© Anniina Perustiedot
Historia, Sukutaulu
Sukuselvitys Suvultaan Georgina on oikein mukava, yhdistettynä niin käyttö- kuin näyttelylinjaa. Isänpuoli on pitkälle moniin polviin erittäin käyttöpainotteinen, mutta ovat osa koirista myös näyttelyitä kiertäneet eri tittelien perässä. Benedykt on nuori uros, mutta jo paljon saavuttanut kisakonkari, jolla on jo takanaan astutuksia takanaan ja näin hyvää jälkeläisnäyttöä. Benedykt periyttääkin vahvaa tahtoa ja positiivista energisyyttä. Isän sukua kumminkin vaivaa jonkinmoinen nirppanokkaisuus, joka taitaakin olla kovin dominoiva ominaisuus :). Emä, Don Sonata on taas näyttölinjainen narttu, jolla tosin ei ole kokemusta näyttöpuolelta, sinänsä harmi. Emän suvusta löytyy kumminkin muutamia käyttökoiriakin. Gerogina on emän ensimmäisestä pentueesta, joten emän periytyvistä ominaisuuksisat ei osata paljoa sanoa. Kisanäyttö
Luonne Yleisesti, Georgina, Ginana myös tunnettu narttu polski on varmasti tilan hemmoteltuin kakara. Gina päättää milloin mennään lenkille ja milloin on ruokailun aika. Koulutuksilla onkin karsittu suurimmat paheet, mutta pienet ovat niin geeneissä kiinni, ettei niitä saa sitten millään pois karsittua. Onneksi tilalla asustaa myös muita koiria, varsinkin uroksia -joita narttu pelkää ja kunnioittaa, sillä nämä kyllä pitävät Ginan maantasalla ja aina välillä muistuttavat mikä on nartun paikka tässä yhteisössä. Meille ihmisille tämä maantasalle palauttaminen onkin sitten niin monin kerroin hankalampaa. Sisätiloissa kumminkin sohvalle tai sängylle tuleminen sekä kerjäys pöydästä on ehdottomasti kielletty, joten näistä säännöistä narttua saa vapaasti muistuttaa. Lenkkeily, on todella Ginan mieleen. Ai että sitä riehumista ja mellakkaa, kun vain hipaiseekin flexiä! Ja riekkuminen ei sitten lopukaan, ennenkuin ulko-ovi aukeaa ja ollaan tutulla lenkkipolulla. Onkin erittäin kummallista, miten se riehuminen loppuu välittömästi ulospäästyä. Gina ei vedä, sillä kurkunseutu on muutenkin erittäin arka, niinkuin oikeastaan koko narttu. Turhaa hipelöintiä Gina ei siedä! Narttu ei myöskään pahemmin vastaantulijoihin kiinnitä huomiota, oli se sitten narttu, uros tai kävelevä makkara. Koirapuistoissa tämä neiti ei tykkää olla, mutta täällä maalla niitä onkin vähemmänlaisesti. Gina nauttii paljon vapaanaolosta ja parasta onkin päätön juokseminen metsässä. Tapahtumat, saavat Ginan aivan hysteeriseksi. Narttu on aivan täpinöissä ei osaa päättää, mitä tekisi tai minne menisi. Ensimmäisissä mätsäreissä narttu tuskin pysyi paikallaan. Hyöri ja pyöri vain jatkuvasti, haukahtaenkin muutaman kerran, joka sinänsä on erittäin harvinaista tällä nartulla. Kokemuksen myötä Gina on oppinut nauttimaan näyttelyistä ja uusista koirakavereista, joita aina tulee kymmeniä! Agility on energisen tytön ehdoton suosikki, mutta joskus esteitä ei tahdottaisi suorittaa ohjaajan näyttämässä järjestyksessä. Tokossa on vähän sama homma, perustottelevaisuus on kumminkin erittäin hyvällä pohjalla. Jälkeläiset
Ikääntyminen 5 vuotta - 01.12.2007 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
TÄMÄ ELÄIN ON TÄYSIN VIRTUAALINEN. TEKSTI JA KUVAT EIVÄT OLE OIKEASTI YHTEYDESSÄ TOISIINSA.
Tekijänoikeudet: Kaikki materiaali on Anniinan kirjoittamaa, ellei toisin mainita.
Toimii parhaiten Mozilla Firefoxilla 1024 x 768