© Anniina Perustiedot
Historia, Sukutaulu
Sukuselvitys Kisanäyttö
Luonne Yleisesti, Allu on rauhallinen, mutta vain muutaman ihmisen koira. Allu on kyllä vieraitakin kohtaan kiltti ja rauhallinen, mutta niitä rapsutuksia uros kerjää vain muutamalta luottoihmiseltään. Luottoihmiseksikään pääsy ei välttämättä ole niin helppoa, sillä Allu kyllä muistaa, kuka on häntä kohdellut kaltoin ja kuka ei. Lenkkeily, Allu on villi lenkkeilykaveri, jonka lenkkeilykäyttäytymisessä on vielä toivomisen varaa. Vastaantulijoita kohtaan urs käyttäytyy ihan mukavasti, muutamaa haukuntaa tai pientä murinaa lukuunottamatta. Suurin ongelma on kumminkin hihnassa vetäminen. Lenkkeilyttäjällä pitääkin olla tahtoa ja taitoa käsitellä tätä urosta. Allu ei tosin enää vedä niin paljoa kuin alussa. Mieluiten uros kulkeekin siis vapaana, mutta siinä on sitten taas omat vaaransa. Uros on karannut muutaman kerran, mutta aina se on tullut iltaan mennessä kotiin ruokaa nurkumaan. Vapaana ollessaan ei kumminkaan hyökkäile ihmisten kimppuun, joten tästä ei tarvitse kantaa huolta. Tapahtumat, lähinnä kotikoirana Allu ei paljoa näyttelyistä tai sen koommin muistakaan kisoista perusta. Suuressa joukossa uros yltyy haukkumaan ja hermostuu suuresta koiramäärästä, kun niitä kaikkia ei voi millään tavata tai edes nähdä. Alluhan on kumminkin kaikesta huolimatta kovin sosiaalinen muita koiria kohtaan. Miksei myös eläimiä. Jälkeläiset
Ikääntyminen 5 vuotta - 14.08.2007 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
TÄMÄ ELÄIN ON TÄYSIN VIRTUAALINEN. TEKSTI JA KUVAT EIVÄT OLE OIKEASTI YHTEYDESSÄ TOISIINSA.
Tekijänoikeudet: Kaikki materiaali on Anniinan kirjoittamaa, ellei toisin mainita.
Toimii parhaiten Mozilla Firefoxilla 1024 x 768