Käytännön vinkkejä lautanauhan tekoon
Langat
Tämä jos mikä on henkilökohtaista, että
mistä tykkää. Oman kokemukseni mukaan parhaiten nauhankudontaan
soveltuvat villalangat ovat tiukkakierteisiä (toisin sanoen pehmeät,
hyvin vähäkierteiset neulelangat kuten Novitan Puro ovat aika
tuhoontuomittu ajatus). Seitsemän veljeksen tyylisellä langalla saa jo
oikein hyvän nauhan aikaiseksi, mutta tarkkaa historiallisuutta hakevan
kannattaa hakea melkoisen paljon ohuempia lankoja. Paksummalla langalla
tehdessä kuvio erottuu selkeästi ja valmista nauhaa tulee vauhdilla,
tosin virheetkin suorastaan hyppäävät silmille ja nauha saattaa näyttää
myös vähän kömpelöltä vaikkei sitä oikeasti olisikaan.
Vastaavasti ohuella langalla kutominen
edistyy hitaanlaisesti ja kuviota voi välillä hankala erottaakin, eikä
lanka useinkaan kestä toistuvaa purkamista. Silkkilanka tosin tekee
poikkeuksen, se on todella kestävää. Kompromisseja kannattaa siis
harrastaa ja harkita tapauskohtaisesti että mitä lankaa työhönsä
valitsee, vaatteen koristenauhalta vaaditaan esimerkiksi erilaisia
ominaisuuksia kuin vyöltä tai vielä raskaamman kulutuksen nauhoilta.
Kudelankana voi käyttää muuutakin kuin
mitä on lomilankana käyttänyt, tosin kannattaa ottaa huomioon että
kudelanka näkyy nauhan reunoista (ellei kudo tuppilohulpiota) sekä
kudotun kuvion suunnanvaihdoskohdista. Monesti toimiva ajatus on
käyttää ohuempaa lankaa kuteena, nauhastakin tulee näin ohuempi.
Useammassakin historiallisessa nauhassa on käytetty muuten villaisessa
nauhassa pellavakudetta. Näkymästä valmiin nauhan pinnalla ei
luonnonväristä tai valkoista pellavalankaa oikein voi estää, mutta
sekin on toisaalta täysin historiallista...
Kukaan ei ole tästä mainoksesta
maksanut, vihjaanpahan vain että omat suosikkini lautanauhalangoista
ovat Pirkanmaan kotityön Ohut pirkkalanka sekä Vuorelman Satakieli. :)
Laudat
Materiaali
Ostolautojen sijaan varsin kannattava asia on omien lautojen teko. Askartelukaupoista saa suhtalaisen edullisesti
ostettua lennokkien tekoon tarkoitettua vaneria joka ohuimmillaan tulee millin paksuisena -omat lautani tein
1½-millisestä vanerista. Tällä paksuudella jopa 27-lautainen pakka on oikein mukavasti hallittavissa. Vertailun
vuoksi sanottakoon, että puutavarakaupan vaneri on ohuimmillaan nelimillistä.
Huom! Historiallisesti korrekteja vanerilaudat eivät kuitenkaan ole! ;)
Jotkut ovat kuulemma tehneet lautoja nahastakin. Eli se tapahtuu niin, että nahkaa kun keittää, siitä tulee kovaa.
Kun kovuus ajan myötä vähenee voi laudat keittää uudestaan. En ole koittanut, joten en uskalla sanoa enempää.
Maitopurkkilaudat on se klassinen ehdotus ensimmäisiksi laudoiksi, ja kokemuksen perusteella sanoisin että eipä
niissä mitään vikaa. Niistä kannattaa vain tehdä pienet, kun ovat kovia taittumaan eivätkä kerran taituttuaan suoristu
millään -mutta pieniähän ovat löytyneet keskiaikaiset ja sitä vanhemmatkin laudat olleet.
Sarvi on kovasti hyvä materiaali
lautojen tekoon jos haluaa oikein kunnolla nähdä vaivaa kunnollisen,
autenttisen tuloksen aikaansaamiseksi. Kun lehmänsarvea keittää, se
pehmenee ja on näin mukavasti halkaistavissa ja prässättävissä levyksi
-ja kun se kuivuu, se on taas kovaa, ohutta levyä. Sarvipöly vaan on
vaarallista hengittää (hengityssuojain on pop!), ja teurastamoilta
suoraan jos sarvia ostaa, niitä tietääksei myydään vain laatikoittain
(puoli-ilmaiseksi tosin) -jos haluaa 30-40 sarvea ristikseen ottaa niin
en voi kuin nostaa hattua, kyllä se lopulta kannattaa vaikka työtä
onkin kamalasti :) Lautoja on tehty lisäksi myös luusta.
Koko
7 x 7 cm on monessakin kirjassa suositelty nelireikäisen laudan koko, jos meinaa useamman kymmenen laudan pakkaa niin kannattaa
harkita pienempiä, n. 4x4 cm joka on lähempänä keskiajalla käytettyjen lautojen kokoa muutenkin.
Tekeminen Summamutikalla ei kannata mennä sohimaan, vaan
piirtää ensin laudat materiaalin pintaan (ja tarkistaa vielä sen
jälkeen että piirretyt neliöt tosiaan ovat neliöitä...)
Vannesaha/sirkkeli on laudantekijän kaveri tässä asiassa, tavallinen
saha voipi olla liian tujakka väline ohuelle vanerille tai sarvelle,
luu vaatiikin jo metallin työstöön tarkoitetut välineet. Kulmat
pyöristetään -nopeimmin se käy nauhahiomakoneella, menee kevyesti koko
pakka kerralla. Eipä tosin tavallinen hiekkapaperikaan ole kiellettyjen
listalla, mutta sen kanssa täytyy olla tarkkana miten kunkin kulman
hioo, että kulmista tulisi edes etäisesti toisiaan muistuttavia.
Reikiä kulmiin poratessa kannattaa porata useampi lauta kerralla. Isohkoa pakkaa ei millään ilveellä voi porata kerralla,
joten pakan voi jakaa. Jo poratusta satsista voi ottaa yhden vuoroaan odottavan pinkan päällimäiseksi -näin saa reiät
menemään samoihin kohtiin. Poratut reiät pitäisi vielä hioa -olenpa kuullut jonkun puhuvan hiomisen sijaan polttamisestakin,
olisi mukavaa tietää että miten sillä tekniikalla tehdyt laudat toimivat. Joka tapauksessa porattujen reikien reunojen
siloittaminen on aika tavalla välttämätöntä, rosoiset reunat syövät herkästi langan poikki (ja katkennut lanka on tapaus
jota en toivo kenellekään lautanauhan tekijälle...)
Avustavat nauhantekijät
Kyllä. Tästä lajista on kokemusta. Ja *köh köh* kokemuksen syvällä rintaäänellä totean että hamsteria suuremmat lemmikit
kannattaa suosiolla lukita toiseen huoneeseen kun mittailee loimilankoja tai pujottelee lankoja lautoihin. Ei nimittäin
ole järin hauskaa kun olet melkein valmis pujotuksien kanssa -ja sitten tulee kissa ja sekoittaa laudat ja potkii pois
puolet jo rei'issäkin olevista langoista. Avustavia nauhamaakareita ajatellen sido myös laudat kiinni toisiinsa aina kun
poistut nauhan äärestä -edes minuutiksi. Innokkaimmat otukset voivat jopa järsiä lankoja poikki, näiden kanssa kannattaa
harkita josko vaikka voisi suosiolla siirtyä vaikka kaverin luokse nauhaa tekemään.
|
|
Kutominen
Aloittaminen
Vihdoin ja viimein ollaan päästy tähän vaiheeseen. Ensinnäkin kannattaa varautua siihen, että mitä suurimmalla
todennäköisyydellä nauhan ensimmäinen 10 cm on täysin painokelvottomassa kunnossa, ja sen saa leikata pois/purkaa
kun nauha on valmis. Hiukan oikean näköisen nauhan muodostumista nopeuttaa se, jos langat sitoo lautojen mukaisiin pikku
nippuihin, ts. ensimmäisen laudan langat keskenään solmuun, toisen laudan langat omaan solmuunsa jne ja lopulta pujotta
vaikkapa kynän tai grillitikun tms. nippujen läpi. Saman voi tehdä myös loimen toiselle päälle, eipähän tule niin helpolla
läpitunkemattomia klimppejä loimen loppuun. Samaiseen tarkoitukseen voi käyttää myös nauhapirran näköistä oimen levittäjää
(warp spreader), mutta pitkälle pärjää noinkin.
Kierteet
Jos nauhan ohje on sellainen, että se vaatii ryhmittäin kääntämistä toisten lautojen jäädessä aina eteenpäin
käännettäviksi, voi olla hyvä jos sitoo aina eteenpäin käännettävät laudat niin, että lankoihin muodostuvat kierteet
saa avattua ilman että avaa solmuja -niitä kun ei kuitenkaan saa takaisin samaan kohtaan enää ja liian löysälle/kireälle
jäävät lankaniput vaikuttavat tunnetusti tulevaan nauhaan ja sen ulkonäköön. Pätevän oloinen, joskin vielä koittamatta on
idea painoista lankanippujen päissä jolloin ne eivät siis olisi varsinaisesti kiinni missään kiinteässä kohteessa ja
saisivat purkaa kierteensä melkeinpä itse. Jos selitys meni liian vaikeaksi,
katso tästä mitä yritin sanoa.
Oikein kivoiksi kierteiden avaajiksi ovat osoittautuneet myös kalastusvälinekaupasta löytyvät leikarit. Halvalla saa
ellei sitten ota niitä kalleimpia, perusmalleilla pärjää hyvin ja hyvin myös toimivat.
Viimeistely
Kuten neuleen, lautanauhankin voi
pingottaa. Pinnan pienet epätasaisuudet tasoittuvat kummasti jos nauhan
kastelee ja sitten kietoo tiukasti vaikkapa tuolin selkänojan ympärille
ja antaa kuivua siinä.
|