Miseria - The Night of Fetus

Miseria - The Night of Fetus

The Night of Fetus, Pohjanmaalta ponnistavan Miserian toinen demo, alkaa kököllä syna-melodialla ja vielä kökömmällä soundilla. Hieman myöhemmin kuvaan astuu naislaulaja, joka laulaa hieman epävireisesti ja artikuloi englantia jokseenkin heikosti. Kaaoksen merkit ovat ilmassa ja olen jo viskaamassa kiekkoa roviolle, mutta onnekseni en kerinnyt sitä tekemään sillä olisi jäänyt hyviä biisejä kuulematta. Bändi parantaa paljon heikohkon alun jälkeen ja jo ensimmäisen biisin säkeistön tulessa toista kertaa ilmoille, huomaan laulavani mukana.

Vaikka Miserian tyylisuuntana onkin melodinen metalli, se on silti äärimmäisen kevyttä kuunneltavaa. Kosketinsoittaja Päivi Korpi-Käkelä tuntuu olevan hieman vahvempi biisien säveltäjä kuin kitaristi/vokalisti Virpi Loukkola. Vaikka Korpi-Käkelän biiseissä onkin hieman popimpi linjaus, ne istuvat bändille paremmin kuin Loukkolan kanssa kyhätyt biisit.

Kertosäkeet ovat ehdottomasti bändin kantava voima. Huolimatta Virpin lievästä epävireestä stemmalaulut ovat kertseissä upeata kuultavaa. Miesääni sopii kertosäkeiden taustalle loistavasti ja saahan Joni enemmän tilaa myös päätösraidassa ("Sweetest Pain") lead vokalistin penkillä.

Meno oli kaikin puolin ihan mukavan kuuloista, vaikka soitannasta vielä kuuluikin, että bändi on nuori ja kokematon. Muutama laulutunti Loukkolalle ei olisi pahitteeksi, mutta ei muidenkaan jäsenien kannata treenejään lopettaa tähän paikkaan. Mielestäni Miserian ei kannata väkisin lähteä rankentamaan linjaansa sillä pop-maneerit sopivat bändille mainiosti. Nyt demo sisälsi kaksi helvetin hienon kuuloista biisiä ("Air" ja "Sweetest Pain") sekä toiset kaksi hiukan heikompaa esitystä.

Ville

Levyn tiedot

www.turn.to/miseria

Takaisin


Mitä mieltä sinä olet tästä levystä? Anna äänesi kuuluviin!
12345
Ääniä annettu yhteensä: 16
Keskiarvo: 3.7
12345
Äänten jakautuminen
1: 2(12.5%)
2: 1(6.2%)
3: 3(18.7%)
4: 3(18.7%)
5: 7(43.7%)