Kirkko ilman uskoa

Väitän, että perinteinen Raamattuun perustuva usko on loppujen lopuksi jo oikeastaan käytännössä kadonnut kotimaisesta valtionkirkostamme.

Asiaa vain ei ole kehdattu ääneen tunnustaa. Kirkko on pitänyt yllä Raamatun oppien jakamisen illuusiota, vaikka todellisuudessa kirkon organisaatio on käytännössä muuttunut erilaisten siirtymäriittien ja sosiaalipalvelujen palvelutuottajaksi.

Kirkon hoitamat rituaalit julistavat uuden lapsen ottamisen perheyhteisöön, lapsen siirtymisen sukupuoliseksi aikuiseksi, avioliiton ja kuoleman. Tämän lisäksi kirkko tekee hieman sosiaalityötä ja neuvoo avioeroa pohtivia koettamaan kuitenkin kerran vielä yhdessä. Ja kiirehdin heti korostamaan, että näin on hyvä.

Sokean ja kirjaimellisen Raamatun uskon hiipuminen kirkon sisällä on tapahtunut pienin askelin ja huomaamatta, kun kirkon toimijat ovat yrittäneet sovittaa koko muuta yhteiskuntaa jo hallitsevan rationaalisen ja tieteellisen ajattelun omaankin toimintaansa ja elämäänsä.

Moderni rationaalinen ajattelu kun ei voi perustua tuhansia vuosia vanhoihin kirjoihin, eikä kauan sitten kadonneessa paimentolais- ja maanviljelijäyhteisössä noudatettuun moraaliin ja etiikkaan. Ne kun tulevat aina vastaan, jos ajattelu perustuu Raamatun tekstien suoraan tulkintaan.

Näistä syistä oikeastaan kaikki läntiset valtionkirkot ovat pikkuhiljaa siirtäneet vain Raamattuun perustuvia oppejaan yhä syrjemmälle jopa niin, että ne ovat oikeastaan jo pudonneet kuormasta kokonaan.

Tämä kehitys on nyt jo niin pitkällä, että koko Raamatun voisi jo pudottaa muutamia Jeesuksen repliikkejä lukuun ottamatta kokonaan pois kuvasta, eikä kotimaisen valtionkirkkomme luonne muuttuisi mitenkään oleellisesti. Raamatun opit on jo venytetty ja sovellettu niin äärimmilleen modernin yhteiskunnan tarpeisiin, että kriittinen tarkastelija ei yhteyttä välttämättä enää havaitse lainkaan.

Kehitys on tietysti pelkästään hyvä asia, koska kauan sitten kadonneessa patriarkaalisessa ja väkivaltaisessa paimentolaisyhteiskunnassa syntynyt Raamattu ei enää missään tapauksessa kelpaa modernin, demokraattisen yhteiskunnan opaskirjaksi.

Meidän nykyisen valtionkirkkomme levittämä usko on kaikeksi onneksi jo täysin eri uskonto kuin se, joka elähdytti kerettiläisiä polttaneita mustakaapuja. Kirkkomme vain ei halua tehdä selvää julkista pesäeroa synkkään menneisyyteensä, sillä perinteen ylläpitämisen illuusio on toisaalta kirkon tärkeimpiä tehtäviä.

Samalla on kuitenkin hyvä miettiä, missä me olisimme, jos tuhat vuotta länsimaita hallinnut yleiskristillinen kirkko olisi onnistunut säilyttämään kaikki perintensä, eikä olisi 1600-luvulta alkaen joutunut väistymään tieteellisen ja rationaalisen ajattelun tieltä.

Jos uskonpuhdistusta seurannutta kirkon otteen kirpoamista ja yhteiskunnan yleistä maallistumista ei olisi tapahtunut, olisi yleiskatolisen kirkon kuristusote nujertanut tieteen kehityksen nuppuunsa jo ennen kuin se olisi päässyt edes alkuun.

Galilein kohtalo kertoo hyvin miten katolinen kirkko olisi toiminut luterilaisissa maissa Rooman pitkän käden ulottumattomissa työskennelleiden tiedemiesten suhteen. Sairaanhoidosta vastaisivat siis edelleen munkit, joiden tärkein hoitokeino olisivat rukoukset ja jumalan armo.

Meidän onneksemme uskonpuhdistus kirvoitti silloisen arkitodellisuutta olleen kirkon diktatuurin alta joukon länsimaita, joissa sitten pääsi syntymään nykyaikainen tiede. Vasta uskonpuhdistuksen käynnistämä uskonnon täydellisestä pakkopaidasta vapautuminen sysäsi liikkeelle myös modernin lääketieteen kehityksen.

On hyvä muistaa, että suuri osa modernin tieteen perusteista oli selvitetty jo antiikin Kreikassa, missä uskonto ei asettanut juuri minkäänlaisia rajoituksia tieteelliselle ajattelulle.

Kristinuskon valtaantulo kuitenkin pysäytti länsimaissa kaiken tieteellisen kehityksen ja ajattelun lähes vuosituhannen ajaksi. Kristinusko oli aivan uudenalainen uhriensa täydelliseen aivopesuun perustuva ajatusvirus, joka halusi ottaa uhrinsa koko mielen haltuunsa. Kristinusko ei sietänyt mitään mikä olisi voinut järkyttää tätä täydellistä mielenhallintaa.

Uskonpuhdistuksen kokeneissa länsimaissa uskonnon kahleista vapautunut tiede on antanut meille paremman elämän. Se on tuottanut valtavan määrän asioita, joilla voimme ratkaisevasti parantaa ja myös pidentää tätä ainoaa todellista maanpäällistä elämäämme.

Uskonto antaa lupauksen toisesta paremmasta elämästä kuoleman jälkeen, mutta kukaan ei oikeasti voi tietää, onko tällä lupauksella katetta. Taitaa kuitenkin olla turvallisempi valinta panostaa tähän ainoaan varmaan elämäämme ja sen laadun parantamiseen tieteen tarjoamien keinojen avulla.

 

 

 

MUUT SIVUSTONI

www.rakastatietokonettasi.net

www.bittitohtori.com

http://bittitohtori.blogs.fi

[Ajatuksia olemisesta] [Aseita tieteen puolustajille] [Uskontoja pitää voida kritisoida] [Uskonto on vaara] [Uskon virus] [Uskon viruksen levittäjät] [Usko ja auktoriteetit] [Usko ja aatteet] [Mitä elämän jälkeen?] [Mikä on elämän tarkoitus?] [Tarvitaanko moraaliin uskontoa?] [Mitä pitää tietää Raamatusta?] [Vielä sananen pyhistä kirjoista] [Usko ja ideologia] [Kirkko taiteen vanginvartijana] [Paluu keskiajalle] [Ristiretket ja me] [Henkisistä kokemuksista] [Uskosta ja hyvydestä] [Ylimielisyydestä] [Vapauden taakasta] [Uskontojen rakennusvimmasta] [Uskon vahvistamisesta] [Lopullisesta totuudesta] [Tieteestä uskonnon korvaaja] [Mikä uskoa horjuttaa?] [Häitä ja hautajaisia] [Joulu ilman Jeesusta] [800 vuotta herruutta] [Usko ja tasa-arvo] [Perustajat] [Suvaitsevaisuudesta] [Kirkko ilman uskoa] [Epäuskosta varmuuteen] [Kuka ja miksi?] [English Summary]

Jos haluat kommentoida sivuston sisältöä, lähetä sähköpostia osoitteeseen:
ajatuksia.olemisesta@gmail.com

Ajatuksia olemisesta
Aseita tieteen puolustajille
Uskontoja pitää voida kritisoida
Uskonto on vaara
Uskon virus
Uskon viruksen levittäjät
Usko ja auktoriteetit
Usko ja aatteet
Mitä elämän jälkeen?
Mikä on elämän tarkoitus?
Tarvitaanko moraaliin uskontoa?
Mitä pitää tietää Raamatusta?
Vielä sananen pyhistä kirjoista
Usko ja ideologia
Kirkko taiteen vanginvartijana
Paluu keskiajalle
Ristiretket ja me
Henkisistä kokemuksista
Uskosta ja hyvydestä
Ylimielisyydestä
Vapauden taakasta
Uskontojen rakennusvimmasta
Uskon vahvistamisesta
Lopullisesta totuudesta
Tieteestä uskonnon korvaaja
Mikä uskoa horjuttaa?
Häitä ja hautajaisia
Joulu ilman Jeesusta
800 vuotta herruutta
Usko ja tasa-arvo
Perustajat
Suvaitsevaisuudesta
Kirkko ilman uskoa
Epäuskosta varmuuteen
Kuka ja miksi?
English Summary

 

MUUT SIVUSTONI:

www.rakastatietokonettasi.net

www.bittitohtori.com

http://bittitohtori.blogs.fi