Ensimmäinen perinteinen syksyinen Karhunkierros... jostain on aloitettava, vaikka sitten siitä ensimmäisestä.
Vaihteeksi aloituspisteeksi otettiin Ristikallio, osaltaan siitä syystä, että perjantaina matkaan päästiin vasta iltapäivällä; opiskelu häiritsi paitsi työntekoa, myös harrastuksia. Rukalta lähdettiin koululaisbussin kyydissä 14.50 ja jo kohta bussin täytti parikymmentä enempi vähempi isoäänistä lasta ja nuorta. Matkan edetessä desibelimäärä tosin pieneni, ilmeisesti esilläolon tarve pieneni tuttujen määrän vähetessä. Ristikallion tienhaaran (mikä tienhaara? polkuhan siitä lähtee) pysäköintialueella kyydistä jäi lisäksemme muutama muukin seurue, joita vuoroin ohittelimme alkumatkasta.
Aluksi polku oli varsin tavanomaista metsäpolkua. Paikoin oli pientä nousun tapaista ja taisipa siellä yksi melko kuiva suolampikin olla. Vai olikohan se kuiva ... no kuitenkin. Ensimmäisellä nuotiopaikalla pidimme jo kunnon tauon, paikka oli sen verran nätti.
Ristikalliolla piti sitten taas kuvailla ja ihmetellä maisemia. Kummasti oli paikan jylhyys päässyt unohtumaan. Melko jyrkät oli ne seinät ja matkaa jokeen tuli melkoisesti. Mökki löytyi läheltä. Paikalla oli kahden lapsiperheen äidit ja lapset, miehet olivat menneet edeltä katsomaan ilmeisesti reittiä seuraavalle tuvalle. Istuimme tuvassa jonkin aikaa, kunnes kuulimme muiden puhuvan, että seuraavat tuvat ovat täynnä ja että miehet ovat tulossa takaisin. Perässämme oli vielä tulossa samasta bussista jääneitä ja läksimmekin katselemaan teltanpaikkoja mökin läheltä. Yöstä olisi muuten tulossa luultavasti kuuma, ahdas ja äänekäs. Sopiva paikka löytyikin ja saimme teltan pystyyn. Vielä kierrosta kallioilla, iltapalan laitto ja telttaan. Pimeässä saimme vielä jännätä, kun isä huuteli poikiaan kallioilta pois. Viimein vastaus tuli ja sai jälleen hengittää vapaasti...
Aamu oli pakkasen raikastama. Paljonko lienee pakkasta ollut, teltan reunat ja juomapullo olivat jäässä. Pipo oli onneksi matkassa ja lämmintä vaatetta muutenkin, joten vilua ei kestänyt kauan. Eikä ollut viluista ollut mökissäkään. Seppo kävi siellä ja kertoi lämmintä olleen vaikka koko pihapiirille.
Matka jatkui mukavassa säässä, aurinko pilkisteli puitten lomasta ja ilma oli kirpeää. Puikkokämpässä kävimme lukaisemassa vieraskirjan ja merkkaamassa käyntimme. Kämpän sijainti oli ehkä vieläkin parempi kuin edellisen, pienen lammen rannassa. Pihapiiri oli siisti ja toimiva. Taivalköngäs tuli vastaan nopeasti. Taas vieraskirjan selausta, ei näkynyt kesäistä merkintää. Muutama kuva piti tietysti ottaa.
Taas menoksi. Nyt muistimme viimekertaisen mutkan ja menimme tällä kertaa suoraa. Paljon helpompi. Taukopaikaksi oli valittu Runsulampi, jossa levitimme teltan kuivumaan kunnon tuuleen. Kuiva tuli ja pysyi vielä tallessakin, vaikka tuuli tosiaan yritti sitä repiä. Kelpo narut. Hetken lepäilyn jälkeen jatkoimme taas matkaa. Leirintäalueen kahvit jäi nyt väliin, mutta opastuskeskuksella emme pystyneet vastustamaan kiusausta. Liian hyvännäköiset pullat oli näytillä.
Kiutaköngäs meni nyt heittämällä ohi, se on nähty. Nuotiopaikalla Taipaleennivan kohdalla maltoimme nyt istua aivan eri lailla kuin kesällä. Oli oikeastaan mahtavaa istua ja ihmetellä rauhassa paikkaa, mistä on ennen porhallettu ohi lähes täyttä vauhtia. Yhä vaan vahvistuu päätös siitä, että kesä ei ole meikäläisen reissuaikaa. Ansakämppä oli suunnitelmissa seuraavaksi yöpaikaksi. Vähän ennen kämppää istuimme taas hyvän tovin joen parikymmenmetrisellä penkereellä. Mökillä oli jo muutama ihminen paikalla, kolme saksaa puhuvaa ja olikohan jo pari suomalaista. Illan mittaan väkeä tuli vielä hieman lisää, mutta kaikki mahtuivat hyvin sisään. Viimeiset tulijat tulivat taskulampun valossa, viimeisin tulija oli myös ensimmäinen lähtijä, emme nähneet hänestä kuin lähestyvän valon nukkumaan mennessämme.
Seuraavalle päivälle oli suunniteltu tosi lyhyt päivämatka, niinpä emme pitäneet mitään kiirettä liikkeelle lähdön kanssa. Kuitenkin olimme polulla jo ennen puolta päivää. Etenimme korostetun hitaasti valokuvia napsien kohti Jussinkämppää. Puolivälin tulistelupaikalla tuumasimme jälleen pitkän tovin kierrellen puron vartta ja ihmetellen entisajan meininkiä. Ruska alkoi olla selvempi ja erottua jo maassakin.
Isoja kuvia (n. 250kb, avaavat oman ikkunan):
Jussinkämpällä olimme varmaan joskus neljän maissa. Siellä istuskeli jo edellisessä kämpässä näkemämme saksalaismies ja muutama suomalainen. Laitoimme ruokaa ja mietimme seuraavan päivän matkaa. Yöpyjiä taisi kertyä kymmenkunta, lisäksi muutama oli ilmeisesti kodassa yötä.
Aamulla kaikki olivat lähdössä melkein samaan aikaan. Odotimme muutaman
ihmisen seurueen lähtevän ja lähdimme hiljoksiin heidän peräänsä.
Äänet kuuluivat hyvin muuten hiljaisessa metsässä ja pidimme 
hiljaista
vauhtia. Jokirannan kodalla taisimme tulistella hetken ja taas menoksi.
Kulkijoita ei juuri ollut ennen kohtaa, jossa reitti nousee joen varresta
korkeammalle. Siellä oli oppaan kanssa joukko saksalaisia ilmeisesti
päiväretkellä. Heidän reittinsä meni joen vartta alhaalla. Me taas
kipusimme nestetankkauksen jälkeen ylös.
Tällä kertaa jätimme Jyrävän väliin ja koukkasimme Juuman kautta. Yhdessä kohdassa kuulimme ääniä aivan läheltä eteläpuolelta, missä oletin riippusillan olevan. Vaikka kartan mukaan polku menee riippusillan ohi leirintäalueelle, ei valitsemamme polku niin tehnyt vaan tupsahdimme leirintäalueen reunaan. Emme pysähtyneet tällä kertaa vaan jatkoimme Myllytupaa kohti. Reittiä oli uusittu ja pitkospuita tuotu lisää. Oikea suunta löytyi ja kohta ilmestyi Myllytupakin.
Taisimme hieman kokata, ennen matkan jatkumista. Tavoitteena oli Porontimajoki. Perillä oli paikalla jo muutama ihminen, mutta vanha tupa oli vielä vapaana ja sen sitten otimme yöpaikaksemme. Ihmeen hyvin kohinassa sai nukuttua.
Aamulla olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Ison Kumpuvaaran päällä pidimme
pienehkön tauon ja Suolammen rannassa parin ensimmäisen 
nousun
jälkeen pidemmän. Tuolloin paikalla ehti käydä saksalaisjoukkio ja
nelihenkinen vaellusseurue ruokaa laittamassa. Meillä matka oli jo niin
vähissä, ettemme pitäneet mitään kiirettä. Myös Porontimalla ollut
tyttöjoukko oli meidät tässä ohittanut, he olivat Valtavaaranlammen rannan
laavulla. Niin oli taas reissu tehty.