Jumalan murha

Metsään, kylmään, pimeään
Juostessaan mies kirosi kurjuuttaan
ja Jumalaa
Kun oli kristuksen nimeen vannonut

Turhaa oli hänen uskonsa,
kun edestään löysi vain kurjuutta
ja kuolemaa
Oli Jumala kääntänyt hänelle selkänsä

Viha ja inho johti hänet päätökseen...

Ei armosta eikä rakkaudesta,
ei säälistä eikä oikeudesta,
ei hyvästä eikä kauneudesta
näe herraa todellista ei
Pahuudesta tie ihmisen ylemmäksi vei

Mies päättänyt on Isänsä tunnustaa
Hänelle kunnian ja sielunsa omistaa
Jumalan kipinä alkaa hiipumaan
Tuo viimeinen valo hänessä
saadaan vihdoin sammumaan

Syksyisen metsän elottomat puut huokaavat
Ne ensin uuden pimeyden lapsen syliinsä ottavat
Yllä yön tumman taivaan kuukin häntä tanssittaa
Ja ylistykset Saatanalle metsä toistaa kaiullaan

Eivät nämä heikkoja herran luokse vie,
sillä polku luokse Saatanan on tuskainen tie...

Yöhön, kylmään, pimeään
Kielellään hän herjasi Jumalaa
ja elämää
Kun kuuli Saatanan huutavan nimeään

Mustaa vain hänen sielussaan,
kun vihastaan löysi hän voimansa
ja mahtinsa
Kun viimein Jumalan murhasi mielestään