Sivuinfo
webmistress
Olen seurannut Gilmoren tyttöjä melkein alusta asti, mutta sarjalle omistettuja sivuja aloin suunnittelemaan vasta vuoden 2004 syksynä kiinnostuttuani nettisivujen tekemisestä. Muutama kuukausi meni html:n ja kuvankäsittelyn opettelussa sekä materiaalin keräämisessä ja kirjoittamisessa, mutta lopulta sain sivut julkaisukelpoisiksi vuoden 2004 lopussa. Aika pian kyllästyin vanhaan layouttiin ja kesän 2005 aikana väsäilin tämän nykyisen layn, joka on väreiltään "hieman" edellistä rauhallisempi ja käyttää asettelussa ja ulkoasussa CSS:ää.
Oikeuksista
Tekstit olen kirjoittanut itse (ellei toisin ole mainittu), joten ÄLÄ kopioi! Kuvia olen ottanut eripuolilta nettiä, osaan olen kysynyt luvan, osaan en. Kuvia voi kopioida vapaasti, jokainen on kuitenkin itse vastuussa niiden käytöstä.
Itse muokkaamiini kuviin minulla on tekijänoikeus. Niitä voi kopioida omaan käyttöön (esim. työpöydän taustakuvaksi tms.) mutta niitä EI saa laittaa toisille nettisivuille!
Sivuista
Sivut on tehty Dreamweaver MX -ohjelmalla ja kuvia on muokattu CorelDraw Photo-Paint -ohjelmalla. Sivuilla on käytetty Javascriptiä mm. kuvagallerioissa. Sivut on testattu Firefoxin, Mozillan, Operan ja IE:n uusimmilla versiolla ja kaikilla näillä nämä myös näyttävät toimivan. Ulkonäössä voi olla hieman eroja johtuen selaimien erilaisesta CSS-tuesta. Sivut ovat skaalautuvat ja niiden asemointi on tehty kokonaan CSS:llä.
Vieraskirja ja palaute
Kaikenlaisia terveisiä voi jättää vieraskirjaan tai palautelomakkeella. Foorumilla voi keskustella muiden Gilmore-fanien kanssa ja laittaa minullekin palautetta.
LinkitÄ sivuni ja ehdota linkkiÄ
Voit vapaasti linkittää tämän sivuston omille sivuillesi; se olisi jopa erittäin suotavaa! Jos haluat käyttää banneria, kopioi haluamasi banneri, liitä se sivuillesi ja linkitä tähän osoitteeseen: http://koti.mbnet.fi/gilmoreg/
Linkit -sivulla on Gilmoren tyttöihin liittyviä, tai muuten minua kiinnostavia sivustoja, joten jos sinulla on, tai tiedät jonkin tällaisen sivuston, kerro minulle siitä, vieraskirjassa tai palautteella. Linkitän sen omille sivuilleni, jos se on mielestäni tänne sopiva.
Bannerit, 100x35:
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
Bannerit, 240x60:

