Arpi joka on pienentynyt pääni sisällä

Heidi Haltun teksti sai pitkästä aikaa miettimään omaa kasvaimen poistoa ja posken arpea. Lueskelin The Kirjan tekstejäni keväältä 2004.

Taisin kriiseillä vasta sen jälkeen kun kasvain oli poistettu. Ensimmäisen kerran ehkä silloin kun teipin sai lopullisesti ottaa poskesta pois. Kun tikkien poiston jälkeen nähty lähes sileä poski ei enää ollutkaan sileä vaan poskessa oli arpi ja kuoppa - ja patti. Vasemmassa poskessani oli irvistyskuopan lisäksi arpi joka pisti silmään enemmän kuin myönsin muille.

Toinen kriiseilyni oli hermotuksen normalisoitumisesta. Poski sähkötti juostessa vielä puolen vuoden jälkeenkin. Sinänsä pieni vaiva, mutta yllättävän häiritsevä kuitenkin. Pieni hively oli kaikkein pahin. Se ei sattunut, mutta tuntui ehkä epämiellyttävälle. Pieni sähköisku ei satu muttei kukaan silti halua saada niitä. Edelleen tietyssä kulmassa tuleva painallus sähköttää ikävästi ja huomaan vaistomaisesti varovani poskeani.

Vasta kolmas kriiseilyni koski pelkoa vakavasti sairastumisesta. Kontrollit tuntuivat ikäville, ne saivat ajatukset liikkeelle. Ja kun patteja löytyi uusia, pelkäsin ensimmäistä kertaa todella. Millaista elämä olisi jos nyt löydettäisiinkin jotain vakavampaa? Seuraava kontrolli on kai joskus ensi kesänä, enää en usko pelkääväni. Uskon itse huomaavani muutokset poskessa, omat vaistoni ovat toimineet edellisissä kontrolleissa, uskon toimivan jatkossakin.

Toisaalta hyvä, että elämä aina hetkittäin muistuttelee itsestään.