuu - tai miljoona. Itikat! Niitä ei ole - ei nyt ehkä ikäväkään.

Pitkähkön linkkamatkan jälkeen Tievatuvalle taas tultu on. Ensimmäinen lappalainen itikka kävi puraisemassa, saunan jälkeen tässä istuskellaan. Mimmoinenkohan vaellus tulee? Toivottavasti kuivempi kun viime kesänä, eikä liian kylmä että sais nukuttua yöt. Ihan hyvällä mielellä oon lähössä, riparilaisetkin vaikuttaa mukavilta.

23.7. Tiistai. Aittajärvi - Sarvioja

Aamupalan jälkeen noustaan bussiin. Ajamme Kuukkelille. Porukka ryntää lehmälauman lailla ostoksille. Vielä viimeiset hankinnat ennen sivilisaation loppua. Suklaata, makkaraa, pasteijaa. Sitten bussin keula kohti Kuutuaa. Tunnin matka kuoppaista metsäautotietä. Kännykkä lakkaa toimimasta. Ei näy enää ihmisiä. Vain karua tunturinkuvetta. Joku yksinäinen poro. Pelottavia sillan ylityksiä. Lopulta tullaan perille. Väki laskeutuu bussista, tempoo rinkat selkään ja valuu alas Suomujoelle. Bussin perävalot häviävät. Ollaan erämaassa. Kotvasen kuluttua toinen JussiWihosista huomaa jalassaan olevat sandaalit. "Vaelluskengät jäi - mutta onhan mulla sandaalit!"
Ylitetään Suomujoki ilman suurempia haavereita. Virran juoksu pelottaa. Jalat tärisevät. Askel lipeää ja varpaaseen iskee kipu. Kohta vastaranta kuitenkin nousee jalan alla. Koetus on onnellisesti ohi. Arskan varvasta paikataan. On saatu ensimmäinen invalidi!

Joukkomme nousee polkua pitkin kohti maantiekurua. Helanderin kotajärvellä pysähdytään vanhan maahanmaatuneen kämpän edessä. On kuin hiljainen hetki kämppävanhukselle. Joku lukee kyltistä toisten kuunnellessa: "Tässä yöpyivät jouluyönä 1841 E. Lönnrot ja M.A. Castren.". Eipä ole suurmiehistä paljon jäljellä. Nimet eivät sano riparilaiselle enää mitään. Toista olisi, jos yöpymässä olisi käynyt vaikkapa Ville Valo ja Anssi Kela. Itku siinä tirahtaisi ja filmirullaa palaisi metri poikineen.

Taivalletaan Maantiekurua eteenpäin. Matka taittuu hitaasti. Rinkka painaa kaposia hartioita. Poroaidan jälkeen jakaannutaan kahteen joukkoon. Jarin poppoo nousee Kaarnepäälle ja taivaltaa suoraan Sarviojalle. Me muut kuljemme hitaasti kiiruhtaen. Kokkailemme pöperöt Sotavaaranojalla. Nousemme sitten tuskalla ja vaivalla Kaarnepään satulaan. Ylhäällä elämä voittaa väsyneen mielen. Sarvioja näkyy. Kohta ollaan perillä. Ensimmäinen tunturi on voitettu. Sen jälkeen kaikki on helpompaa.

Sarviojalla tapaamme Jarin poppoon ja porot. Kokkailemme ja vietämme ilta. On lämmin sää, ei itikoita. Lappia ihanimmillaan. Sarvioja solisee vieressä. Muistot kampeavat esiin. Voisipa tämän hetken tallentaa ja antaa lahjaksi konfirmaatiossa. Mutta ei voi - onnen hetket eivät jää asumaan. Uutta on lähdettävä etsimään.

23.7. Nyt Sarviojalla, olipas ihana päivä vaeltaa. Jarkko Riikosen ostamat goretex-sukat siivittivät matkantekoa, yllättävän kepoisasti ja joutuisasti tultiin koko pitkä matka. Nyt on tylsin päivä takana, nyt päästään tunturiin eikä tarvi mäntymetsikössä taapertaa. Evan kanssa ihmeteltiin kun oli Sarviojan polku lyhentynyt. Tai sitten meillä on tänä vuonna pitemmät jalat. Aika jännä oli kun paisto aurinko, viime vuoden jälkeen ei muistanut että Lapissa semmonenkin saattaa sattua. Mietin että onkohan tää tuskaton leppoisa kävely vaeltamista ollenkaan. Koko porukka pääsi suhteellisen ehjinä yöpaikkaan, eipä hätiä mitiä.

24.7. Keskiviikko. Sarvioja - Paratiisikuru - Muorravaarakka (Pikku-Luiro)

Yöllä sataa. Aamulla muutama teltta jää vesilammikkoon. Jostakin silmäkulmasta tirahtaa salaa itku. On murheellista katsella nuoren kasvua kovaan maailman. Itkulla ja ikävällä kasvetaan eroon isästä ja äidistä. Ei ole helppoa vierottua - ihmisenlapsellakaan. Mitä se onkaan muilla luomakunnan eläimillä, vasoilla, pennuilla, poikasilla. Ei ole paljon sanoja tunteille. Eikä nimeä itkulle.

Pinotaan kuitenkin kamat reppuun. Jotkut saavat kantaakseen toistenkin taakkoja. Kovan jätkän ja rautaisen lyylin ei auta valittaa. Tie on valittu jo lapsena. Kestä, kestä, niin.. Noustaan Sarviojan ylälaaksoon. Hattupää jää vasemmalle. Tauolla tytöt voimistelevat. Nauru raikaa tunturin kupeesta. Iloista joukkoa. Ehkä elämä voittaa taas. Toisena päivänä olen eniten huolissani. Jaksavatko pikkuiset. Entä jos joku ei enää jaksakaan kulkea. Pitäisikö kantaa reppuselässä... Ymmärtäähän sen nuoren ihmisenlapsen voimat. Moni kulkee pelkällä tahdonvoimalla. Sitkeyskin asuu korvien välissä. Suurin lihasvoima on mielen piiloissa.

Muutaman tauon jälkeen tullaan Paratiisikuruun. Nyt se on kauneimmillaan. Istumme ruohikkoon. Trangiat esiin ja hönssiä tulille. Johtoryhmä kokkaa omalla menullaan. Ruokailun aikana filosofoidaan. Joskus puhutaan pikkuisista, isoistakin. Naurahdetaan kommelluksille. Vaelluksen suola on nähdä pienen vaeltajan persoonalliset piirteet. Arskan jutut, Saveksen koikkelehtiminen. Satun silmänpilke. Annen hymy. JussiWihosten lyömätön hyväntuulisuus ja voima.
Keräämme Annin ja Even kanssa pannullisen mustikoita. Mielessä väikkyy ajatus, että ehkäpä illalla lettuillaan. Räiskäleen päälle mustikkaa ja lakkoja.. Hieno hetki.

Tiemme eroavat. Porukka jakautuu kahteen osaan. Jarin ryhmä ja porot suuntaavat kulkunsa kohti Ukselmaa, Pirunporttia ja Muorravaarakkaa. Loppujoukko ja muutama invalidi Ilpon, Even ja Annin seurassa nousee kohti Lumipäätä. Suuntana on Lumipää ja sieltä alas Pälkkimälle sekä Pikkuluirolle.
Pikkuluiron porukan matka käy hitaasti. Muutamalla kulkijalla on jalka kipeä, toisella selkä, yhdellä koko sielu. Noustaan kuitenkin Lumipäälle. Ihaillaan lumetonta Lumikurua. Sieltä alas tuskainen matka Pälkkimälle. Joesta yli toiselle rannalle ja lopulta Pikkuluirolle. Uudella laavulla on pariskunta telttailemassa. Häiritään nuorta lempeä ja asetutaan majoiksi. Kokkaillaan iltapöperöt ja sitten lapset nukkumaan. Vanhat vaeltajat kokkaavat vielä yönkähmyssä räiskäleitä. Keitetään kahvit, jutellaan. Lopulta uni voittaa ja kallistutaan laavulle. Joen varressa on hieno keli. Joki solisee ja elää. Mikäs siinä on nukkua.

Vielä unen saapuessa pyörii mielessä ajatuksia. Mitenkähän Muorravarakan porukka on selvinnyt matkastaan? Entä huomenna?

24.7. Yöllä sateli pikkuisen vesipisaroita ja tuossa aamusella vähän enemmänkin. Pari telttaa ja varusteita märkinä, ja sateisena aamuna muutenkin olo vähän haljuvalju. Tulihan se aurinko sieltä sitten kuitenkin kurkistelemaan meiän aamuhetkeä, ja päästiin ylittämään puronen, toiset kengillä, toiset ei.. Paratiisikuru oli taas ihana, niin vihreävehreä ja raikasvetinen. Nyt en sit tiedä kun muutamat kävivät siellä polskimassa. Poronhikeä lienee lampi pullollaan. Saatiin vesikuuro niskaan ja poimittiin paljon mustikoita pannuun. Paratiisissa jakaannuttiin ja kiivettiin epämääräisissä rykelmissä ylös Ukselmapäälle. Toinen päivähän tahtootunnetusti olla se tappavin, mutta hienosti käveltiin. Osa käpsytteli Muorravaarakkaan Jarpan johdolla, loput Pikku-Luirolle jonne myös muutamia poroliineja saatiin mukaan. Lämmin oli nukkua laavussa, paistella lettuja ja ihastella Lapin valoisaa yötä...

25.7. Torstai. Muorravaarakka (Pikkuluiro) - Luirojärvi

Nukumme aamulla herroiksi. Ei ole kiire mihinkään. Luirolle on lyhyt matka. Kokkailemme aamupuurot. Pidämme aamutuokion, laulamme laulut. Sitten kamat kasaan ja matkaan. Pidämme muutaman tauon. Taukopaikalla puron varressa kasvaa ruohikkoa. Siinä Heidi ja muut isot tytöt innostuvat voimistelemaan. Kärrynpyörät pyörivät ja nauru raikuu purovarressa. pienet riparilaiset pyörittelevät päätään. "Mitähän aamupuurossa olikaan?" Laulamme tauolla suojelusenkeliä. Hiljainen tunturinkuve ja ikivanha kitukasvuinen männikkö kuulee laulun. Herkkä hetki. Savis laulaa omilla sanoillaan. Sitä ei voi hymyilemättä kuulla.

Kohta tulevat eteen pitkospuut, Luirojärven rantasuot, Sokostinoja. Viimein pilkahtaa esiin Luiron pikkukämppä, rannan nuotiopiiri. Sinne käymme. Istumme alas. Täällä taas, Luirolla. Melkein tulee tippa linssiin. Niin hieno on hetki katsella Luirojärvelle. Kaikki ihanuudet odottavat. Luiron sauna. Telttapaikka. Luirojärven raikas vesi. Yö nuotiolla. Kokkailut. Kaikki on meidän.

Odottelemme loppuporukkaa. Samalla lämmittelen saunaa. Tehdään polttopuita ja odotellaan. Lopulta porukka saapuu. Nuotiolla on pian melkoinen sutina. Äänet kohoavat. Paistinpannut otetaan esiin. Kokkaus alkaa. Tytöt lähtevät saunaan - ja pojat pusikkoon. Teltat levitetään kankaalle. Luiro on meidän.

Aamu Pikkuluirolla, puurot masussa ja pojat kertoilee lapsuusaikojen dramaattisia kokemuksia. Hyvä mieli, tänään päästään Luirolle!
Myöhemmin:
Nyt Luirolla! Tätä sitä onkin vuosi odotettu!! Meillä oli helppo päivä tallustaa metsämönkijän jälkiä muutama kilometri, toinen ripariporukka ja porot saavat kävellä koko pitkän päivän. Metsänsiimeksessä heitettiin kuperkeikkaa ja Heidi viihdytti meitä vauhdikkaalla akrobatia-show'n dance-esityksellä. Luirolla mentiin sit mustikkaan ja vielä toisenkin kerran mustikkaan kun ooteltiin ensin poroja ja sitten toista ripariporukkaa ja käytiin vielä etsimässä Ilpoa, joka mystisesti katosi lakkasuolle. Olin pakotettu nyppimään sinisiä palleroisia inisevässä itikkaparvessa, mutta Ilpo onneksi löytyi pussi pullollaan puoliraakaa Lapin kultaa. Herkkupitsaa ja vieläkin herkullisempaa suklaakermakakkua tekivät Tuomas ja Otto, tytöt keittelivät varmasti makoisia nuudeleita ja pojat katajaista lihariisipataa, joka sekin tunnetusti tahtoo viedä kielen mennessään. Epämääräisistä taustamölisijöistä huolimatta Luiron saunalla oli taasen euforista olla, mitä nyt vähäsen ahdasta.

26.7. Perjantai. Retki Sokostille.

Aamulla ei ollut kire mihinkään. Kokkailimme rauhassa aamupuurot. Pidimme aamutuokion. Sitten Sokostille. Matkaan lähti suurin osa urheasta joukosta. Vain porot ja muutama pikkuinen jäi kotiin Luirolle. Lampsittiin Sokostinojalle. Pidettiin siinä taukoa ja sitten nousu kohti Sokostia. Matkalla alkoi sataa. Tyypillinen Sokostin keli. Yhden kerran on tainnut sattua niin, ettei ole Sokostilla satanut. Mutta väliäkös sillä. Nousemme kuitenkin huipulle. Otamme kuvia. Laskeudumme sitten alas suoraan Jaulutuskuruun. Lasku on melkein yhtä persemäkeä. Pikkukivet pyörivät jalan alla. Hirvittää katsoa alas ja samoin ylös. Kurun pohja saavutetaan kuitenkin onnellisesti. Puron varrella pidetään taukoa. Istuskellaan rantakivillä ja ihaillaan putousta. Otan kuvan kultarikosta. Ihmeellisen kaunis kasvi. Kasvaa puron partaalla. Uhmaa säitä ja talven hankia. Nousee kesäksi kukkimaan.
Palaamme Luirolle pitkin puron vartta. Perillä odottaa sauna ja iltanuotio. Leiriin jääneet ovat pesseet saunan ja hakanneet halkoja pitkän pinon. On taas kotoista istua Luiron rannalla. Nuotiolla valmistuu pyttärit, pizzat, räiskäleet, pannukahvit. Olo on auvoinen. Luiron nuotiolla istuu onnellisia ihmisiä. Luirolla paistaa aina aurinko. Saunan portailla voitta kaihomieli. Mielessä kaikki vanhat kävijät. Tutut kasvot, joiden kanssa kuljettiin. Karut jätkät, äijät.Ne eivät paljon puhelleet. Tai viehkeät neidot, joiden suloinen nauru auttoi jaksamaan. Mikäs on näitten kanssa kulkea. Kuin itsekin imisi nuorta verta tai henkeä siuluunsa.

Tänään lepopäivä. Käytiin sateisella Sokostilla ja aurinkoisessa Jaurutuskurussa. Lähes kaikilla riparilaisilla oli tänä vuonna onneksi varattuna taskurahaa R-kitskalle, ja mansikkajätskit sulivat suussa... Porot, Eva ja Otto ja muutamat riparilaiset jäivät Luiron saunaa pesemään ja lepäilemään, me muut luisteltiin liukkailla vierivillä kivisillä ja sorasilla. Pojat olivat pystyttäneet hienon tuulensuoja-laavun nuotiopaikalle, jossa iltasella paisteltiin lettuja ja pyttäriä ja kuultiin villejä tarinoita tekniikan ihmeellisestä maailmasta.

27.7. Lauantai. Luiro - Palovanka - Lankojärvi.

Yöllä sataa. Aamukin on hieman ankea. Kasaamme leirin rinkkaan. Pidämme aamutuokion. Laulamme laulut. Siivoamme jälkemme ja Luiro on itkua vaille paketissa. Yli Luirojoesta ja nousu kohti Ampupäitä alkaa. Suunnalla kohti Ampuojaa. Satelee vettä hiljakseen. Muutama tauko ennen vedenjakajaa. Siinä ei viitsi jäädä istuskelemaan. Sataa vettä ja nurkissa kolisee tuuli.

Laskeudumme Palovankanojan vartta alas. Palovankalla alkaa paistaa aurinko. Käymme ruuan laittoon. Nuotiolla kuivaillaan kastuneita kenkiä. Pidetään taukoa ja lepäillään. Sitten aurinkoisessa säässä kohti Paasjokea. Matkalla muutama mukava taukoa. Nyt juttu kulkee. Yhdestä ja toisesta suusta kumpuaa nauru. Silmäkulmat välkkyvät iloa. Matka on kotiin päin. Paasjoella ihailemme kosken kuohuja. Pidetään kunnon tauko. Jutellaan. Lyödään leikkiä. Joku syö eväitään. Toinen ottaa aurinkoa. Lapin kesä.

Nousemme Suomujoen vartta ylös kohti Lankojärveä. Rautuojan risteyksessä menemme yli vuolaasta virrasta. Muutama sielu luiskahtaa virtaan vastarannalla. Vaatteet kastuvat - ja sielukin. Vielä pari kilometriä ja ollaan Lankojärvellä. Tuttu paikka pienen puron katveessa. Siinä lepää mieli. Puron solina rauhoittaa illalla nuotiolla istujaa. Siihen on hyvä nukahtaa. Kokkailemme iltanuotiolla. Laulamme laulut. Sitten nukkumaan teltan suojiin. Viimeinen yö tunturissa! Mitenkähän osaa taas nukkua sängyn pehmeällä patjalla?

Tänään lähdettiin hyytävässä vesisateessa Luirolta, tultiin joen yli ja tallattiin harmaa aamupäivä vedenjakajalle ja Palovankalle kylmässä tuulessa, tihkusateessa ja mieli vähän downstairs. Palovankalla syötiin ja arskakin astui esiin, ja niinpä olikin ihanaa vaellella. Pojat laulaa jonossa takana eikä tarvi miettiä mitään juttuja, ensi yön yöpaikkaa ja huomisia ostoksia Kuukkelista korkeintaan. Kävellessä on aina niin yksinkertaista tämä elämä, en mie juuri tämän tyytyväisempi vois olla.

28.7. Sunnuntai. Lankojärvi - Rautulampi - Niilanpää - Kiilopää

Aamulla paistaa Lankojärvellä aurinko. On mukava lähteä viimeisen päivän taipaleelle. Aamuhetken jälkeen leiripaikalle tulee kettu. Viekas katselee tovin touhuiluamme. Sitten käännähtää ja on poissa. Lapin luonnon monimuotoisuutta.

Rautulammella kokkailemme vielä yhdet pöperöt. Siinä iskee ahdistus. Sivistys lähenee, koska tapaamme ihmisiä. Täällä jokainen vastaantulija vaatii tervehdystä. Jos en vastaa, saan vihaisen mulkaisun ja kovennetun : "PÄIVÄÄ!" Samat naamat Mannerheimintiellä tuijottelevat sitten kengänkärkiä. Mikä tekee urbaanista ihmisestä tunturissa sopulin. Tai Poroareenan kanta-asiakkaan? Pelkääköhän se? Etsii siksi tukea vastaantulijasta? Eikös tänne tulla pakoon pahaa maailmaa. Ei haluttaisi jutella kenellekään, saati tervehtiä. Enhän edes tunne niitä..

Viimeinen poronkusema Niilanpäälle ja Kiilopäälle on takkuista. Riparilaisilla on kiire bussille. Tai ehkä äidin luo. Voittaako ilo siitä, että täältä selvitäänkin kotiin. Pian pääsee PlayStationin ääreen. Tai kylille nuokkumaan. Soittelemaan. Unohtuuko tunturi mielestä, kun palaat kotiin. Vai muistatko Luiron öisen usvan? Riekon kiven kupeessa? Solisevan tunturipuron yöpaikalla? Paratiisikurun jylhän seinämän? Teltan lempeän hämärän maatementäessä?

Aarne odottaa Kiilopäällä. Nousemme bussiin. Pakollinen ostosmatka Kuukkelille. Kaupan pihalla Kaisa seisoo kuin mies. Jalat harallaan. Juo purkista maitoa. Sormissa käryää sätkä. On tultu kotiin. Erämaa on voitettu. Lyyli juo maitoa kuin mies piimää.

Tievalla kaikki on ennallaan. Pöydässä maitoa ja näkkäriä. Saunotaan pitemmän kaavan mukaan. Käydään majoiksi Metsä-Paavoon ja Jalas-Paavoon. Isojen ja Jarin kanssa joudutaan saunatuvan lattialle. Mikäs siinä on maatessa. Uni tulee ennen pitkää. Sitä ennen iltaohjelma herkistää nauruun ja muisteloon.

Aamuhetki aurinkoinen Lankojärvellä. Viimeinen päivä menee aina helposti, Aarbussi vetää puoleensa.. Haikeeta ja ankeeta palata sivistykseen ja monimutkaiseen elämään. Eilen paisteltiin viimeset letut kylmässä yönhyhmässä, nyt vähän aamuväsy.
Myöhemmin:
Päästiin Tievalle asti, Rautulammella meinasi vähän sadella mutta ei sit kuitenkaan uskaltanut. Loppumatka meni ripsakasti, eräät pelehtijät kantoivat kiviäkin Niilanpäälle. Tavattiin toisia retkeilijöitä, joita piti tervehtiä. Kiilopäällä tuuli hurjasti, pojat pelasivat tunturijalkapalloa ja alas tultiinlähes kolhuitta, Kuu-ukkeliin herkkuja ostamaan. Rasittaa taas kännykän piipitys ja Iltalehden lööpit, mutta ihana päästä Tievan saunaan ja Kakslauttasen viileähköön veteen.

29.7. Maanantai. Bussiretki Inariin ja Ivaloon.

Perinteinen tutustumisreissu Inariin ja Ivaloon. Ensin porotamme Inarin kirkolle. Teemme kulttuuriretken Siidaan, saamelaismuseoon. Opas pyörittää meitä tovin näyttelyssä. Kertoo muutaman jutun. Katselemme museon esineitä, kuvia, turisteja. Sitten takaisin bussiin ja kylälle. Piipahdamme myös saamelaiskirkossa. Istumme kirkonpenkkiin. Laulu irtoaa herkästi. Pari sanaa alttarista. Maalaus tekee mykäksi. Kerron saamelaispapista. Antista, joka uupui. Mitä hänen lapsilleen Inarin kirkko herättää mieleen. Pihalla tutkimme sankarihautojen kiviä. Täältäkin joku kuoli Kiestingissä. Motissa satojen kilometrien takana. Tuskalla ja itkulla tämäkin karu Pohjola ostettiin - ja verellä. Makaa rauhassa mies mullan alla. Sinut tuotiin soitten yli sapilailla hevosen perässä kotimultiin. Isänmaa on yhä vapaa.

Tulomatkalla pysähdymme Karhunpesäkivellä. Kaikkien matkailurysien äiti. Rahat pois tyhmältä turistilta. Siinä ei myydä enää mitään aitoja - noh ehkä periaatteita. Ivalossakin pyöritään kylän raitilla. Pojat käyvät tekemässä riitin. Poiketaan Jormas Sportiiin. Juttelen pari sanaa ukon kanssa. Lapin mies.

Vielä pyörähdetään Kaunispäällä. Aikaa on tuskallisen vähän. Eve meinaa jäädä kyydistä. Mutta eihän Eveä voi jättää! Tievalla syödään poronkäristystä. Ilmankos Petteriä ei ole enää näkynyt. Pojat pelaavat itä-länsi ottelua. Karahka osuu Sepon klyyvariin. Halko katkeaa ja Seppo vuotaa kuiviin. Mitäs tuosta. JussiWihoselle vaihdettiin poronveret. Ja taas kulkee mies.

Illalla vietetään seksi-iltaa. Ilpon vanhat kyyniset ja feminisoidut jutut alkavat kyllästyttään viriilejä nuorukaisia. Tulee kritiikkiä. Mitä vanha ukko voi tietää näistä jutuista. Mitäpäs niin. Hyvä ruoka on ollut jo monta vuotta parempaa..

Vielä saunotaan ja vietetään viimeistä iltaa. Ohjelma valuu öille. Sitten kokoonnutaan kappeliin hartauteen. Kohta käy osa väkeä nukumaan. Toinen puoli valvoo. Kunniaksi molemmille. Huomenaamulla kotiin - vaikka silmät ristissä.

30.7. Tiistai. Matkustamme kotiin

Heräilemme aikaisin aamulla. Matka kotiin alkaa. Bussi täynnä mikä missäkin asennossa torkkuvia vaeltajia. Räkä poskella. Muutama kusitauko ennen Kuusamoa. Baari-Martaissa nautitaan poronkäristykset. Sitten Kuusamon kylälle ostoksille. Tori on käynyt tyhjäksi. Sokos pienentynyt puoleen. Uudet marketit tien varressa taitavat tappaa torin. Vuosisatainen perinne kuolee. Market-ihminen on syntynyt. Marketin viereen vielä päiväkoti ja vanhustentalo. Ja marketille oma pappi sekä sosiaalikuraattori. Voiko elämä enää auvoisemmaksi tulla. Onnellinen elämä ostosparatiisissa.

Ämmänsaaressa AarBussista puhkeaa rengas. JussiWihoset pääsevät näyttämään taitojaan. Pällistellään parkkipaikalla ämmänsaarelaisten elämää. Täällä kuvattiin "Joutilaat". Dokomentoitua susirajaelämää toriparkin, corollan ja sen ympärillä. Pitäisiköhän nuorella miehellä olla muutakin sisältöä elämälleen? Vieläkö äijät kokoontuvat kuuskymppisinä toriparkkiin corollan ja karvanoppien kanssa. Lippis vinossa ja sätkä suupielessä. Hurja kuva maaseudun tulevaisuudesta. Semmoista sitä miettii Ämmänsaaressa. Huoltoaseman pihalla. Renkaan vaihdon yhteydessä.

Kohta saavutaan tutuille maisemille. Koti häämöttää. Seukkarin pihalla odottavat vanhukset. Tippa linssissä kuunnellaan iltalaulu. Kamat kassiin ja kotiin. Äidin luo. Omaan sänkyyn. Matka on takana.

4.8. Sunnuntai. Konfirmaatiopäivä.

Aamusella, jo yhdeksän aikaan saapuvat nuoret neidot ja herrat kirkkoon. Albat puetaan päälle. Pidetään harjoitus. Kummitkin seisoskelevat jo valmiina. Sitten kuvaan kirkon portaille. Kestää. Vielä seisoskellaan hetki sakastissa. Hiljennytään rukoukseen. Perhosia vatsassa. Selviäisiköhän tästä hengissä?

Urut soivat. Konfirmandit astuvat hartaasti kirkon käytävää. Jari kantaa ristiä. Istuudutaan penkkiin. Jumalanpalvelus voi alkaa. Konfirmaatiolla kummit tulevat mukaan siunaamaan. Kädet etsiytyvät haparoiden nuoren pään päälle. Alttarilla on hiljaista. Vakavat ilmeet. Siunaus kulkee alttarin yli. Kohta hyrisee kuorissa rippikoululaisten laulu. Ja taas penkkiin. Saarnan jälkeen jälleen alttarille. Saadaan ehtoollinen. Leipä ja viini edestäsi annettu ja vuodatettu. Kukaan ei tukehdu.
Kohta on kaikki ohi. Vielä opettajien ja isosten onnittelut. Halaukset. Ruusuja. Sitten äidin ja isän kukitettavaksi. Ja kotiin. Kakkua, kahvia ja pullaa.

Isosten kanssa tehdään kierros. Kymmenkunta vierailua. Lauletaan laulut. Ihastellaan ruusupöytää. Lahjoja. Tarkastetaan huoneet. Jutellaan mummon kanssa. Kiva käydä kylässä. Monessa kodissa on onnen hetki. Lapsi on kasvanut. Kohta lapsemme lentää pesästä. Sellaista on elämä.
Eve osoittaa kierroksella tommimäkismäisiä taitoja. Millimetriparkkeeraus. Tiukkoja jarrutuksia. Esimerkillistä auton hallintaa. Voisi vaikkapa hankkia taskurahoja Turuus taksikuskina.

Isot painuvat vielä illalla Hirvirantaan. Saunomaan. Ensimmäisen kerran jätän väliin. Jossakin kohden tuli mittari täyteen. Mutta unohtuuhan se. Asioilla on tapana unohtua. Hyvillä ja pahoilla. Vaelluksen muistot kuitenkin elävät. Pitkän aikaa. Ilta illan perään teen matkan Lappiin. Mieleen palaavat kurut. Tunturin kupeet. Kasvot iltanuotiolla. Laulut. Yön hiljaiset hetket Luiron rannalla. Lapin kesä. Lyhyt kuin itse elämä. Mutta yhtä kaunis - ja karu!

Tekstit:
Eve Räsänen (kursiivi)
Ilpo (muut lätinät)