 |
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
Tämä arkistostani poimittu, mutta ennen julkaisematon essee on syntynyt jo pari vuotta ennen kuin tutustuin Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin ajatteluuun. Sen luettuasi ymmärrät varmasti hyvin miksi näiden herrojen ajatukset sytyttivät minut heti. Voit kuunnella tämän esseen ääneen luettuna tästä linkistä Minua on alkanut yhä enemmän vaivata se miksi uskontoja ei voida arvioida samalla tavalla kuin muita ideologioita. Kukaan ei kimmastu, jos sanon kommunismia menneisyyteen jäykistyneeksi ja ahdasmieliseksi aatteeksi, mutta jos väitän samaa muhamettilaisuudesta, syyllistyn monen mielestä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Uskonto ei kuitenkaan ole millään tavalla rodullinen tai periytyvä ominaisuus. Se on aivan samalla tavalla opittu ideologia ja ajatusmalli kuin kommunismikin. Meidän ajatteluamme hämärtää se, että uskonnot kuitenkin useimmiten peritään eli niiden ajama ideologia opitaan jo perheessä omilta vanhemmilta, tai viimeistään se sisäistetään ala-asteen uskonopetuksessa, kun me emme ole mitenkään itse vielä valmiita muodostamaan omaa käsitystämme näistä asioista. Usein uskontojen ajamaa ideologiaa on opittu ja opeteltu perheissä jo kymmenien sukupolvien ajan. Siitä tulee itsestään selvyys, eivätkä uskonnon tiukassa otteessa olevat ihmiset edes tajua minkäänlaisten vaihtoehtojen olemassaoloa. Tämä pätee erityisesti yhteisöihin, jossa uskonnon ja valtion raja on hämärtynyt tai olematon. Näissä yhteisöissä voidaan uskonto nostaa myös koko valtiollisen toiminnan keskeiseksi motiiviksi, jolloin vallalla olevien uskomusten kielteinen arviointi on myös isänmaanpetturuutta. Näissä yhteisöissä on tietysti täysin käsittämätön ajatus, että uskonto on aivan samalla tavalla vaihdettavissa kuin mikä tahansa muukin ideologia; se ei ole kannattajansa peruuttamaton ominaisuus. Aivan helppoa mielipiteiden vaihtaminen ei kuitenkaan näissä asioissa aina ole, etenkin muhamettilaissuus on tehnyt uskosta luopumisesta kuolemalla rangaistavan rikoksen. Meidän kristittyjen on tässä kohtaa hyvä muistaa, että uskosta luopumisesta seurasi vain muutama sata vuotta sitten näilläkin seuduilla armoton kuolema. On hyvä muistaa, että jonkun ihmisin kannattaman kelvottoman ideologian arvostelu ei ole tämän ihmisen itsensä arvostelua, vaikka niin se usein tulkitaankin. Kelvottoman ideologian kannattamisesta voi aina parantua... Kristinuskon ja muhamettilaisuuden erottaa kommunismista ideologiana tietenkin se, että uskon opinkappaleiden väitetään olevan muuta kuin inhimillistä alkuperää, jolloin niitä ei voitaisi arvioida samoin perustein kuin muita ideologioita. Tällöin ne ovat kokonaan kritiikin ja arvioinnin yläpuolella ja näihin opinkappaleisiin kohdistuva arvostelu on jumalanpilkkaa.
Muhamettilainen maailma on kuitenkin monessa suhteessa hyvin samanlaisessa tilassa kuin jo kadonnut kommunistinen maailma. Valtava henkinen yhdenmukaisuuden paine kohdistuu kaikkiin yhteiskunnan jäseniin, eikä vallitsevan ideologian sen paremmin julkinen kuin yksityinenkään arvostelu ole käytännössä monissa muhamettilaisissa maissa mahdollista. Muhamettilaisuuden ote hallitsemiinsa yhteiskuntiin on vielä vahvempi kuin kommunismilla oli omalla sydänmaillaan. Sillä on huomattavasti enemmän aidosti ideologiaan sitoutuneita kannattajia kuin kommunismilla koskaan oli. Niinpä myös naapurivalvonnan ja vasikointijärjestelmän rakentaminen on selvästi helpompaa kuin kommunismissa koskaan oli. Pitkään kestäneen valta-asemansa avulla muhamettilainen ideologia on ottanut valtaansa opetuksen kaikilla tasoilla, eikä kansalaisilla ole minkäänlaista mahdollisuutta saada koskaan tietää, että vallassa olevalle ideologialle on olemassa todellisia vaihtoehtoja. Meille voi siten syntyä harhakuva, että näissä maissa ei ole olemassa oppositiota. Samalla tavalla muinaisessa Neuvostoliitossa matkustellut on voinut asua maassa vuosikausia tapaamatta ketään, joka olisi vieraalle uskaltanut tunnustaa vastustavansa kotimaansa vallanpitäjiä, jos väärä sana väärässä paikassa on tiennyt vankeutta tai kuolemaa. Muhamettilaisuuden ei kuitenkaan tarvitse muodostua alistavaksi monoliittiseksi valtiokoneistoksi. Historia osoittaa, että muhamettilainenkin maa voi kehittyä myös toiseen suuntaan. Turkki on esimerkki muhamettilaisesta maasta, jossa uskonto on pystytty pitämään kurissa. Uskonto voi siis siirtyä valtioideologian asemasta kansalaisten yksityiseksi asiaksi myös muhamettailaisessa maassa, jos olosuhteet ovat suotuisat ja asiaan todella tartutaan. Näin on käynyt kristinuskon timantinlujassa otteessa vuosatojen ajan kituneissa länsimaissa jo kauan sitten. Muhamettilaisen maailman renessanssi ei kuitenkaan voi alkaa ennen kuin uskonto luopuu täydellisen vallan tavoittelustaan ja ajattelu vapautuu uskonnon pihdeistä. Muhamettilaisen uskon ei tarvitse sen vuoksi kokonaan kadota tai tuhoutua, se voisi mukautua ja sopeutua yhteiskunnan kehitykseen kuten läntiset kirkkokunnat tai monet Aasian suur-uskonnot ovat tehneet. Yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys kuitenkin vaatii ajattelun vapautta, joka voi syntyä vasta kun usko on ihmisten yksityisasia, eikä uskonto hallitse rautaisella otteella koko yhteiskuntaa ja koululaitosta. Muhamettilainen maailman tulee jäämään jälkeen länsimaiden taloudellisesta ja sosiaalisesta kehityksestä niin kauan kuin muhamettilainen usko ei suostu muuttumaan uuden ajan vaatimuksien mukaan. Historia kuitenkin osoittaa, että tällainen muutos on mahdollinen. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Jos haluat kommentoida sivuston sisältöä, lähetä sähköpostia osoitteeseen: |
|
|
|
|
|
|
|
MUUT SIVUSTONI: |
|
|
|
|
|
|
|||
 |
|||