Karismaattinen uususko
ja Nokia Missio
Jouko Nieminen, Kokkola 2006
Nettiin toimitti Petri Malk
Korostukset toimittajan
"Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä
pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja
Isässä. Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen
elämä". (1 Joh 2:24-25)
Näky
Tapahtui Kokkolan kirkossa v.1981
Istun etupenkillä. Olen käyttänyt puheenvuoron Sanan ja rukouksen illassa ja
katselen alttarille päin. Samassa tapahtuu jotakin – minut siirretään näyssä
jonnekin alttarin taakse, josta näen koko kirkkokansan edestä päin. Kirkko
on täynnä ihmisiä, eletäänhän vielä herätyksen aikaa. Keskikäytävällä
jonottaa valtava ihmisjono kaksi rinnan, satoja ihmisiä, pääsyä
rukoiltavaksi. Kuljen hiljaa eteenpäin ja katseeni kiintyy alttarin
vasemmalla puolella, (saarnatuolin puolella) toimivaan rukousryhmän. Veljet
rukoilevat kädet kohotettuina apua tarvitsevien tai Hengen kosketusta
kaipaavien puolesta.
Mutta jään ihmetellen katsomaan, kun veljien pannessa kätensä ihmisten
päälle, käsien yläpuolella oleva ilma alkaa pyöriä ja kieppua, ja näen
kolmen erivärisen ilmavirtauksen ikään kuin taistelevan keskenään tilasta
päästä "mukaan siunaukseen". Yksi virtaus on väriltään musta, toinen harmaa
ja kolmas valkoinen. Ne sekoittuvat toisiinsa miten vain eri ihmisten
kohdilla. Jostakin syystä minulle on selvää siinä, että valkoinen on
Jumalasta, harmaa on sielullista, ja musta on perkeleestä. Kuljen hiljaa
eteenpäin ja ihmettelen. Äkkiä vierelläni on ääni (enkeli), joka kysyy:
"Miksi ihmettelet? Katsohan tuota toista rukousjonoa". Silloin huomaan, että
myös oikealla puolella on "rukousjono". Tosin … en näe mitään jonoa. Mutta
alttarin reunalla on jokin hahmo, joka on kumartunut hyvin alas. Hän on
valkoisissa vaatteissa ja polvillaan pää käsien varassa ,niin kuin Jeesus
Getsemanen ahdistuksissa.
Kuljen hämmästyneenä eteenpäin hahmon vierelle ja kurkistan. Siinä on
Jeesus. Hän on murheellinen. Ihmettelen ??? En ymmärrä mitään. Silloin
enkeli sanoo: "Älä ihmettele. Sinä näet tuon toisen jonon, jossa on paljon
ihmisiä. Siinä kutsuttiin ihmisiä kokemaan siunauksia… Mutta tässä toisessa
jonossa – jossa ei ole ketään – kutsuttiin ihmisiä seuraamaan Jeesusta
ristin tielle."
Näky päättyy. Istun taas paikallani ja itken. Jeesus, eikö kukaan? Teen
päätökseni: Jeesus, jos ei kukaan muu, niin minä ainakin tulen…
Olen ajatellut aika ajoin tätä näkyä. Olen ymmärtänyt, että tuossa
siunausjonossa tapahtui hyvääkin. Jumalakin toimi siellä. Mutta myöhemmin
olen käsittänyt, että nuo kaksi jonoa olivat kuitenkin eri jonoja, mitä se
sitten merkitseekään?
Uskon, että tämä kirjoitukseni on syntynyt Jumalan tahdosta. Hän rakastaa
syvästi jokaista horjuvaa ja kiusattua lastaan, eikä Hän todellakaan halua
menettää meistä yhtäkään. Siksi Hän on rakkaasti varoittanut meitä etukäteen
Raamatun sanassa eksytyksistä ja antanut meille ristin evankeliumin suojaksi
kaikkea harhaa vastaan.
Uskon myöskin, että elämässäni monet asiat ovat tapahtuneet Jumalan
johdatuksesta tätä seulonnan ja puimisen aikaa varten, jolloin "Jumala on
puhdistava puimatanterensa…" ja jolloin tyhmät neitsyet ja viisaat neitsyet
valitsevat tiensä.
Tämä kirjoitus tutkii niiden kahden tien välistä eroa, mitkä näyssä
näytettiin
Oma taustani ja suhteeni karismaattisuuteen
Kokkolan herätys
Olen tullut uskoon Kokkolan herätyksen ensivaiheissa v. 1976. Näihin aikoihin
oli Kokkolaan syntynyt ja syntymässä erittäin voimakas herätys, joka
kosketti koko maakuntaa, ja jopa muutamia tuhansia ihmisiä tuli niillä
seuduilla uskoon seuraavien vuosien aikana.
Herätys oli spontaania ja yhteyksiä ulkopuolisiin tahoihin oli niukasti,
eikä varsinaista opetusta juurikaan järjestetty. Erilaiset armolahjat
alkoivat toimia suuren innon ja jatkuvan rukouksen lomassa. Tietenkin
kokeilimme armolahjojen rajoja ja hengellisyyden rajoja ylipäänsä. Oppiminen
tapahtui siis ennen muuta "kantapään kautta". Herätyksellä oli omaa
toimintaa varsin runsaasti, mutta myös Kansanlähetyksen väki näillä
seuduilla suhtautui täysin ongelmitta yhtyen herätykseen. Varsinaista
yhteyttä muualla maassa virinneeseen karismaattiseen toimintaan (Hengen
yhteys kirkossamme) ei ollut. Herätys oli omaleimainen, jossa oli sen
vahvuus, mutta ehkä myös sen heikkous.
Alkuvuosien aikana aloin nähdä näkyjä. Tällaisia voimakkaita näkyjä (kuten
tuo alussa mainittu), oli noin kymmenkunta. Yhteistä niille oli se, että
niissä näytettiin asioita, joista minulla ei vuosiin tai vuosikymmeniin
ollut selkeää ymmärrystä. Mutta ne olivat voimakkaita ilmestyksiä, ja siksi
"kirjoitin ne sydämeni tauluun", jossa ne ovat säilyneet kirkkaina. Aika
ajoin mietiskelin niitä, mutta vasta viimeisen viiden vuoden aikana olen
saanut alkaa todella hämmästellen katsella, mitä ne oikein merkitsevät…
Uushengellisyyden pyörteissä
1980-luvun lopussa ajauduin sisään uuskarismaattiseen liikehdintään. Erään
ICEJ:n (ICEJ on eräs Israel-ystävyysjärjestö, toim. huom.) järjestämien lehtimajanjuhlien jälkeen Jerusalemissa olin saanut
"valtavan voitelun". Tunsin olevani täynnä uskoa ja tuon voimakkaan tunteen
vallassa uskoin, että "kaikki on mahdollista sille, joka uskoo". Toimin
paljonkin erilaisissa yhteiskristillisissä piireissä, joissa nämä
"armolahjat, voimat ja voitelut" toimivat. Kaadoin ihmisiä rukousjonoissa ja
usein sielunhoidossa näin heidän sisälleen (mikä oli joskus varsin
ristiriitainen tunne). Monien mielestä olin superhengellinen… Mutta en katso
aiheelliseksi kuvata näitä sen enempää. Sen sijaan kerron, kuinka Jumala
armossaan pysäytti minut noin puolentoista vuoden jälkeen.
Järjestimme kerran yhteiskristillisen parantumiskokouksen Kannuksen
työväentalolle. Olin kokouksen pääpuhuja, ja täynnä "henkeä". Muistan,
kuinka heti kokouksen alussa otin irrotettavan mikrofonin käteeni ja lähdin
kävelemään, kun en millään malttanut olla paikoillani. Oli kuin tuli olisi
polttanut jossain. Vaikka en osaakaan laulaa, lauloin estoitta mikrofoniin
ylistyslaulua. Sitten ilmoitin, että tänään Herra parantaa täällä kaikki
sairaat! Samalla käveli sisään ovesta mies, joka tuskallisesti raahasi
itseään eteenpäin kainalosauvoja käyttäen. Osoitin miestä ja sanoin
kaikille: "Jotta ette ollenkaan epäilisi, että Jumala todella parantaa
tänään myös teidän sairautenne, tahtoo hän ensin parantaa tämän ramman
miehen." Olin varma, että myös näin tulee tapahtumaan.
Kävelin hänen luokseen ja kysyin, saanko rukoilla? Mies myöntyi, ja aloin
rukoilla pannen käteni hänen jalkansa päälle. Kun myöhemmin olen muistellut
tätä hetkeä, uskon että rukoilin ensin oikeasti Jeesusta. Välillä pyysin
miestä kokeilemaan, voiko jalalla astua. Jotakin pientä tapahtui, mutta
vähitellen minulle tuli jonkinlainen epäily siitä, että jospa Herra ei
parannakaan, mitä siitä seuraa – fiasko! Sanoin mielessäni Jeesukselle:
"Sinun täytyy parantaa tämä mies, koska kaikki on pantu likoon tämän
varaan". Mutta epäilys vain voimistui. Silloin tapahtui jotakin, jonka
muistan kirkkaasti. Se oli tosi hiljainen ja hienovarainen aavistus. Olin
jonkinlaisella rajalla. Minun oli valittava tie. Sitten muistan, kuinka
päätin asian ja ikään kuin jonkun ulkopuolisen avustamana sanoin hiljaa
itselleni: "Jos ei Herra paranna, niin parannan hänet vaikka itse!" Sen
jälkeen uskoni palasi.
Kymmenen minuutin rukoilun jälkeen mies todella lähti kävelemään ja jätti
kainalosauvansa nurkkaan. Ja kansa antoi aplodit. (Tämän jälkeen en enää
yhtään ihmettele, mitä esim. tunnettu korealainen menestysteologi Yonggi Cho
tarkoitti todetessaan eräässä kokouksessaan: "Mikään ei ole niin helppoa
kuin parantaa sairaita")! Ilta jatkui tyypillisen karismaattisen kaavan
mukaan, mutta jostakin syystä en kuitenkaan ollut onnellinen. Minua häiritsi
jollakin tavalla aavistus, että olin ylittänyt tietyn rajan, jonka yli ei
olisi ehkä saanut mennä. Tajusin jotenkin, että minä olin itse parantanut
tuon miehen omilla sielunvoimillani ja omalla uskollani.
Seuraavana iltana en saanut millään unta. Minua paleli, värisytti ja
pelkäsin. Keskellä yötä heräsin. Kylmä hiki valui otsallani ja kuulin sanat:
"Mutta hänen sielunsa minä vaadin sinun kädestäsi." Seuraavina päivinä
ajattelin asioita todella ahdistuneena, ja samalla Jumala alkoi kutsua minua
parannukseen. Aloin ymmärtää, että olen pettänyt Herran ja olin todella
ahdistunut ja tyhjä. Muutaman päivän päästä Jumala pani minut armossaan
uuden valinnan paikalle: "Jos sinä nöyrryt, niin minä sinut aikanani
nostan". Silloin tiesin, että tämä jakso elämässäni on päättymässä, ja nyt
on jäätävä pyhän Jumalan kasvojen eteen – tilintekoon. Mutta olen
sydämestäni kiitollinen, että Hän ei jättänyt tätä tuomion hetkeä kuolemani
taakse!
Olin valmis nöyrtymään – ja jäämään Jumalan varaan, tehköön Hän sitten, mitä
parhaaksi näkee. Jumala pani minut täysin hyllylle ja jouduin tosi
ahdistukseen. Elin viisi vuotta käyden vain kovaa luopumisen ja kuolemisen
koulua. (Samoihin aikoihin romutettiin myös elämäni muut tukipilarit siten,
että minun oli pakko myös käytännössä jäädä pelkästään Jumalan varaan).
Muistin myös tuona aikana kirkkaana näkyä vuodelta 1982, jossa Herra oli
näyttänyt oman elämäni tien kapenemisen ja kuihtumisen ja kuolemisen…
Toivon sydämestäni, että nämäkin elämäni vaiheet on koituva lopulta juuri
sinun parhaaksesi!
Nykyinen suhteeni karismaattisuuteen
Uskon armolahjojen raittiiseen käyttöön ja ihmeisiin. Niitä on tapahtunut
omassa elämässänikin, varsinkin viime vuosina. Ja jopa niin suuria ihmeitä,
ettei niistä edes halua yrittää kertoa muille – kun ei itsekään voisi uskoa,
jos joku toinen kertoisi! Mutta ne ovat tapahtuneet kuin itsestään,
Jeesuksen toimesta, ristin juurella - eivät ylistysten ja mahtavien
rukousten pauhussa, ihmisten kohotellessa käsiään. Sen sijaan Hän hoitaa
omia lapsiaan salassa ja hiljaisuudessa.
Uskon myös, että Jumala ei halua tuoda ihmeitä yleisesti "näytille".
Jeesuskin sanoo Matt.12:39: "tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee
merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonan merkki."
Jos siis tälle eksytysten ajalle vielä annetaan ihmeitä ja merkkejä
yleisesti katseltaviksi - niin sitten meidän sukupolvemme ei ole paha eikä
avionrikkoja sukupolvi!
Sielun voimasta
Olen halunnut näin selvittää kokemukseni karismaattisesta toiminnasta, jotta
ymmärtäisit, että useat seuraavassa esittämäni käsitykset eivät perustu
ainoastaan ulkopuoliseen kritiikkiin. Kokemukseni mukaan "sielun piilevä
voima" ihmisen sisällä on todellinen, mutta sen voi aktivoida ainoastaan
käyttämällä siihen kiellettyjä henkisiä/hengellisiä menetelmiä. Raja näihin
voimiin on äärimmäisen ohut ja näkymätön. Sen voi ylittää huomaamatta
sielunvihollisen avustamana ja näin jäädä valheeseen itse tajuamatta enää
totuuden ja valheen välistä rajaa. Ainoa keino suojautua tätä vaaraa vastaan
on valita tie, jossa ei ollenkaan etsitä omia siunauksia ja omaa kasvua tai
hengellistä voitelua, vaan jäädään alinomaa kuolemaan Kristuksen kanssa
ristille, pienenemään itsessään ja kadottamaan oma elämänsä Kristuksen
tähden. Silloin Jeesuksella on tilaa elää meissä ja Hän, vain Hän, voi tehdä
tekoja, jotka ovat hänen!
Olen siitä siis jotakin itsekin kokenut, ja Jumala on sen näin näyttänyt,
että sielun voiman rajan yli meneminen on vakava ja vaarallinen asia. Se
raja on kuin näkymätön kalvo, joka menee rikki, eikä se enää korjaannu.
Henkimaailmalle jää kanava toimia mielen (lähinnä tunne-elämän) kautta.
Vielä 15 vuotta myöhemminkin olen usein erikoisen kiusattu näissä asioissa,
ja joudun viemään yhä uudestaan koko tunne-elämäni ristille.
Lopun aikana saatana kiihottaa uskovia sielullisiin tekoihin, ja siksi
"ihmeet ja merkit" suurenevat kaiken aikaa. Sielun voiman vapauttamiseen
liittyy oman tahdon ja järjen äänen vaimentaminen sekä tunteiden nopea
vapauttaminen. Juuri tähän kaikkien pakanauskontojen gurut, shamaanit ja
poppamiehet ovat pystyneet jossakin määrin, mutta lopun aikana saamme nähdä
ne satakertaisina! "Hengellisessä" karismaattisuudessa tunnetilaa
kiihotetaan mekaanisella ylistyksellä, jossa hoetaan tiettyjä "hengellisiä"
mantroja, jotka salaa vahvistavat sisäistä rohkeutta astua kielletylle
alueelle. (Aihetta on käsitelty kirjassa: Wachman Nee: Sielun piilevä
voima.)
Uuskarismaattisuuden nykytilanteesta Suomessa
Yleisesti
Elämme niin globaalissa ja tiedonvälitykseltään nopeassa maailmassa, että
myös hengellisillä liikkeillä ja ilmiöillä on yhteinen maailmanlaaja
markkina-alue. Suomessa on syntynyt suuri määrä pieniä ja vähän suurempiakin
karismaattisia seurakuntia ja yhteisöjä, jotka ovat omaksuneet maailmalta
tulevat uushengelliset virtaukset (esim. useat City-seurakunnat). Ne
rakentavat oppinsa ja käytäntönsä tiettyjen raamatunpaikkojen uudelleen
tulkintaan ja vasta 1900-luvulla syntyneisiin oppeihin (mm. Hal Lindsay:n
kirjoista) sekä menestysteologisiin ajatuksiin.
Jos siis haluamme tietää, millaista uushengellisyys on Suomessa huomenna,
niin me saamme siitä selkeän kuvan katsoessamme, millaista se on tänään
USA:n, Kanadan tai Etelä-Afrikan yms. karismaattisissa seurakunnissa.
Nokia missiosta
Nokia missio edustaa Suomessa suurinta ja vakavimmin otettavaa
uushengellistä liikettä. Se johtunee paljolti Markku Koiviston
persoonasta.
Hänhän on mies, joka teologisen koulutuksensa ja pappeutensa johdosta
otetaan vakavasti vastaan myös maailman karismaattisten johtajien joukossa,
joihin Koivistolla onkin hyvät ja lämpimät suhteet. Viime vuonna (2005)
Nokia missio aloitti myös Kokkolassa säännölliset kokoukset Kokkolan
kirkossa, mutta vuoden 2006 alusta on siirtymässä – odotetusti –
neutraaleihin toimitiloihin urheilutalolle.
Arvioidessamme siis Nokia mission hengellistä pohjaa, meidän on pakko tutkia
myös Markku Koiviston hengellisiä juuria ja alkulähteitä. Hänhän on Nokia
mission ainoa johtaja ja päättäjä. Ei tietty kokouksissa noudatettava
käytäntö ja tavoitteet itsestään synny. Ne syntyvät aina joidenkin taustalla
vaikuttavien oppien perustalle. Ja meidän on uskallettava rinnastaa opit ja
henget, niin kuin Johanneskin tekee 1. kirjeessään. Alkulähteet ratkaisevat
sen, millaista hedelmää tullaan tuottamaan. Raamattu sanoo (Matt.7:16) "Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota
viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?" Lopun ajan läheisyydessä,
Raamatun ilmoittamien väkevien eksytysten voimistuessa, on meidän tutkittava
myös itse henget, mitkä vaikuttavat liikkeissä. Sillä myös saatana osaa
liverrellä kauniita rakkauslauluja ja soittaa suloista musiikkia
evankeliumin harpuilla. Älkää siis antako pettää itseänne!
Pääoppien lyhyt esittely
Jos luemme vaikkapa Nokia mission verkkosivuilta sen ilmoittaman
11-kohtaisen oppiperustan, ei meillä ole siihen juurikaan huomauttamista.
Tosin siinä Pyhästä hengestä puhuttaessa sanotaan, että hän "varustaa meidät
tulokselliseen palveluksen työhön". Ja Jeesuksesta sanotaan, että hänen
pelastava armonsa myös "varustaa voittoisaan elämään Kristuksessa". En halua
väittää, että tämä on väärin. Mutta siinä näkyy kuitenkin selkeä halu kulkea
vasemmanpuoleisessa rukousjonossa. (Vrt. NÄKY) ja siinä on menestysuskon
siemen. Onhan paradoksaalisesti eri asia, että me elämme voittoisaa elämää
Kristuksessa kuin se, että Jeesus elää omaa, merkillistä ristin voiton
elämää meissä.
Varsinaisena ongelmana on kuitenkin se, että käytännön toiminnassa on tuo
em. oppiperusta vailla virkaa. Vaikka siinä sitoudutaan ekumeenisiin
uskontunnustuksiin, niin Nikean tunnustuksessa ilmoitettu Pyhän Hengen asema
on täysin muuttunut. Uskontunnustuksen mukaan "Pyhä Henki lähtee Isästä ja
Pojasta". Mission kokouksissa Pyhä Henki kuitenkin lähtee ilman Raamatun
sanaa mistä milloinkin ja puhuen mitä milloinkin… Pyhän Hengen aseman
uudelleen tulkinta onkin kautta historian ollut vakava merkki
harhautumisesta ja pahasta eksymisestä.
Uuskarismaattiselle liikkeelle ominaisia oppeja ovat ainakin seuraavat.
- Kingdom Now (Jumalan varsinainen kuningaskunta tulee maan päälle jo nyt –
eikä vasta Jeesuksen paluussa).
- Dominion Theory (Voitelun saaneet seurakunnat saavat hallintavallan
maailmassa. Jumala varustaa lopun ajan voidellut seurakunnat (lue: johtajat)
niin suurella voimalla, että uskovat saavat otettua hallintavallan.
- Manifest Sons of God (Room. 8;19 perusteella. Varsinainen uusi ihminen,
ihmislaji syntyy uudesta voitelusta. Uusimpien väitteiden mukaan Uudella
Ihmisellä on supervoitelun saaneena jopa sama DNA kuin Jeesuksella).
- Latter Rain (Pohjautuu 5. Moos. 11:14 ym. Suuri lopunajan herätys).
- Uusi Hengen vuodatus (Jooel 2 mukaan). Todettakoon, että Apt. 2:16-17
kertoo selvästi Jooelin profetian jo täyttyneen.)
Edellä esitettyjen oppien keskeinen sanoma on seuraava:
Lopun aikana seurakunta nousee (asetetaan ennalleen, restauroidaan) näkyvään
puhtauteen. Se ottaa valvontaansa maalliset hallitukset valtavan globaalin
herätyksen avulla ja näin valmistaa maaperän Jeesuksen toiselle tulemiselle.
Näin Jeesus voi palata ottamaan itselleen morsiamen, joka on jo tehnyt
itsensä täydelliseksi. Tämä kaikki tapahtuu lopun ajan seurakuntien
johtajien kautta, jotka ovat ihmeitä tekeviä super-apostoleja, jotka ovat
syntyneet Jeesuksesta eri lailla kuin tavalliset ihmiset.
Mitä tähän on sanottava?
Suuresta herätyksestä Jeesus sanoo (Luuk. 18:8): "Mutta kun Ihmisen Poika
tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?" Myös Paavali on paljon
pessimistisempi: "Se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu"
(2. Tess. 2:3). Jeesus ei myöskään palaa riemuitsevan ja suuren seurakunnan
keskelle, vaan saatanan hallitsemaan antikristilliseen maailmaan:
"Silloin
ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja
tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä" (2.Tess.2;8).
Koko oppirakennelma onkin suurta huijausta ja petosta, ja todellisuudessa se
tähtääkin kristillisen sijasta antikristilliseen globaaliin järjestelmään,
joka ottaa valvontaansa maalliset hallitukset supervoimalla ja kielletyillä
sielunvoimilla aikaansaa suuren valheherätyksen voideltujen johtajien
tekemien ihmeiden välityksellä. Koko oppirakennelma muistuttaakin
hämmästyttävästi New Agen maalaamaa kuvaa uuden tietoisuuden saavuttaman
ihmislajin syntymisestä, joka ottaa vallan uusilla henkisillä
superominaisuuksillaan. Näin antikristuksen valtakunta yhdistää
pakanauskontojen ja henkisten uskontojen ja hengellisen luopiouskon suureen
sielulliseen voimaan, super-energiaan, (joka jo vaikuttaa
uuskarismaattisissa kokouksissa)...
Katso tästä lisää tämän kirjoituksen loppuosan opetuksesta.
Näitä em. oppien perusteita ja tavoitteita ei luonnollisesti selitetä tai
opeteta kokouksissa. Niistä ei keskustella, eivätkä kokouksissa käyvät ole
niistä kiinnostuneita. Ihmisille riittää valitettavasti yhä "leipä ja
sirkushuvit – ei totuus".
Koiviston uushengellisyyden alkujuuret
Mistä maaperästä Nokia mission eli käytännössä Markku Koiviston voitelun
juuret kasvavat? Juuret lähtevät uuskarismaattisuuden alkutaipaleelta
naisevankelista Aimee Semple McPherson:ista, joka kuoli huumeiden rajuun
yliannostukseen. Hänen manttelinsa perijätär oli toinen naisevankelista, Kathryn Kuhlman, josta tuli maailmankuulu parantajaevankelista. Kathryn oli
varsin viehättävä nainen, joka sittemmin rakastui naimisissa olevaan
mieheen, joka erosi pian vaimostaan ja meni naimisiin Kathrynin kanssa. Myös
tämä "avioliitto" päättyi pian eroon. Nämä seksiseikkailut eivät kuitenkaan
vaikuttaneet mitenkään Kathrynin uraan uskottavana suurevankelistajana!
Kathrynilta sai voitelun puolestaan superapostoli Benny Hinn, joka onkin jo
varsin tuttu meidän aikamme ihmisille. Markku Koivisto taas on tiettävästi
hakenut oman voitelunsa Benny Hinniltä.
Benny Hinn hakee edelleen uutta voimaa ja voitelua säännöllisesti mm.
McPhersonin ja Kuhlmanin haudoilta. Muidenkin kuolleiden kanssa Hinn kertoo
vakavissaan olevansa yhteydessä. Hän on tavannut mm. profeetta Elian...
Saarnassaan "Double Portion Annointing", "kaksinkertainen voitelu", osa 3
(7.4.1991), Hinn kertoo näistä voiteluista seuraavaa:
"Yksi oudoimmista tapahtumista sattui muutama vuosi sitten, kun vierailin
Aimeen haudalla. Nyt torstaina olen TBN:n lähetyksessä. Perjantaina aion
vierailla Kathrynin haudalla, se on lähellä Aimeen hautaa … en koskaan
unohda, mitä näin. Se oli uskomattoman dramaattista". "Tunsin valtavan
voitelun, kun olin siellä … Jumalan voima tuli ylleni … uskon voiman
lähteneen Aimeen ruumiista … te, te, teidän tulisi tuntea Aimeen haudan
voitelu. Se on uskomatonta. Ja Kathrynin, se on valtava. Olen kuullut
ihmisten parantuneen, kun he ovat käyneet haudalla".
Tämä riittäköön. Näistä voimista osallisuuteen pääsee saamalla voitelun
näiltä lopun ajan supermiehiltä.
Nokia Mission sanomasta ja keinoista
Muita Koiviston idoleita ovat mm. eteläafrikkalainen Rodney Howard Browne.
(Hänen toiminnastaan ja uskomattomista tempauksistaan voitte lukea vaikkapa
kirjasta Juhani Aitomaa: Uusi viini juovuttaa.)
Liikkeen tämänhetkisiin toimintoihin näyttää vaikuttavan voimakkaasti myös
amerikkalainen naisprofeetta nimeltään Cindy Jacobs. Hän on vieraillut myös
mission kokouksissa Tampereella. Jacobs on tyypillinen pehmoprofeetta, jonka
"profeetalliset" mielistelevät puheet saavat ihmiset haltioitumaan ja
aiheuttavat valtavat aplodit. Niin paljon miellyttävää kuultavaa hän
kuulijoilleen tarjoaa, maalaillessaan valtavia kiihottavia unelmia Jumalan
ihmeellisistä teoista, joita hän tulee tekemään Nokia Mission kautta!
Kuunnellessani hänen puhettaan en voi mitenkään ymmärtää, että tämän ajan
uskovilla ei ole enää alkeellisintakaan henkien erottamisen tajua!
Olenkin vakaasti tullut siihen tulokseen, että monet uskovat tahtovatkin
tulla petetyksi. Kun he alkavat kuunnella pehmoprofeettoja, he alkavat
verrata elämäänsä niihin unelmiin, joita heille tarjotaan. Ja kun unelmat
alkavat saada sijaa heidän sielussaan, niin he näkevät oman vanhan elämänsä
köyhänä ja riittämättömänä. Heille tarjotaan yksinkertaista ratkaisua: Sulje
silmäsi ja heittäydy virtaan! Älä yhtään epäile. Epäilys on saatanasta. Ota
vastaan voima... Kysymys siitä, mikä tämä uusi voima on, ja mistä se tulee, ei
kiinnosta janoista ihmistä, joka on sielullisesti ja tunteellisesti
kiihotettu. Tämän ajan ihmisraukat ovat niin tunnejanoisia, että he eivät
välitä mistään muusta – kunhan vain saavat janoonsa juoda jotakin, mitä
tahansa. Ja siksi he kieltäytyvät kuulemasta varoituksia.
Kyselin muutamalta missioon rakastuneelta uskovalta, voitaisiinko katsoa
Raamatusta asioita, jotka mahdollisesti liittyvät tähän? He vastasivat
välittömästi, että ei voida. He eivät halua kuulla. Miksi ei? He vastasivat:
"Heti kun meillä on kerrankin kivaa, niin sinä yrität ottaa senkin meiltä
pois"!
Parantamistoiminta
Mission kokoukset ovat selkeitä parantamiskokouksia, joksi niitä myös
mainostetaan. Parantumiset halutaan tehdä ihmeenomaisesti. Ihmeillä ja
merkeillä katsotaan olevat jokin itseisarvo, joka antaa missiolle lisäarvoa
evankeliumin julistajana. Itse asiassa Nokia missio onkin riippuvainen
tästä, niin kuin muutkin uushengelliset karismaattiset yhteisöt. Heidän
uskottavuutensa on ihmeiden ja merkkien varassa. (Tämä on sama kuin omassa
tilanteessani, josta kerroin alussa). Toki ihmiset ovat tulleet myös
kuulemaan evankeliumia. Ja kyllähän sitäkin jollakin tavalla julistetaan.
Mutta henki on tämä: Äkkiä tekoihin! Tähdätään ihmeisiin ja "ratsastetaan"
Markuksen evankeliumin lähetyskäskyn sanoilla (Mark. 16:15-18)
"Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan
kadotukseen. Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni
he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin
käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he
panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Mission valhe on siinä, että se on kääntänyt lähetyskäskyn ylösalaisin.
Sille ihmeet ja merkit ovat varsinaista evankeliumia, jonka jälkeen ei voi
epäillä enää sanomaa, mitä julistetaan. Eikä toisin päin. Evankeliumin
seurausilmiöstä tehdään itse evankeliumia. Ja koska ihminen tottuu nopeasti,
ihmeitä tarvitaan koko ajan lisää ja suurempia. Ihmeitä ja merkkejä
käytetään siis keinona todistaa, että missio on Jumalan lähettämä ja että
siksi kaikki siellä ilmenevä "hengellinen" sanoma on Jumalasta!
Nokia mission pastori Timo Aro-Heinilä sanoikin ensimmäisen mission illassa
Kokkolassa raamattutunnissaan näin: "Mikäli ihmeet ja merkit eivät seuraa
julistettua sanaa, niin se julistus on väärää!" Näin kevyesti romutettiin
koko meidän isiemme usko ja vakaa vanhurskas elämä!
Lähetyskäsky ei ole käsky tehdä ihmeitä, vaan saarnata evankeliumia:
Pelastuksesta ja tuomiosta, taivaasta ja kadotuksesta, synnistä ja armosta,
Jeesuksen verestä ja rististä... Jos Nokia missio haluaisi merkeillä todistaa
jotakin, niin nostelkoon käsin käärmeitä ja juokoon kuolettavia… Koska se ei
käy, he "parantavat" sairaita, sillä sehän on helppoa.
Ristin evankeliumi, sanoma rististä, ei merkitse missiolle minkäänlaista
tavoitetta, vaan se on kuin läpikulkupaikka kohti suurempaa hengellisyyttä
ja Jeesuksen ylösnousemuksen hyödyn ulosmittaamista lihan hyväksi. Sillä
vaikka Jeesus onkin ylösnoussut, niin me emme totisesti vielä ole. Paavali
oli hengen mies, mutta hänenkin aarteensa oli saviastiassa ja niin on
meidänkin – loppuun asti! Juuri tässä on meille syntisille autuas ja
vapauttava sanoma. Siksi me rakastamme ristiä.
Mission kokouksessa ei saarnata lakia ollenkaan. Jos saarnattaisiin synnistä
ja parannuksen tekemisestä, niin parantumiset loppuisivat. (Tämän tiedän
omasta kokemuksesta). Lain hylkäämisestä seuraa Raamatun mukaan (Hebr. 4:12)
se, että Jumalan Sana vääristyy yksiteräiseksi miekaksi, joka ei pysty
erottamaan hyvää ja pahaa toisistaan, eikä Jumalan ajatuksia
ihmisajatuksista! Juuri tämä tuo laittomuuden seurakunnan sisälle. Jeesuksen
sanojen mukaan laittomuuden (lain saarnan) kadotessa rakkaus kylmenee.
Kylmennyt rakkaus saa aikaan valtavan rakkauden kaipuun ja janon. Ja siihen
janoon juodaan mitä tahansa, mikä näyttää vedeltä, mutta johon on äärettömän
helppo kätkeä myrkkyannos.
Synnytyspoltot
Kun Koivisto puhui marraskuussa 2005 Kokkolassa, hän esitti ihmeellisen
näytelmän muuttuneesta puheen aiheesta, jonka Herra oli muka näyttänyt
hänelle junassa matkalla Kokkolaan. Sen sanoma oli siinä, että
"synnyttämisen aika on tullut". Tämä synnyttämisen aika on merkillinen
"profeetallinen" sanoma, jota muutkin karismaatikot ovat jo muualla
puhuneet... Ja joka oli luettavissa mm. Michael Howard:in edellisen kuukauden
kiertokirjeestä! Sanomatta jäi vain se, mitä oikeasti ollaan synnyttämässä?
Saanen auttaa tässä hieman.
Kun saatana "synnin ihmisen" kautta tekee viimeisen hyökkäyksensä totuutta
vastaan, kansakunnat tulevat lyhyen aikaa palvomaan häntä. Eikä se tapahdu
vain suostuttelemalla tai sotilaallisesti, vaan hän tulee demonstroimaan
hämmästyttävää hengellistä voimaa, energiaa. Tämä henki otetaan vastaan kuin
alkuperänä olisi Pyhä Henki. Kun saatana ja pimeyden enkelit syöstään
taivaasta (Ilm. 12:9), nämä demonit tekeytyvät valkeuden enkeleiksi, jotka
ovat tulleet avaamaan meille hengellisen voiman lähteet, niin että meistä
tulee kuin jumalia (1. Moos. 3:5). Tuo ovela pettäjä saa suuren uskovien
joukon lopun aikana taas, toisen kerran, syömään uudesta "tietoisuuden
puusta"! Tämä puu ei kuitenkaan ole Jumalan istuttama, vaan saatanan
istuttama myrkkypuu. Ensimmäisellä kerralla kuljettiin hengellisyydestä
lihaan, paratiisista maailmaan, nyt halutaan kulkea takaisin lihasta
hengellisyyteen, maailmasta takaisin paratiisiin. Tämäkin puu on "ihana
katsella ja suloinen puu antamaan ymmärrystä". Mutta totisesti, joka siitä
puusta syö, on menettänyt sen elämän puun, joka on ristin muotoinen, ja on
keskellä tätä maailmaa.
Uuden tietoisuuden herääminen johtaa ihmiskunnan yliluonnollisen voiman
manifestoitumisen alueille. Syntyy uusi superihminen, joka hallitsee Jumalan
voimalla…
Tuntuuko utopialta? Näitä tekstejä on jo avoimesti luettavissa Internetissä.
Esim. Doug Fortune kirjoittaa apostolisissa sivustoissa
(www.apostolic-prophetic.com) tästä synnyttämisestä. Hän julistaa, että
meidän ei tulisi ottaa kirjaimellisesti Raamatun sanomaa Jeesuksen paluusta.
Sillä kuningaskunta tulisi ilmestymään toisella tavalla. Jumala itse ottaa
muodon ihmisissä, jotka ovat hänen kaltaisiaan ja luonteisiaan. Fortune
jatkaa:
"Uskon Jumalan määrittelevän uuden ihmislajin... Uskon, että hengellinen
DNA tässä uudessa lajissa on erilainen kuin suurimmassa osassa kristikuntaa
tänään... Uusi laji, erilainen hengellinen DNA, kuin ensimmäisellä
ihmisellä, tämä on toisen ihmisen hengellinen DNA... Jumala on synnyttämässä
tämän uuden luodun ihmisen maailmaan nyt! Tämä on se syntymä, jonka monet
profeetat ovat aistineet tänään. Jotkut kutsuvat sitä uudeksi voiteluksi,
herätykseksi, uudeksi aikakaudeksi, nuorten heräämiseksi..."
Latter Rain –nettisivuilla Jay Atkinson kirjoittaa:
"En ole ennen tuntenut tällä tavalla, mutta opiskelun ja dialogisen
keskustelun sekä profetioitten kautta se on selvinnyt minulle näin:
Ruumiillinen Jeesus, josta monet ovat puhuneet, on hänen monijäseninen
ruumiinsa, joka täyttää maailman kuin alkunäytöksenä, tai jopa Hänen
tulemuksensa täyttymyksenä"!
Hyvin tunnettu julistaja Rod Parsley puhuu TV-ohjelmassa 29.10.2000:
"Sinut tullaan synnyttämään – aivan uusi laji, joka ei ole vielä koskaan
kulkenut maan päällä – Pyhällä Hengellä hallittu seurakunta".
Nettisivuillaan Parsley kirjoittaa:
"Sinut tullaan synnyttämään lopullisesti uuteen ihmislajiin. Jumala, Hän
itse, synnyttää vallankumouksellisen jäännöksen ihmisiä, jotka tulevat
hallitsemaan vastustamattomasti Pyhän Hengen voimalla."
Kuten huomaat, esittämäni uudet opit (jotka ovat siis syntyneet
tosiasiallisesti vasta 1900-luvulla) ovat jo lumonneet uusapostolit ja
turruttaneet heidän ymmärryksensä käsittämättömäksi utopiaksi heidän itsensä
korottamisesta maailman hallitsijoiksi!
Uusimmassa Nokia mission uutislehdessä (no. 12/2005) on Koivisto pukeutunut
kenraalin asepukuun. Kenraali Koivisto värvää (hengellistä) asevoimaa
työhönsä. Tämänkään toimen taustaa ei ole vaikea löytää. Hän on eräs
uusapostoli, suuri johtaja, nimeltään Roberts Liardon. Hän on Jumalan
kenraalien (God’s Generals) konferenssien johtaja sekä USA:ssa että
ulkomailla. Konferenssi kokoaa uusapostolit, Jumalan kenraalit. Ja heidän
joukkoonsa Koivisto haluaa kuulua – hinnalla millä hyvänsä.
Meidän jokaisen olisi kuultava vakava varoituksen sana: Jos joku seurakunnan
johtaja tai opettaja julkisessa asemassa suosii näitä julistajia, eikä
sanoudu irti heidän Raamatun vastaisista opeistaan ja niistä hengistä, jotka
ovat sumentaneet terveen evankeliumin opin, niin hän tekee itsensä
osalliseksi myös heidän synneistään ja vastuulliseksi heidän toimistaan
Jumalan edessä.
Massakokousten sisältö
Kaikkialla maailmassa tämän uuden liikkeen kokouksissa on likipitäen sama
kaava. Kaava on psykologisesti taitavasti rakennettu metodi psyykkisestä
massavaikuttamisesta. Kokouksessa pyritään luomaan "pyhä ilmapiiri", joka
innostaa antautumaan, ja jossa voidaan vapauttaa ihmisten mielikuvitus...
Paras keino on kovaääninen musiikki, mekaaninen ylistys, jossa toistetaan
samoja sanoja yhä uudestaan.
Sieluun vaikuttaminen:
- Vaikuttavan, "pyhän ilmapiirin" luominen
- Musiikki ja laulu
- Ylistys
- Sanan osuus on jätettävä vähäiseksi
- Pääpuhujan - apostolin korottaminen
- Outojen ilmiöiden, ihmeiden ja merkkien esittäminen
- Rahan keruu.
Eräs tapa vaikuttaa sielunvoimien vapautukseen on ihmismielen (psyyken)
hyväksikäyttö. Mieliin voidaan vaikuttaa siten, että painotetaan etukäteen
sitä, mitä tullaan kokemaan juuri tässä kokouksessa, jos vain avaudutaan ja
antaudutaan tälle voimalle, Jeesus-energialle. Psykologisesti on selvää,
että mitä suurempi ihmisjoukko – sitä suurempi on lumous!
Helluntaiseurakunnan pastori Matti Pyykkönen on tehnyt laajaa tutkimustyötä
eri maissa näistä tilaisuuksista. Niiden kaava noudattelee tätä kokousta
(Vaasa 7.9.2004 Rodney Howard-Brownin järjestämä "Suomi Tulessa" -kokouskiertueesta):
- Alkuylistys 1 tunti
- Uhripuhe 2 tuntia
- Saarna 0,5 tuntia
- Loppuylistys 0,5 tuntia
- Rukouspalvelu 1,5 tuntia
Jos jotakin nämä superapostolit osaavat, niin ainakin rahankeruun taidon.
Rahaa ei parantumisesta vaadita, mutta myös annetaan selvästi ymmärtää, että
Jumala mielistyy siihen, joka antaa paljon. Mielestäni tämä on täydellistä
huijausta, ja superrikkaat saarnaajat, uudet Jeesukset imevät toivottomilta
yksinkertaisilta ihmisiltä rahaa surutta, ilman määrää.
Mitä sanoikaan profeetta Sakarja: "Näin sanoi Herra, minun Jumalani: "Kaitse
teuraslampaita, joita niiden ostajat teurastavat tuntematta syynalaisuutta,
ja joista niiden myyjät sanovat: 'Kiitetty olkoon Herra, minä olen
rikastunut', ja joita niiden paimenet eivät sääli. (Sak.11:4-5).
Lopuksi
Moni ajattelee, että tällainen sotiminen toista hengellistä toimintaa
kohtaan ei ole oikein. He sanovat: Antaa kaikkien kukkien kukkia. Jos se ei
ole Jumalasta, niin se tyhjiin raukeaa. Tämä kuilu klassillisen kristinuskon
ja uuskarismaattisen lumouksen välillä ei kuitenkaan ole mikään opillinen
kiista, josta voidaan vaihtaa mielipiteitä, ja jäädä odottelemaan, kunnes
asia selviää. Totuus on se, että Nokia missiossa joko on, tai ei ole,
"käärmeen juuri" (Jes. 14:29). Ja tämän asian ratkaisee yksin Jumalan Sana,
Raamattu.
On kysymys voimakkaista henkivalloista. Niiden vaikutus näkyy kahtena
tosiasiana:
- Sidottu käsityskyky. Ei enää tajua totuuden ja valheen välistä eroa.
Siksi on oikeasti vilpitön uskossaan siitä, että ollaan oikeassa.
- Kun käsityskyky on sumentunut, niin myös tahtoelämä sidotaan. Ei halua
kuulla mitään aiheeseen liittyvää opetusta.
Riittääkö sinulle Jeesuksen sanat? Suurelle joukolle Jeesuksen aikaisia
opetuslapsia ne eivät riittäneet, sillä Raamattu kertoo, että "monet hänen
opetuslapsistaan vetäytyivät pois, eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan."
Myös ne 12 horjuivat, mutta Pietari sanoi: "Herra, kenen tykö me menisimme?
Sinulla on iankaikkisen elämän sanat." (Joh. 6:68). Ja apostoli Paavali sanoo
Jumalan sanassa kyllin selvästi, että evankeliumeja on vain kaksi: Ristin
evankeliumi ja vieras evankeliumi. Ristin evankeliumi ei ole ihmismielen
mukaista, mutta se on ainoa pelastava voima. Sana rististä on Jumalan voima.
Paavali ei antanut kaikkien kukkien kukkia, vaan tuomitsi jyrkästi
valhe-evankeliumin, koska se oli vastoin sitä, mitä Herra Jeesus on
ilmoittanut.
Olen tavannut kymmeniä ihmisiä, jotka ovat vuosia kuuluneet Nokia mission
toimintoihin enemmän tai vähemmän sitoutuneina. Useimmat heistä katkaisivat
suhteensa vanhaan seurakuntaansa tai hengelliseen kotiinsa silloin kun Nokia
mission henki "kolahti". He eivät enää jaksaneet syttyä tavalliseen
toimintaan ja ainaiseen puheeseen rististä. He halusivat enemmän. Fiilistä,
siunauksia, tunteita, eheyttä, parantumista, elämän hallintaa, positiivisia
kokemuksia...
Mutta useimpien heistä todistus on ollut musertavaa kuunnella. Nämä ovat
olleet sielunhoitotilanteita - julkisiksi todistajiksi heistä ei ole, sillä
he ovat sisäisesti hajalla. Heidän itsetuntonsa on murskana ja heidän
uskonsa on tuhottu. He kuvailevat samaa (jota itse aikanani koin, enkä
vieläkään ole täysin terve), että he ovat kuin hyväksikäytön uhreja. Heidän
sielunsa on raiskattu, ja on inhottava tunne siitä, että joillakin oli /on
vapaa pääsy heidän sisällensä...
Tulevaisuus
Uuskarismaattisella liikkeellä on tulevaisuus, ajallinen tulevaisuus, niin
kuin myös Nokia missiolla. Nämä liikkeet eivät kuihdu pois, eivätkä ihmiset
hylkää niitä. Ne tulevat rikkomaan seurakuntia ja aiheuttavat suurta
hajaannusta, sitä mukaa kun sielunvoimat vapautuvat. Kukaan ei ole täysin
turvassa näiltä viettelyksiltä. Miljoonat kristityt tulevat syöksymään tämän
valkoisen valheen kitaan, koska sensaatiomaisen hengellisyyden hurman
lumovoima voittaa jokaisen, joka "ei ole ottanut vastaan rakkautta
totuuteen", ristin evankeliumiin.
Tavallinen, yksinäinen kristitty on yhä suuremmassa vaarassa, koska hän
saa kaikkialla kuulla, että hän on pudonnut valittujen joukosta ja vastustaa
Pyhää Henkeä. Ja kuinka toinen henki ja toinen Jeesus tekevät mahtavia
tekoja...
Tähän on vain yksi lääke. Ristin evankeliumiin rakastuminen: Ristinsä
ottaminen ja Jeesuksen seuraaminen.
David Wilkerson sanoo meille (saarnassaan "The Reproach of the Solemn
Assembly")
"Kokonaiset karismaattiset seurakunnat ovat hajallaan – kirjaimellisesti
rikki revittyinä valheherätyksen takia... Se, mitä näemme näissä meidän
aikamme herätyksissä, ja mikä liitetään Pyhän Hengen työksi, sitä emme löydä
kirjoituksista. Ja se, mitä ei löydy Sanasta, se pitää heti hylätä – täysin
hylätä. Itken, kun katson näitä videoita, joita ihmiset ympäri maata
lähettävät minulle... meillä on julistaja (Benny Hinn), joka puhaltaa
ihmisten ylle ikään kuin Pyhä Henki oli tullut lihaksi hänessä."
"Sinä sanot: En ymmärrä tätä, mutta et myöskään halua olla Pyhää Henkeä
vastaan. Jos se ei ole Sanassa, sinun pitää nousta sitä vastaan ja hylätä
se."
"Älä ota tähän osaa. Älä edes mene lähelle. Se ruokkii kaikkea sitä, mikä
on mieluista lihan mielelle... Varokaa, kristityt! Jos uskot sanani todeksi
ja sinulla on kotona näitä kirjoja ja kasetteja, niin hävitä ne. Älä jaa
niitä muille, vaan polta ne. Jos joku pyytää sinua näihin tilaisuuksiin,
niin älä mene, vaan sano: Haluan kuulla puhdasta Sanaa, joka auttaa minua
hengellisesti kasvamaan. En tahdo kuulla mitään opetusta, mikä vahvistaa
lihaani..."
* * *
Päivitetty 3.2.2006
Julkaistu tekijän luvalla Takaisin pääsivulle
|