 |
|
|
|
|
|
 |
|
|
|
En ole vielä käsitellyt syitä siihen miksi minä itse olen ateisti, vaikka olenkin tutkaillut ateistista ajattelua vähän joka kantilta teoreettisella tasolla. Nyt on siis aika korjata tämä puute. Tämä essee on kuunneltavissa myös äänitiedostona tästä linkistä Olen tässä blogissa useaan otteeseen nostanut esille varsinkin Richard Dawkinsin korostaman varhaislapsuuden uskonnollisen kasvatuksen merkityksen uskonnollisen perinteen siirtymisessä ja säilymisessä. Uskon vahvasti, että oma elinikäinen ateismini perustuukin siihen, että en ole nimenomaan varhaislapsuudessani joutunut uskonnollisen kasvatuksen kohteeksi. Olen kasvanut perheessä, jossa suhde kirkkoon ja uskontoon oli täysin välinpitämätön. Isäni suvussa on myös vahva ja vanha sosialidemokraattisen työväenliikkeen perinne, joka selittää osaltaan tuota neutraalia suhdetta uskontoon. En kuitenkaan saanut kotoani minkäänlaisia ateistisiakaan oppeja. Vanhempieni suhde uskontoon oli todennäköisesti suomalaisille hyvin tyypillinen eli muodollisia rituaaleja kunnioittava, mutta varsinaista kirkon oppia ja kaikenlaista sananjulistusta jopa hyvinkin vieroksuva. Uskon vahvasti, että ratkaisevaa omalle kehitykselleni on ollut se, että en ole koskaan ollut seurakunnan päiväkerhossa tai päiväkodissa saamassa uskonoppia varhaislapsuudessa eli vaiheessa, jossa en olisi kyennyt itse näiden oppien todellisuutta ja merkitystä mitenkään arvioimaan. Olen nimittäin jo sitä ikäluokkaa, joilla vielä oli kotiäitejä.
Koska perheemme ei ollut mitenkään erityisesti kirkon vastainenkaan, olen kyllä osallistunut aivan normaalisti koulun uskonnon opetukseen. Muistan kuitenkin jo kansakoulussa pitäneeni Raamatun tarinoita vain hieman kummallisina opeteltavina asioina muiden opeteltavien asioiden joukossa. Kansakouluikäinenkään lapsihan ei missään tapauksessa pysty vielä itse oikeasti arvioimaan mikä opetettava asia on tärkeä ja mikä ei, mutta muistan jo silloin luokitelleeni Raamatun tarinat enemmän sinne satujen sarjaan. Varhainen epäilevä suhteeni uskonnon opetukseen muuttui kuitenkin jo varhaisessa teini-iässä suoranaiseksi vastustukseksi. En pysty sanomaan, mikä tämän muutoksen olisi aiheuttanut; huomasin vain pian viettäväni uskonnontunnit keksien vastaväitteitä ja heikkouksia opettajan puheista. En ainakaan muista saaneeni ulkopuoleltakaan varsinaisia ateistisia herätteitä, vaikka varmasti tuolloin innokkaasti lukemani moderni amerikkalainen ja latinalais-amerikkalainen kertomakirjallisuus varmasti vaikutti voimakkaasti asenteisiini. Muistan kokeneeni jo hyvin varhain erityisen suurena vääryytenä sen, että kristinusko tuomitsee kadotukseen kaikki ne, jotka eivät kirjaimellisesti tunnusta sen yhtä ainoaa oikeaa oppia. Ihmettelin jo hyvin varhain miksi kristinoppi tuomitsee kadotukseen myös kaikki ne, joilla ei maantieteellisistä tai ajallisista syistä ole ollut edes teoreettista mahdollisuutta heidän oppeihinsa tutustua. Vihdoin lukiossa olin itse asiassa silloisen uskonnonopettajani lempioppilaita. Hän edusti hyvin modernia kristillistä käsitystä ja osasi arvostaa sitä, että toin rohkeasti esiin omia ajatuksiani. Taisin joskus olla ainoa jolle edes oli jonkinlainen mielipide käsiteltävistä asioista, vaikka se useimmiten olikin hyvin kaukana opettajan edustaman instituution käsityksistä. Sen verran vakaaksi ateistinen vakaumukseni oli lukiovuosina vakiintunut, että erosin kirkosta täsmälleen samana päivänä kuin täytin 18. vuotta eli sinä päivänä kun sen saatoin tehdä ilman vanhempien lupaa. Koulun jälkeen uskoasiat katosivat elämästäni oikeastaan vuosikymmeniksi, koska ei ollut enää koulun uskonopetuksen kaltaisia tilanteita, joissa asiaan olisi joutunut jotenkin ottamaan kantaa. Vakaumukseni toki säilyi vankkumattoman kielteisenä ja vain vahvistui, kun sosiologian ja historian opinnot toivat teoreettista pohjaa uskontojen kaltaisten joukkoliikkeiden syntyprosessien ymmärtämiseen. Opiskeluaikoina en tavannut yhtään ihmistä, jonka olisi voinut luokitella millään tavalla uskontoon sitoutuneeksi, eikä uskonto ollut asia, josta olisi opiskelijabileissä ja tai -piireissä muutoinkaan koskaan edes puhuttu. Minun ei siis ole koskaan tarvinnut koskaan mitenkään erityisesti puolustaa ateistista vakaumustani. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta käännyttää muitakaan omalle kannalle; minulle on riittänyt se, että olen itse tiennyt olevani oikeassa. Minun ei ole koskaan tarvinnut hakea perustaa vakaumukselleni siitä, että mahdollisimman moni muu olisi kanssani samaa mieltä. Ensimmäisessä vakituisessa työpaikassani suurehkossa maakuntalehdessä itse asiassa tapasin uskonnonopettajieni jälkeen ensimmäisen kerran ihmisen, joka oli oikeasti uskonnollinen. Muistan väistämättä pian suhtautuneeni häneen kuin sairaaseen; vakavasti sairaan ympärillähän pitää koko ajan katsoa mitä puhuu, jotta sairaan rauha ei järkkyisi. Uskonnosta en ainakaan koskaan puhunut hänen kanssaan sanaakaan. Kyseessä oli hyvin kiltin oloinen ja aivan viehättävä naistoimittaja, mutta huomasin pian etsiytyväni eri kahviseuraan. Ihminenhän menee aina helpomman kautta; jos toisessa kahviseurassa voi puhua kaikista asioista ja toisessa huomaa itse tarkkailevansa puheitaan, sitä etsiytyy mieluummin siihen vapaaseen seuraan. Kuvaa varmasti hyvin nykysuomalaisten suhdetta uskontoon, että olin todellakin lähes 30-vuotias ennen kuin tapasin oikean elävän uskovaisen ja itse asiassa kun ajattelen asiaa, en ole kovin montaa sellaista ihmistä tavannut myöhemminkään. Myöhemmin asuin joitakin vuosia vanhassa syntymäkaupungissani ja muistan siellä kerta kaikkiaan hämmästyneeni, kun ensimmäisen kerran eläessäni tapasin nuoren ihmisen, joka aivan kirkkain silmin tunnusti uskovansa jumalaan. Olin mielessäni kuvitellut, ettei ainakaan nykynuorista enää kukaan menisi niin vanhaan halpaan. Uskonto ei kuitenkaan tuossa kolmikymppisten ihmisten seurapiirissä ollut muutoin mitenkään läsnä edes pienessä maaseutukaupungissa. Kaikkina näinä vuosina olen kuitenkin aina ajoin itsekseni pohdiskellut uskontojen alkuperää, leviämistapoja ja syitä siihen miksi ne ovat säilyneet, vaikka tarvetta niiden tarjoamille yksinkertaistetuille maailmanselityksille ei enää olekaan, kun useimpien asioiden ja ilmiöiden alkuperä ja nykytila voidaan jo tieteen avulla ymmärtää ilman yliluonnollisia selityksiäkin. Viime syksynä törmäsin Sam Harrisin pitämään esitelmään IT Conversations -sarjaan kuuluvassa luentotilaisuudessa ja ymmärsin, että en olekaan ainoa joka on päätynyt samoihin lopputuloksiin ajattelussaan. Sam Harrisin jälkeen löysin vielä Richard Dawkinsin ja katselin 12 tuntia tieteen ja uskonnon kohtaamispaikaksi tarkoitetun kolmipäiväisen Beyond Belief-konferenssin videotaltiointeja. Tilasin Amazonista Sam Harrisin ja Richard Dawkinsin tuoreimmat kirjat itselleni joululahjaksi. Ahmin sitten ne joululomalla ja katselin nettivideoilta lukuisin kumpienkin miesten luentotilaisuuksia. Voit itse tutustua Sam Harrisin ajatuksiin osoitteessa http://www.samharris.org ja Richard Dawkinsin mietteitä taas löydät osoitteesta http://richarddawkins.net Beyond Belief-konferenssin videotaltioinnit taas löydät parhaiten, kun teet YouTube- tai Google Videos -palvelussa haun hakusanalla belief. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Jos haluat kommentoida sivuston sisältöä, lähetä sähköpostia osoitteeseen: |
|
|
|
|
|
|
|
MUUT SIVUSTONI: |
|
|
|
|
|
|
|||
 |
|||