Pää jaksaa, kroppa ei

Nukuin 20 tunnin yöunet. Olo ei juurikaan ole parempi. Mutta ainakin oireeni on diagnosoitu. Nenä vuotaa (flunssa), pakara ja selkä kramppaa (piriformis), yskiminen häiritsee nukkumista (syön liian myöhään), silmät punoittaa (väsymys ja pöly). Vielä kun torstaina käyn näyttämässä poskeani HYKSissä, niin eiköhän siinä sitten taas hetkeksi ole lääkärikiintiö täynnä.

Kroppa vaatisi unta ja ihan vain olemista, mutta pää ei haluaisi olla paikallaan. Tykkään töiden tekemisestä, pää on täynnä juttuja, joita haluaisi kokeilla ja toteuttaa, mutta työtunnit loppuvat kesken.

Missäköhän vaiheessa sitä kyynistyy ja työstä tulee vain pakollinen paha? Kuunnellut tässä parin viikon sisällä monenkin ihmisen paasausta siitä, kuinka oma työ on vuosikymmeniä vain sitä yhtä ja samaa ja se tympii, mutta kuitenkaan ei suostuta edes ajattelemaan että siihen voisi tehdä jotain muutosta.

Ehkä vuoden oman alan työkokemuksella pitääkin olla vielä innostunut tekemästään ja olla valmis kokeilemaan kaikkea uutta. Mutta onko se väistämätöntä, että itsekin viimeistään kymmenen vuoden päästä nurisen kahvipöydässä kuinka niin huonolla palkalla palkalla vielä vaaditaan tuota ja tätäkin tekemään? Toki työhönsä varmaan kyllästyy, ellei pääse siinä jotain osa-aluetta muuttamaan. Mutta kun sitten ei kuitenkaan olla valmiita mihinkään muutokseen. Ollaan vaan tyytyväisiä, kun saadaan kitistä.

Sitten kun alan tosissani kitisemään, patistakaan opiskelemaan puusepäksi.