Boomhauer

WILD HUMAN CONDITION - REVIEWS

Boomhauer - Wild Human Condition CD (Stupido Records)
Phew, these guys are amazing! If you want original rock bands Finland is a good place to start and Boomhauer from Turku are no exception. With 16 songs in well over 29 minutes this trio blast out some twisted and semi-spastic garage punk rock that is both hilarious, stupid and clever at the same time. Although the songs are ultra short they are well thought out and you are left with the feeling that should they be any longer it would be overkill. I guess there are some similarities with Sweatmaster and Blues Explosion along the line but this is less structured and more varied. Word is that they are a really cool live band and singer Krappala is the big entertainer telling weird tales from what seems like an unusual life. We are yet to see them in Denmark but hopefully that will happen some time soon. In the meantime I press repeat.
Don K, Lowcut Magazine.

-----

BOOMHAUER: Wild Human Condition (Stupido Twins)
Telecaster soikoon! Nämä turkulaiset saavat puoleen tuntiin mahtumaan asiaa kuudentoista biisin verran. "Houston - we ain't got a problem / it got pretty wild but we're allright now". Boomhauerilla ei tosiaan ole ongelmaa, vaikka villien keikkojen jälkeen kuuluikin epäilyjä konseptin toimivuudesta pitkäsoitolla. Sakun päättömiä välispiikkejä tässä kyllä jää kaipaamaan, mutta musiikin suhteen ei ole pienintäkään valittamista.

Aseina on kitara-basso-rummut -yhdistelmä, ja tyylinä äärimmäisen simppeli rock Jon Spencerin tyyliin. Laulut kertovat muun muassa tytöistä, naisista, japsiautosta ja jäätelöstä. Hassut tekstit ovat olennainen osa Boomhauerin viehätystä, mutta ei tämä kantaisi ilman hyviä biisejä ja erinomaista bändiä. Erityisesti Lappalaisen Mikko tekee vaikutuksen pienieleisellä, mutta päättäväisellä rumputyöskentelyllään. Lehmänkelloa ei voi koskaan kuulla tarpeeksi.
Sakun laulusoundi on kuin suoraan Texasista ja eläytyminen ihailtavaa. Koko levy taitaa olla soitettu ilman sen kummempia päällekkäisäänityksiä, mitä nyt parissa kohdin mausteena on hieman koskettimia.

Eikä tämä sentään aivan pelkkää hassuttelua ole. Levyn keskivaiheilla Boomhauer rauhoittaa meininkiä surullisella kantrifolkilla Busted, eikä sitä seuraava First Time ole järin hilpeä tapaus sekään. Vakavaksi vetää, mutta vain hetkeksi, sillä pian Saku käskee Gotta Hear The Musicin aluksi: "Turn the stereo up and let the neighbours know that you are still alive!" Teen työtä käskettyä. Wild Human Condition on niin valloittava yhdistelmä miehisyyttä ja sen ironiaa, ettei tästä voi olla pitämättä. Sikäli harvinainen debyyttilevy, että minkäänlainen kehittyminen tai muuttuminen ei ole toivottavaa. 4/5
Mikko Meriläinen, Soundi 4/2003

-----

Boomhauer - Wild Human Condition
Autotallirockin alati tylsistyttävämpään joukkoon kumman usein niputettu turkulainen Boomhauer todistaa pitkäsoitollaan monien epäilyt perin vääriksi. Moneen kertaan on nimittäin spekuloitu sitä, miten mahtaa bändin riehakas rocktemmellys tarttua levylle. Mukaansatempaavaa tunnelmaa, jota dynaamisen trion keikoilla on takuuvarmasti aina, ei ole levytettyyn musiikkiin helppo taikoa, mutta juuri tässä Boomhauer on nyt onnistunut. Kokopitkä (niin, 16 biisiä ja alle puoli tuntia…) toimii mielestäni paljon paremmin kotona kuunneltuna kuin pari edellisvuosien seiskatuumaista eepeetä. Eipä ainakaan tarvitse olla parin minuutin välein kääntämässä puolta…
Laulaja-kitaristi Saku Krappalalla on taito tehdä tarttuvia mutta kadehdittavan yksinkertaisia sävellyksiä. Tämä on tietenkin mainio yhtälö bilemusiikissa, mutta biisikynä on ollut levyn kirjoitusvaiheessa entistäkin terävämpänä ja kappaleet toimivat hienosti myös kotikuuntelussa. Niihin on saatu ujutettua tarpeeksi ideaa ja pieniä sovitusjippoja, jolloin biisien kuunteleminen on mielekästä ilman että niistä katoaa bändille ominainen livemäisyyden raikkaus. Eepeillä kappalemateriaali ei välttämättä ollut aivan näin levytyskelpoista, vaan nojasi enemmänkin meininkiin. Nyt meininki ja biisit ovat oikeassa suhteessa.

Kappaleissa on myös yllättävän paljon vaihtelua. Kaikki vedot eivät siis ole sitä keikoilta tuttua täysillä eteenpäin kaahaavaa ryskettä, vaikka pääpaino menomusiikissa onkin. Levykokonaisuutta jaksottavat mainiosti country-balladi Busted ja bändin linjassa todella alakuloinen ja surullisen vakavamielinen Gone. Ja näissä lauletaan tietenkin naisista… Vaan heti kun aiheina on rockmusiikki, perseenläpsiminen, kotiviini tai kalastus, tempo ja meininki ovat taas aivan tutulla tasolla. Kuitenkin myös menobiisien moodissa on vaihtelua, ja esimerkiksi "sinkku" Gotta Hear the Music onkin harvinaisen sävelletyntuntuinen kappale (josta raakile kuullaan jo Lies About Women -ep:llä television möykätessä taustalla).

Wild Human Conditionin tuotannollinen toteutus on esimerkillinen. Kitara jyrnii vähäsäröisiä melodioita basson mureiden alataajuuksien tukemana. Rummut kuulostavat autotallimaisen luomuilta lyömäsoittimilta, niin kuin pitäänkin. Livetunnelma on soitossa miltei koko ajan läsnä - esimerkiksi kitaravahvistimen surina ei biisien välissä välttämättä katkea lainkaan. Keikoilta tuttuja välispiikkejä ei ole taltioitu - ja hyvä niin. Ne kun alkaisivat varmasti ensimmäisenä tökkiä kuunteluiden myötä. Mikrofonin varressa on äänittäessäkin ollut ilmeisen hyvä meininki, sillä laulu kuulostaa virnistävältä ja naurunremahduksiakin on saatu narulle. Levy loppuu ytimekkääseen keskusteluun: "-Oliks se mistää kotosi? -Ei. -Eikö?"
Soitannollisesti Wild Human Condition on varsinkin edustamakseen musiikiksi täydellisen onnistunut. Tanakkuutta ja tarkkuutta on yllin kyllin, mutta ilmavuus ja rentous ovat esimerkillisesti läsnä. Krappalan laulu toimii todella moittettomasti, ja mies karttaa esimerkillisesti suomalaisessa rockissa harmillisen yleisen kompastuskiven, kalevisorsa-englannin. Miehen äänessä on tenhoavaa yli-innostuneen rokkipastorin särmää.

Boomhauer ei ole ulkokohtainen garagebändi. Se ei soita tätä musiikkia sen takia, että se on muodikasta tai coolia. Soitosta huokuu niin vilpitön räimimisen ilo ja estoton hyväntuulisuus, että se ei voi olla opeteltua tai väkinäistä. Bändi ammentaa musiikkiinsa hyvää meininkiä ja tiukan hikistä poljentoa akselilta Sonics - Hurriganes - Jon Spencer Blues Explosion kuulostaen silti pääasiassa täysin itseltään. Takuuvarmaa on ainakin se, että kesän festareilla Boomhauer raikuu yhdestä jos toisestakin teltasta. Ja niiden telttojen asukeilla ei ole tylsää, vaan vibaa rutkasti puntissa ja paljon kavereita. Ja ämpärillinen kotiviiniä stetsonissa.4,5 / 5
Kimmo K. Koskinen, rockmusica.net 14.5.2003

-----

Boomhauer: Wild Human Condition
Boomhauer on reilun vuoden verran ollut usein puheenaiheena varsinkin rockmediassa. Bändin kaksi ensimmäistä ep:tä herättivät laajalti huomiota ja bändiä ylistettiin seuraavaksi isoksi rock-toivoksi. Erityisesti bändin livemenoa kehuttiin, mikä onkin kieltämättä todella viihdyttävää seurattavaa, eikä vähiten vokalisti Saku Krappalan välispiikkien ansiosta.

Debyyttialbuminsa Boomhauer päätyi julkaisemaan Stupido Recordsin kautta ja kasaan on saatu melkoinen pakkaus rockia. Boomhauer ei ainakaan sorru liian pitkien biisien väsäämiseen, vaan tyytyy mieluummin lyömään asian kuulijan kalloon kerralla ja kovaa. Levyn 16:sta biisistä viisi on yli 2 minuuttia pitkä eikä yhtään kolmen minuutin biisiä levyltä löydy. Lyhimmillään selvitään 57 sekunnissa. Biisien lyhyydestä huolimatta tai siitä johtuen ne ovat loistavia. Karppalan huumorintaju on sen verran omituista, että levyä kuunnellessa hymyilyttää vähän väliä.

Itseironiaa löytyy myös roppakaupalla, parhaana esimerkkinä Silverpainted-biisi, jossa kruisaillaan hopeanvärisellä japanilaisella moottoriajoneuvolla amerikanmalliin. Loistava biisi.
Kokonaisuutena levyn ensimmäiset kuusi biisiä ovat aivan tappokamaa. Väliin tuleva Busted rauhoittaa menoa kesäisiin kukkaniittytunnelmiin. Tämän jälkeen palataan jälleen autotalliin. Huonoja biisejä on kyllä mahdotonta löytää tältä levyltä. Mukana on vain todella hyviä ja loistavia. Biiseissä on mukavasti vaihtelua, eikä levy ala puuduttaa useammankaan kuuntelun jälkeen. Ei voi kuin ylistää tätä bändiä ja toivoa, että tällaisella materiaalilla saadaan jalkaa ovenrakoon myös ulkomailla. Loppuun Ball Union –biisiä lainaten: ”I might not be the Elvis, but I’m working on it”. Yksi parhaita levyjä tänä vuonna. Suosittelen. Arvosana: 5/5
Tero, letsmakesomenoise.com. 19.5.2003

-----

Frischer Wind aus Turku
Boomhauer - "Wild Human Condition"

Wenn es nach der Songlänge ginge, wären Boomhauer eine Punkband bester Güte: Zwischen einer und (ausnahmsweise) knappen drei Minuten dauern ihre Stücke - aber die haben es in sich. "I Might Not Be Elvis, But I'm Working On It", stampft und pulsiert "Ball Union", einer der besten Tracks ihres just erschienenen Longplayers "Wild Human Condition" (Tug Records). Die jungen Finnen aus Turku schicken mit Krachern wie "Gotta Hear The Music" und "Fix My Gear" eine steife Brise über die ansonsten eher monochrome Rocklandschaft.

Mit einem Hauch Jon Spencer bewegt sich der Power-Dreier irgendwo zwischen Blues und Garage-Rock 'n' Roll - und das ohne sich auch nur einen einzigen Ausrutscher zu leisten. Freilich wären Gitarrist und Sänger Krappala, Bassist Hongisto sowie Schlagzeuger Lappalainen ohne eine Spur Nonsens keine echten Finnen - wie "Sal Caught A Fish" augenzwinkernd beweist. Übrigens: Boomhauer sollten eigentlich bei "MTV Campus 2003" in Mannheim auftreten, bevorzugten dann aber ein Festival im sonnenverwöhnten Italien. Stattdessen spielten The Rasmus - das Ergebnis ist bekannt: Him-Light-Hysterie in Deutschland. Dafür kommen Boomhauer im Oktober zusammen mit den Finnen von Nightingales (ka-news berichtete) auf Deutschland-Tour. (nat)
ka-news.de karlsruhe

-----

Boomhauer: Wild Human Condition (2004, Tug Rec/Indigo TUG107)

Wenn es nach der Songlänge ginge, wären Boomhauer eine Punkband: Zwischen einer und (ausnahmsweise) knappen drei Minuten dauern ihre Stücke – aber die haben es in sich. »I Might Not Be Elvis, But I'm Working On It", stampft und pulsiert »Ball Union«, eines der besten Stücke auf »WILD HUMAN CONDITION«.

Die jungen Finnen aus Turku schicken mit Krachern wie »Gotta Hear The Music« und »Fix My Gear« eine steife Brise über die ansonsten eher monochrome Rocklandschaft. In einem Hauch von Jon Spencer bewegt sich der Power-Dreier irgendwo zwischen Blues und Garagen-Rock'n'Roll – und das ohne einen einzigen Ausrutscher. Freilich wären Gitarrist und Sänger Krappala, Bassist Hongisto sowie Schlagzeuger Lappalainen ohne eine Spur Nonsens keine echten Finnen – wie »Sal Caught A Fish« augenzwinkernd beweist.
Nathalie Martin, Nordische Musik

-----

BOOMHAUER: WILD HUMAN CONDITION
CD, Tug Records/Kioski

Jawel, het gehele album klokt iets minder dan dertig minuten en dan zijn er toch al weer zestien nummers doorheen gejaagd. Op garagerock-'n-roll kan men bouwen, en dat wereldwijd, want de regionale of nationale afkomst is irrelevant. Een beetje zoals de menu's bij McDonalds of Burger King: ze smaken in principe overal en (bijna) altijd hetzelfde en toch blijft het lekker. Je moet het alleen niet te vaak eten.

Deze keer een mooie samenstelling uit Turku in Finland. Met de bekende elementen en toch weer interessant: het gesteun à la Jon Spencer ontbreekt niet; de trashy gitaren worden af en toe onderbroken door rustigere popcountry-elementen en dan is het alweer voorbij. Zoals bekend smaakt je hamburgermenu echter beter in het etablissement van de globale firma zelf: Franse frietjes dien je weg te spoelen met een mix van cola en ijsklontjes en in het bijzijn van andere gasten die ook niet zo goed weten waarom ze dit nu lekker vinden. Ook hier is rock-'n-roll net als fastfood.

Tijd voor een bezoek aan uw jeugdhonk of rockkroeg. Zaterdag (20 maart) in de Little Devil in Tilburg (NL) en zondag (21 maart) in De Bogaard in Geel (B). Bij beide concerten samen met Disgrace en Kometa.
Bas van Heur, KindaMuzik

-----

Boomhauer: Wild Human Condition (Tug Records/Indigo)

War ja klar, dass es nach dem Erfolg der "The"-Bands nicht lange dauern würde, bis auch bei Tug Rec. die ersten Garagenbands unter Vertrag genommen sein würden. Boomhauer - wie es könnte es bei Tug Rec. anders sein - sind in Skandinavien groß geworden. Von klein auf wurden sie sicherlich regelmäßig mit den umwerfenden Songs der Jon Spencer Blues Explosion gefüttert. Denn an die erinnern Boomhauer in jedem Moment. Dass das kein Fehler sein muss, zeigt "Wild Human Condition".
Hinter-Net!

-----

Boomhauer - Wild Human Condition

Wenn sich jemand hier in Deutschland um die Bekanntmachung und Verbreitung finnischer Musik kümmert, fallen mir spontan nur 2 Leute ein. Zum einen ein ziemlich verrückter Radiomoderator hier in Berlin. Und zum anderen, das in Fuerth ansässige TUG-Label, welches hierzulande wohl vor allem durch die Veröffentlichung der ELÄKELÄISET-Platten größeren Bekanntheitsstatus erlangt haben dürfte. Doch Finnland hat weit mehr zu bieten als Humppa, Wodka und Saunen. Zum Beispiel BOOMHAUER (welch geiler Bandname!). Die spielen nämlich geilen Garagen-Rock und kommen aus Turku. Und sie brauchen sich auch gar nicht hinter vermeintlich großen Namen, dieses Genres zu verstecken. Vielleicht ein wenig zu sauber produziert, um auf der momentanen Erfolgswelle von Bands wie THE WHITE STRIPES oder den STROKES mit zu schwimmen, gibt es neben den derb rockenden Songs sogar auch mal etwas ruhigeres zu hören („Busted“, „Record“). Nicht zu eintönig das Ganze. Sehr schön. Dazu kommt ein geiles, wenn auch dünn ausgefallenes, Cover. Schade auch, daß die Texte fehlen. Sonst aber ein rundum gelungenes Debüt. Die Band sollte man unbedingt im Auge behalten. 7 / 10
Mieschka, Voice of a Culture

boomhauer	news..band..pics..music..gigs..contact..links

WILD HUMAN CONDITION - REVIEWS Boomhauer - Wild Human Condition CD (Stupido Records) Phew, these guys are amazing! If you want original rock bands Finland is a good place to start and Boomhauer from Turku are no exception. With 16 songs in well over 29 minutes this trio blast out some twisted and semi-spastic garage punk rock that is both hilarious, stupid and clever at the same time. Although the songs are ultra short they are well thought out and you are left with the feeling that should they be any longer it would be overkill. I guess there are some similarities with Sweatmaster and Blues Explosion along the line but this is less structured and more varied. Word is that they are a really cool live band and singer Krappala is the big entertainer telling weird tales from what seems like an unusual life. We are yet to see them in Denmark but hopefully that will happen some time soon. In the meantime I press repeat. Don K, Lowcut Magazine. ----- BOOMHAUER: Wild Human Condition (Stupido Twins) Telecaster soikoon! Nämä turkulaiset saavat puoleen tuntiin mahtumaan asiaa kuudentoista biisin verran. "Houston - we ain't got a problem / it got pretty wild but we're allright now". Boomhauerilla ei tosiaan ole ongelmaa, vaikka villien keikkojen jälkeen kuuluikin epäilyjä konseptin toimivuudesta pitkäsoitolla. Sakun päättömiä välispiikkejä tässä kyllä jää kaipaamaan, mutta musiikin suhteen ei ole pienintäkään valittamista. Aseina on kitara-basso-rummut -yhdistelmä, ja tyylinä äärimmäisen simppeli rock Jon Spencerin tyyliin. Laulut kertovat muun muassa tytöistä, naisista, japsiautosta ja jäätelöstä. Hassut tekstit ovat olennainen osa Boomhauerin viehätystä, mutta ei tämä kantaisi ilman hyviä biisejä ja erinomaista bändiä. Erityisesti Lappalaisen Mikko tekee vaikutuksen pienieleisellä, mutta päättäväisellä rumputyöskentelyllään. Lehmänkelloa ei voi koskaan kuulla tarpeeksi. Sakun laulusoundi on kuin suoraan Texasista ja eläytyminen ihailtavaa. Koko levy taitaa olla soitettu ilman sen kummempia päällekkäisäänityksiä, mitä nyt parissa kohdin mausteena on hieman koskettimia. Eikä tämä sentään aivan pelkkää hassuttelua ole. Levyn keskivaiheilla Boomhauer rauhoittaa meininkiä surullisella kantrifolkilla Busted, eikä sitä seuraava First Time ole järin hilpeä tapaus sekään. Vakavaksi vetää, mutta vain hetkeksi, sillä pian Saku käskee Gotta Hear The Musicin aluksi: "Turn the stereo up and let the neighbours know that you are still alive!" Teen työtä käskettyä. Wild Human Condition on niin valloittava yhdistelmä miehisyyttä ja sen ironiaa, ettei tästä voi olla pitämättä. Sikäli harvinainen debyyttilevy, että minkäänlainen kehittyminen tai muuttuminen ei ole toivottavaa. 4/5 Mikko Meriläinen, Soundi 4/2003 ----- Boomhauer - Wild Human Condition Autotallirockin alati tylsistyttävämpään joukkoon kumman usein niputettu turkulainen Boomhauer todistaa pitkäsoitollaan monien epäilyt perin vääriksi. Moneen kertaan on nimittäin spekuloitu sitä, miten mahtaa bändin riehakas rocktemmellys tarttua levylle. Mukaansatempaavaa tunnelmaa, jota dynaamisen trion keikoilla on takuuvarmasti aina, ei ole levytettyyn musiikkiin helppo taikoa, mutta juuri tässä Boomhauer on nyt onnistunut. Kokopitkä (niin, 16 biisiä ja alle puoli tuntia…) toimii mielestäni paljon paremmin kotona kuunneltuna kuin pari edellisvuosien seiskatuumaista eepeetä. Eipä ainakaan tarvitse olla parin minuutin välein kääntämässä puolta… Laulaja-kitaristi Saku Krappalalla on taito tehdä tarttuvia mutta kadehdittavan yksinkertaisia sävellyksiä. Tämä on tietenkin mainio yhtälö bilemusiikissa, mutta biisikynä on ollut levyn kirjoitusvaiheessa entistäkin terävämpänä ja kappaleet toimivat hienosti myös kotikuuntelussa. Niihin on saatu ujutettua tarpeeksi ideaa ja pieniä sovitusjippoja, jolloin biisien kuunteleminen on mielekästä ilman että niistä katoaa bändille ominainen livemäisyyden raikkaus. Eepeillä kappalemateriaali ei välttämättä ollut aivan näin levytyskelpoista, vaan nojasi enemmänkin meininkiin. Nyt meininki ja biisit ovat oikeassa suhteessa. Kappaleissa on myös yllättävän paljon vaihtelua. Kaikki vedot eivät siis ole sitä keikoilta tuttua täysillä eteenpäin kaahaavaa ryskettä, vaikka pääpaino menomusiikissa onkin. Levykokonaisuutta jaksottavat mainiosti country-balladi Busted ja bändin linjassa todella alakuloinen ja surullisen vakavamielinen Gone. Ja näissä lauletaan tietenkin naisista… Vaan heti kun aiheina on rockmusiikki, perseenläpsiminen, kotiviini tai kalastus, tempo ja meininki ovat taas aivan tutulla tasolla. Kuitenkin myös menobiisien moodissa on vaihtelua, ja esimerkiksi "sinkku" Gotta Hear the Music onkin harvinaisen sävelletyntuntuinen kappale (josta raakile kuullaan jo Lies About Women -ep:llä television möykätessä taustalla). Wild Human Conditionin tuotannollinen toteutus on esimerkillinen. Kitara jyrnii vähäsäröisiä melodioita basson mureiden alataajuuksien tukemana. Rummut kuulostavat autotallimaisen luomuilta lyömäsoittimilta, niin kuin pitäänkin. Livetunnelma on soitossa miltei koko ajan läsnä - esimerkiksi kitaravahvistimen surina ei biisien välissä välttämättä katkea lainkaan. Keikoilta tuttuja välispiikkejä ei ole taltioitu - ja hyvä niin. Ne kun alkaisivat varmasti ensimmäisenä tökkiä kuunteluiden myötä. Mikrofonin varressa on äänittäessäkin ollut ilmeisen hyvä meininki, sillä laulu kuulostaa virnistävältä ja naurunremahduksiakin on saatu narulle. Levy loppuu ytimekkääseen keskusteluun: "-Oliks se mistää kotosi? -Ei. -Eikö?" Soitannollisesti Wild Human Condition on varsinkin edustamakseen musiikiksi täydellisen onnistunut. Tanakkuutta ja tarkkuutta on yllin kyllin, mutta ilmavuus ja rentous ovat esimerkillisesti läsnä. Krappalan laulu toimii todella moittettomasti, ja mies karttaa esimerkillisesti suomalaisessa rockissa harmillisen yleisen kompastuskiven, kalevisorsa-englannin. Miehen äänessä on tenhoavaa yli-innostuneen rokkipastorin särmää. Boomhauer ei ole ulkokohtainen garagebändi. Se ei soita tätä musiikkia sen takia, että se on muodikasta tai coolia. Soitosta huokuu niin vilpitön räimimisen ilo ja estoton hyväntuulisuus, että se ei voi olla opeteltua tai väkinäistä. Bändi ammentaa musiikkiinsa hyvää meininkiä ja tiukan hikistä poljentoa akselilta Sonics - Hurriganes - Jon Spencer Blues Explosion kuulostaen silti pääasiassa täysin itseltään. Takuuvarmaa on ainakin se, että kesän festareilla Boomhauer raikuu yhdestä jos toisestakin teltasta. Ja niiden telttojen asukeilla ei ole tylsää, vaan vibaa rutkasti puntissa ja paljon kavereita. Ja ämpärillinen kotiviiniä stetsonissa.4,5 / 5 Kimmo K. Koskinen, rockmusica.net 14.5.2003 ----- Boomhauer: Wild Human Condition Boomhauer on reilun vuoden verran ollut usein puheenaiheena varsinkin rockmediassa. Bändin kaksi ensimmäistä ep:tä herättivät laajalti huomiota ja bändiä ylistettiin seuraavaksi isoksi rock-toivoksi. Erityisesti bändin livemenoa kehuttiin, mikä onkin kieltämättä todella viihdyttävää seurattavaa, eikä vähiten vokalisti Saku Krappalan välispiikkien ansiosta. Debyyttialbuminsa Boomhauer päätyi julkaisemaan Stupido Recordsin kautta ja kasaan on saatu melkoinen pakkaus rockia. Boomhauer ei ainakaan sorru liian pitkien biisien väsäämiseen, vaan tyytyy mieluummin lyömään asian kuulijan kalloon kerralla ja kovaa. Levyn 16:sta biisistä viisi on yli 2 minuuttia pitkä eikä yhtään kolmen minuutin biisiä levyltä löydy. Lyhimmillään selvitään 57 sekunnissa. Biisien lyhyydestä huolimatta tai siitä johtuen ne ovat loistavia. Karppalan huumorintaju on sen verran omituista, että levyä kuunnellessa hymyilyttää vähän väliä. Itseironiaa löytyy myös roppakaupalla, parhaana esimerkkinä Silverpainted-biisi, jossa kruisaillaan hopeanvärisellä japanilaisella moottoriajoneuvolla amerikanmalliin. Loistava biisi. Kokonaisuutena levyn ensimmäiset kuusi biisiä ovat aivan tappokamaa. Väliin tuleva Busted rauhoittaa menoa kesäisiin kukkaniittytunnelmiin. Tämän jälkeen palataan jälleen autotalliin. Huonoja biisejä on kyllä mahdotonta löytää tältä levyltä. Mukana on vain todella hyviä ja loistavia. Biiseissä on mukavasti vaihtelua, eikä levy ala puuduttaa useammankaan kuuntelun jälkeen. Ei voi kuin ylistää tätä bändiä ja toivoa, että tällaisella materiaalilla saadaan jalkaa ovenrakoon myös ulkomailla. Loppuun Ball Union –biisiä lainaten: ”I might not be the Elvis, but I’m working on it”. Yksi parhaita levyjä tänä vuonna. Suosittelen. Arvosana: 5/5 Tero, letsmakesomenoise.com. 19.5.2003 ----- Frischer Wind aus Turku Boomhauer - "Wild Human Condition" Wenn es nach der Songlänge ginge, wären Boomhauer eine Punkband bester Güte: Zwischen einer und (ausnahmsweise) knappen drei Minuten dauern ihre Stücke - aber die haben es in sich. "I Might Not Be Elvis, But I'm Working On It", stampft und pulsiert "Ball Union", einer der besten Tracks ihres just erschienenen Longplayers "Wild Human Condition" (Tug Records). Die jungen Finnen aus Turku schicken mit Krachern wie "Gotta Hear The Music" und "Fix My Gear" eine steife Brise über die ansonsten eher monochrome Rocklandschaft. Mit einem Hauch Jon Spencer bewegt sich der Power-Dreier irgendwo zwischen Blues und Garage-Rock 'n' Roll - und das ohne sich auch nur einen einzigen Ausrutscher zu leisten. Freilich wären Gitarrist und Sänger Krappala, Bassist Hongisto sowie Schlagzeuger Lappalainen ohne eine Spur Nonsens keine echten Finnen - wie "Sal Caught A Fish" augenzwinkernd beweist. Übrigens: Boomhauer sollten eigentlich bei "MTV Campus 2003" in Mannheim auftreten, bevorzugten dann aber ein Festival im sonnenverwöhnten Italien. Stattdessen spielten The Rasmus - das Ergebnis ist bekannt: Him-Light-Hysterie in Deutschland. Dafür kommen Boomhauer im Oktober zusammen mit den Finnen von Nightingales (ka-news berichtete) auf Deutschland-Tour. (nat) ka-news.de karlsruhe ----- Boomhauer: Wild Human Condition (2004, Tug Rec/Indigo TUG107) Wenn es nach der Songlänge ginge, wären Boomhauer eine Punkband: Zwischen einer und (ausnahmsweise) knappen drei Minuten dauern ihre Stücke – aber die haben es in sich. »I Might Not Be Elvis, But I'm Working On It", stampft und pulsiert »Ball Union«, eines der besten Stücke auf »WILD HUMAN CONDITION«. Die jungen Finnen aus Turku schicken mit Krachern wie »Gotta Hear The Music« und »Fix My Gear« eine steife Brise über die ansonsten eher monochrome Rocklandschaft. In einem Hauch von Jon Spencer bewegt sich der Power-Dreier irgendwo zwischen Blues und Garagen-Rock'n'Roll – und das ohne einen einzigen Ausrutscher. Freilich wären Gitarrist und Sänger Krappala, Bassist Hongisto sowie Schlagzeuger Lappalainen ohne eine Spur Nonsens keine echten Finnen – wie »Sal Caught A Fish« augenzwinkernd beweist. Nathalie Martin, Nordische Musik ----- BOOMHAUER: WILD HUMAN CONDITION CD, Tug Records/Kioski Jawel, het gehele album klokt iets minder dan dertig minuten en dan zijn er toch al weer zestien nummers doorheen gejaagd. Op garagerock-'n-roll kan men bouwen, en dat wereldwijd, want de regionale of nationale afkomst is irrelevant. Een beetje zoals de menu's bij McDonalds of Burger King: ze smaken in principe overal en (bijna) altijd hetzelfde en toch blijft het lekker. Je moet het alleen niet te vaak eten. Deze keer een mooie samenstelling uit Turku in Finland. Met de bekende elementen en toch weer interessant: het gesteun à la Jon Spencer ontbreekt niet; de trashy gitaren worden af en toe onderbroken door rustigere popcountry-elementen en dan is het alweer voorbij. Zoals bekend smaakt je hamburgermenu echter beter in het etablissement van de globale firma zelf: Franse frietjes dien je weg te spoelen met een mix van cola en ijsklontjes en in het bijzijn van andere gasten die ook niet zo goed weten waarom ze dit nu lekker vinden. Ook hier is rock-'n-roll net als fastfood. Tijd voor een bezoek aan uw jeugdhonk of rockkroeg. Zaterdag (20 maart) in de Little Devil in Tilburg (NL) en zondag (21 maart) in De Bogaard in Geel (B). Bij beide concerten samen met Disgrace en Kometa. Bas van Heur, KindaMuzik ----- Boomhauer: Wild Human Condition (Tug Records/Indigo) War ja klar, dass es nach dem Erfolg der "The"-Bands nicht lange dauern würde, bis auch bei Tug Rec. die ersten Garagenbands unter Vertrag genommen sein würden. Boomhauer - wie es könnte es bei Tug Rec. anders sein - sind in Skandinavien groß geworden. Von klein auf wurden sie sicherlich regelmäßig mit den umwerfenden Songs der Jon Spencer Blues Explosion gefüttert. Denn an die erinnern Boomhauer in jedem Moment. Dass das kein Fehler sein muss, zeigt "Wild Human Condition". Hinter-Net! ----- Boomhauer - Wild Human Condition Wenn sich jemand hier in Deutschland um die Bekanntmachung und Verbreitung finnischer Musik kümmert, fallen mir spontan nur 2 Leute ein. Zum einen ein ziemlich verrückter Radiomoderator hier in Berlin. Und zum anderen, das in Fuerth ansässige TUG-Label, welches hierzulande wohl vor allem durch die Veröffentlichung der ELÄKELÄISET-Platten größeren Bekanntheitsstatus erlangt haben dürfte. Doch Finnland hat weit mehr zu bieten als Humppa, Wodka und Saunen. Zum Beispiel BOOMHAUER (welch geiler Bandname!). Die spielen nämlich geilen Garagen-Rock und kommen aus Turku. Und sie brauchen sich auch gar nicht hinter vermeintlich großen Namen, dieses Genres zu verstecken. Vielleicht ein wenig zu sauber produziert, um auf der momentanen Erfolgswelle von Bands wie THE WHITE STRIPES oder den STROKES mit zu schwimmen, gibt es neben den derb rockenden Songs sogar auch mal etwas ruhigeres zu hören („Busted“, „Record“). Nicht zu eintönig das Ganze. Sehr schön. Dazu kommt ein geiles, wenn auch dünn ausgefallenes, Cover. Schade auch, daß die Texte fehlen. Sonst aber ein rundum gelungenes Debüt. Die Band sollte man unbedingt im Auge behalten. 7 / 10 Mieschka, Voice of a Culture