Satu

Pieni intro on ilmeisesti paikallaan myös Natin ja Javan huoltojoukoista. Lyhykäisyydessään olen siis uhkaavasti kolmeakymppiä lähestyvä (s. 1984) koiraharrastaja Vantaalta. Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri kansainvälisen liiketoiminnan laitokselta Helsingistä ja päivät kuluvat sujuvasti lääketeollisuudessa e-markkinoinnin parissa.
Koiraharrastuksissa ykköslajina on agility, joten kentillä meitä
näkee enempi ja vähempi. Sen lisäksi koitetaan tokoa ja rallytokoa
tehdä oma-aloitteisesti kuitenkin kisatähtäimet mielessä. Toimin
myös Etelä-Suomen Shelttien hallituksessa pyörittämässä
shelttimäistä toimintaa.

Kaksi- ja nelijalkainen
Juuret
löytyvät kuitenkin tuosta Itä-Suomen
helmestä, Mikkelistä (josta toki voi olla montaa
mieltä...). Mikkeli on ihan jees, mutta vain
sopivissa määrin ja kiva siellä on toki aina
käydä, kun on koirallekkin enemmän
lääniä missä
revittää menemään.
Mikkelissä asusti myös japaninpystykorvamummeli
Minni (Thomdy
Dom's Snowflake, 19.9.1993-25.5.2009),
jolle tosiaan ehti
ikää kertyä lasiin jo todella
kunnioitettavat 15v 8kk.
Koiraharrastuksiin tästä koirasta
ei valitettavasti ollut ylisuuren koon ja aran luonteen takia, mutta
seurakoirana mitä mainioin. Nykyään kotona järjestystä ja japsin
paikkaa pitää Luna (Trallas Onna,
s. 5.2.2010).

Minni nauraa
Minni oli siis ensikosketus koiran omistamiseen ja kova pala olikin, kun siitä tuli paperilla veljen koira. Ilmeisesti tästä tuohtuneena olin käynyt omalle mummolle kertomassa, että "sitten kun olen iso, otan kaksi koiraa!". Ja näköjään nyt olen sitten se kuuluisa iso, kun ensimmäinen tuli 2008 ja toinen 2009 ;)
Eläimiä olen harrastanut pienestä pitäen. Tosin taaperona oli tunnistamisessa petrattavaa, kun tarhan pihalla oli shettisajelua, josta olin haltioituneena todennut, että "Ompa isoja koiria!". Tästä kuulee aina vieläkin silloin tällöin, mutta omaksi kreediitiksi täytyy sanoa, että nykyään osaan tunnistaa pienet ponit ja isot koirat jossain määrin paremmin. Talleilla on tullut pyörittyä heppoja hoidellessa ja ratsastellessa ala-asteelta lähtien. Tämän lisäksi kotiin on vuosien varrella roudattu myös akvaario ja akaattikotilo Elmo.

Suvin-Sievä & Satu
Nykyisellään
harrastukset
eläinten osalta rajoittuvat koirien kanssa
rellestämiseen ja ratsastamiseen. Hevosharrastukseen tuli
junnuvuosien jälkeen tauko, mutta sitten tuli kuuluisa
sennuhevoskärpäsen purema kolmisen vuotta sitten. Possujuna
kehää ympäri ei enää näin vanhempana
innostanut, joten olenkin vuokraillut karvaooppeleita
nykyisellään.
Bled, Slovenia
Valokuvaus
on oikeastaan se uusin tuttavuus. Tai no, aina siitä on tullut
tykättyä ja pokkarit laulaen
(nykyisellään Ixus 60) fotoiltu kaikkea mahdollista.
Kyseinen harrastus on kuitenkin varsin hinnakasta, joten vasta nyt
kuvaan astui The Oikea Kuvausaparaatti, Canon EOS 450D joulukuussa
2008. Kuvausarsenaaliin kuuluu EF IS 18-55mm f/4-5.6, EF IS
70-200mm f/4L ja EF 50mm f/1.8.