|
Ateisteja syytetään usein ylimielisyydestä, koska he kehtaavat väittää, että suuri osa muista ihmisistä on väärässä eräissä elämän peruskysymyksissä.
Tästä esseestä on tarjolla myös ääniversio, jota voit kuunnella tästä linkistä.
Etenkin Sam Harris on tosin kiirehtinyt muistuttamaan, että jokainen uskova syyllistyy juuri tähän ylimielisyyteen kaikkien muiden uskontojen suhteen.
Jonkin uskonrakennelman omaksuneet ihmiset pitävät useimmiten automaattisesti kaikkia muita uskonrakennelmia väärinä, eivätkä he uhraa ajatustakaan sen miettimiseen loukkaako heidän asenteensa jotenkin näitä muulla tavalla uskovia tai ateisteja.
Sam Harris muistuttaa, että jokainen uskova on ateisti muiden uskontojen suhteen. Jokainen tosikristitty tietää vuorenvarmasti, että kaikki Mohammedin opit ovat vääriä ja näkee hyvin helposti tuohon uskoon liittyvien pelkän uskon varassa olevien väittämien läpi. Aivan samalla tavalla jokainen muhamettilainen tietää vuorenvarmasti kristittyjen uskon olevan mahdoton ja väärä.
Uskovat näkevät siis hyvin kirkkaasti kaikissa muissa uskoissa olevat pelkän uskon varaiset asiat, mutta omassa uskossa niitä ei pystytäkään enää havaitsemaan.
Se tosiasia, että kymmenet miljoonat ihmiset voivat olla yhtä aikaa samalla tavalla väärässä ei ole ihmiskunnan historiassa mitenkään tavatonta tai edes harvinaista. Natsi-Saksassa tai Neuvostoliitossakin kansan ylivoimainen enemmistö uskoi aidosti johtajiensa olevan oikeassa ja demokratian kannattajien väärässä.
Sekään, että jotakin kokonaan uskon varaista asiaa on pidetty oikeana hyvin pitkään, ei tee tästä asiasta millään tavalla oikeampaa. Pelkkään uskoon pohjautuva tieto ei muutu totuudeksi sen avulla, että sukupolvi sukupolven jälkeen on ollut ihmisiä, jotka ovat palavasti halunneet ja toivoneet, että tuo uskomus voisi olla totta.
Kristillinen maailmanselitys syntyi aikana, jolloin oli luonnollinen tarve selittää maailma yliluonnollisilla asioilla. Parempaakaan selitystä ei silloin ollut tarjolla, vaan keskenään kilpailivat vain eriasteisiin uskomuksiin pohjautuvat opit.
Yliluonnollisen selitysmallin tarve on kuitenkin kadonnut pikku hiljaa viimeisten vuosisatojen mittaan tieteen edistyksen myötä. Tiede on loppujen lopuksi pystynyt selittämään hyväksyttävällä tavalla kaikki ne asiat, joiden ymmärtämiseen aikaisemmin käytettiin uskontoa.
Lähi-idässä syntyneet elämysuskonnot ovat siis eläneet pahasti parasta-ennen-päivänsä ohi. Niiden tarjoamasta kadonneissa paimentolaiskulttuureissa syntyneestä maailmanselityksestä on tullut pelkkää älyllistä painolastia.
Ikävä kyllä tämä painolasti myös rampauttaa vakavasti niitä yhteiskuntia, joissa uskonnolliset organisaatiot käyttävät edelleen todellista valtaa.
Myös läntisten kristillisten kirkkojen onnistui pitkän ja usein väkivaltaisen valtakautensa aikana rakentaa niin tukevat valtarakenteet, että ne ovat kestäneet yhteiskuntien tosiasiallisen totaalisen maallistumisen ja läntisten kirkkojen moraalisen ja henkisen johtoaseman täydellisen romahtamisen.
Vastustuskyvyttömiin lapsiin kohdistuva päiväkotien ja koulujen yksipuolinen uskontokasvatus pitää sekin osaltaan huolen siitä, että kirkon jo todellisuudessa täysin tarpeettomaksi käynyt koneisto pyörii edelleen ja saa aina vain yhä uusia kannattajia.
Kirkkojen luoman koneiston tärkeimpänä päämääränä on enää oman olemassaolonsa turvaaminen, sillä järjestelmän todellinen anti useimmille tämän päivän ihmisille on täysin olematonta. Kirkko on keskimääräiselle länsimaalaiselle ihmiselle vain rituaalien suorittaja ja tuottaja.
Kohteliaisuus, hyvät tavat ja sukujen perinteet estävät kuitenkin usein edelleen ääneen tapahtuvan kirkon vanhentuneiden oppien ihmettelemisen.
Hautajaisissa annettu papin lupaus juuri kuolleen pikaisesta tapaamisesta kuoleman jälkeen on kuitenkin useimpien suomalaisten ja muidenkin länsimaisten ihmisten mielestä jo kummallinen ja oudoksuttava jäänne jostain kauan sitten ohitetusta menneisyydestä, jolloin uskottiin myös enkeleihin, piruihin ja muihin maahisiin.
Seuraava artikkeli “Vapauden taakasta”
|