me   koirat   kasvatit   tähdet...   tallelokero   vieraskirja

 

JONDA

 

lonkat A/A, kyynärpäät 0/0

silmät ok

BH, IP2

treenivideoita

Jondan pentuset

 

Kutinan Kuiskaus, Jonda, on käyttölinjainen malinoisneitonen, joka syntyi Haukiputaalla 12.1.2003. Siitä piti tulla isännän suojelukoira, mutta isännän työnkuva muuttui pennun tultua yllättäen aivan mahdottomaksi koiran treenaamista ajatellen. Niinpä Jonda pääsikin opastamaan emäntää viettien ja viettikoirien koulutuksen saloihin ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Jondan ura emännän kanssa alkoi emännän lajilla, pelastuskoiratoiminnalla. Jonda hallitsee ihmisten etsimisen raunioilla, rakennuksissa ja metsässä pintahakuna ja ilmavainulla toimien sekä osaa etsiä esineitä. Se on terävä, nopea ja toimii aina täysillä. Vuoden verran Jondan kanssa treenattiin pk-hakuryhmässä ja sinä aikana sen ilmaisu vaihdettiin, haukkuvasta koirasta tehtiin rullakoira. Vuonna 2008 palattiin suunnitelmaan A, tosin emännän ohjaamana, ja siitä lähtien Jondan kanssa on keskitytty pelkästään suojeluun, tottikseen sekä jäljen treenaamiseen. Jonda tekee töitä suurella sydämellä - ja miksi ei tekisi, siihenhän se on alunperin suunniteltu. Välissä yksi kesä meni "äitiyslomalla ja hoitovapaalla" ja kesällä 2010 tehtiin tulokset IPO 1 ja 2 kokeista. Tulevana kesänä hoidellaan seuraavat lapset maailmalle ja sen jälkeen tähtäimenä on IP3. Nälkä kasvaa syödessä ;).

Jonda on vietikäs, motivoitunut koira, joka jaksaa ja jaksaa. Vietikkyys ja toimintatarmo yhdistettynä miellyttämisenhaluun - treenaaminen Jondan kanssa on todella antoisaa. Kotona se on normaali perhekoira mukana perheen arkielämässä.