viisastunut 21 vuotta

21 vuotta. Oletettavasti neljäsosa elämästäni on jo kulunut. Vain neljä tällaista ajanjaksoa enää. Näin ajatellen se tuntuu liaan lyhyelle ajalle. Mutta jos ajattelee sitä suoraa vuosina, 60 vuotta vielä elettävänä, tuntuu se ikuisuudelle.

Kuinkakohan viisas sitä on vanhana? Kun kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana on oppinut ihan hirmu paljon asioita. Missä vaiheessa alkaa vain taantumaan?

Miksei ihminen pysty muistamaan varhaislapsuuttaan? Voidaankohan varhaislapsuuden ajatuksia tutkia joillain ajatuksen lukijoilla sitten kun olen vanha?

Vaikea tietää, mitkä synttärit muistan ihan oikeasti ja mitkä valokuvista. Mutta veneellä ainakin on vietetty yhdet synttärini, olisinkohan täyttänyt 5 tai 6. Äiti oli tehnyt kääretorttua ja söin jeejee-karkkeja.

Synttäreinä sai aina kaakaota pienistä posliiniastioista. Ja äiti teki valmiin aamupalaleivän, jonka päälle haettiin salaattia omasta pihasta. Silloin aamutkin oli vielä hyviä.

Tänä vuonna lähden viettämään synttäreitäni Tarukselle. Palaillaan kahden viikon kuluttua.

Elämän suuria totuuksia

Viime viikot pohtinut ja nyt päässyt johonkin tulokseen. En olekaan niin mukava ihminen kuin olin kuvitellut.

Sen tiesin, että osaan olla hankala, mutten ollut ajatellut, että osaan olla myös näin ikävä. Vittumainen voisi olla oikea sana, mutta koska en käytä tuollaisia sanoja niin ikävä korvatkoot. Ilkeilen ihmisille ihan vain muka omaa oloani parantaakseni.

Bitch.

selittelyjä

Loma (olkoonkin sitten lomaa, jolloin olen periaatteessa 24/7 töissä).

Ruokaa, lepoa ja rakkautta. Niillä ihmisen pitäisi pysyä hengissä. Viime viikkoina lepo vain on jäänyt aika vähiin. En osaa nukkua uudessa kodissa ja heräilen aamuyöstä tekemään Tarusta - hyödyllistä ajankäyttöä sentään. Päivällä ½ tunnin unet ei oikein tahdo korvata yöunen puutetta.

Kaksi päivää vielä jaksan minimaalisilla unilla. Neljä päivää menee minimaalisesti syöden. Sitten alkaa ympäristöön heijastua ikäviä sivuvaikutuksia. Ei itsestä niin väliksi, mutta ärsyttää kun on ärsyttävä.

Aamuisin olen ylipäätäänkin huonoa seuraa. Aamut voi olla hyviä vain yksin. Jos olen nukkunut huonosti, en omista enää mitään mielipiteitä, haluan vain olla ja kaikki on ihan samaa ja kuitenkin jos toinen tekee väärän valinnan, hän kyllä taatusti sen huomaa marttyyri-käytöksestäni. Aamuisin on siis parempi antaa vain olla.

Ehkä päivän ja illan äksyilen tai vaihtoehtoisesti käyn aivan ylikierroksilla ja saan paljon aikaan ja pää on täynnä loistavia ideoita. Yöllä puhun enemmän kuin pitäisi, aamulla en enää muista mitä se on ollut ja olen taas pahalla tuulella.

Tästä tiivistäen: tarvitsen ruokaa, lepoa ja rakkautta - myös seuraavan kahden viikon aikana Taruksella.

Äiti Teresa

Palaan vielä tuohon pahantuulisuuteen - tai hyväntuulisuuteen, miten vain.

Olisi mukavaa nähdä, mitä muut ajattelevat päidensä sisuksissa reaktioistani, käyttäytymisestäni. Iida joskus sanoi, että esitän ärsyttävän kilttiä, vaikken edes ole. Se on totta. Haluan nähdä itseni aina ystävällisenä, auttavaisena, kuuntelijana, Äiti Teresana - vaikka olen aika kaukana tuosta. Mutta tuosta huolimatta olen kyllä oikeastikin melko ystävällinen, ainakin useimmiten. En kovinkaan helposti sano suoraan jos jokin asia ärsyttää pahasti. Kestän pitkälle asioita, joista en pidä, jos ne koskevat vain itseäni. Jos isompi joukko tekee hiljaa jotain mitä kukaan ei haluaisi, sanon ääneen asian järjettömyyden.

Vika on siinä, että katson aivan liian pitkälle, josko asiat kuitenkin itsestään muuttuisivat paremmiksi. Pidän ärtymykseni sisälläni ja sitten kun se tulee lopulta ulos, en hallitse sitä ollenkaan. Annan aiheettoman suoraan palautetta ja palaan myös aikoja sitten toteutuneisiin asioihin, joihin ei kukaan enää voi vaikuttaa (hmmm...en tiedä teenkö noin oikeasti vai kuvittelenko sen vain sopivan tilanteeseen).

Voisin mieluummin sanoa asioista nätisti heti, kun en niistä pidä. Mutta kun...

Muiden maailmoiden seuraamista

Khilou kertoi Räpyläpölkyn haasteesta ja taidan vastata siihen.

Blogeja on tosiaan jo melkein turhan paljon ja kiinnostavia löytää enää harvoin. Pinserin uutuudet tulee selattua kertaalleen läpi ja jollei uusin entry miellytä, en blogiin toiste enää palaa - vaikka voisikin tarkemmin luettuna osoittautua loistavaksi.

Suomisen Ilkan ja sittemmin Maijun kirjoittelua tuli seurailtua, harmi ettei enää edes Maiju kirjoita entiseen tahtiinsa.

Keiju onneksi vielä jatkaa. Olen alkanut epäilemään, että tunnemme samoja ihmisiä. Se voisi merkitä myös sitä, että tunnemme toisemme...mutta ehkä epätietoisuus on vain hyvä. En tiedä. Tiedätkö?

Varokaa vihaista Heidiä

Ei nyt löydy sanoja ollenkaan tälle pahantuulisuudelle.

Mutta tein sähkösopimuksen ja valitsin tuulisähkön. http://www.vaihdavirtaa.net/

Hmph. Välillä todella turhauttaa olla aina ystävällinen. Toisaalta tuntuu vähintäänkin ikävälle olla äksy ja sanoa pahasti - vaikka tarkoittaisikin mitä sanoo. Voisikohan ääripäiden välillä olla jotakin?

01:26

Olen väsynyt ja tarvitsen unta. Silmät ei kuitenkaan enää pysy kiinni.

Ei enää yhtään rappusta

28 postin keltaista laatikkoa
9 pientä pahvilaatikkoa
4 isoa pahvilaatikkoa
x määrä epämääräisiä pussukoita yms

Nuo on muutettu siis vain tänään, kahtena edellisenä viikonloppuna on tullut muutettua Anun ja Tuomaksen tavaroita.

Kädet on kosketusarat ja rappusia ei halua kävellä ellei ole pakko.

Muuttokiintiöni on täynnä ja sitten kun olen iso aikuinen, palkkaan taatusti muuttofirman hoitamaan homman.

Tyytymättömyyttä

Sanon tämän ääneen vaikkei saisi. En pidä tästä "kodista". Ensimmäistä pidempiaikaista täysin yksin asuttavaa asuntoa täytyy kuulua kodiksi, ei enää kämpäksi. Mitään muuta syytä tätä ei sitten olekaan kutsua kodiksi.

Olen yrittänyt. Yrittänyt ihan todella. Siltikään en edes voi sanoa olevani tyytyväinen tähän.

Niin. Tosiaan koti on ollut (vuokra)omani vasta 24 tuntia ja täällä on vain Musti, muutamia purkaamattomia muuttolaatikoita ja lakanat ikkunassa. Joku voisi sanoa, että vielä ei kannata luopua lopullisesti toivosta.

Aika usein vain olen oikeassa itseni suhteen, jos jokin tuntuu heti alusta asti väärälle, se erittäin harvoin muuttuu myöhemmin yhtään sen paremmaksi. Osittain se johtuu varmasti omasta asenteestani, etten edes halua onnistua ja pitää, kun olen kerran päättänyt ettei asia tunnu hyvälle.

Ehkä asiat näyttää toisen laisilta viikonlopun jälkeen kun tavarat muutetaan ja elämä muuttaa niiden mukana. Toivon niin. Vuosi tällaisen asenteen kanssa asuen voi nimittäin tuntua pitkälle ajalle.

Koti

Istun lattialla johtojen keskellä. Ensimmäisenä piti muuttaa Musti ja saada weppi kuntoon. Pari viikkoa ilman yhteyttä ulkomaailmaan on ollut kohtuuttoman vaikeaa. Ei käynti koneella joka toinen päivä riitä millään, kun on tottunut hoitamaan niin ison osan asioista wepin kautta ja etenkin kun yrittää tehdä projektia jossa weppi on kommunikointiväline.

Wepitön koti jäi siis vain haaveeksi.

Naputtelu kaikuu kivasti.

Elämää

Päivät menee aivan kohtuutonta vauhtia eteenpäin. Parin viikon päästä olen Taruksella ja siksi aikaa asiat taas pysähtyy. Elämä saisi mennä kaksi kuukautta eteenpäin. Kuvittelen silloin eläväni jotakin uutta elämää. Niin, kuvittelen.

Kaikki tuntuu kriiseilevän ja pelkään saavani tartunnan. Kun vain saisi asiat hoidettua ja keskityttyä oleelliseen.

Pääpostitalo on taas mukava paikka olla.

Lomailua ilman weppiä

Viikko ilman weppiä ja olen jo nyt aivan pulassa. Aamulla kone meinasi aueta moneen kertaan aivan turhaan, kun en muistanut weppipiuhan olevan katki. Forecaa ja reittiopasta kaipasin kaikkein eniten. Ehkä on siis turhaa haaveilla uuden wepittömän elämän aloittamisesta Ruskiksella.

Lomaa on mennyt jo viikko (oikeastaan puolitoista) ja Helsinkiin palaaminen tuntui kumman hyvälle. Asioita on tosin aivan liikaa hoidettavana ja wepittömyys ei ollenkaan helpota tilannetta. Vaikka oikeastaan mikään ei kyllä kaadu, vaikka olisinkin vielä viikon vastaamatta puhelimeen. Loma siis jatkuu...

Ainiin, suosittelen Savonlinnalaista Sillansuun Olutravintolaa. Paikka näytti aivan samalle kuin seitsemän vuotta sittenkin.