Sankari
Tarinan
Sankari on monesti ylenkatsottu, alemman
yhteiskuntaluokan edustaja, pelkuriksi leimattu, armeijan järjestelmää
vastaan kapinoija, joskus jopa pasifisti tai muuten puutteellinen
henkilö tai pelkästään kovia kokenut, väärin kohdeltu kunnon
sotilas, joka tarinan lopussa löytää itsensä, kostaa Pahalle
Natsille, saa ylennyksen/kunnianpalautuksen ja
loppulauseessa kerrotaan kuinka hän jatkoi taistelua natseja
vastaan sodan loppuun saakka.
Riitapukari
Tarinan
Sankarin päävihollisia ovat tietysti natsit. Tämä selviää
pahimmallekin pasifisti- ja niskuroija-sankarille viimeistään
tarinan loppupuolella, mutta toisinaan hänellä on vihamies
myös omien kelpo brittien joukoissa.
Omien
joukossa olevia vihamiehiä on kahta perustyyppiä, joista
miedompi versio on Riitapukari. Hän voi olla
niuhottava esimies tai omapäinen, kurista piittaamaton sotilas,
mutta joka tapauksessa erityyppinen persoona kuin Sankari. Nämä
kaksi joutuvat usein väärinkäsityksen tai omien vaillinaisten
taipumustensa vuoksi riitoihin keskenään.
Sakuja
mättäessä riidat lopulta selviävät, sillä molempien urheus
taistelussa avaa riitelijöiden silmät. Sankari ja Riitapukari
ystävystyvät ja kunnon sotilaan piirteet nousevat kaksikon tärkeimmiksi
arvoiksi. Ylimpinä ystävinä he sitten jatkavat taistelua
natseja vastaan sodan loppuun saakka.
Yleinen
muunnos tavallisesta englantilaisesta Riitapukarista on jenkki-
tai australialais-versio, jossa pienen lisäriitelyn aiheen antaa
eri kansallisuuksien keskinäinen nokan koputtelu. Lopputulos on
tietysti perusversion mukainen.
Harvoin nähtävillä
venäläisillä Riitapukarin rooli on rutiinia.
Kelmi
Britti - melkein kuin Saku
Joskus
riitakumppani onkin oikea Kelmi Britti. Näissä tarinoissa päähenkilö
ja Kelmi Britti ovat usein tunteneet toisensa jo ennen sotaa ja
kaunaa on kertynyt valmiiksi.
Kelmi Britti
on usein tarinan alussa paremmassa asemassa kuin Sankari. Hän voi
olla vaikka ylemmästä kansanluokasta, esim. sankaria työllistävän kartanon isännän
ylimielinen poika ja armeijassa sitten sankarin epäreilu
esimies. Näissä tarinoissa kelmi osoittautuu lopussa lähes
poikkeuksetta pelkuriksi. Pelkuruus johtaa hänet lopulta tuhoon,
sillä pelkurin palkkahan on kuolema.
Sankari nousee esiin
Kelmin
varjosta ja jatkaa ylennyksen saaneena taistelua
natseja vastaan sodan loppuun saakka.
|
| |
|
|
| |
”Miehen
halveksivat häntä pelkurina. hän oli toiminut
saksalaisten haluamalla tavalla – luopunut taistelusta
ja luovuttanut ryhmän viholliselle. Heille tämä
merkitsi vankilaa sodan loppuun saakka. Mutta korpraali
Bob Tracy ei pelännyt. hän oli ovela. Miehillä ei ollut
aavistustakaan hänen suunnitelmistaan, ei
natseillakaan!”
Pelkuri
–tarinan intro (Korkeajännitys 9/1971) |
|
| |
|
|
| |
”Yhteinen tehtävä
oli tehnyt heistä ystävät. He lähtivät kumpikin
taholleen miettien, saisivatko toistekin iskeä natseja
yhdessä niin, että tuntuisi!”
Ei-kenenkään-maa
–tarinan loppulause (Aavikon kj. 1/1976) |
|
| |
|
|
| |
”Bill Blake oli
vapautunut kahdesta joutavasta vihasta. hän oli saanut
kaksi uutta ystävää, ja hän ja Joe taistelivat tovereina
sodan loppuun asti.”
Tunnussana
-tarinan loppulause (Aavikon kj. 6/1978) |
|
| |
|
|
| |
”Kun sotilas
tekee parhaansa, voi joutua vaikka linnaan, jos esimiehenä
on valehteleva raukka...”
Syytön
hylkiö -tarinan kansiteksti (Korkeajännitys
20/1988) |
|
|