Vattajanniemen hiekkapakat ovat syntyneet Lohtajan luonnon asiantuntijan, maisteri J Mattilan, mukaan meren rantaviivan peräytyessä. Mannerjää verhosi pohjoista Eurooppaa vielä 10 000 vuotta sitten. Jäätikko ja sen sulaminen muokkasivat pohjolan maaperää perusteellisesti. Maamme koko pinnanmuodostus on jääkauden perua. Mannerjään suunnattoman massan painama maanpinta kohoaa edelleen hitaasti, mikä ilmenee varsinkin Pohjanlahden rannikolla rantaviivan peräytymisenä. Lohtajan Vattajanniemellä sijaitsevat Suomen laajimmat hiekkadyynit. Dyynialueen kokonaispinta- ala on 14 000 hehtaaria. Vuodesta 1763 alkaen vesi on vetäytynyt noin 1,5 kilometriä. Alkudyyni syntyy rannalle kasvillisuuden vaikutuksesta. Se jää paikalleen kasvamaan samalla kuin rantaviiva vetäytyy ulommaksi. Aikanaan metsä ”hyppää” dyynin eteen ja samanaikaisesti on uusi dyyni muodostumassa rannalle. Mitä loivempi rantaviiva on, sitä kauempana jaksot ovat toisistaan.

Vuonna 1949 aloitettiin tutkimukset silloin käytössä olleita leirialueita edullisemman ampuma- alueen löytämiseksi. Tiedustelu suuntautui muun muassa Hankoniemeen, Rovajärvelle ja Pohjanlahden rannikolle. Eversti E Tuompon allekirjoittama Ilmavoimien esikunnan muistio kertoo tiedustelluista alueista ja arvioi niiden sopivuutta:
 
”Tiedustelu osoitti että Lohtajan niemi täyttää ilmatorjuntatykistön ampumaleirille asetettavat vaatimukset miltei 100-prosenttisesti. Sen ominaisuuksista mainittakoon
- ampumasektori on niemestä laskien yli 180º sallien mm ylilentojen ammunnan. Niemen nenässä oleva kalanjalostustehdas ja merivartioasema ovat sektorissa, mutta varotoimenpitein tästä ei ole suurempaa haittaa.
- saareton meri varoalueena on erinomainen, sillä sitä on helppo valvoa,
- alue, joka suurimmaksi osaksi on joutomaata, on riittävän laaja,
- kaivautumismahdollisuudet erinomaiset. Hiekkainen maaperä tosin vaikeuttaa tiestö n tekoa. Kantatiestö on jo valmis,
- lentokenttä (Laajalahti Kokkolassa) on lähellä (n 20 km päässä). Kevyet koneet voinevat laskeutua itse alueelle, mikä on maalikoneiden osalta edullisin ratkaisu ja
- rautatieasema on lähellä, joten joukkojen huoltaminen on helppoa.”
 
Puolustusministeri määräsi 22.1.1952, että ilmatorjuntatykistön komentajan tuli sopia paikallisten asukkaiden kanssa hankittavan leirialueen koosta. Sovittaessa piti ottaa huomioon maanomistajien tarpeet siinä määrin kuin se leirialueen käyttöarvoa menettämättä olisi mahdollista. Käydyissä neuvotteluissa asukkaiden tarpeet pyrittiin ottamaan huomioon määrittelemällä erikseen varsinainen ampuma-alue ja vaara- alue, jossa liikkumista voidaan rajoittaa.

(Teksti julkaistu: Ilmatorjuntaupseeri-lehdessä)

Kartta: Jonas Cajanus, 1765