Ajankohtaista
13.12.2010 - Forssan Seudun Työttömien Yhdistys lopettaa toimintansa
Perjantaina
3.12.2010 järjestetyn ylimääräisen yhdistyskokouksen yksimielisen
päätöksen nojalla yhdistys lopettaa toimintansa. Yhdistyksen varat
päätettiin lahjoittaa Viksbergin asukasyhdistys ry:lle kokoukselle
jätetyn
anomuksen perusteella ja yhdistyksen jäljellä oleva irtaimisto
päätettiin luovuttaa Forssan Seudun Mielenterveysseura ry:lle tukemaan
sen mielenterveydellistä ryhmätoimintaa. Yhdistyksen arkisto päätettiin
jättää Toni Hurskaiselle säilytettäväksi.
Forssan Seudun Työttömät ry:n hallitus kiittää kaikkia yhdistyksen jäseniä, sen toimintaa tukeneita ja muuten yhdistyksen toiminnassa mukana olleita tahoja menneestä vuodesta ja toivottaa kaikille iloista joulua ja hyvää uutta vuotta sekä onnea ja menestystä tuleville vuosille.
Kiinnostuneet voivat lukea kokouspöytäkirjan täältä.
Yhdistyksen nettisivu ja sähköposti jäävät toimintaan ainakin toistaiseksi.
13.12.2010 - Karenssisanomat 3/2010 on ilmestynyt
Työttömien valtakunnallisen
yhteistoimintajärjestön (TVY ry) Karenssisanomat 3/2010 on
ilmestynyt.
Lehden uusin numero ja kaikki aiemmin julkaistut lehdet ovat luettavissa
ja ladattavissa ilmaiseksi TVY ry:n
kotisivulla.
13.12.2010 - Syksyn liikuntaryhmät Forssan työttömille ovat
päättyneet
Forssan kaupungin liikuntatoimen, sosiaalitoimen ja Forssan Seudun
Terveydenhuollon Kuntayhtymän järjestämät liikuntaryhmät Forssan
työttömille ovat päättyneet tältä syksyltä. Toivotaan että ryhmät saavat
taas jatkoa keväällä.
15.11.2010 - Ylimääräinen yhdistyskokous 3.12.2010
Forssan Seudun Työttömien Yhdistyksen hallitus päätti 15.10. pitämässään
kokouksessa kutsua koolle ylimääräisen yhdistyskokouksen. Syynä on se
että yhdistys on ollut käytännössä lähes toimintakyvytön kesäkuun
lopussa tapahtuneesta Pihlajatuvan tilojen menetyksestä lähtien.
Kokouksessa päätettäväksi jää muodostetaanko yhdistykselle uusi hallitus
nykyisen toimintakyvyttömän tilalle vai päätetäänkö yhdistyksen toiminta
lopettaa kokonaan.
Kokous pidetään Ystävän Kammarilla, Hämeentie 5:ssä (vanha S-marketin rakennus, sisäänkäynti Säästöpankinkadun puoleisesta ovesta Torikeskusta vastapäätä) perjantaina 3.12. kello 18:00.
Kokouksen esityslista:
- Kokouksen avaus
- Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkistajaa (toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina).
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys
- Ilmoitusasiat
- Yhdistyksen tulevaisuudesta päättäminen: Onko paikalla olijoiden joukossa tarvittava määrä kiinnostuneita yhdistyksen uuden hallituksen muodostamiseksi vai päätetäänkö yhdistyksen toiminta lopettaa. Jos yhdistys päätetään lopettaa, päätetään myös yhdistyksen varjojen käytöstä.
- Muut asiat
- Kokouksen päättäminen
Työttömät tai muuten yhdistyksen toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mutta toivottavaa on että he ilmoittaisivat osallistumisestaan maanantaihin 29.11. mennessä sähköpostitse osoitteeseen fstry@mbnet.fi tai yhdistyksen numeroon 041 726 3708 jotta heidän läsnäoloonsa voidaan varautua. Kokouksen yhteydessä kahvitarjoilu.
10.11.2010 - Forssan seudun työttömyystilanne 29.10.2010
Forssan työ- ja elinkeinotoimisto
on julkaissut tilannekatsauksen Forssan seudun työttömyyteen syyskuussa
2010. Syyskuun lopussa Forssan seudulla oli työttömiä työnhakijoita
1852 ja työttömien osuus työvoimasta oli 11 %. Työttömien
työnhakijoiden määrä väheni edellisestä kuukaudesta 142 henkilöllä.
Lue koko artikkeli.
20.8.2010 - Wahren-opiston opintoseteleitä työttömille ja
maahanmuuttajille.
Työttömien ja maahanmuuttajien on mahdollista saada 50 %:n
alennus enintään kolmesta Wahren-opiston kurssimaksusta. Alennusta ei
kuitenkaan voi saada avoimen yliopiston kursseista eikä taiteen
perusopetuksesta. Alennus rahoitetaan opetusministeriön myöntämän
opintosetelityyppisen avustuksen turvin.
Saadaksesi alennuksen:
- Ilmoittaudu kurss(e)ille (ilmoittautuminen alkaa 23.8. klo 12:00)
- Tuo kansliaan välittömästi todistus siitä, että olet työmarkkinoiden käytössä oleva työtön ja täytä samalla opintosetelilomake.
Tukea on rajallinen määrä joten hakemus kannattaa tehdä ajoissa!
1.7.2010 - FST ry:n Pihlajatupa lopetti toimintansa 30.6.
Forssan kaupungin perusturvalautakunnan kielteisen tukipäätöksen
johdosta Forssan seudun työttömien yhdistyksen Pihlajatupa lopetti
toimintansa 30.6.2010. Yhdistys kiittää kaikkia Pihlajatuvalla käyneitä
ja sen toimintaan osallistuneita.
Yhdistyksen sähköposti: fstry (at) mbnet piste fi
Yhdistyksen puhelin: 041 726 3708