Eino Leino
Hänen työtarmonsa oli ilmiömäinen. Hänen runoutensa on kansaa koskettavaa ja hän oli tunnettu myös monilla muilla kirjallisuuden aloilla. Hän oli yksi Suomen hedelmällisimpiä kirjailijoita, mutta silti hän kuoli alle viisikymmenvuotiaana. Tämä runomestari on nimeltään Eino Leino. Hänen nimensä voidaan kiistatta yhdistää lähes kaikkiin suomalaisen lyriikan klassikoihin.
Elämäkerta
Eino Leinon elämä sai alkunsa Paltamon Hövelössä vuonna 1878, heinäkuun kuudentena päivänä. Alun perin hänen nimensä oli Armas Einar Leopold Lönnbohm. Hänen isänsä oli maanmittaaja Anders (suom. Antti) Lönnbohm ja äiti Anna Emilia omaa sukuaan Kyrenius. Leino oli heidän yhdestoista lapsensa ja samalla heidän nuorimmaisensa. Leinon isän suku oli talonpoikaissukua ja äidin puolella hänellä oli suvussaan myös pappeja ja sotilaita.
Leino sai elämälleen suotuisan alustan
lapsuudenkodissaan. Hän oppi ruotsinkielen ja aktiivinen lehdistön seuraaminen
sekä alueen sivistyneistön kanssa keskustelu alusti Leinoa valistuneisuuden
suuntaan. Koulun Leino aloitti vuonna 1887 Kajaanissa, josta siirtyi sittemmin
vuonna 1890 Hämeenlinnan lyseoon. Hän valmistui ylioppilaaksi vuonna 1895 ja
oli luokkansa priimus. Leinon runouteen taipuva mieli oli paljastunut jo hänen
ollessaan 12-vuotias, jolloin ilmestyi hänen ensimmäinen runonsa ”Kajaanin
linna” (1890). Lukiossa ollessaan Leino teki jo suomennoksen Runebergin
kirjoittamasta ”Kuningas Fjalarista”.
Leino hankki vahvan kielitaidon ja vankan tuntemuksen, sekä ulkomaisesta, että kotimaisesta, kirjallisuudesta. Leinon muisti oli ihmeellinen; hän saattoi muistaa laajojakin lainauksia useiden vuosien kuluttua. Tästä huolimatta Leinon yliopisto-opinnot jäivät kuitenkin hyvin katkonaisiksi ja loppuivat saavuttaessa 1900-luvulle. Akateeminen maailma saikin Leinolta osakseen lähimmäkseen pelkkää ivaa. Paljon tärkeämmäksi hänelle osoittautui hänen ystäväpiirinsä, johon kuuluivat muun muassa Pekka Halonen ja Otto Manninen.
Varsinainen
kirjailija Eino Leinosta tuli jo vuonna 1896, jolloin julkaistiin runoilijan
ensimmäinen runokokoelma, jonka nimi on ”Maaliskuun lauluja”. Kun tämä oli
ilmestynyt, ei Leino enää irrottanut kynästään. Hän elätti itsensä
kirjoittamisella, eikä hänen kirjoittajansuonensa tyrehtynytkään ihan heti.
Vuosina 1897-99 Eino Leino toimi veljensä Kasimir Leinon kanssa yhteistyössä,
julkaisten lehteä nimeltä ”Nykyaika”, joka käsitteli kulttuuria. Veljekset
kuitenkin lopettivat lehtensä kannattamattomana ja siitä aiheutui molemmille
pitkäaikainen velkakierre.
Koska apurahoja ei ollut odotettavissa, täytyi veloista päästä eroon työllä. Leinosta tulikin todellinen kirjallisuustehdas. Vuoden 1900 lopussa oli hän kirjoittanut jo kuusi kokoelmaa ja kolme näytelmää, eikä tahdille näkynyt loppua, sillä kirjoittaminen oli Leinolle helppoa ja nopeaa. Mutta kuten usein kiireessä käy, määrä kasvoi laadun kustannuksella, ja tästä häntä usein kritisoitiinkin.
Vuoden 1899 alussa oli Leino hankkiutunut erään ”Päivälehti” –nimisen lehden kulttuuriavustajaksi. Lehti kuitenkin lakkautettiin ja sen seuraajaksi nousi Helsingin Sanomat, johon Leino siirtyi teatterikriitikoksi ja pakinoitsijaksi. Työ jatkui vakituisena vuoteen 1910 ja satunnaisesti myös myöhemmin.
Vuonna 1905 Leino avioitui Freya Schoultzin kanssa ja seuraavana vuonna he saivat tyttären, jolle annettiin nimeksi Eya. Leinon ja Schoultzin liitto ei kuitenkaan kestänyt kauaa, vaan jo vuonna 1908 avioliitto kariutui ja he erosivat lopulta vuonna 1910. Vuosi 1908 oli käännekohta Leinon elämässä ja tuotannossa. Hänen elämänsä tasapaino oli järkkynyt vakavasti ja masennus koetteli Leinon mieltä. Hän matkusti Roomaan uskoen, ettei enää palaisi Suomeen, mutta näin kuitenkin kävi.
Kolmen vuoden kuluttua erosta runoilija meni uusiin naimisiin harpputaiteilija Aino Kajanuksen kanssa, mutta tämäkin liitto hajosi vuonna 1920, tai oikeastaan jo vuoden päästä sen solmimisesta, kun Leino katosi jättäen lähes kaiken taakseen. Tämän jälkeen Leino meni vielä kerran naimisiin Hanna Laitisen kanssa vuonna 1921. Viimeinen liitto pysyi voimassa Leinon kuolemaan saakka.
Vuosina 1907-09 toimineessa lehdessä nimeltä ”Päivä” Leino julkaisi ulkomaanmatkansa (1908-09) aikana syntyneitä runojaan. Viimeinen vakituisempi työsuhde Leinolla oli vuosina 1915-18, jolloin hän toimi ”Sunnuntai” -lehdessä. Leinon ura katkesi, kun lehti lakkautettiin. Hän avusti myös myöhemmin joitakin lehtiä, mutta oli kyvytön löytämään näiden kanssa aiempien kaltaista yhteistä linjaa.
Lehtimiesuransa aikana Leino kirjoitti useita pakinoita, joissa hänellä oli nimimerkkinään Kiven teoksista lainatut Mikko Vilkastus (Päivälehti), Teemu (Helsingin Sanomat) ja Kanttori Sepeteus (Sunnuntai). Pakinansa hän kirjoitti yleensä teräviksi, nokkeliksi ja riidanhaluisiksi. Leino kirjoitti myös arvostelijoista iskeviä pilkkarunoja. Teatterikriitikon ja kirjallisuuden arvostelijan aloilla hän oli hyvin vaativa kriitikko.
”Sunnuntai” –lehden kauden aikana Leino oli alkanut kuitenkin käydä yhä sallivaisemmaksi ja halusi saattaa ihmiset yhteen yhteisen hyvän asialle. Vuoden 1918 sota kuitenkin tuhosi Leinon uskon yhtenäisyyteen. Seuraavana vuonna Leinon terveys alkoi rapista ja asunto- sekä raha-asiat olivat täysin hunningolla. Kirjoittajan kriittisyys omia kirjoitelmiaan kohtaan alkoi pettää pahasti ja lopulta runoja syntyi kaikenmaailman merkkihenkilöille, yhdistyksille ja muistopäiville. Ennen niin suorasukainen toimintatapa alkoi pettää totaalisesti; kirjailijan poliittiset mielipiteen oikkuilivat päivittäin. Vuonna 1922 Viroon tekemänsä vierailun jälkeen Leino jopa yritti hakea sen kansalaisuutta, sillä hän oli Suomen oloihinsa kyllästynyt.
Lopulta Leino kuoli Tuusulassa, Nuppulinnassa, jo kuuluisana ja arvostettuna kirjailijana ja erityisesti lahjakkaana runoilijana. Hänen kuolemansa tapahtui 10. tammikuuta 1926. Leinon muistoksi on pystytetty patsas ja Eino Leinon Seura jakaa jokavuotisen Eino Leino palkinnon. Hänen muistokseen on myös asetettu oma muistopäivä, runon ja suven päivä, syntymäpäivän mukaan 6.7., joka on yleinen liputuspäivä.
Tuotanto
Kuten jo alussa mainitsin, oli Eino Leino Suomen tuotteliaimpia kirjailijoita ja hänet muistetaan erityisesti hänen runoistaan. Leinon tuotanto on kuitenkin niin laaja, että sen yksittäisistä teoksista kirjoittaminen olisi tällaisessa työssä mahdotonta. Siksi olenkin päättänyt kirjoittaa vain hänen luomiskausistaan. Leinon tuotanto voidaan jakaa kirjoitustyylinperusteella kausiin: nuoruus-, miehuus- ja loppukauteen.
Nuoruuskaudella Leinon kirjoittama materiaali on yleisesti optimistista ja tämän kauden aikana hän myös taivutti uudelleen kankeahkon ja hapuilevan runokielemme. Leinon varhaisen vaiheen aaterunouden sisällössä on usein aiheena kansallisromanttinen Karjala-ihailu, mutta myöhemmästä aiheistuksesta, kerjäläisyydestä ja mielisairauden pelosta, on merkkejä hänen tuotannossaan jo nuoruuskaudeltakin, esimerkkeinä runot ”Mieron nuotioilla”, ”Mua pelottaa” ja ”Rauhattoman rukous”. Leinon Kalevala-harrastus näkyy hänen teoksissaan ”Tarina suuresta tammesta” (1896), ”Tuonelan joutsen” (1898) ja joistakin helkavirsien luonnostelmista.
Helmikuun manifestin* jälkeen ilmestynyt kokoelma ”Ajan aalloilla” (1899) osoittaa Leinon ottaneen myös kantaa Isänmaallisiin kysymyksiin hyvin vahvasti. Runojen ”Helsinki sumussa” ja ”Kansa kalliolla” kaltaiset runot tekivätkin Leinosta pian passiivista vastarintaa edustavan runoilijan.
Miehuuskaudella Leinon tuotannon tunnuspiirteenä voitaisiin pitää säälitöntä ripittäytymistä. Kirjoitustyyli vaihtelee laidasta laitaan, ylistyslaulujen lennokkaista teksteistä aivan äärimmäisen lakoniseen lyhyyteen ja yksinkertaisuuteen. Kauden aihevalinnat ja kirjoitusvaikuttimet tulevat pääasiassa myyteistä, legendoista ja saduista. Myytti- ja historia-aiheisiinsa hän on lisäksi yhdistänyt omaa uskoaan ja filosofioitaan.
Leinon loppukausi on värittynyt lähes kauttaaltaan syvään depressioon. Leinon depressiivinen elämänasenne johtui hänen monista ongelmistaan, joita olivat muun muassa avioliiton kariutuminen ja puolueriidat. Leinon kalevalainen ideologia romahti. Lopulta Leino irrottautui täysin muusta yhteiskunnasta elämään omaa epäsosiaalista taiteilijaelämäänsä.
Eino Leinon runoista on tehty monia kokoelmateoksia ja jotkut ovat jopa säveltäneet runot lauluiksi. Yksi esimerkki asiasta on Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin säveltämät ja Vesa-Matti Loirin tulkitsemat kappaleet Leinon kauneimmista runoista. Leinon tuotanto näyttää olevan suurimmillaan vuosien 1910-1919 välillä, silloin olleesta ensimmäisestä maailmansodasta (1914-18) huolimatta. Tämä ei kuitenkaan ole mikään varsinainen piikki, vaan Leinon tuotanto on loppujen lopuksi jakautunut melko tasaisesti.
Tuotanto lista löytyy täältä: http://www.kirjasto.sci.fi/eleino.htm .
Lähteet:
Teoslista:
Teksti:
- CD-Facta Elektroninen tietosanakirja 98