Nämä
sivut on
omistettu historianelävöitykselle ja osin sitä kautta myös
tekstiilihistorialle ja -arkeologiallekin, jälkimmäisille kahdelle
tosin amatööritasolla, joskin intohimoisella sellaisella. Olen
harrastanut historianelävöitystä vuodesta 2001 lähtien, monissa eri
seuroissa ja vielä useampien lähipiireissä "hangaroundina". Koko tämä aika on ollut jatkuvaa
oppimista perusteista lähtien, eikä hyviä vinkkejä varsinkaan muinoin
harrastukseni alussa ollut yhtään liikaa. Yhtä lailla nykyään osaa
arvostaa uutta tietoa ja toisten harrastajien näkemyksiä. Siksi nämä
sivut onkin tehty erityisesti muita historianelävöittäjiä ajatellen,
pyrkimyksellä mahdollisimman suureen käytännönläheisyyteen!Ominta alaani elävöityksessä ovat viikinkiaika skandinaviassa sekä keskiaika 1300-luvun alusta puoleenväliin, maustettuna satunnaisilla hypyillä hiukan muihinkin paikkoihin ja ajanjaksoihin. Oleellinen osa elävöityksessä minulle on varusteiden teko ja historiallisten kädentaitojen ja tekniikoiden opetteleminen, ja myös oppimani eteenpäin jakaminen. Elävöityksen kautta onkin tullut tutustuttua tekniikoihin, jotka joku hätäisempi on jo ehtinyt tuomita hävinneeksikin, mutta jotka menneisyydessä olivat osa jokapäiväistä elämää ja jotka elävöittäjäpiireissä voivat uudelleen oikein hyvin. Ellei toisin mainita niin sivulla esitellyt esineet ja puvut ovat itselleni tehtyjä eivätkä myytävänä. Tilaustöistä voidaan kyllä neuvotella :) Sivun tekstejä saa kopioida ja lainata mielin määrin kunhan vain muistaa lisätä linkin! :) Hyviä nysväilyjä! Birgitta af Räfvenbacka / Birna Eilifsdottir |