Vaelluspäiväkirja 2001

        • Toteutettiin 29.7. – 6.8.2001 Saariselällä
        • Mukana 49 henkeä, joista ”poroja” 8 kpl
        • Vaelluksen 2001 kuvat täällä!"
          •


        29.7. Sunnuntai. Matkustamme Lappiin

        ”Seitsemäs kerta toden sanoo!”

        Aamulla, puoli seitsemän aikaan kokoontui vaellusporukkamme seukkarin pihalle. Vaitonaisena pakkaili väki rinkkojaan ja kassejaan AAR-Busin uumeniin. Kaihomielellä, tippa linssissä seurasivat vanhukset matkaan lähtöämme. Kohta oli matka itkua vailla. Seitsemän aikaan starttasimme ja Aarne suuntasi bussin kohti pohjoista. Matka suureen seikkailuun tuntureilla oli alkanut.

        Tuttua reittiä Sotkamon Kontiomäen ja Ämmänsaaren kautta kohti Kuusamoa vei kulkumme. Moni matkalainen torkkui vielä, joku katseli perhosia vatsassaan bussin nielemää tietä miettien minne oltiinkaan lähdetty. Kuusamossa perinteinen Baari-Martai oli joutunut restauraation kohteeksi ja siksipä syöpäilimme Martain emäntien kokkailuja koulun ruokalassa. Hyvältä maistui matkalaisille pöperöt silti.

        Kuusamossa pysähtyminen tiesi myös matkaa kauppaan ja mahdollisti siksi vaelluspöperöiden täydentämisen. Joku täydensi toki vatsaansakin. Bussin jo liikkuessa kiirehti vielä Hyväris-Mattikin Macin pöperöt kourassaan kyytiin. Viimeisessä mutkassa pyöreä kivennuljake tosin lipsautti spurttaajan kyljelleen ja eväät nuljahtivat pientareelle. Onneksi tosin vain Cokis ja ranskalaiset menetettiin – ja salaatti!

        Kuusamon jälkeen taittui matka kohti Kemijärveä ja Sodankylää, jossa ihmettelimme hetken hiljaista kylänraittia. Lähtöämme oli seurannut tänne asti auvoinen keli. Nyt viileni ilmasto ja sade pieksi tuulilasia sitä raivokkaammin, mitä pohjoisemmaksi vei kulkumme.

        Viimein kaarsimme Tievatuvan pihaan. Me vanhat pällistelimme tuttua seutua, uudet tulokkaat vaiteliaina katselivat olkaimme yli Itä-Kairan porttia. Kävimme sisään taloon, majoittauduimme vanhalle Tievalle ja söimme pöperöt masuumme. Hieman oli tarjoilu viime vuodesta petraantunut. Tuttuun tapaan sitten iltasella saunoimme ja huuhdoimme matkan hiet Kakslauttasen hyisessä syleilyssä. Matkalaisten mielissä kangasteli huomisen vaellus kun painauduimme pehkuihin.

        vaellusta edeltävänä iltana
        * Tievalla jälleen. Jo viides kerta, mutta viimekerrasta on kaksi vuotta. Jännittää, ihan niin kuin aina. Tänään täällä Tievalla on kyllä ollut jo rauhallisempi olo. Porukka tuntuu mainiolta. Ja kyllä mie jaksan, Evekin on messissä.
        Voi Lappi. On tää ihmeellinen paikka. Tavallaan niin ankea, mutta silti niin kiehtova ja kaunis. Mutta vasta sit kun ollaan metässä. Lapin kaupungit on ainoastaan ankeita. Mut nyt on jo vähän mehtäolo. On jo hyvä olo. Ja kotoisa.



        30.7. Maanantai. I vaelluspäivä. Aittajärvi-Maantiekuru-Sarvioja n. 16 km

        Tievan aamupöperöitten jälkeen kiirehdimme Saariselän Kuukkelille, jossa vielä viimeinen täydennys vaellustarvikkeisiin, kortit kotiväelle postiin ja sitten bussin keula kohti Kuutuaa. Tietä lienee kuluneena kesänä  joskus lanattukin ja niin joutuisasti kulki matka kohti Aittajärveä. Siellä bussi parkkiin ja kamat kantoon. Vilkutimme vielä Aarnelle ja sitten Suomulle ylityspaikkaa vonkaamaan. Varovasti kahlaten ja varpaita viileässä Suomun vedessä kipristellen saavutimme vastaisen rannan. Siellä kuivattelimme koivet, tarkastelimme rensseleitämme ja varsinainen vaellus saattoi alkaa.

        Ensimmäinen etappimme oli hiljentyä hetkeksi Helanderin kodan jäänteitten ääreen. Siitä tavailimme kylttiä, joka koruttomasti kertoi paikalla 160 vuotta sitten yöpyneitten matkalaisten nimiä: Lönnrot ja M.A. Castren. Senkö verran heistä jäi vain muistoa jäljelle. Maatuvat kodan jäänteet? Suurmiestenkin jäljet katoavat. Mitäs sitten meille käy? Mitä jää jälkeemme, patsaitako vai kenties muisto läheisten sisälle? Kumpi lienee arvokkaampaa…

        Hyvin kulki kuitenkin joukkomme eteenpäin vaikka tottumatonta kulkijaa varmasti painoi rinkka kohtuuttoman raskaasti. Taukoja pitäen ja pientä evästä purren taittui kuitenkin taival eteenpäin. Poroaidan jälkeen erkanimme kahteen ryhmään. Riston ja Antin mukaan lähtivät joutuisammat vaeltajat ja Ilpon sekä Jutan joukkoon jäivät hitaammin kiirehtivät vaeltajat. Porot olivatkin lähteneet omille poluilleen jo pian Suomun ylittämisen jälkeen.

        Me hitaat sielut kokkailimme Maantiekurun ja Sotavaaranojan yhtyessä pöperöt. Istuskelimme nuotiolla ja tunsimme ensimmäisten sadepisaroiden ropisevat niskaan. Vähitellen yltyi ropina kunnon sateeksi kun aloitimme nousumme Kaarnepään satulaa kohden. Kastui vaeltajan asu, tippui vesi lipasta nenänpäähän ja kosteus nousi höyrynä tunturiin kiipeävästä joukosta. Tätä on vaeltaminen sateen ja tuulten teillä, tunturissa, erämaan armoilla.

        Nousimme hissukseen taukoja pitäen Kaarnepään laidan yli ja laskeuduimme sateen liukastuttamaa polunpahasta kohti Sarviojaa. Sitten hitaasti kivikkoisen ja rikkonaisen Sarviojan laitamaa kohti Sudenpesää ja siitä Sarviojalle. Viimein saavutimme kohteemme, läpimärkinä, väsyneinä – mutta ehkä helpottuneinkin mielin.

        Sitten vaatteen vaihtoon ja puuron keittoon. Nuotiolla istuu tuttua väkeä, porot ja meitä ennen saapuneet Riston ryhmäläiset. Kaikki perillä. Ja sitten tunnistan muitakin tuttuja kasvoja – keripukkimäkeläisiä, vanhoja kamuja, vaellustovereita kaukaisesta menneisyydestä. Ja niinpä nuotiolla Ramin kanssa illalla muistellaan reilun vuosikymmenen takaisia vaelluksiamme, kasvoja sieltä aikojen alkuhämärästä. Mielessä kiitollisuus vanhoista vaelluksen ystävistä painun teltan suojiin. Yö rauhoittaa kulkijat unten maille. Ensimmäinen vaelluspäivä on takana.

        * Lähdettiin taas 29.7. ajelemaan Aarnen kanssa Aarbussilla kohti tuntureita. Tultiin Tievalle, jossa samat isännät kuin viime vuonna, mutta nyt kävi tuuri ja saatiin ruokaa. Nukuttiin yö ja aamusella, vakituisen varttitunnin myöhässä, startattiin kohti Kuukkelia ja sitten Aittojärveä. Aarne viskasi meidät parkkipaikalle Suomujoen varteen ja niinpä sitä oltiinkin jo vaeltamassa. Kahlattiin Suomun yli, oli rakennettu uusi kädensijavaijeri, mutta muuten kaikki ennallaan. Ilma oli lämmin, sataa tihuutteli koko päivän melkein. Pari leiriläistä jo vähän väsähti, mutta eka päivähän on aina raskas. Loppumatkan Sarviojan varsi oli tapansa mukaan pitkä, mutta tällä kertaa saatiin kunnon vesisade niskaamme. GoreTex todettiin vettäläpäiseväksi. Illalla mukavaa kuivatella kamppeita nuotiolla, kun ei satanut. Saatiin teltta kasaan.

        * Vaellettiin eilen Aittajärveltä Sarviojalle. Vaellusporukka on ihana. Ja kylläpä oli mukava herätä auringonpaisteeseen. Sévin ja Even kans on ollu hauska höpöttää ja naureskella. Oli ihana kulkea Even kans jonon viimeisinä ilman hoppua. Eilen kyllä satoi vettä aika rankasti, mutta ei se ollu niin
        paha, koska oli kuitenkin aika lämmin ilma. Osa porukasta on kuitenkin jo aika väsyneitä, ja myö saatetaan jakaantua tänään. Vaellettiihan myö tosin jo eilenkin eri reittejä. Nyt ilma näyttää hyvältä. Kyllä mie taas nautin tästä. Vieläköhän mie tuun Lappiin? No tuun, mut milläköhän porukalla?



        31.7. Tiistai. II Vaelluspäivä. Sarvioja – Paratiisikuru – Muorravaarakka / Pikku-Luiro

        Aamulla pilkistelee vielä hetken aurinko, ennen kuin alkaa kolmen päivän yhtenäinen sade. Keittelemme aamupuurot, pakkaamme leirimme ja aamutuokion jälkeen Sarviojan yli ja matka kohti Paratiisikurua alkaa. Taitamme matkaa tutusti Sarviojan latvoja, Hattupäitten ohi. Lopulta saavumme Paratiisikuruun, jossa kokkaillaan päivän pöperöt. Siinä eroamme kahteen eri joukkoon. Puolet porukasta lähtee Riston ja Antin mukana kohti Ukselmapäätä, Pirunporttia ja yöksi Muorravaarakkaan. Loput, nääntyneemmät aloittavat Ilpon, Jutan ja Even mukana taivalluksensa ylös Lumipäälle ja   sieltä Pälkkimän kautta Pikku-Luirolle.

        Juuri kun pääsemme kumpikin ryhmä tahollamme ylös tunturiin, toiset Ukselmalle ja me toiset Lumipään laidalle, alkaa tulla vettä. Kohta vesisade muuttuu piiskaavaksi raekuuroksi ja ukkonenkin jyrähtelee. On tultava äkkiä alas tunturin päältä, suojaan. Kierrämme kaukaa Sileäselän kautta Pälkkimälle ja sieltä Pikku-Luirolle. Vaelluksesta tulee raskas ja kaikella tapaa suuri koettelemus. Lopulta aivan näännyksissä porukkamme saavuttaa Pikku-Luiron, jossa odottaa kuitenkin mukava yllätys. Kuukausi sitten joen rannalle on rakennettu laavu ja PuuCee. Pääsemme tulille, saamme kuivateltua kastuneita kamppeitamme ja saamme tuulen sekä sateensuojaa. Melko pian riparilaiset väsähtävät telttojensa suojiin unten maille. Vanhat pierut sensijaan jatkavat valvomistaan kokkaillen, tarinoiden ja Lapin yötä ihaillen, kunnes hekin nukahtavat laavun suojiin.

        Riston ja Antin ryhmä sekä porot saavuttavat Pirunportin kautta Muorravaarakan hyvissä ajoin. pienet uimiset Muorravaarakan joessa sensijaan kuuluvat asiaan. Muorravaarakkakin hiljenee kummemmitta käskyittä unten maille. Vaelluksen toinen ja samalla ankarin päivä on takana.

        * Herättiin Sarviojalla kylmään tuuleen, mie puoli tuntia muita ennen. Kiva oli aamulla käpsytellä ympäriinsä ja tietää, ettei tänäänkään tarvii muuta kuin kävellä, syödä ja nukkua. Ihmeellisen hyvä mieli tulee, kun saa tehtyä elämänsä yksinkertaiseksi, ja hieman epämiellyttäväksi, jotta on mukava mennä kotiin sisävessaan ja painaa teenkeitin päälle. Riparilaiset on muuten tositosi mukavia, kun vertaa viime vuoteen. Muutenkin on kyllä mukava porukka, ja miulla on helppo kävellä kun voi Jutan kanssa jutskata aina kun tahtoo.
        Päästiinhyvän sään aikana Paratiisikuruun. Vähän ripsi vettä muttei tosissaan. Riparilaisista aika moni tahtoi lähteä lyhemmälle reitille, ihme kyllä. Olevinaan väsyneitä, tiedä sitten. 12 tai jotain niitä, ja sitten Ilpo ja Jutta ja mie lähettiin siis kohti Pikkuluiroa, loput oikeeta reittiä pitkin Muorravaarakkaan. Paratiisikurussa jo satoi, ja sikajyrkkä nousu Ukselmapäälle (ehkäpä) oli aikas hankala. Ukselmapäällä alkoi vaakasuora raesade ja ukkonenkin jymähteli, ja meidän piti laskeutua alas. En oo varmasti ikinä ollut niin märkä tai niin sään armoilla. Pelotti ajatella yötä nuotiorinkilän ympärillä ilman katosta. Pälkkimäojan varressa kuitenkin aurinkoarmas paisteli, eikä myrskystä ollut tietoakaan, mutta kun noustiin yhden tunturin satulan kautta kohti Pikkuluiroa, satoi taas. Riparilaistytöillä oli rankkaa, enkä miekään nyt mitenkään kaikkein onnellisin ollut. Taukoamaton vesisade ärsytti, se vain jatkui ja jatkui ja hajotti. Loppumatkasta kannettiin jo välillä Irenen rinkkaakin, mutta sitten ilmestyi yhtäkkiä puron toiselle  puolelle väkevä todistus: vastatehty laavu! Olin kyllä helpottunut, kun ei tarvinnukaan nukkua yötä taivasalla, vaan telttakangasviritelmin suojatussa laavussa. Tavaroita koetettiin taas kuivatella ja telttoja pystyttää ennen kuin sade taas tuli. Paistettiin iltayöllä tähänastisen elämäni parhaat letut Jutan ja Ilpon kanssa. Luiron saunaan matkaa 7 km, aahh…


        * Eilen oli melkoinen vaelluspäivä. Sarviojalta Paratiisikuruun oli tosi kaunista (sekä maisemat että ilma). Paratiisikurussa syötiin ja jakaannuttiin. Reippaat lähtivät Muorravaarakkaan ja vähemmän reippaat Pikkuluirolle. Kävi kuitenkin niin, että matka Pikkuluirolle oli melkoisen
        rankka. Satoi vettä, satoi rakeita ja tunturissa alkoi ukkostaakin, joten piti laskeutua Lumipäältä, mikä vähän hankaloitti matkaa. Tytöt olivat ennen Pikkuluiroa ja tosi väsyneitä, ja ei mikään ihmekään, sillä olihan se rankka päivä. Pikkuluirolle oli ilmestynyt laavu, se oli väkevä todistus. :)
        Tyttöjen teltta oli kastunut, joten me nukuttiin laavussa ja tytöt meijän teltassa. Ihme, että vaikka oli rankkaa vaeltaa tänne ja ihmiset olivat tosi väsyneitä, niin illalla nuotion ääressä jutut olivat iloisia ja naurettiin paljon. Siinä samalla kuivateltiin kenkiä, sukkia, paitoja, makuupusseja..
        Myö paistettiin yömyöhällä vielä lettuja. Herkullisimpia lettuja joita oon ikinä syöny! Oli kyllä vähän kylmä. Onneksi makuupussi oli kuiva ja aikalailla lämpöinenkin. Nukuin hyvin. Nyt puuron jälkeen suunnataan Luirolle, aaah. Sinne on kyllä vaan minimatka, mutta on nää leiriläiset tän
        lepopäivän ansainneet.



        1.8. Keskiviikko. III vaelluspäivä. Muorravaarakka – Lumikuru – Pikku-Luiro - Luirojärvi

        Riston ja Antin poppoo, sekä porot heräilivät jo aikaisin Muorravaarakan joen varrella, popsivat aamupuuron naamariin ja sitten rinkat selkään. Nokka suunnattiin kohti Lumikurua ja Luirojärveä. Lumikuru ei kuitenkaan tänä vuonna ollut enää nimensä veroinen. Lunta ei näy missään. Perinteinen lumisota- ja lasketteluretki Lumikurussa jäi siksi tekemättä. Harmin paikka! Muutenkin mieltä veti vakavaksi jatkuva vesisade, toinen toistaan vihaisemmat kuurot, rakeet ja inhottavasti viuhuva tuuli. Matkaa kuitenkin tehtiin ja hitaasti taival taittui eteenpäin. Lopulta Luiro alkoi siintää edessäpäin ja näky antoi vaeltajille uutta voimaa kulkea. Tiedettiinhän, että Luirolla odottaa sauna!

        Ilpon ja Jutan&Even ryhmä heräili rauhallisesti Pikku-Luirolla. Kokkailtiin ja koottiin kamppeita hissukseen ja sitten verkkaisesti matkaan. Reilun parin tunnin kuluttua saavutettiin Luirojärvi. Olipa mukava taas istahtaa tutulle nuotiopaikalle ja muistella niitä edellisiä kertoja, jolloin Luirolle saavuttiin.

        Kokkailimme pöperöt, lämmittelimme saunaa ja aloimme odotella loppuporukkaa saapuvaksi. Ja illalla jo kuuden tietämissä leiriin rymistelivät Muorravaarakan kävijät. Porukka oli jälleen koossa. Tytöt pääsivät tällä erää kämpän suojiin. Pojat sensijaan pystyttivät telttansa sateen ja tuulen pieksämälle Luiron kankaalle. Erityistä ihastusta herättää Romppalan poikien JussiWihos-teltta. Se pitää vettä kaatosateellakin ja absidissa piisaa tilaa kuorma-autolliselle tavaraa.

        Illalla saunan jälkeen kutsuu uni matkalaisia puoleensa. Isoset ja vanhat parrat sensijaan valvovat saunoen, kokkaillen ja nuotiota tuijotellen. Kuka vanha vaeltaja voisi tuhlata Luiron hetkiä nukkumiseen?

        * Aika iisi päivä, alakuloisen kosteassa metsässä, polkuja pitkin, käveltiin se  7 kilsaa. Onneksi ei oo itikoita. Jäätävä tuuli, säälittiin niitä jotka oli tulossa Muorravaarakasta kahden ison tunturin yli. Väsyneille riparilaisille oli kyllä hyvä tää lepopäivä. Eilinen oli ihan riittävän rankka. Luirolle tullessa ei tosin mainittavaa euforiaa, kun ei nähnyt vaivaa. Vähän plääts, mutta sauna ja napolitana nannaa! Käytiin lakkoja poimimassa, oltiin Riston ryhmää vastassa, mutta ne harhautti meitä ja tulivat toista tietä. Sade alkoi illalla, eikä saatu telttaa kuivana pystyyn, joten myös mie ja Jutta ja Sévi nukuttiin tyttöjen kanssa varaustuvassa. Noloa.

        * Ollaan Luirolla. Eilinen vaelluspäivä oli helppo. Myös Muorravaarakkaan menneet tulivat Luirolle ajoissa ja olivat hyvässä kunnossa ja iloisia. Oli kiva nähä taas koko ripariporukka. Saunottiin tyttöjen kanssa jo päivällä, ja illalla vähän tanssittiin Sévin ja Even kans. :) Ilta ei ollu oikein
        luiromainen. Ilma oli sateinen eikä myö paistettu lettuja eikä mitään. Tyttöjen kanssa nukuttiin sisällä. Olihan se vähän liiankin luksusta kun pojat nukkui kylmässä ulkona. Tuli huono omatunto kun pojat keitti aamupuuroa sateessa ikkunan takana ja myö lämpimässä kaasuhellalla. :(
        Nyt ollaan aamuhetkessä autiotuvassa. Tähän tuli vaeltajamies, joka kertoo miten se hiihti täällä viime talvena ja palellutti jalkansa. :) Hauska mies. Aamuhetki vähän keskeytyi, mutta ei se mitään. Se haettiin helikopterilla ja osa varpaista piti poistaa. --- Joo, nyt aletaan taas touhuilla. Hitsi kun
        on huono keli. Ei voida lähteä Sokostille.



        2.8.Torstai. IV vaelluspäivä. Pidetään sadetta Luirolla

        Sataa koko päivän. Sokostin reissusta ei tule mitään. Tytöt lepäilevät sisällä kämpässä, kokkailevat, paistavat räiskäleitä, käyvät saunassa ja keräävät voimia huomista varten. Pojat hakkaavat puita, pesevät saunan, tekevät ruokaa sateessa ja tuulessa ja koettavat pitää teltat kuivana. Tällaista on kun tunturi kääntää vaeltajalle selän.

        Tavataan kulkija, joka talvella palellutti jalkansa Tuiskukurussa ja kulkee nyt muutamaa varvasta kevyempänä. Kertoo meille opettavaisen tarinan siitä, ettei luontoa kannata uhmata. Luonto voittaa aina.

        Illalla, kun riparilaiset menevät nukkumaan, jatkuu vanhojen vaeltajien elämä. Käydään yösaunassa, muutetaan saunarannan paikkaa, aatamoidaan ja eevoidaan pitkin pihaa, herätetään Antti ja Risto ja nauretaan päälle. Sitten poltetaan sikarit, valmistetaan pyttäri ja syödään maistuvat räiskäleet päälle. Murheet kotosuomessa melkein unohtuvat. Vaelluksen pyhin hetki on Luiron saunan portailla löylyjen jälkeen. Luiron perinteistä on pidettävä kiinni, oli keli mikä tahansa!

        * Neljäs aamu ja taas sataa. Missä on Luiron ikuinen aurinko?? Tunnen suuria omantunnon pistoksia kun pojat kokkaa tuossa räystään alla kaurapuuroa ja lippaa pitkin valuu jatkuvasti sadevettä kattilaan. Ei päästy Sokostin R-kitskalle kun satoi. Voi vitsi, leiriläisiä harmittaa. Onneksi saatiin opettavainen tuokio joltain eräjormalta joka tupsahti varaustupaan keskelle oppituntia ja alkoi kertoa talvisista kokemuksistaan Lapissa. Siistiä että joku tulee joka vuosi Helsingistä asti Lappiin vaeltamaan paleltumisen jälkeenkin, vaikkei pystykään aerobikissä tekemään kun naistenpunnerruksia. Illalla taas lettuja ja pyttäriä, saunottiin, sekä testattiin uutta uimarantaa. Kun tultiin varaustupaan, joku ääliö maailmanomistaja alkoi ärjymään meille Jutan kanssa oven kiinnilaittamisesta. Nukuttiinpa siis lattialla ovet ja ikkunat selällään läpivedossa ne muutamat tunnit.


        * Nyt on hyvä mieli! Oli tosi hyvä sauna. Löydettiin uusi uimaranta ja vanilja-kirsikkasikarit maistui hyvälle. Pitää ostaa niitä taas kun mennään Prahaan.
        Onpa Luirolla taas hyvä ja niin kuin Luirolla pitääkin. Nyt on aamuhetki nuotiolla. Varaustuvassa yks mies veti herneet nenään yöllä kun tultiin saunasta. Siitä se vaan valitti kun oli niin kuuma ja se PARKA joutui nukkumaan ylälaverilla (voi nyyhkis! Sydämeni särkyy ajatellessani tuon tuntemattoman miehen karmeata kohtaloa. . Kuka tahansa meijän pojista ois varmaan vaihtanu ihan millon vaan paikkaa, että ois päässy sisälle sieltä sateesta, märästä teltasta ja makuupussista!). No, mie ja Eve saatiin sitten olla lattialla läpivedossa. Se huus mulle että älä laita sitä ovea kiinni, kuulitko tyttö! Ihan oikeesti säikähin, kun se näytti ihan siltä että se hyppää alas sieltä laverilta ja tulee ite näyttämään miulle miten ovi tempastaan selälleen. Mikä ääliö.. No, on siinä ainakin se hyvä puoli, että ei harmita niin lähteä Luirolta pois. En todellakaan haluaisi jäädä sen kanssa samaan autiotupaan vielä ens yöksi.



        3.8. Perjantai V vaelluspäivä. Luiro – Ampuoja – Palovanka – Suomujoki – Lankojärvi.

        Aamulla on aikainen herätys. Nopeasti kokkaillaan aamupuurot, pakataan kamat rinkkaan, laitetaan teltat läjään. Sitten nuotiolle aamuhetkeen ja kotimatka on laulua vaille valmis alkamaan. Samoihin aikoihin aurinko tulee esiin, sää kirkastuu. Luonto näyttää meille ystävälliset kasvot. Vaeltajien mielikin kirkastuu sään myötä. Nyt on mukava vaeltaa – kotia kohti.

        Ylitetään Luirojoki ja siitä kohti Ampuojaa. Joen varressa pidetään taukoa. Siinä vielä viskelee viimeisiä sadepisaroitaan tällä vaelluksella. Alkaa nousu Ampuojan vartta kohti vedenjakajaa, jossa on jo ihan lämpöinen keli pitää taukoa ja katsella taaksejäävää erämaata, Luiroa, Sokostia, Muorraa.

        Vähitellen laskeudutaan kohti Palovankaa. Tämä matka vedenjakajalta Palovankalle on tuskaisen pitkä, rikkonainen ja taittuu hitaasti. Palovankalla pidetään kunnon tauko, kokkaillan vaelluspöperöt ja lepäillään. Porot eivät ole tänään matkassa enää. He suuntasivat kohti Tuiskurua ja Kotakönkäitä. Aikovat yöksi Rautulammelle asti. Melkoinen vaellus päivän matkaksi.

        Me sen sijaan taitamme matkaa kohti Suomua. Hieman ennen Suomun ja Paasjoen risteämistä kohtaamme Espoon riparilaisten parven. Porukka on hajallaan metsikössä. Kilometrin muiden takana harhailee pari loppuun väsynyttä riparilaispoikaa tietämättä muiden suuntaa tai sijaintia. Melkoista riparin johtamista. Viisainta olisi ollut pysyä Soukan kallioilla.

        Saavutamme Suomun ja pysähdymme Paasjoelle ihailemaan koskea. Riparilaispojat ottavat paidat pois. Pian on Leiri-Tarzanien aika esiintyä. Vaelluksen tähänastisista hetkistä rennoin ja humoristisin. Nyt on jo vara pistää nauruksi.

        Paasjoelta matka jatkuu ylös Suomun vartta kohti Lankojärveä. Rautuojan kohdalla ylitetään Suomu vielä kerran. Siinä ui Iiro silleen, että vissiin ihan munatkin kastuvat. Jospa itäisi paremmin – aikanaan. Vielä muutama tossuntaivutus ja ollaan tutulla Lankojärven kankaalla. Siihen pistämme leirin pystyyn, tuon pienen puron varteen. Nuotio syttyy ja juttu alkaa kiertää. Kokkaillaan vielä viimeiset räiskäleet, pyttärit ja iltapöperöt. Sitten teltan suojiin nukkumaan. Viimeinen yö tunturissa tällä erää!

        * Luirolta on aina vähän takkuista lähteä, niin nytkin. Tämähän se on se pelätyin piinapäivä. Onneksi ei satanut! Kivikko- ja juurakkopolkuja kuljettiin, tultiin vedenjakajalle ja nyt tässä Paasojalla missä viime vuonna oli tuskaisen kuumaa ja itikkaista. Vepsäläiseltä ei oo vieläkään karkit loppu. Illalla päästiin Lankojärvelle kuivina (paitsi Iiro). Täydellinen vaellusilta, aurinkoinen, lämmin ja tyyni. Tällaista pitää vaeltamisen olla! Osaapa arvostaa aurinkoa. Tosi kiitollinen, että riparilaisille tuli ees yksi kaunis vaelluspäivä. Muutenhan niille ois jääny ihan väärä kuva Lapista. Vaikka sissejä ne kyllä on, pojat varsinkin, kun kylmänkosteasta telttailustaan ovat napisematta selvinneet. Hyvä että on hyvä porukka, kun on ollu niin surkeat säät. Ja onhan se toisaalta jännää olla koko päivä ihan märkä ja kattoa että kestääkö.

        * Nyt on jo viimesen vaelluspäivän aamu, ollaan Lankojärvellä. Eilinen päivä oli tosi mukava ja helppo, koska oli niin hyvä ilma. Oli ihana lötkötellä auringossa Yläkönkäillä. Illalla paistettiin taas lettuja ja vaahtareita.
        Tää leiriporukka on uskomattoman kiva. Lankojärvi on tosi hyvä leiripaikka, mutta telttapaikkamme ja nuotion välissä on puro, jossa vasen jalkani halus ihan välttämättä mulahtaa tänä aamuna, hyvästä keskittymisestä huolimatta. :) Koordinaatiokyky ei toimi vielä aamulla.



        4.8. IV vaelluspäivä. Lankojärvi – Rautulampi – Niilanpää – Kiilopää.

        Viimeinen vaelluspäivä. Herätys aamulla heti 7:n jälkeen. Aamupuuron, pakkaamisen ja aamutuokion jälkeen lähdemme taivaltamaan kohti Rautulampea. Keli on hyvä ja matka taittuu mukavasti reilussa parissa tunnissa. Rautulammella tavataan porot, jotka keittelevät vasta aamupuuroaan. Porotokka on vaiteliasta, eilinen reissu oli kaiketi uuvuttava ja katkaisi niin fyysisen kuin henkisenkin selkärangan. Puuron jälkeen tulevaisuus kuitenkin näyttää ruusuisemmalta.

        Kokkailemme rauhassa. Rautulammella paistaa aurinko. Mielessä kangertelee vielä viimeinen taival Kiilopäälle. Jaksaako…

        Lähdemme liikkeelle 3:n jälkeen. Riparipojat pyrkivät koko ajan kiirehtimään. Heillä on ikävä kotiin. Nyt ei paina enää rinkka. Matka ei tunnu missään. Muutaman kulkijan jalat alkavat viimeisillä kilometreillä mennä rakoille. Punnerrus ei enää riitä. Puhti loppuu puserosta. Jaamme kamppeita toisten kannettavaksi. Jonkun rinkkakin nostetaan Ilpon rinkan päälle.

        Hitaasti saavutamme Niilanpään. Siellä otetaan porukasta viimeiset kuvat. Sitten on lupa juosta poroaidalta. Hetkessä porukka katoaa tunturin laitaan. Kotiin päin on kiire. Me viimeiset vanhat kulkijat tulemme verkkaisesti. Nautimme vielä viime taipaleesta. Tunturi on taas vuodeksi jäänyt taakse. Ei hennoisi lähteä pois. Voisipa kääntyä ja palata takaisin…

        Saavumme Kiilopään eräkeskukselle. AarBus odottaa ja pakkaa vaeltajien rinkat taas uumeniinsa. Nousemme bussiin ja teemme perinteisen ostosreissun Kuukkelille. Porukka ahmii karkkia ja Cokista pötsin täyteen.

        Tulemme Tievalle. Siellä odottaa iltapala ja sauna. Saunan löylyt ja Kakslauttasen vilpoisa vesi tuntuvat taivaalta. Hieno tunne kun vaellus on onnistuneesti takanapäin. Euforia leviää saunan lauteilla kehoon. Tuntuu kuin olisi tullut talvisodasta kotiin. On helpottunut ja kiitollinen olo hyvin menneestä vaikkakin rankasta vaelluksesta ja sen onnistumisesta. Liitämme tämän kaiken muistojen joukkoon.

        * Lankojärvellä saatiin herätä aurinkoon. Laulettiin “taas on uusi päivä koittanut“ kuten joka aamu, keitettiin viimeiset kaurapuurot metsässä. Hassun nopeasti taas on aika menny.  Tässä vaiheessa aina tuntuu, että pari yötä lisää ois ihan jees. Alkumatkasta se 6 päivääkin tosin tuntuu ihan riittävän pitkältä. Vaelluksen saldo on 2 yötä teltassa, loput sisällä. Voi hurjaa… Tää viimeinen päivä menee aika nopsasti kun Aarbussin kuva kimmeltää sarveiskalvolla. Rautulammelta, jonne porot taas yön pimeinä tunteina hiipparoivat, ei oo kun pikku matka Kiilopäälle.

        Kiilopäällä pidetään taukoa. Oli hyvät ilmat tänäänkin, oikein hyvä lopetus vaellukselle. Leiriläiset on suloisia ja muutenkin oli mukava reissu.

        * Nyt ollaan taas Tievalla. Pötkötän sängyllä ja syön karkkia. Hyvin meni tämäkin päivä. Aurinko paistoi ja oli kiva kävellä. Tavallaan ihan kiva tulla pois metästä. Lähinnä tän puhtaamman, kuivemman tunteen takia. Tavallaan harmi, sillä reissu oli kaikenkaikkiaan mainio. Alfa Romeoille
        (kengät) iso kiitos, jaloissani ei eka kertaa ole rakon rakkoa! Tästä vaelluksesta mie tuun muistamaan ihmiset, letut, lakat ja kanervat.



        5.8. Sunnuntai. Tutustumme Inariin ja Ivaloon.

        Viimeinen päivä Lapissa. Heräilemme verkkaisesti ja aamupalan jälkeen nousemme bussiin suuntana Inari. Inarissa tutustumme saamelaismuseo Siidaan. Siellä on jokaiselle ensikertalaiselle näkemistä ja kokemista ihan kiitettävästi. Opas esittelee kivasti ja kehuu nuorisoporukkaa. Kiitokset tuntuvat ihan hienolta.

        Piipahdamme sitten Inarin kylällä ja saamelaiskirkossa. Kirkon pihalla vaihdetaan muutama sananen saamelaispapin kanssa. Lueskellaan sankarihautojen kivistä inarilaisten sankarivainajien nimiä ja kaatumispaikkoja. Yhdessä kivessä lukee Kiestinki. Saadaan siinä pieni historiakertaus Kiestingin motistakin. ”Kyllä täällä kaatuakin voidaan!”, sanoi eversti Turtola kenraali Siilasvuolle. Ja sitten kaaduttiin.

        Inarista laskeuduttaessa pysähdytään kaikkien matkailurysien äidille, Karhunpesäkivelle. Senkin paikan taso laskee ja hinnat nousevat. Rahat pois tyhmältä turistilta!

        Ivalossa pysähdymme ostoksille. Käkäilemme kylällä ja katselemme maailman menoa pohjoisessa. Ei mitään uutta, sitten viime vuoden. Noustaan siis bussiin ja ajamme tullessa vielä Kaunispään kautta. Muistuupi mieleen matka kymmenen vuotta sitten. Silloisesta ryhmästämme yksi matkalainen nousi kairasta taivaaseen…

        Palaamme Tievalle, syöpäilemme, saunomme ja vietämme sexi-iltaa. Viimeisen illan viettelyksessä Klasu esittää pöllöä, vai esittääköhän. Eve saa mahataudin ja kituu sen ankarissa kourissa, ettei yöksi ole asiaa mihinkään muuhun… me vanhat parrat saunomme vielä pitemmän kaavan mukaan.



        6.8. Maanantai. Kotimatka

        Herätys aamulla kello kuusi. Pikainen pakkaaminen ja aamupala. Sitten bussiin ja matkaan kohti kotia. Pikkuiset ja vähän isommatkin nukkuvat autuaasti. Muutaman kerran heräilevät pissalle ja taas unten maille.

        Kuusamossa Baari-Martain emännät vievät meidät metsään. Tien päästä löytyy erämaja, todellinen erämaa-hotelli, jossa syömme takkatulen loisteessa makoisan poronkäristyksen. Tuskinpa meistä kukaan on ennen nauttinut ateriaa niin hienossa paikassa.

        Loppumatka kotiin körötellään pikavauhtia. Kontiolahdella odottavat seukkarin pihassa meitä vanhukset. Luikautamme heille laulun ja sitten lapset jaetaan omistajilleen. Matka Lappiin on onnellisesti ohi.

        Jutun tuottivat: Ilpo, sekä Jutta ja Eve (kursiivi teksti)