|
Täältä tuloo Luoman Perhe!Kuten varmaan jo arvasitkin, minullakin on perhe. Perheeseeni kuuluu isä, äiti, kaksi veljeä, vähäisimpänä muttei viimeisenä yksi sisko, mumma ja paappa. Nämä kaikki siis asuvat samassa talossa kuin minä. Siis siinä talossa jossa asuin elämäni 19 ensimmäistä vuotta. Lisäksi talossa tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä asuu tällä hetkellä (virallisesti) kaksi kissaa ja yksi koira. Paljastan jo tässä vaiheessa koiran nimen. Se on Nalle. Muiden nimet pysykööt vielä tässä vaiheessa arvoituksena. Harmi kyllä en nyt jaksa tässä kovin kauaa pitää jännitystä yllä. Aion nimittäin paljastaa seuraavaksi perheenjäsenteni nimet höystettynä jos jonkinlaisilla nippelitiedoilla. Eli olkaapa hyvät: Olavi Luoma, "Kylvelijä"
Olavi sattui tässä kuvassa olemaan tuvassa television ääressä, mutta yleensä, varsinkin päivisin, hän on lähes aina joko pellolla tai kettutarhalla. Olavi Matias Luoma asuu yhä samassa talossa, johon hän syntyi aikojen alussa, eli vuonna 1953. Olavi on hyvä heittämään tikkaa, ajamaan traktorilla ja ruokkimaan kotieläimiä. Hänen vaimonsa on kolmisen vuotta nuorempi Kerttu, jonka kuvan näet alla. Kerttu Luoma, "Emäntä"
Kerttu on meidän perheen äiti ja ammattina kotiemäntä. Tai siis oikea ammatti on ilmeisesti sairaanhoitaja, mutta kotiemäntä hän on nyt ainakin viime vuodet ollut. Kerttu Maria on kova kutomaan ja tekemään lampunvarjostimia. Lisäksi hän tiskaa usein ja laittaa pyykkejä kuivumaan, keittää väellensä kahvia, lukee kodin kuvalehteä ja käy kanalassa. Olavilla ja Kertulla on yhteensä neljä (4) lasta, joista minä olen vanhin ja muut vanhimmasta nuorimpaan ovat Heidi, Risto ja Jarmo: Heidi Luoma, "Pillerinpyörittäjä"![]() Heidi Maria, meidän perheen ainut yli 10-vuotias henkilö, jolla on kolme veljeä, osaa heittää tikkaa kutakuinkin välttävästi. Hän on käynyt jo rippikoulun ja ala-asteen ja valmistunut jo farmaseutiksikin. Heidi osaa ajaa jo autoa ja mopoa ja polkupyörää. Hän osaa myös katsoa tv:tä, uida, soittaa huhuilua, tehdä tortilloja ja syödä jäätelöä. Risto Luoma, "Pihamies"
Risto Matias on jo pienestä pitäen (vuodesta 1989) ollut pihamies ja ollut mukana miesten töissä. Potentiaalinen tilan jatkaja äestää jä kyntää jo kuin tyhjää vain. Ristos pitää pelaamisesta, auton ajamisesta, aku ankasta ja painimisesta Jarmon kanssa. Risto valmistui putkimieheksi keväällä 2008. Jarmo Luoma, "Niittäjä"
Jarmo Samuli -91, eli perheen pienin, on kehittynyt pienestä pihamiehestä jo vähän suuremmaksi pelimieheksi. Jarmo pelaa suurinpiirtein kaikkia pelejä, joita koneelta löytyy. Kun hän pelaamiseltaan ehtii, hän ajaa mopolla, niittää nurmikkoa, katsoo tähtiporttia muiden kanssa ja syö perunoita. Jarmo ei ole enää KÄ vaan VA. Johannes Luoma, "Kampaaja"
Johannes Luoma, eli Jussi, eli Johannes paljas, siis paappamme, on tullut nyt jo eläkeikään. Se ei kuitenkaan ole juurikaan hidastanut paappamme menoa. Paappamme hoitaa mummaa, lapioi haketta, ruokkii nallea ja ajaa nissanilla. Paappa kuoli 7.9.2005. Hanna Luoma, "Meikkaaja"
Hanna Annikki Luoma, eli mumma, on perheemme vanhin henkilö. Silti hän on vielä kova kutomaan sukkia ja katsomaan tv:tä.
LemmikkieläimetPerheeseemme kuuluu myös Viiru-kissa ja Nalle-koira. Alla on kuvat heistä. Ylimmässä kuvassa Viiru ja alemmassa kuvassa Nalle.
Valehtelukisa
Vuoden 2001 Joulujuhlassa pidimme kilpailun, jossa piti arvata, kuka minkäkin tekstin on kirjoittanut.
Kaikkien kirjoittaneiden piti valehdella tekstiinsä jotain. Eli näistä seuraavista teksteistä
voit päätellä jotain niiden kirjoittajista, kunhan vain osaat tulkita tekstin oikein.
|
Tekijä Harri Luoma v.2002, puh. 050-3783457, sähköposti: Harri.L@mbnet.fi