|
Monissa urheilulajeissa kootaan jatkuvasti kaikkien aikojen parhaita kentällisiä ja miksi ei samanlaista harkintaa voisi kohdistaa myös uskontojen perustajiin.
Voit kuunnella tämän esseen myös äänitiedostona tästä linkistä
Uskontojen perustajien ykköskentällisessäni viilettää keskushyökkääjänä itsestään selvästi Buddha, sillä hän on ylivoimainen suosikkini tässä hyvin sekalaisessa seurakunnassa.
Ateistia tietysti miellyttää se, että hän perusti ytimeltään ateistisen uskonnon, jossa jumalan käsitettä ei tarvita lainkaan. Hän myös yllytti kannattajiaan kunnioittamaan muita ihmisiä veristen käännytysretkien sijaan.
Vallan toinen juttu on, että myöhemmin monet hänen seuraajansa ovat nostaneet vanhan kunnon Gautaman jumalan asemaan, mitä hän itse ei olisi koskaan hyväksynyt.
Ykköskentällisessäni hyökkäyksen laidoilla viilettävät Kungfutse ja Laotse, sillä heidänkin nimissään olevat kiinalaiset suuruskonnot ovat enemmänkin yhteisön onneen johtavia oppirakennelmia kuin elämysuskontoja nykyaikaisessa mielessä.
Kungfutselaiset ja Laotsen nimiin vannovat taolaiset eivät ole turvautuneet oppiensa levittämisessä kansanmurhiin ja ihmisten polttamiseen nuotiolla. Se on aina plussaa, kun uskontoja pannaan paremmuusjärjestykseen.
En voi enää pitää selvän kotikenttäedun omaavaan Jeesustakaan enää kauempaa vaihtopenkillä, vaikka voidaan hyvällä syyllä väittää, että Jeesus sinänsä ei perustanut uutta uskontoa. Hän kun itse yritti vain uudistaa vanhaa uskoa eli juutalaisuutta.
Hänen seuraajansa sitten loivat uskonnon, johon ympättiin mukaan sopiva satsi myös Jeesuksen julistusta. Jeesuksen sanomaa oli kuitenkin pakko mukauttaa, jotta lempeän julistajan aatteista saatiin muokattua vallan käytön väline.
Jeesuksen sinänsä hienot opit ovat edelleen mukana suojaverhona, joiden taakse peittyy esimerkiksi Paavin oman kirkon välillä suorastaan häpeälliseksi äityvä vallankäyttö. Jeesus häärii ykköskentällisessäni liberona
Siinä oikeastaan on uskonnon perustajien kova kärki, mutta puolustuksen koviksi luiksi nostan vielä Mooseksen ja Aabrahamin, joita pitää kunnioittaa maailman sitkeimmän pienuskonnon isinä.
Juutalaisuudesta on kehittynyt äärimmäisen sitkeä virus, jonka uhrit nykyisin kuvittelevat voivansa elää vain maassa, josta heidän esi-isänsä lähtivät pois jo toista tuhatta vuotta sitten.
Tiukasti vaihtopenkille jäävät kuitenkin istumaan herrat Muhammed ja mormoniuskon perustaja Joseph Smith, joilla on enemmän yhteistä kuin heti uskoisi. Molemmat kun ovat perustaneet uuden uskonnon, jonka ytimessä on paljon aikaisemmista uskonnoista lainattua, mutta usein hieman omintakeisesti ymmärrettyä asiaa.
Molemmat uskot ovat mielestäni suorastaan kakkoslaatua maailmanuskontojen joukossa. Molempien uskojen perustajat toki varmasti uskoivat syvästi sanomaansa ja asemaansa ainoan oikean totuuden sanansaattajina.
Varsinkin muhamettilaisuuden suurin painolasti on kuitenkin se, että noita uskon perustajan ajatuksia ei ole päästy mitenkään ajantasaistamaan maailman muuttuessa.
Kristinuskon ja läntisen maailman on pelastanut keskiaikaisesta uskonnon suosta ja mielivallasta se, että kristillistä uskoa on pystytty muuttamaan ja muokkaamaan maailman muuttuessa.
Uskonpuhdistus avasi ovet länsimaisen tieteen synnylle. Tiede ja tieteellisen ajattelutavan leviäminen puolestaan ovat ne tukipilarit, joiden varaan on rakennettu koko nykyinen länsimainen sivistys ja hyvinvointi.
Muhamettilaisessa maailmassa ei uskonpuhdistusta kuitenkaan koskaan tullut. Niinpä siellä eletään edelleen yli 1500 vuotta vanhojen moraalikoodien mukaisesti, jotka jarruttavat koko yhteiskunnan kehitystä uskomattomalla tavalla.
Muhamettilaisuuden perusongelma on se, että uskon perustaja nimenomaisesti kielsi koskaan hyväksymästä minkäänlaisia muutoksia tai tarkistuksia jo kadonneessa vanhassa patriarkaalisessa paimentolaisyhteiskunnassa syntyneisiin teksteihin perustuviin oppeihin.
Varmemmaksi vakuudeksi nämä vanhat tekstit opetellaan edelleen laajalti ulkoa. Järkyttävintä on, että muhamettilaisessa maailmassa uskotaan yleisesti ihmisen saaneen riittävän koulutuksen selvitäkseen nykypäivän maailmassa, kun hän on opetellut nämä Muhammedin runoelmat ulkoa.
Monien todistajien mukaan muhamettilainen uskonnollinen koululaitos välttää monissa maissa hyvin aktiivisesti kaiken tieteellisen tiedon jakamista. Opin pitäminen puhtaana on suurin ja jaloin päämäärä ja se vaarantuu, jos kuulijoiden päitä sekoitetaan tieteellisellä tiedolla.
Miten tällaiset yhteiskunnat voivat selvitä 21. vuosisadalla? Muhammed pysyy siis tiukasti vaihtopenkillä.
ps. Joku voi kysyä miksi puhun sitkeästi muhamettilaisuudesta, vaikka nykyisin on yleisesti siirrytty poliittisesti korrektiin nimitykseen I s l a m. Osittain kyse on varmasti puhtaasta vanhanaikaisuudesta ja muutosvastarinnasta.
Toisaalta me puhumme esimerkiksi Virosta emmekä Eestistä, vaikka virolaiset itse toivovat Eesti-muotoa. Me kuitenkin itse päätämme mitä nimeä me naapureistamme käytämme. Muhamettilaiset ovat olleet meille vuosisatojen ajan muhamettilaisia. He itse voivat käyttää itsestään aivan mitä nimeä he haluavat, mutta he eivät voi määrätä sitä miten me heitä kutsumme.
Vielä yksi hyvä syy on se, että näin sivuni eivät näy ainakaan kansainvälisissä hauissa, joissa haetaan tuohon i-alkuiseen sanaan liittyvää materiaalia. Se antaa pientä lisäturvaa, sillä maailma on opettanut, että erään maailmanuskon kannattajat eivät ymmärrä lainkaan itseensä kohdistuvaa huumoria.
Kieltämättä tämänkin pakinan kirjoittaminen hieman hirvittää, vaikka suomalaisessa yhteiskunnassa voi muutoin puhua uskonasioistakin niiden oikeilla nimillä.
Seuraava artikkeli “Suvaitsevaisuudesta”
|