Kuvausryhmä Europan historia
Kuvausryhmä Europa aloitti toimintansa vuonna 1996. Siihen kuuluvat Arno Solin, Tuomas Jalamo, Hans Karjula, Lauri-Henrik Jalonen sekä Henrik Ruutu. Lisäksi meillä on ollut eri projektien yhteydessä myös muita henkilöitä. Heistä mainittavana esim. Esa Virtanen, Jesse Ainasoja sekä Sebastian Haapahovi. Neljän vuoden aikana olemme saaneet valmiiksi 9 suurempaa projektia ja joitakin lyhyempiä elokuvia. Elokuviemme pituus vaihtelee yleensä 5 -20 minutin välillä.
Alkuunsa töiden taso oli tietysti huonompi, mutta käytyämme kolmesti videoleirillä ja Turun Elokuvaajien videokerhossa kaksi vuotta, elokuviemme taso on noussut huomattavasti. Timo Auniota saamme myös kiittää laadun teknisestä kohoamisesta.
Pari vuotta sitten voitimme Yleisradion omat videot-kilpailun toisen palkinnon elokuvallamme "Tohtori Blinton".

Kuvausryhmämme on tehnyt myös jotakin taltiointeja näytelmistä ja eri tapahtumista, mutta toimintamme suuntautuu kuitenkin pääosin omiin ideoihimme.
Monen elokuvamme perusideasta saamme kiittää Hans Karjulaa, joka on huonojen vitsien ja epämääräisen häröilyn kruunaamaton kuningas... Näin ollen suurin osa elokuvien ideoista on lähtenyt liikkelle puhtaasti sisäpiirijutuista. Tuomas Jalamo puolestaan on uutterasti vääntänyt käsikirjoituksia (mm. Lapsi, Metsän Pillipiipari, sekä osia Pluto Charowista ja Suonorsusta). Arno Solin taas on ohjaajana ja kuvaajana kuvausryhmän kantava voima. Elokuvien tekninen laatu on pääosin hänen ansiotaan.
  Editointikortin sekä 3D- mallinnuksen ansiosta olemme saaneet "nykyajan tekniikan" tarjoamat mukavuudet elokuviemme valmistukseen.
 
© Kuvausryhmä Europa